Liian kovaa?

Voiko hidas mennä liian lujaa? Ilmeisesti voi ja se kostautuu.
Tunnustan. Kuulun niihin ihmisiin joilta karkaa mopo liian herkästi käsistä, kun on kyse urheilusta. Kun mieli haluaisi mennä lujempaa mihin kroppa on vielä valmis, käy tosinaan niin, että joutuu nöyrtymään ja vaihtamaan vaihdetta pienemmälle.

Jokainen askel vie kohti tavoitetta oli vauhti mikä tahansa.

Toissaviikolla juoksu tuntui kevyeltä ja iloitsin siitä, että jaksoin juosta taas vähän pidemmälle ja hiukan paremmalla vauhdilla. Keskiviikkona olin juossut kuusi kilometriä 6:53 keskivauhdilla ja heti torstaina jaksoin juosta 15 kilometriä 6:38 vauhdilla. Huilasin pari päivää ja sunnuntaina oli taas lenkkipäivä. Aurinko paistoi pilvien lomasta ja juoksu tuntui kulkevan. Innostuinkin juoksemaan peräti 18 kilometriä, joka on nyt kevään pisin juoksemani matka. Tiedän, että olisi pitänyt ottaa ihan rauhallisesti, mutta en vain malttanut.

Juomatauolla otettu kuva.

Kevään toistaiseksi pisin pitkis.

Mutta ilmeiseti ahnehin liikaa liian aikaisin. Sitä kun pitäsi muistaa, että se maltti on valttia.Varsinkin kun en ole mikään huippukuntoinen ravuri. Vaikka seuraava viikko olikin sitten kevyt viikko ja oli huilannut kolme päivää, tuntui torstain kotimatkajuoksu todella raskaalta. Hidastin vauhtia. Yritin ottaa kevyesti, mutta se ei auttanut. Ilmeisesti en vain ollut vielä palautunut kunnolla edellisetä pitkästä lenkistä.Viiden kilometrin jälkeen turhauduin. Kun ei kerran kulje, niin miksi vääntää väkisin. Vaihdoin kokonaan kävelyksi ja soitin äidille. Viimeiset vajaat kolme kilometriä meni sitten rupatellessa ja kotiovella kiitin äitiäni lenkki seurasta.

Jäätävästä tuulesta huolimatta oli pysähdyttävä kuvaamaan. Pyhäjärvi 23.3.2017.

Miehelläni oli kanssa vuorossa lepoviikko joten päätimme yhdessä ottaa lunkisti myös loppuviikon. On todella harvinaista ettei mieheni lähde lenkille sunnuntaina. Siksi hyödynsimmekin tilaisuuden ja vietimme kunnon herkkuviikonlopun.

Lauantai-illan herkut.

Sunnuntaipäivän itseleivottu herkku.

Ilmeisesti lisälepo auttoi sen verran, että jaksoin taas tämän viikon tiistaina juosta kympin noin seitsemän minuutin vauhdilla. Kauhean helpolta  meno ei edelleenkään tuntunut, vaikka yritin ottaa kevyesti. Loppumatkasta piipahdin katsomaan onko Pärrinkoskessa vielä jäitä. Lähellä oli etten telonut itseäni liukkailla kivillä. Onneksi sain kuitenkin pidettyä tasapainon yhden pahan horjahduksen jälkeen. Jos olisin kaatunut selälleni, olisi voinut käydä huonosti.

Jäätä riittää vileä metsän siimeksessä.

Kevään viimeisiä jäitä Pärrinkoskessa.

Keskiviikkona kävimme kolmen viikon tauon jälkeen salilla treenaamassa jalkoja. Taas tuli huomattua se, että pitäisi yrittää käydä joka viikko salilla. Kun parit treenit jää väliin, näkyy se heti tekemisen meiningissä. Pakko oli tehdä sarjat kevyemmillä painoilla kuin viimeeksi. Ja ylipäätään pitäisi pitää parempaa huolta lihaskunnosta. Huomaan taas alkaneeni lipsumaan kotijumpasta. 

Torstaina oli jalat tietenkin jumissa edellispäivän treenin takia, mutta kävin pienellä veryttely lenkillä ennen iltavuoroa. Otin tavoitteeksi mennä mahdollisimman rauhallisesti ja siinä onnistuin. No, välillä oli pakkokin ihan vain hipsutella, sillä valitesmani reitti ei ollut vielä täysin jäästä vapaata.

Hiukan sai tuossa mäessä liukastellessa, mutta onneksi suunta oli alaspäin...

Perjantaina olin ajatellut pitää lepopäivän, mutta kun katselin lauantain säätiedotusta, muutin mieleni. Juoskin siis perjantaina aamuvuoron jälkeen kotiin kuivassa säässä sen sijaan, että olisin kastellut itseni lauantaina kylmässä vesisateessa. Miestäni ei eilinen vesisade haitannut. Hän kävi lenkillä suunnitelmiensa mukaan. Silloin kun on kova viikko, niin juostaan vaikka sataisi sammakoita. Tänään oli vuorossa vielä pitkälenkki, joka on viikon kuudes juoksu. Kilometrejä tälle viikolle kertyi 100.

Pyhäjärvi perjantaina 31.3. Jäätä enää länsirannalla.

Tuosta perjantain kotimatkasta jäi onneksi parempi maku kuin edellisviikon juoksusta. Tosin aikaa ja vauhtia en tiedä, sillä unohdin aamulla ottaa sykemittarin mukaan. Vaikka naureskelemmekin aina sille, ettei sellaista ole koskaan tapahtunut mistä ei ole todistusaineistoa, niin toisaalta oli vaihteeksi rentouttavaa juosta ilman ajanottoa. Anoin itselleni luvan edetä niin hitaasti, kuin suinkin. Rennosti hölkötellen, ilman painetta "hyvästä ajasta".  Kun kerran olen hidas juoksija, niin mitä sitten. Matka on kuitenkin aina saman mittainen juoksi sen sitten neljän tai kahdeksan minuutin vauhdilla.

Mutta en aijo luovuttaa. Vielä on noin kuusi viikkoa aikaa treena Helsinki City Runin puolikkaalle ja noin 130 päivää Helsinki City Maratonille. Tänään lähdin omalle pitkikselle mieheni tsemppaamana. Hän tuntuu uskovan minuun enemmän tällä hetkellä kuin minä itse.

Sunnuntain sumuinen sää. Ainakin riitti happea ilmassa.

 Fiilis ei ollut lähtiessä paras mahdollinen, mutta harmaasta säästä huolimatta se parani matkan edetessä. Kun maltoin taas ottaa ihan rauhassa ja pitää vauhdin maltillisena niin 15 kilometrin tavoite tuli saavutettua. Ei ehkä niin hyvällä loppuajalla kuin toissa viikolla, mutta sillä sillä vauhdilla millä minun on vielä maltettava mennä jotta peruskuntoni kehittyy ilman liian suurta kuormitusta.

Viikon paras lenkki, vaikka lähteminen olikin vaikeata.

Nyt ei auta kuin tyhjentää mieli turhasta painolastista ja suunnata eteenpäin tavoitellen keveitä askeleita.

Suunnittelmia ja sisäänajoa.

Tulevana lauantaina olisi edessä tämän vuoden  ensimmäinen juoksukisa. 

Ihan vielä ei ole maratonin aika, mutta kiinnitämme kilpailunumerot rintaamme Myllyn lenkin merkeissä, kun lähdemme tutustumaan mieheni kanssa ensimmäistä kertaa järjestettävään Tampere Countryside Maratoniin. Itse en ole aijemmin liikkunut Teiskon maisemissa muuta kuin ohimennen auton kyydissä, joten odotan mielenkiinnolla reitin maisemia.Vielä en osaa kauheasti tulevaa kisaa jännittää, sillä tiedän ettei matka itsestään tuota ongelmia. Myllyn lenkki kun on matkaltaan 12 km ja sen mittaisia lenkkejä olen tehnyt myös peruslenkkinä. Oman haasteen suoritukseen tuo tietenkin olosuhteet. Jos sää jatkuu yhtä lämpinä ja kosteana kuin viime päivinä, voi tuollakin matkalla saada itsensä totaalisesti uuvuksiin. Täytyy vain muistaa hyvä nesteytys ja oikea vauhdinjako.

Kuva Tampere Countrydide Maratonin Facebook-sivuilta.

Eilen aamulla töihin juostessani huomasin taas sen, miten eri asia on himmailla juostessa omasta tahdosta eikä pakon sanelemana. Fiilikset on aivan erilaiset. Silloin, kun malttaa juosta rauhallisesti vähän käsijarru pohjassa, ei hidas vauhti tunnu ahdistavalta. Mutta jos joutuukin etenemään etanavauhdilla siitä syystä ettei juoksu yksinkertaisesti vain kulje, meinaa mieliala painua maan rakoon.

17.7.2016.

Eilen olin kuitenkin päättänyt, että juoksen töihin niin maltillisella vauhdilla millä vaan pystyn, vaikka juoksu tuntuisikin kulkevan. Jouduinkin alussa tosissani laittamaan pienempää vaihdetta päälle, sillä vauhti tuntui karkaavan helposti. Loppumatkasta jouduin kyllä sitten viimeiset puolitoista kilometriä juoksemaan hiukan reippaammin, jotta kerkeäisin varmasti ajoissa töihin. Tietysti, jos olisin lähtenyt himpun verran aijemmin ei minun olisi tarvinnut lopussakaan kiirehtiä. Ainaista jossittelua... Samalla tuli koeajettua uudet juoksutossut. 

Ensimmäinen lenkki takana uusilla tossuilla.

En muista onko minulla koskaan aijemmin ollut Adidaksen juoksutossuja, mutta nyt päätin kokeilla miten ne sopivat jalkaani ja minun menooni. Mieheni parit edelliset tossut ovat olleet tuolta merkiltä ja hän on tykännyt niillä juoksennella. Kestävyys voisi tosin olla vielä parempi, sillä ainakin Adizero Boston Boost-mallin verrkomainen kangas kuluu aika nopeasti puhki.

Viikkoa aikaisemmin, oli ihan eri tunnelmat sunnuntain työmatkalla. En ollut täysin palautunut keskiviikon pitkästä, joka oli elämäni ensimmäinen kolmekymppinen. Kyseinen työmatka oli aika tuskainen. Olin taas lähtenyt vähän myöhässä ja jouduin pitämään vauhtia yllä vaikka mieleni teki vain kävellä. Itselleni tulee ainakin todella ahdistunut olo, jos meno on työlästä. Ymmärrän kyllä, että vireystaso vaihtelee päivittäin. Aina ei vain kulje ja se voi olla monen asian summa.  Jokaisesta lenkistä ei välttämättä jää hyvä maku, mutta jokainen otettu juoksuaskel on askel kohti parempaa kuntoa. Tietysti jos epävireys jatkuu pidemmän aikaa, on syytä pysähtyä tarkastelemaan tarkemmin mistä moinen johtunee.

Ihme kyllä selvittiin kotiin asti kastumatta.

Tuon työpäivän jälkeen lähdin vielä pojan kanssa kameliksi miehen lenkille, jotta hänen ei tarvitsisi kantaa juomista itse mukana. Polkeminenkin tuntui tuolla kertaa raskaalta. Mihellä juoksu kyllä kulki, vaikka minä en jaksanut kuin valittaa. Seuraavalla kerralla lupaan yrittää olla parempaa lenkkiseuraa ja pitää turhat mölinät mahassa.

Poika jaksoi mukisematta. Minä en...

Yksi syy miksi halusin ottaa rauhallisesti, on tämän päivän työmatka. Tarkoitukseni on kohta startata ja juosta töihin iltavuoroon pidemmän kaavan mukaan. Onkin oikeastaan viimeisiä aikoja juosta pidempää lenkkiä, sillä maratoniin on enää vajaa kolme viikkoa.

Vielä hetki sadonkorjuuseen.

Mieheni juoksi kanssa eilen viimeisen pitkän ennen kilpailua. Hän sai kasaan kolmannen päälle satasen viikon joksemalla 32 kilometriä. 

Nyt on aika alkaa keventämään harjoittelua, jotta kroppa kerkeää sopivasti palautumaan ennen maratonia.

Kotikylän kirkko lapsuusmaisemissa.

Viimeviikolla pääsimme viettämään pienen miniloman mummon patojen äärellä, kun piipahdimme vanhempieni luona.Oli mukava vaihteeksi juosta lapsuusmaisemissa. Juoksin yhden pidemmän lenkin reissun aikana, jolle mieheni lähti seuraksi. Mies vähän tuskasteli lenkin aikana, sillä hän ei ole tottunut juoksemaan niin hitaalla vauhdilla kuin minä. Välillä hän painelikin edempänä ja kääntyi sitten takaisin. 

Kun minä juoksin 22 km sai hän mittariin lukeman 23.

Paahtavaa hellettä ja kovaa vastatuulta.

Maisemia Juurisalmen sillalta.

Olin aivan poikki lenkin jälkeen, sillä helteinen auringon paiste teki matkasta aika uuvuttavan. Lenkin aikana tytöt olivat auttaneet Mummoa ja Vaaria ruuanlaitossa ja pääsimmekin heti nauttimaan maittavasta ateriasta.

Näillä eväillä pääsee palautuminen hyvään vauhtiin.

Minä palauttelin seuraavaan päivän, mutta mieheni kävi tekemässä vielä päälle parikymppisen omalla vauhdillaan. 

Pitihän se ottaa ilo irti, kun pääsi pitkästä aikaa juoksemaan eri maisemissa kuin yleensä.

 

Maalaismaisemaa Länsi-Savossa.

Viimeviikolla teimme myös suunnitelmia HCM-viikonloppua ajatellen. Nyt on junaliput ostettu ja hotelli varattu. 

Kahden edellisen vuoden tapaan aijomme majoittua Solo Sokos Hotel Tornissa. Viimevuonna meillä oli lapset matkassa mukana, 

mutta tällä kertaa saamme nauttia hotelliviikonlopusta kahdestaan.

Kuva viime vuoden HCM-matkalta.

Tärkeä harjoitus.

Keskiviikkona tuli suoritettua viikon tärkein treeni. Ja ehkä myös yksi tärkeimmistä harjoituksista tulevaa maratonia ajatellen,
joka on jo muuten kuukauden päästä...

Kuvaa hyvin viimeaikaisia tunnelmia.

Monesti puhutaan, että ennen ensimmäistä maratonia olisi hyvä juosta vähintään yksi kolmenkympin lenkki. Lyhyemmilläkin lenkeillä voi toki selvitä maratonista läpi, mutta kyllä tuo kolmestakympistä selviäminen tuo lisävarmuutta. Mieheni on ainakin tuota mieltä, ja hänen ohjeitaan kuunnellen minä olen koko kesän treenaillut. Itse otan mielummin vastaan suusanalliset ohjeet, sillä en jaksa niin paneutua juoksuopuksien saloihin, ohjeisiin ja ohjelmiin. Tosin mieheni on välillä sitä mieltä, että kyseenalaistan hänen sanomisensa. Minä vaan satun olemaan luonteeltani sen verran jahkailija, että se saattaa siltä vaikuttaa. Kyllä minä mieheni ohjeisiin näissä juoksuasioissa luotan.
Onhan hänellä vuosien omakohtainen kokemus takana.

Niin ja nyt sitten minäkin olen juossut elämäni ensimmäisen komekymppisen.
Tähän asti pisin juoksulenkkini on ollut toukokuun lopussa juoksemani 26 km. Joten uusi matkaennätys tuli myös eilen tehtyä.

Juuri sillä vauhdilla, kuin olin alunperin suunnitellutkin.

  Keskiviikkona en aamulla ollut aivan varma jaksaisinko kyseistä matkaa juosta, sillä niin kovasti väsytti ja en meinannut saada itseäni käyntiin.
Ehkä minua hiukan myös jännitti lenkille lähtö .

Näillä eväillä tankattiin tiistaima.

Olin kuitenkin edellisesnä iltana tankannut hyvin ja olin jo koko alkuviikon asennoitunut siihen,
että keskiviikon vapaapäivänä minä sen vihdoin yritän oikeasti tehdä. Maanantain työmatkajuoksukin kun oli sujunut yli odotusten. 

Juuri ennen lähtöä.

Keskiviikkona siis starttasin yksin matkaan. Taivas näytti kaikkea muuta kuin selkeältä. Onneksi otin mukaan myös lippiksen.
Inhoan juosta lakki päässä, mutta ajoittain aurinko porotti siihen malliin, että oli pakko vetäistä lippa päähän.

Kympin kohdilla taivas alkoi saada entistä tummempia sävyjä.

Puolessa välissä matkaa pidin pienen vessatauon, kun matkan varrelle sattui sopivasti huoltoasema.
Pesaisin samalla kasvoni kylmällä vedellä ja se raikasti oloa kummasti. Join samalla myös lasillisen tavallista vettä, sillä halusin vaihtelua pelkän urheilujuoman litkimiseen. Oli minulla matkassa mukana myös yksi pähkinä-taatelipatukka ja yksi energiageeli. Noista kummastakin eväästä riitti kolmeksi kerraksi ja tankkasin niistä energiaa matkan aikana.

Tälläiset eväät oli matkassa mukana.

 Parinkympin jälkeen alkoi meno olla työläämpää. Viimeiselle vitoselle sain onneksi seuraa, kun mieheni saapui pyörällä pojan kanssa tsemppareiksi. Mies oli käynyt ensin omalla lenkillään ja viitsi vielä sen jälkeen lähteä vaimonsa tueksi sateen uhasta huolimatta. Ilman juttu seuraa olisi loppu varmasti tuntunut montakertaa tuskallisemmalta. Viimeiset neljä kilometriä juoksin lähemmäksi kahdeksan minuutin keskivauhdilla, mutta selän takana jyrisevän ukkosen takia en viitsinyt enempää vauhtia tiputtaa.
Onneksi ukkosrintama meni loppuperin kaukaa ohi eikä noussut yllemme.

Äidin pikkutsemppari ja taustalla ukkosrintama joka tässä kuvassa näyttää kesymmältä mitä oikeasti oli.

Ensimmäisen kympin jälkeen aloin kyllä jo toivoa, että alkaisipa sataa, sillä sää oli lämmin ja tukala. Kaikki tummat pilvet tuntuivat silti vain lipuvan ohitse. Ihan vasta loppumatkasta sain muutaman pisaran niskaani. Onneksi kunnon kaatosateet saapuivat vasta kun olimme jo kotona. Jos inhoan juosta lakki päässä, niin märät tossut on toinen inhokki.

Parinkympin kohdilla sain niskaani muutaman pisaran.

 Loppumatkan tuskasta huolimatta, kotiin saapui onnellinen ja taas astetta itsevarmempi nainen.

Viimeisetkin järjenrippeet taisi valua hien mukana pois...

Itsevarmuudestani oli meinaan nakerrettu palanen pois. Viimeviikolla meinasi taas iskeä epätoivo, kun keskiviikkona minuun iski jälleen kerran joku himskatin kesäflunssa. Edellispäivän puolipitkä oli sujunut kohtalaisesti, ja 16 kilometriä oli taittunut 7:02 keskivauhdilla.
Tuon lenkin jälkeen iskikin sitten kamala väsymys jota jatkui muutaman päivän. Olo oli vetämätön ja nenä tukkoinen.

Viimeviikolla sai väistellä lätäköitä.

Olin niin pettynyt, kun en päässytkään loppuviikosta kulkemaan töihin pyörällä ja perjantain vapaapäivälle suunniteltu pitkis jäi siltä erää tekemättä. Sunnuntaina olin onneksi jo sellaisessa kunnossa, että jaksoin lähteä pyörällä miehelle lenkki seuraksi, kun hänellä oli ohejelmassa kevytvauhtinen kolmekymppinen. Kaiken kaikkiaan mieheni juoksi viimeviikolla taas päälle sata kilometriä.

Jaloittelu tauolla isän juostessa pientä lisämutkaa.

Vielä pitäisi keretä juoksemaan pari pitkistä ennen elokuun puoltaväliä. Toinen kolmekymppinen ja yksi vähän lyhyempi.
Puolisollani on tarkoitus hioa maratonkuntoa vielä yhdellä maratonvautisella kaksvitosella peruslenkkien lisäksi.

Tekosyyt romukoppaan.

 Tänään ja eilen oli pakko heittää tekosyyt romukoppaan ja laittaa juoksutossut jalkaan. 

Harvinaisen mustissa lauantain lenkillä.

Alkoi jo meinaan vaikuttaamaan siltä, että maanantain reippaammin vedetty kymppi jäisi taas viikon ainoaksi lenkiksi. 

Maanantain juoksu. Ja kyllä, minulle reipasta vauhtia.

Mutta eihän se käy päinsä!

Jos tarkoitus on kahden kuukauden päästä selvitä ekasta maratonista hengissä maaiin, niin pakko on laittaa nyt tossua toisen eteen.
Kaksi edellistä viikkoa, kun on jo menty vain yhden juoksulenkin taktiikalla. 

Viikko mennyt vaihtelevissa tunnelmissa.

Se on kyllä jännä miten fiilikset voi vaihdella harjoittelun suhteen.
Kun on päällä loistava treenimoodi, niin sitä raivaa vaikka väkisin  aikaa edes lyhyttä lenkkiä varten. Mutta sitten kun taas ei ihan niin kiinnosta, niin sitä löytää vaikka minkälaisia tekosyitä, että voi siirtää lenkille lähtö tulevaisuuteen.

Ajoittaista sadetta.

Kuluneella viikollakin keskiviikkona oli liian tukala sää lähteä lenkille sen jälkeen kun oli ensin aamupäivä vietetty kerhossa ja iltapäivä juostu asioilla. Torstaina taas oli hyvä sää kierrellä kaupoilla kun vettä satoi kaatamalla lähes koko päivän. Mitä sitä itseään kastelemaan,
kun voi sisätiloissakin kuljeskella...

Niin, ja se sää kun on kaikista huonoin tekosyy. Silti sitä vaan tulee välillä vedottua olosuhteisiin. 

Vesisateen ansiosta kuraista menoa hiekkatiellä.

Lauantain lenkin lukemat.

Mutta ei auta itku markkinoilla. Eilen uhmasin sadetta, sillä en ole sokerista ja tänään uhmasin tuulta sillä olen kaukana höyhensarjalaisesta.

Tuulista menoa viimepäivinä.

Hyvän mielen juoksu.

Tämän päivän lenkki oli tarkoitus ottaa ihan rauhassa, mutta kummasti ilmottautuminen uuteen juoksutapahtumaan, (josta lisää seuraavalla kerralla), sai lisävirtaa kinttuihin. Tuulen takia välttelin metsäisempiä reittejä turvallisuussyistä, mutta oli reittivaihdoksen takana toinenkin syy. Olen nyt kevään ja alkukesän juossut pitkälti pehmeällä alustalla ja vältellyt asvattia. Mutta koska ensimmäisellä maratonillani juoksualusta tulee olemaa suuremmaltaosalta asvalttia, on jalat syytä totuttaa myös kovempaan alustaan.

Vaihteeksi asvalttilenkki. Välillä vastatuleen ja välillä myätäiseen.

Mieheni peruskunto on niin hyvällä pohjalla, ettei hän ole jaksanut turhia stressata, vaikka lenkkien määrä on ollutkin totuttua vähäisempi viimeaikoina. Eilen hän kävi testaamassa, että onko kunto vielä tallella. Ja olihan se. 15 kilometriä taittui noin neljän minuutin keskivauhdilla ja viimeinen kilometri peräti alle kolmen minuutin, ylämäkeen kaiken lisäksi.

Vaikka juoksufiilis on ollutkin vähän kadoksissa, niin salifiilis on alkanut tarttumaan vaihteeksi paremmin. Tällä viikolla kävimme peräti kaksi kertaa nostelemassa painoja. Ja kyllä on syytäkin, varsinkin penkissä ja kyykyissä huomasi sen ettei tauko ole tehnyt hyvää tuolla osa-alueella. Voimataso on heikentynyt ja tarvii ahkerampaa harjoitusta.

Maastavedossa täytyi alotaella taas tekniikkan hiomisella, eli keveillä painoilla.

Ei noussut ihan niin helposti kuin joskus aiemmin.

Juoksuhullun vaimo on nyt myös mukana Takomorunners-tiimissä.

Kuvaa klikkaamalla Takomorunnerssin Facebook-sivulle.

 

Kyseessä on yhteisö, jonka tavoitteena on kannustaa ihmisiä liikkumaan. Se on käyttäjien käyttäjille tekemä virtuaalinen kohtauspaikka.Takomorunners toiminta on täysin vapaaehtoista ja ilmaista. Takomorunners yhteisö tarjoaa käyttäjilleen suuren määrän mahdollisuuksia mm. tuotetestien, tapahtumaosallistumisten ja monien muiden kautta. Kannattaa siis käydä tutustumassa www.takomorunners.com ja tykätä Facebookissa.

Ryhmää voi seurata myös Instagramissa, Twitterissä sekä Youtubessa.

 

Ristiotteella.

Tämä viikko on mennyt huilatessa.

Eikös sitä sanota että kehitys tapahtuu levossa, joten välillä on maltettava ottaa iisimmin, 

jotta taas seuraavat kolmisen viikkoa jaksetaan painaa taas isommalla vaihteella.

Alkuviikon viimeisillä saattoreissuilla sai nauttia aamun ihanasta auringonpaisteesta.

Miehelläni onkin suunnitelmissa nyt viikon täyslevon (juoksusta) jälkeen aloittaa maratonille valmisteleva kausi. 

Sen aikana  pyritään lisäämään tehoja sekä vauhtia. Ohjelmaan tulee lisää mm. pitkiä vauhtilenkkejä.

Toisen rakkaan harrastuksen satoa.

Minulla on tarkoitus taas jatkaa peruslenkkien merkeissä ja saada pitkiin lenkkeihin lisää mittaa.

Itse en malttanut ottaa koko viikkoa totaalilevon kannalta, vaan kävin keskiviikkona testaamassa omaa lämmönsietokykyäni.

Hellelenkin lukemat.

Täytyy kyllä myöntää, että tuo kymppi oli kyllä yksi tuskaisimmista vedoista aikoihin. Lähdin lenkille vielä keskellä iltapäivää. Ihan aamusta tai illasta olisi tietenkin ollut vähän vilpoisampaa, mutta se on silloin ampaistava ovesta ulos, kun se on mahdollista.

Ei mikään paras ratkaisu, mutta menettelee.

Meno muistutti kaikin puolin etanamaista menoa. Tahmeeta ja hidasta, mutta suoriuduin matkasta, kun maltoin ottaa tarpeaksi rauhallisesti. Harvemmin täytyy ottaa vähän reilun tunnin mitttaiselle lenkille juomista mukaan, mutta tuolloin otin. Ihan en viitsinyt reppua viritellä selkää, vaan otin mukaan pelkän pullon.

Hellelenkillä tuli pysähdeltyä kuvamaan useamman kerran.

Hellelenkit eivät ole koskaan olleet minun juttuni, eikä myöskään mieheni. Hän juoksee mielummin vaikka sateessa kuin auringon porottaessa täydellä teholla. Tosin onhan se hyvä harjotella säässä kuin säässä ja totuttaa kroppa suoriutumaan monenlaisissa olosuhteissa. Sitä kun ei koskaan tiedä minkälaiset olosuhteet vallitsee kisäpäivänä. Niin kuin kuluneella viilolla, ensin saatta olla tukalan helteistä muutaman päivän ja sitten taas seuraavana päivänä jo reilusti yli kymmenen astetta kylmempää.

Kesän ötököitä bongailtiin pojan kanssa.

Meillä kyllä huomaa milloin vietetään kevennettyä  viikkoa. 

Kaikenlaisia rästihommia hoidetaan ja keretään käymään paremmin asioilla. Varsinkin silloin, jos mieheni joutuu pitämään taukoa jonkin vaivan takia, keksii hän kaikenlaisia projekteja ja purkaa energiansa niihin. Tällä viikolla mm. vessan ovi sai uuden lukon ja kynnyslistat vaihtuivat uusiin.

Uusi kynnyslista.

Pitkästä aikaa piipahdimme lauantaina pikkusalilla tekemässä pikatreenin enne saunaa. Kyllä tuli huomattua, että turhan pitkä tauko on tullut taas pidettyä lihaskuntoharjoitelusta. Voimataso oli laskenut eikä toistojakaan jaksanut siinä määrin kuin joskus aiemmin. 

Kahvakuulla ja hyppynarulla pääsee hyvin alkuun.

 Vähän penkkipunnerrusta, leuanvetoja, ojentajia,vatsoja, ilmakyykkyjä ja kahvakuulaa sekä hyppynarua.

Kovin kummoinen ei treeni ollut, mutta kyllä tänään on ollut olo kuin mukiloidulla madolla.

Leuanvedoista ei edelleenkään tule mitään ilman kuminauhan apua. Ja kuten kuvasta näkyy joudun tekemään vedot  ristiotteella. Olen aikanaan kakarana telonut vasemman ranteeni ja hoitovirheen, jota ei tietenkään aikanaan myönnetty, ranteeni ei kääny niin kuin pitäisi. Muutamissa muissakin liikkeisä joudun turvautumaan ristiotteeseen, mutta esimerkiksi hauiskääntöä en pysty tekemään ollenkaan tangolla.

Yhtä tuskaista miltä näyttääkin.

Mutta nyt täytyisi ruveta valmistautumaan alkuviikon erityisohjelmaan varten. 

Pientä pakkailua ja varusteiden tarkistusta loppuillan ohjelmassa siis tiedossa. 

Näitä tarvitaan alkuviikosta.

Toivottavasti meidän pikkuherra vielä mahtuu matkaamaan rinkassaan...