Vastatuulta.

Tällä viikolla on tuuli tuonut taas lisähaastetta treeneihin. 

Kova vastatuuli teki minun juoksustani extratahmeaa, mutta mieheni menoa se ei ole juuri hidastanut. Hän meinaan juoksi torstaina kevään parhaan kovavauhtisen kympin.

Torstaina olisi pitänyt olla vielä pipo päässä lenkillä. Sen verran kova tuuli puhalsi järveltä.

Olemmme kumpikin oppineet, että silloin, kun juoksu tuntuu kulkevan, on siitä silloin otettava kaikki irti. Torstaina miehelläni oli alunperin tarkoitus  juosta reipasvauhtinen 14km, mutta suunnitelmat muuttuivat jo heti alkumatkasta. Hän lähtikin tavoittelemaan kovavauhtista kymppiä.

Välillä myötäinen tuuli suorastaan painoi menemään entistä kovempaa, mutta kotiinpäin juostessa vastatuuli teki hengittämisestä työlästä. Kevään pölyt ovat tehneet hänen kohdallaan siitä jo muutenkin vaikeampaa.

Kevät tuo tullessaan kaikenmaalilman siitepölyt.

Vaikka olosuhteet yrittivät hankaloittaa tavoitteen saavuttamista, juoksi hän tämän kevään kovimman aikansa kymmenen kilometrin matkalle. Tällä viikolla hän on ottanut muutenkin taas ilon irti treenaamisesta edellisviikon täyslevon jälkeen.  Meillä on osa porukasta ollut pienessä kevät flunssassa. Nuorin on ollut poissa päiväkodista ja keskimmäinen muksu oli jokusen päivän kuumeessa. Tosin mies juoksi kaksi viikkoa sitten pienellä riskillä vielä pitkänlenkin (41km) kovanviikon päätteeksi, vaikka kurkku tuntui jo hiutusen karhealta. Hän kyllä tietää ettei se ehkä ollut järkevää. Mutta minkäs teet, jos toinen on jääräpää. Sen jälkeen hän pitikin sitten väliviikon juoksusta. Olo koheni loppuviikoa kohden joten jalkatreeniä salilla ei tarvinnut jättää kuitenkaan väliin.

 Miehelle lenkkipäiviä tälle viikolle kertyy 5 kpl + 1 salitreeni. Tämän päivän pitkä (todennäköisesti n. 40km) on vielä juoksematta Tähän mennessä kilometrejä on kuitenkin kertynyt jo reilu 60.

Maanantaina löysin itseni taas ojanpohjalta kesken lenkin, mutta onneksi vasta loppumatkasta.

Minun tämän viikon lenkit ovat olleet vähän tahmeita. Varsinkin torstain kotimatka vastatuuleen oli todella työläs. Maanantain pk-kymppi oli ihan ok. Varsinkin kun pitkästä aikaa pääsin juoksemaan yhden lempireiteistäni, joka on vihdoin kohtalaisessa kunnossa talven jäljiltä.

Peruslenkeillä yritän pitää vauhdin maltillisena.

Tiistaina juoskin pitkästä aikaa ihan aamusta. Koska edellispäivän lenkki painoi jaloissa, mennä himmailin ihan rauhassa kuusikilometriä ja nautiskelin auringonpaisteesta.

Jään rippeet lähilammella tiistaiaamuna.

Tänään minun piti juosta töihin vielä viikon viimeisenä lenkkinä, mutta jätän sen nyt väliin. Jo eilen olo oli sen verran väsynyt ja vetämätön, että katsoin parhaaksi ottaa iisisti. En meinaan haluaisi tähän väliin sairastua kovempaan flunssaan. Pieniä ensioireita, kun meinaan on jo havaittavissa. Jalat tuskin olisivatkaan olleet tänään  kovinkaan yhteistyöhaluiset. Perjantain salitreenin ansiosta ne tuntuvat olevan väärinpäin takalistossa kiinni.

Salilla tuli tehtyä mm. prässiä 10X130kg:lla.

Mutta olen minäkin päässyt kokemaan vauhdin hurmaa, vaikka meno on tällä viikolla vähän tökkinytkin. Viimeviikolla minä juoksin kaksi lenkkiä sen yhden salitreenin lisäksi. Alkuviikon lenkki oli kevyt peruslenkki, mutta torstain kotimatkasta tulikin vauhtilenkki.

Minulla oli menossa yhdeksän päivän työputki ja työpäiviä oli takana jo kahdeksan. Jalat tuntui töissä aika väsyneiltä, mutta siitähuolimatta jotenkin tuntui, että sinä päivänä juoksu saattaisi kulkea. Ja niinhän siinä kävi, että kerrankin meno oli lennokkaan tuntuista. Parhaan kilometrin ajaksi tuli peräti 5:43. No, tuo kilometri oli alamäki voittoinen, mutta mitäpä sen väliä. Mieltä se piristi kuitenkin.

Kevään ehdottamasti paras kotimatka

Toivon vaan, että kolmen viikon päästä minulle sattuisi hyvä päivä, kun on aika startata HCR:n puolikkaalle. Välillä, varsinkin kun juoksu ei kulje ei sitten millään, pieni pelko hiipii selkäpiihin. Mitähän siitäkin koitoksesta mahtaa tulla. Uskon kyllä, että jaksan matkan maaliin asti jos vaan olen juoksukunnossa. Mutta minkälaisella ajalla, niin se on arvoitus. Tuskaa siitä tulee, jos palaset ei loksahda kohdilleen. No, en kuitenkaan aijo ottaa paineita loppuajasta, vaan lähden tutustumaan avoimin mielin meille uuteen tapahtumaan ja fiilistelemään tunnelmaa.

Täytynee toivoa, ettei mitään muuta kovempaa vastatuulta ilmaannu näin lähellä kevään ensimmäistä tavoitetta. Orastavan flunssan lisäksi oiken jalan kalvojänne on alkanut hiukan ryttyilemään kanssani, mutta jospa se talttuisi venyttelyllä ja pallonpyörittämisellä.

Liian kovaa?

Voiko hidas mennä liian lujaa? Ilmeisesti voi ja se kostautuu.
Tunnustan. Kuulun niihin ihmisiin joilta karkaa mopo liian herkästi käsistä, kun on kyse urheilusta. Kun mieli haluaisi mennä lujempaa mihin kroppa on vielä valmis, käy tosinaan niin, että joutuu nöyrtymään ja vaihtamaan vaihdetta pienemmälle.

Jokainen askel vie kohti tavoitetta oli vauhti mikä tahansa.

Toissaviikolla juoksu tuntui kevyeltä ja iloitsin siitä, että jaksoin juosta taas vähän pidemmälle ja hiukan paremmalla vauhdilla. Keskiviikkona olin juossut kuusi kilometriä 6:53 keskivauhdilla ja heti torstaina jaksoin juosta 15 kilometriä 6:38 vauhdilla. Huilasin pari päivää ja sunnuntaina oli taas lenkkipäivä. Aurinko paistoi pilvien lomasta ja juoksu tuntui kulkevan. Innostuinkin juoksemaan peräti 18 kilometriä, joka on nyt kevään pisin juoksemani matka. Tiedän, että olisi pitänyt ottaa ihan rauhallisesti, mutta en vain malttanut.

Juomatauolla otettu kuva.

Kevään toistaiseksi pisin pitkis.

Mutta ilmeiseti ahnehin liikaa liian aikaisin. Sitä kun pitäsi muistaa, että se maltti on valttia.Varsinkin kun en ole mikään huippukuntoinen ravuri. Vaikka seuraava viikko olikin sitten kevyt viikko ja oli huilannut kolme päivää, tuntui torstain kotimatkajuoksu todella raskaalta. Hidastin vauhtia. Yritin ottaa kevyesti, mutta se ei auttanut. Ilmeisesti en vain ollut vielä palautunut kunnolla edellisetä pitkästä lenkistä.Viiden kilometrin jälkeen turhauduin. Kun ei kerran kulje, niin miksi vääntää väkisin. Vaihdoin kokonaan kävelyksi ja soitin äidille. Viimeiset vajaat kolme kilometriä meni sitten rupatellessa ja kotiovella kiitin äitiäni lenkki seurasta.

Jäätävästä tuulesta huolimatta oli pysähdyttävä kuvaamaan. Pyhäjärvi 23.3.2017.

Miehelläni oli kanssa vuorossa lepoviikko joten päätimme yhdessä ottaa lunkisti myös loppuviikon. On todella harvinaista ettei mieheni lähde lenkille sunnuntaina. Siksi hyödynsimmekin tilaisuuden ja vietimme kunnon herkkuviikonlopun.

Lauantai-illan herkut.

Sunnuntaipäivän itseleivottu herkku.

Ilmeisesti lisälepo auttoi sen verran, että jaksoin taas tämän viikon tiistaina juosta kympin noin seitsemän minuutin vauhdilla. Kauhean helpolta  meno ei edelleenkään tuntunut, vaikka yritin ottaa kevyesti. Loppumatkasta piipahdin katsomaan onko Pärrinkoskessa vielä jäitä. Lähellä oli etten telonut itseäni liukkailla kivillä. Onneksi sain kuitenkin pidettyä tasapainon yhden pahan horjahduksen jälkeen. Jos olisin kaatunut selälleni, olisi voinut käydä huonosti.

Jäätä riittää vileä metsän siimeksessä.

Kevään viimeisiä jäitä Pärrinkoskessa.

Keskiviikkona kävimme kolmen viikon tauon jälkeen salilla treenaamassa jalkoja. Taas tuli huomattua se, että pitäisi yrittää käydä joka viikko salilla. Kun parit treenit jää väliin, näkyy se heti tekemisen meiningissä. Pakko oli tehdä sarjat kevyemmillä painoilla kuin viimeeksi. Ja ylipäätään pitäisi pitää parempaa huolta lihaskunnosta. Huomaan taas alkaneeni lipsumaan kotijumpasta. 

Torstaina oli jalat tietenkin jumissa edellispäivän treenin takia, mutta kävin pienellä veryttely lenkillä ennen iltavuoroa. Otin tavoitteeksi mennä mahdollisimman rauhallisesti ja siinä onnistuin. No, välillä oli pakkokin ihan vain hipsutella, sillä valitesmani reitti ei ollut vielä täysin jäästä vapaata.

Hiukan sai tuossa mäessä liukastellessa, mutta onneksi suunta oli alaspäin...

Perjantaina olin ajatellut pitää lepopäivän, mutta kun katselin lauantain säätiedotusta, muutin mieleni. Juoskin siis perjantaina aamuvuoron jälkeen kotiin kuivassa säässä sen sijaan, että olisin kastellut itseni lauantaina kylmässä vesisateessa. Miestäni ei eilinen vesisade haitannut. Hän kävi lenkillä suunnitelmiensa mukaan. Silloin kun on kova viikko, niin juostaan vaikka sataisi sammakoita. Tänään oli vuorossa vielä pitkälenkki, joka on viikon kuudes juoksu. Kilometrejä tälle viikolle kertyi 100.

Pyhäjärvi perjantaina 31.3. Jäätä enää länsirannalla.

Tuosta perjantain kotimatkasta jäi onneksi parempi maku kuin edellisviikon juoksusta. Tosin aikaa ja vauhtia en tiedä, sillä unohdin aamulla ottaa sykemittarin mukaan. Vaikka naureskelemmekin aina sille, ettei sellaista ole koskaan tapahtunut mistä ei ole todistusaineistoa, niin toisaalta oli vaihteeksi rentouttavaa juosta ilman ajanottoa. Anoin itselleni luvan edetä niin hitaasti, kuin suinkin. Rennosti hölkötellen, ilman painetta "hyvästä ajasta".  Kun kerran olen hidas juoksija, niin mitä sitten. Matka on kuitenkin aina saman mittainen juoksi sen sitten neljän tai kahdeksan minuutin vauhdilla.

Mutta en aijo luovuttaa. Vielä on noin kuusi viikkoa aikaa treena Helsinki City Runin puolikkaalle ja noin 130 päivää Helsinki City Maratonille. Tänään lähdin omalle pitkikselle mieheni tsemppaamana. Hän tuntuu uskovan minuun enemmän tällä hetkellä kuin minä itse.

Sunnuntain sumuinen sää. Ainakin riitti happea ilmassa.

 Fiilis ei ollut lähtiessä paras mahdollinen, mutta harmaasta säästä huolimatta se parani matkan edetessä. Kun maltoin taas ottaa ihan rauhassa ja pitää vauhdin maltillisena niin 15 kilometrin tavoite tuli saavutettua. Ei ehkä niin hyvällä loppuajalla kuin toissa viikolla, mutta sillä sillä vauhdilla millä minun on vielä maltettava mennä jotta peruskuntoni kehittyy ilman liian suurta kuormitusta.

Viikon paras lenkki, vaikka lähteminen olikin vaikeata.

Nyt ei auta kuin tyhjentää mieli turhasta painolastista ja suunnata eteenpäin tavoitellen keveitä askeleita.