Kohti kevyempiä kilometrejä.

Tiedättekö sen tunteen, kun juoksu kulkee ja askel on höyhenen kevyt. No, minä olen saavuttanut tuon tilan lähinnä vasta mielikuvaharjoittelun saralla, mutta eikös sekin ole jo jotain. Mielellä, kun on kuitenkin suuri vaikutus itse suoritukseen. 

Juoksun lomassa voi välillä pysähtyä nauttimaan luonnon rauhasta.

Oma juoksuni on kyllä alkanut pikkuhiljaa kulkemaan paremmin, mutta kevyt askel on vielä luku sinänsä. Pieniä illuusion hetkiä vauhdista ja juoksun keveydestä saatan kokea lenkin alkuvaiheilla alamäkeä alas viilettäessä. Suurimmaksi osaksi juoksu on minulle kuitenkin vielä totista puurtamista maustettuna hurmoksen pienillä hikipisaroilla.

Sitä en tiedä tuleeko minusta ikinä etanaa kovempaa menijää. Mutta jokainen askel vie eteenpäin vaikka tanner vähän tömiseekin jalkojeni alla. Ja edelleenkin käyn lenkillä ihan vain itseni ja hyvinvointini takia. En miellyttääkseni muita.

Töissä on ollut kohtuu tiivis tahtinen viikko. Tiistain ja perjantain vapaapäivistä piti ottaa ilo irti, sillä eilinen (eli lauantai) meni töissä ja kohta olisi puettava tossut jalkaan ja suunnattava taas kohti työmaata. Tarkoitus olisi tällä kertaa juosta pienen lisämutkan kautta, joten nähtäväksi jää, paljonko matkaa tämän päivän työmatkajuoksulle kertyy.

Perjantaina oli 13. päivä ja mietin uskallanko poiketa metsän jäiselle polulle.

Olen huomannut, että työmatka juoksu ei ole niin rentouttavaa kuin lenkillä käyminen muuten. Ehkä se johtuu aikataulu paineista. Vaikka yritän joka kerta lähteä ajoissa, niin silti joutuu aina vähän kyttäämään kelloa, että varmasti ehtii ajoissa perille. Aina, kun täytyy varata aikaa myös siihen, että saan itseni "edustu"kuntoon. Mutta, jos en välillä harrastaisi myös sitä, jäisi treeneistä varmaan osa tekemättä. 

Mutta silloin, kun pääsee lenkille ilman aikataulupaineita on meno rennompaa ja rentouttavampaa. Saa mennä juuri sillä vauhdilla ja sen aikaa kuin huvittaa. Yleensä mielessä on jokin minimi matka mihin tähtään. Mutta jos sattuu kulkemaan hyvin, saattaa lenkistä tulla pidempikin. 

Koko viikon olemme saaneet nauttia kauniista kevätsäästä.

Sen verran olen vauhdistakin oppinut, että väkisin en yritä vääntää lenkistä kovavauhtista jos ei yksinkertaisesti kulje. Toisinaan taas annan vauhdin viedä, vaikka sykkeet huitelisivatkin pilvissä. Välillä taas jarruttelen väkisin, sillä tiedän, että jos aina vain painelee menemään palkeet auki, tulee se kostautumaan jossain vaiheessa. 

Tämän viikon lenkit yritin juosta maltillisella vauhdilla vaikka putsatut kävelytiet houkuttelivat menemään kovempaa. Meillä päin on jo putsattu hiekoituksia kohtalaisen hyvin pois kaduilta. Silti katupölyn määrä on paikoin runsasta. Pieni raikastava sade ei haittaisi nyt yhtään. 

Kun lumet sulaa, riittää luonnon koskissa hyvin vettä.

Tiistaina tavoitteena oli noin tunnin mittainen pk-juoksu ja perjantaina tavoittelin täyttä kymppiä. Nuo vapaapäivien lenkit sujui suunnitellusti. Koska en tavoitellut kovia vauhteja tai uusia ennätyksiä, pysähdyin kummallakin kerralla Pärrinkosken kohdalla nauttimaan hetkeksi luonnon rauhasta ja tasaamaan sykettä ennen viimeisten kilometrien kovia nousuja. 

Tiistain lenkit lukemat.

Perjantain juoksu oli täys kymppi.

Minä pysäytän aina ajanoton, kun pysähdyn. Näin ollen näen oikean keskivauhdin ja itse juoksuun kuluneen ajan. Tiedän, että tässäkin asiassa löytyy monenlaista koulukuntaa. Toiset ei pysäytä kelloa ja toiset ei edes pysähdy, vaikka mikä olisi. Mutta eikös se ole niin, että kukin tyylillään. Aina en minäkään pysähdy kuvailemaan, varsinkaan silloin jos on hyvä vire päällä tai luonto ei yksinkertaisesti tarjoa mitään kuvattavaa.

Mutta viikon viimeinen lenkki on vielä tekemättä. On siis aika lähteä bongailemaan lisää kevään merkkejä.

Perjantaina bongasin kevään ensimmäisen leskenlehden.

Ennätysten viikko.

Koko talven olen marmattanut ettei oma juoksuni tahdo oikein kulkea. Mutta nyt kevään edetessä, on vihdoin havaittavissa edistystä. Työ alkaa tuottamaan tulosta. Pääsiäisen ansiosta viime viikko oli normaalista poikkeava ja treenit tuli hoidettua ihan oman aikataulun ja ohjelman mukaan. 

Viime viikolla juoksin pitkästä aikaa töihin.

Toissa sunnuntaina oli alunperin tarkoitus juosta pitkästä aikaa töihin. Mutta tuo juoksu siirtyikin maanantaille. Jälkikäteen tuo muutos ei harmittanut yhtään. Sää oli meinaan paljon kauniimpi kuin mitä se oli edellisenä päivänä. 

Juoksu kulki yllättävän kohtalaisesti. Olin ajatellut juoksevani töihin lyhyintä reittiä, mutta auringon paiste houkutteli valitsemaan maisemareitin. 

Varjoja Pyhäjärven jäällä ja Arboreettumin laituri.

Loppumatkasta jouduin tekemään vielä yhden pienen lisämutkan, kun en päässytkään juoksemaan sieltä läpi mistä olin kuvitellut. Kaiken kaikkiaan viikko alkoi yhdeksän kilometrin lenkillä. Juokseminen repun kanssa pitkästä aika tuntui ihan ok:lta. Reppu ei ollut kovin täysi sillä olin vienyt töihin aikaisemmin vaihtovaatteet, eväät ja muut tarpeelliset tilpehöörit.

Tämä kuvakollaasi löytyy myös Instagramista (@juhu_va).

Viikon toisen lenkin juoksin keskiviikkona aamupäivästä. Juoksuohjelman mukaisesti aloitin vartin verrytelyllä. Sitten oli vuorossa kaksi neljän minuutin vetoa ja kaksi kahden minuutin vetoa. Vetojen välissä juoksin aina kaksi minuuttia kevyemmin. Ensimmäisen pidemmän spurtin kohdalle sattui sopivasti pitkä alamäki. Sitä oli helppo lasketella menemään vähän reippaammin. Toinen neliminuuttinen tuntui jo raskaammalta. 

Sykkeet suorastaan pilvissä kolmannen vedon jälkeen.

Kahden minuutin vedot ne vasta raskaita olivatkin. Varsinkin, kun ensimmäinen osui hiekkaharjun nousuun ja toisenkin sai juosta kumpuilevaa polkua pitkin. Noiden molempien jälkeen oli pakko pysähtyä pieneksi hetkeksi vetämään henkeä ja tasaamaan sykettä. Loppuun juoksin vielä reilun vartin verran kevyttä hölkkää. Halusin saada seiskan täyteen ja siihen meni tuolla kertaa aikaa 50;45.

Lenkin jälkeen mittari hehkutti kolmea uutta ennätystä. Nykyinen mittari on ollut minulla käytössä n. tammikuun puolestavälistä. Eli olen kyllä joskus juossut kovempiakin väliaikoja, mutta nuo ennätykset kuvastavat hyvin tämän hetken kuntoa ja sen paranemista. Tosin noihin kilometrin, mailin ja vitosen aikoihin tuli jo heti parannusta perjantain lenkillä.

Pitkänäperjantaina piti juosta ihan rauhallisesti 40 minuuttia. Vauhti vain alkoi jo heti alussa karkailemaan käsistä, vaikka yritinkin jarrutella. Osan matkasta sain juosta kuivaa asvalttia pitkin. Osa taas oli lumista polkua. Välillä sai liukastella jäätiköllä, mutta onneksi missään kohtaa tilanne ei ollut niin paha, etteikö ilman nastoja olisi pärjännyt.

Pääsiäisenä saatiin nauttia kauniista säästä useampana päivänä.

Tämän vuoden parhaan kilometrin olen nyt juossut aikaan 6;32, mailin 10;42 ja vitosen 34;44. Mutta eiköhän nuo ajat vielä kesään mennessä parane.

Kun juoksulenkit oli hoidettu alta pois pitkänäperjantaina, niin oli aika ulkoilla yhdessä koko perheen voimin.  Parin tunnin ajan kävelimme metsässä ja jäällä ja osa ajasta ihan vain istuskelimme penkillä ja nautittiin auringosta. Lauantaipäivä minulla vierähtikin töissä.

Aurinko pilkisti myös puiden lomasta Pärrinkosken törmällä.

Luontoretkellä näimme mm. paljon eläinten jälkiä.

Sunnuntaina minulla piti olla vapaa, mutta se muuttui yllättäen työpäiväksi. Olin alunperin suunnitellut juoksevani vähän pidemmän lenkin rauhallisella vauhdilla, mutta nyt se vaihtuikin työmatkajuoksuksi. En meinaan halunnut jättää lenkkiä väliin kokonaan ja iltapäivälle oli jo muuta ohjelmaa. Tällä kertaa jouduin pakkaamaan reppuun enemmän tavaraa (mm. työvaatteet ja eväät), sillä en ollut osannut varautua tilanteeseen etukäteen.

Liukkaalla jäällä joutui juoksemaan varovasti kieli keskellä suuta.

Jälleen aurinko sai valitsemaan maisemareitin, vaikka tiesin sen olevan ehkä hiukan jopa uhkarohkea valinta ilman nastoja. Arboreettumin kulkuväylillä ei juurikaan ole talvikunnossapitoa, joten välillä reitti oli todella jäinen.

Kevään mukana tulevat myös muuttolinnut.

Olin lähtenyt matkaan ajoissa, joten pystyin muutaman kerran pysähtymään ja nauttimaan maisemista. Loppumatkan lisälenkin jätin tällä kertaa väliin, joten matkaa kertyi kahdeksan kilometrin verran. Keskivauhti oli positiivinen yllätys. Koko lenkin alle seiskan vauhdilla olen juossut viimeeksi joskus syksyllä.

Viikon paras keskiaika.

Viime viikolla juoksin tämän vuoden tähän mennessä parhaat viikkokilometrit yhteensä 31 km. Ja mikä parasta, niin kaikista noista neljästä treenistä selvisin läpi ilman kävelyä. Tosin välillä olisi varmaan ollut syytä mennä hiukan rauhallisemminkin, mutta aina ei vaan malta. Etanatkin haluaa välillä revitellä.

Sopiva kisavauhti?

Meidän seuraavana juoksu- kisaan/tapahtumaan on vielä kuusi viikkoa, mutta meillä mietitään jo kisastrategiaa ja vauhdinjakoa. 

Vaihteeksi on saanut juosta myös kesäisemmässä säässä.

Elokuun 12. päivä juostavan Helsinki Street Runin matka on 17 km. Tuota matkaa on vaikea verrata muihin aikaisempiin kisamatkoihin, kun se ei ole mikään "virallinen" matka kuten esim. maraton tai puolimaraton. 

Pitäisikö tuolle matkalle startata heti alussa jo kovaa niin kuin kympin kisaan, vai loppuuku paukut silloin kesken. Vai pitäisikö aloittaa vähän säästellen ja juosta puolikkaan kisavauhdilla. Silloin on tosin "vaarana", että matka loppuu kesken ja osa voimavaroista jää käyttämättä. Tietenkin vauhdin valintaan tulee vaikuttamaan kisapäivän kunto ja fiilis. Haluaako juosta veren maku suussa vai rennosti jolkotellen.

 Jos osallistuisimme alkuperäisen suunnitelman mukaisesti HCM:lle, olisi vauhdinjako taas toisen lainen. Minua vauhti ei  mietitytä toisin kuin miestäni. Minä aijon taas lähteä juoksemaan fiiliksen mukaan. Jos kulkee mennään reippaammin ja jos ei niin sitten nautitaan maisemista ja tunnelmista. Tavoite aika Street Runille olisi helpompi asettaa jos sen olisi jo kertaalleen juossut. Mutta koska olemme ensikertalaisia, niin nyt vasta asetetaan pohja. Luulen, että mieheni tulee juoksemaan kisan tosissaan. Niin käy loppuperin aina, kun hän saa numerolapun rintaan.

Välillä aurinko paistaa risukasaankin.

Tämän viikon mieheni on ottanut edelleen rennosti treenien suhteen. Pari päivää hänellä meni migreeniä potien. Yhtään lenkkiä hän ei ole juossut, mutta kerran kävimme yhdessä salilla. Punttitreenissä keskityimme tällä kertaa penkkipunnerrukseen, maastavetoon ja selkäliikkeisiin. Onneksi, sillä minun seuraavan päivän työmatka juoksu olisi muuten ollut varmasti vielä tahmeempi kuin mitä se oli. 

Maastavedon oma enkkani on tällä hetkellä 70kg.

Onneksi kerkesin torstaiaamuna lähtemään sen verran ajoissa liikenteeseen, että kerkesin alkumatkasta kiertämään mukavampaa metsäreittiä pitkin normireitin sijasta. Vaihteeksi kesäisempi sää sai sykkeet nousemaan aika korkealle. Tosin alun reippaammalla vauhdilla saattoi olla osuutensa asiaan. 

Polku metsän siimekseen.

Valon ja varjon leikki vaahteran lehdillä.

Pieniä esteitä matkan varrella.

 Mutta täytyihän se kuvaamiseen menetetty aika jotenkin saada kiinni, jotta kerkesin töihinkin ajoissa. Ja koska pysähdyin myös Arboreettumissa ihastelemaan kukkia, piti myös loppumatkasta laittaa isompaa vaihdetta silmään.

Arboreettumin kukkaloistoa. Alppiruusuja.

Torstain lenkin lukemat.

Maanantaina en voinut syyttää lämpöä nihkeästä menosta kotimatkaa juostessani, sillä noin puolet matkasta juoksin vesisateessa. Syypää väsyneisiin jalkoihin oli tuolloin melkein kahdeksan tunnin seisoskelu/kävely töissä.  Kauheasti ei tuolloin houkutellut lisämutkien teko ja koska säässäkään ei ollut kehumista, juoksin suorinta reittiä kotiin. 

Maanantaina kotiin saapui uitettu juoksija.

Tiistaina ja lauantaina työmatkat tuli hoidettua pyörällä polkien.

Tiistaina piti kiertää maisemareittiä silläkin uhalla että vesisade kastelisi.

Lauantaina sai polkea aurinkoisessa säässä vaikka tuuli olikin aikamoinen.

Alkava viikko mennään vielä jonkin verran vanhojen rutiinien mukaan. Tosin poika pitää parina päivänä kyytsätä päivystävään päiväkotiin, sillä oma päikkymme on kiinni heinäkuun. Onneksi minun ei tarvitse suurta mutkaa tehdä niinä aamuina, kun on minun vuoroni viedä poika pyörällä hoitoon. 

Ensiviikon lopulla onkin sitten tiedossa eläimellistä menoa, kun suuntaamme pienelle minilomalle Helsinkiin koko perheen voimin. Se on otettava ilo irti yhteisestä vapaasta ajasta ennen kuin muuttuvat tekijät laittavat arkemme uuteen järjestykseen.

Muutoksia ja lisäyksiä kisakalenteriin.

Juoksutreenit jatkuvat vaikka kisamatkat vaihtuvat.

Nyt on keskikesän karkelot vietetty ja alkukesä on jo historiaa.
Ja koska treenit eivät ole menneet ihan suunnitellusti ja mukaan on tullut muuttujia, olemme joutuneet miettimään tulevia kisoja uudestaan.

Meillähän oli alunperin tarkoitus juosta elokuussa Helsinki City Maraton, joka olisi ollut minun toinen maraton. Mutta, koska mieheni vapusta asti kipuillut kantapää ei ole vielä osoittanut merkkejä paranemisesta, päätimme, että osallistumme maratonin sijasta Helsinki Street Runinille, joka juostaan HCM:n yhteydessä. Street Runin reitti on sama kuin HCM:n toinen kierros, eli 17 km. Pääsemme siis kuitenkin nauttimaan maraton- järjestelyistä ja -tunnelmasta vaikka matka tulee olemaankin lyhyempi.

Kuva Helsinki Street Runin fb-sivulta.

Mies ei ole malttanut olla täysin juoksematta, vaikka kantapää on ollut arka. Itse asiassa kantapää on kestänyt paremmin nimenomaan juoksua kuin kävelyä. Tosin juhannusreissulla myös pitkä ajomatka tuntui ärsyttävän sitä. Minä välillä unohdan koko asian, sillä miehen tapoihin ei kuulu jatkuva valittaminen.

Mies oli päätöksensä jälkeen huojentunut, sillä hänen ajatusmaailmaansa ei sovi  pelkästään maratonin läpijuokseminen. Hän on sitä mieltä, että jos virallista maratonia ei voi lähteä juoksemaan tosissaan, ei sitä kannata juosta ollenkaan. Hän kun juoksee välillä päälle nelikymppisiä ihan vain pitkänä lenkkinä. Koska ikinä ei tiedä kauanko kantapää meinaa ryttyillä, on hän itseasiassa sitä mieltä, että hänen maratoninsa on ainakin tältä vuodelta juostu. Kunto olisi kyllä kohdillaan, mutta  vaiva on myös vähän laimentanut miehen juoksuintoa. Samoin myös  juhannusviikon flunssa on laittanut kapuloita rattaisiin
.

 Aikaisemmin juoksutauko olisi stressannut miehen mieltä, mutta nyt kun hän tietää, että Street Runista ja syyskuun puolimaratonista selviää vanhalla pohjalla, niin turhalta stressiltä on vältytty. Päätökseen vaihtaa maraton lyhyempään matkaan vaikutti myös se, että mieheni työkuviot tulevat muuttumaan heinäkuussa. Nuo muuteokset vaikuttamaan suuresti koko perheen arkirutiineihin ja hänen treeneihinsä. 

Kuva keskiviikon kotimatkalta.

Eihän minun olisi välttämättä tarvinnut vaihtaa omaa matkaani. Minusta vain alkoi tuntua, etten kerkeä saamaan itseäni ihan sellaiseen kuntoon, että voisin luottavaisin mielin lähteä juoksemaan 42:ta kilometriä. Omat työkuvioni ovat vieneet veronsa, enkä yksinkertaisesti ole jaksanut ujuttaa lenkkikertoja viikkoon ihan siinä määrin kuin olisi pitänyt. Vaikka onnistumisiakin on juoksutreenien suhteen ollut, olen minäkin huojentunut päätöksestä siirtää maratonille osallistumista.

Yksi viimeviikkojen onnistuneimmista lenkeitä on ehdottomasti ollut toissa viikon maanantain pitkis. Edellinen viikko oli tullut otettua juoksun suhteen kevyemmin ja enemmän pyöräilypainotteisemmin. En yhtään tiennyt mitä odottaa tuolta pitkältälenkiltä, sillä juoksu oli taas takkuillut. Asetin tavoitteeksi juosta ainakin kaksi tuntia vaikka sää oli sateinen.

Lähdin matkaan ja kerrankin heti alusta asti meno tuntui jouhevalta. Jo vitosen jälkeen aloin ajattelemaan, että tavoittelisin puolimaratonin mittaista matkaa. Vasta viimeiset kolme kilometriä alkoivat olemaan kunnolla työläämpiä. Mutta koska olin päättänyt juosta sen 21 kilometriä, en antanut periksi. Kertaakaan en edes pysähtynyt tuon lenkin aikana kuvaamaan, vaan jolkottelin koko matkan kertaakaan pysähtymättä. Loppuaikakaan ei ollut hassumpi. Rennolla juoksulla ilman loppukiriä jäin HCR2017:n ajasta vain kolme ja puoli minuuttia.

Pitkänlenkin lukemat.

Tuon pitkän lenkin lisäksi on viime viikkoina tullut juostua muutamia työ- ja kotimatkoja. Tosin yhdestä kotimatkajuoksusta ei ole todistusaineistoa mittarin jäätyä kotiin, joten en ole varma liekkö sitä koskaan tapahtunutkaan... 

7.6.2017 oli yksi alkukesän harvoista hellepäivistä.

15.6.2017 juoksin töihin tehden pienen lisämutkan.

16.6.2017 kaatosade kirvoitti juoksemaan vähän kovemmalla vauhdilla.

 Suurimman osan työmatkoista olen tietenkin kesän kunniaksi hoitanut pyörällä. Olen vaihtelevasti polkenut joko lyhintä tai vähän pidempää reittiä. Riippuen aikataulusta ja säästä. Kuluneella viikolla en itseasiassa juossut yhtään työmatkaa saati muutakaan lenkkiä, niin kuin ei mieskään flunssansa takia.

Alkuviikon työmatkat poljettiin sääsä kuin säässä. Tiistaiaamuna olo oli kuin uitetulla koiralla, vaikka yritin suojautua sadetta vastaan.

Olemme käyneet myös muutamilla yhteislenkeillä miehen kanssa joilla mies on juossut ja minä olen polkenut pojan istuessa pyörän kyydissä. Nuo lenkit teimme silloin, kun meillä oli vielä tarkoitus osallistua maratonille.  

11.6.2017 yhteislenkillä, jolle kertyi matkaa melkein 29km.

Vaikka maratonista luovuimmekin, päätimme ottaa osaa syyskuussa järjestettävään Tampere maratoniin, joka on Takomorunners- yhteisön yhteistyökumppani. Emme tuolloinkaan juokse täyttä matkaa, vaan mies juoksee puolikkaan ja minä tyydyn näillänäkymin kymppiin. Tuon tapahtuman yksi etu on se, että se juostaan meidän kotikonnuilla. Mutta lisää tuosta tapahtumasta tuonnempana.

Lopuksi vielä koostekuva meidän Juhannuksesta, joka ei sisältänyt yhtään juoksukilometriä.
Koska sää oli vaihteleva ja kolea, oli keskiössä hyvä ruoka ja yhdessäolo lapsuusmaisemissa. 

*Osallistumiset tapahtumiin saatu blogiyhteistyö kautta.

Liian kovaa?

Voiko hidas mennä liian lujaa? Ilmeisesti voi ja se kostautuu.
Tunnustan. Kuulun niihin ihmisiin joilta karkaa mopo liian herkästi käsistä, kun on kyse urheilusta. Kun mieli haluaisi mennä lujempaa mihin kroppa on vielä valmis, käy tosinaan niin, että joutuu nöyrtymään ja vaihtamaan vaihdetta pienemmälle.

Jokainen askel vie kohti tavoitetta oli vauhti mikä tahansa.

Toissaviikolla juoksu tuntui kevyeltä ja iloitsin siitä, että jaksoin juosta taas vähän pidemmälle ja hiukan paremmalla vauhdilla. Keskiviikkona olin juossut kuusi kilometriä 6:53 keskivauhdilla ja heti torstaina jaksoin juosta 15 kilometriä 6:38 vauhdilla. Huilasin pari päivää ja sunnuntaina oli taas lenkkipäivä. Aurinko paistoi pilvien lomasta ja juoksu tuntui kulkevan. Innostuinkin juoksemaan peräti 18 kilometriä, joka on nyt kevään pisin juoksemani matka. Tiedän, että olisi pitänyt ottaa ihan rauhallisesti, mutta en vain malttanut.

Juomatauolla otettu kuva.

Kevään toistaiseksi pisin pitkis.

Mutta ilmeiseti ahnehin liikaa liian aikaisin. Sitä kun pitäsi muistaa, että se maltti on valttia.Varsinkin kun en ole mikään huippukuntoinen ravuri. Vaikka seuraava viikko olikin sitten kevyt viikko ja oli huilannut kolme päivää, tuntui torstain kotimatkajuoksu todella raskaalta. Hidastin vauhtia. Yritin ottaa kevyesti, mutta se ei auttanut. Ilmeisesti en vain ollut vielä palautunut kunnolla edellisetä pitkästä lenkistä.Viiden kilometrin jälkeen turhauduin. Kun ei kerran kulje, niin miksi vääntää väkisin. Vaihdoin kokonaan kävelyksi ja soitin äidille. Viimeiset vajaat kolme kilometriä meni sitten rupatellessa ja kotiovella kiitin äitiäni lenkki seurasta.

Jäätävästä tuulesta huolimatta oli pysähdyttävä kuvaamaan. Pyhäjärvi 23.3.2017.

Miehelläni oli kanssa vuorossa lepoviikko joten päätimme yhdessä ottaa lunkisti myös loppuviikon. On todella harvinaista ettei mieheni lähde lenkille sunnuntaina. Siksi hyödynsimmekin tilaisuuden ja vietimme kunnon herkkuviikonlopun.

Lauantai-illan herkut.

Sunnuntaipäivän itseleivottu herkku.

Ilmeisesti lisälepo auttoi sen verran, että jaksoin taas tämän viikon tiistaina juosta kympin noin seitsemän minuutin vauhdilla. Kauhean helpolta  meno ei edelleenkään tuntunut, vaikka yritin ottaa kevyesti. Loppumatkasta piipahdin katsomaan onko Pärrinkoskessa vielä jäitä. Lähellä oli etten telonut itseäni liukkailla kivillä. Onneksi sain kuitenkin pidettyä tasapainon yhden pahan horjahduksen jälkeen. Jos olisin kaatunut selälleni, olisi voinut käydä huonosti.

Jäätä riittää vileä metsän siimeksessä.

Kevään viimeisiä jäitä Pärrinkoskessa.

Keskiviikkona kävimme kolmen viikon tauon jälkeen salilla treenaamassa jalkoja. Taas tuli huomattua se, että pitäisi yrittää käydä joka viikko salilla. Kun parit treenit jää väliin, näkyy se heti tekemisen meiningissä. Pakko oli tehdä sarjat kevyemmillä painoilla kuin viimeeksi. Ja ylipäätään pitäisi pitää parempaa huolta lihaskunnosta. Huomaan taas alkaneeni lipsumaan kotijumpasta. 

Torstaina oli jalat tietenkin jumissa edellispäivän treenin takia, mutta kävin pienellä veryttely lenkillä ennen iltavuoroa. Otin tavoitteeksi mennä mahdollisimman rauhallisesti ja siinä onnistuin. No, välillä oli pakkokin ihan vain hipsutella, sillä valitesmani reitti ei ollut vielä täysin jäästä vapaata.

Hiukan sai tuossa mäessä liukastellessa, mutta onneksi suunta oli alaspäin...

Perjantaina olin ajatellut pitää lepopäivän, mutta kun katselin lauantain säätiedotusta, muutin mieleni. Juoskin siis perjantaina aamuvuoron jälkeen kotiin kuivassa säässä sen sijaan, että olisin kastellut itseni lauantaina kylmässä vesisateessa. Miestäni ei eilinen vesisade haitannut. Hän kävi lenkillä suunnitelmiensa mukaan. Silloin kun on kova viikko, niin juostaan vaikka sataisi sammakoita. Tänään oli vuorossa vielä pitkälenkki, joka on viikon kuudes juoksu. Kilometrejä tälle viikolle kertyi 100.

Pyhäjärvi perjantaina 31.3. Jäätä enää länsirannalla.

Tuosta perjantain kotimatkasta jäi onneksi parempi maku kuin edellisviikon juoksusta. Tosin aikaa ja vauhtia en tiedä, sillä unohdin aamulla ottaa sykemittarin mukaan. Vaikka naureskelemmekin aina sille, ettei sellaista ole koskaan tapahtunut mistä ei ole todistusaineistoa, niin toisaalta oli vaihteeksi rentouttavaa juosta ilman ajanottoa. Anoin itselleni luvan edetä niin hitaasti, kuin suinkin. Rennosti hölkötellen, ilman painetta "hyvästä ajasta".  Kun kerran olen hidas juoksija, niin mitä sitten. Matka on kuitenkin aina saman mittainen juoksi sen sitten neljän tai kahdeksan minuutin vauhdilla.

Mutta en aijo luovuttaa. Vielä on noin kuusi viikkoa aikaa treena Helsinki City Runin puolikkaalle ja noin 130 päivää Helsinki City Maratonille. Tänään lähdin omalle pitkikselle mieheni tsemppaamana. Hän tuntuu uskovan minuun enemmän tällä hetkellä kuin minä itse.

Sunnuntain sumuinen sää. Ainakin riitti happea ilmassa.

 Fiilis ei ollut lähtiessä paras mahdollinen, mutta harmaasta säästä huolimatta se parani matkan edetessä. Kun maltoin taas ottaa ihan rauhassa ja pitää vauhdin maltillisena niin 15 kilometrin tavoite tuli saavutettua. Ei ehkä niin hyvällä loppuajalla kuin toissa viikolla, mutta sillä sillä vauhdilla millä minun on vielä maltettava mennä jotta peruskuntoni kehittyy ilman liian suurta kuormitusta.

Viikon paras lenkki, vaikka lähteminen olikin vaikeata.

Nyt ei auta kuin tyhjentää mieli turhasta painolastista ja suunnata eteenpäin tavoitellen keveitä askeleita.