Ei ihan suunnitelmien mukaan.

Vettä ja jäätä. 

Kolmisen viikkoa on taas takana ja ne ei tälläkään kertaan menneet aivan alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Tai ei anakaan minun treenieni suhteen. Kun viimeeksi kirjoittelin, oli telakalta päästy vihdoin irrottautumaan ja olin yllättynyt ettei kuntoni ollutkaan romahtanut niin paljoa kuin olin pelännyt. Mutta nyt minusta tuntuu taas siltä, että matka pinnalle tulee olemaan pitkä ja kivikkoinen.

Niiden kahden hyvän lenkin jälkeen seurasikin sitten kaksi surkeampaa lenkkiä ja uusi tauko.  Nyt en ole taas kahteen viikkoon juossut muuta kuin kiireessä bussipysäkille. 

Noissa kahdessa viimeisimmässä lenkissä ei ole juurikaan kehumista ja varsinkin viimeisin viiden kilometri lenkki oli suorastaan masentava. Olin jaksanut juosta seiskan verran muutamaa päivää aijemmin, mutta sitten meno tuntui tyssäävän täysin.  Muutamassa ylämäessä oli pakko kävellä ja suosiolla pysähdyin pitämään kuvaustauon reilun kolmen kilsan jälkeen. 

Kuvaustauko Pärrinkoskella.

Tuolla lenkillä sai sentään vielä nauttia hiukan talvisemmista maisemista. 

Jäätä kosken törmällä.

Yksi syy nihkeään menoo selvisikin sitten seuraavana päivänä, kun olo oli taas tukkoinen ja kurkku karhea. Jatkuva sairastelu syö kyllä motivaatiota. Tuntuu taas siltä ettei tätä treenikautta meinaa saada millään käyntiin. 

Isänpäivä viikonloppuna olisin ehkä ollut juoksukunnossa, mutta päätimme ottaa ihan iisisti ja touhuta mielummin lasten kanssa, kuin hötkyillä aikataulujen kanssa. 

Pikkuherra veti itse mielummin pulkkaa kuin istui sen kyydissä.

 

Hetken kerkesimme nauttimaan lumen tuomista iloista.

Tytöt yrittivät vetää isää ja veljeä pulkassa.

Minullakin oli pitkästä aikaa täysin vapaa viikonloppu ja oli mukava  olla vaan ja ulkoilla lasten kanssa, katsella piirrettyjä yhdessä ja nauttia tietenkin hyvästä ruuasta. Varsinkin isänpäivä meni herkutellessa, kun kävimme anoppilassa syömässä ja onnittelemass pappaa.

Kahvakuulakaan ei ole kotona heilunut niin ahkeraan kuin olin suunnitellut. Viimeviikolla kävimme tosin pitkästä aikaa  vakkarisalilla treenaamassa jalkoja ja selkää. Painojen nostelu sai jalat kohtalaisen hyvin jumiin, mutta siitä huolimatta se sai pienen kipinän syttymään saliharjoittelua kohtaan. Tälläkin viikolla pääsimme onneksi käymään yhdessä salilla vaikka meillä on taas hyvät mahdollisuudet joutua telakalle. Muksut ovat taas vaihteeksi tuoneet flunssan vieraaksi perheeseemme.

Ylätäljan painopakka.

Salitreeniin kuului mm. tasahyppyjä korokkeelle.

Mieheni juoksulenkit ovat onneksi sujuneet paremmin kuin minun. Tänään hän juoksi pitkästä aikaa kunnon pitkänlenkin. Sille kertyi mittaa 32km ja sen ansiosta viikkokilometreiksi tuli 101. Viime viikko hänelläkin meni juoksusta huilatessa ja sitä edellisellä viikolla juoksuaskelista kertyi 78 km. 

Nyt täytyisi löytää itsekkin juoksumotivaatio ja saada treenit kunnolla käyntiin, sillä näyttää siltä, että ensi vuonnakin olisi pari haastetta tiedossa juoksukilpailuiden merkeissä.

Mutta niistä lisää seuraavalla kerralla...

Tervehdys tauon jälkeen.

Kyllä me vielä hengissä ollaan vaikka pientä hiljaiseloa ollaankin vietetty. Tämä kirjoitustauko on vain venähtänyt pidemmäksi kuin alunperin oli tarkoitus. Somehiljaisuuden syy on yksinkertainen: pitkittynyt treenitauko.

Ei vain ole ollut paljoa kirjoiteltavaa. Tämän blogin pääpaino, kun kuitenkin on siinä  liikunnan harrastamisessa ja treenaamisessa. Toisaalta myös työkuviot ovat vaatineet sen verran veronsa, etten ole jaksanut turhia jaaritella, kun treenitkin junnaa paikallaan. 

Työmatkalla kuvattua.

Töistä kotiin lähtiessä.

Yhtään varsinaista juoksulenkkiä meistä ei ole kumpikaan tehnyt HCM 2016 jälkeen. Ensin otimme iisisti pari viikkoa ihan vain palautumisen takia ja sitten perheeseemme pesiytyi taasen kerran kunnon flunssakierre. 

Ensin oli poika ja mies kuumeessa. Sitten oma oloni alkoi olla kaikkea muuta kuin täysin normaali. Keskimmäinen muksukin joutui olemaan viikon poissa koulusta. Kun alkoi näyttämään, että itse selviäisin vähällä, niin nousi minullekkin kunnon kuume kolmipäiväisen viikonloppuvapaan kunniaksi.

Kun minä aloin toipumaan  oli poijan vuoro sairastua taas uudestaan. Hän ei toisella kierroksella tyytynytkään pelkkään kuumeiluun ja räkäisyyteen vaan sai myös ärhäkän silmä- ja korvatulehduksen. Tällä kertaa myös molemmat tytöt olivat  kolme päivää poissa koulusta flunssan takia. Tytöistä onneksi vain vanhin onnistui saamaan veljeltään silmätulehduksen, mutta hän onneksi selvisi aika paljon vähemmällä kuin pienin potilaamme. 

Alkusyksyn sää on ollut mitä mainioin. Harmi vaan ettei siitä ole päässyt paljoa nauttimaan.

Muutaman pikku ulkoilun olemme tehneet näiden kuluneiden reilun seitsemän viikon aikana. Flunssan hellittäessä otettaan, oli aivan pakko päästä nauttimaan hiukan  kauniista syyssäästä. Vaikkei olo ollutkaan täysin terve teki raitis ilma ainakin päälle hyvää. Yhden kävelylenkin kävin tekemässä pojan kanssa rattaita työnnellen ja toisella kerralla mieskin lähti seuraksi.

Kolmisin lenkillä.

Tuolla kerralla minä en kerennyt ulkoilemaan kuin noin kolme varttia, mutta mies innostui jatkamaan ulkoilua pojan kanssa. Tosin parin tunnin rattaiden työntely veti miehen hartiat niin jumiin, että hän sai sitten kärsiä migreenistä pari päivää.  

Mieheni kyllä muuten tykkäisi työnnellä rattaita, mutta tuon migreeniriskin takia on työntövastuu siirtynyt minulle. Eikä se minua haittaa. Rattaiden työntely tuo mukavasti lisävastusta kävelylenkkeihin. Muunmuassa viime viikon tiistaina kerkesimme taas yhdessä iltakävelylle. Tunnin verran raitista ilmaa ja kuutisen kilometriä kävelyä.

Kohti auringonlaskua.

Minä saankin aloitella taas varovasti tämän lenkkeilyn kanssa. Minusta tuntuu, että olen tämän tauon aikana hukannut kaikki voimani ja kestävyyteni. Siihen olen tosin nyt tyytyväinen, että olen parin viime viikon aikana saanut syömisiäni paremmin ruotuun. Flunssaisena kun en oikein jaksanut piitata terveellisistä ruokatavoista ja herkkujakin tuli jonkin verran salassa syötyä. No, enää se ei ole salaisuus. Sillä mieheni lukee aina tekstini ennen julkaisua. Muuten nämä minun stoorini olisivat täynnä kiritusvihreitä...

Niin ja tietenkin nyt, kun emme ole urheilleet, on meillä ollut kaikenlaisia muita projekteja meneillään. Kuten esimerkiksi:

Pieni keinutuoli on saanut uuden maalipinnan...

Lasten keinutuoli muuttui valkoisesta siniseksi.

Uusi sänkymme on saanut sängynpäädyn...

Laminaattia voi käyttää muuallakin kuin vain lattiassa.

Lasten kanssa rakensimme kaikki palasina olleet lego-kokonaisuudet uudestaan kasaan. Ne sai myös kunnolliset säilytystilat lastenhuoneen seinälle...

Lisäksi minä olen saanut kauan haaveilemani askartelunurkkauksen, joka tosin on vielä pientä hienosäätöä vaille...

Ja koska joulu lähestyy pikkuhiljaa, oli minun aika aloittaa joulukorttitalkoot...

Lumihiutaleita joulukortteihin

Mutta jospa me tästä syksyn mittaan saisimme taas pikkuhiljaa treenit käyntiin. Ainakin lupaavasti ollaan päästy tekemään kevyttä peruskuntoharjoittelua kävelyn merkeissä. Muussa tapauksessa täytyy ruveta keksimään uutta puuhaa kotosalla...

Pakko päästä ulos.

Tänään oli aivan pakko päästä nauttimaan kauniista ulkoilmasta. Olen ollut päälle kaksi viikoa flunssan kourissa, eikä olo vieläkään ole ihan täysin terve. Samoin miehenikin treenitauko näyttää venyvän lähemmäksi kolmea viikkoa.

Mutta tänään tosiaan oli pakko pukea aamupäivällä lenkkarit jalkaan ja lapsia pihalle. Juoksuaskeleita en tosin ottanut vaan lähdin ihan vaan kävelylle, yksin.Tytöt olivat lähteneet kesäkerhoon ja perheemme miehet jatkoivat uniaan.

Meillä kun oma-aika otetaan pääsääntöisesti treenien merkeisää, on se jäänyt viimepäivinä vähäiseksi. Kun kaikki on ollut kipeänä enemmän ja vähemmän, on yhteiselo ollut aika tiivistä 24/7.

 Pieni tuulettuminen oli siis paikallaan.

Reittini kulki pitkin hiekkatietä ja metsäpolkuja.

Reilun tunnin ulkoilun aikana tuli vedettyä syvään henkeä moneen kertaa ja nautittua alku kesän raikkaasta tuoksusta ja auringon paisteesta. 

Kesäkin on tullut kuin varkain sillä välin kun olemme olleet pääsääntöisesti sisätiloissa.

 

Olemme tietenkin liikkuneet sen verran, että olemme käyneet asioilla. Työtkin ovat jo päässeet leikkimään kunnolla pihalla . Heidän kohdallaan kun flunssa on jo hellittänyt.

Ja kävimme me tiistaina vähän pyöräilemässä kokoonpanolla minä, mieheni ja poika.
Määränpää oli rautakauppa ja yhteensä matkaa tuulisessa säässä tuli n. 9km.
Tuollakin reissulla valisimme mielummin maisemareitin, jotta seimme nauttia hetken metsän rauhasta.

Turhautumista olemme purkaneet tällä viikolla myös pieneen keittiöprojegtiin.

Vaikka poikakin oli apuna lukemassa ohjeita, jouduin silti kaksi laatikkoa kokoamaan kahteen kertaan...

Ja niinhän siinä kävi, että nälkä kasvaa syödessä.

Tänään menee vaihtoon vielä toinenkin pöytälevy.

Hommat siis jatkuu eikä tarvitse olla jouten...

Kaikkea muuta kuin urheilua.

Koko perheemme on ollut sitkeän flunssan kourissa jo puolitoista viikkoa Omalla kohdalla tuntuu ettei tauti meinaa millään mennä ohi. Kurkku on karhe ja limaa saa yskiä, ääni on käheä, nenä on tukossa ja räkää täysi ja ajoittain on pientä lämpöä.

Olo on väsynyt, mutta ei kuitenkaan niin kauhea, että malttaisi olla tekemättä mitään.

Kulunut viikko on siis pitänyt sisällään kaikkea muuta kuin urheilua.

Olen mm. askarrellut tyttöjen kanssa parina päivänä kortteja.

PientäSuurtaNäpertelyä

Sain ommeltua lasten huoneeseen uudet verhot.

Putsasimme olohuoneen kirjahyllyn päältä pölyt ja pesimme maljakot.
Oli ehkä aikakin...

Mieheni on järjestellyt tavaroitaan ja tehnyt muutamia remonttiin liittyviä viimeistelyhommia,
jotka ovat jo pidemmän aikaa odottaneet tekijäänsä.

 Laitoimme myös parveketta hiukan kesäiseisempään kuntoon ja kervat sai lähteä,
 yhtä lukuun ottamatta.

Torstaina kävimme pakollisilla asiolla ja poikkesimme samalla
 Ahlmannille katsomaan eläimiä.

Vaikka olotillassa ei vielä ollut kauheasti kehumista,
piristi hetken ulkona olo kaikkia.

Torstaina oli myös poikamme 1.v syntymäpäivä.
Juhlapäivän kunniaksi herkuttelimme illalla pannukakulla.
Varsinaiset juhlat järjestetään vasta myöhemmin, kunhan ensin parannutaan kunnolla.

Viikko sitten perjantaina tuli tasan vuosi täyteen kahden seuraavan kuvan välillä.

Ylemmässä kuvassa olen raskausviikolla 40+5 ja lähdössä tyttären kevätjuhlaan. 

Alemmassa kuvassa näkyy nykyinen tilanne. Kovalla työllä sain karistettua raskauden aikana kertyneet ylimääräiset kilot (n. 18kg) ja olen saavuttanut taas ne mitat missä olin ennen odotusta.
Jokaisen raskauden jälkeen olen käynyt läpi saman ruljanssin.

Niin se vain aika rientää. Tuntuu kuin vasta äsken olisi pieni nyytti tuhissut sylissä,

 ja nyt tutustutaan jo vinhaa vauhtia ympäröivään maailmaan.

Poika ja leppäkerttu.

Niin ja tänään sai esikoinenkin jo ensimmäisen koulutodistuksensa, 

vaikkei hänenkään syntymästä tunnu olevan kuin pieni tovi.

Saa nähdä mitä kaikkea keksimme tehdä koululaisen kesäloman aikana. 

Ensin tietysti toivotaan, että koko perhe tervehtyy ja pääsemme pikkuhiljaa taas liikkumaan yhdessä luonnossa, kävellen ja pyöräillen. Ja tietenkin minä ja mieheni odotamme, että pääsisimme taas juoksemaan ja treenaamaan.

Mukavaa kesän alkua kaikille!

Ärsyttävä olotila.

 Kaikki varmaan tietää sen olotilan, kun on vähän köhäinen, mutta ei kuitenkaan kunnolla kipeä.

Ja kuinka se harmittaa ettei pääse treenaamaan. Nämä nykypäivän flunssat on niin ärsyttäviä. Ne tuntuu aina kestävän ikuisuuden ja olo on pitkään epämääräinen. Ihan sängynpohjallekkaan ei kuitenkaan viitsi linnoittua, koska kuumettakaan ei ole. Sitten sitä pähkäillään pitäisikö vai ei. Mieli teksi treenaamaan, mutta järki yrittää toppuutella. Jos ei malta huilata ja aloittaa liian aikaisin, joutuu lepoa jatkamaan entistä pidempään.

Meidän perheessä treenitauko siis jatkuu. Mies on ollut kohta viikon flunssassa ja kaupan päälle kärsii toista päivää migreenistä. Itse olen toistaiseksi vain vähän kipeä, mutta kuitenkin sen verran, että yritän maltaa pysyä poissa lenkkipoluilta.

Joten tossut saa levätä toimettomina.

Ja koska emme pääse juoksemaan ja treenaamaan, olemme lueskelleet aiheeseen liittyvää kirjallisuutta.

Vasemman puoleinen pino löytyy omasta hyllystä ja kaksi kirjaa oikealla ovat lainassa kirjastossa.

Osa kirjoista on enemmän tekniikkaan ja harjoitusohjelmiin painottuvia. Mies on lukenut kaikki läpi kannesta kanteen ja muutamat jopa useampaan kertaan. Itse olen selaillut niitä vain jonkin verran. Jos tarvitsen ohjeita, kyselen niitä yleensä puolisoltani.

Nuo yläpuolella olevat kirjat ovat enemmän kerronnallisia opuksi. Noista kirjoista mielenkiintoisin on Christopher McDougallin kirjoittama Syntynyt juoksemaan ja viihdyttävin Dean Karnazesin Ultramaratoonari.

Uusin hankinta on T. J. Murphyn CROSSFIT - kuinka monipuolinen harjoittelu palautti kykyni juosta.

En ole vielä itse tuota kirjaa lukenut, mutta mieheni on kertonut minulle parhaat palat aina luettuaan sitä eteenpäin. Ja sen verran mielenkiintoiselta kirjalta vaikuttaa, että taidan itsekkin lukea sen jossain vaiheessa kokonaan.

Koska jouduimme tänään jättämään muksujen kanssa kerhon väliin. Kaivoimme keskimmäisen kanssa maalit esiin. Itselläni on työn alla kummitytön synttärilahja, joka pitäisi saada valmiiksi ensi viikoksi.

Tyttäreni maalasi vesiväreillä ja tuo kuvan orava on oikeasti vain 3,5 cm korkea.

Eiliseen päivään kuului myös luovaa toimintaa, kun askartelimme äitienpäiväkortteja.

www.pientasuurtanapertelya.blogspot.com