Ongelmia sykkeiden kanssa.

Siitä on nyt noin kuukauden verran, kun palasin takaisin töihin keuhkokuumeen jälkeen. Vaikka paluu sorvin ääreen tapahtuikin vain reilun viikon mittaisen sairasloman jälkeen niin treenit ovat olleet vielä aikalailla  jäissä.

Kauniit kevätpäivät houkuttelevat jo lenkkipolulle.

Edelleen hengästyn helposti ja syke nousee vieläkin hyvin herkästi turhan korkeisiin lukemiin. Sen osoitti myös toissa viikon sunnuntaina tekemäni noin tunnin mittainen kävelylenkki. Arvelin olevani jo kunnossa, sillä olin jaksanut tehdä edellisenä perjantaina kevyen salitreenin ja yli 10 000 askeleen työpäivät eivät tuntuneet enää raskailta.

 Tuo oli ensimmäinen lenkkimielessä tehty kävely sairastumisen jälkeen. Aikaisemmin olin vain vähän ulkoillut töiden lisäksi. Tiesin, että nyt on syytä aloittaa maltillisesti. Kävelimme  rauhalliseen tahtiin kuusi kilometriä. En seurannut sykettä lenkin aikana, vaan luotin fiilikseen ja tuntumaan. Vaikka kävely tuntuikin helpolta, niin kotona mittarini näytti lenkin jälkeen keskisykkeeksi peräti 130, kun aiemmin se on ollut vastaavalla vauhdilla alle sadan. 

Ensimmäinen kävelylenkki keuhkokuumeen jälkeen sai sykkeet nousemaan.

Tuon lenkin jälkeen kroppa tuntui käyvän kierroksilla monta päivää. Myös leposykkeeni nousi tavanomaista korkeammaksi. Koko viime viikon ajan se pyöri noin 70:nen tuntumassa, kun normaalisti se on ollut 55:n kieppeillä. Aamulla herätessä korkea leposyke tuntui olotilassa. Vaikka olin nukkunut yöt kohtalaisen hyvin, ei olo tuntunut levänneeltä. Tosin uskon, ettei se johtunut pelkästään tuosta lenkistä. Viime viikko oli meinaan myös hyvin työntäyteinen. Alkuviikosta valmistelimme töissä Miinusviirus-kampanjaa ja sen ansiosta myös loppuviikon työpäivät olivat aika kiireisiä.

Helsingissä pääsin nauttimaan kauniista kevätpäivästä.

Keskiviikkona piipahdin Helsingissä viettämässä vapaapäivää. Samalla reissulla kävin kuuntelemassa Harri Hännisen juoksuvinkkejä Granon ja Helsinki City Running Dayn järjestämässä Vip-illassa vaikka en itse olekkaan vielä ihan juoksukunnossa.

Vaikka itse en pystykkään tänä vuonna osallistumaan puolikkaalle niin silti nappasin vinkit talteen tulevaisuutta silmällä pitäen.

Tuon päivän jälkeen jalat olivat aika väsyneet kaikesta kävelystä. Varsinkin kun olin valinnut jalkaani korolliset kävelykengät joita en ollut käyttänyt aikoihin. Mittarini mukaan olin kävellyt yli 11km kierrellessäni kauppoja.

Nyt kiire ja stressi on  vähän hellittänyt ja leposyke on alkanut laskemaan normaalille tasolle. Olin suunnitellut jo lääkärissä käyntiä, jos olotilaan ei olisi alkanut muuttua paremmaksi. Sunnuntaina ulkoilimme vähän lasten kanssa, mutta tämä viikko on mennytkin sitten pääosin ihan sisätiloissa flunssaisen kuopuksen kanssa. Olen yrittänyt hyödyntää itsekin tilanteen ottamalla iisimmin sillä näyttää siltä, että kroppani kaipaa vielä vähän enemmän lepoa kuin yleensä. Tosin pakko on ollut vähän harjoittaa  pölyntörjuntaa kotona ja pienetää pyykkivuorta tilaisuuden tullen, jottei ihan kaikki kotihommat kasaannu. Yhtenä päivänä innostuin myös luovasta kokkailusta, kun pakastin piti saada tyhjennettyä ja halusin minimoida hävikin.

Pakastimen antimista syntyi kasvissosekeittoa, marjakiisseliä ja kasvis-fetapiirakkaa.

Yllättävän vähän tämä telakalla olo on tällä kertaa stressannut. Kunto on nyt mitä on. Elämässä on onneksi muutakin sisältöä kuin pelkkä treenaaminen. Ensin on hoidettava terveys ja keuhkot kuntoon ja sitten vasta lähdetään rakentamaan uutta vankkaa perustusta.

Joskus sitä vain joutuu ottamaan askeleen taaksepäin niin kuin  kevätkin tällä viikolla.

Viimeiset viikot ennen puolikasta.

Viikon päästä pitäisi kiinnittää tämän vuoden ensimmäinen kilpailunumero rintapieleen. Meidän kohdalla se tarkoittaa Helsinki City Running Day:tä ja oasallistumista HCR:n puolikkaalle.

Mutta onko mitään enää tehtävissä kunnon suhteen tässä vaiheessa?

Eipä oikeastaa. Juoksukunto on nyt sellainen kuin on. Pohjatyö on tehty ja viimeisellä viikolla ennen kisaa ei pysty juuri enää muuta kuin huonolla tuurilla pilaamaan kisapäivän vireyden. Nyt siis täytyy vain malttaa keventää ja antaa kropan palautua. Itse käyn varmaan juoksemassa kevyen vitosen maanantaina ja ehkä jonkun lyhyemmän keskiviikkona tai torstaina. Kyykyt ja muut jalkoja helposti jumittavat liikkeet jätän suosiolla väliin kisaviikolla. Täytyy myös syödä hyvin ja pitää huolta hyvästä nestetasapainosta, varsinkin jos nämä lämpimät päivät jatkuvat. Jos sääennuste lupailee lämmintä ja takuuvarmaa hikoilua lappujuoksun ajankohtaan, otan itse ehkä mukaan oman juomareppuni. Varsinkin, kun puolikkaalla ei tule olemaan matkanvarrella kuin kolme juomapistettä.

Auringonpaiste ja lämmin sää on saanut luonnonkin heräämään.

Myös meidän oma aikataulu alkaa hahmottumaan tuolle päivälle. Junaliput on hankittu ja lastenhoidosta sovittu. Hotelliyö ennen kisaa olisi ollut houkutteleva vaihtoehto. Päädyimme kuitenkin pikavisiittiin aikaisesta aamusta huolimatta. HCR:n juoksunumeroiden haku päättyy lauantaina kymmenen aikaan, joten meidän täytyy lähteä Tampereelta vähän yli seitsemän junalla, jotta kerkeämme ajoissa perille.

 Mieheni tulee saamaan puolentunnin etumatkan sillä hän starttaa puolikkaalle ensimmäisessä lähtöryhmässä klo. 11:30, kun minä taas ampaisen matkaan neljännen ryhmän mukana klo 12:00. Mieheni kerkeää siis hyvin hengähtämään hetken oman juoksunsa jälkeen ennen kuin minä raahaudun maaliin.

Valmistautuminen kisaan on sujunut suurinpiirtein suunnitelmien mukaan. Ristiriitaisissa tunnelmissa odotan tulevaa koitosta. Sitä ei vielä tiedä mikä on päivän kunto itse kisäpäivänä, mutta sen mukaan mennään miten kulkee. Toissaviikon sunnuntain pitkälenkki kasvastti itseluottamusta tulevaa puolikasta ajatellen, kun taas viikon takainen lenkki romutti sitä hiukan.

 Toissaviikon sunnuntaina minulla piti alunperin olla vapaata, mutta se vaihtuikin työpäiväksi. Pysyin silti alkuperäisessä suunnitelmassa pitkänlenkin suhteen. En halunnut siirtää sitä vappupäivälle vaan  päätin yhdistää sen työmatkajuoksuun. En ollut onneksi ihan perillä päivän sääennusteesta. Jos olisin tiennyt etukäteen joutuvani juoksemaan pari tuntia vesisateessa, olisin varmaan heittänyt tossut narikkaan ja tyytynyt bussikyytiin.

Kevään paras pitkä tuli juostua koleassa ja sateisessa säässä.

Tihkusade alkoi juuri sopivasti kun sain  itseni ulos ovesta vähän yli yhdeksän. Reitti oli suurinpiirtein mietitty valmiiksi aikaisempien lenkkien pohjalta. Päätin juosta sellaisella vauhdilla mikä tuntuisi sillä hetkellä hyvälle. Vähän jouduin kyllä alkumatkasta jarruttelemaan, sillä juoksu kulki yllättävän hyvin. Siemailin urheilujuomaa noin kilometrin välein ja geeleistä otin lisäpotkua vitosen välein. Tälläkään kertaa pakki ei onneksi mennyt sekaisin Lidlin Sportyfeel tuotteista. Mieli pysyi positiivisena vaikka sade yltyi matkan edetessä ja olo alkoi muistuttaa uitettua koiraa. Onneksi hyvien varusteiden ansiosta vilu meinasi tulla vasta ihan loppumatkasta. Jos minulla olisi tuolloin ollut enemmän aikaa, olisin varmasti jaksanut juosta maltillisella vauhdilla vielä muutaman kilometrin lisää. Tuo 18,5 km on nyt toistaiseksi pisin lenkki minkä olen tämän vuoden puolella juossut.

Mitään ihemeellisempiä vappusuunnitelmia emme olleet onneksi tehneet, sillä keskimmäinen muksu oli sopivasti kuumeessa ja isäntä kärsi migreenistä. Vappupäivänä ei siis yhtään harmittanut, että sää oli sateinen. Hyvällä omallatunnolla katselimme lasten kanssa piirrettyjä sohvalla ja söimme herrkkuja.

Vappupäivänä herkuttelimme oikein kunnolla.

Vappuviikolla yritin ottaa treenien suhteen vähän iisimmin. Torstaina juoksin töihin ja lauanataina kävin pienellä aamulenkillä vaikka piti pitää ihan lepopäivä ennen viimeistä pitkää.

Oli vaihteeksi mukava juosta töihin hyvässä säässä.

Kevyt aamulenkki ennen töihin kiiruhtamista.

Viimeisin pitkälenkki olikin sitten kaikkea muuta kuin juoksun hurmaa. Matkan teko tuntuin työläältä heti alusta asti. Tavoitteena oli juosta rento 15 km. Kilometrit sain kyllä kasaan sisulla ja jonkinasteisella päättäväisyydellä, mutta rentous juoksusta oli kaukana. Valitsemani reitti oli tuolla kertaa ehkä hiukan mäkisempi kuin aikaisemmilla pitkillä. Halusin juosta muualla kuin liikenteen hälyssä, joten suuntasin syrjäisemmälle hiekkatielle. Yksi seikka mikä varmasti myös vaikutti juoksun takkuiluun, oli lämpö. Tuo juoksu oli meinaan ensimmäinen "helle"juoksu tälle keväälle. Kesä saapui kuin varkain. Menee hetki tottua uusiin lämpötiloihin. Kauhulla odotan niitä kesän oikeasti helteisiä päiviä. Tosin jos kesä menee samalla kaavalla kuin pari edellistä, ei niitä kovin montaa ole odotettavissa.

Välillä matkanteko oli yhtä lätäköiden väistelyä.

Tällä viikolla juoksin vielä kaksi noin tunnin mittaista peruslenkkiä ja kävelin kaksi 5,5 km:n lenkkiä. Tiistaina aamulenkin lisäksi tuli käytyä tekemässä vähän perusliikkeitä salilla. Keskiviikkona kaunis sää houkutteli tekemään pienen rennon kävelylenkin aamuvuoron jälkeen. Vauhti pysyi todellakin kevyenä, sillä tytöt innostuivat lähtemään minulle lenkkiseuraksi koulupäivän päätyttyä.

Jokaisella lenkillä on voinut bongata uusia kevään merkkejä.

Tyttöjen kanssa kävelyllä.

Helluntaille olin suunnitellut työmatkajuoksua, mutta se vaihtuikin kevyeen aamulenkkiin ja luonnosta nautiskeluun. Meidän nuorimmainen piti taaskin huolen siitä, ettei sinäkään aamuna nukuttu turhan pitkään, vaikka siihen olisi kerrankin ollut kaikilla mahdollisuus. No, jälkikäteen ei harmittanut yhtään. Sen sijaan, että olisin joutunut juoksemaan reppu selässä liikenteen hälyssä, sain juosta ilman aikataulupaineita luonnon helmassa. Puolessa välissä matkaa pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan linnun laulua ja Pärrinkosken kohinaa. Ja tietenkin piti ottaa ilo irti aamuauringon tarjoamasta vallaistuksesta.

Pärrinkoskessa riittää keväisin vettä.

Välillä tuli pompittua kiveltä toiselle, jotta pääsi sinne minne halusi.

Tuoreita lehtiä ja veden pinnan kimallusta.

Aamuaurinko tarjoaa parhaan valaistuksen.

Lauantai meneekin pitkälti töissä ja huomiselle Äitienpäivälle olemme suunnitelleet pientä ulkoilua retkeilyn merkeissä. Illemmalla poikkeamme vielä anoppilaan kahville.

Aurinkoista viikonloppua jokaiselle ja tietenkin ihaanaa Äitienpäivää kaikille äideille!

*Osallistumiset juoksuun saatu HCRD Streetteamin ja SportyfeelSpecialSquadin kautta

Kohti kevyempiä kilometrejä.

Tiedättekö sen tunteen, kun juoksu kulkee ja askel on höyhenen kevyt. No, minä olen saavuttanut tuon tilan lähinnä vasta mielikuvaharjoittelun saralla, mutta eikös sekin ole jo jotain. Mielellä, kun on kuitenkin suuri vaikutus itse suoritukseen. 

Juoksun lomassa voi välillä pysähtyä nauttimaan luonnon rauhasta.

Oma juoksuni on kyllä alkanut pikkuhiljaa kulkemaan paremmin, mutta kevyt askel on vielä luku sinänsä. Pieniä illuusion hetkiä vauhdista ja juoksun keveydestä saatan kokea lenkin alkuvaiheilla alamäkeä alas viilettäessä. Suurimmaksi osaksi juoksu on minulle kuitenkin vielä totista puurtamista maustettuna hurmoksen pienillä hikipisaroilla.

Sitä en tiedä tuleeko minusta ikinä etanaa kovempaa menijää. Mutta jokainen askel vie eteenpäin vaikka tanner vähän tömiseekin jalkojeni alla. Ja edelleenkin käyn lenkillä ihan vain itseni ja hyvinvointini takia. En miellyttääkseni muita.

Töissä on ollut kohtuu tiivis tahtinen viikko. Tiistain ja perjantain vapaapäivistä piti ottaa ilo irti, sillä eilinen (eli lauantai) meni töissä ja kohta olisi puettava tossut jalkaan ja suunnattava taas kohti työmaata. Tarkoitus olisi tällä kertaa juosta pienen lisämutkan kautta, joten nähtäväksi jää, paljonko matkaa tämän päivän työmatkajuoksulle kertyy.

Perjantaina oli 13. päivä ja mietin uskallanko poiketa metsän jäiselle polulle.

Olen huomannut, että työmatka juoksu ei ole niin rentouttavaa kuin lenkillä käyminen muuten. Ehkä se johtuu aikataulu paineista. Vaikka yritän joka kerta lähteä ajoissa, niin silti joutuu aina vähän kyttäämään kelloa, että varmasti ehtii ajoissa perille. Aina, kun täytyy varata aikaa myös siihen, että saan itseni "edustu"kuntoon. Mutta, jos en välillä harrastaisi myös sitä, jäisi treeneistä varmaan osa tekemättä. 

Mutta silloin, kun pääsee lenkille ilman aikataulupaineita on meno rennompaa ja rentouttavampaa. Saa mennä juuri sillä vauhdilla ja sen aikaa kuin huvittaa. Yleensä mielessä on jokin minimi matka mihin tähtään. Mutta jos sattuu kulkemaan hyvin, saattaa lenkistä tulla pidempikin. 

Koko viikon olemme saaneet nauttia kauniista kevätsäästä.

Sen verran olen vauhdistakin oppinut, että väkisin en yritä vääntää lenkistä kovavauhtista jos ei yksinkertaisesti kulje. Toisinaan taas annan vauhdin viedä, vaikka sykkeet huitelisivatkin pilvissä. Välillä taas jarruttelen väkisin, sillä tiedän, että jos aina vain painelee menemään palkeet auki, tulee se kostautumaan jossain vaiheessa. 

Tämän viikon lenkit yritin juosta maltillisella vauhdilla vaikka putsatut kävelytiet houkuttelivat menemään kovempaa. Meillä päin on jo putsattu hiekoituksia kohtalaisen hyvin pois kaduilta. Silti katupölyn määrä on paikoin runsasta. Pieni raikastava sade ei haittaisi nyt yhtään. 

Kun lumet sulaa, riittää luonnon koskissa hyvin vettä.

Tiistaina tavoitteena oli noin tunnin mittainen pk-juoksu ja perjantaina tavoittelin täyttä kymppiä. Nuo vapaapäivien lenkit sujui suunnitellusti. Koska en tavoitellut kovia vauhteja tai uusia ennätyksiä, pysähdyin kummallakin kerralla Pärrinkosken kohdalla nauttimaan hetkeksi luonnon rauhasta ja tasaamaan sykettä ennen viimeisten kilometrien kovia nousuja. 

Tiistain lenkit lukemat.

Perjantain juoksu oli täys kymppi.

Minä pysäytän aina ajanoton, kun pysähdyn. Näin ollen näen oikean keskivauhdin ja itse juoksuun kuluneen ajan. Tiedän, että tässäkin asiassa löytyy monenlaista koulukuntaa. Toiset ei pysäytä kelloa ja toiset ei edes pysähdy, vaikka mikä olisi. Mutta eikös se ole niin, että kukin tyylillään. Aina en minäkään pysähdy kuvailemaan, varsinkaan silloin jos on hyvä vire päällä tai luonto ei yksinkertaisesti tarjoa mitään kuvattavaa.

Mutta viikon viimeinen lenkki on vielä tekemättä. On siis aika lähteä bongailemaan lisää kevään merkkejä.

Perjantaina bongasin kevään ensimmäisen leskenlehden.

Pikkaisen pidemmälle.

Viime viikko oli huippu viikko juoksun suhteen. Neljä lenkkiä oli sen verran kova rasitus meikäläisen kropalle, että alkuviikon jalat olivat aika väsyneet eikä mikään oikein huvittanut. Väsymys ei sinäänsä tullut yllätyksenä ja otin suosiolla vähän iisimmin. Loppuviikosta juoksu alkoi kulkemaan paremmin ja eilen lauantaina tulikin juostua pitkästä aikaa vähän pidempi lenkki. 

Sitä mukaa, kun lumet sulaa, alkaa juoksukin kulkemaan paremmin.

Viikon kolmesta lenkistä kaksi oli työmatkajuoksuja. Tiistaina ja perjantaina laitoin repun selkään ja ampaisin tossut jalassa kohti työmaata. Molemmilla kerroilla tyydyin suorimpaan reittiin, eli seitsemään kilometriin. Tiistaina en kyllä olisi pidempää jaksanut juostakkaan. Toinen syy miksi valitsin tylsemmän reitin maisemareitin sijaan, oli puhtaasti reitin parempi kunto. Edellisellä viikolla juoksin muutaman kerran Arboreettumin kautta ja silloin sen kulkuväylät olivat aika huonossa kunnossa. Täytyy varmaan malttaa odottaa hetken aikaa, että puiston varjoisat hiekkatiet sulavat kunnolla sekä hiukan kuivuvat ja tyytyä siihen asti puhtaasti asvalttiin.

Tiistaina ei edes auringon paiste saanut valitsemaan pidempää reittiä.

Tiistain juoksu oli tosiaan tahmea ( 7km/50;52), mutta perjantaina tossut nousivat maasta vikkelämmin. Sää oli harmaa ja ajottaisen sateen kostuttama. Pieni sade ei haitannut sillä sen ansiosta katupölyn määrä oli siedettävä. Tuolla lenkillä parani taas kevään ennätykset. Nyt nopeimman kilometrin olen pyyhältänyt aikaan 6;29, mailin 10;42 ja vitosen 34;06.

Kevään parhaat tähän asti.

Eilen minua jännitti lähteä juoksemaan. Tavoitteena oli juosta vähintään 90 minuuttia ja arvelin sen tarkoittavan noin 12:ta kilometria. Koska edellispäivän lenkin vauhti oli ollut vähän reippaampi, pelkäsin jalkojeni painavan lyijyn lailla.

Yritin pitää alusta asti vauhdin maltillisena. Minulla kun on edelleen paha tapa lähteä liikkeelle liian lujaa ja väsähtää ennen kuin matka on kerennyt kunnolla edes alkamaan. Nyt otin matkaan mukaan myös juomista. Täytin juomarepun Sportyfeelin Sports dinkillä. Tuota juomaa tulee olemaan tarjolla ensikuun Helsinki City Run:lla, johon ei muueten ole aikaa enää kuin vajaa kuusi viikko. Nyt on siis hyvä aika alkaa totuttamaan omaa kroppaa tuohon juomaan, jotta maha ei ala oikuttelemaan kesken kisan ainakaan sen takia.

Raikkaan sitruunan makuinen Sportyfeel Sports dink saatu blogiyhteistyön kautta. #sportyfeelsquad

Oma mahani sieti urheilujuomaa kohtuu hyvin. Aloitin sen siemailun jo ensimmäisen kilometrin tultua täyteen. On parempi juoda pieniä hörppyjä useammin kuin paljon kerralla harvemmin. Silloin juoma imeytyy paremmin eikä jää hölskymään mahaan. Tosin kahden viimeisen kilometrin aikana en uskaltanut enää juoda tyhjään mahaani enempää. Viimeiset kaksi ja puoli kilometriä vaativat muutenkin keskittymistä ja itsensä tsemppaamista. Sillä tuon pätkän mäet jotka sain alkumatkasta kepeästi rullata alas, imevät viimeisetkin voiman rippeet kotiin päin juostessa. On oikeastaan ihan sama mistä päin meille juoksee kotiin loppumetrien ylämäkiä ei pääse täysin kiertämään.

Hyvän lenkin jälkeen on helppo hymyillä.

Ja kuten huomaatte, matkan varrelta ei ole yhtään maisema kuvaa. Missään vaiheessa ei siis tarvinnut huilata kuvaushetken varjolla. Yhden kerran jouduin pysähtymään punaisiin keskisaarekkeelle. En halunnut ottaa sitä riskiä, että jäisin jonkun hätäisen autokuljettajan yliajamaksi. Tavoite tuli täyteen ja vähän ylittyikin. Tuo lenkki antoi kyllä itselle toivoa. Ehkä minä sittenkin saan itseni puolimaraton kuntoon toukokuun 19. päivään mennessä.

Kevään pisin juoksulenkki tähän asti.

Mieheni ei ole edelleenkään asettanut tälle vuodelle kisatavoitteita, mutta käy edelleen ahkerasti lenkillä. Viikkokilometrejä ei kerry ihan niin paljoa kuin jossain vaiheessa, sillä raskas ruumiillinentyö vaatii veronsa. Perus lenkit ovat tällä hetkellä noin 10-12 kilometriä ja viikonlopun pitkät noin 24-40 kilometriä.

Meille molemmille juoksu toimii pään nollaajana ja se on hetki sitä omaa-aikaa kaiken kiireen keskellä. Siksi se on meille kummallekkin tärkeä harrastus. Ja toivottasti pystymme harrastamaan sitä tulevaisuudessakin.

Ennätysten viikko.

Koko talven olen marmattanut ettei oma juoksuni tahdo oikein kulkea. Mutta nyt kevään edetessä, on vihdoin havaittavissa edistystä. Työ alkaa tuottamaan tulosta. Pääsiäisen ansiosta viime viikko oli normaalista poikkeava ja treenit tuli hoidettua ihan oman aikataulun ja ohjelman mukaan. 

Viime viikolla juoksin pitkästä aikaa töihin.

Toissa sunnuntaina oli alunperin tarkoitus juosta pitkästä aikaa töihin. Mutta tuo juoksu siirtyikin maanantaille. Jälkikäteen tuo muutos ei harmittanut yhtään. Sää oli meinaan paljon kauniimpi kuin mitä se oli edellisenä päivänä. 

Juoksu kulki yllättävän kohtalaisesti. Olin ajatellut juoksevani töihin lyhyintä reittiä, mutta auringon paiste houkutteli valitsemaan maisemareitin. 

Varjoja Pyhäjärven jäällä ja Arboreettumin laituri.

Loppumatkasta jouduin tekemään vielä yhden pienen lisämutkan, kun en päässytkään juoksemaan sieltä läpi mistä olin kuvitellut. Kaiken kaikkiaan viikko alkoi yhdeksän kilometrin lenkillä. Juokseminen repun kanssa pitkästä aika tuntui ihan ok:lta. Reppu ei ollut kovin täysi sillä olin vienyt töihin aikaisemmin vaihtovaatteet, eväät ja muut tarpeelliset tilpehöörit.

Tämä kuvakollaasi löytyy myös Instagramista (@juhu_va).

Viikon toisen lenkin juoksin keskiviikkona aamupäivästä. Juoksuohjelman mukaisesti aloitin vartin verrytelyllä. Sitten oli vuorossa kaksi neljän minuutin vetoa ja kaksi kahden minuutin vetoa. Vetojen välissä juoksin aina kaksi minuuttia kevyemmin. Ensimmäisen pidemmän spurtin kohdalle sattui sopivasti pitkä alamäki. Sitä oli helppo lasketella menemään vähän reippaammin. Toinen neliminuuttinen tuntui jo raskaammalta. 

Sykkeet suorastaan pilvissä kolmannen vedon jälkeen.

Kahden minuutin vedot ne vasta raskaita olivatkin. Varsinkin, kun ensimmäinen osui hiekkaharjun nousuun ja toisenkin sai juosta kumpuilevaa polkua pitkin. Noiden molempien jälkeen oli pakko pysähtyä pieneksi hetkeksi vetämään henkeä ja tasaamaan sykettä. Loppuun juoksin vielä reilun vartin verran kevyttä hölkkää. Halusin saada seiskan täyteen ja siihen meni tuolla kertaa aikaa 50;45.

Lenkin jälkeen mittari hehkutti kolmea uutta ennätystä. Nykyinen mittari on ollut minulla käytössä n. tammikuun puolestavälistä. Eli olen kyllä joskus juossut kovempiakin väliaikoja, mutta nuo ennätykset kuvastavat hyvin tämän hetken kuntoa ja sen paranemista. Tosin noihin kilometrin, mailin ja vitosen aikoihin tuli jo heti parannusta perjantain lenkillä.

Pitkänäperjantaina piti juosta ihan rauhallisesti 40 minuuttia. Vauhti vain alkoi jo heti alussa karkailemaan käsistä, vaikka yritinkin jarrutella. Osan matkasta sain juosta kuivaa asvalttia pitkin. Osa taas oli lumista polkua. Välillä sai liukastella jäätiköllä, mutta onneksi missään kohtaa tilanne ei ollut niin paha, etteikö ilman nastoja olisi pärjännyt.

Pääsiäisenä saatiin nauttia kauniista säästä useampana päivänä.

Tämän vuoden parhaan kilometrin olen nyt juossut aikaan 6;32, mailin 10;42 ja vitosen 34;44. Mutta eiköhän nuo ajat vielä kesään mennessä parane.

Kun juoksulenkit oli hoidettu alta pois pitkänäperjantaina, niin oli aika ulkoilla yhdessä koko perheen voimin.  Parin tunnin ajan kävelimme metsässä ja jäällä ja osa ajasta ihan vain istuskelimme penkillä ja nautittiin auringosta. Lauantaipäivä minulla vierähtikin töissä.

Aurinko pilkisti myös puiden lomasta Pärrinkosken törmällä.

Luontoretkellä näimme mm. paljon eläinten jälkiä.

Sunnuntaina minulla piti olla vapaa, mutta se muuttui yllättäen työpäiväksi. Olin alunperin suunnitellut juoksevani vähän pidemmän lenkin rauhallisella vauhdilla, mutta nyt se vaihtuikin työmatkajuoksuksi. En meinaan halunnut jättää lenkkiä väliin kokonaan ja iltapäivälle oli jo muuta ohjelmaa. Tällä kertaa jouduin pakkaamaan reppuun enemmän tavaraa (mm. työvaatteet ja eväät), sillä en ollut osannut varautua tilanteeseen etukäteen.

Liukkaalla jäällä joutui juoksemaan varovasti kieli keskellä suuta.

Jälleen aurinko sai valitsemaan maisemareitin, vaikka tiesin sen olevan ehkä hiukan jopa uhkarohkea valinta ilman nastoja. Arboreettumin kulkuväylillä ei juurikaan ole talvikunnossapitoa, joten välillä reitti oli todella jäinen.

Kevään mukana tulevat myös muuttolinnut.

Olin lähtenyt matkaan ajoissa, joten pystyin muutaman kerran pysähtymään ja nauttimaan maisemista. Loppumatkan lisälenkin jätin tällä kertaa väliin, joten matkaa kertyi kahdeksan kilometrin verran. Keskivauhti oli positiivinen yllätys. Koko lenkin alle seiskan vauhdilla olen juossut viimeeksi joskus syksyllä.

Viikon paras keskiaika.

Viime viikolla juoksin tämän vuoden tähän mennessä parhaat viikkokilometrit yhteensä 31 km. Ja mikä parasta, niin kaikista noista neljästä treenistä selvisin läpi ilman kävelyä. Tosin välillä olisi varmaan ollut syytä mennä hiukan rauhallisemminkin, mutta aina ei vaan malta. Etanatkin haluaa välillä revitellä.

Vajaa viikko puolikkaaseen.

Voi kauhistus!
Enää vajaa viikko siihen, kun pitäisi astella juoksunumero rinnassa HCR:n lähtöviivalle ja lähteä testaamaan muiden juoksuun hurahtaneiden kanssa uudistettu puolimaratonreitti. 

Kuva otettu Helsinki running events 2-2017 lehdestä.

 Juoksunumerot on saatu  ja omat lähtöryhmät ovat varmistuneet. Ihan ei mies kerkeä juoksemaan maaliin asti ennen kuin minä pääsen starttaamaan. Hän meinaan starttaa ensimmäisessä eli valkoisessa ryhmässä ja minä vajaan tunnin myöhemmin harmaassa ryhmässä. Tiedän, että itse olen turhankin kovassa lähtöryhmässä. Minulla oli ilmeisesti turhankin optimistinen haave kuntoni kehityksestä ilmottautumishetkellä, mutta en tullut muuttaneeksi tavoiteaikaa ennen ryhmien muodostamista.  

Lähtöryhmät. Kuva otettu Helsinki running events 2-2017 lehdestä.

Epävarmuus yrittää luikerralla mieleeni ja koitan hätistellä sitä pois positiivisen ajattelun avulla. Tuskin olisin näin epävarma itsestäni, jos viimeviikkojen valmistautuminen olisi mennyt alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Toissaviikkoisen räkätaudin takia väliin jäi yksi salitreeni ja viikon juoksulenkit. Eniten kuitenkin harmittaa se, etten päässyt juoksemaan viimeistä kunnon pitkäälenkkiä sairatumisen takia. Kuumetta minulla ei varsinaisesti ollut, mutta olo oli sen verran vetämätön ettei lenkille lähdöstä kannattanut haaveilla. Onneksi sentään olo parani loppuviikoa kohden ja pääsin nauttimaan kauan odotetusta Haloo Helsingin keikasta Pakkahuoneella.

Viimeviikon kovin "urheilusuoritus" tuli suoritettua tanssien.

Viikko sitten sunnuntaina vappuaaton räntäsateessa uskaltauduin taas pukemaan lenkkitamineet päälle. Varovasti tunnustellen lähdin matkaan. Itse oli ajatellut juoksevani rauhallisesti 6-8 kilometriä. Loppuperin juoksin kuitenkin täyden kympin, sillä mieheni mielestä siihen olisi hyvä pyrkiä. Vauhdissa ei ollut kehumista, mutta pakko oli aloittaa rauhallisesti.

Vappuaaton loska ja säähän sopivat jalkineet.

Varovasti ja hissukseen räkätaudin jälkeen.

Vappupäivänä auringonpaiste houkutteli taas juoksemaan. Mies tosin piti lepopäivän, sillä edellis päivän pitkä (34km) painoi jaloissa. Lisäksi oikean jalan kantapää ärtyi tuosta vappulenkistä. Ilmeisesti kantapää ei tykännyt kenkävalinnasta. Mies on jo jonkin aikaa juossut taas ruullaavammilla Adidaksilla, mutta tuolle lenkille hän valitsi jäykemmät Saigonit jotka olivat muuten rätäsäähän sopivammat. 

Vielä ovat aamut olleet kylmiä.

Mutta takaisin vappupäivän juoksuun. Uskaltauduin juoksemaan hitusen vauhdikkaammin. Muutaman kuvaustauon ansiosta jaksoin juosta taas kympin. Myöhemmin päivällä kävelimme vieleä useamman kilometrin kaupungilla auringosta nauttien ja vappuhumua ihmetellen.

Kevään ensimmäinen perhoshavainto.

"Vappukukka" tienposkessa.

Koska aika alkaa käydä vähiin kävin myös keskiviikkona aamulenkillä. Otin alun rauhallisemmin, mutta loppumatkasta yritin juosta yhden kilometrin vielä vähän kovempaa. Ensin ajattelin juosta koko kympin lenkin pysähtymättä, mutta pitäähän sitä nyt edes yksi kuva lenkin varrelta taltioida ja pysähdyin hetkeksi yhdeksän kilometrin jälkeen.

Kukkimisen aloitttaneet pajunkissat aamuauringossa.

Perjanataina kävimme salilla tekemässä kevennetyn jalka ja selkätreenin. Jos viimeviikon sali ei olisi jäänyt väliin olisimme varmaan nyt jättäneet tuon treenin tekemättä. Mutta, koska ensi viikolla ei painoja nostella, jotta jalat eivät olisi jumissa kisapäivänä, olisi tullut turhan pitkä salitauko.

Hiirenkorvalla. Kyllä se kesä sieltä pikkuhiljaa lähenee.

Mies innostui eile lauantaina juoksemassa vielä 14 km vaikka hänen piti juosta jo vähän lyhempi lenkki. Tänään hänellä on vuorossa sunnuntaipitkiksen sijaan lyhyt veryttely. Kantapää oireilee edelleen, mutta toivottavasti vaiva alkaa helpottamaan pallonpyörityksen ja geelipohjallisten avulla.

Minulla on tänään kanssa lenkkipäivä. Ohjelmassa on kevyt 4-5 km. Saman moiset olisi tarkoitus juosta vielä maanantaina ja keskiviikkona. Muuten otetaan iisisti. Bussikorttikin umpeutuu maantaina, mutta taidan aloittaa työmatkapyöräilyn vasta HCR:n jälkeen. En meinaan ole vielä pyöräillyt talven jälkeen enkä nyt todellakaan halua jumiuttaa takalistoani istumalla satulaan pitkän tauon jälkeen.

Kevään enimmäisä kukkasia on päästy jo onneksi ihastelemaan

Tulevaan puolimaratonreissuun on valmistauduttu muutenkin jo monin tavoin. Mm. lastenhoito on järjestetty ja junaliput mennen tullen on varattu. Samoin myös pöytävaraus on tehty illaksi. Kisapäivän syömisiä ennen starttia on mietitty, mutta vaatetusta ei ole vielä lyöty lukkoon. Varusteet selvinnee sitten lähempänä, kun säästä on tarkempaa tietoa. Ja ennenkaikkea lehtistä on kanssa luettu huolella ja aikatauiluhin tutustuttu.

Helsinki running events 2-2017 lehdessä oli paljon luettavaa.

Jännittäviä aikoja siis eletään...

*Osallistumiset tapahtumaan saatu blogiyhteistyöllä SUL:n kanssa.