Kävellen kohti juoksukuntoa.

Syksy tarjoaa monenlaista katsottavaa.

Taas on pari viikkoa vierähtänyt eteenpäin. Lehdet tippuu puista ja syksyn harmaus hiipii syrjäyttäen ruskan tuoman väriloiston. Ja meillä elellään syyslomaviikkoa.

Alkusyksy on ollut sään puolesta erinomainen. On ollut oikeata juoksian unelma aikaa. Kaunista, kuivaa ja lämpötila on ollut juoksua ajatellen mukavan vilpoista.

Syksyn väriloistoa ja auringonpaistetta.

Me ei tosin olla vieläkään aloitettu varsinaista juoksuharjoittelua vaan olemme edelleen tehneet kävelylenkkejä yhdessä.

Toissaviikolla työvuorot mahdollistivat peräti kolme aamupäivälenkkiä. Jokainen lenkki oli kahdeksan kilometrin mittainen. Poika istui rattaissa ja minä hoitelin pääsääntöisesti työntelyn. Yhtään lepopäivää ei ollut noiden kävelyiden välissä, joten kolmas perättäinen lenkki alkoi jo tuntumaan jaloissa.

Reipas lenkkiseuralainen saa aina loppumatkasta kävellä itsekkin.

Olimme kävelleet myös edellisenä sunnuntaina koko perheen voimin pienen lenkin. Tytöt ovat taas koko syksyn kävelleet lähes kaikki koulumatkat (1,8 km per suunta) ja sen kyllä huomaa. Askel on reipas ja he pysyvät hyvin jo meidän aikuisten vauhdissa. Tuollakaan lenkillä ei tarvinnut yhtään odotella ja hoputtaa. Spurttasimme myös muutaman juoksukisan. Isä antoi tasoitusta, mutta minä sain kyllä jo melkein tosissani juosta.

En pistäisi pahakseni jos pieni liikuntakärpänen puraisisi lapsiani. Tietenkin toivon, että tytöt haluavat tulevaisuudessa liikkua ihan omasta halusta eikä pakosta. Ei olisi yhtään hullumpaa päästä viettämään yhteistä äiti/tytäraikaa pienen lenkin merkeissä.

Yhtenä lokakuun aamuna kuvattu.

Yhteiset kävelyt mieheni kanssa ovat kanssa käyneet suorastaan parisuhdeterapiasta. Viimeviikon tiistainkin 14,5 kilometrin lenkilläkin kerkesimme puhumaan aika monesta asiasta, kun noin kahden ja puolen tunnin ajan laitoimme tossua toisen eteen tasaiseen tahtiin.

Torstaina kerkesimme tekemään tunnin kävelyn ja pienen salitreenin ennen iltavuoroon lähtöä. Innostuin lenkillä juoksemaan myös kaksi vajaan kilometrin mittaista pyrähdystä. Juoksentelin edestakas jottei välimatka seuralaisiin kasvanut liiaksi. Sykkeet tuntui nousevan aika herkästi korkelle, joten tulevillakin lenkeillä täytynee varmaankin yhdistellä kävelyä ja juoksua. Ainakin toistaiseksi.

 Salilla huomasi taas kuinka vähän on tullut tehtyä lihaskuntoharjoittelua. Sarjat tuntuivat jäävän vajaiksi ja homma oli nihkeetä muutenkin. Loppuviikko menikin sitten vajailla liikeradoilla, kun joka paikka oli hellänä. Täytyy jatkossa taas yrittää kiinnittää huomiota voimaharjoitteluun. Meilläkin kun on suvussa huonoselkäisyyttä niin olisi todella tärkeää pitää lihaksisto, etenkin korsetti, vahvana.  Ja mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän siihen olisi hyvä satsata.

Yhdessä ulkoilemassa.

Eilen palasimme pieneltä syyslomareissulta, kun kävimme kyläilemässä Mummon ja Vaarin luona lapsuusmaisemissa. Pitkään viikonloppuun kuului yhdessäoloa, ulkoilua, saunomista ja tietenkin hyvää ruokaa ja herkkuja.

Tytöt tutkii Brahenlinnan raunioita.

Isä ja poika.

Koko poppoon voimin kävelimme sunnuntaina noin neljän kilometrin lenkin ja kävimme tutkimassa Brahenlinnan raunioita. Maanantaina tytöt jäivät isovanhempien seuraksi, kun me kolme muuta lähdimme pidemmälle kävelylle. Peri syksyisessä säässä, harmaassa ja koleassa,  matkaa kertyi 11 kilometriä. Mutta mikäs siinä kävellessä, kun ei kuitenkaan vettä satanut. Poikakin sinnitteli hereillä ensimmäiset yhdeksän, mutta luovutti lopulta ja otti pienet torkut.

Pysähdyimme ihmettelemään matkan varrella joutsenia, joita oli pellolla lukuisia.

Joutsenia matkalla etelään.

Lapset saavatkin lomailla vielä loppuviikon, mutta minä palailen sorvin ääreen jo huomenna.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

Matkasta pudonnut.

Tervehdys tauon jälkeen.

Kyllä me vielä hengissä ollaan vaikka pientä hiljaiseloa ollaankin vietetty. Tämä kirjoitustauko on vain venähtänyt pidemmäksi kuin alunperin oli tarkoitus. Somehiljaisuuden syy on yksinkertainen: pitkittynyt treenitauko.

Ei vain ole ollut paljoa kirjoiteltavaa. Tämän blogin pääpaino, kun kuitenkin on siinä  liikunnan harrastamisessa ja treenaamisessa. Toisaalta myös työkuviot ovat vaatineet sen verran veronsa, etten ole jaksanut turhia jaaritella, kun treenitkin junnaa paikallaan. 

Työmatkalla kuvattua.

Töistä kotiin lähtiessä.

Yhtään varsinaista juoksulenkkiä meistä ei ole kumpikaan tehnyt HCM 2016 jälkeen. Ensin otimme iisisti pari viikkoa ihan vain palautumisen takia ja sitten perheeseemme pesiytyi taasen kerran kunnon flunssakierre. 

Ensin oli poika ja mies kuumeessa. Sitten oma oloni alkoi olla kaikkea muuta kuin täysin normaali. Keskimmäinen muksukin joutui olemaan viikon poissa koulusta. Kun alkoi näyttämään, että itse selviäisin vähällä, niin nousi minullekkin kunnon kuume kolmipäiväisen viikonloppuvapaan kunniaksi.

Kun minä aloin toipumaan  oli poijan vuoro sairastua taas uudestaan. Hän ei toisella kierroksella tyytynytkään pelkkään kuumeiluun ja räkäisyyteen vaan sai myös ärhäkän silmä- ja korvatulehduksen. Tällä kertaa myös molemmat tytöt olivat  kolme päivää poissa koulusta flunssan takia. Tytöistä onneksi vain vanhin onnistui saamaan veljeltään silmätulehduksen, mutta hän onneksi selvisi aika paljon vähemmällä kuin pienin potilaamme. 

Alkusyksyn sää on ollut mitä mainioin. Harmi vaan ettei siitä ole päässyt paljoa nauttimaan.

Muutaman pikku ulkoilun olemme tehneet näiden kuluneiden reilun seitsemän viikon aikana. Flunssan hellittäessä otettaan, oli aivan pakko päästä nauttimaan hiukan  kauniista syyssäästä. Vaikkei olo ollutkaan täysin terve teki raitis ilma ainakin päälle hyvää. Yhden kävelylenkin kävin tekemässä pojan kanssa rattaita työnnellen ja toisella kerralla mieskin lähti seuraksi.

Kolmisin lenkillä.

Tuolla kerralla minä en kerennyt ulkoilemaan kuin noin kolme varttia, mutta mies innostui jatkamaan ulkoilua pojan kanssa. Tosin parin tunnin rattaiden työntely veti miehen hartiat niin jumiin, että hän sai sitten kärsiä migreenistä pari päivää.  

Mieheni kyllä muuten tykkäisi työnnellä rattaita, mutta tuon migreeniriskin takia on työntövastuu siirtynyt minulle. Eikä se minua haittaa. Rattaiden työntely tuo mukavasti lisävastusta kävelylenkkeihin. Muunmuassa viime viikon tiistaina kerkesimme taas yhdessä iltakävelylle. Tunnin verran raitista ilmaa ja kuutisen kilometriä kävelyä.

Kohti auringonlaskua.

Minä saankin aloitella taas varovasti tämän lenkkeilyn kanssa. Minusta tuntuu, että olen tämän tauon aikana hukannut kaikki voimani ja kestävyyteni. Siihen olen tosin nyt tyytyväinen, että olen parin viime viikon aikana saanut syömisiäni paremmin ruotuun. Flunssaisena kun en oikein jaksanut piitata terveellisistä ruokatavoista ja herkkujakin tuli jonkin verran salassa syötyä. No, enää se ei ole salaisuus. Sillä mieheni lukee aina tekstini ennen julkaisua. Muuten nämä minun stoorini olisivat täynnä kiritusvihreitä...

Niin ja tietenkin nyt, kun emme ole urheilleet, on meillä ollut kaikenlaisia muita projekteja meneillään. Kuten esimerkiksi:

Pieni keinutuoli on saanut uuden maalipinnan...

Lasten keinutuoli muuttui valkoisesta siniseksi.

Uusi sänkymme on saanut sängynpäädyn...

Laminaattia voi käyttää muuallakin kuin vain lattiassa.

Lasten kanssa rakensimme kaikki palasina olleet lego-kokonaisuudet uudestaan kasaan. Ne sai myös kunnolliset säilytystilat lastenhuoneen seinälle...

Lisäksi minä olen saanut kauan haaveilemani askartelunurkkauksen, joka tosin on vielä pientä hienosäätöä vaille...

Ja koska joulu lähestyy pikkuhiljaa, oli minun aika aloittaa joulukorttitalkoot...

Lumihiutaleita joulukortteihin

Mutta jospa me tästä syksyn mittaan saisimme taas pikkuhiljaa treenit käyntiin. Ainakin lupaavasti ollaan päästy tekemään kevyttä peruskuntoharjoittelua kävelyn merkeissä. Muussa tapauksessa täytyy ruveta keksimään uutta puuhaa kotosalla...

Tavoitteet vuodelle 2016.

 

Katse kohti tulevaa.

 

 

Leppoisa lepopäivä tuli eilen vietettyä ja vähän huushollia laitettiin järjestykseen. 

Meillä kun ei sen kummemmin vietetty pyhäinpäivää eikä myöskään halloweenia.

 

Mies kyllä kävi hilpaisemassa kevyen yhdeksän kilometrin verryttelylenkin illemmalla ennen saunaa ja tänään oli vuorossa taas pitkälenkki. Minun sunnuntai-iltapäivä kului herkutellessa ja korttia pelatessa. 

Kiitos vielä Tanjalle, Sadulle ja Emmalle seurasta.

Perjantaina oli niin sumuista koko päivän, ettei päivä tuntunut valkenevan ollenkaan. Myös viikonloppu on ollut aika harmaa.

Huomenna on minun kyllä syytä ampaista aamusella lenkille. 

Sen verran hyvin on tänään tullut tankattua. Miehellä onkin lepopäivä tiedossa maanantain kunniaksi.

Alkuviikosta oli vähän aurinkoisempaa.

Itse en ole aijemmin treenannut kovinkaan tavoitteellisesti. Lähinnä olen vain pyrkinyt parantamaan yleiskuntoani. 

Nyt on kuitenkin asetettu ensimmäinen kunnon tavoite jota kohti aloitan treenaamaan. 

 

Tarkoitus olisi nyt juosta se ensimmäinen maraton tulevana vuonna. 

Muutaman epävirallisen puolikkaan olen tänä vuonna juossut, mutta en yhtään virallista.

 

Maratonin ajankohdaksi on valittu elokuu ja HCM 2016.

Aijomme juosta siellä siis molemmat. Tosin  meillä tulee olemaan hiukan eri tavoitteet. 

Minä yritän suoriutua kunnialla maaliin asti ja mieheni lähtee parantamaan maraton aikaansa.  

Hän saa varmaankin odotella minua maalialueella parikin tuntia.

 

 

Jokunen lenkki tuli tällä viikolla käveltyä rattaiden kanssa. Minulle hyvää pk-treeniä.

 

 

Olen asettanut itselleni myös toisen tavoitteen. Ryhdin parantamisen. 

Olen meinaan huomannut usein istuvani ja käveleväni hartiat kumarassa. Nyt olen viikon ajan pyrkinyt tietoisesti, 

varsinkin kävellessä, oikaisemaan ryhtini. Kummasti vaan väsyy keskivartalon lihakset vielä. Korsetti vaatii vielä rutkasti töitä ennen kuin meno on ryhdikästä ilman suurempia ponnistuksia. 

 

 

Ryhtiä yläkroppaan leuanvedoilla.

 

 

Tietysti en pistäisi pahaksi, jos saisin saavutettua hiukan tiiviimmän olemuksen ennen maratonia. En meinaa tuosta asiasta ottaa turhia paineita, sillä minulla tuppaa olemaan on/of suhde salilla käyntiin ja jumppaamiseen. Monesti aijemmin olen saanut aikaiseksi itselleni vain turhaa lisästressiä, kun olen päättänyt saavutella muutaman kilon pudotusta tai senttien karistusta. Tiedän olevani ihan normaalipainoinen, mutta paremmasta lihaskunnosta olisi hyötyä myös juostessa.  

 

 

Keskiviikkoaamun tunnelmia.

 

 

Tällä viikolla minulle kertyi jalkaisin kuljettuja kilometrejä 58,9 joista 18,5 juoksua. 

Tyytyväisin olen keskiviikon lenkkiini, jonka tein hetken mielijohteessa lasten haun yhteydessä.

Keskiviikon lenkin lukemat.

Ensin juoksin koululle. Hain eskarilaisen sisältä ja katsoin, että tytöt lähtevät kävelemään kotiinpäin. Sitten juoksin samaa reittiä takaisin. Mittarin akku riitti juuri ja juuri lenkin loppuun asti ja olin kotona ennen tyttöjä vaikka matkani oli puolet pidempi kuin heillä. Sen verran paljon on tuota koulun ja kodin väliä tahkottu, että voin turvallisin mielin antaa tyttöjen kulkea tuon matkan kaksistaan. Ja jossain vaiheessa heille on kuitenkin annettava vastuuta ja tilaa.

Perjantain lenkki olikin taas kaikkea muuta kuin lennokasta menoa. Yritin tarkoituksella himmailla ja ottaa rennommin. Jalat oli todella raskaat, mutta 5,5 kilometrin lenkki tuli kuitenkin tehtyä.

Reilun 50:n askelkyykyn mittainen laituri.

Tällä viikolla innostuin myös tekemään kyykkyjä kolmena päivänä. Maanantaina ja perjantaina tein askelkyykkyjä (2x50) pitkin laituria lenkin yhteydessä. Lisäksi tein 3x12 hyppy+syväkyykky maasta laiturille. Kotiin olikin sitten kiva tepsutella viimeinen kilometri, kun jalat olivat tönköt kuin puupökkelöt. Keskiviikkona käytiin pitkästä aikaa anoppilan salilla. Siellä tuli tehtyä kyykkyjä tanko (20kg) lisäpainona sekä lisäksi penkkipunnerrusta, leuanvetoja, vatsoja ja vähän kahvakuulaa tuli heiluteltua.

Miehelleni kertyi viidellä lenkillä yhteensä 110 kilometriä. Pisin oli tämän päiväinen 41 km ja lyhin eilinen ysi. 

Kolme muuta olivat n. parikymppisiä.

Mieheni toinen tavoite ensivuodelle on osallistuminen Wihan kilometrin sataselle. Alunperin hänellä oli tarkoitus juosta jo tänä vuonna, mutta syksyn sairastelu ja aikataulu muutokset siirsivät osallistumista vuodella. 

Koskaan ei tietenkään tiedä mitä matkan varrella keksimme. 

Aina voi tulla uusia tavotteita mukaan, mutta nyt ainakin nuo aijemmin mainitut mielessä 

jatkamme pk-treenejä ja keräämme voimaa sekä kasvatamme kestävyyttä.

 

 

Peruskuntoa parantamassa.

 Lauantai ja viikon ainoa kunnon lepopäivä.

 Alkuviikko mennä vierähti taas lapsia saatellessa. Viiden päivän aikana kilometrejä kertyi 54,1.

Keskiviikkona ja perjantaina lenkkeily jäi yhteen kertaan, mutta muina päivinä tuli tehtyä kaksi lenkkiä.

Reipas kävely vaunujen kanssa on minulle hyvää peruskunnon kasvattamista tässä vaiheessa. Sykkeeni nousee edelleen helposti, mutta olen silti juossut muutaman lenkin silloin tällöin reippaammin. Ihan vain mielen virkistykseksi ja pään nollaamiseksi.

Kiipeilyteline koulun pihalla.

Lihaskuntoharjoittelun suhteen olen ollut vieläkin aika laiska. Maanantaina tosin tuli tehtyä koulun pihalla viisi sarjaa leuanvetoja kuminauhalla ja neljä sarjaa punnerruksia puomia vasten. Muutamana aamuna olen myös yrittänyt tsempata itseni tekemään vatsalihasliikkeitä.  Maanantain kaunis ilma innoitti minut myös kävelemään aamusta 11,2 km. Poikakin kun nukahti alkumatkasta rattaisiin, ei ollut mitään kiirettä kotiin. Iltapäivästä kävelin vielä kiertotien kautta hakemaan lapsia.

Vedenpinta oli maanantaiaamuna aivan tyyni ja taivas oli kirkas

Viikon edetessä ilmakin on muuttunut aamu aamulta syksyisemmäksi. 

Tiistaiaamu ei ollut enää niin kirkas.

Keskiviikkoaamuna saikin pitkästä aikaa kävellä vesisateessa. Tuo kerta tuskin jäänee ainoaksi syksyn edetessä. Mutta oikealla asenteella ja kunnon varustuksella ei sateista kannata olla moksiskaan. Onneksi saimme nauttia lukuvuoden alussa auringonpaisteesta. Nyt, kun on takana kolmisen viikkoa aamulenkkejä, olen saanut hyvän vaihteen päälle. Aamuisin ei enää tuota vaikeuksia lähteä liikkeellä ja jo illalla ajattelen, että jes aamulla lenkille.

Keskiviikkona sade ropisi iloisesti.

Tämänviikon reippaammat lenkit tuli juostua torstaina ja perjantaina. Torstaiaamuna sain naapurin seuraksi. Kun olimme saattaneet eskarilaisen, jatkoimme lenkkiä välillä kävellen ja välillä juosten. Tuolle lenkille tuli mittaa yhteensä 7 km. Lopussa vielä innostuimme vetämään muutamat kunnon ylämäkivedot reippaalla vauhdilla.

Perjantaina juoksin aamulenkin yksin. Ensin tietysti kiersin koulun kautta, mutta koska tytär lähti liikkeelle pyörällä, sai jo alusta alkaen ottaa reippaamman vaihteen päälle. Parin kilometrin kohdalla tulee aina tuo pakollinen pysähtyminen, kun saatan muksun sisätiloihin, mutta sitten matka taas jatkuu. Lopulta kiersin perjantaina melkein saman reitin kuin edellisenä aamuna. Tosin nyt koko matkan juosten, itseni haastaen ja loppua kohden vauhtia kiristäen. Lopun viimeiset 150 metriä ylämäkeen sai sydämeni melkein  pomppaamaan rinnasta ulos. Maksimisyke nousikin hetkellisesti 190:een. Tajukin meinasi mennä, mutta kun sain hengitykseni tasaantumaan, oli fiilis mahtava. Alunperin tarkoitukseni oli juosta tuo lenkki rennosti ja kevyesti, mutta joskus sitä vain karkaa mopo käsistä.

Perjantaiaamun lukemat.

Vielä tuo vauhti tuntuu raskaalta. Tarkoitus on vielä jatkaa kunnon parantamista ihan vain peruslenkeillä, jotka minun kohdallani tarkoittavat niitä reippaita kävelyjä rattailla ja ilman. Muutaman lenkin viikossa aion kyllä juosta, jotta keväällä ei tarvitse vauhtiharjoittelua aloittaa aivan nollasta. Näin mieheni on minua ohjeistanut Hän kun on tosiaan sitä mieltä, että minäkin juoksen ensi vuonna sen maratonin.

Mieheni on edelleen pitänyt lepoa juoksusta koko kuluneen viikon ja on ajankuluksi remontoinut taloyhtiön pihassa olevaa leikkimökkiä.

Ensi viikolla olisi miehellänikin tarkoitus aloittaa pikkuhiljaa treenaaminen.

Mutta tänään otamme ihan iisisti ja käymme isomummilla vierailulla ja

huomenna mahdollisesti suuntaamme Ruoveden Siikanevalle vähän retkeilemään.

Tämän otuksen kanssa tartuimme samaan harjanvarteen yhtäaikaan .

Tyhjä olo.

Tyhjä olo, kuvastaa tunnetta joka vallitsee maratonin jälkeen. 

Näin mieheni kuvaili tunteitaan seuraavana päivänä maratonin jälkeen. Kun jotain odottaa ja johon satsaa oikein kovasti ja sitten kun se on ohi, on ihan ymmärrettävää, että olo on hiukan haikea. 

Tilanne korjaantuu, kun uudet tavoitteet on asetettu ja niitä kohti lähdetään menemään.

Aamulenkillä tiistaina.

Tämän viikon mieheni on huilannut ja palautellut. Ihan kokonaan ei olla maattu laakereilla tälläkään viikkolla. 

Tosin se maanantai meni miehelläni hyvin aloillaan ollessa migreenin takia.

Aamun hienoja hetkiä. Kyllä on kelvannut tällä viikolla ulkoilla.

Itse olen jäänyt aivan koukkuun aamulenkkeihin jotka ovat tulleet rutiineihin eskarin myötä. Eskarilainen kun pitää saattaa aamulla yhdeksään ja hakea yhdeltä. Meiltä lyhin matka koululle yhteen suuntaan on noin 1,7 km. Bussi kulkisi aivan vierestä, mutta en todellakaan viitsi tuon mittaisen matkan takia ahtautua täysinäiseen kulkuneuvoon. 

Ja koska ajokorttia minulle ei ole, jää vaihtoehdoiksi omat jalat tai polkupyörä.

Pojan kanssa saatilla.

Nyt varsinkin, kun ilma on ollut vielä mitä parhain, on tullut kierrettyä mutkan kautta kotiin aamulla tai mennessä hakemaan koululta. Kaiken kaikkiaan tällä viikolla kertyi kilometrejä viitenä päivä yhteensä 55,5 joista suurimman osan kävelin. Maanantaina juoksin iltapäivän hakureissulla 3,1 km ja perjantaiaamuna 5,5 km. Tuo perjantain juoksulenkki oli hiukan turhan kovavauhtinen, mutta välillä on päästeltävä höyryjä. Tiistai aamuna mieskin oli mukana saattoreissulla ja kävelimme yhdessä 10,4 km ja keskiviikkona kävelimme poikaa rattaissa työntäen 12 km. 

Yhtään varsinaista omaa juoksulenkkiä mieheni ei vielä kuluneella viikolla tehnyt.

Reittiä suunnittelemassa.

Lauantaina saimme lisäkilometrejä patikoimalla Helvetinkolulla. Tällä kertaa saimme lisävahvistusta retkikuntaan veljestäni ja hänen pojastaan. Yhteensä kävelimme 9,5 km ja kiipesimme myös rotkoa pitkin ylös. 

Mies sai lisähaastetta nousuun poikaa kantaessa.

Kiipeäminen oli lasten mielestä retken kohokohta, makkaranpaiston lisäksi tietenkin.

Taaskin lapset jaksoivat hienosti. Varsinkin veljen pojalta löytyi vauhtia, hyvä että me muut pysyimme perässä.

Taas näimme useamman pienen sammakon.

Ei ole maisemissa valittamista Helvetinjärven rannalla.

Lisää kuvia retkeltä löytyy myös osoitteesta www.facebook.com/juoksuhullunvaimo .

Nyt tämä sunnuntaipäivä on otettu rennosti, jotta taas ensiviikolla jaksaa kulkea edestakas koulun ja kodin väliä. 

Yksin vai kaksin.

Vaikka olenkin pääsääntöisesti yksinpuurtaja, niin tänään olin kuitenkin kiitollinen lenkkiseurasta. Varsinkin nyt flunssan jälkeen ovat lenkit olleet aikamoisen tahmeata menoa. Keräilen kuntoni palasia lenkki ja kilometri kerrallaan.

Juhannuspäivänä minulla oli pienellä kävelylenkillä mukana väsynyt matkaseuralainen.

Tänään tuskin olisin lenkille edes lähtenyt todella huonosti nukutun yön jälkeen, jollen olisi sopinut lenkkitreffejä klo 10.00. Olin varoitellut etukäteen, että meno tuskin olisi hääppöistä. Varsinkin kun torstainen yksin juostu lenkki oli todella nihkeä. Pääsin silloin kyllä matkatavoitteeseen, joka oli 8km. Tosin jaksoin juosta vain ekat viisi kilometriä ja kävelin loput. Jaloissa painoi vielä edellisen päivän lenkki juoksurattaiden kanssa ja 120 askelkyykkyä.

Kalojen katselu/askelkyykkytauko keskiviikon lenkillä.

Keskiviikkona kerkesimme neljän kilsan juoksun jälkeen ihmettelemään myös rannalla ja nauttimaan auingonpaisteesta.

Aamulla kuitenkin puin lenkkivaatteet päälle ja löntystin pihalle. Lenkkikaveri oli onneksi hyvällä tuulella ja juttu luisti. Päätimme juosta minulle oudomman reitin, joka oli mukavaa vaihtelua.

Kuva uuden reitin varrelta.

Hitaampi vauhti ei onneksi kaveriani haitannut, eikä hän  ollut moksiskaan, vaikka muutaman kuvan nappasin matkan varrella. Tai, ei hän ainakaan mitään sanonut. Meillä on onneksi aika sama näkemys treenaamisesta. Joskus voi ottaa rennommin eikä aina tarvitse juosta verenmaku suussa.

Kuin huomaamttan tuli juostua 12 kilometriä (keskivauhti 7:03 min/km) ja fiilis lenkin jälkeen oli mahtava. Aamuun verrattuna olo oli kuin uudella ihmisellä.

Mieheni kävi myös tänään lenkillä kaverin kanssa, 41 km. Hän juoksee yleensä myös yksin, mutta viikonlopun pitkät kaverin seurassa, jos vaan mahdollista. Lenkkiseuran kanssa mieheni malttaa ottaa edes osan matkasta rauhallisemmin. 

Juahannusaaton tunnelmia.

Miehelleni pakkolepo tuntui vain tekevän hyvää, toisin kuin minulle. Muutamalla ekalla lenkillä sykkeet olivat kuulemma tavallista korkeammat, mutta nyt meno on taas samanlaista kuin ennenkin. Eikä vauhtikaan kadonnut minnekkään flunssan aikana.

Yhteenveto mieheni treeneistä kuluneelta kahdelta viikolta.

Ma 8.6 - Pyörälenkki lasten kanssa

Ti 9.6 - Juoksulenkki 12,01 km, aika 59:11, kv 4:55 min/km, kes.syke 155.

Ke 10.6 - Juoksulenkki 20,16 km, aika 1:49:00, kv 5:26 min/km, kes.syke 150.

+ pyöräilyä 43,65km, aika 2:20:00.

To 11.6 - Juoksulenkki 18,46 km, aika  1:43:00, kv 5:34 min/km, kes.syke 141.

+ pyöräilyä n. 14-15 km.

Pe 12.6 - Juoksulenkki 15,41 km, aika 1:25:00, kv 5:33 min/km, kes.syke 139.

La 13.6 - Lepo, n. 7 h klapitalkoissa.

Su 14.6 - Juoksulenkki 40,45 km, aika 4:30:00, kes.syke 129.

Viikokilometrit yht. 106,49.

Ma 15.6 - Juoksulenkki 10,06 km, aika 53:22, kv 5:18 min/km, kes.syke 137.

Ti 16.6 - Lepopäivä, lasten kanssa Särkänniemessä.

Ke 17.6 - Juoksulenkki 20,01 km, aika 1:35:00, kv  4:46 min/km, kes.syke 150.

+ pyöräilyä 41,87 km, aika 2:08:00.

To 18.6 - Juoksulenkki 15,17, aika 1:26:00, kv 5:40 min/km, kes.syke 129.

Pe 19.6 - Juoksulenkki 15,32 km, aika 1:18:00, kv 5:08 min/km, kes.syke 139.

(ekat 4 km kovaa + välissä 2 x 1 km kovaa)

La 20.6 - Juoksulenkki 5,01 km, aika 26:46, kv 5:20 min/km, kes.syke 133.

Su 21.6 - Juoksulenkki 40,88 km, aika 4:31:00, kes.syke 125.

Viikkokilometrit yht. 106,45.

.

 Tähän kuluneeseen viikkoon mieheni on oikein tyytyväinen. Vaikka edelliselläkin viikolla tuli melkein samat kilometrit, oli  tämän viikon treenit laadukkaampia. Mm. keskiviikon maratonvauhtinen kakskymppinen antoi puolisolleni uskoa loppukesän tavoitetta ajatellen.