Tärkeä harjoitus.

Keskiviikkona tuli suoritettua viikon tärkein treeni. Ja ehkä myös yksi tärkeimmistä harjoituksista tulevaa maratonia ajatellen,
joka on jo muuten kuukauden päästä...

Kuvaa hyvin viimeaikaisia tunnelmia.

Monesti puhutaan, että ennen ensimmäistä maratonia olisi hyvä juosta vähintään yksi kolmenkympin lenkki. Lyhyemmilläkin lenkeillä voi toki selvitä maratonista läpi, mutta kyllä tuo kolmestakympistä selviäminen tuo lisävarmuutta. Mieheni on ainakin tuota mieltä, ja hänen ohjeitaan kuunnellen minä olen koko kesän treenaillut. Itse otan mielummin vastaan suusanalliset ohjeet, sillä en jaksa niin paneutua juoksuopuksien saloihin, ohjeisiin ja ohjelmiin. Tosin mieheni on välillä sitä mieltä, että kyseenalaistan hänen sanomisensa. Minä vaan satun olemaan luonteeltani sen verran jahkailija, että se saattaa siltä vaikuttaa. Kyllä minä mieheni ohjeisiin näissä juoksuasioissa luotan.
Onhan hänellä vuosien omakohtainen kokemus takana.

Niin ja nyt sitten minäkin olen juossut elämäni ensimmäisen komekymppisen.
Tähän asti pisin juoksulenkkini on ollut toukokuun lopussa juoksemani 26 km. Joten uusi matkaennätys tuli myös eilen tehtyä.

Juuri sillä vauhdilla, kuin olin alunperin suunnitellutkin.

  Keskiviikkona en aamulla ollut aivan varma jaksaisinko kyseistä matkaa juosta, sillä niin kovasti väsytti ja en meinannut saada itseäni käyntiin.
Ehkä minua hiukan myös jännitti lenkille lähtö .

Näillä eväillä tankattiin tiistaima.

Olin kuitenkin edellisesnä iltana tankannut hyvin ja olin jo koko alkuviikon asennoitunut siihen,
että keskiviikon vapaapäivänä minä sen vihdoin yritän oikeasti tehdä. Maanantain työmatkajuoksukin kun oli sujunut yli odotusten. 

Juuri ennen lähtöä.

Keskiviikkona siis starttasin yksin matkaan. Taivas näytti kaikkea muuta kuin selkeältä. Onneksi otin mukaan myös lippiksen.
Inhoan juosta lakki päässä, mutta ajoittain aurinko porotti siihen malliin, että oli pakko vetäistä lippa päähän.

Kympin kohdilla taivas alkoi saada entistä tummempia sävyjä.

Puolessa välissä matkaa pidin pienen vessatauon, kun matkan varrelle sattui sopivasti huoltoasema.
Pesaisin samalla kasvoni kylmällä vedellä ja se raikasti oloa kummasti. Join samalla myös lasillisen tavallista vettä, sillä halusin vaihtelua pelkän urheilujuoman litkimiseen. Oli minulla matkassa mukana myös yksi pähkinä-taatelipatukka ja yksi energiageeli. Noista kummastakin eväästä riitti kolmeksi kerraksi ja tankkasin niistä energiaa matkan aikana.

Tälläiset eväät oli matkassa mukana.

 Parinkympin jälkeen alkoi meno olla työläämpää. Viimeiselle vitoselle sain onneksi seuraa, kun mieheni saapui pyörällä pojan kanssa tsemppareiksi. Mies oli käynyt ensin omalla lenkillään ja viitsi vielä sen jälkeen lähteä vaimonsa tueksi sateen uhasta huolimatta. Ilman juttu seuraa olisi loppu varmasti tuntunut montakertaa tuskallisemmalta. Viimeiset neljä kilometriä juoksin lähemmäksi kahdeksan minuutin keskivauhdilla, mutta selän takana jyrisevän ukkosen takia en viitsinyt enempää vauhtia tiputtaa.
Onneksi ukkosrintama meni loppuperin kaukaa ohi eikä noussut yllemme.

Äidin pikkutsemppari ja taustalla ukkosrintama joka tässä kuvassa näyttää kesymmältä mitä oikeasti oli.

Ensimmäisen kympin jälkeen aloin kyllä jo toivoa, että alkaisipa sataa, sillä sää oli lämmin ja tukala. Kaikki tummat pilvet tuntuivat silti vain lipuvan ohitse. Ihan vasta loppumatkasta sain muutaman pisaran niskaani. Onneksi kunnon kaatosateet saapuivat vasta kun olimme jo kotona. Jos inhoan juosta lakki päässä, niin märät tossut on toinen inhokki.

Parinkympin kohdilla sain niskaani muutaman pisaran.

 Loppumatkan tuskasta huolimatta, kotiin saapui onnellinen ja taas astetta itsevarmempi nainen.

Viimeisetkin järjenrippeet taisi valua hien mukana pois...

Itsevarmuudestani oli meinaan nakerrettu palanen pois. Viimeviikolla meinasi taas iskeä epätoivo, kun keskiviikkona minuun iski jälleen kerran joku himskatin kesäflunssa. Edellispäivän puolipitkä oli sujunut kohtalaisesti, ja 16 kilometriä oli taittunut 7:02 keskivauhdilla.
Tuon lenkin jälkeen iskikin sitten kamala väsymys jota jatkui muutaman päivän. Olo oli vetämätön ja nenä tukkoinen.

Viimeviikolla sai väistellä lätäköitä.

Olin niin pettynyt, kun en päässytkään loppuviikosta kulkemaan töihin pyörällä ja perjantain vapaapäivälle suunniteltu pitkis jäi siltä erää tekemättä. Sunnuntaina olin onneksi jo sellaisessa kunnossa, että jaksoin lähteä pyörällä miehelle lenkki seuraksi, kun hänellä oli ohejelmassa kevytvauhtinen kolmekymppinen. Kaiken kaikkiaan mieheni juoksi viimeviikolla taas päälle sata kilometriä.

Jaloittelu tauolla isän juostessa pientä lisämutkaa.

Vielä pitäisi keretä juoksemaan pari pitkistä ennen elokuun puoltaväliä. Toinen kolmekymppinen ja yksi vähän lyhyempi.
Puolisollani on tarkoitus hioa maratonkuntoa vielä yhdellä maratonvautisella kaksvitosella peruslenkkien lisäksi.

HCM 2015.

Mukava viikonloppureissu on nyt takana ja palkintokaappiin on saatu yksi uusi mitali lisää.

Kymmenes maratonmitali.

Sää suosi koko viikonlopun. Ei ehkä juoksijoita mutta meitä muita.

Perjantaina saavuttuamme Helsinkiin suuntasimme tietenkin ensin hotellille ja raahasimme matkatavarat huoneeseemme. Seuraava kohde oli Töölön kisahalli, josta kävimme hakemassa kilpailunumeron.

Töölön kisahalli.

 Pientä jännitystä oli ilmassa jo juoksua edeltävänä iltana. Takana oli jo muutama huonommin nukuttu yö eikä viimeisenäkään yönä mieheni saanut kunnolla nukuttua. Siinä illan mittaan katsoimme varusteet kuntoon ja suunnittelimme maratonpäivän aikataulua.

Numeroitu juoksuhullu...

Lauantaiaamu valkeni kauniina ja nuorimmainen piti huolen, että heräsimme aikaisin.

Aamupalalla meidän muiden tankatessa kaikenlaisia herkkuja aamupalaksi, tyytyi mies vain syömään kaurapuuroa, jugurttia sekä juomaan vähän kahvia. Varovaisuudesta huolimatta, mieheni maha meni aivan sekaisin. Liekkö johtunut jännityksestä, mutta lisäsi ainakin stressiä aamuun ja startin odotteluun.

Hotellinmajoittumisen parhainta antia. Runsas ja maittava aamupala.

Minä lähdin lasten kanssa aamupäivästä hetkeksi kaupungille, jotta juoksija sai olla hetken rauhassa. Mahakin onneksi rauhoittui pikkuhiljaa, mutta jännitys sen kuin kasvoi. 

Vähän yli kaksi lähdimme valumaan lähtöalueelle seuraten muita numeroituja hulluja.

Jäin lasten kansa lähtöviivan tuntumaan odottelemaan kun mies etsi oman paikkansa karsinasta. Minuutit matelivat ja jännitys tiivistyi. Vihdoin kuului lähtölaukaus ja juoksijat ampaisivat matkaan.

Pientä odottelua ennen starttia.

Hetki ennen starttia. Noin 4500 juoksijaa, 59 kansalaisuutta edustettuna.

Sillä välin kun mies juoksi ensimmäistä kierrosta, kävimme lasten kanssa tutustumassa Helsingin Talvipuutarhaan.

Tytöt ihastelivat tanssijoiden harjoituksia puutarhassa.

Olimme sopineet ennalta, että olisimme kannustamassa noin 24 kilometrin
kohdilla Töölönlahden puistossa.

Kilometrejä takana noin 24.

Mieheni juoksu kulki suunnitelmien mukaan ja näimme häent muiden juoksijoiden seassa. Tytär antoi hänelle yhden lisägeelin matkaan. Vaihdossa saimme hikisen lippalakin. Lakin poisheittämisestä on tullut tapa ja olinkin varautunut siihen ja ottanut muovipussin mukaan.

Juoksun etenemistä oli hyvä seurata puhelimella UltimateLIVE-sovelluksen avulla ja pienen puistotauon jälkeen lähdimmekin valmiiksi Olympiastadionille vastaanottamaan maaliintulijaa.

Helsingin Olympiastadion.

Tunnelma stadionilla oli mahtava ja kannustajia oli paljon.

Maaliviivan ylitys.

Maaliviiva ylittyi ajassa 3:29,17, eli tavoitteen mukaisesti alle 3:30:n. Hiukan miestäni jäi kaivelemaan se, että uusi ennätys jäi vajaan minuutin päähän. Tosin viimevuoden maratontulokseen verrattuna aika parani viidellä minuutilla. Sää oli tänävuonna lämmin ja vaati pienen veronsa. Ennätysjuoksunsa 2013 mieheni juoksi viileämmässä ja sateisessa ilmassa. Olosuhteisiin nähden mieheni on suoritukseensa suhteellisen tyytyväinen. Vauhdinjako meni suurinpiirtein niin kuin pitikin eikä suurempia ongelmia ollut reitin varrella. Rakoilta ja hiertymiltä vältyttiin. Ja vaikka mieheni antoi kaikkensa juoksulle, jaksoi hän vielä kävellä hotellille.

Lapsetkin jaksoivat reippasti kulkea koko päivän kaupungilla. Tyttöjen maratonpäivän kruunasi pitkä kylpy hotellin kylpyammeesa, jossa kylvettiin kaikenkaikkiaan neljä kertaa.

Sunnuntaina miehenikin uskalsi syödä aamiaisella runsaammin. Vielä ennen kotimatkaa veimme matkatavarat rautatieasemalle säilöön ja suuntasimme Kauppatorille. Lautalla seilasimme Suomenlinnaan.

Onneksi meillä oli mukana maastokelpoiset rattaat...

Hiukan oli miehen jalat kuin puupökkelöt, mutta hienosti hänkin jaksoi kolmisen tuntia kulkea saaren nähtävyykisä katsellen ja tunneleita tutkien. Tytöt vierailivat Suomenlinnassa ensimmäistä kertaa ja
he olivat yllättyneitä siitä kuinka kivaa siellä oli.

Tyttöjen kanssa tutkittiin kaikki mahdolliset tunnelit. Onneksi laukusta löytyi taskulamppu.

Yllättävän paljon juoksu kävi hartioihin ja sunnuntai-illan sekä kotiin paluun kunniaksi miehelläni alkoi migreeni, joka helpotti vasta tiistaina.

Sen verran puolisolleni jäi tästä reissusta nälkää, että ensi vuonna hänet todennäköisesti nähdään taas Helsingissä juoksunumerolla varustettuna. Tosin hän on sitä mieltä, että minä juoksen siellä myös...

On siis vissiin aloitettava harjoittelemaan tavoitteellisemmin.

Valmistautumista ja pakkaamista.

Huomennna se vihdoin on, HCM 2015 ja uusi reitti.

Osa matka tavaroista....

Mieheni on tämän viikon ottanut treenien suhteen rennosti, mutta pää on tuntunut käyvän kierroksilla. Tulevan juoksumatkan pituus ei tule olemaan mikään ongelma, sillä mieheni laski juosseensa tämän vuoden puolella n. 30 epävirallista maratonia. Jännitystä juoksuun tuo itselle asetettu aikatavoite ja uusi juoksureitti. 

Tämä viikko on tankattu syömällä ihan vain perusruokaa enemmän ja juomalla reilusti vissyä. Tälläkin kertaa kävi tankkauksen suhteen samoin kuin aijemmin. Kahden ensimmäisen päivän jälkeen paino olikin laskenut eikä noussut, mutta nyt tilanne on korjaantunut.

Ensimmäisenä koulu- ja eskaripäivän aamuna mentiin juosujalkaa.

Hiilarivarastot ovat täyttyneet myös levon ansiosta. 

Yhden juoksulenkin puolisoni on tällä viikolla tehnyt. Keskiviikkona 10 km maratonvauhdilla. Tiistaina myös kävelimme yhdessä rennosti n. 9,5 km saatettuamme tytöt ensin kouluun ja eskariin.

Tällä viikolla on saatu nauttia kauneista aamuista.

Nyt laukut on pakattu ja kohtapuoleen matkamme Helsinkiin alkaa. 

Ensin majouttaudumme hotelliin, sitten haemme juoksunumeron kisastudiolta. Samalla sovimme missä kohtaa reittiä olemme huomenna kannustamassa, noin 24:n kilometrin kohdilla Töölönlahden puistoalueella.

Huomenna syömme kunnon aamupalan. Sitten minä lähden lasten kanssa kaupungille, jotta mieheni saa hetken olla rauhassa ja kerätä ajatuksensa ja voimansa. Yhdessä menemme iltapäivällä lähtöalueelle ja kannustamme lasten kanssa juoksijat matkaan. 

Ja kuinka sitten kävikään. Sen kerron teille ensiviikolla.

Matkakuulumisia voi luke myös Facebookin kautta.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Tankkausta.

Mieheni on tänään tankannut huomista viittäkymppiä varten. Aamu alkoi terveellisesti puurolla, mutta muuten on näyttänyt tämän päivän syömiset menevän enemmän ja vähemmän herkuttelun puolelle. 

Se, että saa syödä huolettomammin, tuntuu olevan yksi hyvä syy juosta pitkiä matkoja. 

Oma diettini on tosin joutunut tänään koville, kun olen sivusta seurannut mieheni ja lasteni herkujen napostelua. Ihmeen hyvin olen kyllä pystynyt pitämään omat näppini kurissa, pientä kakkupalaa lukuun ottamatta. Alkuviikosta kun tuli sen verran herkuteltua reissussa, että nyt on syytä itse yrittää pysyä ruodussa, jos kesäkuntoon halajaa. ; )

 Aamupäivällä mieheni sai päähänsä, että voisin leipoa kakun pojan kunniaksi. Tykkään kovasti leipoa, joten ei minua tarvinnut kovasti houkutella. No, itse pikkuherra ei juuri päässyt osalliseksi kakun syöntiin, sillä päivänsankarille tuli tänään täyteen vasta 9kk. Mutta löytyipähän joku syy mansikkakakun tekoon. 

  

Ruuaksi valmistimme yhteistuumin "kevyen" aterian. Uunimakkaraa Aurajuustolla ja uunijuureksia. Tuo kyseinen juusto on meillä koko perheen herkku. Tosin minä jätin tällä kertaa oman osuuteni makkarasta ilman lisähöysteitä. Lenkkimakkaran jako meni niin, että minä jaoin toisen puolikkaan tasan kolmeen osaan tyttöjen kanssa ja isäntä söi yksin toisen puolikkaan....

Saas nähdä jääkö kakkua enää huomiselle, jos mieheni vallan innostuu vielä loppuillan aikana tankkaamaan.