Sopiva kisavauhti?

Meidän seuraavana juoksu- kisaan/tapahtumaan on vielä kuusi viikkoa, mutta meillä mietitään jo kisastrategiaa ja vauhdinjakoa. 

Vaihteeksi on saanut juosta myös kesäisemmässä säässä.

Elokuun 12. päivä juostavan Helsinki Street Runin matka on 17 km. Tuota matkaa on vaikea verrata muihin aikaisempiin kisamatkoihin, kun se ei ole mikään "virallinen" matka kuten esim. maraton tai puolimaraton. 

Pitäisikö tuolle matkalle startata heti alussa jo kovaa niin kuin kympin kisaan, vai loppuuku paukut silloin kesken. Vai pitäisikö aloittaa vähän säästellen ja juosta puolikkaan kisavauhdilla. Silloin on tosin "vaarana", että matka loppuu kesken ja osa voimavaroista jää käyttämättä. Tietenkin vauhdin valintaan tulee vaikuttamaan kisapäivän kunto ja fiilis. Haluaako juosta veren maku suussa vai rennosti jolkotellen.

 Jos osallistuisimme alkuperäisen suunnitelman mukaisesti HCM:lle, olisi vauhdinjako taas toisen lainen. Minua vauhti ei  mietitytä toisin kuin miestäni. Minä aijon taas lähteä juoksemaan fiiliksen mukaan. Jos kulkee mennään reippaammin ja jos ei niin sitten nautitaan maisemista ja tunnelmista. Tavoite aika Street Runille olisi helpompi asettaa jos sen olisi jo kertaalleen juossut. Mutta koska olemme ensikertalaisia, niin nyt vasta asetetaan pohja. Luulen, että mieheni tulee juoksemaan kisan tosissaan. Niin käy loppuperin aina, kun hän saa numerolapun rintaan.

Välillä aurinko paistaa risukasaankin.

Tämän viikon mieheni on ottanut edelleen rennosti treenien suhteen. Pari päivää hänellä meni migreeniä potien. Yhtään lenkkiä hän ei ole juossut, mutta kerran kävimme yhdessä salilla. Punttitreenissä keskityimme tällä kertaa penkkipunnerrukseen, maastavetoon ja selkäliikkeisiin. Onneksi, sillä minun seuraavan päivän työmatka juoksu olisi muuten ollut varmasti vielä tahmeempi kuin mitä se oli. 

Maastavedon oma enkkani on tällä hetkellä 70kg.

Onneksi kerkesin torstaiaamuna lähtemään sen verran ajoissa liikenteeseen, että kerkesin alkumatkasta kiertämään mukavampaa metsäreittiä pitkin normireitin sijasta. Vaihteeksi kesäisempi sää sai sykkeet nousemaan aika korkealle. Tosin alun reippaammalla vauhdilla saattoi olla osuutensa asiaan. 

Polku metsän siimekseen.

Valon ja varjon leikki vaahteran lehdillä.

Pieniä esteitä matkan varrella.

 Mutta täytyihän se kuvaamiseen menetetty aika jotenkin saada kiinni, jotta kerkesin töihinkin ajoissa. Ja koska pysähdyin myös Arboreettumissa ihastelemaan kukkia, piti myös loppumatkasta laittaa isompaa vaihdetta silmään.

Arboreettumin kukkaloistoa. Alppiruusuja.

Torstain lenkin lukemat.

Maanantaina en voinut syyttää lämpöä nihkeästä menosta kotimatkaa juostessani, sillä noin puolet matkasta juoksin vesisateessa. Syypää väsyneisiin jalkoihin oli tuolloin melkein kahdeksan tunnin seisoskelu/kävely töissä.  Kauheasti ei tuolloin houkutellut lisämutkien teko ja koska säässäkään ei ollut kehumista, juoksin suorinta reittiä kotiin. 

Maanantaina kotiin saapui uitettu juoksija.

Tiistaina ja lauantaina työmatkat tuli hoidettua pyörällä polkien.

Tiistaina piti kiertää maisemareittiä silläkin uhalla että vesisade kastelisi.

Lauantaina sai polkea aurinkoisessa säässä vaikka tuuli olikin aikamoinen.

Alkava viikko mennään vielä jonkin verran vanhojen rutiinien mukaan. Tosin poika pitää parina päivänä kyytsätä päivystävään päiväkotiin, sillä oma päikkymme on kiinni heinäkuun. Onneksi minun ei tarvitse suurta mutkaa tehdä niinä aamuina, kun on minun vuoroni viedä poika pyörällä hoitoon. 

Ensiviikon lopulla onkin sitten tiedossa eläimellistä menoa, kun suuntaamme pienelle minilomalle Helsinkiin koko perheen voimin. Se on otettava ilo irti yhteisestä vapaasta ajasta ennen kuin muuttuvat tekijät laittavat arkemme uuteen järjestykseen.

Juoksua, pyöräilyä ja bambua*.

Kaksi viikkoa on kulunut HCR:nin puolikkaasta ja pikkuhiljaa alkaa kroppa palautumaan tuosta koitoksesta. Ensimmäiset juoksulenkit tosin ovat olleet aika takkuisia ja tukkoisia, mutta eiköhän tuo juoksu ala  taas kulkemaan kunhan jalat ensin tottuvat työmatkapyöräilyn mukanaan tuomaan lisärasitukseen. 

Kuva noin parin viikon takaa ensimmäiseltä kotimatkapyöräilyltä.

Aloitin meinaan vihdoinkin työmatkapyöräilyn heti maanantaina tuon Helsinki reissun jälkeen. Tarkoitus oli aloittaa se jo aikaisemmin keväällä, mutta kylmät ilmat ja flunssa viivästyttivät aloitusta. Viimeisin kuukausibussikortti loppui juuri HCR viikolla, mutta en viitsinyt aloittaa pyöräilyä juuri ennen kilpailua, sillä arvasin pyöräilyn vetävän jalat tukkoon oudokseltaan. Ensimmäiset pyöräilyt sujuivat muuten ihan hyvin, mutta kyllähän siinä alkuun takalisto kipeytyi. Alkuun oli aina alkumatkasta  hiukan hankaluuksia istahtaa satulaan, mutta onneksi arkuus helpotti hetken päästä.

Maisemia työmatkan varrelta.

Suorin reitti meiltä työmaalleni on noin seitsemän kilometrin mittainen, mutta monesti ajan pienen lisämutkan kautta parmpien maisemien takia. Silloin matkaa tulee päälle kahdeksan kilometriä. Joskus taas, jos on aikaa ja sää on hiono tulee kotiin poljettua useammankin lisämutkan kautta. Pyöräily on minulle hyvää peruskuntotreenia tuo mukavaa vaihtelua  kesäajan harjoituksiin. Kuljen vieläkin toisinaan työmatkan bussilla, jos toinen suunta on tarkoitus juosta tai pääsenkin kotiin kyydillä.

Nyt on torstaina käyty myös tämän kesän ensimmäisellä kimppalenkillä, jolla mies juoksee ja minä poljen vieressä pojan istuessa kyydissä. Tuon lenkin piti alkuun olla ihan vain normaalin mittainen peruslenkki jolle lupasin lähteä seuraksi oman tunnin mittaisen juoksulenkkini jälkeen. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat kun tulin kotiin vaihtamaan varusteita ja haukkaamaan pientä välipalaa. 

Mies olikin sitä mieltä, että hän voisi sittenkin juosta viikon pitkiksen. Ei siis auttanut muu, kuin pakata nestettä kunnolla mukaan. Reitti suunniteltiin niin, että se soveltui hyvin myös pyörällä ajettavaksi. Tosin reilun puolenvälin jälkeen jouduimme tekemään pikaisen reittimuutoksen ratikkatyömaan takia. Kaikenkaikkiaan matkaa kertyi 27 km. Loppuvaiheessa miehen energiat meinasi loppua, sillä hän ei ollut valmistautunut niin hyvin kuin yleensä pitkää juoksua varten. Tukkoisesta menosta huolimatta keskivauhti pysytteli viiden minuutin tuntumassa. Minä pystyin ehkä puolet matkasta ottamaan iisisti, mutta kyllä matkan varrelle sattui useampikin ylämäki joissa sai polkea ihan tosissaan. Poikakin jaksoi kohtalaisen hyvin istua kyydissä koko reilun parituntisen, kun hän sai ekan kympin jälkeen rusinarasian hyppysiinsä.

Vielä mahtuu poika omaan istuimeensa ja äidin kyytiin mukaan.

Mies huilasi koko ensimmäisen viikon kisan jälkeen. Hänelle iski vaihteeksi flunssa kovan suorituksen jälkeen. No, onneksi jälkeen eikä ennen. Tällä viikolla hän onkin sitten juossut jo ihan normaaliin tapaan noin 16:ta kilometrin lenkkejä tuon pitkiksen ja yhden salitreenin lisäksi.

Niin ja niissä minun ensimmäisissä juoksulenkeissä kisan jälkeen ei juurikaan ole kehumista. Ensimmäinen meni täysin penkin alle. 

Yritin maanantaina juosta töistä kotiin huonolla menestyksellä. Jalat hyytyivät jo reilun kolmen kilometrin jälkeen ensimmäisessä kunnon ylämäessä. Yritin lyhyen kävelypätkän jälkeen juosta vielä edes pieniä pätkiä, mutta viiden kilometrin jälkeen luovutin ja tyydyin täysin pelkkään kävelyvauhtiin. Mielessä pyöri vain, että miten ihmeessä olin jaksanut juosta puolimaratonin noin viikkoa aikaiesemmin, kun nyt meno tuntui niin toivottomalta. No, osittain hyytymiseen varmasti vaikutti turhan kova alkuvauhti, kun en malttanut alkuun himmailla. Tuo oli myös ensimmäinen lenkki kunnolla lämpimässä säässä, joten sekin saattoi vaikuttaa asiaan.

Maanantain tuskainen ilme kun juoksu ei vaan kulkenut.

Torstain lenkillä jalat olivat tukkoiset tiistain salitreenin jäljiltä vaikka keskiviikon olin täysin huilannut. Juoksu kulki kuitenkin vähän paremmin ja jaksoin juosta kasin. Pysähdyin tosin Pärrinkoskella ja  muutaman kerran kuvaamaan alkukesän kukkasia. Yritin nyt ottaa maltilla, sillä edessä oli vielä se pyöräily miehen lenkkiseurana.

Ketunleipiä lenkkipolun varrelta.

Vielä riittää vettä pienessä luonnonkoskessa.

Olen myös testaillut kuluneella viikolla Color4Caren bambualusvaatteita. Aikaisemminhan minä olen testaillut heidän tukisukkiaan, joita löytyy monissa eri väriyhdistelmissä. Alusvaatteet ovat  käytännonläheisiä sekä arki- työ- ja miksei jopa urheilukäyttöön sopivia. Niiden värikirjo on maltillisempi. Tällä kertaa päädyin tilaamaan täysin mustan setin, topin ja saumattomat alushousut.

Color4Caren bambualusvaatteita.

Toppi on mukavan pitkä ja siinä on säädettävät olkaimet. Miellyttävän tuntuinen ja iholle helläväraisesta materiaalista 93% on bambua ja 7% elastaania.  ja sen saa pestä jopa 60 asteessa. Saumattomien alushousujen materiaali on 75% banbua, 20 nylonia ja 5% spandexia. Ne ovat hyvät alushousut myös juoksuun sillä ne pysyvät hyvin ylhäällä eikä niissä ole ylimääräisä saumoja hiertämässa.

Perustoppi on juuri sopivan mittainen minun makuuni.

Bambusta valmistetut vaatteet pysyyvät pidempään raikkaina lämpötilasta riippumatta sillä sen luonnollisten ominaisuuksien ansiosta materiaali on hengittävää ja nopeasti kuivuvaa. Näiden vaatteiden valmistuksessa on käytetty bambua, jonka viljelyssä ei ole käytetty keinolannoitteita eikä se vahingoita pandojen elinympäristöä.

Nyt olisikin sitten aika suunnata viikon viimeiselle lenkille. Toisaalta tekisi mieli ottaa ihan lunkisti, mutta koska elokuun maratoni lähestyy vääjäämättä, olisi syytä saada itsensä lenkille. Saas nähdä mitä lenkistä tällä kertaa tulee. Tarkoitus olisi ainakin juosta vähän pidempi lenkki.

Arboreettumissa kesän vehreys alkaa kukoistamaan.

*Yhteistyössä Color4Caren kanssa.

 

Vajaa viikko puolikkaaseen.

Voi kauhistus!
Enää vajaa viikko siihen, kun pitäisi astella juoksunumero rinnassa HCR:n lähtöviivalle ja lähteä testaamaan muiden juoksuun hurahtaneiden kanssa uudistettu puolimaratonreitti. 

Kuva otettu Helsinki running events 2-2017 lehdestä.

 Juoksunumerot on saatu  ja omat lähtöryhmät ovat varmistuneet. Ihan ei mies kerkeä juoksemaan maaliin asti ennen kuin minä pääsen starttaamaan. Hän meinaan starttaa ensimmäisessä eli valkoisessa ryhmässä ja minä vajaan tunnin myöhemmin harmaassa ryhmässä. Tiedän, että itse olen turhankin kovassa lähtöryhmässä. Minulla oli ilmeisesti turhankin optimistinen haave kuntoni kehityksestä ilmottautumishetkellä, mutta en tullut muuttaneeksi tavoiteaikaa ennen ryhmien muodostamista.  

Lähtöryhmät. Kuva otettu Helsinki running events 2-2017 lehdestä.

Epävarmuus yrittää luikerralla mieleeni ja koitan hätistellä sitä pois positiivisen ajattelun avulla. Tuskin olisin näin epävarma itsestäni, jos viimeviikkojen valmistautuminen olisi mennyt alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Toissaviikkoisen räkätaudin takia väliin jäi yksi salitreeni ja viikon juoksulenkit. Eniten kuitenkin harmittaa se, etten päässyt juoksemaan viimeistä kunnon pitkäälenkkiä sairatumisen takia. Kuumetta minulla ei varsinaisesti ollut, mutta olo oli sen verran vetämätön ettei lenkille lähdöstä kannattanut haaveilla. Onneksi sentään olo parani loppuviikoa kohden ja pääsin nauttimaan kauan odotetusta Haloo Helsingin keikasta Pakkahuoneella.

Viimeviikon kovin "urheilusuoritus" tuli suoritettua tanssien.

Viikko sitten sunnuntaina vappuaaton räntäsateessa uskaltauduin taas pukemaan lenkkitamineet päälle. Varovasti tunnustellen lähdin matkaan. Itse oli ajatellut juoksevani rauhallisesti 6-8 kilometriä. Loppuperin juoksin kuitenkin täyden kympin, sillä mieheni mielestä siihen olisi hyvä pyrkiä. Vauhdissa ei ollut kehumista, mutta pakko oli aloittaa rauhallisesti.

Vappuaaton loska ja säähän sopivat jalkineet.

Varovasti ja hissukseen räkätaudin jälkeen.

Vappupäivänä auringonpaiste houkutteli taas juoksemaan. Mies tosin piti lepopäivän, sillä edellis päivän pitkä (34km) painoi jaloissa. Lisäksi oikean jalan kantapää ärtyi tuosta vappulenkistä. Ilmeisesti kantapää ei tykännyt kenkävalinnasta. Mies on jo jonkin aikaa juossut taas ruullaavammilla Adidaksilla, mutta tuolle lenkille hän valitsi jäykemmät Saigonit jotka olivat muuten rätäsäähän sopivammat. 

Vielä ovat aamut olleet kylmiä.

Mutta takaisin vappupäivän juoksuun. Uskaltauduin juoksemaan hitusen vauhdikkaammin. Muutaman kuvaustauon ansiosta jaksoin juosta taas kympin. Myöhemmin päivällä kävelimme vieleä useamman kilometrin kaupungilla auringosta nauttien ja vappuhumua ihmetellen.

Kevään ensimmäinen perhoshavainto.

"Vappukukka" tienposkessa.

Koska aika alkaa käydä vähiin kävin myös keskiviikkona aamulenkillä. Otin alun rauhallisemmin, mutta loppumatkasta yritin juosta yhden kilometrin vielä vähän kovempaa. Ensin ajattelin juosta koko kympin lenkin pysähtymättä, mutta pitäähän sitä nyt edes yksi kuva lenkin varrelta taltioida ja pysähdyin hetkeksi yhdeksän kilometrin jälkeen.

Kukkimisen aloitttaneet pajunkissat aamuauringossa.

Perjanataina kävimme salilla tekemässä kevennetyn jalka ja selkätreenin. Jos viimeviikon sali ei olisi jäänyt väliin olisimme varmaan nyt jättäneet tuon treenin tekemättä. Mutta, koska ensi viikolla ei painoja nostella, jotta jalat eivät olisi jumissa kisapäivänä, olisi tullut turhan pitkä salitauko.

Hiirenkorvalla. Kyllä se kesä sieltä pikkuhiljaa lähenee.

Mies innostui eile lauantaina juoksemassa vielä 14 km vaikka hänen piti juosta jo vähän lyhempi lenkki. Tänään hänellä on vuorossa sunnuntaipitkiksen sijaan lyhyt veryttely. Kantapää oireilee edelleen, mutta toivottavasti vaiva alkaa helpottamaan pallonpyörityksen ja geelipohjallisten avulla.

Minulla on tänään kanssa lenkkipäivä. Ohjelmassa on kevyt 4-5 km. Saman moiset olisi tarkoitus juosta vielä maanantaina ja keskiviikkona. Muuten otetaan iisisti. Bussikorttikin umpeutuu maantaina, mutta taidan aloittaa työmatkapyöräilyn vasta HCR:n jälkeen. En meinaan ole vielä pyöräillyt talven jälkeen enkä nyt todellakaan halua jumiuttaa takalistoani istumalla satulaan pitkän tauon jälkeen.

Kevään enimmäisä kukkasia on päästy jo onneksi ihastelemaan

Tulevaan puolimaratonreissuun on valmistauduttu muutenkin jo monin tavoin. Mm. lastenhoito on järjestetty ja junaliput mennen tullen on varattu. Samoin myös pöytävaraus on tehty illaksi. Kisapäivän syömisiä ennen starttia on mietitty, mutta vaatetusta ei ole vielä lyöty lukkoon. Varusteet selvinnee sitten lähempänä, kun säästä on tarkempaa tietoa. Ja ennenkaikkea lehtistä on kanssa luettu huolella ja aikatauiluhin tutustuttu.

Helsinki running events 2-2017 lehdessä oli paljon luettavaa.

Jännittäviä aikoja siis eletään...

*Osallistumiset tapahtumaan saatu blogiyhteistyöllä SUL:n kanssa. 

Seitsemän viikon kehitys.

Tämä vuosi on lähtenyt siinä mielessä hyvin käyntiin, että olen päässyt treenaamaan jo peräti seitsemänä viikkona putkeen. Täytynee koputtaa puuta, ettei vaan tämä hyvä vire katkea. Viimevuoden loppupuoliskolla, kun tuli levättyä ihan tarpeeksi laakereilla sairastelujen takia. 

Matkalla työmaalle. Maisemareitti tuo vähän lisää mittaa matkaan.

Tammikuun toisena päivä kävin ekalla lenkillä pitkän tauon jälkeen ja se lenkki oli yhtä tuskaa. Hyvä jos jaksoin kilometriä juosta yhteen menoon. Jokunen viikko menikin kävelyä ja juoksua yhdistellen. Siitä sitten pikkuhiljaa juoksupätkät pitenivät eikä ylämäkiäkään tarvinnut enää jossain vaiheessa kävellä. 

Alkuun peruslenkit oli 4-6 km. Mutta nyt jaksan taas juosta työmatkan, joka on  7- 8 km riippuen reittivalinnasta. Yleensä valitsen maisemareitin joka on tasan kahdeksan kilometriä. Muutamalla lisämutkalla on helppo saada matkasta vieläkin pidempi, mutta ehkä sitten kevään edetessä.

Maisema ei ole koskaan aivan samanlainen.

 Täytyy kyllä olla tyytyväinen kehitykseen, sillä ilman tuota hyötyliikuntaa olisi tälläkin viikolla juoksumahdollisuudet jääneet vähiin aikataulujen takia. Työmatkajuoksu vaatii vaan hiukan enemmän ennakointia ja suunnittelua kuin ihan vain lenkille lähtö kotiovelta. Joko täytyy ottaa aamulla mukaan juoksuvaatteet, jos tarkoituksena on juosta työvuoronjälkeen. Tai sitten täytyy jo edellisenä päivänä viedä eväät ja jättää työvaatteet töihin ettei aamulla tarvitse juosta reppu selässä.

Harmaa sunnuntai.

Sunnuntain työmatkajuoksu oli kuudes tämän vuoden puolella ja ensimmäisen kerran juoksin töistä kotiin parisen viikkoa sitten. Silloin aikaa meni tunti ja kaksi minuuttia, mutta nyt matka taittuu vähän alle tuntiin. Matka kaupunkiin päin taittuu hiukan nopeammin, sillä siihen suuntaan on vähemmän ylämäkiä kuin kotiin päin juostessa.

Töihin päin tulee aina juostua reippaammin, että kerkee laittamaan itsensä työkuntoon ennen vuoron alkua.

Tämän viikon kaikki kolme juoksulenkkiä olivat itseasiassa työmatkajuoksuja. Sunnuntain lisäksi juoksin töihin tiistaina. Perjantaina oli suunta taas kotiin päin. Tosin en tiedä lasketaanko perjantain juoksua sillä siitä ei ole mittarissa todistusaineistoa. Unohdin meinaan mittarin kotiin. Me kun aina miehen kanssa naureskellaan, ettei niitä kilometrejä ole juostu jos niitä ei mittarissa näy.

 Torstainakin kävin lenkkillä, mutta se oli kevyt kuuden kilometrin kävely/hölkkä lenkki rattaita työnnellen. Jalat olivat keskiviikon salitreenistä sen verran taas jumissa, että katsoin parhaaksi ottaa iisimmin.

Keskiviikon salitreenin muistiinpanot.

Viimeviikolla kolmesta lenkistä kaksi oli kanssa hyötyliikuntaa ja yksi oli pitkä. Nyt pisin lenkki sitten viimesyksyn on 13 kilomtriä. Vähitellen minunkin matkani siis pitenee ja  ajatus puolikkaan juoksemisesta toukokuun HCR:lla ei tunnu enää niin utopistiselta. Tosin elokuun maratonhaaste vielä hirvittää. Mutta onneksi tässä on vielä hyvin aikaa harjoitella Helsinki City Maratonia varten.

Helsinki Running Events 1-2017 lehdessä oli paljon inffoa kevään juoksutapahtumasta.

Miehellä on takana taas kaksi kovaa juoksuviikkoa ja kilometrejä on kertynyt siinä ajassa kasaan 200. Mies on pyrkinyt peruslenkeillä rikkomaan vauhtia ja rytmitystä. Pitkätlenkit hän taas juoksee tasaisemmalla vauhdilla ja niiden pituus vaihtelee noin kolmestakympistä neljäänkymppiin. Ensi viikon pitkälenkki tuleekin olemaan jo ultramatka, sillä mieheni meinaa suorittaa 50:nen kilometrin kotirataultran. Alkuviikosta hän yrittää ottaa pari päivää ihan levon kannalta, sillä kahteen viikkoon hän ei ole yhtään kunnon lepopäivää malttanut pitää.

Ystävänpäivänä oli luontokin sydämmellisellä tuulella. Pakko oli juosta töihin, että sain nauttia edes hetken auringosta ennen pitkää iltavuoroa.

Niin ja huomasin muuten, että blogini täytti lauantaina  kaksi vuotta!
Ilokseni olen saanut huomata, että teidän lukijoiden joukko on pikkuhiljaa kasvanut. Kiitos siitä, että olette juttujani lukeneet ja toivottavasti jatkossakin viihdytte blogini parissa. 

Mukavaa kevään odotusta teille kaikille!

*Osallistumiset HCR:lle ja HCM:lle saatu blogin kautta

TCM ja Myllyn lenkki, jolla painajainen kävi toteen.

Nyt on kenraaliharjoitus takana ja pari mitallia lisää palkintokaapissa.

Juoksimme eilen lauantaina mieheni kanssa Tampere Countryside Marathonin Myllyn lenkin.

Juoksutapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Teiskon kauniissa ja mäkisessä maastossa. Tapahtuma on saanut alkunsa Suomen YK-suurlähettiläs Kai Sauerin aloitteesta. Hän oli saapunut myös itse New Yorkista Teiskoon juoksemaan.

Vaihtoehtoina oli maraton, puolikas sekä Myllyn lenkki joka oli matkaltaan 12 kilometriä.
Kaikki matkat kulkivat samaa reittiä noin ensimmäiset seitsemän kilometriä, josta reitit erkanivat omille teilleen.
Alusta tossujen alla vaihteli. Alussa ja lopussa juostiin pitkin heinäpaalikujaa niitetyllä heinäpellolla. Sen jälkeen vuorottelivat hiekka- ja pikitie. Reitti ei todellakaan ollut tasainen vaan menoa rytmitti eri mittaiset ja asteiset ala- ja ylämäet.

Edellisenä iltana olimme hakeneet kilpailunumerot kisatoimistosta,
joka sijaitsi tapahtuman yhteistyökumppani Lapland Hotels Tampereen tiloissa Yliopistonkadulla.

Kisatoimistosta noudetut  paidat ja juoksunumerot.

Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena ja ennen puoltapäivää oli lämpötila kohonnut hellelukemiin.
Olin tyytyväinen että olin valinnut matkaksi vain Myllyn lenkin.

Olin kuluneella viikolla juossut vain parikymppisen maantaina ja polkenut työmatkat tiistaina. Loppuviikosta annoin jalkojeni levätä itse juoksusta, sillä minulla oli meneillään seitsemän päivän työputki ja varsinkin kaksi viimestä päivää olivat pitkiä (9h) ja uuvuttavia.

Maisema tiistai illan kotimatkalta.

Meidän perheessä aikataulut tuppaavat venymään ja eilenkin pääsimme lähtemään Viitaniemen tilalle suunniteltua myöhemmin.
Emme oikein kerenneet tutustumaan itse kisa-alueeseen ennen starttia. Saavuimme kuitenkin sen verran ajoissa paikalle, että kerkesimme jättämään muksut appivanhempien hoiviin ja käväisemään WC:ssä ennen starttia. Järjestäjä joutui pahoittelemaan WC-tilojen vähyyttä, sillä konttien toimittajan mokan takia paikalle ei oltu saatu niin montaa vaunua kuin he olivat tilanneet. Järjestäjä varmisti kyllä että kaikki olivat saapuneet lähtöalueelle ennen kuin "lähtölaukaus" annettiin.

Erilainen huussi kokemus tallin lantalan yläpuolella.

Me molemmat lähdimme matkaan ilman ennakko-odotuksia. Tarkoitus oli juosta fiiliksen mukaan. Minua jännitti olivatko jalkani yhteistyöhaluiset ja selviäisinkö helteestä hengissä. Emme myöskään tienneet kuinka vaativa reitti tulisi olemaan, joten oli lähdettävä varovaisesti matkaan.

Peilikuva selfie ennen starttia. Sen jälkeen ei mentykkään enää rinta rinnan.

Maratoonarit olivat startanneet tuntia aikaisemmin ja me Myllynlenkin juoksijat lähdimme matkaan yhdessä puolikasta juoksevien kanssa. Matkoilla oli omat tunnusvärit ja reittimerkkejä oli laitettu tiuhaan. Risteys kohdissa oli myös toimitsijoita ohjaamaassa juoksijoita oikeaan suuntaan, mutta silti miehen painajainen kävi toteen.

Ryhmittymistä lähtöalueella.

Olimme aamulla meinaan tutkineet reittikarttaa huolellisesti, sillä mieheni oli nähnyt painajaista, että hän eksyy reitiltä. Omasta mielestäni reitit oli aika hyvin merkattu, mutta kun mieheni juoksee ilman laseja on hänen kaukonäkönsä todella huono. Mieheni saadessa juoksunumeron rintaansa herää hänen kilpailuviettinsä ja silloin mennään eikä meinata. Ja kun vauhtia riittää ei kaikkia merkkejä välttämättä huomaa.

Ja niin kävi Pohtolan kylän risteyksessä. Mieheni kääntyi vahingossa maratoonareiden reitille vaikka hänen olisi pitänyt mennä suoraan. Toimitsijatkaan eivät tilanteessa oikein olleet perillä, sillä kukaan neljästä ei avannut suutaan ja ohjeistanut häntä oikeaan suuntaan. Mieheni onnneksi huomasi virheensä pari sataa metriä juostuaan ja kääntyi takaisin. Sen verran mieheni pärräsi palattuaan risteykseen, että yksi nainen tokaisi vain "Annoit muille sitten tasoitusta."  Ilmeisesti toimitsijat tuon jälkeen skarppasivat, sillä ainakin minulle huikattiin kyseisessä risteykseen saavuttuani, että "Myllyn lenkki suoraan."

Tuon harmillisen virheen takia, mieheltä karkasi toinen sija. Ketutuksen voimalla mieheni juoksi loput viitisen kilometriä astetta isommalla vaihteella. Maalisuoralla mieheni himmasi sen verran ettei vaan muljauttaisi heinäpellolla nilkkaansa. Siinä vaiheessa ei loppukiri tuntunut enää riskin arvoiselta. Kahden viikon päästä kun pitää olla paikat kunnossa HCM:lla. Loppuperin hän saavutti hyvin toiseksi tullutta, häviten hänelle vain noin kymmenen sekunttia ja saapui maaliin kolmantena.

Miehen virallinen netto aika oli 59:06

Minun juoksuni meni yli odotusten, niitähän kun ei edes oikeastaan ollut. Heti alusta alkaen juoksu tuntui rennolta, maltoin onneksi aloittaa maltillisesti. Muutaman kilometrin jälkeen sain juttuseuraa ja matka taittui rennosti rupatellen toisen naisjuoksijan kanssa toiselle juomapisteele asti, jossa tiemme erkanivat. Sen jälkeen lyöttäydyin hetkeksi toisen TakomoRunners tiimiläisen seuraan, joka oli juoksemassa puolikasta.

Riikka Backmanin ottama selfie myllyn padon kohdalla.

Viimeiset viisi kilometriä juoksin oikeastaan yksin. Vähän ennen kolmatta juomapistettä ohitin yhden naisen ja vähän jälkeen toisen.  Oma vauhdin jakoni oli mennyt juuri niin kuin pitikin ja pystyin kiristään vauhtia loppua kohden. Kympin jälkeen päätin etten päästäisi ketään enää ohitseni. Yhdessä vaiheesa huomasin  että takana juokseva mies meinaa saavuttaa minua. Siinä kohtaa oli minun aikani laittaa kolmas vaihde päälle ja varsinaisen loppukirin aloitin noin kilometri ennen maalia, kun mäen harjalta näin kisa-alueen parkkipaikan. Mieleni olisi tehnyt ottaa kuva maisemasta, joka tuon mäen harjalta avautui, mutta koska juoksu kulki niin hyvin en yksinkertaisesti malttanut pysähtyä. Sama fiilis oli oikeastaan koko matkan. Olisi tehnyt mieli napsia kuvia idyllisistä maisemista, mutta en vaan malttanut himmailla.

Parkkialuetta ohittaessani näin mieheni esikoisen kanssa autolla, he eivät meinaan odottaneet minua vielä maaliin.
Heidän kannustushuutojen saattelemana kaarsin maalisuoralle jossa vastassa olivat kaksi nuorinta lastamme ja mieheni vanhemmat.
Hetken päästä sain myös onnitteluhalauksen mieheltäni.

Poseerausta kisakuvaajalle.

Maalissa en voinut olla kuin tyytyväinen. Olin juossut kyseisen matkan tämän vuoden parhaalla keskivauhdilla
Ja kaikenlisäksi mäkisessä maastossa.

Minun virallinen aika 1:23,07 ja 15. sija.

En meinannut aluksi uskoa, kun mieheni kertoi omasta juoksustaan. Päivittelimme huonoa tuuria ja lähdimme vaihtamaan hiukan varusteita autolle ettei meidän tarvinnut murkinoida hikisissä juoksukamppeissa.

Myös kannatusjoukkomme olivat saaneet ajan kulumaan mukavasti juoksun aikana. He olivat käyneet katselemassa poneja ja hevosia sekä heitelleet tikkaa. Illalla olisi ollut myös iltamat, mutta meillä ei tällä kertaa ollut aikaa jäädä niihin. 

Hevosia ihastelemassa.

Meidän syödessä kisajärjestäjien tarjoamaa keittoa taivas vihdoin repesi.
Onneksi ruokapöydät olivat katoksen alla ja myös kisakahvilan sisällä oli tilaa ruokailla.

Kisajärjestäjien tarjoama keittolounas.

Me selvisimme ehkä maaliin ennen sateita, mutta kastuimme kyllä autolle mennessä.

Katoksen suojista.

Oikeastaan ainut asia mitä jäimme kaipaamaan, oli kilometrimerkinnät.
Kaikkilla kun ei välttämättä ole gps:llä varustettua kelloa mukanaan. Siitä syystä olisi hyvä,
että ensi kerralla laittaa reitin varrelle merkkipaaluja kuinka pitkä matka on jo juostu.

 Kokonaisuutena meille molemmille jäi positiivinen kuva Tampere Countryside Marathonista,
niin reitistä kuin järjestelystäkin, kömmähdyksestä huolimatta.

Ehkä vuoden päästä lähdemme seuraavaksi testaamaan puolikkaan.

Riikka Backmannin ottama kuva puolimaratonilta.