Puoliunessa.

Silloin tällöin pääsee sentään nauttimaan auringon paisteesta vaikka päivät ovat lyhentyneet.

Kulunut viikko on mennyt kuin puoliunessa. Varsinkin loppuviikosta on tuntunut etten saa itseäni millään hereille. En tiedä johtuuko tämä väsymys näistä pimenevistä päivistä vai meinaako flunssa ottaa valtaansa. Jokatapauksessa on ollut pakko keventää harjoittelua ja ottaa iisimimmin muutama päivä. 

Täytyy kyllä myöntää, että muutamana iltana on nukkumaan meno mennyt turhan myöhäiseksi siihen nähden, että meillä arkisin herätään seitsemältä. Sitä ei vaan välillä malta mennä nukkumaan ajoissa, kun kerrankin on huushollissa hiljaista ja voi tehdä omiajuttuja, kuten katsella elokuvia tai askarrella.

Askartelin isälleni kalastusaiheisen isänpäiväkortin yhtenä iltana.

Alkuviikosta jaksoin käydä vielä juoksulenkillä. Tuo maanantain vitonen meni yllättävän ok vaikka edellispäivän kymppi painoikin vielä jaloissa. 

Boston Boostien viimeinen lenkki.

Tuolla lenkillä päätin, että se sai olla kuvassa olevien tossujen jäähyväisjuoksu. Noilla Adidaksilla tuli juostua aika monta lenkkiä reilun vuoden aikana ja nyt ne vaan tulivat tiensä päähän. Luopumispäätöstä helpotti myös se, ettö minulla on jo uudet tossut odottamassa omaa vuoroaan.

Tiistaille olimme suunnitelleet salitreeniä, mutta päädymmekin palauttelevaan kävelylenkkiin. Mieskin malttoi lähteä mukaan rennommpaan menoon sillä hänellä on taas menossa kevyt viikko kahden kovan harjoitusviikon jälkeen. 

Vielä joutuu odottelemaan, että jää kantaisi...

Keskiviikkona saimme kammettua itsemme salille. Haukotellen sain vedettyä rinta- ja selkätreenin läpi, mutta paras terä oli hukassa. Pienen valonpilkahduksen koin tehdessäni maastavetoa. Tekniikka alkaa olemaan kohdillaan. Hiukan täytyy vielä varoa ettei alaselkä pyöristy liikaa isompia painoja nostellessa, mutta sain parannettua maastavedon maksimiennätystä.

Voimaa kroppaan saliharjoittelulla.

Maasta nousui noin oman painon verran eli 75kg. En siis todellakaan ole tällä hetkellä mikään  kevyt keijukainen, mutta eipähän syksyn myrskytuulet heittele helposti minne sattuu. Samoin penkkipunnerruksessa tulokset paranevat pikkuhiljaa. Siinä seuraava tavoite on saada taas punnerrettua ylös 51kg mikä on ennätykseni jokusen vuoden takaa.

Torstaina oli pakko jättä aamulenkki väliin sillä sänky houkutteli yksinkertaisesti enemmän. Työpäiväkin tuntui menevän pienessä sumussa enkä meinannut saada itseäni hereille millään. Kahvikaan ei tuntunut auttavan eikä hedelmätkään piristäneet. Päivän kruunasi kauppareissu miehen ja kiukuttelevan pojan kanssa. On varsin hermoja raastavaa kuunnella väsyneenä pienen uhmaikäisen jatkuvaa kitinää ja vikinää lähes koko kauppakierroksen ajan. Ja vaikka miten yrität neuvotella ja pitää oman pään kylmänä jotta pääsisimme joskus kaupasta kotiin, on ylikuumeneminen itselläkin välillä lähellä. Joskus tekisi itsekkin mieli heittäytyä lattialle makaamaan ja huutamaan. Se vasta olisikin näky...  

Sääliksi kävi myös muita asiakkaita joilta sateli monenlaisia katseita. Ei miehellänikään helppoa ollut. Hänellä kun oli alkanut päivällä migreeni, (jonka takia jätimme myös perjantain salin väliin). Mutta sitä, kun ei vaan voi joka kerta antaa periksi ja ostaa joka ainoaa lelua ja autoa jonka muksu on päättänyt haluta. Onneksi ihan jokainen kauppareissu ei ole yhtä piinaa ja kidutsusta. Osaa meidän poika välillä myös käyttäytyä, jos sille päälle sattuu. Ja jos joku ihmettelee miksen minä käy vaikka yksin kaupassa, niin siksi, että viikon ruokaostokset on helpompi miettiä yhdessä. Ja minulla kun ei ole ajokorttia olisi hankala raahata kaikkea sitä ruokamäärää mitä meilläkin kerralla ostetaan marketista kotiin ruuhkabussilla kulkien.

Mutta jos tällä viikolla ei ole oikein treenit kulkeneet niin viimeviikolla tuli sentään juostua kolme lenkkiä ja tehtyä ne kaksi salitreenia sekä yksi kotijumppa joihin olen yrittänyt pyrkiä.

Juoksuista paras oli sunnuntain kymppi jonka juoksin 6:52 keskivauhdilla, jolloin kokonais ajaksi tuli 1:08;39.  Tuon lenkin jälkeen oli mukava lähteä hyvällä fiiliksellä isomummille kylään ja vähän herkuttelemaan. 

Tiistaina lenkki ajoittui työpäivän jälkeen, joten oli syytä etsiä vähän heijastimia lisävarusteeksi ja tarttui mukaan myös pieni taskulamppu sillä otsalamppua en omista. Viisi kilometriä taittui hiukan alle 35:een minuuttiin. Paikoin pimeässä meinasi mielikuvitus ottaa vallan ja oli pakko välillä toppuutella omia ajatuksia. Sen siitä saa, kun tykkää katsella kaikenmaailman kauhuleffoja.

Lainassa pojan haisuliheijastin

  

Perjantaina oli ohjelmassa vuorostaan aamulenkki. Silloin oli vielä sen verran  paikoin lunta ja jäätä  muistona edellisviikon lumimyräkästä, että päätin juosta syksyn ekan nastalenkin. Varsinkin kun aamulla sää oli vielä pakkasen puolella oli nastat ihan hyvä valinta tuolle lenkille. Sen verran painoi edellispäivän jalkatreeni kintuissa, että vauhti ei päätä huimannut vaan keskivauhti oli lähempänä seitsemää ja puolta. Rinta- ja selkätreenin olimme käyneet tekemässä edellisenä maanantaina.

Syksyn myötä on kirjoitteluintokin ollut jonkin verran alavireessä. Päivät vaan viilettävät ohi niin kauhealla vauhdilla, että välillä on vaikea löytää sopivaa aikaa kirjoitella. Varsinkin kun työvuorot ovat olleet väliaikaisesti aika iltapainotteisia. Mutta eiköhän se tästä olotila taas piristy, kunhan ensin totutaan tähän alkaneeseen kaamokseen.

Syksyn harmaudella ja pimeydellä on kaikkea muuta kuin piristävä vaikutus.