Kun kuviot muuttuu.

Joskus on vaikeaa saada aika riittämään kaikkeen. Kun on kolme lasta ja kokoaikainen työ on välillä haasteellista löytää aikaa omille harrastuksille. Elämä on täynnä valintoja, mutta oman hyvinvointini takia, en ole valmis luopumaan liikunnasta kokonaan. Sopivat välit täytyy vain löytää ja hyödyntää.

 Blogin ylläpitokin on joutunut hiukan retuperälle ajan puutteen vuoksi. Tämäkin kirjoitus on ollut työn alla jo useamman viikon. Olen bussissa kirjoittanut lauseen silloin toisen tällöin. Iltaisin taas kirjojen  lukeminen on kiinnostanut enemmän kuin oman tekstin kirjoittaminen. Ja mitä pidemmäksi julkaisuväli on venynyt sitä vaikeammaksi jutun viimeistely on käynyt.

Vielä keväällä tein töitä osa-aikaisena. Työpäivät olivat välillä lyhyempiä ja joskus saattoi olla "ylimääräinen" vapaapäivä. Silloin perheelle ja treenaamiselle jäi enemmän aikaa. Kesän alussa sain kokoaikaisen sopparin. Nyt töissä vierähtää keskimäärin kahdeksan tuntia viitenä päivänä viikossa. Vaikka hetki menikin totutellessa lisääntyneeseen työmäärään, ei voi olla kuin tyytyväinen sillä nykyään kaupanalalla ei ole helppoa saada täysiä tunteja.

Työvuoroni vaihtelevat aamu kahdeksan ja ilta kahdeksan välillä. Kesällä tuli vielä kuljettua pyörällä töihin ja kuin huomaamatta tuli harrastettua hyötyliikuntaa.  En ole koskaan ollut mikään himopyöräilijä ja pyöräilykauteni rajoittuu pääosin kesäaikaan. Loman aikana työmatkapyöräilyinto laantuikin sitten täysin. Nyt kuljen matkat pitkälti bussilla. Kun saan taas juoksun kulkemaan paremmin, saatan silloin tällöin juosta töistä kotiin.

Alkusyksystä olisi ollut kanssa hyvät pyäräilyilmat, mutta oma pyäräni on saanut levätä.

Lenkillä olen pyrkinyt käymään edes kerran pari viikossa hyöyntäen vapaapäiviä sekä aamuja ennen iltavuoroa. Salilla olemme niin ikään pyrkineet käymään kaksi kertaa viikossa. Salipäivät vaihtelee myös minun työvuorojen mukaan. Jos molemmat kerrat eivät onnistu arkipäivinä on toinen treeni käyty tekemässä viikonloppuna.

Instagramista löytyy myös treenipäivityksiä. Tämä kuva on elokuun 20. päivä.

Toissaviikolla kävin juoksemassa tiistaina viiden kilometrin aamulenkin ja keskiviikkona kuljin pitkin polkuja pääosin kävellen kahdeksan kilometrin verran. Salilla käytiin keskiviikkona ja sunnuntaina. Torstaina käytiin myös kävelemässä miehen kanssa melkein kympin lenkki sekä sunnuntaina salin jälkeen 8 kilometriä.

Välillä on mukava kulkea pitkin metsäpolkuja.

Viimeviikolla salipäiviä oli torstai ja sunnuntai, kun taas juoksulenkit jäi yhteen kertaan ja sekin oli kaikkea muuta kuin mieltä ylentävä. Lähtiessä fiilis oli vielä hyvä ja ajattelin kokeilla hiukan pidempää juoksulenkkiä. Melkopian juoksu alkoi tökkimään vaikka yritin pitää vauhdin koko ajan maltillisena. Neljän kilometrin jälkeen olikin sitten pakko tyytyä kävelemään loput kolme kilometriä. Hetken kävi jo mielessä, että juoksuharrastus joutaa mun osalta vaikka romukoppaan. No sinne se ei kuitenkaan, ainakaan vielä, ole joutunut. Joskus homma vaan tökkii. Silloin ei auta muu kuin purra hammasta ja yrittää nousta montun pohjalta ylös.

Onneksi sää oli sentään kaunis vaikka juoksu ei kulkenutkaan.

Tällä viikolla me ollaankin oltu taas ystäviä juoksun kanssa. Aamulenkkit tuli juostua maanantaina ja torstaina ja tänään lauantaina tuli hilpaistua hiukan vauhdikkaampi vitonen.

Maanantai aamun lukemat.

Tostaiaamuna tuli lenkillä napattua muutama kuvakin.

Pitkästä aikaa vitonen alle seiskan vauhdilla.

Tänään olisi ehkä ollut aikaa juosta vähän pidempi ja rauhallisempi lenkki, sillä minulla on pitkästä aikaa koko viikonloppu vapaata. Mutta lupasin lapsille, että olen vain hetken poissa. Läpsystä teimme vaihdon mieheni kanssa. Hän lähti vuorostaan juoksemaan, kun minä tulin kotiin. Tosin hänellä oli treffit juoksukaverin kanssa pidemmän matkan merkeissä.

Toivottavasti saamme nauttia vielä aurinkoisista syksyaamuista.

Viisi x puolikas.

Näin kevyemmän viikon kunniaksi on ollut aikaa fiilistellä kahden edellisen viikon hyvin sujuneita lenkkejä.

Onneksi välillä on ollut myös kauniita syyspäiviä.

Alkusyksyhän meni tuskastellessa, kun yksinkertaisesti tuntui, ettei juoksu lähde kulkemaan ollenkaan. Päätin olla ottamattua turhia paineita sen suhteen. Sitkeästi jatkoin lenkillä käymistä ja tarvittaessa kävelin, jos juoksu tuntui liian raskaalta. Nyt työ on alkanut tuottamaan tulosta ja lenkit ovat alkaneet kulkemaan hitusen paremmin. 

Mieheni juoksut ovat kulkeneet tavanomaiseen tapaan ja taas on takana kaksi kovaa viikkoa, joten nyt on ollut aika ottaa kevyemmin nämä viimepäivät.

Viimeviikolla hän sai päähänsä testata montako puolikasta hän jaksaa viikon aikana juosta. Maanantai meni vielä huilatessa sunnuntain pitkän jäljiltä, mutta tiistaina alkoi puolikkaiden keräily 22:n kilometrin lenkillä. Keskiviikkona matka oli 21 kilometria, samoin kuin torstaina. Vaikka torstaina jalat tuntuivat jo hiukan väsyneiltä ei perjantaina voinut tyytyä yhtään sen lyhyempään matkaan. Lauantai sen sijaan meni huilatessa ja autossa istuessa, kun matkasimme pienelle syyslomareissulle minun lapsuusmaisemiini josta palasimme kotiin tiistaina.

Jokunen lukija saatta tämän kirkon tunnistaa...

Koska mieheni tavoittelee aina kovalla viikolla sataa kilometriä, oli viime sunnuntaina hänellä tavoitteena juosta vähintään 15km. Arvelin jo ennen kuin hän lähti tuolle viikon viimeselle lenkille, että tuskin hän malttaa jättää tuotakaan matkaa "vajaaksi". Silti pieni huoli alkoi hiipimään mieleen, kun miestä ei alkanut kulumaan takaisin mummolaan siihen aikaan kuin olin laskeskellut. Senverran monet lenkit mieheni on anoppilansa maisemissa juossut, ettei eksymisen varaa juuriikaan ole, mutta aina voi sattua jotain muuta. No, onneksi mies saapui vihdoin lenkiltä. Juuri sopivasti ruoka-aikaan. Ja kuten arvelin, oli hän juossut viikon viidennen puolikkaan. Kaikilla noilla puolimaratonin mittaisilla lenkeillä oli keksivauhtikin ihan kiitettävä, noin 5 min/km. Kaikenkaikkiaan kilometrejä viimeviikolle kertyi 106. Samoin toissaviikolla kilometrejä kertyi hiukan päälle sata.

Salitreenit ovat jääneet taas muutaman kerran väliin aikataulusyistä, mutta minä olen yrittänyt välillä tehdä kotijumppaa juoksulenkkien lisäksi. Tällä viikolla kerkesimme perjantaiaamusta salille ennen kuin työvuoroni alkoi klo 11.00. Koska tuo salitreeni oli viikon ainoa ja minulla ei ollut aikaa kuin noin reilu tunti, keskityin minä tekemään kokonaisvaltaisempia perusliikkeitä kuten kyykkyä ja maastavetoa.

Itse tykkään kirjata sarjat ylös niin on helpompi seurata kehitystä.

Mutta palataampa taasen juoksun pariin. Toissaviikon sunnuntaina juoksin syksyn ensimmäisen kymppini. Olin ajatellut juoksevani vain sateen piiskaaman vitosen, mutta mieheni oli sitä mieltä, että kymppi olisi minimi. No pitihän se näyttää, lähinnä itselle, että pystyisin siihen. Yhtään kertaa en edes pysähtynyt eikä vauhtia tarvinnut hidastaa kävelyksi. Kuvaamaankan ei tarvinnut ruveta, sillä jätin puhelimen suosiolla kotiin sateen takia.

Ensin mentiin pohjalle ja sieltä kivuttiin ylös.

Viimeviikon alkupuolella sai lenkit juosta edelleen aikamoisessa syyssateessa. Tiistaiaamuna riitti vitonen kaatosateessa. Keskiviikkona sade onneksi vähän taukosi ja maltoin juosta kutosen hiukan rauhallisemmin.

Aamulenkin jälkeen söin vasta kunnon aamiaisen. Ennen lenkkiä vain vähän muroja.

Viimeviikon keskiviikkona oli vielä puissa runsaasti lehtiä.

Perjantaina piti olla salipäivä, mutta punttitreeni vaihtuikin lenkkeilyksi. Ennen lähtöä arvuuttelin ääneen, että paljonkohan jaksaisin juosta. Mies oli sitä mieltä, että kymppi olisi taas minimi. Epäilin jaksaisinko, johon mies vastasi : "Jos et ole kympin kunnossa, juokse 12.

Ja arvaattekos kuinka siinä kävi. En ollut kympin kunnossa. Se tusinan verran kilometrejä tuli kerättyä. Maltoin pysähtyä kuvaamaankin vasta kun 11km oli mittarissa. Tosin jouduin tekemään pienen lisämutkan ja enkös onnistunut löytämään tienoon kuraisimman pätkän.

Onnistuin kuraamaan tossut kunnolla lenkin loppuvaiheessa.

Lopuksi vielä vika kilometri rauhallista hölkkää ja kotiin päästäessä fiilis oli mitä mahtavin.

Syksyn toistaiseksi pisin juoksulenkki.

Sunnuntain lenkii kotipuolessa osottautuikin sitten kiihtyvävauhtiseksi vitoseksi vaikka lähtiessä juoksufiilis ei ollut ihan huipussaan. Jotenkin oudosti kotikylän etäisyydet ovat vuosien saatossa lyhentyneet joten reittiä oli vaikea suunnitella etukäteen.

Piti ottaa rauhallisemmin, mutta vauhti vain kiihtyi loppua kohden.

Tämä viikko onkin sitten tosiaan otettu iisimmin. Alkuviikko lomailtiin lasten kanssa, mutta keskiviikkona oli aika palata töihin. Ihme kyllä sain itseni vielä työpäivän jälkeen lenkille. Sain päähäni, että haluan mittariin lukeman kahdeksan. Spurttasin vanhalle uimarannalle, jotta  kerkeäisin napata muutaman kuvan ennen kuin pimeys valtaisi tienoon. Huonoksi tuuriksi, mittarini päätti tallentaa suorituksen siinä vaiheessa. Arvelin juosseeni siinä vaiheessa vasta vajaan kilometrin, mutta eihän sitä voinut ottaa mukaan lukuun, kun kerran irralliseksi suoritukseksi. Ei auttanut kuin aloittaa alusta ja käynnistää mittari uudestaan. Sain kuin sainkin haluamani luvun lopulta mittariin. Juoksin varmuuden vuoksi vähän päälle kahdeksan kilometriä. Kun siihen lasketaan mukaan alkuspurtti, tuli tuona iltana juostua yhteensä reilu 9 km.

Lenkille lähtiessä alkoi hämärtymään. Kotiin päästessä oli jo pimeää.

Juoksukunto on siis taas paranemaan päin. Toisaalta minua kiinnostaisi keskittyä nyt loppuvuoden ajan enemmän saliharjoitteluun, mutta saa nyt nähdä. Ensi viikolla ainakin olisi tarkoitus käydä kahtena päivänä nostelemassa painoja.

Sopiva kisavauhti?

Meidän seuraavana juoksu- kisaan/tapahtumaan on vielä kuusi viikkoa, mutta meillä mietitään jo kisastrategiaa ja vauhdinjakoa. 

Vaihteeksi on saanut juosta myös kesäisemmässä säässä.

Elokuun 12. päivä juostavan Helsinki Street Runin matka on 17 km. Tuota matkaa on vaikea verrata muihin aikaisempiin kisamatkoihin, kun se ei ole mikään "virallinen" matka kuten esim. maraton tai puolimaraton. 

Pitäisikö tuolle matkalle startata heti alussa jo kovaa niin kuin kympin kisaan, vai loppuuku paukut silloin kesken. Vai pitäisikö aloittaa vähän säästellen ja juosta puolikkaan kisavauhdilla. Silloin on tosin "vaarana", että matka loppuu kesken ja osa voimavaroista jää käyttämättä. Tietenkin vauhdin valintaan tulee vaikuttamaan kisapäivän kunto ja fiilis. Haluaako juosta veren maku suussa vai rennosti jolkotellen.

 Jos osallistuisimme alkuperäisen suunnitelman mukaisesti HCM:lle, olisi vauhdinjako taas toisen lainen. Minua vauhti ei  mietitytä toisin kuin miestäni. Minä aijon taas lähteä juoksemaan fiiliksen mukaan. Jos kulkee mennään reippaammin ja jos ei niin sitten nautitaan maisemista ja tunnelmista. Tavoite aika Street Runille olisi helpompi asettaa jos sen olisi jo kertaalleen juossut. Mutta koska olemme ensikertalaisia, niin nyt vasta asetetaan pohja. Luulen, että mieheni tulee juoksemaan kisan tosissaan. Niin käy loppuperin aina, kun hän saa numerolapun rintaan.

Välillä aurinko paistaa risukasaankin.

Tämän viikon mieheni on ottanut edelleen rennosti treenien suhteen. Pari päivää hänellä meni migreeniä potien. Yhtään lenkkiä hän ei ole juossut, mutta kerran kävimme yhdessä salilla. Punttitreenissä keskityimme tällä kertaa penkkipunnerrukseen, maastavetoon ja selkäliikkeisiin. Onneksi, sillä minun seuraavan päivän työmatka juoksu olisi muuten ollut varmasti vielä tahmeempi kuin mitä se oli. 

Maastavedon oma enkkani on tällä hetkellä 70kg.

Onneksi kerkesin torstaiaamuna lähtemään sen verran ajoissa liikenteeseen, että kerkesin alkumatkasta kiertämään mukavampaa metsäreittiä pitkin normireitin sijasta. Vaihteeksi kesäisempi sää sai sykkeet nousemaan aika korkealle. Tosin alun reippaammalla vauhdilla saattoi olla osuutensa asiaan. 

Polku metsän siimekseen.

Valon ja varjon leikki vaahteran lehdillä.

Pieniä esteitä matkan varrella.

 Mutta täytyihän se kuvaamiseen menetetty aika jotenkin saada kiinni, jotta kerkesin töihinkin ajoissa. Ja koska pysähdyin myös Arboreettumissa ihastelemaan kukkia, piti myös loppumatkasta laittaa isompaa vaihdetta silmään.

Arboreettumin kukkaloistoa. Alppiruusuja.

Torstain lenkin lukemat.

Maanantaina en voinut syyttää lämpöä nihkeästä menosta kotimatkaa juostessani, sillä noin puolet matkasta juoksin vesisateessa. Syypää väsyneisiin jalkoihin oli tuolloin melkein kahdeksan tunnin seisoskelu/kävely töissä.  Kauheasti ei tuolloin houkutellut lisämutkien teko ja koska säässäkään ei ollut kehumista, juoksin suorinta reittiä kotiin. 

Maanantaina kotiin saapui uitettu juoksija.

Tiistaina ja lauantaina työmatkat tuli hoidettua pyörällä polkien.

Tiistaina piti kiertää maisemareittiä silläkin uhalla että vesisade kastelisi.

Lauantaina sai polkea aurinkoisessa säässä vaikka tuuli olikin aikamoinen.

Alkava viikko mennään vielä jonkin verran vanhojen rutiinien mukaan. Tosin poika pitää parina päivänä kyytsätä päivystävään päiväkotiin, sillä oma päikkymme on kiinni heinäkuun. Onneksi minun ei tarvitse suurta mutkaa tehdä niinä aamuina, kun on minun vuoroni viedä poika pyörällä hoitoon. 

Ensiviikon lopulla onkin sitten tiedossa eläimellistä menoa, kun suuntaamme pienelle minilomalle Helsinkiin koko perheen voimin. Se on otettava ilo irti yhteisestä vapaasta ajasta ennen kuin muuttuvat tekijät laittavat arkemme uuteen järjestykseen.

Vastatuulta.

Tällä viikolla on tuuli tuonut taas lisähaastetta treeneihin. 

Kova vastatuuli teki minun juoksustani extratahmeaa, mutta mieheni menoa se ei ole juuri hidastanut. Hän meinaan juoksi torstaina kevään parhaan kovavauhtisen kympin.

Torstaina olisi pitänyt olla vielä pipo päässä lenkillä. Sen verran kova tuuli puhalsi järveltä.

Olemmme kumpikin oppineet, että silloin, kun juoksu tuntuu kulkevan, on siitä silloin otettava kaikki irti. Torstaina miehelläni oli alunperin tarkoitus  juosta reipasvauhtinen 14km, mutta suunnitelmat muuttuivat jo heti alkumatkasta. Hän lähtikin tavoittelemaan kovavauhtista kymppiä.

Välillä myötäinen tuuli suorastaan painoi menemään entistä kovempaa, mutta kotiinpäin juostessa vastatuuli teki hengittämisestä työlästä. Kevään pölyt ovat tehneet hänen kohdallaan siitä jo muutenkin vaikeampaa.

Kevät tuo tullessaan kaikenmaalilman siitepölyt.

Vaikka olosuhteet yrittivät hankaloittaa tavoitteen saavuttamista, juoksi hän tämän kevään kovimman aikansa kymmenen kilometrin matkalle. Tällä viikolla hän on ottanut muutenkin taas ilon irti treenaamisesta edellisviikon täyslevon jälkeen.  Meillä on osa porukasta ollut pienessä kevät flunssassa. Nuorin on ollut poissa päiväkodista ja keskimmäinen muksu oli jokusen päivän kuumeessa. Tosin mies juoksi kaksi viikkoa sitten pienellä riskillä vielä pitkänlenkin (41km) kovanviikon päätteeksi, vaikka kurkku tuntui jo hiutusen karhealta. Hän kyllä tietää ettei se ehkä ollut järkevää. Mutta minkäs teet, jos toinen on jääräpää. Sen jälkeen hän pitikin sitten väliviikon juoksusta. Olo koheni loppuviikoa kohden joten jalkatreeniä salilla ei tarvinnut jättää kuitenkaan väliin.

 Miehelle lenkkipäiviä tälle viikolle kertyy 5 kpl + 1 salitreeni. Tämän päivän pitkä (todennäköisesti n. 40km) on vielä juoksematta Tähän mennessä kilometrejä on kuitenkin kertynyt jo reilu 60.

Maanantaina löysin itseni taas ojanpohjalta kesken lenkin, mutta onneksi vasta loppumatkasta.

Minun tämän viikon lenkit ovat olleet vähän tahmeita. Varsinkin torstain kotimatka vastatuuleen oli todella työläs. Maanantain pk-kymppi oli ihan ok. Varsinkin kun pitkästä aikaa pääsin juoksemaan yhden lempireiteistäni, joka on vihdoin kohtalaisessa kunnossa talven jäljiltä.

Peruslenkeillä yritän pitää vauhdin maltillisena.

Tiistaina juoskin pitkästä aikaa ihan aamusta. Koska edellispäivän lenkki painoi jaloissa, mennä himmailin ihan rauhassa kuusikilometriä ja nautiskelin auringonpaisteesta.

Jään rippeet lähilammella tiistaiaamuna.

Tänään minun piti juosta töihin vielä viikon viimeisenä lenkkinä, mutta jätän sen nyt väliin. Jo eilen olo oli sen verran väsynyt ja vetämätön, että katsoin parhaaksi ottaa iisisti. En meinaan haluaisi tähän väliin sairastua kovempaan flunssaan. Pieniä ensioireita, kun meinaan on jo havaittavissa. Jalat tuskin olisivatkaan olleet tänään  kovinkaan yhteistyöhaluiset. Perjantain salitreenin ansiosta ne tuntuvat olevan väärinpäin takalistossa kiinni.

Salilla tuli tehtyä mm. prässiä 10X130kg:lla.

Mutta olen minäkin päässyt kokemaan vauhdin hurmaa, vaikka meno on tällä viikolla vähän tökkinytkin. Viimeviikolla minä juoksin kaksi lenkkiä sen yhden salitreenin lisäksi. Alkuviikon lenkki oli kevyt peruslenkki, mutta torstain kotimatkasta tulikin vauhtilenkki.

Minulla oli menossa yhdeksän päivän työputki ja työpäiviä oli takana jo kahdeksan. Jalat tuntui töissä aika väsyneiltä, mutta siitähuolimatta jotenkin tuntui, että sinä päivänä juoksu saattaisi kulkea. Ja niinhän siinä kävi, että kerrankin meno oli lennokkaan tuntuista. Parhaan kilometrin ajaksi tuli peräti 5:43. No, tuo kilometri oli alamäki voittoinen, mutta mitäpä sen väliä. Mieltä se piristi kuitenkin.

Kevään ehdottamasti paras kotimatka

Toivon vaan, että kolmen viikon päästä minulle sattuisi hyvä päivä, kun on aika startata HCR:n puolikkaalle. Välillä, varsinkin kun juoksu ei kulje ei sitten millään, pieni pelko hiipii selkäpiihin. Mitähän siitäkin koitoksesta mahtaa tulla. Uskon kyllä, että jaksan matkan maaliin asti jos vaan olen juoksukunnossa. Mutta minkälaisella ajalla, niin se on arvoitus. Tuskaa siitä tulee, jos palaset ei loksahda kohdilleen. No, en kuitenkaan aijo ottaa paineita loppuajasta, vaan lähden tutustumaan avoimin mielin meille uuteen tapahtumaan ja fiilistelemään tunnelmaa.

Täytynee toivoa, ettei mitään muuta kovempaa vastatuulta ilmaannu näin lähellä kevään ensimmäistä tavoitetta. Orastavan flunssan lisäksi oiken jalan kalvojänne on alkanut hiukan ryttyilemään kanssani, mutta jospa se talttuisi venyttelyllä ja pallonpyörittämisellä.

Vaihtelua peruspuurtamiseen.

Tällä viikolla tulikin tehtyä pari erillaista treenia mitä yleensä kuuluu ohjelmaan.
Vaikka en niin kauheasti talvi-ihminen olekkaan, niin tuo se sentään mahdollisuuden vaihtelulle.

Jäät antavat uusia reittivaihtoehtoja jos ovat vaan tarpeeksi vahvoja.

Tosin siltä vähän vaikuttaa, etten hiihtämään pääse tänäkään talvena. Viimeiset kolme talvea ovat sukset olleet telakalla, kun meidän lähilatua ei ole saatu kunnolla hiihdettävään kuntoon. Niin himohiihtäjä en todellakaan ole, että viitsisin lähteä merta edemmäs kalaan tai hiihtelisin huonolla ladulla. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ei tämä talvi vielä ohi ole. Säätilat ovat vaihdelleet sen verran paljon, että ehkä se kunnon talvi tulee vasta sitten, kun toivomme kevään jo koittavan.

Mutta voi talvella sentään muutakin tehdä kuin hiihtää, jos on edes vähän lunta ja pakkasta. 

Viime sunnuntain blogipäivityksessä tokaisin, että käyhän se pulkan  vetokin treenistä. Ja  kyllä se muuten käy. Varsinkin jos vetää pitkin järven jäätä hangessa perässään parhaimmillaan +35kg siihen mitä itse painaa. 

Hiukan oli miehellä ahtaat oltavat pulkassa.

Kävimme tosiaan silloin ulkoilemassa lasten kanssa. Suuntasimme läheiselle lammelle, jonne on aurattu n. 1,4km:n mittainen luistelurata. Tämä on nyt vasta toinen talvi jolloin luisteleminen lammen jäällä on mahdollista.  Mukana oli kolme pulkkaa ja tytöille luistimet.  Välillä vedin tyhjää pulkkaa ja välillä onnistuin houkuttelemaan pojan kyytiin. Hän kun olisi mielellään vetänyt itse pulkkaa lähes koko ulkoilun ajan. Välillä taas oli kyydissä toinen tytöistä tai sitten vedin molempia omissa pulkissa.

Minä itse...

Kun pääsimme jäälle laittoivat tytöt luistimet jalkaan. Miehellä ja pojalla kun ei toistaiseksi ole luistimia, niin jätin minäkin omani kotiin. Tyttöjen luistellessa me muut liikuimme auraamattomalla jäällä. Lunta oli sen verran, että kenkä piti hyvin eikä ollut yhtään liukasta. Välillä minä vedin lyhyemmän ajan miestäni pulkassa. Sain tehdä tosissani töitä ja puuskutin eteenpäin jalat hapoilla. Välillä oli poikakin kyydissä lisäpainona. Sitten olikin  mieheni vuoro vetää minua. Tytöt jaksoivat luistella varmaan n. 2,5km jonka jälkeen he istuivat kyytiin ja kotimatka sai alkaa.

Tytöt tykkäävät luistelusta.

Mies vuorostaan vetojuhtana.

Maantaina jalat olikin sitten raskaat kuin puupökklöt, kun suuntasin lenkille. Lumisateessa painelin menemään vain 5,5 km. Kotona tein vähän vielä lihaskuntojumppaa kahvakuulalla.

Juoksua lumipyryssä.

Tiistaille olin kanssa suunnitellut juoksulenkkiä, mutta vaihdoinkin suunnitelmia lennossa ja vaihdoin lenkkarit luistimiin ja suuntasin jäälle. 

Rata oli aurattu edellispäivän lumisateen jäljiltä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.  

Alkuun ei näkynyt muita mailla eikä halmeilla. Oli hienoa olla yksin jäällä kaikessa rauhassa, mutta toisaalta vähän pelottavaakin. Ekalla kierroksella sydän hyppäsi kurkkuun kerran jos toisenkin jään ritistessä jalkojen alla ja paukahdellessa kauempana. Pikku hiljaa ääniin tottui ja ne ei enää tuntuneet niin kammottavilta. Olihan jää kantanut mönkijänkin niin kyllä kai minutkin.

Omat luistimeni  ovat peruskoulu ajoilta. Ne ovat vieläkin suht hyvässä kunossa

Luistimet laittoivat jalkaterät ja nilkat koville. Olinhan ekaa kertaa luistelemassa sitten viime talven. Mieli ei halunnut lopettaa muutamaan kierrokseen vaikka jalat olivatkin toista mieltä. Minulla oli aikaa luistella noin tunnin verran ennen iltavuoroon kiiruhtamista ja olin päättänyt hyödyntää joka minuutin. Loppuvaiheessa sain seuraa appiukosta, joka on kanssa innokas liikkuja ja urheilumies henkeen ja vereen.

Viimeisellä kierroksella jalat olivat jo sen verran väsyneet, että keskittyminen herpaantui jutellessa ja yks kaks huomasin tekeväni ilmalennon ja täyden kympin mahalaskun, joka sai hetkeksi haukkomaan henkeä. Onneksi selvisin ilman suurempia haavereita. Nyt on vain toinen polvi mustelmilla ja oikean lonkkaluun kohdilla on pieni ruhje.

Minä en pääse edes luistimilla samaan vauhtiin kuin mieheni juoksee.

Onneksi en tosiaan satuttanut polveani pahemmin ja pystyin keskiviikkona tekemään kunnon jalkatreenin salilla. Hiukan irvistelin jos polvi sattui hipaisemaan maata askelkyykkyjä tehdessä, mutta esimerkiksi se ei estänyt parantamasta prässitulosta. Aikaisemmin olen tehnyt siinä sarjoja maksimissaan 90 kilolla, mutta nyt tein kuusi toisto 110 kilolla. Penkkipunnerruksessakin nousi muuten taas 50 kiloa.

Penkkipunnerrus on yksi lemppareistani salilla.

Torstai ja perjantai menikin töissä, mutta eilen pääsin taas lenkille. Tavoitteena oli juosta vähän pidempi lenkki kuin viimeviikon pisin, eli vähintään 11 km. Sää oli mahtava ja jää jalkakäytävillä ei hidastanut menoa, kun jalassa oli taas nastalenkkarit. Vauhti meinasi yltyä herkästi nostaen sykkeen turhan korkeaksi. Yritin himmailla ja ottaa rauhassa, mutta vähän heikolla menestyksellä.

Pikkuhiljaa pidemmälle.

Jännä miten sitä  jaksoikin silloin puolisen vuotta sitten juosta sen maratonin, mutta nyt 12 kilometriä tuntuu työvoitolta. No, ei se minun kohdallani mikään ihme ole, kun syksy ja alkutalvi meni sairastellessa. Neljään kuukauteen mahtui vain kourallinen lenkkejä nekin oli suurelta osin kävelypainotteisia.

Lauantaina piti pysähdellä muutaman kerran kuvaamaan.

Miehellä on taas kova viikko menossa. Viisi lenkkiä jo takana ja kilometrejä kasassa 92.  Lyhin lenkki oli maanantain  15 km ja pisin oli eilisen 30km. Mies joutui taktikoimaan jottei lenkki venähtäisi taas nelikymppiseski. Hän lähti matkaan ottaen mukaan vähemmän juomaa ja energiapatukat jäi kotiin. Tämän päivän lenkki on vielä tekemättä, mutta tuskin mies malttaa tänäänkään jättää lenkkiään kovin lyhyeksi. Varsinkin kun edessä siintää kevennetty viikko.

Saa nähdä mitä ensiviikko tuo tullessa. Ainakin olemme miettineet tutustumiskäyntiä toiselle salille.