Puolimaratonin jälkeen.

Pikkuhiljaa on alettu toipumaan parin viikon takaisesta HCR-koitoksesta. Itsellä juoksulenkkarit olivat naulassa koko viime viikon ja tälläkin viikolla olen käynyt juoksemassa vain kaksi kertaa. 

Kisan jälkeen aloiteltiin maltillisella iltakävelyllä.

Vaikka juoksulenkkarit ovat saaneet lojua eteisen lattialla rauhassa pienen tovin, ovat jalat saaneet taas liikettä pyöräilyn muodossa. Aloitin meinaan työmatkapyöräilyn heti seuraavana maanantaina puolikkaan jälkeen. Mieleni olisi tehnyt aloittaa pyöräily jo aijemmin, kun  bussikorttini kuukausilippu päättyi puolitoista viikkoa ennen HCR:nia. En kuitenkaan viitsinyt jumittaa jalkojani vielä siinä vaiheessa pyöräilyllä, sillä tiesin, että alkuun takamus kipeytyy ja jalat väsyy toisellalailla pyöräilytauon jälkeen. Nyt pyöräilyä on vajaassa kahdessa viikossa kertynyt yhteensä n. 140 kilometrin verran. 

Kuluneet kaksi viikkoa on saatu pyöräillä kauniissa auringonpaisteessa vaihtelevissa tuuliolosuhteissa.

Sää on ollut mitä mainioin työmatkapyöräilyn suhteen. Mielummin olen hikoillut pyörän selässä polkien kuin tunkkaisessa bussissa istuen. Takapuoleni meinaa edelleen kipeytyä satulassa istumisen takia. Enää ei onneksi tee ihan niin kipeää istahtaa polkemaan kuin parina ensimäisenä päivänä.

Lempireittini kulkee Arboreettumin kautta.

Nopeimmillaan pyöräilen töihin noin 20 minuutissa, jos valitsen suorimman reitin enkä joudu kauheasti valoissa odottelemaan. Välillä tulee tehtyä myös muutama lisämutka. Viime viikolla taisin yhtenä aamuna polkea noin tuplamatkan töihin. Kotiin päin polkiessa aikaa menee aina jonkin verran enemmän, sillä menomatkan alamäet ovat aikamoisia ylämäkiä paluumatkalla.

Jos on aikaa saatan pysähtyä kuvaamaan, jos näen jotain mielekästä.

Onneksi hitaasti parantunut mojova rakkula, jonka sain muistoksi puolimaratonilta, ei haitannut pyöräilyä eikä salitreeniä viime viikolla. Salilla kerkesimme tosin käymään vain kerran.

Salilla oli mukana meidän nuorimmainen.

Tiistaina juoksin ensimäisen lenkin puolimaratonin jälkeen. Jalat tuntuivat edelleen hiukan raskailta, mutta se johtunee kaiketi pyöräilystä. Juoksin maltillisella vauhdilla ja ihailin kaunista aamua. Poikkesin pikaisesti myös Pärrrinkosken törmällä, mutta ei siellä viitsinyt kauaa kupeksia sillä itikat hyökkäsivät heti ärhäkästi kimppuun. Muutama kuva onnistui ihan kivasti hyttysten huitomisesta huolimatta.

Lämmin toukokuu on saanut kesän tulemaan ajoissa.

Kuusi kilometriä kertyi mittariin. Siihen päälle vielä hiukan reippaampi vauhtiset pyöräilyt töihin ja kotiin. Seuraavana päivänä jalat olivatkin niin tukossa, että mummotkin tuntuivat pyöräilevän ohitseni.

Eräällä kotimatkalla oli pakko taas pysähtyä ihailemaan puiston kukkaloistoa.

Tänään perjantaina juoksin toisen lenkkini. Tuo aamujuoksu oli vieläkin tukkoisempi kuin edellinen, joten tyydyin ihan vain lyhyeen neljän kilometrin pyrähdykseen. Oma menoni ei muistuttanut alkuunkaan bongaamani peuran ketterää hyppelyä. Iltapäivällä tuli kaveltyä tyttöjen koululle moikkaamaan opettajia ennen kesälaitumille siirtymistä.  Sillä huominen kevätjuhla jää meiltä väliin.

Perjantaiaamu oli pilvisempi kuin muut viikon aamut.

Mieheni palasi lenkkipoluille minua aijemmin. Taisi heti maanantaina käydä kokeilemssa onko jalat jo minkä verran palautuneet. Viimeviikonloppunakin hän kävi jo juoksemassa pitkänlenkin  (29km) lenkkikaverinsa kanssa. Tällä viikolla hän on käynyt juoksemassa kolme 13:ta kilsan lenkkiä. Ensi viikolla onkin tiedossa lenkkitaukoa, sillä vaihdamme hetkeksi maisemia.

Ensiviikolla ihailemme toisenlaista maisemaa kuin tämä..

Toinen asia mitä meillä on kevään aikana HCR:n lisäksi kovasti odotettu, on perheemme ensimmäinen kunnon lomamatka ulkomaille, jos siis tyttöjen kanssa neljä vuotta sitten tehtyä Ruotsin-risteilyä ei lasketa. En tiedä ketä jännittää eniten. Varmaankin minua. En meinaan ole aijemmin lentänyt lentokoneella.

 Päätimme aloittaa matkustelun kohtuu helpolla, eli pakettimatkalla. Minun hermojani ajatellen se oli paras ratkaisu. Katsotaan sitten muutan matkan jälkeen uskallammeko siirtyä enemmän omatoimimatkailuun. Mutta huomenna siis suuntaamme STS Alppimatkojen järjestämälle perhelomalle Itävaltaan.

Sopiva kisavauhti?

Meidän seuraavana juoksu- kisaan/tapahtumaan on vielä kuusi viikkoa, mutta meillä mietitään jo kisastrategiaa ja vauhdinjakoa. 

Vaihteeksi on saanut juosta myös kesäisemmässä säässä.

Elokuun 12. päivä juostavan Helsinki Street Runin matka on 17 km. Tuota matkaa on vaikea verrata muihin aikaisempiin kisamatkoihin, kun se ei ole mikään "virallinen" matka kuten esim. maraton tai puolimaraton. 

Pitäisikö tuolle matkalle startata heti alussa jo kovaa niin kuin kympin kisaan, vai loppuuku paukut silloin kesken. Vai pitäisikö aloittaa vähän säästellen ja juosta puolikkaan kisavauhdilla. Silloin on tosin "vaarana", että matka loppuu kesken ja osa voimavaroista jää käyttämättä. Tietenkin vauhdin valintaan tulee vaikuttamaan kisapäivän kunto ja fiilis. Haluaako juosta veren maku suussa vai rennosti jolkotellen.

 Jos osallistuisimme alkuperäisen suunnitelman mukaisesti HCM:lle, olisi vauhdinjako taas toisen lainen. Minua vauhti ei  mietitytä toisin kuin miestäni. Minä aijon taas lähteä juoksemaan fiiliksen mukaan. Jos kulkee mennään reippaammin ja jos ei niin sitten nautitaan maisemista ja tunnelmista. Tavoite aika Street Runille olisi helpompi asettaa jos sen olisi jo kertaalleen juossut. Mutta koska olemme ensikertalaisia, niin nyt vasta asetetaan pohja. Luulen, että mieheni tulee juoksemaan kisan tosissaan. Niin käy loppuperin aina, kun hän saa numerolapun rintaan.

Välillä aurinko paistaa risukasaankin.

Tämän viikon mieheni on ottanut edelleen rennosti treenien suhteen. Pari päivää hänellä meni migreeniä potien. Yhtään lenkkiä hän ei ole juossut, mutta kerran kävimme yhdessä salilla. Punttitreenissä keskityimme tällä kertaa penkkipunnerrukseen, maastavetoon ja selkäliikkeisiin. Onneksi, sillä minun seuraavan päivän työmatka juoksu olisi muuten ollut varmasti vielä tahmeempi kuin mitä se oli. 

Maastavedon oma enkkani on tällä hetkellä 70kg.

Onneksi kerkesin torstaiaamuna lähtemään sen verran ajoissa liikenteeseen, että kerkesin alkumatkasta kiertämään mukavampaa metsäreittiä pitkin normireitin sijasta. Vaihteeksi kesäisempi sää sai sykkeet nousemaan aika korkealle. Tosin alun reippaammalla vauhdilla saattoi olla osuutensa asiaan. 

Polku metsän siimekseen.

Valon ja varjon leikki vaahteran lehdillä.

Pieniä esteitä matkan varrella.

 Mutta täytyihän se kuvaamiseen menetetty aika jotenkin saada kiinni, jotta kerkesin töihinkin ajoissa. Ja koska pysähdyin myös Arboreettumissa ihastelemaan kukkia, piti myös loppumatkasta laittaa isompaa vaihdetta silmään.

Arboreettumin kukkaloistoa. Alppiruusuja.

Torstain lenkin lukemat.

Maanantaina en voinut syyttää lämpöä nihkeästä menosta kotimatkaa juostessani, sillä noin puolet matkasta juoksin vesisateessa. Syypää väsyneisiin jalkoihin oli tuolloin melkein kahdeksan tunnin seisoskelu/kävely töissä.  Kauheasti ei tuolloin houkutellut lisämutkien teko ja koska säässäkään ei ollut kehumista, juoksin suorinta reittiä kotiin. 

Maanantaina kotiin saapui uitettu juoksija.

Tiistaina ja lauantaina työmatkat tuli hoidettua pyörällä polkien.

Tiistaina piti kiertää maisemareittiä silläkin uhalla että vesisade kastelisi.

Lauantaina sai polkea aurinkoisessa säässä vaikka tuuli olikin aikamoinen.

Alkava viikko mennään vielä jonkin verran vanhojen rutiinien mukaan. Tosin poika pitää parina päivänä kyytsätä päivystävään päiväkotiin, sillä oma päikkymme on kiinni heinäkuun. Onneksi minun ei tarvitse suurta mutkaa tehdä niinä aamuina, kun on minun vuoroni viedä poika pyörällä hoitoon. 

Ensiviikon lopulla onkin sitten tiedossa eläimellistä menoa, kun suuntaamme pienelle minilomalle Helsinkiin koko perheen voimin. Se on otettava ilo irti yhteisestä vapaasta ajasta ennen kuin muuttuvat tekijät laittavat arkemme uuteen järjestykseen.

Juoksua, pyöräilyä ja bambua*.

Kaksi viikkoa on kulunut HCR:nin puolikkaasta ja pikkuhiljaa alkaa kroppa palautumaan tuosta koitoksesta. Ensimmäiset juoksulenkit tosin ovat olleet aika takkuisia ja tukkoisia, mutta eiköhän tuo juoksu ala  taas kulkemaan kunhan jalat ensin tottuvat työmatkapyöräilyn mukanaan tuomaan lisärasitukseen. 

Kuva noin parin viikon takaa ensimmäiseltä kotimatkapyöräilyltä.

Aloitin meinaan vihdoinkin työmatkapyöräilyn heti maanantaina tuon Helsinki reissun jälkeen. Tarkoitus oli aloittaa se jo aikaisemmin keväällä, mutta kylmät ilmat ja flunssa viivästyttivät aloitusta. Viimeisin kuukausibussikortti loppui juuri HCR viikolla, mutta en viitsinyt aloittaa pyöräilyä juuri ennen kilpailua, sillä arvasin pyöräilyn vetävän jalat tukkoon oudokseltaan. Ensimmäiset pyöräilyt sujuivat muuten ihan hyvin, mutta kyllähän siinä alkuun takalisto kipeytyi. Alkuun oli aina alkumatkasta  hiukan hankaluuksia istahtaa satulaan, mutta onneksi arkuus helpotti hetken päästä.

Maisemia työmatkan varrelta.

Suorin reitti meiltä työmaalleni on noin seitsemän kilometrin mittainen, mutta monesti ajan pienen lisämutkan kautta parmpien maisemien takia. Silloin matkaa tulee päälle kahdeksan kilometriä. Joskus taas, jos on aikaa ja sää on hiono tulee kotiin poljettua useammankin lisämutkan kautta. Pyöräily on minulle hyvää peruskuntotreenia tuo mukavaa vaihtelua  kesäajan harjoituksiin. Kuljen vieläkin toisinaan työmatkan bussilla, jos toinen suunta on tarkoitus juosta tai pääsenkin kotiin kyydillä.

Nyt on torstaina käyty myös tämän kesän ensimmäisellä kimppalenkillä, jolla mies juoksee ja minä poljen vieressä pojan istuessa kyydissä. Tuon lenkin piti alkuun olla ihan vain normaalin mittainen peruslenkki jolle lupasin lähteä seuraksi oman tunnin mittaisen juoksulenkkini jälkeen. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat kun tulin kotiin vaihtamaan varusteita ja haukkaamaan pientä välipalaa. 

Mies olikin sitä mieltä, että hän voisi sittenkin juosta viikon pitkiksen. Ei siis auttanut muu, kuin pakata nestettä kunnolla mukaan. Reitti suunniteltiin niin, että se soveltui hyvin myös pyörällä ajettavaksi. Tosin reilun puolenvälin jälkeen jouduimme tekemään pikaisen reittimuutoksen ratikkatyömaan takia. Kaikenkaikkiaan matkaa kertyi 27 km. Loppuvaiheessa miehen energiat meinasi loppua, sillä hän ei ollut valmistautunut niin hyvin kuin yleensä pitkää juoksua varten. Tukkoisesta menosta huolimatta keskivauhti pysytteli viiden minuutin tuntumassa. Minä pystyin ehkä puolet matkasta ottamaan iisisti, mutta kyllä matkan varrelle sattui useampikin ylämäki joissa sai polkea ihan tosissaan. Poikakin jaksoi kohtalaisen hyvin istua kyydissä koko reilun parituntisen, kun hän sai ekan kympin jälkeen rusinarasian hyppysiinsä.

Vielä mahtuu poika omaan istuimeensa ja äidin kyytiin mukaan.

Mies huilasi koko ensimmäisen viikon kisan jälkeen. Hänelle iski vaihteeksi flunssa kovan suorituksen jälkeen. No, onneksi jälkeen eikä ennen. Tällä viikolla hän onkin sitten juossut jo ihan normaaliin tapaan noin 16:ta kilometrin lenkkejä tuon pitkiksen ja yhden salitreenin lisäksi.

Niin ja niissä minun ensimmäisissä juoksulenkeissä kisan jälkeen ei juurikaan ole kehumista. Ensimmäinen meni täysin penkin alle. 

Yritin maanantaina juosta töistä kotiin huonolla menestyksellä. Jalat hyytyivät jo reilun kolmen kilometrin jälkeen ensimmäisessä kunnon ylämäessä. Yritin lyhyen kävelypätkän jälkeen juosta vielä edes pieniä pätkiä, mutta viiden kilometrin jälkeen luovutin ja tyydyin täysin pelkkään kävelyvauhtiin. Mielessä pyöri vain, että miten ihmeessä olin jaksanut juosta puolimaratonin noin viikkoa aikaiesemmin, kun nyt meno tuntui niin toivottomalta. No, osittain hyytymiseen varmasti vaikutti turhan kova alkuvauhti, kun en malttanut alkuun himmailla. Tuo oli myös ensimmäinen lenkki kunnolla lämpimässä säässä, joten sekin saattoi vaikuttaa asiaan.

Maanantain tuskainen ilme kun juoksu ei vaan kulkenut.

Torstain lenkillä jalat olivat tukkoiset tiistain salitreenin jäljiltä vaikka keskiviikon olin täysin huilannut. Juoksu kulki kuitenkin vähän paremmin ja jaksoin juosta kasin. Pysähdyin tosin Pärrinkoskella ja  muutaman kerran kuvaamaan alkukesän kukkasia. Yritin nyt ottaa maltilla, sillä edessä oli vielä se pyöräily miehen lenkkiseurana.

Ketunleipiä lenkkipolun varrelta.

Vielä riittää vettä pienessä luonnonkoskessa.

Olen myös testaillut kuluneella viikolla Color4Caren bambualusvaatteita. Aikaisemminhan minä olen testaillut heidän tukisukkiaan, joita löytyy monissa eri väriyhdistelmissä. Alusvaatteet ovat  käytännonläheisiä sekä arki- työ- ja miksei jopa urheilukäyttöön sopivia. Niiden värikirjo on maltillisempi. Tällä kertaa päädyin tilaamaan täysin mustan setin, topin ja saumattomat alushousut.

Color4Caren bambualusvaatteita.

Toppi on mukavan pitkä ja siinä on säädettävät olkaimet. Miellyttävän tuntuinen ja iholle helläväraisesta materiaalista 93% on bambua ja 7% elastaania.  ja sen saa pestä jopa 60 asteessa. Saumattomien alushousujen materiaali on 75% banbua, 20 nylonia ja 5% spandexia. Ne ovat hyvät alushousut myös juoksuun sillä ne pysyvät hyvin ylhäällä eikä niissä ole ylimääräisä saumoja hiertämässa.

Perustoppi on juuri sopivan mittainen minun makuuni.

Bambusta valmistetut vaatteet pysyyvät pidempään raikkaina lämpötilasta riippumatta sillä sen luonnollisten ominaisuuksien ansiosta materiaali on hengittävää ja nopeasti kuivuvaa. Näiden vaatteiden valmistuksessa on käytetty bambua, jonka viljelyssä ei ole käytetty keinolannoitteita eikä se vahingoita pandojen elinympäristöä.

Nyt olisikin sitten aika suunnata viikon viimeiselle lenkille. Toisaalta tekisi mieli ottaa ihan lunkisti, mutta koska elokuun maratoni lähestyy vääjäämättä, olisi syytä saada itsensä lenkille. Saas nähdä mitä lenkistä tällä kertaa tulee. Tarkoitus olisi ainakin juosta vähän pidempi lenkki.

Arboreettumissa kesän vehreys alkaa kukoistamaan.

*Yhteistyössä Color4Caren kanssa.

 

Suunnittelmia ja sisäänajoa.

Tulevana lauantaina olisi edessä tämän vuoden  ensimmäinen juoksukisa. 

Ihan vielä ei ole maratonin aika, mutta kiinnitämme kilpailunumerot rintaamme Myllyn lenkin merkeissä, kun lähdemme tutustumaan mieheni kanssa ensimmäistä kertaa järjestettävään Tampere Countryside Maratoniin. Itse en ole aijemmin liikkunut Teiskon maisemissa muuta kuin ohimennen auton kyydissä, joten odotan mielenkiinnolla reitin maisemia.Vielä en osaa kauheasti tulevaa kisaa jännittää, sillä tiedän ettei matka itsestään tuota ongelmia. Myllyn lenkki kun on matkaltaan 12 km ja sen mittaisia lenkkejä olen tehnyt myös peruslenkkinä. Oman haasteen suoritukseen tuo tietenkin olosuhteet. Jos sää jatkuu yhtä lämpinä ja kosteana kuin viime päivinä, voi tuollakin matkalla saada itsensä totaalisesti uuvuksiin. Täytyy vain muistaa hyvä nesteytys ja oikea vauhdinjako.

Kuva Tampere Countrydide Maratonin Facebook-sivuilta.

Eilen aamulla töihin juostessani huomasin taas sen, miten eri asia on himmailla juostessa omasta tahdosta eikä pakon sanelemana. Fiilikset on aivan erilaiset. Silloin, kun malttaa juosta rauhallisesti vähän käsijarru pohjassa, ei hidas vauhti tunnu ahdistavalta. Mutta jos joutuukin etenemään etanavauhdilla siitä syystä ettei juoksu yksinkertaisesti vain kulje, meinaa mieliala painua maan rakoon.

17.7.2016.

Eilen olin kuitenkin päättänyt, että juoksen töihin niin maltillisella vauhdilla millä vaan pystyn, vaikka juoksu tuntuisikin kulkevan. Jouduinkin alussa tosissani laittamaan pienempää vaihdetta päälle, sillä vauhti tuntui karkaavan helposti. Loppumatkasta jouduin kyllä sitten viimeiset puolitoista kilometriä juoksemaan hiukan reippaammin, jotta kerkeäisin varmasti ajoissa töihin. Tietysti, jos olisin lähtenyt himpun verran aijemmin ei minun olisi tarvinnut lopussakaan kiirehtiä. Ainaista jossittelua... Samalla tuli koeajettua uudet juoksutossut. 

Ensimmäinen lenkki takana uusilla tossuilla.

En muista onko minulla koskaan aijemmin ollut Adidaksen juoksutossuja, mutta nyt päätin kokeilla miten ne sopivat jalkaani ja minun menooni. Mieheni parit edelliset tossut ovat olleet tuolta merkiltä ja hän on tykännyt niillä juoksennella. Kestävyys voisi tosin olla vielä parempi, sillä ainakin Adizero Boston Boost-mallin verrkomainen kangas kuluu aika nopeasti puhki.

Viikkoa aikaisemmin, oli ihan eri tunnelmat sunnuntain työmatkalla. En ollut täysin palautunut keskiviikon pitkästä, joka oli elämäni ensimmäinen kolmekymppinen. Kyseinen työmatka oli aika tuskainen. Olin taas lähtenyt vähän myöhässä ja jouduin pitämään vauhtia yllä vaikka mieleni teki vain kävellä. Itselleni tulee ainakin todella ahdistunut olo, jos meno on työlästä. Ymmärrän kyllä, että vireystaso vaihtelee päivittäin. Aina ei vain kulje ja se voi olla monen asian summa.  Jokaisesta lenkistä ei välttämättä jää hyvä maku, mutta jokainen otettu juoksuaskel on askel kohti parempaa kuntoa. Tietysti jos epävireys jatkuu pidemmän aikaa, on syytä pysähtyä tarkastelemaan tarkemmin mistä moinen johtunee.

Ihme kyllä selvittiin kotiin asti kastumatta.

Tuon työpäivän jälkeen lähdin vielä pojan kanssa kameliksi miehen lenkille, jotta hänen ei tarvitsisi kantaa juomista itse mukana. Polkeminenkin tuntui tuolla kertaa raskaalta. Mihellä juoksu kyllä kulki, vaikka minä en jaksanut kuin valittaa. Seuraavalla kerralla lupaan yrittää olla parempaa lenkkiseuraa ja pitää turhat mölinät mahassa.

Poika jaksoi mukisematta. Minä en...

Yksi syy miksi halusin ottaa rauhallisesti, on tämän päivän työmatka. Tarkoitukseni on kohta startata ja juosta töihin iltavuoroon pidemmän kaavan mukaan. Onkin oikeastaan viimeisiä aikoja juosta pidempää lenkkiä, sillä maratoniin on enää vajaa kolme viikkoa.

Vielä hetki sadonkorjuuseen.

Mieheni juoksi kanssa eilen viimeisen pitkän ennen kilpailua. Hän sai kasaan kolmannen päälle satasen viikon joksemalla 32 kilometriä. 

Nyt on aika alkaa keventämään harjoittelua, jotta kroppa kerkeää sopivasti palautumaan ennen maratonia.

Kotikylän kirkko lapsuusmaisemissa.

Viimeviikolla pääsimme viettämään pienen miniloman mummon patojen äärellä, kun piipahdimme vanhempieni luona.Oli mukava vaihteeksi juosta lapsuusmaisemissa. Juoksin yhden pidemmän lenkin reissun aikana, jolle mieheni lähti seuraksi. Mies vähän tuskasteli lenkin aikana, sillä hän ei ole tottunut juoksemaan niin hitaalla vauhdilla kuin minä. Välillä hän painelikin edempänä ja kääntyi sitten takaisin. 

Kun minä juoksin 22 km sai hän mittariin lukeman 23.

Paahtavaa hellettä ja kovaa vastatuulta.

Maisemia Juurisalmen sillalta.

Olin aivan poikki lenkin jälkeen, sillä helteinen auringon paiste teki matkasta aika uuvuttavan. Lenkin aikana tytöt olivat auttaneet Mummoa ja Vaaria ruuanlaitossa ja pääsimmekin heti nauttimaan maittavasta ateriasta.

Näillä eväillä pääsee palautuminen hyvään vauhtiin.

Minä palauttelin seuraavaan päivän, mutta mieheni kävi tekemässä vielä päälle parikymppisen omalla vauhdillaan. 

Pitihän se ottaa ilo irti, kun pääsi pitkästä aikaa juoksemaan eri maisemissa kuin yleensä.

 

Maalaismaisemaa Länsi-Savossa.

Viimeviikolla teimme myös suunnitelmia HCM-viikonloppua ajatellen. Nyt on junaliput ostettu ja hotelli varattu. 

Kahden edellisen vuoden tapaan aijomme majoittua Solo Sokos Hotel Tornissa. Viimevuonna meillä oli lapset matkassa mukana, 

mutta tällä kertaa saamme nauttia hotelliviikonlopusta kahdestaan.

Kuva viime vuoden HCM-matkalta.

Tärkeä harjoitus.

Keskiviikkona tuli suoritettua viikon tärkein treeni. Ja ehkä myös yksi tärkeimmistä harjoituksista tulevaa maratonia ajatellen,
joka on jo muuten kuukauden päästä...

Kuvaa hyvin viimeaikaisia tunnelmia.

Monesti puhutaan, että ennen ensimmäistä maratonia olisi hyvä juosta vähintään yksi kolmenkympin lenkki. Lyhyemmilläkin lenkeillä voi toki selvitä maratonista läpi, mutta kyllä tuo kolmestakympistä selviäminen tuo lisävarmuutta. Mieheni on ainakin tuota mieltä, ja hänen ohjeitaan kuunnellen minä olen koko kesän treenaillut. Itse otan mielummin vastaan suusanalliset ohjeet, sillä en jaksa niin paneutua juoksuopuksien saloihin, ohjeisiin ja ohjelmiin. Tosin mieheni on välillä sitä mieltä, että kyseenalaistan hänen sanomisensa. Minä vaan satun olemaan luonteeltani sen verran jahkailija, että se saattaa siltä vaikuttaa. Kyllä minä mieheni ohjeisiin näissä juoksuasioissa luotan.
Onhan hänellä vuosien omakohtainen kokemus takana.

Niin ja nyt sitten minäkin olen juossut elämäni ensimmäisen komekymppisen.
Tähän asti pisin juoksulenkkini on ollut toukokuun lopussa juoksemani 26 km. Joten uusi matkaennätys tuli myös eilen tehtyä.

Juuri sillä vauhdilla, kuin olin alunperin suunnitellutkin.

  Keskiviikkona en aamulla ollut aivan varma jaksaisinko kyseistä matkaa juosta, sillä niin kovasti väsytti ja en meinannut saada itseäni käyntiin.
Ehkä minua hiukan myös jännitti lenkille lähtö .

Näillä eväillä tankattiin tiistaima.

Olin kuitenkin edellisesnä iltana tankannut hyvin ja olin jo koko alkuviikon asennoitunut siihen,
että keskiviikon vapaapäivänä minä sen vihdoin yritän oikeasti tehdä. Maanantain työmatkajuoksukin kun oli sujunut yli odotusten. 

Juuri ennen lähtöä.

Keskiviikkona siis starttasin yksin matkaan. Taivas näytti kaikkea muuta kuin selkeältä. Onneksi otin mukaan myös lippiksen.
Inhoan juosta lakki päässä, mutta ajoittain aurinko porotti siihen malliin, että oli pakko vetäistä lippa päähän.

Kympin kohdilla taivas alkoi saada entistä tummempia sävyjä.

Puolessa välissä matkaa pidin pienen vessatauon, kun matkan varrelle sattui sopivasti huoltoasema.
Pesaisin samalla kasvoni kylmällä vedellä ja se raikasti oloa kummasti. Join samalla myös lasillisen tavallista vettä, sillä halusin vaihtelua pelkän urheilujuoman litkimiseen. Oli minulla matkassa mukana myös yksi pähkinä-taatelipatukka ja yksi energiageeli. Noista kummastakin eväästä riitti kolmeksi kerraksi ja tankkasin niistä energiaa matkan aikana.

Tälläiset eväät oli matkassa mukana.

 Parinkympin jälkeen alkoi meno olla työläämpää. Viimeiselle vitoselle sain onneksi seuraa, kun mieheni saapui pyörällä pojan kanssa tsemppareiksi. Mies oli käynyt ensin omalla lenkillään ja viitsi vielä sen jälkeen lähteä vaimonsa tueksi sateen uhasta huolimatta. Ilman juttu seuraa olisi loppu varmasti tuntunut montakertaa tuskallisemmalta. Viimeiset neljä kilometriä juoksin lähemmäksi kahdeksan minuutin keskivauhdilla, mutta selän takana jyrisevän ukkosen takia en viitsinyt enempää vauhtia tiputtaa.
Onneksi ukkosrintama meni loppuperin kaukaa ohi eikä noussut yllemme.

Äidin pikkutsemppari ja taustalla ukkosrintama joka tässä kuvassa näyttää kesymmältä mitä oikeasti oli.

Ensimmäisen kympin jälkeen aloin kyllä jo toivoa, että alkaisipa sataa, sillä sää oli lämmin ja tukala. Kaikki tummat pilvet tuntuivat silti vain lipuvan ohitse. Ihan vasta loppumatkasta sain muutaman pisaran niskaani. Onneksi kunnon kaatosateet saapuivat vasta kun olimme jo kotona. Jos inhoan juosta lakki päässä, niin märät tossut on toinen inhokki.

Parinkympin kohdilla sain niskaani muutaman pisaran.

 Loppumatkan tuskasta huolimatta, kotiin saapui onnellinen ja taas astetta itsevarmempi nainen.

Viimeisetkin järjenrippeet taisi valua hien mukana pois...

Itsevarmuudestani oli meinaan nakerrettu palanen pois. Viimeviikolla meinasi taas iskeä epätoivo, kun keskiviikkona minuun iski jälleen kerran joku himskatin kesäflunssa. Edellispäivän puolipitkä oli sujunut kohtalaisesti, ja 16 kilometriä oli taittunut 7:02 keskivauhdilla.
Tuon lenkin jälkeen iskikin sitten kamala väsymys jota jatkui muutaman päivän. Olo oli vetämätön ja nenä tukkoinen.

Viimeviikolla sai väistellä lätäköitä.

Olin niin pettynyt, kun en päässytkään loppuviikosta kulkemaan töihin pyörällä ja perjantain vapaapäivälle suunniteltu pitkis jäi siltä erää tekemättä. Sunnuntaina olin onneksi jo sellaisessa kunnossa, että jaksoin lähteä pyörällä miehelle lenkki seuraksi, kun hänellä oli ohejelmassa kevytvauhtinen kolmekymppinen. Kaiken kaikkiaan mieheni juoksi viimeviikolla taas päälle sata kilometriä.

Jaloittelu tauolla isän juostessa pientä lisämutkaa.

Vielä pitäisi keretä juoksemaan pari pitkistä ennen elokuun puoltaväliä. Toinen kolmekymppinen ja yksi vähän lyhyempi.
Puolisollani on tarkoitus hioa maratonkuntoa vielä yhdellä maratonvautisella kaksvitosella peruslenkkien lisäksi.