Puoliunessa.

Silloin tällöin pääsee sentään nauttimaan auringon paisteesta vaikka päivät ovat lyhentyneet.

Kulunut viikko on mennyt kuin puoliunessa. Varsinkin loppuviikosta on tuntunut etten saa itseäni millään hereille. En tiedä johtuuko tämä väsymys näistä pimenevistä päivistä vai meinaako flunssa ottaa valtaansa. Jokatapauksessa on ollut pakko keventää harjoittelua ja ottaa iisimimmin muutama päivä. 

Täytyy kyllä myöntää, että muutamana iltana on nukkumaan meno mennyt turhan myöhäiseksi siihen nähden, että meillä arkisin herätään seitsemältä. Sitä ei vaan välillä malta mennä nukkumaan ajoissa, kun kerrankin on huushollissa hiljaista ja voi tehdä omiajuttuja, kuten katsella elokuvia tai askarrella.

Askartelin isälleni kalastusaiheisen isänpäiväkortin yhtenä iltana.

Alkuviikosta jaksoin käydä vielä juoksulenkillä. Tuo maanantain vitonen meni yllättävän ok vaikka edellispäivän kymppi painoikin vielä jaloissa. 

Boston Boostien viimeinen lenkki.

Tuolla lenkillä päätin, että se sai olla kuvassa olevien tossujen jäähyväisjuoksu. Noilla Adidaksilla tuli juostua aika monta lenkkiä reilun vuoden aikana ja nyt ne vaan tulivat tiensä päähän. Luopumispäätöstä helpotti myös se, ettö minulla on jo uudet tossut odottamassa omaa vuoroaan.

Tiistaille olimme suunnitelleet salitreeniä, mutta päädymmekin palauttelevaan kävelylenkkiin. Mieskin malttoi lähteä mukaan rennommpaan menoon sillä hänellä on taas menossa kevyt viikko kahden kovan harjoitusviikon jälkeen. 

Vielä joutuu odottelemaan, että jää kantaisi...

Keskiviikkona saimme kammettua itsemme salille. Haukotellen sain vedettyä rinta- ja selkätreenin läpi, mutta paras terä oli hukassa. Pienen valonpilkahduksen koin tehdessäni maastavetoa. Tekniikka alkaa olemaan kohdillaan. Hiukan täytyy vielä varoa ettei alaselkä pyöristy liikaa isompia painoja nostellessa, mutta sain parannettua maastavedon maksimiennätystä.

Voimaa kroppaan saliharjoittelulla.

Maasta nousui noin oman painon verran eli 75kg. En siis todellakaan ole tällä hetkellä mikään  kevyt keijukainen, mutta eipähän syksyn myrskytuulet heittele helposti minne sattuu. Samoin penkkipunnerruksessa tulokset paranevat pikkuhiljaa. Siinä seuraava tavoite on saada taas punnerrettua ylös 51kg mikä on ennätykseni jokusen vuoden takaa.

Torstaina oli pakko jättä aamulenkki väliin sillä sänky houkutteli yksinkertaisesti enemmän. Työpäiväkin tuntui menevän pienessä sumussa enkä meinannut saada itseäni hereille millään. Kahvikaan ei tuntunut auttavan eikä hedelmätkään piristäneet. Päivän kruunasi kauppareissu miehen ja kiukuttelevan pojan kanssa. On varsin hermoja raastavaa kuunnella väsyneenä pienen uhmaikäisen jatkuvaa kitinää ja vikinää lähes koko kauppakierroksen ajan. Ja vaikka miten yrität neuvotella ja pitää oman pään kylmänä jotta pääsisimme joskus kaupasta kotiin, on ylikuumeneminen itselläkin välillä lähellä. Joskus tekisi itsekkin mieli heittäytyä lattialle makaamaan ja huutamaan. Se vasta olisikin näky...  

Sääliksi kävi myös muita asiakkaita joilta sateli monenlaisia katseita. Ei miehellänikään helppoa ollut. Hänellä kun oli alkanut päivällä migreeni, (jonka takia jätimme myös perjantain salin väliin). Mutta sitä, kun ei vaan voi joka kerta antaa periksi ja ostaa joka ainoaa lelua ja autoa jonka muksu on päättänyt haluta. Onneksi ihan jokainen kauppareissu ei ole yhtä piinaa ja kidutsusta. Osaa meidän poika välillä myös käyttäytyä, jos sille päälle sattuu. Ja jos joku ihmettelee miksen minä käy vaikka yksin kaupassa, niin siksi, että viikon ruokaostokset on helpompi miettiä yhdessä. Ja minulla kun ei ole ajokorttia olisi hankala raahata kaikkea sitä ruokamäärää mitä meilläkin kerralla ostetaan marketista kotiin ruuhkabussilla kulkien.

Mutta jos tällä viikolla ei ole oikein treenit kulkeneet niin viimeviikolla tuli sentään juostua kolme lenkkiä ja tehtyä ne kaksi salitreenia sekä yksi kotijumppa joihin olen yrittänyt pyrkiä.

Juoksuista paras oli sunnuntain kymppi jonka juoksin 6:52 keskivauhdilla, jolloin kokonais ajaksi tuli 1:08;39.  Tuon lenkin jälkeen oli mukava lähteä hyvällä fiiliksellä isomummille kylään ja vähän herkuttelemaan. 

Tiistaina lenkki ajoittui työpäivän jälkeen, joten oli syytä etsiä vähän heijastimia lisävarusteeksi ja tarttui mukaan myös pieni taskulamppu sillä otsalamppua en omista. Viisi kilometriä taittui hiukan alle 35:een minuuttiin. Paikoin pimeässä meinasi mielikuvitus ottaa vallan ja oli pakko välillä toppuutella omia ajatuksia. Sen siitä saa, kun tykkää katsella kaikenmaailman kauhuleffoja.

Lainassa pojan haisuliheijastin

  

Perjantaina oli ohjelmassa vuorostaan aamulenkki. Silloin oli vielä sen verran  paikoin lunta ja jäätä  muistona edellisviikon lumimyräkästä, että päätin juosta syksyn ekan nastalenkin. Varsinkin kun aamulla sää oli vielä pakkasen puolella oli nastat ihan hyvä valinta tuolle lenkille. Sen verran painoi edellispäivän jalkatreeni kintuissa, että vauhti ei päätä huimannut vaan keskivauhti oli lähempänä seitsemää ja puolta. Rinta- ja selkätreenin olimme käyneet tekemässä edellisenä maanantaina.

Syksyn myötä on kirjoitteluintokin ollut jonkin verran alavireessä. Päivät vaan viilettävät ohi niin kauhealla vauhdilla, että välillä on vaikea löytää sopivaa aikaa kirjoitella. Varsinkin kun työvuorot ovat olleet väliaikaisesti aika iltapainotteisia. Mutta eiköhän se tästä olotila taas piristy, kunhan ensin totutaan tähän alkaneeseen kaamokseen.

Syksyn harmaudella ja pimeydellä on kaikkea muuta kuin piristävä vaikutus.

Vajaa viikko puolikkaaseen.

Voi kauhistus!
Enää vajaa viikko siihen, kun pitäisi astella juoksunumero rinnassa HCR:n lähtöviivalle ja lähteä testaamaan muiden juoksuun hurahtaneiden kanssa uudistettu puolimaratonreitti. 

Kuva otettu Helsinki running events 2-2017 lehdestä.

 Juoksunumerot on saatu  ja omat lähtöryhmät ovat varmistuneet. Ihan ei mies kerkeä juoksemaan maaliin asti ennen kuin minä pääsen starttaamaan. Hän meinaan starttaa ensimmäisessä eli valkoisessa ryhmässä ja minä vajaan tunnin myöhemmin harmaassa ryhmässä. Tiedän, että itse olen turhankin kovassa lähtöryhmässä. Minulla oli ilmeisesti turhankin optimistinen haave kuntoni kehityksestä ilmottautumishetkellä, mutta en tullut muuttaneeksi tavoiteaikaa ennen ryhmien muodostamista.  

Lähtöryhmät. Kuva otettu Helsinki running events 2-2017 lehdestä.

Epävarmuus yrittää luikerralla mieleeni ja koitan hätistellä sitä pois positiivisen ajattelun avulla. Tuskin olisin näin epävarma itsestäni, jos viimeviikkojen valmistautuminen olisi mennyt alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Toissaviikkoisen räkätaudin takia väliin jäi yksi salitreeni ja viikon juoksulenkit. Eniten kuitenkin harmittaa se, etten päässyt juoksemaan viimeistä kunnon pitkäälenkkiä sairatumisen takia. Kuumetta minulla ei varsinaisesti ollut, mutta olo oli sen verran vetämätön ettei lenkille lähdöstä kannattanut haaveilla. Onneksi sentään olo parani loppuviikoa kohden ja pääsin nauttimaan kauan odotetusta Haloo Helsingin keikasta Pakkahuoneella.

Viimeviikon kovin "urheilusuoritus" tuli suoritettua tanssien.

Viikko sitten sunnuntaina vappuaaton räntäsateessa uskaltauduin taas pukemaan lenkkitamineet päälle. Varovasti tunnustellen lähdin matkaan. Itse oli ajatellut juoksevani rauhallisesti 6-8 kilometriä. Loppuperin juoksin kuitenkin täyden kympin, sillä mieheni mielestä siihen olisi hyvä pyrkiä. Vauhdissa ei ollut kehumista, mutta pakko oli aloittaa rauhallisesti.

Vappuaaton loska ja säähän sopivat jalkineet.

Varovasti ja hissukseen räkätaudin jälkeen.

Vappupäivänä auringonpaiste houkutteli taas juoksemaan. Mies tosin piti lepopäivän, sillä edellis päivän pitkä (34km) painoi jaloissa. Lisäksi oikean jalan kantapää ärtyi tuosta vappulenkistä. Ilmeisesti kantapää ei tykännyt kenkävalinnasta. Mies on jo jonkin aikaa juossut taas ruullaavammilla Adidaksilla, mutta tuolle lenkille hän valitsi jäykemmät Saigonit jotka olivat muuten rätäsäähän sopivammat. 

Vielä ovat aamut olleet kylmiä.

Mutta takaisin vappupäivän juoksuun. Uskaltauduin juoksemaan hitusen vauhdikkaammin. Muutaman kuvaustauon ansiosta jaksoin juosta taas kympin. Myöhemmin päivällä kävelimme vieleä useamman kilometrin kaupungilla auringosta nauttien ja vappuhumua ihmetellen.

Kevään ensimmäinen perhoshavainto.

"Vappukukka" tienposkessa.

Koska aika alkaa käydä vähiin kävin myös keskiviikkona aamulenkillä. Otin alun rauhallisemmin, mutta loppumatkasta yritin juosta yhden kilometrin vielä vähän kovempaa. Ensin ajattelin juosta koko kympin lenkin pysähtymättä, mutta pitäähän sitä nyt edes yksi kuva lenkin varrelta taltioida ja pysähdyin hetkeksi yhdeksän kilometrin jälkeen.

Kukkimisen aloitttaneet pajunkissat aamuauringossa.

Perjanataina kävimme salilla tekemässä kevennetyn jalka ja selkätreenin. Jos viimeviikon sali ei olisi jäänyt väliin olisimme varmaan nyt jättäneet tuon treenin tekemättä. Mutta, koska ensi viikolla ei painoja nostella, jotta jalat eivät olisi jumissa kisapäivänä, olisi tullut turhan pitkä salitauko.

Hiirenkorvalla. Kyllä se kesä sieltä pikkuhiljaa lähenee.

Mies innostui eile lauantaina juoksemassa vielä 14 km vaikka hänen piti juosta jo vähän lyhempi lenkki. Tänään hänellä on vuorossa sunnuntaipitkiksen sijaan lyhyt veryttely. Kantapää oireilee edelleen, mutta toivottavasti vaiva alkaa helpottamaan pallonpyörityksen ja geelipohjallisten avulla.

Minulla on tänään kanssa lenkkipäivä. Ohjelmassa on kevyt 4-5 km. Saman moiset olisi tarkoitus juosta vielä maanantaina ja keskiviikkona. Muuten otetaan iisisti. Bussikorttikin umpeutuu maantaina, mutta taidan aloittaa työmatkapyöräilyn vasta HCR:n jälkeen. En meinaan ole vielä pyöräillyt talven jälkeen enkä nyt todellakaan halua jumiuttaa takalistoani istumalla satulaan pitkän tauon jälkeen.

Kevään enimmäisä kukkasia on päästy jo onneksi ihastelemaan

Tulevaan puolimaratonreissuun on valmistauduttu muutenkin jo monin tavoin. Mm. lastenhoito on järjestetty ja junaliput mennen tullen on varattu. Samoin myös pöytävaraus on tehty illaksi. Kisapäivän syömisiä ennen starttia on mietitty, mutta vaatetusta ei ole vielä lyöty lukkoon. Varusteet selvinnee sitten lähempänä, kun säästä on tarkempaa tietoa. Ja ennenkaikkea lehtistä on kanssa luettu huolella ja aikatauiluhin tutustuttu.

Helsinki running events 2-2017 lehdessä oli paljon luettavaa.

Jännittäviä aikoja siis eletään...

*Osallistumiset tapahtumaan saatu blogiyhteistyöllä SUL:n kanssa. 

Suunnittelmia ja sisäänajoa.

Tulevana lauantaina olisi edessä tämän vuoden  ensimmäinen juoksukisa. 

Ihan vielä ei ole maratonin aika, mutta kiinnitämme kilpailunumerot rintaamme Myllyn lenkin merkeissä, kun lähdemme tutustumaan mieheni kanssa ensimmäistä kertaa järjestettävään Tampere Countryside Maratoniin. Itse en ole aijemmin liikkunut Teiskon maisemissa muuta kuin ohimennen auton kyydissä, joten odotan mielenkiinnolla reitin maisemia.Vielä en osaa kauheasti tulevaa kisaa jännittää, sillä tiedän ettei matka itsestään tuota ongelmia. Myllyn lenkki kun on matkaltaan 12 km ja sen mittaisia lenkkejä olen tehnyt myös peruslenkkinä. Oman haasteen suoritukseen tuo tietenkin olosuhteet. Jos sää jatkuu yhtä lämpinä ja kosteana kuin viime päivinä, voi tuollakin matkalla saada itsensä totaalisesti uuvuksiin. Täytyy vain muistaa hyvä nesteytys ja oikea vauhdinjako.

Kuva Tampere Countrydide Maratonin Facebook-sivuilta.

Eilen aamulla töihin juostessani huomasin taas sen, miten eri asia on himmailla juostessa omasta tahdosta eikä pakon sanelemana. Fiilikset on aivan erilaiset. Silloin, kun malttaa juosta rauhallisesti vähän käsijarru pohjassa, ei hidas vauhti tunnu ahdistavalta. Mutta jos joutuukin etenemään etanavauhdilla siitä syystä ettei juoksu yksinkertaisesti vain kulje, meinaa mieliala painua maan rakoon.

17.7.2016.

Eilen olin kuitenkin päättänyt, että juoksen töihin niin maltillisella vauhdilla millä vaan pystyn, vaikka juoksu tuntuisikin kulkevan. Jouduinkin alussa tosissani laittamaan pienempää vaihdetta päälle, sillä vauhti tuntui karkaavan helposti. Loppumatkasta jouduin kyllä sitten viimeiset puolitoista kilometriä juoksemaan hiukan reippaammin, jotta kerkeäisin varmasti ajoissa töihin. Tietysti, jos olisin lähtenyt himpun verran aijemmin ei minun olisi tarvinnut lopussakaan kiirehtiä. Ainaista jossittelua... Samalla tuli koeajettua uudet juoksutossut. 

Ensimmäinen lenkki takana uusilla tossuilla.

En muista onko minulla koskaan aijemmin ollut Adidaksen juoksutossuja, mutta nyt päätin kokeilla miten ne sopivat jalkaani ja minun menooni. Mieheni parit edelliset tossut ovat olleet tuolta merkiltä ja hän on tykännyt niillä juoksennella. Kestävyys voisi tosin olla vielä parempi, sillä ainakin Adizero Boston Boost-mallin verrkomainen kangas kuluu aika nopeasti puhki.

Viikkoa aikaisemmin, oli ihan eri tunnelmat sunnuntain työmatkalla. En ollut täysin palautunut keskiviikon pitkästä, joka oli elämäni ensimmäinen kolmekymppinen. Kyseinen työmatka oli aika tuskainen. Olin taas lähtenyt vähän myöhässä ja jouduin pitämään vauhtia yllä vaikka mieleni teki vain kävellä. Itselleni tulee ainakin todella ahdistunut olo, jos meno on työlästä. Ymmärrän kyllä, että vireystaso vaihtelee päivittäin. Aina ei vain kulje ja se voi olla monen asian summa.  Jokaisesta lenkistä ei välttämättä jää hyvä maku, mutta jokainen otettu juoksuaskel on askel kohti parempaa kuntoa. Tietysti jos epävireys jatkuu pidemmän aikaa, on syytä pysähtyä tarkastelemaan tarkemmin mistä moinen johtunee.

Ihme kyllä selvittiin kotiin asti kastumatta.

Tuon työpäivän jälkeen lähdin vielä pojan kanssa kameliksi miehen lenkille, jotta hänen ei tarvitsisi kantaa juomista itse mukana. Polkeminenkin tuntui tuolla kertaa raskaalta. Mihellä juoksu kyllä kulki, vaikka minä en jaksanut kuin valittaa. Seuraavalla kerralla lupaan yrittää olla parempaa lenkkiseuraa ja pitää turhat mölinät mahassa.

Poika jaksoi mukisematta. Minä en...

Yksi syy miksi halusin ottaa rauhallisesti, on tämän päivän työmatka. Tarkoitukseni on kohta startata ja juosta töihin iltavuoroon pidemmän kaavan mukaan. Onkin oikeastaan viimeisiä aikoja juosta pidempää lenkkiä, sillä maratoniin on enää vajaa kolme viikkoa.

Vielä hetki sadonkorjuuseen.

Mieheni juoksi kanssa eilen viimeisen pitkän ennen kilpailua. Hän sai kasaan kolmannen päälle satasen viikon joksemalla 32 kilometriä. 

Nyt on aika alkaa keventämään harjoittelua, jotta kroppa kerkeää sopivasti palautumaan ennen maratonia.

Kotikylän kirkko lapsuusmaisemissa.

Viimeviikolla pääsimme viettämään pienen miniloman mummon patojen äärellä, kun piipahdimme vanhempieni luona.Oli mukava vaihteeksi juosta lapsuusmaisemissa. Juoksin yhden pidemmän lenkin reissun aikana, jolle mieheni lähti seuraksi. Mies vähän tuskasteli lenkin aikana, sillä hän ei ole tottunut juoksemaan niin hitaalla vauhdilla kuin minä. Välillä hän painelikin edempänä ja kääntyi sitten takaisin. 

Kun minä juoksin 22 km sai hän mittariin lukeman 23.

Paahtavaa hellettä ja kovaa vastatuulta.

Maisemia Juurisalmen sillalta.

Olin aivan poikki lenkin jälkeen, sillä helteinen auringon paiste teki matkasta aika uuvuttavan. Lenkin aikana tytöt olivat auttaneet Mummoa ja Vaaria ruuanlaitossa ja pääsimmekin heti nauttimaan maittavasta ateriasta.

Näillä eväillä pääsee palautuminen hyvään vauhtiin.

Minä palauttelin seuraavaan päivän, mutta mieheni kävi tekemässä vielä päälle parikymppisen omalla vauhdillaan. 

Pitihän se ottaa ilo irti, kun pääsi pitkästä aikaa juoksemaan eri maisemissa kuin yleensä.

 

Maalaismaisemaa Länsi-Savossa.

Viimeviikolla teimme myös suunnitelmia HCM-viikonloppua ajatellen. Nyt on junaliput ostettu ja hotelli varattu. 

Kahden edellisen vuoden tapaan aijomme majoittua Solo Sokos Hotel Tornissa. Viimevuonna meillä oli lapset matkassa mukana, 

mutta tällä kertaa saamme nauttia hotelliviikonlopusta kahdestaan.

Kuva viime vuoden HCM-matkalta.

Pitkän määritelmä?

Kuinka paljon pitää juosta, että voi sanoa juosseensa pitkän lenkin?

No, se tietenkin riippuu siitä keneltä tuota asiaa kyselee ja mitkä ovat tavoitteet.

Maanantaina sai paikoin liukastella jäätiköllä.

Itse olen saanut ohjeistuksen, että pitkän lenkin tulisi olla vähintään 1,5 x peruslenkin mitta. 

Minun kohdalla se tarkoittaa noin 12 - 15 kilometriä, sillä peruslenkkini ovat tällä hetkellä 6 - 10 kilometriä. 

Pisin kokonaan juoksemani matka on tähän mennessä 23 km, jonka juoksin viime kesänä.

Vuodenvaihteen sairastelukierre katkaisi harjoittelun pidemmäksi aikaa, ja siitä syystä olen tänä keväänä juossut vasta kolme maltillista pitkää lenkkiä. Ensimmäinen oli 15 km, sitten 16 km ja viimeisin oli 17km. Olen siis pyrkinyt lisäämään matkaa aina yhdellä kilometrillä per kerta ja näin tulen toimimaan toistaiseksi. Kesää kohti mentäessä ja juoksukunnon parantuessa olisi tarkoitus tehdä isompia hyppäyksiä matkan pituuden suhteen. Ennen elokuun ensimmäistä maratonia olisi kuulemma hyvä pystyä tekemään muutama kolmenkympin lenkki ja 25 kilometriä tulisi tuntua siihen mennessä helpolta matkalta.

Auringonpaiste antaa aina lisäenergiaa.

Toki onhan ihmisiä jotka juoksevat maratonin läpi juuri harjoittelematta.
Mutta minä haluaisin selvitä maaliin asti hengissä ja myös ehkä nauttia suorituksesta. Varmasti loppu tulee olemaan raskas joka tapauksessa, mutta toivon, että hommasta jäisi kohtalaisen hyvä maku suuhun ja pieni nälkä, joka ajaisi kohti uusia haasteita.

Matka joka minusta tuntuu  tällä hetkellä jo pitkältä, on miehelleni ihan peruskauraa. Hänen pitkät lenkit ovat olleet kolmestakympistä aina viiteenkymppiin asti, mutta hänen mielessään siintääkin ultramatkat.

Peruspitkiä juostessa ei kova vauhti ole niin oleellista. Päinvastoin, maltillinen vauhti on valttia, sillä tarkoitus on totuttaa keho pitkäkestoiseen rasitukseen. Keskeistä on juostu matka eikä niinkään se kuinka pian ollaan taas kotiovella. Toki pitkän tavoitteeksi voi asettaa kokonaisajan, esim. 2 - 3 tuntia,  matkan sijaan, mutta iselleni on ainakin helpompaa ja konkreettisempaa asettaa matkatavoite.
Silloin myös reitin suunnittelu on helpompaa.

Kevät tekee tuloaan.

Kovavauhtiset pitkät ovat sitten taas asia erikseen ja ne vaativat  pidemmän harjoittelutaustan ja paremman pohjakunnon kuin mitä minulla vielä on. Mieheni kyllä pyrkii juoksemaan ennen kisoja muutaman pidemmän vauhtikestävyyslenkin, joilla vauhti on kovempi kuin itse maratonvauhti, jolloin taas vauhti jolla hän pyrkii juoksemaan maratonin tuntuisi helpommalta.

Pitkienlenkkien tarkoitus on myös kehittää rasva-aineenvaihduntaa. Maratonia ajatellen olisi suotavaa, että keho tottuu käyttämään myös rasvavarastoja polttoaineena jo alkumatkasta eikä vain hiilihydraattivarastoja joilloin on vaarana, että meno hyytyy jo paljon ennen maaliviivaa.

Myönnän, että itselläni on vielä opeteltavaa maltillisesta vauhdista. Minulla on edelleenkin paha tapa laittaa tossua toisen eteen turhankin rivakalla tahdilla. Välillä maltan kyllä ottaa rauhallisemmin, varsinkin silloin jos luonto tarjoaa jotakin kuvattavaa.

Välillä on aivan pakko pysähtyä kuvaamaan.

Viimeisimmän pitkäni, tuon 17 km, juoksin tämän viikon maanantaina. Tarkoitus oli alunperin juosta se jo viikonloppuna,
mutta meillä aikataulut ja suunnitelmat tuppaavat välillä muuttumaan.
Seuraavan kerran parituntisen vuoro on pääsiäisenä.

Maanantai pitkiksen lukemia.

Maanantaina tuli nosteltua vähän myös painoja. Aamun pitkälenkki oli sen verran jo kuluttanut voimavarat loppuun,
ettei salilla ollut enää paljoa annettavaa. Tosin paransin kyllä omaa maastavetotulostani viidellä kilolla.
Tiistaina olikin sitten ansaittu lepopäivä.

Pikkumonsteri näyttää lämmittelyn mallia...

Keskiviikon peruslenkki oli taas turhan reipasvauhtinen, mutta kun halusin keretä tekemään kunnon lenkin aamupäivän kerhon ja eskarista noudon välissä, joten oli vain paineltava menemään.  No, mikäpä siinä pinkoessa, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja asvalttikin oli paikoin puhdistettu sepelistä.

Keskiviikkona mentiin vähän vauhdikkaammin.

Torstaina oli taas kunnon salipäivä isommalla salilla. Uskaltauduin lisäilemään painoja mm. tehdessäni maastavetoa ja prässiä. Jalatkin alkavat ilmeisesti tottumaan viikottaisiin lihaskuntoharjoituksiin, sillä perjantai aamun pk-lenkkillä jalat olivat yllättävän yhteistyöhaluiset.
Toisin kuin viikko sitten.

Saliselfie sarjojen välissä.

Perjantaina kaipasin myös vaihtelua maisemiin ja kävinkin pitkästä aikaa katsomassa missä kunnossa radan varsi oli. Edellisillan räntäsateen ja aamun pakkasen takia olin laittanut jalkaani nastatossut joten meno lumisella ja paikoin jäisellä polulla ei ollut ollenkaan hankalaa.

Oikea keskivauhti oli 6:55 ja loppu aika 51:51.

Oli myös mukavaa hengitellä raikasta pohjoistuulta ilman, että katupöly kutitti silmiä.

Luminen hiekkaharju.

Radan varsi olli kohtalaisen hyvässä kunnossa perjantaina.

Lauanataina lenkille lähtiessä arvoin, lähtisinkö tavallisilla- vai nastatossuilla. Päädyin jälkimmäisiin ja valitsin reitin sen mukaan, eli välttelin puhdasta asvalltia. Ja koska ilmeisesti ainakin yksi tahmea lenkki täytyy viikkoon saada mahtumaan, oli se tällä viikolla juuri tuo juoksu.

Mutta joka tapauksessa olen itseeni tyytyväinen, että sain itseni edes lenkille.
Selkeästi alkoi kroppa jo olemaan uupunut alkuviikon tohinoista.

Seuraavana päivänä radan varsi olikin jo kuraisempi.

Tämä oli nyt toinen viikko putkeen, kun sain viikkooni mahdutettua neljä lenkkiä ja kaksi salia.
Juoksu kilometrejä kertyi yhteensä 42,5. Tänään palmusunnuntaina aijon nauttia lepopäivästä
ja piipahtaa lasten kanssa muutamassa paikassa virpomassa.

Mukavaa pääsiäisviikkoa kaikille!

Tahdonvoimaa ja pulkanvetoa.

Juoksu vaatii motivaatiota, harjoittelua ja fyysistä kuntoa 

sekä ennen kaikkea tahdonlujuutta silloin, kun homma takkuilee. Fyysistä kuntoa saa parannettua harjoittelemalla. 

Jotta harjottelu sujuisi tarvitaan motivaatiota. Mutta jos motivaatio on hukassa ja tekisi mieli vain antaa olla, on silloin kaivettava esiin tahdonvoima ja laitettava itsensä likoon tosissaan.

Jäätä kallionkupeessa.

Eilisen pitkänlenkin juoksin puhtaasti tahdonvoimalla. Mietin omaa lenkkivuoroani odotellessa, viitsisinkö edes lähteä lenkille, 

mutta laitoin kuitenkin tossut jalkaan ja lähdin ulos. Oli pakko meinaan päästä kuluttamaan parina edellisenä iltana herkuttelemalla täydennettyjä energiavarastoja.

Meikäläisen ekat omat nastatossut.

   Jo ensimmäisen kilometrin jälkeen mieleni teki kääntyä takaisin, 

varsinkin kun huomasin etten ollut muistanut painaa ajanottoa käyntiin. Pärräten jatkoin matkaa ja kahden kilsan kohdilla mieleni teki taas luovuttaa, mutta en viitsinyt tyytyä vain pikkupyrähdykseen, kun miehenikin oli sentään juossut omalla pitkällä lenkillään 41 kilometriä.

Arboreettumissa tein pienen lisämutkan alkumatkan mokan takia. Sillä mitä ei näy mittarissa ei ole koskaan tapahtunutkaan... 

Olisin voinut  puolenvälin tienoilla valita vielä lyhyemmän reitin kotiin, mutta päätin kääntyä oikealle ja tavoitella sitä matkaa mikä oli alunperin suunnitelmissa, eli vähintään 15 km. Loppumatkan motto olikin sitten: 

"Ihan sama millä vauhdilla etenet, vaikka ryömien prkl, kunhan suunta on eteenpäin."

Fiilikset lenkin aikana vaihtelivat laidasta laitaan. Välillä olo oli, kuin virtahevolla ja hetkittäin askel kulki kevyemmin. 

Moneen kertaan teki mieli lyödä hanskat tiskiin ja jättää leikki sikseen, mutta sitkeästi jatkoin matkaa.

 Kun pääsin vihdoin kotiin oli tavattoman hyvä mieli, vaikka itse lenkissä ei ollutkaan kehumista. 

Kaiken kaikkiaan matkaa kerty sohjossa tarpoen 16 km, vaikka mittari näyttääkin sen 15,3 km.  

Viimeviikko menikin talviloman merkeissä. Muutaman päivän reissu lapsuusmaisemiin tehtiin alkuviikosta. 

 Mummolassa ulkoltiin urakalla ja herkuteltiin äidin ja isän tekemillä herkkuruuilla. Juoksuvarusteet jätettiin tarkoituksella kotiin ja keskityttiin puuhasteluun lasten kanssa. 

Rattikelkka lapsuusvuosilta.

Kotiseudulla oli hyvä vedellä pulkkaa ja kelkkaa pitkin katuja, sillä siellä ei ollut kylvetty sepeliä kävelyteille niin kuin täällä kaupungissa. 

Välillä me aikuiset vedeltiin omaa lastiamme vaihtelevalla kokoonpanolla. Ja silloin,  kun poika ei viihtynyt kyydissä kuin minun sylissäni, mies veti meitä kaikkia. Kyllä sekin varmasti kävi kuntoilusta kun veti perässään päälle 130 kiloa.

Meidän vetojuhta.

Kaikki kyydissä.

Lomaviikkon mahtui minulla myös yksi 11 kilometrin lenkki ja yksi kunnon salitreeni.

Iltahämärässä tarvitaan näkyvyyttä.

 

Toissaviikolla kävinkin pitkästä aikaa ihan kunnon kuntosalilla. Se toi mukavaa vaihtelua punttitreeniin, 

sillä pikkusalilla on kuitenkin suppeampi tarjonta liikkeiden suhteen. Jatkossa yritänkin saada aikatauluun mahtumaan yhden salikäynnin keskustassa ja yksi - kaksi käyntiä kotisalilla, jotta lihaskunto paranisi. Siitä kun on hyötyä juoksuakin ajatellen.

Takareisiä treenaamassa, ei vain istuskelemassa...

Samainen viikko oli kaikin puolin hyvä treeni viikko itsellä, vaikka samalla hoitelinkin ökötaudista kärsiviä lapsia. 

Kolme juoksulenkkiä ja kaksi punttitreeniä auttoivat pitämään pään kasassa.

Tämän vuoden ensimmäinen pääle 10:n lenkki.

Mieheni treeni viikkoja ovat kanssa rikkoneet lomailu ja samainen ökötauti, minkä me kaikki muutkin olemme läpikäyneet. 

Eilinen melkein maraton oli hänen ainoa juoksulenkki viimeviikolla. Toissa viikon hän toipui vuorostaan ökötaudista ja muutaman salitreenin lisäksi hän juoksi pitkänlenkin 34 km.

Näillä painoilla tein uuden oman ennätyksen maastavedossa.

Miestäni on kanssa purrut jonkin asteinen salikärpänen ja lihaskuntoharjoittelu maistuu taas paremmin kuin jokin aika sitten.  

Nyt vaan toivotaan ehjiä treeniviikkoja ja odotellaan kevään etenemistä ja teiden sulamista. 

Tosin nyt on ihan hyvä juosta oli tienpinta sohjoinen tai jäinen, sillä satuimme löytämään ale-myynnistä kummallekkin uudet nastatossut. Miehelle löytyi ihme kyllä samalla reissulla myös uudet tavalliset menopelit, kiitos osaavan ja ammattitaitoisen myyjän. Oli historiallista, että kaikki kolme paria löytyi saman katon alta ilman kaikkien lähitienoon urheilukauppojen kiertämistä. 

Ilman myyjää olisi oikeanpuoleiset tossut jääneet varmasti kauppaan sillä mieheni ei ole aikaisemmin innostunut kyseisen merkin tossuista.