Kävellen kohti uutta nousua.

Myönnän, että olen pitkään aliarvostanut kävelyä. Luulen sen osittain johtuvan siitä, että haluaisin olla oikea juoksija. Siis sellainen joka jaksaisi oikeasti juosta pidempiäkin lenkkejä kunnon vauhdilla kohtalaisella sykkeellä.

Vihdoinkin olen alkanut ymmärtämään ja hyväksymään sen, että kävelykin kasvattaa kuntoa ja vie koti tavoitteita.

Mutta minä kuulun niihin lenkkeilijöihin jotka joutuvat tekemään kovasti töitä jo sen eteen, että jaksaisin raahautua läpi edes vitosen lenkin kevyellä hölkkävauhdilla. Kerta toisensa jälkeen humahdan montun pohjalle syystä tai toisesta. Ja aina tauon jälkeen joudun  aloittamaan treenaamisen ihan vain kävelyllä. 

Mutta, nyt olen alkanut hyväksymään asian. Jos joku kirmaa ohitse, niin menkööt. Se, että itse ylipäätään pystyn, pääsen ja saan liikkua on tärkeintä. Ei sen vauhdin tarvitse aina olla pääosassa. Ja oikeastihan kävely on yksi parhaista peruskuntoa parantavista ja ylläpitävistä liikunta muodoista. Yksin kulkiessa hitaampi vauhti tuntuu ajoittain puuduttavalta, mutta yhdessä pidemmätkin kävelyt sujuvat rattoisasti ruapatellen.

Välillä kannattaa poiketa uusille reiteille. Sillä silloin voi löytää uusia kauniita paikkoja.

Vielä on tovi odotettava ennen kuin jäälle on mitään asiaa.

Viime viikkoina on tullut käytyä lenkillä yksin ja yhdessä. Flunssan jälkeen tuli ensin ihan vain käveltyä. Sitten muutaman lenkin tein 1+2 rytmityksellä. Eli alkulämmittelyn jälkeen hölkkäsin yhden minuutin verran ja kävelin kahden. Lopuksi sitten vielä vähän pidempi kävely osuus.

Pimeällä täytyy nähdä ja tulla nähdyksi.

Pikkuhiljaa olen pidentänyt juoksuosuuksia. Riippuen fiiliksestä olen jakanut lenkin osuuksiin joko ajan tai matkan mukaan. Pisimmät yhtenäiset juoksupätkät ovat nyt olleet kaksi kilometriä.

Viimeisimmät aamulenkit ovat olleet vitosia vaitelevalla vauhdilla.

Osa lenkeistä tulee vieläkin kokonaan  käveltyä. Viimeeksi kävimme kävelyllä Itsenäisyyspäivänä. Se oli sellainen rauhallinen päiväkävely. Parille aikaisemmalle vähän reippaampi vauhtiselle sunnuntaikävelylle kertyi taasen mittaa peräti noin kolmetoista kilometriä.

Itsenäisyyspäivänä saimme nauttia kauniista ja aurinkoisesta säästä

Jokin aika sitten meidän piti käydä myös vain kävelemässä, mutta viimaisen sään takia ehdotin, että juoksisimme joka toisen kilometrin. Ja niin sitä tuli sitten juostua kahdeksasta kilometristä puolet ja kroppa pysyi paremmin lämpimänä.

Kaksi lenkkiä on tullut mentyä nastoilla, jotta ei tarvinnut liukastella.

Loppuvuosi näyttää aika kiireiseltä töiden ja muiden menojen suhteen. Ja tosissaan saa suunnitella, että missähän välissä sitä ehtisi vähän valmistella joulua, käydä lenkille ja salillakin pitäisi yrittää piipahtaa säännöllisesti. Mutta yritän olla stressaamatta liikaa. Menkööt tämä joulun ja uudenvuoden aika omalla painollaan. Tehdään se mitä ehditään ja loput jääköön tekemättä.

Jokainen askel vie kohti tavoitetta.

Jokainen askel vie kohti tavoitetta riippumatta siitä onko se otettu juosten taikka kävellen.
Tuota lausetta olen yrittänyt takoa taas omaan päähäni. Tammikuuta on elelty nyt kolmisen viikkoa ja pikkuhiljaa on lähdetty tekemään töitä kevään juoksutavoitetta silmälläpitäen. 

Kooste viimeisimmästä juoksulenkistä. (Perjantai 19.1.2018.)

Vuoden ensimmäinen viikko meni minulla vielä ihan huilatessa. Viikolla kaksi uskaltauduin ensimmäistä kertaa lenkille sitkeän flunssan jälkeen. Olen yrittänyt malttaa lähteä liikkeelle varovaisesti. Minulla kun on paha tapa lähteä herkästi rynnimään liiankin kovaa turhan aikaisin. Vaikka juoksu on kuulunut harrastuksiini jo useamman vuoden, tuntuu edistyminen edelleen kovin hitaalta. Tunnen itseni jatkuvasti vasta-alkajaksi. Mutta en ole ajatellut luovuttaa. Kaikista ei ehkä tule gepardia, mutta menee ne etanatkin eteenpäin. Ja itseäni vartenhan tätä teen. Juoksen, jotta kuntoni olisi parempi. En tehdäkseni vaikutusta muihin tai kilpaillakseni toisia vastaan.

Nyt on vain sitkeästi yritettävä käydä lenkillä, sillä kevään juoksutavoiteeseen, eli toukokuun Helsinki City Runin puolikkaaseen on aikaa enää vajaa neljä kuukautta. En ole ajatellut ottaa itselleni paineita aikatavoitteesta. Pääasia on, että selviän hengissä maaliin  aikarajan puitteissa. Vielä ei ole varmaa laittaako mies tuolloin kanssa numerolapun rintaansa vai lähteekö hän mukaan vain kannustusjoukkoihin. Se olisi ensimmäinen kerta noin päin. Että mina vain juoksisin ja mies kannustaisi.

Takana on nyt kuusi lenkkiä. Viimeisintä lenkkiä lukuun ottamatta olen joutunut kävelemään enemmän tai vähemmän. Ensimmäiselle lenkille lähdinkin ihan sillä asenteella, että kävelen alkuun puolikilometriä ja yritän hölkätä saman verran. Tuota vuorottelua jatkoin yhteensä viiden kilometrin verran.

Vuoden ensimmäisellä lenkillä paistoi aurinko.

Seuraavalla lenkillä pidensin hiukan hölkkäpätkiä ja samalla kävelyosuudet jäivät lyhyemmiksi. Matka oli taas samainen vitonen. Sää oli keskiviikkona aivan jotain kuin maantaina.

Vuoden toinen lenkki painettiin läpi sumuisen aamupäivän.

Kolmannelle lenkille lähdin heti aamusta vietyäni pojan päiväkotiin. Se alkoi taas puolen kilometrin kävelyllä, mutta nyt ei tarvinnut kävellä kuin pari lyhyttä pätkää. Hölkkä osuudet olivat 2,5km 1,5km ja 1km. Päivä valkeni sitä mukaa kun aamulenkki eteni.

Huurteinen aamu. Lähtiessä oli vielä pimeää, mutta kotiin palatessa oli jo valoisaa.

Lauantai oli suunnitellusti lepopäivä. Töissä tosin tuli kerättyä askeleita ihan kiitettävästi. Sunnuntaina olin ajatellut käydä lenkillä, mutta koska mieskin malttoi pitää lepopäivän, (hän oli edellisenä päivänä juossut reippaamman 25:n ) nukuimme ensin pitkään ja kävimme vähän asioilla koko perheen voimin.

Koska tuo viikonloppu meni huiliessa, päätin tämän tämän viikon aloittaa hiukan pidemmällä lenkillä. Päätin lähtiessä, että kävelen vain sen verran kuin on pakko. Maltillisesti lähdin liikkeelle. Kolmen kilsan kohdilla, ohittaessani Pärrinkosken ensimmäisen kerran toiselta puolelta, lupasin itselleni, että saan pitää toisella ohituskerralla kuvaustauon, jos jaksan ensin hölkötellä suunnittelemani silmukan ensin. Tuon kannustimen avulla jaksoinkin sitten loppuperin juosta yhtäjaksoisesti ensimmäiset kahdeksan kilometriä.

Pienen luonnonkosken kuohuja.

Pärrinkosken jäätaidetta.

Kuvaustauonjälkeen kävelin noin kilometrin verran. Tuo osuus oli melkein yhtäjaksoista nousua. Sitten jaksonkin taas juosta loppumatkan kotiin ja mittarissa oli lukemana täysi kymppi.

Vuoden eka kymppi melkein kokonaan juosten.

Keskiviikon lenkki ei sitten ollutkaan niin lennokasta. Reilun kolmen kilometrin jälkeen etenin seuraavat pari kilometria vuorotellen kävelyä ja juoksu aina 250:nen metrin välein. Viimeisen kilsan jaksoin taas juosta kokonaan  ja kuuden kilsasta viisi oli vähän vauhdikkaampaa menoa.

Aamulenkit ovat muutenkin aina tahmmeampia.

Perjantaina jaksoin sisulla hölkätä koko lenkin. Kuudes kilometri oli aika raskas, sillä sen pätkän juoksin lumista polkua pitkin. Tiedän, että tuollakin lenkillä olisi varmaan ollut hyvä kävellä välillä, sillä sykkeet oli aika korkeat. Mutta sitä vaan haluaa välillä tuntea itsensä vähän enemmän juoksijaksi.

Noiden ulkoiluiden lisäksi olen nyt innostunut jumppaamaan kotona, sillä salitreenit ovat edelleen olleet jäissä. Kuluneella viikolla olen heilutellut kuulaa puolisentuntia tiistaina ja torstaina. Lisäksi olen yrittänyt lähes joka ilta tehdä hiukan liikkuvuusharjoituksia jotta en olisi niin jumissa.

Kympin ja kasin kuulat ovat minun treenikaverita.

Mies on uskaltautunut juoksun ohella testaamaan myös miten sukset luistavat lähiladulla. Hänellä on takana nyt 12 km:n ja 33 km:n hiihdot. Itse en ole hiihtänyt ainakaan kolmeen talveen, kun ne ovat ollet täällä päin niin vähälumisia. Mutta nyt näyttää siltä, että tänään voisin minäkin käydä vähän sivakoimassa muutaman kierroksen lähilädulla. 

Luonto on tarjonnut viimeaikoina kaunista katseltavaa.

Etanavaihde päälle.

Kyllä se on vaan myönnettävä, että alusta on taas aloitettava ja laitettava etanavaihde päälle.

Sunnuntain lenkki osoitti sykkeiden olevan niin pilvissä, että vautia on hiljennettävä ja peruskuntoa parannettava.

Yksi ottamista kuvista.

Sitä kun vaan ei malttaisi mennä tarpeeksi hiljaa. Pää ei meinaa millään uskoa ettei kroppa pysty siihen vauhtiin mitä mieli mielisi. Minulla on aina ollut korkeat sykkeet. En ole käynyt koskaan kuntotestissä, mutta kovavauhtisilla lenkeillä on maksimisyke ollut reilusti päälle 200.

Nyt olenkin päättänyt keventää lenkkejäni ja yritän saada pohjani paremmaksi. Ei auta kun tarkkailla sykkeitä ja mennä tarpeeksi hiljaa, vaikka se tuntuukin tylsältä. Jotta sykkeeni pysyisi tarpeaksi alhaalla, tarkoittaa se kevyttä hölkkää ja kävelyä ylämäissä. Toki ajattelin jatkossakin tehdä yhden reipasvauhtisemman lenkin mielen piristykseksi ja kunnon testaamiseski.

Lihaskuntoharjoitteluunkin pitäisi löytää into uudestaan. Flunssatauon jälkeen on tullut liian vähän nosteltua panoja ja treenattua voimaa. Olemme mieheni kanssa samanlaisia siinä suhteessa, että kaikki harjoittelu menee sykleissä. Varsinkin saliharjoittelu innostaa välillä enemmän ja toisinaan se on todellista pakkopullaa. Nyt emme ole varmaan kuukauteen käyneet kunnolla salilla. Olen kyllä välillä yrittänyt jumpata kotona ja tehnyt kyykkyjä lenkkien yhteydessä. Muutaman kerran olen vetänyt leukoja ulkosalla kuminauhan avustuksella.

Pyhäjärvi maanataina.

Tällä viikolla on miehelläni vuorossa kevyt viikko, kahden kovan treeniviikon jälkeen. Hä on tosin joutunut ottamaan  kevyemmin kuin alunperin suunnitteli. Hänellä on meinaan taas kurkku kipeä ja olo muutenkin epämääräinen. Jospa kolmas kerta toden sanoo, ja sairastelut riittäisi vähäksi aikaa.

Pilvet jotka kastelivat minut loppumatkasta.

Oma olotila on ollut ihan hyvä, ainakin vielä. Maanantaina kävin asioilla keskustassa ja olin liikenteessä pyörällä. Kotimatkalla innostuin ajamaan mutkan kautta. Tosin, jos olisin valinnut suoran reitin kotiin olisin todennäköisesti säästynyt kastumiselta. Kilometrejä kertyi yhteensä 20, joista viimeiset neljä poljin rankkasateessa.

Tiistaina kävin lenkillä ja yritin pitää sykkeet maltillisena. Toteutin siis uutta itselleni laatimaa treeniohjelmaa, maltti on valttia.  Ensimmäiset kaksi kilometriä hölkkäilin kevyesti ja sitten poikkesin polulle, jolloin oli pakko edetä rauhallisemmin lintujen laulua kuunnellen.

Kymmenen kilometrin lenkistä kolme oli metsäpolkua. Muutama kunnon nousu ja välillä liukastelua liejussa. Yksin ei tarvinnut metsässäkään mennä. Sen verran ötökoitä seurasi kintereillä, että pitkät puntit ja hihat oli paikallaan. Tosin olen sen verran vilukissa, että en lyhkäsissä olisi vielä muutenkaan lenkille lähtenyt. 

Tiistailenkin esterata.

Aikaa kymppiin kului 1:38:47 + kuvaustauot, yhteensä n. kaksi tuntia. Keskisyke 131.

Eilen keskiviikkona päivän liikunnat kerättiin hyötyliikunnan merkeissä. 

Näyttää että koneessa olisi muuta kuin lakanoita...

Pyykkivuoro alakerran pesutuvassa, kolmekerrosta ei hissiä. 

Sekä kävelyä pitkin ison kaupan käytäviä.

Taivas kuvattuna kaupan parkkipaikalta.

Tervetuloa!

Tervetuloa uuden blogini pariin!

Jottei tälläiselle perheelliselle naiselle vaan jää turhaa luppoaikaa, päätin aloittaa blogin perheemme arkeen paljon vaikuttavasta asiasta, eli juoksuharrastuksesta. Olen jo jonkin aikaa haudutellut tätä ideaa mielessäni ja nyt sen vihdoin toteutin.

Koska omassa hölkkäharrastuksessani ei paljon ole kertomista ja kehumista. Ainakaan vielä. Tulen paljolti kirjoittelemaan mieheni juoksuharrastuksesta, joka on ennemminkin elämäntapa ja intohimo.

Kaiken tänän teen tietenkin rakkaan mieheni luvalla ;)