Ylös ja alas pitkin vuorten rinteitä.

Meidän perhe pääsi taas ihailemaan upeita Alppimaisemia kesälomalla.

*Yhteistyössä Sts Alppimatkojen kanssa 

Niin se vain kevät vaihtui kesäksi ja meidän perheessä on vietetty kesälomaa koko poppoon voimin. Itse aloitin loman yhdessä lasten kanssa koulujen päätyttyä joten nyt kolmen viikon loma on jo loppusuoralla ja huomenna olisi palattava sorvin ääreen.

Ensimmäinen lomaviikko meni meillä lähinnä huilatessa kesäflunssan takia ja jännittäessä mahtaako porukka olla lentokunnossa loppuviikkoon menessä, kun miehelläkin todettiin angiina alkuviikosta. Flunssa onnistui myös katkaisemaan jo kohtalaisen kivasti alkaneen treeniputken, mutta olipahan aikaa pakkailla rauhassa ja valmistautua vuoden kohokohtaan, eli meidän toiseen perhelomaan Alpeilla, kun ei ollut voimia hötkyillä ylimääräisiä. Vuosi sitten matkustimme ensimmäistä kertaa Itävallan Bad Gasteiniin Sts Alppimatkojen kautta. Paikka teki sen verran hyvän vaikutuksen meidän perheeseen, että halusimme matkustaa sinne vielä uudestaan. Viime kesän reissusta voit halutessasi lukea klikkaamalla tästä ja tästä. Tähän toiseen matkaan oli astetta rennompi valmistautua kun kohde oli entuudestaan tuttu ja mm. passit kaikilla valmiina.

Onni oli mukana pari viikoa sitten ja lauantaina puolen päivän aikaan lastasimme matkatavarat autoon ja lähdimme suuntaamaan kohti Lentokenttäparkkia ja Helsinki-Vantaan lentokenttää. Lentokentällä vallitsi kaaos, mutta ennätimme ajoissa lähtöportille vaikka ajoittain tuntuikin ettei jonot liiku ollenkaan.

Lentokoneessa meidän perhe istui kahdella rivillä. Tyttöjen kanssa pelattiin mm. Uunoa.

Lentokoneessa tunnelma oli jännittynyt. Meidän perhe ei ole vielä lentänyt montaa kertaa joten ihmekkös tuo. Itse lento sujui mukavasti ja aikataulussa. Tällä kertaa myös meidän kaikki matkatavarat saapuivat samaan aikaan perille Salzburiin, toisin kuin viime vuonna, jolloin lensimme Saksan Muncheniin.

Kentällä Sts Alppimatkojen oppaat olivat heti vastassa tuloaulan tuntumassa ja ohjeistivat meidät busseille. Kun laukut ja kaikki matkustajat olivat kyydissä alkoi menomatkan viimeinen etappi eli reilun tunnin mittainen bussimatka hotellille. Viime vuonna bussimatka Munchenistä kesti noin kolme ja puolituntia ja se tuntui silloin todella pitkältä lennon jälkeen. Itse tykkäsin todella paljon, että pääsimme suoraan lentäen Itävallan puolelle, vaikka siellä terminaali olikin paljon pienempi.

Hotel Salzburger Hof sijaitsee keskeisellä paikalla Bad Gasteinissa yli kilometrin korkeudessa.

Saavuimme hotellillemme Hotel Salzburger Hof:iin puoli yhdeksän aikaan illalla. Kirjauduimme äkkiä sisään, veimme matkalaukut huoneeseen, joka oli itseasiassa sama kuin viime vuonna, ja kiiruhdimme illalliselle. Hotelli oli edelleen yhtä viihtyisä ja siisti mitä olimme muistelleet. Tosin sen huomasimme, että huoneemme minijääkaappi kaipaisi jo päivitystä ja samoin ehkä hotellista löytyvä pelihuone, mutta muuten kaikki toimi hyvin.

Saimme lämpimän vastaanoton hotellissa.

Vuosi sitten täydensimme ensimmäistä lomaamme Bad Gasteinissa matkan järjestäjän perhepaketilla, mutta nyt arvelimme pärjäävämme enemmän omillamme. Kahdelle päivälle olimme kyllä varanneet retket valmiiksi, mutta muiden päivien ohjelmat suunnittelimme itse.

Ensimmäisenä aamuna uni ei oikein maittanut, joten kävin lasten kanssa aamu-uinnilla jo ennen maittavaa aamupalaa. Ensimmäisellä vierailulla hotelli tuntui hiukan sokkeloiselta, mutta nyt osasimme liikkua siellä vanhasta muistista. Sunnuntaina sää oli kaunis ja olimme etukäteen suunnitelleet, että tällä kertaa voisimme tutustua Gasteiner Achen yläjuoksuun sillä viime kesänä kävelimme joen viertä pitkin alas kohti Bad Hofgasteinia. 

Meidän perhe päiväkävelyllä.

Elisabeth-Promenade vei meidät kohti Böksteiniä. Jatkoimme matkaa vielä hiukan pidemmälle ihaillen Nabfelder Talin vesiputouksia ennen kuin käännyimme takaisin hotellille. Tytöt jaksoivat kävellä hienosti koko matkan vaikka matkaa kertyi päivän aikana yli kymmenen kilometriä. Pojalle lainasimme hotellilta varmuuden vuoksi rattaat, sillä tiesimme ettei hän jaksaisi ihan koko matkaa kävellä omin jaloin. Toki pidimme taukoja tarvittaessa ja söimme eväitä pariin otteeseen.

Matkan aikana näimme monta erikokoista vesiputousta.

 Ennen viiden ruokalajin illallista, joka vaihtui joka ilta, kävimme vielä lasten kanssa uimassa hotellin spa-osastolla. Meillä illalliset kuuluivat matkan hintaan, kun olimme varanneet matkan hyvissä ajoin. Mukava lisäys tämän kesän ruokalistoihin oli omat vaihtuvat vaihtoehdot lapsille. 

Maanantaina osallistuimme Sts Alppimatkojen järjestämälle Salzburg-retkelle. Osallistujia retkelle oli sen verran paljon, että meidän perhe sai kyydin kaupunkiin omalla tilataksilla. Kyytiin hyppäsi myös ruotsalainen opas Anna joka puhui sujuvasti englantia kuten myös paikallinen kuskikin. Itse ymmärrän ruotsia vain sanan sieltä ja toisen täältä, joten ajomatkalla yritin kääntää saamamme englanninkilisen infon parhaani mukaan muulle perheelle.

Retkioppaat olivat ystävällisiä ja mukavia.

Salzburgissa liityimme muiden retkeläisten joukkoon ja lähdimme opastetulle kaupunkikierrokselle jolla oli kyllä mukana myös suomalainen opas. Tosin paikallinen kaupunkiopas kertoi kaupungin historiasta vain ruotsiksi ja koska ruotsi ei ollut myöskään meidän suomalaisen oppaan vahvimpia kieliä jouduimme tyytymään supistettuun versioon opastuksen suhteen.

Ylhäältä kukkulalata avautui näkymä kaupungin ylitse.

Salzburgissa ennätimme tutustua vain vanhaan kaupunkiin.

Kierroksen jälkeen meille jäi aikaa kierrellä itsenäisesti pitkin kaupungin katuja. Salzburgin linnassa olisi myös voinut vierailla, mutta  arvioimme, että sen kiertämiseen ei aika olisi ehkä kuitenkaan kunnolla riittänyt.

Ehkä vielä joskus käymme tutustumassa Sazburgin linnaan myös sisältäpäin.

Tiistaina lähdimme taas opastetulle retkelle. Tällä kertaa kohteena oli Itävallan korkeimman huipun Grossglockner vuoren jäätikkömaisemat. Bussimatka tarjosi hienoja maisemia ja serpentiinitie

jännittäviä hetkiä. Mukana oli vain yksi opas, joten jouduimme selviytymään retkestä minun keskiverto kielitaidollani sillä opastus tapahtui vain ruotsiksi ja englanniksi.

27:n  mutkan jälkeen saavuimme perille.

Sää ei suosinut tuona päivänä. Kova tuuli teki säästä ylhäällä vuorilla vieläkin koleamman ja pilvet roikkuivat alhaalla. Olin pakannut meille muille takit mukaan, mutta koska mies ei palele helposti ei hän hoksannut napata omaansa mukaa. Onneksi löysimme hänelle takin matkamuistomyymälästä missä piipahdimme matkan varrella.

Korkein huippu ei halunnut näyttäytyä meille, mutta näimme sentään murmeleita.

Retki oli hieno kokemus. Tosin jos olisi ollut  enemmän aikaa ensimmäisellä pysähdyspaikalla ja itse pääkohteessa olisi retkipäivä ollut vielä onnistuneempi.

Kova tuuli ja sade yllättivät meidät keskiviikkona, kun retkeilimme omatoimisesti Sportkasteinissa jonne pääsi kätevästi paikallisbussilla. Hotellin vastaanotosta olimme saaneet oikean bussin aikataulut joita oli helppo tulkita. Aamulla sää oli vielä kaunis, mutta onneksi olin tällä kertaa pakannut kunnolla vaatetta ja varusteita mukaan koko poppoolle. Miehelläkin oli nyt jalassa kunnon GoreTex-kengät jotka olimme joutuneet ostamaan edellisenä iltana, kun vanhoista kengistä hajosikin pohja. Olimme etsineet hänelle uusia kenkiä jo ennen reissua tuloksetta, mutta onneksi paikallisesta urheilu liikkeestä sattui löytymään vihdoin sopivat jalkineet. Emme siis antaneet sateen ja tuulen lannistaa vaan sitkeästi kävelimme pitkin laakson polkuja ja lopulta sääkin selkeni.

Sportkasteinista löytyi monen -laista ja -tasoista polkua kuljettavaksi.

Välillä oli pakko vaihtaa suuntaa ja etsiä uusi reitti.

Torstaina hyppäsimme taas paikallisbussin kyytiin. Suuntasimme tällä kertaa toiseen suuntaan kohti Bad Hofgasteinia. Nyt bussilla matkustaminen ei jännittänyt enää yhtään. Jäimme pois kyydistä kylän linja-autoasemalla jolla sijaitsee myös Schlossalmbanin uusittu hissiasema. Matka ylös Schlossalmbanin ylätasanteelle kesti vajaan vartin. Nyt meillä kävi sään suhteen tuuri ja alkuviikon kovat tuulet olivat laantuneet sen verran, että hissi kulki tuona päivänä ihan ylös asti. Alkuviikosta hisseillä oli päässyt vain välitasanteille.
 

Hissillä pääsi helposti ja nopeasti ylös vuorelle.

 Ylhäältä avautui upeat maisemat. Kuljimme yhdessä pitkin polkuja joista osa oli hiukan haastaviakin. Pysähdyimme myös hetkeksi uittamaan varpaita jääkylmässä lammessa jonka rannalla olevalle laiturille paistoi mukavasti aurinko. Päivä ylhäällä meni yhdessä hujauksessa.

Osa poluista oli hiukan haastavia pienelle retkeilijälle.

 

Harvoin sitä pääsee leikkimään lumisotaa keskellä kesää.

Shlossalmin huipulla ainut pettymys oli kartassa näkynyt lasten leikkipaikka joka osottautui ihan toisenlaiseksi mitä olimme kuvitelleet piirretyn kuvituskuvan perusteella. Eikä se ollut edes auki. Sen sijaan ylätasanteen ravintolan tarjoama ruoka oli positiivinen yllätys.

Perjantaina meille tarjoutui mahdollisuus lähteä miehen kanssa kahdestaan pienelle vaellukselle. Päätimme kokeilla kestävyyttämme ja halusimme testata jaksaisimmeko kiivetä Stubnerkokelin huipulle jonne arvioitu vaellusaika oli 3,5 tuntia.

Bad Gasteinista löytyy monentasoisia eri mittaisia vaellusreittejä.

Merkattu vaellusreitti ylös alkoi vain parin sadan metrin päästä hotellilta. Reittin varrelle osui monen laisia osuuksia. Välillä oli todella jyrkkiä ja haastavia osuuksia ja välillä kuljimme tasaisempaa hiekkatietä pitki. Aurinko porotti kuumasti, mutta välillä pääsimme onneksi metsän varjoon. Pidimme pienen juoma tauon jokaisen 10-15 minuutin välein. Minä hitaampana määritin vauhdin ja kuljin yleensä etummaisena. Välillä vilvoittelimme käsiämme vuoristopurossa.

Vuorenrinne tarjoaa monenlaisia haasteita ja vaihtelu treeniin.

Välillä saimme kulkea vähän helpompaa reittiä.

Hissireitin välitasanteen jälkeen reitti muuttui helpompikulkuiseksi vastaan tuli jonkin verran alaspäin kulkijoita, mutta ylöspäin menijöitä oli huomattavasti vähemmän. Meiltä meni ylöskipuamiseen aikaa noin kolme tuntia ja nousumetrejä kertyi yli 1000. Söimme ylhäällä kevyen lounaan ja ihastelimme jonkin aikaa maisemia ennen kuin lähdimme takaisin alas.

Stubnerkokelin huipulta näimme vihdoin vilauksen Grossglocknerin huipusta.

 Lähdimme kulkemaan alaspäin hiukan eri reittiä mitä olimme tulleet loppumatkan ylös. Pienia polun pätkiä oli vielä lumen peitossa, sillä viime talvena Itävallan lumitilanne oli poikkeuksellisen runsas.

Vaikka ylhäällä oli viileämpää niin aurinko lämmitti mukavasti.

 Loppumatkasta jalat alkoivat olemaan aika väsyneet ja alaspäin meno tuntui hankalammalta kuin ylöspäin nouseminen. Sauvoista olisi ollut todella paljon apua, mutta nyt jouduimme pärjäämään ilman niitä, sillä emme olleet älynneet vuokrata niitä hotellilta. Ja mitä alemmas tulimme sitä kuumemmaksi sää taas muuttui. Ylhäällä oli ollu meinaan mukavan vilpoisaa. Matka alas kesti meiltä noin kaksi tuntia ja muistoksi tuosta vaelluksesta jäi mielenkiintoiset rusketusrajat pohkeisiin.

Alaspäin meno vaati tasapainoa.

Lauantaina oli kotiin lähdön aika. Luovutimme huoneen kymmenen aikaan ja jätimme matkalaukut hotellille odottamaan kotimatkaa joka alkoi vasta kolmen aikaan iltapäivällä. Kävimme vielä yhdessä kävelemässä ja katsomassa kylän läpi kuohuvia putouksia. Ehdimme syömään vielä lounastakin ennen kuin lähdimme haikein mielin kotimatkalle.

Tänä kesänä putouksissa virtasi vettä suuremmalla voimalla kuin vuosi sitten.

Putouksen juurella vaatteet kastuivat hetkessä.

Salzburgissa oli vastassa ukkosrintama. Olimme ennättäneet juuri matkatavaroiden kanssa sisälle terminaaliin, kun uusi sadekuuro kera sormenpään kokoisten rakeiden alkoi. Olimme saaneet  ennakkoon tiedon, että lentomme tulisi olemaan myöhässä ainakin 20 minuuttia. Sts Alppimatkojen oppaan jäivät vielä varmistamaan, että kaikkien matkaseurueen jäsenten lennolle kirjautuminen sujui ongelmitta.

Taivas oli synkkä kun nousimme koneeseen.

Hiukan meitä jännitti nousta koneeseen ukkosen jyristessä ja salamoiden halkoessa taivasta. Lopulta puolitoista tuntia myöhässä aikataulusta pääsimme nousemaan ilmaan. Tunnelma koneessa pysyi yllättävän rauhallisena viivästymisestä huolimatta. Parin tunnin lento sujui taas kohtalaisen mukavasti pieniä ajoittaisia ilmakuoppia lukuun  ottamatta. Kello oli jo yli puolen yön kun kone laskeutui takaisin maanpinnalle

Pilvien yllä saimme seurata auringon laskeutumista.

Helsingin päässä jouduimme kävelemään väsyneinä edestakaisin suurta terminaalia. Laukkuja saimme odotella jonkin aikaa, mutta viimen nekin saapuivat. Lentokenttäparkin bussi saapui juuri sopivasti terminaalin pysäkille ja pääsimme vaivattomasti omalle autolle.

Takapenkillä oli hiljaista kun ajelimme kohti kotia. Onneksi kuski sentään pysyi koko ajomatkan hereillä vaikka kello olikin jo 3:30 kun saavuimme kotiin.

Yöllä ei ollut ruuhkaa moottoritiellä.

Kokonaisuudessaan reissu oli todella onnistunut ja jälleen kerran opettavainen. Saimme kokea paljon kaikkea mukavaa yhdessä. Askeleita kertyi lukuisia joka päivä ja parhaimpana päivänä kiipesimme melkein 300:n kerroksen verran mäkiä ja rappusia ylös. Muistoksi matkasta jäi liuta kuvia ja ostoslista tulevia reissuja ajatellen.

Tämä reissu tuskin jäi meidän viimeiseksi Bad Gastein-vierailuksi sillä vielä jäi monta vuorta valloitettavaksi tuossa kohteessa. Tosin ensikesäksi olemme suunnitelleet hiukan erilaista reissua. Kohteena on edelleen Alpit, mutta tällä kertaa ajattelimme suunnata Italian puolelle Val Gardenaan miehen kanssa kahdestaan. Meillä kun on meinaan edelleen häämatka tekemättä ja ensi kesänä tulee jo kymmenes hääpäivä täyteen.

*Yhteistyössä Sts Alppimatkojen kanssa. Sain alennusta omasta matkan hinnasta.

Lasten kanssa alppilomalla.

Toiset matkaavat Alpeille talvella laskettelemaan ja toiset kesällä patikoimaan. Me kuulumme jälkimmäisiin eli kesämatkaajiin. Jos olisimme matkustaneet kaksistaan mieheni kanssa Itävallan Bad Gasteiniin, olisimme mekin varmasti täydentäneet lomaamme valmiilla vaelluspaketilla. Mutta, koska meillä oli mukana koko pesue (lapset 11v. 9v. ja 4.v) valitsimme tällä kertaa perhepaketin retkineen.

Meidän perheen lapset tykkäsivät myös lomailusta vuoristomaisemissa.

Toki olisimme voineet kasata viikon ohjelman omatoimisesti, mutta kuten matkakertomuksen ensimmäisessä osassa kerroin, halusimme päästä kohtuu helpolla ja vähäisellä päänvaivalla.  Siitä syystä varasimme STS-Alppimatkojen* kesämatkojen lisäpalveluista perhepaketin.

Perhepakettiin kuuluu viiden päivän ohjatut/opastetut retket ja retkilounaat. Tosin, koska me olimme ainoat tuon paketin kesäkuun ensimmäiselle viikolle varanneet, tuli meidän kohdalla muutoksia alkuperäiseen ohjelmaan, joka löytyy täältä. Saimme tiedon muuttuneesta ohjelmasta muutamaa päivää ennen lomalle lähtö, joten ehdimme hyvin sulattelemaan asian ja mukautumaan muutoksiin. Retkistä kaksi vaihtui ohjatuista omatoimisiksi ja muiden retkien kohde vaihtui. Jälkikäteen ajateltuna, oli toisaalta ihan mukavaakin, että saimme toteuttaa retket ylös vuorille omaan tahtiin oman aikataulun mukaan.

Bad Gastein on kylä kahden vuoren välissä.

Sunnuntaina tutustuimme tosiaan ensin Bad Gasteinin palveluihin ja nähtävyyksiin. Tuo opastettu kierros oli kaikille avoin ja maksuton retki. Oli mielenkiintoista kuulla kylän ja sen rakennusten historiasta. 

Kiersimme kylää muiden suomalaisten kanssa.

Meidän kuopus vain sattui olemaan harvinaisen laiskalla tuulella joten jouduimme kantamaan häntä sylissä vuorotellen aika paljon tuolla muutaman kilometrin retkellä. Emme olleet ottaneet mukaan omia rattaita sillä meidän neljän vanha poikamme on yleensä reipas kävelijä. Onneksi retken päätteeksi saimme kuulla, että hotellilta pystyi myös lainaamaan rattaita tarvittaessa.

Opastetun kierroksen jälkeen nautimme keittolounaan hotellin ravintolan terassilla. Kun olimme syöneet, sai meidän perhe pelata vielä kierroksen minigolffia.

Meidän perhe pelasi ihan omilla säännöillä. Lyönnit laskettiin, jos muistettiin.

Ennen illallista kävimme vielä omalla pienellä kävelyllä. Tuolla kertaa meillä oli mukana hotellin lainarattaat. Onneksi, sillä poikamme oli siinä vaiheessa niin väsynyt, että hän nukahti rattaisiin kesken sämpylän syönnin. Hyödynsimme rattaita myös muina päivinä. Ilman niitä olisi liikkuminen ollut paljon hitaampaa. Ehkä korkeampi ilmanala uuvutti meidän pienen matkalaisen nopeammin. 

Väsynyt retkeilijä.

Maanantaina ohjelmaan kuului retki Stubnekogel-vuorelle. Olimme edellisenä iltana saaneet valmiiksi hissiliput ja lounaskupongit. Tuolle retkelle meidän ei onneksi tarvinnut lähteä enää samoissa vaatteissa, joita olimme pitäneet päällä jo kaksi edellistä päivää. Loput matkatavarat olivat vihdoinkin saapuneet aamulla hotellille. 

Oli helpotus saada loputkin matkatavarat perille.

Matkasimme vuoren huipulle gondolihissillä. Ylös olisi voinut myös patikoida, mutta lasten kanssa yli kilometrin nousu kaikkine mutkineen päälle kahden kilometrin korkeuteen olisi vienyt aivan liian kauan.

Hissimatka vuorelle oli lapsista jännittävä kokemus.

Yli kahden kilometrin korkeudessa.

Ylhäällä tuuli sen verran, että kaivoimme takit repun uumenista. Kävelimme huipulla pitkin polkuja ja ihastelimme maisemia.

Näkymät vuoren huipulta olivat mahtavat.

Kuljimme ylös ja alas pitkin vuoren huippua.

Hiukan vaati rohkeutta hivuttautua istumaan tuolle kielekkeelle.

Kauempana siinsi vieläkin korkeampia huippuja.

Vaijerisilta ei sopinut korkeita paikkoja kammoksuville.

Sadekuuro yritti yllättää meidät, mutta olimme juuri sopivasti saapumassa hissitasanteen ravintolaan lounaalle. Vietimme noin neljä ja puoli tuntia korkeuksissa. Mies olisi varmasti viihtynyt vielä pidempäänkin, mutta lapset alkoivat kyllästyä ja heillä alkoi olla jo kiire uimaan.

Tiistaina oli vuorossa opastettu kävelyretki pitkin  Kaiser-Wilhelm-Promenadea Himmelwaldille, jossa söimme lounaan ennen paluumatkaa. Tuolle retkelle osallistui muutama muukin suomalainen.

Oppaamme johdolla kävelimme pitkin kaunista maisemareittiä.

Yhteen suuntaan matka oli noin viisi kilometriä. Takaisin hotellille pääsi myös bussilla. Tosin bussipysäkillekkin joutui kävelemään ensin pienen matkan. Tytöt lähtivät ruokailun jälkeen oppaamme kanssa bussilla hotellille, kun me päätettiin miehen kanssa kävellä takaisin. Poika oli tietenkin myös mukana tuolla retkellä. Hänen jalat eivät paljoa väsyneet sillä hän sai istua matkat mennen tullen rattaissa. Välillä hänkin sentään innostui kävelemään, jos istuminen kävi liian tylsäksi.

Retken aikana näimme lisää jylhiä maisemia.

Takaisinpäin kävellessä poikkesimme hiukan alkuperäiseltä reitiltä ihastelemaan toisen  kosken kuohuja.

Keskiviikkona olikin sitten "vapaapäivä". Varsinaista ohjelmaa ei tuolle päivälle ollut valmiina. Koska sää oli hieno, päätimme lähteä katsomaan miltä alempana laaksossa näyttää.

Lomalla tuli kuljettua monenlaisissa portaissa.

Suurimman putouksen juurella kosken kuohunta kuului erittäin voimakkaana.

Ei tarvinnut kauaa seistä putouksen juurella, kun vaattet olivat jo kosteat.

Sattumoisin löysimme kävelyreitin joka seurasi aivan kosken vierustaa.

Olen aina tykännyt virtaavän veden kauneudesta.

Kylän läpi virtaavan kosken vesi oli kirkasta ja kylmää.

Alempana laaksossa pähkäilimme mitä reittiä palaisimme hotellille. Onneksi löysimme sattumalta viihtyisän ravintolan, sillä kaikilla alkoi olemaan jo nälkä ja vessahätä.

Bäckerwirtsgutissa oli ystävällinen palvelu sekä ruoka oli oikein maukasta.

Paluumatkalla yritimme etisä reittiä jonka piti kulkea GoogleMaps:n mukaan kosken toisella puolella. Viimein kyllä löysin tien, mutta siellä oli myös kyltti jossa luki yksityistie ja varoiteltii  jostain vaarasta. Tuossa kohtaa päätimme palata samaa reittiä hotellille. Tytöt jaksoivat kävellä vielä reippaasti vaikka matkaa alkoi kertymään ihan kiitettävästi. Poika otti taas rattaissa päiväunet joten välillä saimme kantaa häntä ylös portaita kuin valtaistuimella.

Tytöt kävelivät monesti meidän edellä keskenään höpötellen.

Alkuperäisen ohjelman mukaan torstai olisi ollut "vanhempien vapaapäivä" jolloi  lapset olisivat tehneet retken oppaiden kanssa ilman vanhempia. Mutta koska muita suomalaislapsia ei ollut, olikin ohjelmassa koko perheen retki Hohen Werfenille, joka on keskiaikainen linna.  Bussissa oli tällä kertaa mukana myös ruotsinkielinen ryhmä oman oppaan kanssa.

Hohen Werfenillä on värikäs historia.

Vajaan tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme perille. Ylös linnaan olisi päässyt hisssillä, mutta me valitsimme tietenkin kävelyreitin joka mutkitteli rinnettä ylös.

Pienestä mutinasta huolimatta matka parkkipaikalta linnalle taittui suhteellisen rivakasti.

Linnan pihalla pääsimme seuraamaan petolintujen metsästysnäytöstä. Selostus oli valitettavasti vain saksaksi, mutta saimme kuulla tiivistelmän myöhemmin suomeksi ja ruotsiksi bussissa paluumatkalla.

Haukkametsästyksellä on pitkät perinteet.

Linnut liitelivät hyvin läheltä katsojia.

Korppikotkat olivat veikeitä otuksia.

Näytösken jälkeen oli vuorossa opastettu kierros linnan sisällä. Lapset jäivät oppaamme kanssa leikkimään sisäpihalle, sillä arvelimme ettei kierroksen kidutus-huone ole sovelias lapsille. Me emme saaneet ihan kaikkea irti kierroksesta vajaan kielitaitomme takia, sillä kierrosta ei tietenkään ollut mahdollista kuunnella suomeksi. Minä ymmärsin jonkin verran englanninkielisestä selostuksesta jota pystyi kuuntelemaan kapulalta omaan tahtiin. Suomensin tiedot parhaani mukaan miehelleni.

Lapsille oli tarjolla linnan sisäpihalla monenlaista virikettä.

Linnan kappelissa kuului aikamoinen pulina, kun ihmiset kuuntelivat kukin omasta kapulastaan opastuksen äänitteitä.

Linnassa olisi riittänyt tutkittavaa pidemmäksikin aikaa.

Linnassa olisi ollut katsottavaa pidemmänkin tovin verran. Ihan kaikkea emme kerenneet näkemään ennen kuin meidän piti kiiruhtaa takaisin bussille.

Perjantaina oli vuorossa taas omatoiminen retki vuorelle. Tuolla kertaa suuntasimme kohti Graukogelin  huippua. Tytöt eivät jaksaneet lähteä mukaan vaan he jäivät hotellille. Luulen, että heitä hiukan pelotti ajatus nousemisesta vuorelle tavallisella hiihtohissillä.

Kesäaikaan on hissilinjalla hiljaisempaa.

Graukogelin-hissiasema oli hiukan sivumalla, joten kävelimme sinne rattaita työntäen. Nousu ylös oli kaksivaiheinen, ja täytyy kyllä sanoa, että kokemus oli hiukan karmiva. Hissin kyytiin istuminen ei sujunut ihan ongelmitta kummallakaan kerralla, mutta pääsimme kuitenkin kyytiin ja huipulle. Ylätasanteen ravintola oli remontissa, mutta onneski heidän Wc-tilat olivat käytettävissä.

Tuolihissillä matkaaminen oli aikamoinen kokemus.

Vuoren rinteeseen oli tehty mukava luontopolku kierrettväksi.  Aikaisemmilla retkillä olimme kantaneet mukana kaikkia sadevarusteita ilman, että olisimme tarvinneet niitä. Joten tottakai nyt, kun olin jättänyt osan varusteitsa hotellille, olisimme niitä tarvinneet. Onneksi meillä oli sentään takit mukana kaikille, sillä sade yllätti meidät juuri kun pääsimme aloittelemaan polkukierrosta. Sadetta ja tuulta ei kestänyt kuin vajaan tunnin verran eikä vettä tullut missään vaiheessa ihan kaatamalla.

Isä ja poika.

Sadekuuron ansiosta maisema oli välillä harmaampi.

Kun sade väistyi,  nautimme hetken auringosta loikoillen aurinkotuolissa. Onneksi repusta löytyi sentään jonkin verran juomista ja pientä purtavaa pojalle. Olin meinaan unohtanut pakata meidän retkieväät mukaan, kun olin hössöttänyt tyttöjen välipalan kanssa.

Mies oli sitä mieltä, että kävelisimme vuorelta alas. Pienen suostuttelun jälkeen lähdimme jalkaisin kohti keskitasanteen hissiasemaan. Poika jaksoi kävellä pieniä pätkiä, mutta suuremman osan matkasta kannoimme häntä vuorotellen. Osan matkasta kävelimme tietä pitkin ja välillä poikkesimme metsäpolulle. 

Osa poluista kulki pitkin laskettelurinteitä.

Pysähdyimme syömään välitasanteen ravintolaan. Olimme saaneet lounaslipukkeet kana-ateriaa varten. Emme vain olleet saaneet tietoa, että meidän olisi pitänyt saapua lounaalle tietyyn aikaan mennessä. Kun vähän yli kolme saavuimme paikalle, olikin kokki jo lähtenyt. Saimme kuitenkin jotain syödäksemme, mutta vaihtoehdot olivat kaventuneet ranskalaisiinperunoihin tai keittoon, jonka niemeä en enää muista.

Uusia tuttavuuksia ruokalautasella.

Pienen huilitauon jälkeen jatkoimme matkaa alas. Mies ei edelleenkään halunnut hypätä hissin kyytiin, joten matka jatkui jalkaisin. Suorimman reitin alku näytti niin jyrkältä ja kapealta metsäpolulta, että arvelimme sen olevan turhan hankalaa kuljettavaa pojan kanssa. Onneksi siinä kohtaa törmäsimme paikalliseen retkeilijää. Hän tiesi kertoa kauanko suurinpiirtein menisi, jos kävelisimme tietäpitkin alas kylään.

Kun totaalinen uupumus iskee, nukkuu poikamme missä vaan.

Yhdessä risteyskohdassa tapasimme sopivasti kaksi pyöräilijää jotka osasivat neuvoa kumpaan suuntaan kannattaisi jatkaa. Loppumatkasta poikamme väsähti täysin. Oli ollut kohtalaisen ok kannella häntä, kun hän oli hereillä. Mutta nukkuvaa lasta oli jo hiukan haasteellisempi kantaa. Ohikulkijoilta saimme hiukan ihmetteleviä katseita. Lisäksi reittivalintamme vei meitä hiukan vielä sivummalle. Jouduimme kävelemään vielä alatasanteen hissiasemalle hakemaan hotellin rattaita, jonne kerkesimme juuri ja juuri ajoissa. Poika jatkoi unia vielä rattaissa, kun kävelimme viimeisen kilometrin hotellille. Kaiken kaikkiaan tuolle retkelle kertyi mittaa  13,2 km ja noin kilometrin verran laskeuduimme alaspäin. Tytöt olivat saateet ajan hyvin kulumaan keskenään, vaikka meidän retki hiukan venähtikin.

Tuo päivä olisi ollut ihana päättää uimiseen ja illalliseen, mutta työt onnistuivat järjestämään hiukan lisäpuhaa pakkaamisen lomaan. Onneksi haaverista lasin kanssa selvittiin puhdistusaineella ja laastarilla, vaikka lasin siru leikkasikin esikoisen peukalon ihosta palasen. Olisi varmasti ollut aikamoinen kokemus viettää viimeinen yö paikallisessa ensiavussa.

Olimme pakanneet suurimmanosan tavaroista jo illalla sillä lauantaina jouduimme luovuttamaan huoneemme jo aamupalan jälkeen kymmeneltä. Bussimme lähti kohti lentokenttää vasta noin yhden aikaan, joten jätimme matkalaukut hetkeki hotellin huomaan ja lähdimme tekemään vielä pienen jäähyväiskierroksen.

Retkistä kertyi noin 40 käveltyä kilometriä. Mittarin tallentamat korkeuserot olivat vähän eri luokkaa kuin kotinurkkien lenkeillä. Askeleita koko loman aikana omaan Garminiin kertyi yli 114:ta kilometrin edestä.

Me kaikki olisimme halunneet jatkaa lomaa vielä pidempään.

Viimeisenä päivänä löysimme vielä yhdet uudet portaat joita emme olleet vielä kiivenneet.

Kotimatka sujui ilman suurempia ongelmia. Munchenin lentokentällä opas saattoi meidät vielä oikeaan lähtöselvitysjonoon. Turvatarkastus Saksassa oli hiukan erilaisempi kokemus kuin lähtiessämme Suomesta. Lentosää oli taas hyvä ja itse lento sujui kohtalaisen mukavasti. Matkalaukkujakaan ei jouduttu tällä kertaa odottelemaan lennon jälkeen.

Takapenkillä oli hyvin nopeasti hiljaista, kun kellon näyttäessä jo melkein puoltayötä suuntasimme omalla autolla lentokenttäparkista kohti kotia.

Matka oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus ja jätti meihin matkakuumeen. Se myös opetti meille monta asiaa. Sen verran paljon meillä jäi tällä lomalla mielestämme kokematta, että todennäköisesti suuntaamme Bad Gasteiniin ainakin vielä kerran.
Ehkä jo ensi kesänä...

Kameraan ja puhelimeen taltioitui paljon kuvia muitoksi upeasta matkasta.

*Matka toteutettu osittain yhteistyöss STS-Alppimatkojen kanssa.