Helteinen Helsinki ja HCR 2018.

Toukokuisena lauantaina 19.5 juoksukansa sai nauttia kauniin kesäisestä säästä Helsingin kaduilla, kun  oli vihdoin aika viettää Helsinki City Running Day:tä. 

Kaksi numeroitua juoksuhullua vähän ennen starttia.

Koko kevään treenasin juoksua juuri tuota päivää ja sen puolimaratonia silmällä pitäen. Mies sen sijaan päätti osallistumisestaa samaiselle matkalle vasta muutamaa viikkoa ennen h-hetkeä.

Varusteet katsottiin valmiiksi jo edellisenä iltana.

Kevään aikana pääsin tutustumaan kunnolla Sportyfeelin tuotteisiin yhteistyön ansiosta. #sportyfeelsquad

Meidän kisapäivä alkoi aikaisella herätyksellä, sillä meidän piti ehtiä Tampereen Rautatieasemalle vähän yli seitsemäksi. Lapset olivat vielä unten mailla, kun kälyni saapui lastenvahdiksi ja me lähdimme jännittynein mielin kohti päivän seikkailua. Myöhässä oleva aamubussi aiheutti jo ensimmäiset sydämentykytykset, mutta ehdimme lopulta hyvin junaan. 

Junassa matkalla kohti Helsinkiä.

Helsinkiin saavuttuamme kävimme ensimmäisenä hakemassa kaupasta pientä välipalaa. Minulle ei siinä vaiheessa ruoka oikein maittanut vaikka tiesin, että olisi hyvä vielä syödä jotain.  Ratikalla suuntasimme sitten koti Töölön kisahallia ja HCRD:n Expoa. Hallissa oli kova tohina päällä, kun kanssakilpailijat olivat myös noutamassa kilpailunumeroitaan ja tutustumassa yhteistyökumppaneiden pisteisiin. Me tsekkasimme myös tarjonnan läpi ennen kuin suuntasimme Telia 5G -areenalle varusteiden vaihtoon. 

Lähtöalueella oli jännittynyt tunnelma.

Mieheni pääsi starttaamaan omaan juoksuunsa jo ensimmäisessä ryhmässä klo 11.30. Näin ollen hän sain puolentunnin etumatkan ennen kuin minä lähdin takaa-ajoon neljännen ryhmän mukana.

Vielä ennen omaa lähtöä hymyilytti.

Tiesin olevani todennäköisesti liian kovassa lähtöryhmässä, sillä kevään aikana en saanut juoksuvauhtiani ihan sellaisiin lukemiin kuin olin haaveillut. Siinä on oma riskinsä juosta kovempivauhtisten seurassa. Sitä saattaa äkkiä lähteä menemään virran mukana itselleen liian kovalla vauhdilla. Tiedän, että on ärsyttävää ohitella hitaampia teidentukkoja varsinkin, kun väkeä on muutenkin paljon liikkeellä. Siitä huolimatta keskityin kuitenkin kuuntelemaan omia tuntemuksiani ja etenin omalla vauhdilla vaikka monet juoksivat ohitseni.

Yritin pitää juoksutuntuman kevyenä. Vaikka koko ajan olenkin puhunut, että tavoitteeni oli vain selvitä hengissä maaliin, niin silti takaravoissa kummitteli toive juosta tuo puolikas alle kahteen ja puoleen tuntiin. Alkuun juoksu sujuikin yllättävän hyvin siihen nähden , että edellisenä iltana jalat olivat olleet aika väsyneen oloiset kohtalaisen tiivistahtisen työviikon jälkeen.

 Tiesin, että juomapisteitä tulisi olemaan matkan varrella vain kolme ja niiden välit minulle turhan pitkiä varsinkin kun sääennuste lupaili aurinkoista. Lämpimän sään takia päätin siis  ottaa kisaan mukaan omaa juomaa. Mahani ei oikein edes siedä vahvaa urheilujuomaa, joten katsoin parhaaksi tehdä itselle laimeampaa sekoitusta mukaan jota saisin siemailla pienempiä määriä kerralla aina tarpeen vaatiessa. Itse en tykkää juosta pullo kädessä tai juomavyön hölskyessä lanteilla. Siitä syystä juoksin juomarepun kanssa. Samalla sain puhelimen mukavasti mukaan ja energiageelit, (joiden lisäenergiaan turvauduin vitosen, kympin  ja viidentoista kilsan kohdilla) olivat käden ulottuvilla. Vaikka olinkin varustautunut omilla juomilla, join silti jokaisella pisteellä vettä. Mieheni valitteli kisan jälkeen, että hänen juostessa ensimmäiselle juomapisteelle, ei siellä jakelu oikein toiminut. Mukeja ei ollut pöydällä valmiiksi vaan hänkin joutui odottamaan juomaa pitkältä tuntuneen tovin. Seuraavilla pisteillä homma toimikin sitten jo paremmin.

Kisa Expossa  oli esillä kartta juoksureiteistä ja niiden varrella olevista huolto- ja muista pisteistä.

Reitti ja kiertosuunta puolikkaalla oli tänä vuonna täysin eri kuin aijemmin HCR:lla. Helsinki City Maratonin juosseille reitti oli osittain tuttu, sillä puolikkaan reitti mukaili täyden matkan toista kierrosta. Mekin siis tiesimme suurin piirtein mitä olisi odotettavissa. Mieheni on juossut maratonin Helsingissä viidesti ja minä kerran vuonna 2016.

Kymppi ei meinannut tulla täyteen millään. Siitä seuraavat viisi kilometriä menivat yllättävän nopeasti, vaikka 13:ta kohdilla luovuttaminen kävi ensimmäisen kerran mielessä. Jostain syystä meno tuntui hetken todella pahalle. Tuntui ettei henki oikein kulje ja ihme ahdistus iski päälle. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi matkan tekoa hidastaen hiukan vauhtia. 

Lämpö teki olosta tukalan. Välillä pidin lippistä  ja välillä se oli otettava pois päästä. Kahdella viimeisellä juomapisteellä kaadoin vettä myös pään päälle. Se virkisti hetkellisesti. Varpaisiin alkoi sattua viidentoista kilsan paikkeilla. Varsinkin alamäissä piti juosta varovasti.
Baanaa juostessa soi puhelin. Mieheni oli päässyt maaliin ja varusteiden tykö. Tuo puhelu piristi mieltäni ja jaksoin taas laittaa tossua toisen eteen rivakammin. Mies oli ihan tyytyväinen juoksuunsa vaikka aika jäikin vähän viime vuodesta. Mahan kanssa oli ollut puolen välin paikkeilla hiukan ongelmia. Muuten juoksu oli kuitenkin kulkenut hyvin. Loppua kohden hän oli pystynyt jopa lisäämään vauhtia. Toisin kuin minä. Minun vauhtini alkoi hyytymään mitä pidemmälle pääsin. Kävellyt en kuitenkaan missään vaiheessa.

Viimeinen lenkki keskuspuistossa tuntui älyttömän pitkältä, vaikka matkaa ei enää ollut hirveästi. Oli hauskaa seurata toisten juoksijoiden ottavan loppukirejä vaikka omissa jaloissa ei enää juuri puhtia ollutkaan. Toisaalta itsellä meni kuitenkin verrattaen vielä ihan hyvin. Omat jalat kantoivat enkä oksennellut niin kuin muutamat muut kanssakilpailijat.

Vahinkolaukaus. Tuo ilme kertoo kyllä paljon...

Vihdoin alkoi viimeinen alamäki kohti maalialuetta. Siinä kohtaa sain vielä pikkaisen isomman vaihteen päälle. Viimeiset parisataa metriä ja viimeinkin maalissa. Taju meinasi lähteä, kun hoipertelin maaliviivan ylitse ja mieheni luokse. Hän oli onneksi kerennyt jo tutustumaan maalihuollon tarjontaan ja osasi opastaa mistä sai mitäkin. Elovenan välipalajäätelö maistui hyvälle urakan jälkeen.

Kun tajuaa voittaneensa itsensä, on helppo taas hymyillä.

Oma aikani jäi noin kolme minuuttia viime vuoden ajasta. Mutta se ei minua harmita, sillä tiesin jo lähtiessä, että tuskin tulen tällä kertaa parantamaan aikaani. Ja kun loppuaika kuitenkin jäi juuri alle kahden ja puolen, niin en voi olla kuin tyytyväinen. Varsinkin kun itse tiedän millainen urakka ja tahtojen taisto tuo puolimaraton omalla kohdalli loppuperin oli.

Kun voimat alkoivat palautua ja pikaiset kisakuulumiset vaihdettu miehen kanssa, oli aika suunnata vip-tiloihin suihkuun ja vaatteiden vaihtoon. Vasta jälkikäteen tajusin, etten älynnyt oikein syödä jäätelön lisäksi mitään muuta vaikka monen laista olisi ollut tarjolla. Olisi ollut hyvä vaikka juoda edes Sportyfeel:n palautumisjuoma, mutta ilmeisesti minun vain ei tehnyt mieli mitään tuossa vaiheessa. Nestettä sentään muistin  juoda.

Monenlaista purtavaa olisi ollut tarjolla juoksun jälkeen, jos vaan ruoka olisi maistunut.

Suihkussa olin saada sätkyn, kun vesi virtasi pitkin selkääni ja alaselkääni alkoi yllättäen  kirveltämään. Taisin jopa manata ääneen. Ilmeisesti juoksutrigoiden vyötärönauha oli hiertänyt ikävän nirhauman. Juostessa en vielä tuntenut mitään erikoista, joten sillä vihlaisut suihkussa tulivat täytenä yllätyksenä. Tuon lisäksi bongasin jaloistani kolme ikävää rakkoa. Pahin oli vasemman jalan isovarpaan viereisessä varpaassa kynnen vieresä. Tuo rakko on vasta nyta alkanut paranemaan kunnolla.

Kun vaatteet oli vaihdettu ja juoksuvarusteet pakattu takaisin kassiin lähdimme pikkuhiljaa kävelemään takaisin kohti Helsingin Rautatieasemaa, jonne jätimme reppumme säilöön hetkeksi. Ennen junan lähtöä kerkesimme käymään vielä syömässä ja jälkiruokakahvilla. Ja tietenkin piti etsiä vielä pienet tuliaiset lapsille.

Hyvä ruoka parempi mieli.

Illan kruunasi pieni herkkuhetki.

Vaikka puolimaraton oli viedä kaikki voimat, oli reissu kuitenkin omallatavallaan ikimuistoinen.  Me saimme mieheni kanssa viettää mukavan yhteisen aikuisten päivän ja lapsilla oli varmasti hauskaa tädin ja isovanhempien seurassa. Yllättävän vähän huomasin tällä kertaa ottaneeni kuvia reissusta. Mutta onneksi muutama julkaisukelpoinen otos löytyi puhelimestani.

Sen verran tuosta reissusta kuitenkin jäi hampaan koloon, että seuraava kisa saattaa olla jo tähtäimessä...

Kolmas mitalli palkintokokoelmaani.

*Osallistumiset tapahtumaan saatu yhteistyön kautta SUL:n ja Sportyfeel:n kanssa.

Pikkaisen pidemmälle.

Viime viikko oli huippu viikko juoksun suhteen. Neljä lenkkiä oli sen verran kova rasitus meikäläisen kropalle, että alkuviikon jalat olivat aika väsyneet eikä mikään oikein huvittanut. Väsymys ei sinäänsä tullut yllätyksenä ja otin suosiolla vähän iisimmin. Loppuviikosta juoksu alkoi kulkemaan paremmin ja eilen lauantaina tulikin juostua pitkästä aikaa vähän pidempi lenkki. 

Sitä mukaa, kun lumet sulaa, alkaa juoksukin kulkemaan paremmin.

Viikon kolmesta lenkistä kaksi oli työmatkajuoksuja. Tiistaina ja perjantaina laitoin repun selkään ja ampaisin tossut jalassa kohti työmaata. Molemmilla kerroilla tyydyin suorimpaan reittiin, eli seitsemään kilometriin. Tiistaina en kyllä olisi pidempää jaksanut juostakkaan. Toinen syy miksi valitsin tylsemmän reitin maisemareitin sijaan, oli puhtaasti reitin parempi kunto. Edellisellä viikolla juoksin muutaman kerran Arboreettumin kautta ja silloin sen kulkuväylät olivat aika huonossa kunnossa. Täytyy varmaan malttaa odottaa hetken aikaa, että puiston varjoisat hiekkatiet sulavat kunnolla sekä hiukan kuivuvat ja tyytyä siihen asti puhtaasti asvalttiin.

Tiistaina ei edes auringon paiste saanut valitsemaan pidempää reittiä.

Tiistain juoksu oli tosiaan tahmea ( 7km/50;52), mutta perjantaina tossut nousivat maasta vikkelämmin. Sää oli harmaa ja ajottaisen sateen kostuttama. Pieni sade ei haitannut sillä sen ansiosta katupölyn määrä oli siedettävä. Tuolla lenkillä parani taas kevään ennätykset. Nyt nopeimman kilometrin olen pyyhältänyt aikaan 6;29, mailin 10;42 ja vitosen 34;06.

Kevään parhaat tähän asti.

Eilen minua jännitti lähteä juoksemaan. Tavoitteena oli juosta vähintään 90 minuuttia ja arvelin sen tarkoittavan noin 12:ta kilometria. Koska edellispäivän lenkin vauhti oli ollut vähän reippaampi, pelkäsin jalkojeni painavan lyijyn lailla.

Yritin pitää alusta asti vauhdin maltillisena. Minulla kun on edelleen paha tapa lähteä liikkeelle liian lujaa ja väsähtää ennen kuin matka on kerennyt kunnolla edes alkamaan. Nyt otin matkaan mukaan myös juomista. Täytin juomarepun Sportyfeelin Sports dinkillä. Tuota juomaa tulee olemaan tarjolla ensikuun Helsinki City Run:lla, johon ei muueten ole aikaa enää kuin vajaa kuusi viikko. Nyt on siis hyvä aika alkaa totuttamaan omaa kroppaa tuohon juomaan, jotta maha ei ala oikuttelemaan kesken kisan ainakaan sen takia.

Raikkaan sitruunan makuinen Sportyfeel Sports dink saatu blogiyhteistyön kautta. #sportyfeelsquad

Oma mahani sieti urheilujuomaa kohtuu hyvin. Aloitin sen siemailun jo ensimmäisen kilometrin tultua täyteen. On parempi juoda pieniä hörppyjä useammin kuin paljon kerralla harvemmin. Silloin juoma imeytyy paremmin eikä jää hölskymään mahaan. Tosin kahden viimeisen kilometrin aikana en uskaltanut enää juoda tyhjään mahaani enempää. Viimeiset kaksi ja puoli kilometriä vaativat muutenkin keskittymistä ja itsensä tsemppaamista. Sillä tuon pätkän mäet jotka sain alkumatkasta kepeästi rullata alas, imevät viimeisetkin voiman rippeet kotiin päin juostessa. On oikeastaan ihan sama mistä päin meille juoksee kotiin loppumetrien ylämäkiä ei pääse täysin kiertämään.

Hyvän lenkin jälkeen on helppo hymyillä.

Ja kuten huomaatte, matkan varrelta ei ole yhtään maisema kuvaa. Missään vaiheessa ei siis tarvinnut huilata kuvaushetken varjolla. Yhden kerran jouduin pysähtymään punaisiin keskisaarekkeelle. En halunnut ottaa sitä riskiä, että jäisin jonkun hätäisen autokuljettajan yliajamaksi. Tavoite tuli täyteen ja vähän ylittyikin. Tuo lenkki antoi kyllä itselle toivoa. Ehkä minä sittenkin saan itseni puolimaraton kuntoon toukokuun 19. päivään mennessä.

Kevään pisin juoksulenkki tähän asti.

Mieheni ei ole edelleenkään asettanut tälle vuodelle kisatavoitteita, mutta käy edelleen ahkerasti lenkillä. Viikkokilometrejä ei kerry ihan niin paljoa kuin jossain vaiheessa, sillä raskas ruumiillinentyö vaatii veronsa. Perus lenkit ovat tällä hetkellä noin 10-12 kilometriä ja viikonlopun pitkät noin 24-40 kilometriä.

Meille molemmille juoksu toimii pään nollaajana ja se on hetki sitä omaa-aikaa kaiken kiireen keskellä. Siksi se on meille kummallekkin tärkeä harrastus. Ja toivottasti pystymme harrastamaan sitä tulevaisuudessakin.

Vetoja ja urheilujuomaa*.

Kolmas viikko juoksuohjelmaa alkaa olla takana. Vielä on vaikea sanoa onko siitä ollut apua. Mutta on ohjelmasta ollut se hyöty, että vaikka kalenteri näyttäisi tiukalta työvuorojen ja muiden menojen takia, tulee juoksutreeneille etsittyä joku sopiva väli. 

Talvisissa maisemissa on saatu tämä viikko juosta.

Tälläkään viikolla en pystynyt jaksottamaan treenejä ja lepopäiviä täysin ohjelman mukaisesti, mutta jokainen harjoitus on tullut kuitenkin tehtyä. 

Maanantaina pidin lepopäivän niin kuin pitikin. Tosin kymmenen tunnin työpäivä piti minut liikkeessä ja toimeliaana ihan riittävästi. Tiistain lenkin siirsin keskiviikolle ja keskiviikon jumpan päivää aikaisemmaksi. Kotijumppa tehdessä tuli taas huomattua, että tauko on tullut pidettyä. Kahvakuula ei heilunut ihan niin lennokkaalla otteella kuin jokin aikaa sitten. Muutaman kyykkysarjan ansiosta jalat olivat tönköt parina seuraavana päivänä.

Aina meno ei ole höyhenen kevyttä. Kuva viime viikon sunnuntain lenkiltä.

Keskiviikkona oli sitten viikon ensimmäisen juoksulenkin aika. Vartin verryttelyn jälkeen oli aika repäistä muutama veto. Oikeiden vauhtien löytyminen vaatii itsellä vielä opettelua, varsinkin kun tarkoituksena on tehdä vedot kiihtyvällä vauhdilla. Sitä helposti lähtee ensimmäiseen vetoon liian kovaa. Tarkoitus, kun ei ole kuitenkaan vetää itseään piippuun jo heti ensimmäisessä pyrähdyksessä. Vedot antavat kropalle uutta ärsykettä ja vaihtelua. Jos aina vaan junnaa samaa matkaa samalla vauhdilla kehitys jumahtaa paikoilleen. Maraton- ja puolimarton harjoittelussa vetoharjoitukset eivät ole niin oleellisia ja tärkeimmästä päästä, mutta omaan harjoitteluun ne tuovat vaihtelua.

Auratulla tiellä oli kohtalaisen hyvä juosta vetoja. Varsinkin kun alla oli nastat.

Ensimmäiset kolme vetoa olivat 300m. Jokaisen pätkän jälkeen kävelin saman matkan. Neljäs veto jäi sata metriä lyhyemmäksi, sillä erehdyin kääntymään hiekkaharjulle. Edellispäivän lumi/räntäsateen jäljiltä polku oli kapea ja sohjoinen ja meno muuttui tarpomiseksi. Vedon jälkeen kävelin polkua vielä hetken eteenpäin, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että on parempi kääntyä. Arvelin junaradan vierustan olevan samassa kunnossa, joten loppumatkasta tulisi aivan liian raskas.

Torstaina hiekkaharjun polkua oli jo parempi kulkea.

Viides veto oli vielä 300 metriä ja kaksi viimeistä 200 metriä mukavasti ylämäkeen. Lopuksi vielä vartti kevyttä hölköteltyä. En saanut enää kasvatettua vauhtia viimeisissä vedoissa. Suurin syy oli todennäköisesti se, että juoksin ne ylämäkeen. Eli sykkeet nousi ainakin vaikka vauhti hiipui.

Vielä täytyy vauhdinjakoa harjoitella.

Torstaina olisi lepo ollut paikallaan, mutta aikataulu syistä juoksin perjantain lenkin päivää etuajassa. Noin tunnin mittaisen lenkin viiden minuutin jaoilla sain tehdä kauniissa auringon paisteessa. Paikoin kova tuuli oli kylmä, mutta vain harvassa kohdassa vastainen.

Torstaina oli ihana aurinkoinen sää.

Sen verran tuota lenkkiä jouduin loppuvaiheessa keventämään lisää, että tokavikan hölkkäpätkän tyydyin kävelemään. Mutta mikäs siinä kävellessä kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta suoraan edestäpäin.

Koska tavoitteena oli kevyt lenkki, maltoin pysähtyä välillä kuvailemaan.

Perjantain ja lauantain huilasin ja tänään sunnuntaina oli pidemmän lenkin vuoro. Vielä minun pitkät eivät ole oikeasti kovinkaan pitkiä, mutta pidennän niitä juoksuohjelman mukaisesti pikkuhiljaa.Tavoitteena on nyt saada juoksuosuudet pidemmiksi ja kävelyt lyhyemmiksi.

Tämän viikon "pitkis" ja vain 100m kävelyä.

Ajoittain aurinko pilkisti pilvien lomasta ja välillä vastatuuli löi kapuloita rattaisiin.

Treenieväisiin saimme kanssa  vähän aika sitten mukavasti täydennystä. Minut meinaan valittiin mukaan Sportyfeel Special Squadiin ja saan nyt kevään ajan toimia Sportyfeel lähettiläänä.

Posti toi yllätyspaketin vähän aikaa sitten.*

Sportyfeeliltä löytyy paljon tuotteita treenien tueksi.*

Sportyfeel on Helsinki City Running Dayn pääyhteistyökumppani ja mm. heidän urhelujuomaa ja energiageelejä juoksijat pääsevät nauttimaan juoksukisojen aikana ja palautumisjuomaa suorituksen jälkeen. Onkin siis hyvä harjoittelukauden aikana testata ja totutella tuotteisiin mitä tietää kisassa olevan tarjolla. Ei tule sitten täytenä yllätyksenä miten oma maha niihin reagoi. Näin pienentää riskiä saada mahaongelmia juoksun aikana.

Urheilu juoma on raikkaan sitruunan makuinen.*

Palautumisjuoma on taas passeli kaakaon ja suklaan ystäville.*

Itselle Sportyfeelin sitruunan makuinen Sports Drink tuli tutuksi viime keväänä juurikin Helsinki City Runilla. Minun mahalle sopii, kunhan muistan tehdä siitä tarpeeksi laimeaa. Nyt kun ilmat alkavat lämpenemään tulee tuota urheilujuomaa otettua varmasti mukaan juomareppuun. Ja kunhan juoksulenkeille saadaan lisää mittaa tulee energiageelitkin varmasti tarpeeseen.


Kuuluvatko vetotreenit sinun harjoitusohjelmaan?

Ja ovatko Sportyfeel tuotteet sinulle jo tuttuja?

Aurinkoista kevään jatkoa kaikille!

*Tuotteet saatu blogiyhteistyön merkeissä.