Sopiva kisavauhti?

Meidän seuraavana juoksu- kisaan/tapahtumaan on vielä kuusi viikkoa, mutta meillä mietitään jo kisastrategiaa ja vauhdinjakoa. 

Vaihteeksi on saanut juosta myös kesäisemmässä säässä.

Elokuun 12. päivä juostavan Helsinki Street Runin matka on 17 km. Tuota matkaa on vaikea verrata muihin aikaisempiin kisamatkoihin, kun se ei ole mikään "virallinen" matka kuten esim. maraton tai puolimaraton. 

Pitäisikö tuolle matkalle startata heti alussa jo kovaa niin kuin kympin kisaan, vai loppuuku paukut silloin kesken. Vai pitäisikö aloittaa vähän säästellen ja juosta puolikkaan kisavauhdilla. Silloin on tosin "vaarana", että matka loppuu kesken ja osa voimavaroista jää käyttämättä. Tietenkin vauhdin valintaan tulee vaikuttamaan kisapäivän kunto ja fiilis. Haluaako juosta veren maku suussa vai rennosti jolkotellen.

 Jos osallistuisimme alkuperäisen suunnitelman mukaisesti HCM:lle, olisi vauhdinjako taas toisen lainen. Minua vauhti ei  mietitytä toisin kuin miestäni. Minä aijon taas lähteä juoksemaan fiiliksen mukaan. Jos kulkee mennään reippaammin ja jos ei niin sitten nautitaan maisemista ja tunnelmista. Tavoite aika Street Runille olisi helpompi asettaa jos sen olisi jo kertaalleen juossut. Mutta koska olemme ensikertalaisia, niin nyt vasta asetetaan pohja. Luulen, että mieheni tulee juoksemaan kisan tosissaan. Niin käy loppuperin aina, kun hän saa numerolapun rintaan.

Välillä aurinko paistaa risukasaankin.

Tämän viikon mieheni on ottanut edelleen rennosti treenien suhteen. Pari päivää hänellä meni migreeniä potien. Yhtään lenkkiä hän ei ole juossut, mutta kerran kävimme yhdessä salilla. Punttitreenissä keskityimme tällä kertaa penkkipunnerrukseen, maastavetoon ja selkäliikkeisiin. Onneksi, sillä minun seuraavan päivän työmatka juoksu olisi muuten ollut varmasti vielä tahmeempi kuin mitä se oli. 

Maastavedon oma enkkani on tällä hetkellä 70kg.

Onneksi kerkesin torstaiaamuna lähtemään sen verran ajoissa liikenteeseen, että kerkesin alkumatkasta kiertämään mukavampaa metsäreittiä pitkin normireitin sijasta. Vaihteeksi kesäisempi sää sai sykkeet nousemaan aika korkealle. Tosin alun reippaammalla vauhdilla saattoi olla osuutensa asiaan. 

Polku metsän siimekseen.

Valon ja varjon leikki vaahteran lehdillä.

Pieniä esteitä matkan varrella.

 Mutta täytyihän se kuvaamiseen menetetty aika jotenkin saada kiinni, jotta kerkesin töihinkin ajoissa. Ja koska pysähdyin myös Arboreettumissa ihastelemaan kukkia, piti myös loppumatkasta laittaa isompaa vaihdetta silmään.

Arboreettumin kukkaloistoa. Alppiruusuja.

Torstain lenkin lukemat.

Maanantaina en voinut syyttää lämpöä nihkeästä menosta kotimatkaa juostessani, sillä noin puolet matkasta juoksin vesisateessa. Syypää väsyneisiin jalkoihin oli tuolloin melkein kahdeksan tunnin seisoskelu/kävely töissä.  Kauheasti ei tuolloin houkutellut lisämutkien teko ja koska säässäkään ei ollut kehumista, juoksin suorinta reittiä kotiin. 

Maanantaina kotiin saapui uitettu juoksija.

Tiistaina ja lauantaina työmatkat tuli hoidettua pyörällä polkien.

Tiistaina piti kiertää maisemareittiä silläkin uhalla että vesisade kastelisi.

Lauantaina sai polkea aurinkoisessa säässä vaikka tuuli olikin aikamoinen.

Alkava viikko mennään vielä jonkin verran vanhojen rutiinien mukaan. Tosin poika pitää parina päivänä kyytsätä päivystävään päiväkotiin, sillä oma päikkymme on kiinni heinäkuun. Onneksi minun ei tarvitse suurta mutkaa tehdä niinä aamuina, kun on minun vuoroni viedä poika pyörällä hoitoon. 

Ensiviikon lopulla onkin sitten tiedossa eläimellistä menoa, kun suuntaamme pienelle minilomalle Helsinkiin koko perheen voimin. Se on otettava ilo irti yhteisestä vapaasta ajasta ennen kuin muuttuvat tekijät laittavat arkemme uuteen järjestykseen.

Muutoksia ja lisäyksiä kisakalenteriin.

Juoksutreenit jatkuvat vaikka kisamatkat vaihtuvat.

Nyt on keskikesän karkelot vietetty ja alkukesä on jo historiaa.
Ja koska treenit eivät ole menneet ihan suunnitellusti ja mukaan on tullut muuttujia, olemme joutuneet miettimään tulevia kisoja uudestaan.

Meillähän oli alunperin tarkoitus juosta elokuussa Helsinki City Maraton, joka olisi ollut minun toinen maraton. Mutta, koska mieheni vapusta asti kipuillut kantapää ei ole vielä osoittanut merkkejä paranemisesta, päätimme, että osallistumme maratonin sijasta Helsinki Street Runinille, joka juostaan HCM:n yhteydessä. Street Runin reitti on sama kuin HCM:n toinen kierros, eli 17 km. Pääsemme siis kuitenkin nauttimaan maraton- järjestelyistä ja -tunnelmasta vaikka matka tulee olemaankin lyhyempi.

Kuva Helsinki Street Runin fb-sivulta.

Mies ei ole malttanut olla täysin juoksematta, vaikka kantapää on ollut arka. Itse asiassa kantapää on kestänyt paremmin nimenomaan juoksua kuin kävelyä. Tosin juhannusreissulla myös pitkä ajomatka tuntui ärsyttävän sitä. Minä välillä unohdan koko asian, sillä miehen tapoihin ei kuulu jatkuva valittaminen.

Mies oli päätöksensä jälkeen huojentunut, sillä hänen ajatusmaailmaansa ei sovi  pelkästään maratonin läpijuokseminen. Hän on sitä mieltä, että jos virallista maratonia ei voi lähteä juoksemaan tosissaan, ei sitä kannata juosta ollenkaan. Hän kun juoksee välillä päälle nelikymppisiä ihan vain pitkänä lenkkinä. Koska ikinä ei tiedä kauanko kantapää meinaa ryttyillä, on hän itseasiassa sitä mieltä, että hänen maratoninsa on ainakin tältä vuodelta juostu. Kunto olisi kyllä kohdillaan, mutta  vaiva on myös vähän laimentanut miehen juoksuintoa. Samoin myös  juhannusviikon flunssa on laittanut kapuloita rattaisiin
.

 Aikaisemmin juoksutauko olisi stressannut miehen mieltä, mutta nyt kun hän tietää, että Street Runista ja syyskuun puolimaratonista selviää vanhalla pohjalla, niin turhalta stressiltä on vältytty. Päätökseen vaihtaa maraton lyhyempään matkaan vaikutti myös se, että mieheni työkuviot tulevat muuttumaan heinäkuussa. Nuo muuteokset vaikuttamaan suuresti koko perheen arkirutiineihin ja hänen treeneihinsä. 

Kuva keskiviikon kotimatkalta.

Eihän minun olisi välttämättä tarvinnut vaihtaa omaa matkaani. Minusta vain alkoi tuntua, etten kerkeä saamaan itseäni ihan sellaiseen kuntoon, että voisin luottavaisin mielin lähteä juoksemaan 42:ta kilometriä. Omat työkuvioni ovat vieneet veronsa, enkä yksinkertaisesti ole jaksanut ujuttaa lenkkikertoja viikkoon ihan siinä määrin kuin olisi pitänyt. Vaikka onnistumisiakin on juoksutreenien suhteen ollut, olen minäkin huojentunut päätöksestä siirtää maratonille osallistumista.

Yksi viimeviikkojen onnistuneimmista lenkeitä on ehdottomasti ollut toissa viikon maanantain pitkis. Edellinen viikko oli tullut otettua juoksun suhteen kevyemmin ja enemmän pyöräilypainotteisemmin. En yhtään tiennyt mitä odottaa tuolta pitkältälenkiltä, sillä juoksu oli taas takkuillut. Asetin tavoitteeksi juosta ainakin kaksi tuntia vaikka sää oli sateinen.

Lähdin matkaan ja kerrankin heti alusta asti meno tuntui jouhevalta. Jo vitosen jälkeen aloin ajattelemaan, että tavoittelisin puolimaratonin mittaista matkaa. Vasta viimeiset kolme kilometriä alkoivat olemaan kunnolla työläämpiä. Mutta koska olin päättänyt juosta sen 21 kilometriä, en antanut periksi. Kertaakaan en edes pysähtynyt tuon lenkin aikana kuvaamaan, vaan jolkottelin koko matkan kertaakaan pysähtymättä. Loppuaikakaan ei ollut hassumpi. Rennolla juoksulla ilman loppukiriä jäin HCR2017:n ajasta vain kolme ja puoli minuuttia.

Pitkänlenkin lukemat.

Tuon pitkän lenkin lisäksi on viime viikkoina tullut juostua muutamia työ- ja kotimatkoja. Tosin yhdestä kotimatkajuoksusta ei ole todistusaineistoa mittarin jäätyä kotiin, joten en ole varma liekkö sitä koskaan tapahtunutkaan... 

7.6.2017 oli yksi alkukesän harvoista hellepäivistä.

15.6.2017 juoksin töihin tehden pienen lisämutkan.

16.6.2017 kaatosade kirvoitti juoksemaan vähän kovemmalla vauhdilla.

 Suurimman osan työmatkoista olen tietenkin kesän kunniaksi hoitanut pyörällä. Olen vaihtelevasti polkenut joko lyhintä tai vähän pidempää reittiä. Riippuen aikataulusta ja säästä. Kuluneella viikolla en itseasiassa juossut yhtään työmatkaa saati muutakaan lenkkiä, niin kuin ei mieskään flunssansa takia.

Alkuviikon työmatkat poljettiin sääsä kuin säässä. Tiistaiaamuna olo oli kuin uitetulla koiralla, vaikka yritin suojautua sadetta vastaan.

Olemme käyneet myös muutamilla yhteislenkeillä miehen kanssa joilla mies on juossut ja minä olen polkenut pojan istuessa pyörän kyydissä. Nuo lenkit teimme silloin, kun meillä oli vielä tarkoitus osallistua maratonille.  

11.6.2017 yhteislenkillä, jolle kertyi matkaa melkein 29km.

Vaikka maratonista luovuimmekin, päätimme ottaa osaa syyskuussa järjestettävään Tampere maratoniin, joka on Takomorunners- yhteisön yhteistyökumppani. Emme tuolloinkaan juokse täyttä matkaa, vaan mies juoksee puolikkaan ja minä tyydyn näillänäkymin kymppiin. Tuon tapahtuman yksi etu on se, että se juostaan meidän kotikonnuilla. Mutta lisää tuosta tapahtumasta tuonnempana.

Lopuksi vielä koostekuva meidän Juhannuksesta, joka ei sisältänyt yhtään juoksukilometriä.
Koska sää oli vaihteleva ja kolea, oli keskiössä hyvä ruoka ja yhdessäolo lapsuusmaisemissa. 

*Osallistumiset tapahtumiin saatu blogiyhteistyö kautta.