Lepoa ja antibiootteja.

Välillä sitä vain joutuu pysähtymään ihan kunnolla. Viime viikon suunnitelmat menivät täysin uusiksi. Oli meinaan pakko vain levätä ja olla mahdollisimman aloillaan. Ei ollut vaihtoehtoja. Edelleenkin minun on otettava rauhallisesti, jos meinaan parantua kunnolla ja välttyä jälkitaudeilta.

Yhtenä päivänä makoiltiin yhdessä tyttären kanssa sohvalla ja yritettiin parannella oloa.

Toissaviikon perjantaina menin normaalisti iltavuoroon töihin. Olo oli aamulla hiukan nuhainen, joten maltoin mieleni ja jätin juoksulenkin suosiolla väliin, vaikka aamu olikin kaunis ja aurinkoinen. Sen verran tosin ulkoilin, että kävelin osan työmatkasta, sillä pääni kaipasi raitista ilmaa ja ajattelin ettei pienestä kävelystä olisi haittaa.

Ehdin olla muutaman tunnin töissä, kun nilkkojani alkoi särkemään aivan kamalasti. Seuraavaksi ylitse vyöryi jääkylmä aalto.  Aloin täristä sillä niin paljon minua palelti. Tuo kaikki alkoi yhtäkkiä. Jouduin keskittymään toden teolla, että pystyin palvelemaan sen hetkisen asiakkaani loppuun. Kun pääsin vihdoin tauolle, arvelin että minulla on varmasti kuumetta.

Kuume nousi tuotakin korkeammaksi aika nopeasti.

Kuumeeni nousi todella nopeasti. Varasin ajan lääkäriin ja soitin miehelleni, että hän hakisi minut kotiin, kun pääsee töistä. Siinä kunnossa ei kauheasti tehnyt mieli matkustaa bussilla. Kun pääsin kotiin, otin särkylääkkeen ja hautauduin tunniksi sänkyyn ennen lääkäriin menoa.

Särkylääke alkoi vaikuttamaan ja sen hetkisten oireiden perusteella lääkäri arveli, että minulla on todennäköisesti infulenssa. Hän mittasi vain lämmön ja jätti keuhkoni kuunetelematta vaikka sanoin, että yskiminen sattuu. Kotiuduin sairasloman ja Tamiflu-reseptin kera.

Kotona muutama tunti myöhemmin alkoi kylkeeni sattua jokaisella hengenvedolla. Mieheni epäili sen johtuvan yskimisestä, mutta jotenkin tiesin ettei se johtunut siitä. Henki kuitenkin kulki ihan hyvin, joten arvelin pärjääväni, mutta varasin varmuuden vuoksi ajan työterveyteen toiselle lääkärille lauantai iltäpäivälle. 

Tuolla kertaa lääkäri tutki tarkemmin ja laittoi lähetteen labraan ja keuhkokuviin.

Tulehdusarvot olivat nousseet 188:aan ja keuhkoissa  näkyi vasemmalla puolella iso varjostuma. Keuhkokuume, ei enää epäilystäkään. Lääkäri kysyi pärjäänkö kotona vai kirjoittaako hän lähetteen suoraan sairaalaan. Vakuuttelin, että pärjään sillä lähtö sairaalaan ei houkutellut. Tällä kertaa kotiuduin kunnon antibioottikuurin kanssa.

Viikon antibioottikuuri piti sisällään 40 tablettia.

Seuraavat päivät meni maatessa joko sängyssä tai sohvalla. Appivanhemmat saattoivat pojan onneksi aamupäivisin hoitoon niin sain huilata päivällä hetken ihan rauhassa. Antibiootit alkoivat tehota ja jo maanantaina olo alkoi olla parempi. Tiistaina tulehdusarvo oli laskenut jo 30:een. Muutamana päivänä jouduin ottamaan lisäksi myös särkylääkettä päänsärkyyn.

Vaikka loppuviikosta minulla ei ollut enää kuumetta, niin en silti jaksanut keskittyä mihinkään. Sairasloman takia minulta jäi väliin myös kaksi koulupäivää. Minulla olisi ollut aikaa tehdä vaikka vähän koulujuttuja tai vaikka kirjoitella tätä blogia, mutta en vain saanut aikaiseksi.

Oloni muuttui paremmaksi päivä päivältä ja tämän viikon tiistaina tulehdusarvot olivat jo normaalin rajoissa ja hengitysäänet symmetriset. Maanantaina palasinkin  jo töihin sillä olin saanut sairaslomaa vain sunnuntaihin asti. Pakko oli kävellä vielä ihan hissukseen, sillä heti alkoi hengästyttämään, jos yhtään etenin reippaammin. Onneksi töissä sain ottaa myös rauhallisesti ja sen ansiosta jaksoin alkuviikon työpäivät kunnialla. Toki olisin saanut lisää sairaslomaa, jos en olisi tuntenut itseäni työkykyiseksi.

Torstaina yritin huilailla ja kerätä voimia perjantain messupäivää varten. Olin  meinaan GoExpo messuilla Naistenkympin pisteellä promoottorina. Tuo olikin ensimmäinen kerta, kun olin messuilla töissä, joten olen taas yhtä kokemusta rikkaampi.

Messuilla pääsin vaihtamaan kuulumisia mm. Lenkillä-blogia pitävän Elinan kanssa. 

Vieläkään olo ei tunnu täysin normaalilta, sillä hengästyn edelleen todella herkästi. Luulen, että minun täytyy vielä malttaa mieleni ja pysytellä jokunen tovi poissa lenkkipoluilta. Koska en ole yhtään varma milloin pääsen taas treenaamaan kunnolla niin olen joutunut miettimään kevään tavoitteet uusiksi. Mutta niistä lisää toisella kertaa.