Jokainen askel vie kohti tavoitetta.

Jokainen askel vie kohti tavoitetta riippumatta siitä onko se otettu juosten taikka kävellen.
Tuota lausetta olen yrittänyt takoa taas omaan päähäni. Tammikuuta on elelty nyt kolmisen viikkoa ja pikkuhiljaa on lähdetty tekemään töitä kevään juoksutavoitetta silmälläpitäen. 

Kooste viimeisimmästä juoksulenkistä. (Perjantai 19.1.2018.)

Vuoden ensimmäinen viikko meni minulla vielä ihan huilatessa. Viikolla kaksi uskaltauduin ensimmäistä kertaa lenkille sitkeän flunssan jälkeen. Olen yrittänyt malttaa lähteä liikkeelle varovaisesti. Minulla kun on paha tapa lähteä herkästi rynnimään liiankin kovaa turhan aikaisin. Vaikka juoksu on kuulunut harrastuksiini jo useamman vuoden, tuntuu edistyminen edelleen kovin hitaalta. Tunnen itseni jatkuvasti vasta-alkajaksi. Mutta en ole ajatellut luovuttaa. Kaikista ei ehkä tule gepardia, mutta menee ne etanatkin eteenpäin. Ja itseäni vartenhan tätä teen. Juoksen, jotta kuntoni olisi parempi. En tehdäkseni vaikutusta muihin tai kilpaillakseni toisia vastaan.

Nyt on vain sitkeästi yritettävä käydä lenkillä, sillä kevään juoksutavoiteeseen, eli toukokuun Helsinki City Runin puolikkaaseen on aikaa enää vajaa neljä kuukautta. En ole ajatellut ottaa itselleni paineita aikatavoitteesta. Pääasia on, että selviän hengissä maaliin  aikarajan puitteissa. Vielä ei ole varmaa laittaako mies tuolloin kanssa numerolapun rintaansa vai lähteekö hän mukaan vain kannustusjoukkoihin. Se olisi ensimmäinen kerta noin päin. Että mina vain juoksisin ja mies kannustaisi.

Takana on nyt kuusi lenkkiä. Viimeisintä lenkkiä lukuun ottamatta olen joutunut kävelemään enemmän tai vähemmän. Ensimmäiselle lenkille lähdinkin ihan sillä asenteella, että kävelen alkuun puolikilometriä ja yritän hölkätä saman verran. Tuota vuorottelua jatkoin yhteensä viiden kilometrin verran.

Vuoden ensimmäisellä lenkillä paistoi aurinko.

Seuraavalla lenkillä pidensin hiukan hölkkäpätkiä ja samalla kävelyosuudet jäivät lyhyemmiksi. Matka oli taas samainen vitonen. Sää oli keskiviikkona aivan jotain kuin maantaina.

Vuoden toinen lenkki painettiin läpi sumuisen aamupäivän.

Kolmannelle lenkille lähdin heti aamusta vietyäni pojan päiväkotiin. Se alkoi taas puolen kilometrin kävelyllä, mutta nyt ei tarvinnut kävellä kuin pari lyhyttä pätkää. Hölkkä osuudet olivat 2,5km 1,5km ja 1km. Päivä valkeni sitä mukaa kun aamulenkki eteni.

Huurteinen aamu. Lähtiessä oli vielä pimeää, mutta kotiin palatessa oli jo valoisaa.

Lauantai oli suunnitellusti lepopäivä. Töissä tosin tuli kerättyä askeleita ihan kiitettävästi. Sunnuntaina olin ajatellut käydä lenkillä, mutta koska mieskin malttoi pitää lepopäivän, (hän oli edellisenä päivänä juossut reippaamman 25:n ) nukuimme ensin pitkään ja kävimme vähän asioilla koko perheen voimin.

Koska tuo viikonloppu meni huiliessa, päätin tämän tämän viikon aloittaa hiukan pidemmällä lenkillä. Päätin lähtiessä, että kävelen vain sen verran kuin on pakko. Maltillisesti lähdin liikkeelle. Kolmen kilsan kohdilla, ohittaessani Pärrinkosken ensimmäisen kerran toiselta puolelta, lupasin itselleni, että saan pitää toisella ohituskerralla kuvaustauon, jos jaksan ensin hölkötellä suunnittelemani silmukan ensin. Tuon kannustimen avulla jaksoinkin sitten loppuperin juosta yhtäjaksoisesti ensimmäiset kahdeksan kilometriä.

Pienen luonnonkosken kuohuja.

Pärrinkosken jäätaidetta.

Kuvaustauonjälkeen kävelin noin kilometrin verran. Tuo osuus oli melkein yhtäjaksoista nousua. Sitten jaksonkin taas juosta loppumatkan kotiin ja mittarissa oli lukemana täysi kymppi.

Vuoden eka kymppi melkein kokonaan juosten.

Keskiviikon lenkki ei sitten ollutkaan niin lennokasta. Reilun kolmen kilometrin jälkeen etenin seuraavat pari kilometria vuorotellen kävelyä ja juoksu aina 250:nen metrin välein. Viimeisen kilsan jaksoin taas juosta kokonaan  ja kuuden kilsasta viisi oli vähän vauhdikkaampaa menoa.

Aamulenkit ovat muutenkin aina tahmmeampia.

Perjantaina jaksoin sisulla hölkätä koko lenkin. Kuudes kilometri oli aika raskas, sillä sen pätkän juoksin lumista polkua pitkin. Tiedän, että tuollakin lenkillä olisi varmaan ollut hyvä kävellä välillä, sillä sykkeet oli aika korkeat. Mutta sitä vaan haluaa välillä tuntea itsensä vähän enemmän juoksijaksi.

Noiden ulkoiluiden lisäksi olen nyt innostunut jumppaamaan kotona, sillä salitreenit ovat edelleen olleet jäissä. Kuluneella viikolla olen heilutellut kuulaa puolisentuntia tiistaina ja torstaina. Lisäksi olen yrittänyt lähes joka ilta tehdä hiukan liikkuvuusharjoituksia jotta en olisi niin jumissa.

Kympin ja kasin kuulat ovat minun treenikaverita.

Mies on uskaltautunut juoksun ohella testaamaan myös miten sukset luistavat lähiladulla. Hänellä on takana nyt 12 km:n ja 33 km:n hiihdot. Itse en ole hiihtänyt ainakaan kolmeen talveen, kun ne ovat ollet täällä päin niin vähälumisia. Mutta nyt näyttää siltä, että tänään voisin minäkin käydä vähän sivakoimassa muutaman kierroksen lähilädulla. 

Luonto on tarjonnut viimeaikoina kaunista katseltavaa.

Muutoksia ja lisäyksiä kisakalenteriin.

Juoksutreenit jatkuvat vaikka kisamatkat vaihtuvat.

Nyt on keskikesän karkelot vietetty ja alkukesä on jo historiaa.
Ja koska treenit eivät ole menneet ihan suunnitellusti ja mukaan on tullut muuttujia, olemme joutuneet miettimään tulevia kisoja uudestaan.

Meillähän oli alunperin tarkoitus juosta elokuussa Helsinki City Maraton, joka olisi ollut minun toinen maraton. Mutta, koska mieheni vapusta asti kipuillut kantapää ei ole vielä osoittanut merkkejä paranemisesta, päätimme, että osallistumme maratonin sijasta Helsinki Street Runinille, joka juostaan HCM:n yhteydessä. Street Runin reitti on sama kuin HCM:n toinen kierros, eli 17 km. Pääsemme siis kuitenkin nauttimaan maraton- järjestelyistä ja -tunnelmasta vaikka matka tulee olemaankin lyhyempi.

Kuva Helsinki Street Runin fb-sivulta.

Mies ei ole malttanut olla täysin juoksematta, vaikka kantapää on ollut arka. Itse asiassa kantapää on kestänyt paremmin nimenomaan juoksua kuin kävelyä. Tosin juhannusreissulla myös pitkä ajomatka tuntui ärsyttävän sitä. Minä välillä unohdan koko asian, sillä miehen tapoihin ei kuulu jatkuva valittaminen.

Mies oli päätöksensä jälkeen huojentunut, sillä hänen ajatusmaailmaansa ei sovi  pelkästään maratonin läpijuokseminen. Hän on sitä mieltä, että jos virallista maratonia ei voi lähteä juoksemaan tosissaan, ei sitä kannata juosta ollenkaan. Hän kun juoksee välillä päälle nelikymppisiä ihan vain pitkänä lenkkinä. Koska ikinä ei tiedä kauanko kantapää meinaa ryttyillä, on hän itseasiassa sitä mieltä, että hänen maratoninsa on ainakin tältä vuodelta juostu. Kunto olisi kyllä kohdillaan, mutta  vaiva on myös vähän laimentanut miehen juoksuintoa. Samoin myös  juhannusviikon flunssa on laittanut kapuloita rattaisiin
.

 Aikaisemmin juoksutauko olisi stressannut miehen mieltä, mutta nyt kun hän tietää, että Street Runista ja syyskuun puolimaratonista selviää vanhalla pohjalla, niin turhalta stressiltä on vältytty. Päätökseen vaihtaa maraton lyhyempään matkaan vaikutti myös se, että mieheni työkuviot tulevat muuttumaan heinäkuussa. Nuo muuteokset vaikuttamaan suuresti koko perheen arkirutiineihin ja hänen treeneihinsä. 

Kuva keskiviikon kotimatkalta.

Eihän minun olisi välttämättä tarvinnut vaihtaa omaa matkaani. Minusta vain alkoi tuntua, etten kerkeä saamaan itseäni ihan sellaiseen kuntoon, että voisin luottavaisin mielin lähteä juoksemaan 42:ta kilometriä. Omat työkuvioni ovat vieneet veronsa, enkä yksinkertaisesti ole jaksanut ujuttaa lenkkikertoja viikkoon ihan siinä määrin kuin olisi pitänyt. Vaikka onnistumisiakin on juoksutreenien suhteen ollut, olen minäkin huojentunut päätöksestä siirtää maratonille osallistumista.

Yksi viimeviikkojen onnistuneimmista lenkeitä on ehdottomasti ollut toissa viikon maanantain pitkis. Edellinen viikko oli tullut otettua juoksun suhteen kevyemmin ja enemmän pyöräilypainotteisemmin. En yhtään tiennyt mitä odottaa tuolta pitkältälenkiltä, sillä juoksu oli taas takkuillut. Asetin tavoitteeksi juosta ainakin kaksi tuntia vaikka sää oli sateinen.

Lähdin matkaan ja kerrankin heti alusta asti meno tuntui jouhevalta. Jo vitosen jälkeen aloin ajattelemaan, että tavoittelisin puolimaratonin mittaista matkaa. Vasta viimeiset kolme kilometriä alkoivat olemaan kunnolla työläämpiä. Mutta koska olin päättänyt juosta sen 21 kilometriä, en antanut periksi. Kertaakaan en edes pysähtynyt tuon lenkin aikana kuvaamaan, vaan jolkottelin koko matkan kertaakaan pysähtymättä. Loppuaikakaan ei ollut hassumpi. Rennolla juoksulla ilman loppukiriä jäin HCR2017:n ajasta vain kolme ja puoli minuuttia.

Pitkänlenkin lukemat.

Tuon pitkän lenkin lisäksi on viime viikkoina tullut juostua muutamia työ- ja kotimatkoja. Tosin yhdestä kotimatkajuoksusta ei ole todistusaineistoa mittarin jäätyä kotiin, joten en ole varma liekkö sitä koskaan tapahtunutkaan... 

7.6.2017 oli yksi alkukesän harvoista hellepäivistä.

15.6.2017 juoksin töihin tehden pienen lisämutkan.

16.6.2017 kaatosade kirvoitti juoksemaan vähän kovemmalla vauhdilla.

 Suurimman osan työmatkoista olen tietenkin kesän kunniaksi hoitanut pyörällä. Olen vaihtelevasti polkenut joko lyhintä tai vähän pidempää reittiä. Riippuen aikataulusta ja säästä. Kuluneella viikolla en itseasiassa juossut yhtään työmatkaa saati muutakaan lenkkiä, niin kuin ei mieskään flunssansa takia.

Alkuviikon työmatkat poljettiin sääsä kuin säässä. Tiistaiaamuna olo oli kuin uitetulla koiralla, vaikka yritin suojautua sadetta vastaan.

Olemme käyneet myös muutamilla yhteislenkeillä miehen kanssa joilla mies on juossut ja minä olen polkenut pojan istuessa pyörän kyydissä. Nuo lenkit teimme silloin, kun meillä oli vielä tarkoitus osallistua maratonille.  

11.6.2017 yhteislenkillä, jolle kertyi matkaa melkein 29km.

Vaikka maratonista luovuimmekin, päätimme ottaa osaa syyskuussa järjestettävään Tampere maratoniin, joka on Takomorunners- yhteisön yhteistyökumppani. Emme tuolloinkaan juokse täyttä matkaa, vaan mies juoksee puolikkaan ja minä tyydyn näillänäkymin kymppiin. Tuon tapahtuman yksi etu on se, että se juostaan meidän kotikonnuilla. Mutta lisää tuosta tapahtumasta tuonnempana.

Lopuksi vielä koostekuva meidän Juhannuksesta, joka ei sisältänyt yhtään juoksukilometriä.
Koska sää oli vaihteleva ja kolea, oli keskiössä hyvä ruoka ja yhdessäolo lapsuusmaisemissa. 

*Osallistumiset tapahtumiin saatu blogiyhteistyö kautta.

Vastatuulta.

Tällä viikolla on tuuli tuonut taas lisähaastetta treeneihin. 

Kova vastatuuli teki minun juoksustani extratahmeaa, mutta mieheni menoa se ei ole juuri hidastanut. Hän meinaan juoksi torstaina kevään parhaan kovavauhtisen kympin.

Torstaina olisi pitänyt olla vielä pipo päässä lenkillä. Sen verran kova tuuli puhalsi järveltä.

Olemmme kumpikin oppineet, että silloin, kun juoksu tuntuu kulkevan, on siitä silloin otettava kaikki irti. Torstaina miehelläni oli alunperin tarkoitus  juosta reipasvauhtinen 14km, mutta suunnitelmat muuttuivat jo heti alkumatkasta. Hän lähtikin tavoittelemaan kovavauhtista kymppiä.

Välillä myötäinen tuuli suorastaan painoi menemään entistä kovempaa, mutta kotiinpäin juostessa vastatuuli teki hengittämisestä työlästä. Kevään pölyt ovat tehneet hänen kohdallaan siitä jo muutenkin vaikeampaa.

Kevät tuo tullessaan kaikenmaalilman siitepölyt.

Vaikka olosuhteet yrittivät hankaloittaa tavoitteen saavuttamista, juoksi hän tämän kevään kovimman aikansa kymmenen kilometrin matkalle. Tällä viikolla hän on ottanut muutenkin taas ilon irti treenaamisesta edellisviikon täyslevon jälkeen.  Meillä on osa porukasta ollut pienessä kevät flunssassa. Nuorin on ollut poissa päiväkodista ja keskimmäinen muksu oli jokusen päivän kuumeessa. Tosin mies juoksi kaksi viikkoa sitten pienellä riskillä vielä pitkänlenkin (41km) kovanviikon päätteeksi, vaikka kurkku tuntui jo hiutusen karhealta. Hän kyllä tietää ettei se ehkä ollut järkevää. Mutta minkäs teet, jos toinen on jääräpää. Sen jälkeen hän pitikin sitten väliviikon juoksusta. Olo koheni loppuviikoa kohden joten jalkatreeniä salilla ei tarvinnut jättää kuitenkaan väliin.

 Miehelle lenkkipäiviä tälle viikolle kertyy 5 kpl + 1 salitreeni. Tämän päivän pitkä (todennäköisesti n. 40km) on vielä juoksematta Tähän mennessä kilometrejä on kuitenkin kertynyt jo reilu 60.

Maanantaina löysin itseni taas ojanpohjalta kesken lenkin, mutta onneksi vasta loppumatkasta.

Minun tämän viikon lenkit ovat olleet vähän tahmeita. Varsinkin torstain kotimatka vastatuuleen oli todella työläs. Maanantain pk-kymppi oli ihan ok. Varsinkin kun pitkästä aikaa pääsin juoksemaan yhden lempireiteistäni, joka on vihdoin kohtalaisessa kunnossa talven jäljiltä.

Peruslenkeillä yritän pitää vauhdin maltillisena.

Tiistaina juoskin pitkästä aikaa ihan aamusta. Koska edellispäivän lenkki painoi jaloissa, mennä himmailin ihan rauhassa kuusikilometriä ja nautiskelin auringonpaisteesta.

Jään rippeet lähilammella tiistaiaamuna.

Tänään minun piti juosta töihin vielä viikon viimeisenä lenkkinä, mutta jätän sen nyt väliin. Jo eilen olo oli sen verran väsynyt ja vetämätön, että katsoin parhaaksi ottaa iisisti. En meinaan haluaisi tähän väliin sairastua kovempaan flunssaan. Pieniä ensioireita, kun meinaan on jo havaittavissa. Jalat tuskin olisivatkaan olleet tänään  kovinkaan yhteistyöhaluiset. Perjantain salitreenin ansiosta ne tuntuvat olevan väärinpäin takalistossa kiinni.

Salilla tuli tehtyä mm. prässiä 10X130kg:lla.

Mutta olen minäkin päässyt kokemaan vauhdin hurmaa, vaikka meno on tällä viikolla vähän tökkinytkin. Viimeviikolla minä juoksin kaksi lenkkiä sen yhden salitreenin lisäksi. Alkuviikon lenkki oli kevyt peruslenkki, mutta torstain kotimatkasta tulikin vauhtilenkki.

Minulla oli menossa yhdeksän päivän työputki ja työpäiviä oli takana jo kahdeksan. Jalat tuntui töissä aika väsyneiltä, mutta siitähuolimatta jotenkin tuntui, että sinä päivänä juoksu saattaisi kulkea. Ja niinhän siinä kävi, että kerrankin meno oli lennokkaan tuntuista. Parhaan kilometrin ajaksi tuli peräti 5:43. No, tuo kilometri oli alamäki voittoinen, mutta mitäpä sen väliä. Mieltä se piristi kuitenkin.

Kevään ehdottamasti paras kotimatka

Toivon vaan, että kolmen viikon päästä minulle sattuisi hyvä päivä, kun on aika startata HCR:n puolikkaalle. Välillä, varsinkin kun juoksu ei kulje ei sitten millään, pieni pelko hiipii selkäpiihin. Mitähän siitäkin koitoksesta mahtaa tulla. Uskon kyllä, että jaksan matkan maaliin asti jos vaan olen juoksukunnossa. Mutta minkälaisella ajalla, niin se on arvoitus. Tuskaa siitä tulee, jos palaset ei loksahda kohdilleen. No, en kuitenkaan aijo ottaa paineita loppuajasta, vaan lähden tutustumaan avoimin mielin meille uuteen tapahtumaan ja fiilistelemään tunnelmaa.

Täytynee toivoa, ettei mitään muuta kovempaa vastatuulta ilmaannu näin lähellä kevään ensimmäistä tavoitetta. Orastavan flunssan lisäksi oiken jalan kalvojänne on alkanut hiukan ryttyilemään kanssani, mutta jospa se talttuisi venyttelyllä ja pallonpyörittämisellä.

Vauhtia voimasta.

Lihaskuntoharjoittelu on hyvä vastapaino juoksuharjoittelulle.

Jo fysiikan tunnilla opetettiin, että voima=nopeus. Ja mistäpä muualta sitä kadonnutta juoksuvauhtia voisi etsiä kuin kuntosalilta. Tiedän kyllä, että juoksukunto paranee juoksemalla, mutta koska tossujen ulkoilutus on jäänyt taas turhan vähälle, pitää yrittää jotenkin muuten kehittää omaa fysiikkaa. 

Eikä hyvästä lihaskunnosta ole koskaan mitään haittaa. Mm. loukkaantumisriski pienenee, kun lihaksissa on voimaa. Juostessa jalat jaksaa kantaa pidemmälle, kun lihaskestävyys on kohdillaan.

Mennessä salille aurinko paistoi matalalla.

Viime maanantain salitreeni oli nyt viides viikottainen salitreeni putkeen. Onneksi treeni tuli tehtyä heti alkuviikosta, sillä loppuviikon meidän huusholli on muistuttanut jälleen kerran enemmän ja vähemmän sairastupaa.

Talviaika tuntuu olevan yhtä sairastelua tänäkin vuonna.

Mies huilaili jo viimeviikolla, kun hänen olonsa ei ollut täysin normaali. No, se nyt ei ole  mitään uutta hänen kohdallaan, että kun kovien viikkojen jälkeen on vuorossa kevyt viikko, niin hänen olonsa tuntuu flunssaiselta. Hänen olonsa ei kuitenkaan ollut niin huono, että olisi tarvinnut jättää sen viikon salikäyntiä väliin. Mies kävi myös sunnuntaina pitkällälenkillä kaverinsa kanssa. Minusta se ei ollut kauhean hyvä idea, mutta minun natinoista huolimatta hän juoksi 41 km.

Löysin itseni jopa melkein ojan pohjalta.

En minäkään kauheasti viime viikolla juossut. Vain kaksi lenkkiä, kahdeksan kilometriä maanataina ja kuusi kilometriä tiistaina. Sää oli noilla lenkeillä niin hieno, ettei juoksemisesta meinannut tulla mitään. Vähän väliä teki mieli pysähtyä kuvailemaan jotakin. Välillä täytyi jopa komentaa itseni pysähtymästä.

Tällä viikolla juoksutossut eivät ole kuluneet ollenkaan. Minä en tosin vielä ole ollut kuumeessa niin kuin muut meidän perheessämme.

Toistaiseksi olemme tosiaan keskittyneet isolla salilla jalkojen ja selän treenaamiseen, sillä pääsemme käymään siellä vain kerran viikossa. Kukaan ei ole räätälöinyt minulle ohjelmaa, vaan se on itseopittu ja sen ehkä huomaakin. Kyselen kyllä mieheltäni vinkkejä ja saan häneltä opastusta tarvittaessa. Hän myös seuraa, että tekniikka pysyy kasassa vaativimmissa liikkeissä, kuten kyykyissä ja maastavedossa.

Minä olen tosi huono tekemään mitään lämmittelyjä, vaikka tiedän, että lämmitellen pitäsi treeni kuin treeni aloitella. Ennen saatoin tehdä 5-10 minuutti crostreinerillä tai hölkätä hiukan matolla, mutta nykyään hypin hetken hyppynarulla.

Tuon korkuiselle jakkaralle minä vasta uskallan pomppia.

Treeni alkaa yleensä laatikko hypyillä. Kovin korkealle penkille en uskalla hypätä, sillä tuntuu vain ettei hypyissä ole vielä korkeutta tarpeeksi. Todennäköisesti se on vain korvien väli, mikä asettaa rajotteita ja aiheuttaa ramppikuumetta.Mieheni tekee omat hyppysarjansa 70cm:n korkuiselle laatikolle. Hän tähtää seuraavalle askelmalle, mikä on 90 cm.

Mieheni jaloista löytyy ponnistusvoimaa korkeamallekkin.

Hyppyjen lomassa teen usein penkkipunnerrussarjoja. Ja kun hypyt oli suoritettu tein penkkiä ja kyykkyjä limittäin. Riippuu aina vähän muista kävijöistä keskitynkö yhteen liikkeeseen kerrallaan vai teenkö kahta limittäin. Jos salilla on ruuhkaa, en viitsi montaa laitetta varata omaan käyttöön.

Ilokseni olen saanut  huomata, että harjoittelu on alkanut tuottamaan tulosta. Esimerkiksi penkkipunnerruksessa jaksoin reilu kuukausi sitten tehdä hätäisesti yhden tai kaksi toistoa 40 kilolla, mutta viimeeksi sain jo kaksi 45:llä kilolla.  

Mutta tähän loppuun vielä kooste viimeisimmästä salitreenistä:

Pyyhe kuvastaa hyvin tämän hetken juoksutuntemusta.

Alkuun hyppyjä sekä penkkipunnerrusta.
2*15kpl hypyt, penkki 12*20kg ja 10*30kg. Hypyt 2*15kpl, penkki 2*45kg. Kun hypyt oli hypitty tuli kyykyt kuvioihin. Kyykky 20*20kg, penkki 4*40kg, kyykky 16*30kg, penkki 12*30kg, kyykky 12*35kg, penkki 11*30kg ja vielä viimeiset kyykkyt 16*30kg.

Valmistautumassa kyykkäämään.

Sitten siirryttin jalkaprässille.
Lämmittelyksi ensin 14*20kg ja sitten 16*60kg, 10*90kg, 15*70kg, 16*40kg.

Polvet jalkaterien suuntaisesti.

Prässin jälkeen oli vuorossa pohkeet ja etureidet vuorotellen. Pohkeet 20*15kg, etureidet 20*30kg, pohkeet 18*20kg, etureidet 15*35kg, pohkeet. 20*20kg, etureidet 18*30kg ja vielä, pohkeet18*20kg.

Pohkeet istualteen tehden.

.

Vuorossa etureidet.

Loitontajia tekemässä.

Lähentäjät ja loitontajat teen yleensä vuorotellen jos vaan mahdlollista. Kumpaakin liikettä tein kolme sarjaa n. 20 toistoa 35-45:llä kilolla.

Lähentäjät vuorossa.

Takareidet laitteessa.

Takareidet tykkään tehdä päinmakuulla ja koska vierestä löytyy laite jossa voi tehdä kevennettyjä leuanvetoja, teen noita kahta liikettä usein vuorotellen. Takareisiä pyrin tekemään 15-20 toistoa ja kolme sarjaa. Leuanvetoaja kevennän -22,5kg, joskus helpotusta on vähemmän joskus enemmän.

Helpotusta leuanvetoihin

Lopuksi olen treenannut vielä selkää. Joku kerta olisi varmaan hyvä aloittaa selkäliikkeillä sillä, kun ohjelmassa on kakis isoa lihasryhmää, ei loppu vaiheesa jaksa enää panostaa tekemiseen niin hyvin kuin treenin alussa.

Alataljasarjat 18*25kg, 15*30kg ja 12*30kg.

Mies tekee hiukan isommilla painoilla kuin minä.

Viimeisinä liikkeinä tällä kertaa oli ylätalja 18*30kg, 10*40kg, 10*35kg ja selän ojennus 20kpl ja 2*18 toistoa viiden kilon lisäpainolla.

Mutta saas nähdä kuinka käy tulevan viikon treenien. 

Mies on ollut torstaista asti kovassa kuumeessa ja oma olokin tuntuu muuttuvan aina vain räkäisemmäsi. 

Minä olenkin sitten hyödyntänyt ylimääräisen ajan, (jota ei ole päässyt hyödyntämään treenaten), tehden käsitöitä ja valmistellen joulujuttuja siltä varalta, jos vaikka joudun itsekkin vuoteen omaksi lähipäivinä.

 

Ilmottautuminen = lisämotivaatio.

Takana on viikko johon mahtuu juoksua, salitreeniä ja ilmottautumisia ensivuoden juoksutapahtumiin.

Takana hyvän fiiliksen viikko.

Mieheni on jo useamman vuoden treenannut tavoitteellisemmin kuin minä. Hänellä on ollut vuosittain ainakin yksi kilpailu johon osallistua. Itse en ole aikaisemmin pitänyt tärkeänä osallistumista. juoksutapahtumiin. Aikaisemmin kun olen juossut lähinnä muuten vain parantaakseni kuntoani. Juoksu on ollut minulle myös keino pitää painoni järkevissä lukemissa.

 

 Mutta nyt olen huomannut kaipaavani uusia haasteita ja tapahtumia joita odotella ja joita varten treenata. Viime kesän elämäni ensimmäinen maraton sytytti minussakin kilpailukipinän. Ja niimpä on nyt myös ensivuodelle lyöty lukkoon osallistumiset ainakin kahteen eri juoksutapahtumaan.

Luomassa juuria hyvälle peruskunnolle.

Talven juoksutreeneihin lisämotivaatiota tuo ilmottautuminen toukokuussa juostavalle HCR:lle. Minähän en ole  virallista puolikasta aikaisemmin edes juossut ja tuo tapahtuma tulee olemaan uusi tuttavuus myös miehelleni. Hän on kyllä jokunen virallinen aika puolimaratoneilta, mutta Helsingissä emme ole tuon tapahtuman tiimoilta aijemmin vierailleet. 

 

Puolikkaalle osallistumisen varmistuminen on siivittänyt tämän viikon treenejä. Maanantaina ja tiistaina juoksin kutoset ennen iltavuoroon kiirehtimistä. Varsinkin maanantain lenkillä meinasi vauhti karata koko ajan. Ensimmäiset kolme kilometriä taittui alle seitsemän minuutin vauhdilla ja loput sitten vähän päälle seitsemän. 

Tiistai oli hyvin harmaa päivä.

Tiistaina onnistuin vähän paremmin pitämään vauhdin maltillisena ja maltoin pysähtyä ottamaan muutaman kuvankin lenkkipolunvarrelta, toisin kuin edellisenä päivänä.

Aamulenkin tunnelmia.

Keskiviikkona pääsimme käymään salilla yhdessä. Tämä oli nyt kolmas viikko putkeen, kun pääsimme yhdessä nostelemaan painoja keskustan salille. On siis saatu taas rutiinia lihaskuntoharjoitteluun. Koska toistaiseksi salitreenit ovat aikataulusyistä jääneet yhteen kertaan viikossa, olemme keskittyneet jalkojen ja selän treenaamiseen. Vatsalihaksia ja käsiä olen yrittänyt treenata kotona kerran pari viikossa.

Saliselfie...

Perjantaina ei ollut pelkoa vauhdin karkaamisesta juoksulenkillä. Jalat olivat vielä väsyneet keskiviikon salikäynnin jäljiltä. Vaikka heti alusta asti juoksu tuntui takkuiselta, innostuin kuitenkin tekemään pienen lisämutkan ja lenkille tuli mittaa seitsemän kilometriä.

Perjantai aamupäivän tunnelmia

Perjantain lenkillä tuli testattua uusia tossuja jotka lupailivat parempaa pitoa talvisiinolosuhteisiin

Miehellä on ollut menossa toinen kovaviikko putkeen ja tästäkin viikosta tuli satasen viikko. Tämän päivän pitkällä (23km) alkoi jo kuulemma tuntumaan turnajaisväsymystä. Tulevan viikon mies aikookin ottaa kevyemmin.

Kuten aikaisemmin mainitsin, ei HCR 2017 tule siis jäämään ainoaksi lappujuoksuksi ensivuonna. Loppukesän kohokohta tulee olemaan taas Helsinki City Maraton, joka juostaan 12.8.2017.  Näiden kahden tapahtuman pariin sekä ennakkofiiliksiin tulen palaamaan talven ja kevään mittaan. 

Treenit siis jatkuvat tulevaisuudessakin.

*Yhteistyössä SUL/Helsinki City-juoksutapahtumat