Viimeiset viikot ennen puolikasta.

Viikon päästä pitäisi kiinnittää tämän vuoden ensimmäinen kilpailunumero rintapieleen. Meidän kohdalla se tarkoittaa Helsinki City Running Day:tä ja oasallistumista HCR:n puolikkaalle.

Mutta onko mitään enää tehtävissä kunnon suhteen tässä vaiheessa?

Eipä oikeastaa. Juoksukunto on nyt sellainen kuin on. Pohjatyö on tehty ja viimeisellä viikolla ennen kisaa ei pysty juuri enää muuta kuin huonolla tuurilla pilaamaan kisapäivän vireyden. Nyt siis täytyy vain malttaa keventää ja antaa kropan palautua. Itse käyn varmaan juoksemassa kevyen vitosen maanantaina ja ehkä jonkun lyhyemmän keskiviikkona tai torstaina. Kyykyt ja muut jalkoja helposti jumittavat liikkeet jätän suosiolla väliin kisaviikolla. Täytyy myös syödä hyvin ja pitää huolta hyvästä nestetasapainosta, varsinkin jos nämä lämpimät päivät jatkuvat. Jos sääennuste lupailee lämmintä ja takuuvarmaa hikoilua lappujuoksun ajankohtaan, otan itse ehkä mukaan oman juomareppuni. Varsinkin, kun puolikkaalla ei tule olemaan matkanvarrella kuin kolme juomapistettä.

Auringonpaiste ja lämmin sää on saanut luonnonkin heräämään.

Myös meidän oma aikataulu alkaa hahmottumaan tuolle päivälle. Junaliput on hankittu ja lastenhoidosta sovittu. Hotelliyö ennen kisaa olisi ollut houkutteleva vaihtoehto. Päädyimme kuitenkin pikavisiittiin aikaisesta aamusta huolimatta. HCR:n juoksunumeroiden haku päättyy lauantaina kymmenen aikaan, joten meidän täytyy lähteä Tampereelta vähän yli seitsemän junalla, jotta kerkeämme ajoissa perille.

 Mieheni tulee saamaan puolentunnin etumatkan sillä hän starttaa puolikkaalle ensimmäisessä lähtöryhmässä klo. 11:30, kun minä taas ampaisen matkaan neljännen ryhmän mukana klo 12:00. Mieheni kerkeää siis hyvin hengähtämään hetken oman juoksunsa jälkeen ennen kuin minä raahaudun maaliin.

Valmistautuminen kisaan on sujunut suurinpiirtein suunnitelmien mukaan. Ristiriitaisissa tunnelmissa odotan tulevaa koitosta. Sitä ei vielä tiedä mikä on päivän kunto itse kisäpäivänä, mutta sen mukaan mennään miten kulkee. Toissaviikon sunnuntain pitkälenkki kasvastti itseluottamusta tulevaa puolikasta ajatellen, kun taas viikon takainen lenkki romutti sitä hiukan.

 Toissaviikon sunnuntaina minulla piti alunperin olla vapaata, mutta se vaihtuikin työpäiväksi. Pysyin silti alkuperäisessä suunnitelmassa pitkänlenkin suhteen. En halunnut siirtää sitä vappupäivälle vaan  päätin yhdistää sen työmatkajuoksuun. En ollut onneksi ihan perillä päivän sääennusteesta. Jos olisin tiennyt etukäteen joutuvani juoksemaan pari tuntia vesisateessa, olisin varmaan heittänyt tossut narikkaan ja tyytynyt bussikyytiin.

Kevään paras pitkä tuli juostua koleassa ja sateisessa säässä.

Tihkusade alkoi juuri sopivasti kun sain  itseni ulos ovesta vähän yli yhdeksän. Reitti oli suurinpiirtein mietitty valmiiksi aikaisempien lenkkien pohjalta. Päätin juosta sellaisella vauhdilla mikä tuntuisi sillä hetkellä hyvälle. Vähän jouduin kyllä alkumatkasta jarruttelemaan, sillä juoksu kulki yllättävän hyvin. Siemailin urheilujuomaa noin kilometrin välein ja geeleistä otin lisäpotkua vitosen välein. Tälläkään kertaa pakki ei onneksi mennyt sekaisin Lidlin Sportyfeel tuotteista. Mieli pysyi positiivisena vaikka sade yltyi matkan edetessä ja olo alkoi muistuttaa uitettua koiraa. Onneksi hyvien varusteiden ansiosta vilu meinasi tulla vasta ihan loppumatkasta. Jos minulla olisi tuolloin ollut enemmän aikaa, olisin varmasti jaksanut juosta maltillisella vauhdilla vielä muutaman kilometrin lisää. Tuo 18,5 km on nyt toistaiseksi pisin lenkki minkä olen tämän vuoden puolella juossut.

Mitään ihemeellisempiä vappusuunnitelmia emme olleet onneksi tehneet, sillä keskimmäinen muksu oli sopivasti kuumeessa ja isäntä kärsi migreenistä. Vappupäivänä ei siis yhtään harmittanut, että sää oli sateinen. Hyvällä omallatunnolla katselimme lasten kanssa piirrettyjä sohvalla ja söimme herrkkuja.

Vappupäivänä herkuttelimme oikein kunnolla.

Vappuviikolla yritin ottaa treenien suhteen vähän iisimmin. Torstaina juoksin töihin ja lauanataina kävin pienellä aamulenkillä vaikka piti pitää ihan lepopäivä ennen viimeistä pitkää.

Oli vaihteeksi mukava juosta töihin hyvässä säässä.

Kevyt aamulenkki ennen töihin kiiruhtamista.

Viimeisin pitkälenkki olikin sitten kaikkea muuta kuin juoksun hurmaa. Matkan teko tuntuin työläältä heti alusta asti. Tavoitteena oli juosta rento 15 km. Kilometrit sain kyllä kasaan sisulla ja jonkinasteisella päättäväisyydellä, mutta rentous juoksusta oli kaukana. Valitsemani reitti oli tuolla kertaa ehkä hiukan mäkisempi kuin aikaisemmilla pitkillä. Halusin juosta muualla kuin liikenteen hälyssä, joten suuntasin syrjäisemmälle hiekkatielle. Yksi seikka mikä varmasti myös vaikutti juoksun takkuiluun, oli lämpö. Tuo juoksu oli meinaan ensimmäinen "helle"juoksu tälle keväälle. Kesä saapui kuin varkain. Menee hetki tottua uusiin lämpötiloihin. Kauhulla odotan niitä kesän oikeasti helteisiä päiviä. Tosin jos kesä menee samalla kaavalla kuin pari edellistä, ei niitä kovin montaa ole odotettavissa.

Välillä matkanteko oli yhtä lätäköiden väistelyä.

Tällä viikolla juoksin vielä kaksi noin tunnin mittaista peruslenkkiä ja kävelin kaksi 5,5 km:n lenkkiä. Tiistaina aamulenkin lisäksi tuli käytyä tekemässä vähän perusliikkeitä salilla. Keskiviikkona kaunis sää houkutteli tekemään pienen rennon kävelylenkin aamuvuoron jälkeen. Vauhti pysyi todellakin kevyenä, sillä tytöt innostuivat lähtemään minulle lenkkiseuraksi koulupäivän päätyttyä.

Jokaisella lenkillä on voinut bongata uusia kevään merkkejä.

Tyttöjen kanssa kävelyllä.

Helluntaille olin suunnitellut työmatkajuoksua, mutta se vaihtuikin kevyeen aamulenkkiin ja luonnosta nautiskeluun. Meidän nuorimmainen piti taaskin huolen siitä, ettei sinäkään aamuna nukuttu turhan pitkään, vaikka siihen olisi kerrankin ollut kaikilla mahdollisuus. No, jälkikäteen ei harmittanut yhtään. Sen sijaan, että olisin joutunut juoksemaan reppu selässä liikenteen hälyssä, sain juosta ilman aikataulupaineita luonnon helmassa. Puolessa välissä matkaa pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan linnun laulua ja Pärrinkosken kohinaa. Ja tietenkin piti ottaa ilo irti aamuauringon tarjoamasta vallaistuksesta.

Pärrinkoskessa riittää keväisin vettä.

Välillä tuli pompittua kiveltä toiselle, jotta pääsi sinne minne halusi.

Tuoreita lehtiä ja veden pinnan kimallusta.

Aamuaurinko tarjoaa parhaan valaistuksen.

Lauantai meneekin pitkälti töissä ja huomiselle Äitienpäivälle olemme suunnitelleet pientä ulkoilua retkeilyn merkeissä. Illemmalla poikkeamme vielä anoppilaan kahville.

Aurinkoista viikonloppua jokaiselle ja tietenkin ihaanaa Äitienpäivää kaikille äideille!

*Osallistumiset juoksuun saatu HCRD Streetteamin ja SportyfeelSpecialSquadin kautta

Vajaa viikko puolikkaaseen.

Voi kauhistus!
Enää vajaa viikko siihen, kun pitäisi astella juoksunumero rinnassa HCR:n lähtöviivalle ja lähteä testaamaan muiden juoksuun hurahtaneiden kanssa uudistettu puolimaratonreitti. 

Kuva otettu Helsinki running events 2-2017 lehdestä.

 Juoksunumerot on saatu  ja omat lähtöryhmät ovat varmistuneet. Ihan ei mies kerkeä juoksemaan maaliin asti ennen kuin minä pääsen starttaamaan. Hän meinaan starttaa ensimmäisessä eli valkoisessa ryhmässä ja minä vajaan tunnin myöhemmin harmaassa ryhmässä. Tiedän, että itse olen turhankin kovassa lähtöryhmässä. Minulla oli ilmeisesti turhankin optimistinen haave kuntoni kehityksestä ilmottautumishetkellä, mutta en tullut muuttaneeksi tavoiteaikaa ennen ryhmien muodostamista.  

Lähtöryhmät. Kuva otettu Helsinki running events 2-2017 lehdestä.

Epävarmuus yrittää luikerralla mieleeni ja koitan hätistellä sitä pois positiivisen ajattelun avulla. Tuskin olisin näin epävarma itsestäni, jos viimeviikkojen valmistautuminen olisi mennyt alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Toissaviikkoisen räkätaudin takia väliin jäi yksi salitreeni ja viikon juoksulenkit. Eniten kuitenkin harmittaa se, etten päässyt juoksemaan viimeistä kunnon pitkäälenkkiä sairatumisen takia. Kuumetta minulla ei varsinaisesti ollut, mutta olo oli sen verran vetämätön ettei lenkille lähdöstä kannattanut haaveilla. Onneksi sentään olo parani loppuviikoa kohden ja pääsin nauttimaan kauan odotetusta Haloo Helsingin keikasta Pakkahuoneella.

Viimeviikon kovin "urheilusuoritus" tuli suoritettua tanssien.

Viikko sitten sunnuntaina vappuaaton räntäsateessa uskaltauduin taas pukemaan lenkkitamineet päälle. Varovasti tunnustellen lähdin matkaan. Itse oli ajatellut juoksevani rauhallisesti 6-8 kilometriä. Loppuperin juoksin kuitenkin täyden kympin, sillä mieheni mielestä siihen olisi hyvä pyrkiä. Vauhdissa ei ollut kehumista, mutta pakko oli aloittaa rauhallisesti.

Vappuaaton loska ja säähän sopivat jalkineet.

Varovasti ja hissukseen räkätaudin jälkeen.

Vappupäivänä auringonpaiste houkutteli taas juoksemaan. Mies tosin piti lepopäivän, sillä edellis päivän pitkä (34km) painoi jaloissa. Lisäksi oikean jalan kantapää ärtyi tuosta vappulenkistä. Ilmeisesti kantapää ei tykännyt kenkävalinnasta. Mies on jo jonkin aikaa juossut taas ruullaavammilla Adidaksilla, mutta tuolle lenkille hän valitsi jäykemmät Saigonit jotka olivat muuten rätäsäähän sopivammat. 

Vielä ovat aamut olleet kylmiä.

Mutta takaisin vappupäivän juoksuun. Uskaltauduin juoksemaan hitusen vauhdikkaammin. Muutaman kuvaustauon ansiosta jaksoin juosta taas kympin. Myöhemmin päivällä kävelimme vieleä useamman kilometrin kaupungilla auringosta nauttien ja vappuhumua ihmetellen.

Kevään ensimmäinen perhoshavainto.

"Vappukukka" tienposkessa.

Koska aika alkaa käydä vähiin kävin myös keskiviikkona aamulenkillä. Otin alun rauhallisemmin, mutta loppumatkasta yritin juosta yhden kilometrin vielä vähän kovempaa. Ensin ajattelin juosta koko kympin lenkin pysähtymättä, mutta pitäähän sitä nyt edes yksi kuva lenkin varrelta taltioida ja pysähdyin hetkeksi yhdeksän kilometrin jälkeen.

Kukkimisen aloitttaneet pajunkissat aamuauringossa.

Perjanataina kävimme salilla tekemässä kevennetyn jalka ja selkätreenin. Jos viimeviikon sali ei olisi jäänyt väliin olisimme varmaan nyt jättäneet tuon treenin tekemättä. Mutta, koska ensi viikolla ei painoja nostella, jotta jalat eivät olisi jumissa kisapäivänä, olisi tullut turhan pitkä salitauko.

Hiirenkorvalla. Kyllä se kesä sieltä pikkuhiljaa lähenee.

Mies innostui eile lauantaina juoksemassa vielä 14 km vaikka hänen piti juosta jo vähän lyhempi lenkki. Tänään hänellä on vuorossa sunnuntaipitkiksen sijaan lyhyt veryttely. Kantapää oireilee edelleen, mutta toivottavasti vaiva alkaa helpottamaan pallonpyörityksen ja geelipohjallisten avulla.

Minulla on tänään kanssa lenkkipäivä. Ohjelmassa on kevyt 4-5 km. Saman moiset olisi tarkoitus juosta vielä maanantaina ja keskiviikkona. Muuten otetaan iisisti. Bussikorttikin umpeutuu maantaina, mutta taidan aloittaa työmatkapyöräilyn vasta HCR:n jälkeen. En meinaan ole vielä pyöräillyt talven jälkeen enkä nyt todellakaan halua jumiuttaa takalistoani istumalla satulaan pitkän tauon jälkeen.

Kevään enimmäisä kukkasia on päästy jo onneksi ihastelemaan

Tulevaan puolimaratonreissuun on valmistauduttu muutenkin jo monin tavoin. Mm. lastenhoito on järjestetty ja junaliput mennen tullen on varattu. Samoin myös pöytävaraus on tehty illaksi. Kisapäivän syömisiä ennen starttia on mietitty, mutta vaatetusta ei ole vielä lyöty lukkoon. Varusteet selvinnee sitten lähempänä, kun säästä on tarkempaa tietoa. Ja ennenkaikkea lehtistä on kanssa luettu huolella ja aikatauiluhin tutustuttu.

Helsinki running events 2-2017 lehdessä oli paljon luettavaa.

Jännittäviä aikoja siis eletään...

*Osallistumiset tapahtumaan saatu blogiyhteistyöllä SUL:n kanssa. 

1. ja 11. maraton. (HCM 2016)

Vihdoinkin minulle tuli tilaisuus istahtaa koneen ääreen ja koota viikon takaiset ajatukset teille jaettaviksi.

Selvisin siis hengissä ja maratonneitsyys on nyt mennyt. Ja niin se vain minustakin tuli HCM:llä maratoonari. 

Kaksi mitalia lisää meidän palkintokaappiin.

Jos maratonviikon sain töiden osalta "lomailla" poikkeusolosuhteiden takikia. Niin tällä viikolla on töitä paiskittu viimeviikonkin edestä.
Tuo nollaviikko sattuikin juuri oikeaan ajankohtaan. Sain huilata kunnolla ja keskittyä ensimmäiseen maratonkoitokseen. 

Kisaviikon otimmekin molemmat aika iisisti. Miehellä oli alkavan flunssan  oireita, joten ei kannattanut siinäkään mielessä kamalasti rehkiä. Me molemmat juoksimme vain yhdet kevyet kuuden kilometrin veryttelylenkit tiistaina. Valmisteluihin kuului myös hiukan runsaampi syöminen ja hiilihydraattien nauttiminen. 

Mysliä ja tuoremehua. Niitä harvemmin syön ja juon normaalisti.

Ennen viikonloppua meillä jännitettiin myös koulun alkua, kun tyttöjen syyslukukasi alkoi  11.8. Keskimmäinen muksukin aloitti opintaipaleensa, joten nyt perheessämme on kaksi koululaista.

Meidän koululaiset syksyn ensimmäisenä koulupäivänä.

Maratonreissussahan ei ollut kysymys meidän kohdalla vain juoksutapahtumaan osallistumisesta, vaan myös kauan kaivatusta kahdenkeskisestä ajasta. Viikonloppumme alkoikin perjantaina pojan viemisellä  Mummin ja Papan hellään huomaan. Tytöt olivat lähteneet aamulla kouluun ja olimme sopineet, että he menevät sieltä sitten suoraan mummilaan.

Reippaasti kohti mummilaa.

Vesisateen saattelemana lähdimme Tampereelta junalla kohti Helsinkiä.

Lähtöpäivän sateiset tunnelmat.

 Kun saavuimme määränpäähän, suuntasimme ensimmäisenä kohti majapaikkaamme. Olimme valinneet hotelliksemme Solo Sokos Hotel Tornin, joka sijaitsee keskellä Helsingin sydäntä, Yrjönkadulla Forumin kulmalla. Hotelli on sopivan kävelymatkan päässä rautatieasemalta ja etäisyys kisapaikalle ei ole pitkä.

Majapaikkamme maratonviikonlopun ajan.

Olemme yöpyneet samaisessa hotellissa kaksi kertaa aikaisemminkin ja jokaisesta vierailusta on jäänyt hyvät muistot.
Jo ensimmäisellä kerralla tykästyimme hotellin tunnelmaan ja hyvään asiakaspalveluun.

Hotellihuoneemme ennen tavaroiden levittämistä.

Huoneemme oli mukava kaksiosainen Solo Up Queen jossa on myös lisävuode mahdollisuus. Vuosi sitten yövyimme samanlaisessa huoneessa koko pesueen kera. Tällä kertaa saimme nauttia tilavasta huoneesta kaikilla herkuilla aivan kahdestaan.

Kun huone oli vallattu lähdimme katsastamaan maisemat Tornin huipulta. Hissillä pääsee melkein perille asti Ateljee Baariin 70 metrin korkeuteen, mutta viimeinen kerrosväli täytyy kulkea kapeita kierreportaita pitkin. 

Kierreportaat ylös Ateljee Baariin.

Tiesin, että maratonin jälkeen tuskin enää selviäisin noista portaista.Oli siis kivuttava huipulle vielä, kun se oli mahdollista.

Maisemat Töölönlahden suuntaan katsellessa.

Ja  rappuset alaspäin mennessä.

Maisemien ihailun jälkeen suuntasimme Töölön kisahallile noutamaan juoksunumeroita.

Liput Töölön kisahallin katolla.

Numeroita noutamassa.

Väliaika rannekkeita tarjolla.

Kisahallilla oli tietenkin pystyssä myös tapahtuman EXPO johon täytyi tutustua. Garminin väliaikarannekkeiden lisäksi löysin itselleni hyvän pitkähihaisen juoksupaidan, joka ratkaisi pukeutumis ongelmani. Koko viikon olin pähkäillyt miten pitäisi lauantaina pukeutua. Sääennuste kun lupaili sadetta ja tuulta. Mies oli päättänyt juosta shortseissa ja lyhythihaisella, mutta villukissanna minä tiesin tarvitsevani vähän enemmän vaatetta.

Hevoskastanjoita.

Perjantaina Helsingissä paistoi aurinko joten kävelimme Töölöä kierrellen takaisin hotellille.
Matkan varrella kävimme nauttimassa myös maukkaan pasta-aterian.

Töölön taloja.

Illan hämärtyessä kävimme vielä kerran ihastelemassa maisemia. Sitten oli aika rauhoittua ja suunnitella nukkumaan menoa.

Maisemat illan hämärtyessä.

Sadetta odotellessa.

Lauantai aamu valkeni sateisena. Vaikka meillä kerrankin olisi ollut tilaisuus nukkua rauhassa vähän pidempää, olimme aamupalalla jo hyvissä ajoin. Kisa-aamuna emme uskaltaneet maistella ihan kaikkia herkkuja mitä oli tarjolla, ettei maha vaan menisi sekaisin.

Kisapäivän aamiainen. Harvinaisen hyvää puuroa ja tuoretta leipää.

Aamiaisen jälkeen yritimme ottaa pienet nokoset, mutta eihän sitä saanut jännitykseltä unenpäästä kiinni. Tunnit klo 10:stä 14:sta tuntuivat matelevan. Laittelimme varusteita kuntoon ja teimme suunnitelmia loppupäivälle. Pikkuhiljaa alkoi kisajännitys nousemaan pintaan.
Mies joutui ottamaan särkylääkettä, sillä edellisiltana alkanut migreeni ei tuntunut hellittävän. 

Nämä ranteessa minä lähdin matkaan.

Kahden aikaan iltapäivällä lähdimme suuntaamaan kohti Paavo Nurmen patsasta ja Helsinki City Maratonin lähtöaluetta.
Sää oli ennusteiden mukainen. Tuulinen ja sateinen. Veimme varustekassimme säilytykseen ja sadeviitat päällä kävelimme kuuntelemaan viimehetken selostuksia ja kisapuheita.

Tuuliset tunnelmat ennen starttia.

Ennen starttia toivotimme vielä hyvää juoksua toisillemme ja valitsimme lähtöpaikkamme muiden juoksijoiden seasta.
Minä suuntasin suosiolla jonon häntäpäähän miehen jäädessä edemmäksi.

Odottava tunnelma.

Kun lähtölaukaus vihdoin kajahti ilmoilla, sai matkamme alkaa. Yritin pitää vauhdin maltillisena alussa. Pikkuhiljaa juoksun edetessä alkoi kylmyyskin kaikota jäsenistä ja tuulta ja sadetta uhmaten taitoimme matkaa. Onneksi sade pysyi pääsääntöisesti kohtalaisena ja kova tuulikin oli vastainen vain paikoin. 

Tiistain veryttelylenkillä juoksu oli tuntunut raskaalta, mutta onneksi kisapäivänä juoksu lähti kulkemaan kevyemmällä askelluksella. Ensimmäinen kymppi sujui hyvin ja puolivälissä matkaa olin hyvin omassa aikataulussani. Hieman jopa edellä. Koska juoksu tuntui kulkevan olin päättänyt tavoitella 5:15 loppuaikaa.

Ainoa matkan varrelta ottamani kuva.

Sateinen keli ei houkutellut napsimaan kuvia matkan varrelta vaan keskityin omaan suoritukseeni. Jokaisella juomapaikalla hidastin vauhtini kävelyksi ja join rauhassa ja nautin muita tarjolla olevia juttuja, kuten suolakurkkuja ja banaania. Juttukaverit vaihtelivat matkan varrella. Tunnelma juoksijoiden keskuudessa oli leppoisa ja sateesta huolimatta reitin varella oli mukavasti kannustajia.

Neljäntoista kilometrin kohdilla reitillä tuli vastaan jo Kauppatorin kiertäneitä, joilla oli puoliväli jo takana. Sattumoisin huomasin myös mieheni muiden kovempivauhtisten joukossa. Hihkaisin ja toivotin tsemppiä loppumatkaan. Siinä vaiheessa mieheni juoksu kulki vielä ennätysvauhtia.

Noin 28:n kilometrin kohdilla alkoi todellinen työn tekeminen. Yhdessä kohtaa käsivarteni puutuivat hassusti. Niin kuin olisin juuri tehnyt kunnon hauistreenin. Tuo vaiva ei onneksi kestänyt kovinkaan kauaa. Jaloissa ensimmäisenä alkoivat lonkankoukistajat kipeytymään ja askellus kävi raskaammaksi.  Pelkäsin olinko sittenkin juossut liian reippaasti ja hiljensin vähän tahtia. Tuossa kohtaa minut sai kiinni toinen ensikertalainen jonka kanssa olin jutellut jo aijemmin. Juttu luisti ja se sai unohtamaan väsymyksen. Tsemppasimme toisiamme ja juoksimme yhdessä noin tunnin verran. 

Nautin matkan varrella myös energiageelin jota kisajärjestäjä jakoi 3:n kympin kohdilla. Olin aijemmin jo pureskellut taateli-pähkinäpatukkaa jonka olin itse ottanut  mukaan. Geelin jälkeen maha meinasi mennä sekaisin, mutta onneksi vain meinasi toisin kuin miehelläni.

 Kun olimme juosseet noin kolme ja puoli tuntia ja arvelin mieheni olevan jo maalissa.
Kaivelin puhelimen esiin ja tarkastin tulospalvelusta hänen tilanteensa. Arvasin kuitenkin heti, että jotain ongelmia hänelle on täytynyt tulla loppumatkasta, sillä tulospalvelun aikaennuste  näytti päälle 3:36:n.  

Jonkin ajan kuluttua mieheni soitti minulle, niin kuin olimme aijemmin sopineet. Hän oli päässyt maaliin ja saanut haettua varustekassinsa missä puhelinkin oli jemmassa. Vaihdoimme pikaiset kuulumiset. Mies kertoi, että hänen mahansa oli mennyt sekaisin noin 12 kilometriä ennen maalia ja voimat oli kadonneet yhtäkkiä. Hän joutuu hiljentämään vauhtiaan eikä hän uskaltanut juoda enää loppumatkasta, sillä neste ei tuntunut imeytyvän vaan jäi hölskymään mahalaukkuun. Lähellä oli myös ettei hän jotunut pitämään vessataukoa. Sisulla hän kuitenkin jaksoi maaliin asti. Vaikeuksista huolimatta, hän ei jäänyt ennätyksestään kuin alle kymmenen minuuttia.

Lopuksi mieheni  tseppasi minua puhelimen välityksellä ja lupasi olla maalissa vastassa.

Viisi kilometriä ennen maalia minusta alkoi tuntumaan että jaksaisin sittenkin vielä kiristää tahtia.
Olimme ottaneet sen verran rauhallisesti jonkin aikaa ja jopa kävelleet muutaman pahan ylämäen. Kysyin juttukaverin fiiliksiä ja hän kehoitti minua juoksemaan omaan vauhtiini sillä hänen voimat eivät riittäneet loppukiriin siinä vaiheessa. Nautin vielä yhden geelin ja annoin mennä. Sadekkin oli laantunut ja aurinko paisteli pilvien lomasta.

Viimeiset kilometrit taittuivat yksi toisensa jälkeen. Noin kilometri ennen maalia aloitin todellisen loppukirin. Yksi nainen edelläni katsoi taakseen ja hänen ilmeensä kertoi, etti hän ajatellut päästää minua ohitseen. Mutta minä olin toista mieltä. Ohitin hänet ja  päätin vielä kerätä kymmen selkää ennen maalia. 

Juoksin niin kovaa kuin vain pystyin. Maali läheni ja sekosin laskuissa. Näin mieheni nurmikentällä, jossa hän oli odotellut minua noin puolitoista tuntia. Rakkaani kannustamana ylitin maalin ajalla 5:11,42 (nettoaika 5:08,32).

Mieleni teki lysähtää maahan, mutta sen sijaan kävelin halaamaan miestäni, jonka silmäkulmat meinasivat kostua. Kun sain hengitykseni tasaantumaan ja mitallin kaulaani oli fiilis aivan mahtava. Juoksu oli mennyt paremmin kuin olin odottanut ja olin selvinnyt hengissä ensimmäisestä maratonistani. Mieheni oli ylpeä minusta ja onnistumiseni helpotti hiukan hänen omaa pettymystään. Ja kuuluhan osa kunniasta myös hänelle. Ilman hänen kannustustaan tuskin olisin koskaan lähtenyt edes harjoittelemaan maratonia varten.
Ilmeisesti juoksuhulluus on tarttuvaa.

Tyytyväinen nainen maalissa.

Vaatteiden vaihdon jälkeen kerkesin vielä hierottavaksi. Miehenikin oli käynyt käsittelyssä oman suorituksensa jälkeen.

Hierojan käsittelyssä.

Sitten olikin aika suunnata Olympiastadionin varjosta takaisin hotellille. Ratikkamatka taittui juoksua fiilistellen.

Remontin kourissa oleva Olympiastadion.

Hotellilla kävimme äkkiä suihkussa, jotta kerkeäsimme vielä ravintolaan ennen keittiön sulkemista. Loppuilta meni hyvissä tunnelmissa.
Kuvia en viitsinyt enää napsia sillä pikaiset kisakuulumiset oli jo jaettu eteenpäin ja oli aika laittaa puhelin syrjään ja keskittyä olemaan läsnä oman kullan kainalossa.


Sunnuntaiaamuna käpsöttelimme taas ajoissa aamiaiselle. Käveleminen oli hiukan kankeaa ja etureiteni olivat aivan tukossa. Vaikka jouduimmekin juoksemaan märillä tossuilla, selvisimme molemmat kuitenkin ilman suurempia rakkoja ja hiertymiä. Mieheni juoksi kaikenlisäksi aivan uusilla tossuilla joilla hän ei ollut juossut vielä kertaakaan.

Kisan jälkeienä aamuna uskalsi syödä jo nrunsaammin.

Aamiainen on yksi Tornin parhaita puolia. Tunnelma on aina ollut rauhallinen vaikka väkeä olisi ollut reilummin. On myös mukavaa, että kahvi ja tee tarjoillaan pöytään toiveiden mukaan. Mahdollista on myös saada erikoiskahveja ja kaakaota jos sellaista sattuu tekemään mieli.

Kupillinen  cappuccinoa.

Loistavasti sujuneen viikonlopun kunniaksi nostimme myös maljan. 

Mahdollista tilata aamiaisella klo 9:n jälkeen.

Sitten olikin aika pakata tavarat, kirjautua ulos, kiittää mukavasta vierailusta ja suunnata taas kohti rautatieasemaa.
Kotimatka menikin seuraavia haasteita suunnitellessa.

Ehkä Tukholma ja HCM ensi vuonna...

* Yövyimme Solo Sokos Hotel Tornissa tarjoushintaan.