Ylös ja alas pitkin vuorten rinteitä.

Meidän perhe pääsi taas ihailemaan upeita Alppimaisemia kesälomalla.

*Yhteistyössä Sts Alppimatkojen kanssa 

Niin se vain kevät vaihtui kesäksi ja meidän perheessä on vietetty kesälomaa koko poppoon voimin. Itse aloitin loman yhdessä lasten kanssa koulujen päätyttyä joten nyt kolmen viikon loma on jo loppusuoralla ja huomenna olisi palattava sorvin ääreen.

Ensimmäinen lomaviikko meni meillä lähinnä huilatessa kesäflunssan takia ja jännittäessä mahtaako porukka olla lentokunnossa loppuviikkoon menessä, kun miehelläkin todettiin angiina alkuviikosta. Flunssa onnistui myös katkaisemaan jo kohtalaisen kivasti alkaneen treeniputken, mutta olipahan aikaa pakkailla rauhassa ja valmistautua vuoden kohokohtaan, eli meidän toiseen perhelomaan Alpeilla, kun ei ollut voimia hötkyillä ylimääräisiä. Vuosi sitten matkustimme ensimmäistä kertaa Itävallan Bad Gasteiniin Sts Alppimatkojen kautta. Paikka teki sen verran hyvän vaikutuksen meidän perheeseen, että halusimme matkustaa sinne vielä uudestaan. Viime kesän reissusta voit halutessasi lukea klikkaamalla tästä ja tästä. Tähän toiseen matkaan oli astetta rennompi valmistautua kun kohde oli entuudestaan tuttu ja mm. passit kaikilla valmiina.

Onni oli mukana pari viikoa sitten ja lauantaina puolen päivän aikaan lastasimme matkatavarat autoon ja lähdimme suuntaamaan kohti Lentokenttäparkkia ja Helsinki-Vantaan lentokenttää. Lentokentällä vallitsi kaaos, mutta ennätimme ajoissa lähtöportille vaikka ajoittain tuntuikin ettei jonot liiku ollenkaan.

Lentokoneessa meidän perhe istui kahdella rivillä. Tyttöjen kanssa pelattiin mm. Uunoa.

Lentokoneessa tunnelma oli jännittynyt. Meidän perhe ei ole vielä lentänyt montaa kertaa joten ihmekkös tuo. Itse lento sujui mukavasti ja aikataulussa. Tällä kertaa myös meidän kaikki matkatavarat saapuivat samaan aikaan perille Salzburiin, toisin kuin viime vuonna, jolloin lensimme Saksan Muncheniin.

Kentällä Sts Alppimatkojen oppaat olivat heti vastassa tuloaulan tuntumassa ja ohjeistivat meidät busseille. Kun laukut ja kaikki matkustajat olivat kyydissä alkoi menomatkan viimeinen etappi eli reilun tunnin mittainen bussimatka hotellille. Viime vuonna bussimatka Munchenistä kesti noin kolme ja puolituntia ja se tuntui silloin todella pitkältä lennon jälkeen. Itse tykkäsin todella paljon, että pääsimme suoraan lentäen Itävallan puolelle, vaikka siellä terminaali olikin paljon pienempi.

Hotel Salzburger Hof sijaitsee keskeisellä paikalla Bad Gasteinissa yli kilometrin korkeudessa.

Saavuimme hotellillemme Hotel Salzburger Hof:iin puoli yhdeksän aikaan illalla. Kirjauduimme äkkiä sisään, veimme matkalaukut huoneeseen, joka oli itseasiassa sama kuin viime vuonna, ja kiiruhdimme illalliselle. Hotelli oli edelleen yhtä viihtyisä ja siisti mitä olimme muistelleet. Tosin sen huomasimme, että huoneemme minijääkaappi kaipaisi jo päivitystä ja samoin ehkä hotellista löytyvä pelihuone, mutta muuten kaikki toimi hyvin.

Saimme lämpimän vastaanoton hotellissa.

Vuosi sitten täydensimme ensimmäistä lomaamme Bad Gasteinissa matkan järjestäjän perhepaketilla, mutta nyt arvelimme pärjäävämme enemmän omillamme. Kahdelle päivälle olimme kyllä varanneet retket valmiiksi, mutta muiden päivien ohjelmat suunnittelimme itse.

Ensimmäisenä aamuna uni ei oikein maittanut, joten kävin lasten kanssa aamu-uinnilla jo ennen maittavaa aamupalaa. Ensimmäisellä vierailulla hotelli tuntui hiukan sokkeloiselta, mutta nyt osasimme liikkua siellä vanhasta muistista. Sunnuntaina sää oli kaunis ja olimme etukäteen suunnitelleet, että tällä kertaa voisimme tutustua Gasteiner Achen yläjuoksuun sillä viime kesänä kävelimme joen viertä pitkin alas kohti Bad Hofgasteinia. 

Meidän perhe päiväkävelyllä.

Elisabeth-Promenade vei meidät kohti Böksteiniä. Jatkoimme matkaa vielä hiukan pidemmälle ihaillen Nabfelder Talin vesiputouksia ennen kuin käännyimme takaisin hotellille. Tytöt jaksoivat kävellä hienosti koko matkan vaikka matkaa kertyi päivän aikana yli kymmenen kilometriä. Pojalle lainasimme hotellilta varmuuden vuoksi rattaat, sillä tiesimme ettei hän jaksaisi ihan koko matkaa kävellä omin jaloin. Toki pidimme taukoja tarvittaessa ja söimme eväitä pariin otteeseen.

Matkan aikana näimme monta erikokoista vesiputousta.

 Ennen viiden ruokalajin illallista, joka vaihtui joka ilta, kävimme vielä lasten kanssa uimassa hotellin spa-osastolla. Meillä illalliset kuuluivat matkan hintaan, kun olimme varanneet matkan hyvissä ajoin. Mukava lisäys tämän kesän ruokalistoihin oli omat vaihtuvat vaihtoehdot lapsille. 

Maanantaina osallistuimme Sts Alppimatkojen järjestämälle Salzburg-retkelle. Osallistujia retkelle oli sen verran paljon, että meidän perhe sai kyydin kaupunkiin omalla tilataksilla. Kyytiin hyppäsi myös ruotsalainen opas Anna joka puhui sujuvasti englantia kuten myös paikallinen kuskikin. Itse ymmärrän ruotsia vain sanan sieltä ja toisen täältä, joten ajomatkalla yritin kääntää saamamme englanninkilisen infon parhaani mukaan muulle perheelle.

Retkioppaat olivat ystävällisiä ja mukavia.

Salzburgissa liityimme muiden retkeläisten joukkoon ja lähdimme opastetulle kaupunkikierrokselle jolla oli kyllä mukana myös suomalainen opas. Tosin paikallinen kaupunkiopas kertoi kaupungin historiasta vain ruotsiksi ja koska ruotsi ei ollut myöskään meidän suomalaisen oppaan vahvimpia kieliä jouduimme tyytymään supistettuun versioon opastuksen suhteen.

Ylhäältä kukkulalata avautui näkymä kaupungin ylitse.

Salzburgissa ennätimme tutustua vain vanhaan kaupunkiin.

Kierroksen jälkeen meille jäi aikaa kierrellä itsenäisesti pitkin kaupungin katuja. Salzburgin linnassa olisi myös voinut vierailla, mutta  arvioimme, että sen kiertämiseen ei aika olisi ehkä kuitenkaan kunnolla riittänyt.

Ehkä vielä joskus käymme tutustumassa Sazburgin linnaan myös sisältäpäin.

Tiistaina lähdimme taas opastetulle retkelle. Tällä kertaa kohteena oli Itävallan korkeimman huipun Grossglockner vuoren jäätikkömaisemat. Bussimatka tarjosi hienoja maisemia ja serpentiinitie

jännittäviä hetkiä. Mukana oli vain yksi opas, joten jouduimme selviytymään retkestä minun keskiverto kielitaidollani sillä opastus tapahtui vain ruotsiksi ja englanniksi.

27:n  mutkan jälkeen saavuimme perille.

Sää ei suosinut tuona päivänä. Kova tuuli teki säästä ylhäällä vuorilla vieläkin koleamman ja pilvet roikkuivat alhaalla. Olin pakannut meille muille takit mukaan, mutta koska mies ei palele helposti ei hän hoksannut napata omaansa mukaa. Onneksi löysimme hänelle takin matkamuistomyymälästä missä piipahdimme matkan varrella.

Korkein huippu ei halunnut näyttäytyä meille, mutta näimme sentään murmeleita.

Retki oli hieno kokemus. Tosin jos olisi ollut  enemmän aikaa ensimmäisellä pysähdyspaikalla ja itse pääkohteessa olisi retkipäivä ollut vielä onnistuneempi.

Kova tuuli ja sade yllättivät meidät keskiviikkona, kun retkeilimme omatoimisesti Sportkasteinissa jonne pääsi kätevästi paikallisbussilla. Hotellin vastaanotosta olimme saaneet oikean bussin aikataulut joita oli helppo tulkita. Aamulla sää oli vielä kaunis, mutta onneksi olin tällä kertaa pakannut kunnolla vaatetta ja varusteita mukaan koko poppoolle. Miehelläkin oli nyt jalassa kunnon GoreTex-kengät jotka olimme joutuneet ostamaan edellisenä iltana, kun vanhoista kengistä hajosikin pohja. Olimme etsineet hänelle uusia kenkiä jo ennen reissua tuloksetta, mutta onneksi paikallisesta urheilu liikkeestä sattui löytymään vihdoin sopivat jalkineet. Emme siis antaneet sateen ja tuulen lannistaa vaan sitkeästi kävelimme pitkin laakson polkuja ja lopulta sääkin selkeni.

Sportkasteinista löytyi monen -laista ja -tasoista polkua kuljettavaksi.

Välillä oli pakko vaihtaa suuntaa ja etsiä uusi reitti.

Torstaina hyppäsimme taas paikallisbussin kyytiin. Suuntasimme tällä kertaa toiseen suuntaan kohti Bad Hofgasteinia. Nyt bussilla matkustaminen ei jännittänyt enää yhtään. Jäimme pois kyydistä kylän linja-autoasemalla jolla sijaitsee myös Schlossalmbanin uusittu hissiasema. Matka ylös Schlossalmbanin ylätasanteelle kesti vajaan vartin. Nyt meillä kävi sään suhteen tuuri ja alkuviikon kovat tuulet olivat laantuneet sen verran, että hissi kulki tuona päivänä ihan ylös asti. Alkuviikosta hisseillä oli päässyt vain välitasanteille.
 

Hissillä pääsi helposti ja nopeasti ylös vuorelle.

 Ylhäältä avautui upeat maisemat. Kuljimme yhdessä pitkin polkuja joista osa oli hiukan haastaviakin. Pysähdyimme myös hetkeksi uittamaan varpaita jääkylmässä lammessa jonka rannalla olevalle laiturille paistoi mukavasti aurinko. Päivä ylhäällä meni yhdessä hujauksessa.

Osa poluista oli hiukan haastavia pienelle retkeilijälle.

 

Harvoin sitä pääsee leikkimään lumisotaa keskellä kesää.

Shlossalmin huipulla ainut pettymys oli kartassa näkynyt lasten leikkipaikka joka osottautui ihan toisenlaiseksi mitä olimme kuvitelleet piirretyn kuvituskuvan perusteella. Eikä se ollut edes auki. Sen sijaan ylätasanteen ravintolan tarjoama ruoka oli positiivinen yllätys.

Perjantaina meille tarjoutui mahdollisuus lähteä miehen kanssa kahdestaan pienelle vaellukselle. Päätimme kokeilla kestävyyttämme ja halusimme testata jaksaisimmeko kiivetä Stubnerkokelin huipulle jonne arvioitu vaellusaika oli 3,5 tuntia.

Bad Gasteinista löytyy monentasoisia eri mittaisia vaellusreittejä.

Merkattu vaellusreitti ylös alkoi vain parin sadan metrin päästä hotellilta. Reittin varrelle osui monen laisia osuuksia. Välillä oli todella jyrkkiä ja haastavia osuuksia ja välillä kuljimme tasaisempaa hiekkatietä pitki. Aurinko porotti kuumasti, mutta välillä pääsimme onneksi metsän varjoon. Pidimme pienen juoma tauon jokaisen 10-15 minuutin välein. Minä hitaampana määritin vauhdin ja kuljin yleensä etummaisena. Välillä vilvoittelimme käsiämme vuoristopurossa.

Vuorenrinne tarjoaa monenlaisia haasteita ja vaihtelu treeniin.

Välillä saimme kulkea vähän helpompaa reittiä.

Hissireitin välitasanteen jälkeen reitti muuttui helpompikulkuiseksi vastaan tuli jonkin verran alaspäin kulkijoita, mutta ylöspäin menijöitä oli huomattavasti vähemmän. Meiltä meni ylöskipuamiseen aikaa noin kolme tuntia ja nousumetrejä kertyi yli 1000. Söimme ylhäällä kevyen lounaan ja ihastelimme jonkin aikaa maisemia ennen kuin lähdimme takaisin alas.

Stubnerkokelin huipulta näimme vihdoin vilauksen Grossglocknerin huipusta.

 Lähdimme kulkemaan alaspäin hiukan eri reittiä mitä olimme tulleet loppumatkan ylös. Pienia polun pätkiä oli vielä lumen peitossa, sillä viime talvena Itävallan lumitilanne oli poikkeuksellisen runsas.

Vaikka ylhäällä oli viileämpää niin aurinko lämmitti mukavasti.

 Loppumatkasta jalat alkoivat olemaan aika väsyneet ja alaspäin meno tuntui hankalammalta kuin ylöspäin nouseminen. Sauvoista olisi ollut todella paljon apua, mutta nyt jouduimme pärjäämään ilman niitä, sillä emme olleet älynneet vuokrata niitä hotellilta. Ja mitä alemmas tulimme sitä kuumemmaksi sää taas muuttui. Ylhäällä oli ollu meinaan mukavan vilpoisaa. Matka alas kesti meiltä noin kaksi tuntia ja muistoksi tuosta vaelluksesta jäi mielenkiintoiset rusketusrajat pohkeisiin.

Alaspäin meno vaati tasapainoa.

Lauantaina oli kotiin lähdön aika. Luovutimme huoneen kymmenen aikaan ja jätimme matkalaukut hotellille odottamaan kotimatkaa joka alkoi vasta kolmen aikaan iltapäivällä. Kävimme vielä yhdessä kävelemässä ja katsomassa kylän läpi kuohuvia putouksia. Ehdimme syömään vielä lounastakin ennen kuin lähdimme haikein mielin kotimatkalle.

Tänä kesänä putouksissa virtasi vettä suuremmalla voimalla kuin vuosi sitten.

Putouksen juurella vaatteet kastuivat hetkessä.

Salzburgissa oli vastassa ukkosrintama. Olimme ennättäneet juuri matkatavaroiden kanssa sisälle terminaaliin, kun uusi sadekuuro kera sormenpään kokoisten rakeiden alkoi. Olimme saaneet  ennakkoon tiedon, että lentomme tulisi olemaan myöhässä ainakin 20 minuuttia. Sts Alppimatkojen oppaan jäivät vielä varmistamaan, että kaikkien matkaseurueen jäsenten lennolle kirjautuminen sujui ongelmitta.

Taivas oli synkkä kun nousimme koneeseen.

Hiukan meitä jännitti nousta koneeseen ukkosen jyristessä ja salamoiden halkoessa taivasta. Lopulta puolitoista tuntia myöhässä aikataulusta pääsimme nousemaan ilmaan. Tunnelma koneessa pysyi yllättävän rauhallisena viivästymisestä huolimatta. Parin tunnin lento sujui taas kohtalaisen mukavasti pieniä ajoittaisia ilmakuoppia lukuun  ottamatta. Kello oli jo yli puolen yön kun kone laskeutui takaisin maanpinnalle

Pilvien yllä saimme seurata auringon laskeutumista.

Helsingin päässä jouduimme kävelemään väsyneinä edestakaisin suurta terminaalia. Laukkuja saimme odotella jonkin aikaa, mutta viimen nekin saapuivat. Lentokenttäparkin bussi saapui juuri sopivasti terminaalin pysäkille ja pääsimme vaivattomasti omalle autolle.

Takapenkillä oli hiljaista kun ajelimme kohti kotia. Onneksi kuski sentään pysyi koko ajomatkan hereillä vaikka kello olikin jo 3:30 kun saavuimme kotiin.

Yöllä ei ollut ruuhkaa moottoritiellä.

Kokonaisuudessaan reissu oli todella onnistunut ja jälleen kerran opettavainen. Saimme kokea paljon kaikkea mukavaa yhdessä. Askeleita kertyi lukuisia joka päivä ja parhaimpana päivänä kiipesimme melkein 300:n kerroksen verran mäkiä ja rappusia ylös. Muistoksi matkasta jäi liuta kuvia ja ostoslista tulevia reissuja ajatellen.

Tämä reissu tuskin jäi meidän viimeiseksi Bad Gastein-vierailuksi sillä vielä jäi monta vuorta valloitettavaksi tuossa kohteessa. Tosin ensikesäksi olemme suunnitelleet hiukan erilaista reissua. Kohteena on edelleen Alpit, mutta tällä kertaa ajattelimme suunnata Italian puolelle Val Gardenaan miehen kanssa kahdestaan. Meillä kun on meinaan edelleen häämatka tekemättä ja ensi kesänä tulee jo kymmenes hääpäivä täyteen.

*Yhteistyössä Sts Alppimatkojen kanssa. Sain alennusta omasta matkan hinnasta.

Metsäterapiaa.

Mieheni luki kerran jostain, että vartti metsässä vastaa yhtä terapiakäyntiä.
No, pitkä penni tuli alkuviikosta säästettyä, sillä nautimme metsäterapiasta useamman tunnin ajan. 

 Parina edellisenä kesänä olemme retkeilleet perheen kanssa enemmän ja vähemmän, mutta tänä kesänä emme päässeet yhdessä kertaakaan kunnon patikkaretkelle. Jos oli hyvä sää, ei ollut muuten mahdollisuutta lähteä. Ja jos olisi ollut aikaa pakata eväät reppuun, oli joko huono sää tai joku meistä oli kipeänä.

Suon ja metsän rajalla.

Mutta nyt vihdoinkin meillä kävi tuuri. Vapaapäivä  ja kaunis sää sattuivat kerrankin samalle päivälle eikä kukaan perheestä ollut vuoteen oma. 

Itseasiassa pääsimme kerrankin miehen kanssa ihan kahdestaan pienelle retkelle. Tytöt olivat koulussa ja sen jälkeen kaverin luona ja pojalla sattui olemaan hoitopäivä. Miestäkään ei onneksi tarvinnut kauheasti houkutella lähtemään patikoimaan, vaikka edellispäivän 42:n kilometrin pitkälenkki varmasti painoi jaloissa.

Koska emme olleet katsoneet yhtään varusteita valmiiksi edellisenä iltana, meni meillä aamulla pieni tovi siihen, että saimme itsemme lähtövalmiiksi. Suuntasimme auton kohti Ruovedellä sijaitsevaa Siikanevaa, josta olen aikaisemminkin kirjoittanut. Siikaneva on vuonna 1988 perustettu soidensuojelualue. Laajuudeltaan Siikaneva on 9,5 neliökilometriä ja on täten Pirkanmaan suurin yhtenäinen suoalue. Se on loistava päiväretkikohde ja yksi meidän suosikeista.

Siikanevan soista osa on hyvin märkiä.

Noin tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme perille. Alkuun oli todella outoa, sillä ilman lapsia tuntui, että jotain puuttuu. Mutta hetken päästä osaimme jo nauttia metsän rauhasta ja siitä ympärillämme vallitsevasta harvinaisesta hiljaisuudesta.

Retken voi aloittaa kahdesta eri kohdasta.

Siikaneva kierros on n. 9,9km, mutta me kierrämme sen yleensä kahdeksikkona, jolloin matkasta saa hiukan pidemmän.

Me kuljimme hiukan yli 12 kilometriä.

Reitti on todella vaihtelevaa ja paikoin hiukan haastava. Laakeat suoalueet ja metsäisemmät osuudet vaihtelivat tasaiseen tahtiin. Suoalueiden läpi kulkevat pitkospuut olivat vaihtelevassa kunnossa ja välillä sai todella kävellä kieli keskellä suuta jottei horjahtanut suon märkään syleilyyn.

Osa pitkospuista oli paremmassa kunnossa kuin toiset.

Metsäpolkujakin löytyi moneen lähtöön. Oli helppokulkuisia ja kuivia osuuksia sekä välillä taas juurakkoisia ja märkiä osuuksia. Reitillä on myös muutama vaativampi lasku- ja nousuosuus.

Pienen ojan ylitys metsän siimeksessä.

Pieni osa poluista oli näinkin helppokulkuisia.

Viimeiseltä kilometriltä löytyi retken märin osuus, mutta onneksi tuostakin selvittiin kuivin jaloin.

Matkaa tehdessämme muistelimme parin vuoden takaista Ikimuistoista patikkaretkeä jonka koimme juuri noissa samoissa maisemissa. Se reissu jäi mieleen kovien ukkosrintamien ansiosta, jotka yllättäen pyyhkäisivät ylitsemme kesken retken.

Keskellä kaunista suomaisemaa.

Retken kohokohta on aina eväiden syöminen näköalapaikalla Jaarikanmaan laavulla. Vaikka oli maanantai ja syksy jo pitkällä, oli kaunis sää houkutellut muitakin retkeilijöitä paikalle. Saimme nauttia laavulla omasta rauhasta ehkä vajaan kymmenen minuutin verran.

Jaarikanmaan laavu on kokean kalliomäen päällä.

Retkieväät olivat hyvin perinteiset.

Kun eväät oli nautittu ja maisemia hetken ihailtu, oli aika jatkaa matkaa.

Maisema näköalapaikalta katsottuna.

Pysähdyimme vielä loppumatkasta eräälle suosaarekkeelle nauttimaan kupposen kahvia. Eikä mennyt muuten kuin viitisen minuuttia, kun saimme taas seuraa eräästä vanhasta pariskunnasta, jotka olivat kiertämässä Pikkulatosaaren 2,6km mittaista kierrosta.

Kuppi kuumaa kahvia, tai ainakin kohtalaisen lämmintä...

Sää suosi ja aurinko jaksoi paistaa. Kuljimme kaikessa rauhassa luontoa ihastellen. Olisimme mielellämme nauttineet maisemista vielä hetken pidempään, mutta viiden tunnin retkilyn ja akkujen lataamisen jälkeen oli aika palata rutiineihin ja lähteä hakemaan poikaa päiväkodista.

Lopuksi vielä jokunen luontokuva matkan varrelta...

Hämähäkin seitti.

Naavan määrästä tiesi, että ilma ympärillämme oli puhdasta.

Syksyn myötä värien kirjo luonnossa oli laaja.

Monen moisia sieniä nähtiin matkan varrella.

Peikkometsä.

Syysaurinko  tarjosi metsässä valon ja varjon leikkejä.

Maratonvauhtinen.

Viimeviikko ei mennyt aivan niin kuin alunperin olin suunnitellut, mutta ei sen väliä. 

Tiistaille suunniteltu pitkä jäi taas tekemättä, mutta viikkoon mahtui kuitekin muutama juoksulenkki, yksi salitreeni ja retki lasten kanssa. Mieskin keskittyi määrän sijasta laatuun ja vaihtelua arkeen toi halkojen hakkaaminen keskellä metsää.

Minun halon hakkuuni ei sujunut ihan niin jouhevasti kuin mieheni. Mutta pakko oli päästä kanssa kokeilemaan.

Eilen sunnuntaina sain olla tuulenhalkoja, vauhdin pitäjä, kameli ja tsemppari, kun  olin mieheni maratonvauhtisella pitkällä mukana. 

Minä tietenkin pyöräilin vierellä ja ojensin tarvittaessa juomista, jotta mieheni sai juosta ilman lisäpainoa selässä tai käsissä. Sään suhteen kävi tuuri, sillä eilispäivien helteestä poiketen lämpötila oli mukavasti alle +20 eikä vettäkään satanut. Puolisoni tavoite oli juosta 25 km kahteen tuntiin. Juoksu kulki kuitenki yli odotusten ja mieheni oli erittäin tyytyväinen suorituksen jälkeen. Ja syystäkin sillä hän juoksi oman uuden ennätyksen kyseisellä matkalla.

Vauhti päällä.

Miehen maratonvauhtisen uusi ennätyslukema

Minäkin innostuin pyöräilyn jälkeen käymään vielä omalla lenkillä. Kävin vain ensin pienellä välipalalla ja vaihdoin hiukan varustusta. 

Pusero ja takki vaihtui pyöräilyn jälkeen t-paitaan.

Oma juoksuni ei ollut aivan yhtäjaksoista, sillä oli aivan pakko pysähdellä kuvaamaan kasveja ennakkotehtävää varten.

Jospa Myllyn kierroksella pääsisi vielä hiukan kovempaa.

Tätä kuvaa en tosin ottanut kasvistoa varten.

Mieheni juoksi myös maanantaina kova vauhtisen lenkin, 14km neljän minsan keskivauhdilla. Lisäksi kävimme vähän tekemässä lihaskuntoharjoituksia salilla. Itse olen pyrkiyt edelleen tekemään ihan vain peruskuntolenkkejä, mutta välillä minäkin intoudun revittelemää. Monesti tosin vauhti kiihtyy alamäissä ja hiljenee sitten taas ylämäen tullessa eteen. Kuten esimerkiksi toissaviikon kunnon mäkilenkillä kilometrien keskivauhdit vaihtelivat 6:22 ja 7:57n välillä, riippuen siitä oliko kyseessä alamäki vai ylämäki voittoinen osuus. En ole vielä saavuttanut sellaista kuntoa että pystyisin juoksemaan koko matkan tasaisella vauhdilla, toisin kuin mieheni.

Tiistaina olin suunitellut juoksevani pitkän, mutta ohjelman muututtua kerkesin juoksemaan vain 12km. 

Keskiviikko olikin sitten perhepäivä, kun pakkasimme rinkat ja suuntasimme tämän vuoden ensimmäiselle Siikanevan retkelle. Viimekesän lopulla löysimme paikan eskaritädin ansiosta ja tykästyimme kovasti. Teimmekin sinne vielä syksymmällä toisenkin retken. Molemmilla retkillä oli jännitystä mukana ja niistä voi  lukea lisää seuraavista päivityksistä Ikimuistoinen patikkaretki ja Retkikauden päätös.

Viimeviikon retki alkoi kanssa kaikkea muuta kuin lupaavasti.

Onneksi sade alkoi jo ennen kuin kerkesimme lähtemään niin emme kastuneet kesken retken.

Kun saavuimme autolla määränpäähän, satoi vettä aivan kaatamalla. No siinä sateen loppua odotellessa mutustelimme ensimäiset eväät. Hiukan jo mietimme, kannattaako lähteä edes kierrosta kävelemään, mutta taivas alkoi näyttämään selkenemisen merkkejä. Ja koska olimme kuitenkin ajaneet reilun tunnin verran, emme halunneet heti luovuttaa. Ja onneksi emme niin tehneet. 

Kirkastuva taivas.

 Ja se rauha ja hiljaisuus. Siis ainakin silloin kun lapset sattuivat olemaan hiljaa yhtäaikaa.

Pitkospuut suolta metsän siimekseen.

Lasten mielestä retken kohokohta.

Tällä kertaa paistoimme nuotiolla muutakin kuin makkaraa.

Kyllä näissä maisemissa kahvi maistuu erityisen hyvälle.

 

Suomen kesän parhaitapuolia, valoisat illat.

Siikanevan kierros, jos ympyrän sijaan tekee kahdeksikon.

Loppuperin retki onnistui mainiosti, vaikka osa eväistäkin unohtui kotiin. Tytötkin jaksoivat kävellä reippaasti koko kierroksen, kun reilun puolenvälin jälkeen pidettiin noin neljän tunnin tauko laavulla. Ja oliskohan hyttysillä ollut osuutensa reippaaseen vauhtiin...

Loppuviikosta minulla olikin sitten kolme työpäivää perätysten. Olin suunnitellut, että kuljen työmatkat pyörällä, mutta kilometriäkään niinä päivinä polkenut. Tosi perjantai aamuna juoksin töihin. Oli aika rankkaa juosta taas reppu selässä, mutta suoriuduin matkasta kohtalaisen hyvällä fiiliksellä, vaikka edellispäivän iltavuoro painoikin jaloissa.

Hyvä alku päivälle. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Suorin reitti olisi n. 7 km, mutta kun tekee muutaman lisämutkan...

Lauantai menikin töissä ja huilatessa sunnuntaita varten. 

Aika näyttää, miten hyvin tämän viikon suunnitelmat pitävät. No, tokkopa niistä kannattaa vielä mitään kertoa.
Saattaavat muuttua vielä moneen kertaan...

Sunnuntain lenkin kuvasatoa.