Sooloillen.

Näyttää siltä, että kuluvalla viikolla juoksu- ja kävelylenkit suoritetaan pääosin sooloillen. Ei yksin lenkkeilyssä mitään vikaa ole. Olenhan tähän asti suurimman osan lenkeistä kulkenut yksin ja olen ennen pitänyt itseäni "yksin juoksijana".  Mutta olen alkanut tottumaan siihen, että lenkillä on joku seurana. On melkeimpä outoa lähteä ulos yksin. Varsinkin, kun viimeviikolla kaikki lenkit tehtiin yhdessä. Nyt suorastaan harmittaa, että tällä viikolla aikataulujen takia yhteiset treenit jäävät vähemmälle.  

Yksin juostessa on ainakin se etu, että voi pysähdellä milloin haluaa..

Viimeviikolla paras fiilis  oli ehdottamasti torstain kävely/juoksulenkkin jälkeen. Mies oli päättänyt, että päivän matka olisi 8km joista kolme juostaisiin. Yritin kyllä neuvotella lyhyempää kokonaismatkaa, mutta mies ei kuunnellut mutinoitani. Aloitimme lenkin kilometrin kävelyllä jonka jälkeen alkoi juoksuosuus. Oma juoksuni tuntui sen verran mukavalta, että päätin yrittää kiristää vauhtia ja ottaa juoksusta kaiken irti ennen loppumatkan kävelyä. Mies ihmetteli aluksi kovenevaa vauhtia, mutta ei yrittänyt toppuutella, kun ehdotin loppukiriä. Kolme kilometriä juostiin tahtia koventaen. Viimeinen kovempi kilometri juostiin sopivasti alamäkeen ja sen keskivauhdiksi kellotettiin 6:01. Päätimme sen jälkeen juosta vielä yhden lisäkilometrin, mutta vauhtia höllentäen. Loput kolme kilometriä sitten kävelimme illan hämärtyessä.

Alku ja loppu rauhallisemmin ja välissä vähän kovempaa.

Tuntui hyvältä mennä välillä vähän kovempaa ja tuntea itsensä enemmän juoksijaksi. Ehkä vielä joskus jaksan pitää yllä tuollaista kovempaa vauhtia pidempäänkin kuin vain pienen hetken. Yksi haaveeni on meinaan juosta kymppi alle tuntiin. Mutta kovasti täytyy vielä tehdä töitä, jotta tuo haave toteutuisi. 

Perjantai aamuna oli aivan pakko käydä pienellä aamukävelyllä ennen iltavuoroa, vaikka mies suosittelikin lepopäivää. Oli vaan niin kaunis aamu etten voinut vastustaa kiusausta. Otin ihan rennosti ja kävelin vain 3,5km  ja pysähtelin kuvailemaan ajoittain. 

Viime perjantaina oli kaunis syyssää.

Mies kävi viikonloppuna juoksemassa pitkän lenkin juoksukaverinsa kanssa, mutta minulle riitti loppuviikon treeneiksi ihan vain pikainen salillakäynti. Salittreenit on aina pyritty tekemään yhdessä, sillä ainakin minä tarvitsen taustatukea ainakin penkkipunnerrusta tehdessä.

Maanantaina juoksu kulki alussa sen verran hyvin, että päätin valita saman reitin kuin minkä olimme torstaina menneet. Tällä kertaa yritin pitää vauhdin tasaisena. Otin tavoitteeksi juosta yhteen menoon ainakin vitosen ennen kuin pysähtyisin ottamaan kuvia. (Täytyyhän sitä edes joku matkamuisto saada lenkistä.) Matkan edetessä tavoitekkin siirtyi kokoajan pidemmälle. Loppumatkasta muutin hiukan reittiä ja pysähdyin vasta, kun kahdeksan kilometriä oli saavutettu. Tuo onkin syksyn pisin yhtäjaksoinen juoksu. Ainakin toistaiseksi. Matkaa olisi tarkoitus pidentää asteittain sillä keväällä pitäisi jaksaa taas juosta puolimaraton.

Syksyn värejä lenkkipolun varrelta.

Tuo maanantain juoksu otti ilmeiseti sen verran koville, että tänään keskiviikkona päätin tehdä vähän rauhallisemman lenkin ja suuntasin metsään. Lähimetsän poluilla kun on välillä pakko hidastaa vauhtia. Tai ainakaan minun polkujuoksutaustalla ei siellä pysty juoksemaan kuin pieniä pätkiä siellä täällä. Maastokaan ei ole kovin tasainen ja muutama kunnon ylämäkiosuus tuli kivuttua ylös. Matkaa kertyi suunniteltua enemmän, sillä uusista poluista ei aina voi tietää minne ne vie. Onneksi suurta eksymisen vaaraa ei Taaporinvuoren-maastossa ole. Ja kohtalaisen hyvän suuntavaiston ansiosta pysyin koko ajan suurinpiirtein kartalla.

Poluilla tahti vaihtelee kovasti.

Loppuviikkoon mahtuu ainakin vielä pari salitreeniä. Täytyy vain toivoaettei lasten räkätauti päätä pesiytyä myös minuun. Lenkillekkin olisi kiva vielä keretä, mutta saa nähdä mitä sitä ehtii. Kai sitä pitäisi välillä tehdä muutakin kuin vain treenata.

Värikästä syksyn jatkoa kaikille.

Kun kuviot muuttuu.

Joskus on vaikeaa saada aika riittämään kaikkeen. Kun on kolme lasta ja kokoaikainen työ on välillä haasteellista löytää aikaa omille harrastuksille. Elämä on täynnä valintoja, mutta oman hyvinvointini takia, en ole valmis luopumaan liikunnasta kokonaan. Sopivat välit täytyy vain löytää ja hyödyntää.

 Blogin ylläpitokin on joutunut hiukan retuperälle ajan puutteen vuoksi. Tämäkin kirjoitus on ollut työn alla jo useamman viikon. Olen bussissa kirjoittanut lauseen silloin toisen tällöin. Iltaisin taas kirjojen  lukeminen on kiinnostanut enemmän kuin oman tekstin kirjoittaminen. Ja mitä pidemmäksi julkaisuväli on venynyt sitä vaikeammaksi jutun viimeistely on käynyt.

Vielä keväällä tein töitä osa-aikaisena. Työpäivät olivat välillä lyhyempiä ja joskus saattoi olla "ylimääräinen" vapaapäivä. Silloin perheelle ja treenaamiselle jäi enemmän aikaa. Kesän alussa sain kokoaikaisen sopparin. Nyt töissä vierähtää keskimäärin kahdeksan tuntia viitenä päivänä viikossa. Vaikka hetki menikin totutellessa lisääntyneeseen työmäärään, ei voi olla kuin tyytyväinen sillä nykyään kaupanalalla ei ole helppoa saada täysiä tunteja.

Työvuoroni vaihtelevat aamu kahdeksan ja ilta kahdeksan välillä. Kesällä tuli vielä kuljettua pyörällä töihin ja kuin huomaamatta tuli harrastettua hyötyliikuntaa.  En ole koskaan ollut mikään himopyöräilijä ja pyöräilykauteni rajoittuu pääosin kesäaikaan. Loman aikana työmatkapyöräilyinto laantuikin sitten täysin. Nyt kuljen matkat pitkälti bussilla. Kun saan taas juoksun kulkemaan paremmin, saatan silloin tällöin juosta töistä kotiin.

Alkusyksystä olisi ollut kanssa hyvät pyäräilyilmat, mutta oma pyäräni on saanut levätä.

Lenkillä olen pyrkinyt käymään edes kerran pari viikossa hyöyntäen vapaapäiviä sekä aamuja ennen iltavuoroa. Salilla olemme niin ikään pyrkineet käymään kaksi kertaa viikossa. Salipäivät vaihtelee myös minun työvuorojen mukaan. Jos molemmat kerrat eivät onnistu arkipäivinä on toinen treeni käyty tekemässä viikonloppuna.

Instagramista löytyy myös treenipäivityksiä. Tämä kuva on elokuun 20. päivä.

Toissaviikolla kävin juoksemassa tiistaina viiden kilometrin aamulenkin ja keskiviikkona kuljin pitkin polkuja pääosin kävellen kahdeksan kilometrin verran. Salilla käytiin keskiviikkona ja sunnuntaina. Torstaina käytiin myös kävelemässä miehen kanssa melkein kympin lenkki sekä sunnuntaina salin jälkeen 8 kilometriä.

Välillä on mukava kulkea pitkin metsäpolkuja.

Viimeviikolla salipäiviä oli torstai ja sunnuntai, kun taas juoksulenkit jäi yhteen kertaan ja sekin oli kaikkea muuta kuin mieltä ylentävä. Lähtiessä fiilis oli vielä hyvä ja ajattelin kokeilla hiukan pidempää juoksulenkkiä. Melkopian juoksu alkoi tökkimään vaikka yritin pitää vauhdin koko ajan maltillisena. Neljän kilometrin jälkeen olikin sitten pakko tyytyä kävelemään loput kolme kilometriä. Hetken kävi jo mielessä, että juoksuharrastus joutaa mun osalta vaikka romukoppaan. No sinne se ei kuitenkaan, ainakaan vielä, ole joutunut. Joskus homma vaan tökkii. Silloin ei auta muu kuin purra hammasta ja yrittää nousta montun pohjalta ylös.

Onneksi sää oli sentään kaunis vaikka juoksu ei kulkenutkaan.

Tällä viikolla me ollaankin oltu taas ystäviä juoksun kanssa. Aamulenkkit tuli juostua maanantaina ja torstaina ja tänään lauantaina tuli hilpaistua hiukan vauhdikkaampi vitonen.

Maanantai aamun lukemat.

Tostaiaamuna tuli lenkillä napattua muutama kuvakin.

Pitkästä aikaa vitonen alle seiskan vauhdilla.

Tänään olisi ehkä ollut aikaa juosta vähän pidempi ja rauhallisempi lenkki, sillä minulla on pitkästä aikaa koko viikonloppu vapaata. Mutta lupasin lapsille, että olen vain hetken poissa. Läpsystä teimme vaihdon mieheni kanssa. Hän lähti vuorostaan juoksemaan, kun minä tulin kotiin. Tosin hänellä oli treffit juoksukaverin kanssa pidemmän matkan merkeissä.

Toivottavasti saamme nauttia vielä aurinkoisista syksyaamuista.

Täytyykö aina jaksaa suorittaa?

Täytyykö aina jaksaa suorittaa?
Lomalla tulin siihen tulokseen ettei todellakaan tarvitse. Loman voi toki suunnitella täyteen ohjelmaa. Ja sitten stressata, jos joka paikassa ei ehdikkään käydä ja kaikkea ei kerkeekkään tekemään. Tai sitten voi ottaa ihan vain rennosti.

Heinäkuussa saavutimme pronssia hääpäiviä laskettaessa.

Oma kolmen viikon kesäloma on nyt enää muisto vain ja tämä viikko on mennyt arkeen palatessa. Vaikka mitään ihmeempiä ei tullut nyt tuolla jaksolla tehtyä, olen erittäin tyytyväinen lomaani lasten kanssa. Me neljä saimme ottaa rennosti mieheni paiskiessa töitä, sillä hänellä ei ollut enää lomaa loppukesästä.

Kesän alussa saimme sentään lomailla viikon verran yhdessä. Tuon loman vietimme Itävallassa (Kesäloma Alpeilla / Lasten kanssa Alpeilla).  Se oli sen verran täynnä toimintaa sekä ohjelmaa, etten viitsinyt loppulomaa aikatauluttaa täysin etukäteen.

Alpeille täytyy päästä vielä uudestaan.

 Sää ainakin suosi ennen ja jälkeen juhannuksen, kun oli airinkoista ja lämmintä. Tosin vähempikin lämpö olisi minulle riittänyt. Varsinkin heinäkuussa yöt olivat aika tuskaisia ja hikisiä. 

Tänä kesänä riitti aurinkoa ja lämpöä.

Kuluneen kesän kuumuus tuntui  latistavan juoksuinnon sekä lamaannuttavan järjellisen aivotoiminnan. Niinpä myös blogini oli pienellä kesätauolla. Auringon paistaessa ei viitsinyt istua sisällä koneen ääressä ja illalla ei enää jaksanut miettiä mitään ihmeempiä.

Lomalla juhlittiin mm. lasten syntymäpäiviä.

Olin minä ennen lomaa sen verran suunnitellut, että tekisin vaikka lasten kanssa pyöräretkiä lähipuistoihin miehen ollessa töissä, jos emme mitään muuta keksisi. Lopulta pyöräilyt jäivät lyhyiksi. Lähinnä jaksoimme pyöräillä vain noin kilometrin matkan uimarannalle.

Lapset nauttivat vesileikeistä rannalla.

Tänä kesänä tulikin uitua varmaan enemmän kuin kolmena edellisenä kesänä yhteensä. Onneksi lämmöstä ja helteestä huolimatta lähirannalle ei ilmaantunut sinilevää. Vaikka rannalla olo oli mukavaa, niin kovin rentouttavaa se ei aina ollut, sillä lapsia oli pidettävä silmällä koko ajan. Varsinkin kun nuorimmainen ei osaa vielä uida ja sukeltaa eikä tyttöjenkään uimataito ole vielä täysin luotettava.

Ehkä ensi kesänä poikakin innostuu opettelemaan uimista oikeasti.

Oli  myös hiukan suunnitellut käyväni joka toinen aamu juoksulenkillä. No, aamulenkit jäi yhteen kertaan. Helteiden takia lämpötila oli jo aika korkea heti aamusta ja juoksu oli yhtä siirappia. Tuon kerran jälkeen päätin, että ihan sama, en ota paineita treenaamisesta. Sen sijaan nautimme lasten kanssa kiireettömistä aamusita ja yhdessä olosta, sillä nyt, kun työt, koulu ja päiväkoti on taas alkaneet, saa kelloa kytätä ihan tarpeeksi. Torstaina esikoinen aloitti jo viidennen luokan ja keskimmäinen kolmannen.

Uusi lukuvuosi on aloitettu reippain mielin.

Vaikka juoksulenkit jäikin vähiin, kävimme mieheni kanssa useampana iltana yhdessä kävelylenkillä sillä miehenikään ei jaksanut innostua juoksemisesta rankkojen työpäivien jälkeen. Kävimme myös yhdessä noin pari kertaa viikossa salilla. Säännöllisempi salilla käyminen on alkanut näkymään tuloksissa.

Kesällä tuli käveltyä yhdessä melkein 80 kilometriä.

Nyt mm. penkkipunnerruksessa nousee pitkästä aikaa 50 kg (ennätys vuosien takaa 51 kg) ja maastavedon ennätys on parantunut jo pariin otteeseen. Tällä hetkellä se on 1*80 kg.

Maastavedosta on tullut minun suosikkiliike salilla.

Ennen lomaa juoksu oli alkanut kulkemaan kohtalaisen mukavasti. Muutaman kerran tuli juostua jopa töistä kotiin. Muutenkin arkiliikuntaa tuli harrastettua ahkerasti, sillä työmatkat tuli pääsääntöisesti kuljettua pyörällä polkien.

Paras kotimatkajuoksu ennen lomaa.

Vaikka sää onkin edelleen ollut erinomainen työmatkapyöräilyä ajatellen olen jo pikkuhiljaa siirtynyt enemmän bussilla matkustamiseen. Nyt, kun ei tule enää niin usein lyötyä kahta kärpästä yhdellä iskulla, täytyy vain löytää aikatauluviidakosta ne sopivat välit liikkua.

Maanataina poljin vielä töihin, mutta loppuviikosta tuli kuljettua bussilla.

Tällä viikolla salilla tuli käytyä tiistaina ja torstaina. Yhdessä kävimme kävelyllä keskiviikkona ja perjantai aamuna kävin pienellä aamulenkillä.

Perjantian aamulenkkillä sää oli vielä hyvin kesäinen.

Kovin lennokasta ei juoksu ollut noin kuukauden tauon jälkeen, mutta ehkä se alkaa tästä taas kulkemaan. Täytyy vaan jaksaa käydä lenkillä ja laittaa tossua toisen eteen. Kehittyäkseen täytyy tehdä töitä.

Toivotaan, että syksystäkin tulisi kaunis.

Puolimaratonin jälkeen.

Pikkuhiljaa on alettu toipumaan parin viikon takaisesta HCR-koitoksesta. Itsellä juoksulenkkarit olivat naulassa koko viime viikon ja tälläkin viikolla olen käynyt juoksemassa vain kaksi kertaa. 

Kisan jälkeen aloiteltiin maltillisella iltakävelyllä.

Vaikka juoksulenkkarit ovat saaneet lojua eteisen lattialla rauhassa pienen tovin, ovat jalat saaneet taas liikettä pyöräilyn muodossa. Aloitin meinaan työmatkapyöräilyn heti seuraavana maanantaina puolikkaan jälkeen. Mieleni olisi tehnyt aloittaa pyöräily jo aijemmin, kun  bussikorttini kuukausilippu päättyi puolitoista viikkoa ennen HCR:nia. En kuitenkaan viitsinyt jumittaa jalkojani vielä siinä vaiheessa pyöräilyllä, sillä tiesin, että alkuun takamus kipeytyy ja jalat väsyy toisellalailla pyöräilytauon jälkeen. Nyt pyöräilyä on vajaassa kahdessa viikossa kertynyt yhteensä n. 140 kilometrin verran. 

Kuluneet kaksi viikkoa on saatu pyöräillä kauniissa auringonpaisteessa vaihtelevissa tuuliolosuhteissa.

Sää on ollut mitä mainioin työmatkapyöräilyn suhteen. Mielummin olen hikoillut pyörän selässä polkien kuin tunkkaisessa bussissa istuen. Takapuoleni meinaa edelleen kipeytyä satulassa istumisen takia. Enää ei onneksi tee ihan niin kipeää istahtaa polkemaan kuin parina ensimäisenä päivänä.

Lempireittini kulkee Arboreettumin kautta.

Nopeimmillaan pyöräilen töihin noin 20 minuutissa, jos valitsen suorimman reitin enkä joudu kauheasti valoissa odottelemaan. Välillä tulee tehtyä myös muutama lisämutka. Viime viikolla taisin yhtenä aamuna polkea noin tuplamatkan töihin. Kotiin päin polkiessa aikaa menee aina jonkin verran enemmän, sillä menomatkan alamäet ovat aikamoisia ylämäkiä paluumatkalla.

Jos on aikaa saatan pysähtyä kuvaamaan, jos näen jotain mielekästä.

Onneksi hitaasti parantunut mojova rakkula, jonka sain muistoksi puolimaratonilta, ei haitannut pyöräilyä eikä salitreeniä viime viikolla. Salilla kerkesimme tosin käymään vain kerran.

Salilla oli mukana meidän nuorimmainen.

Tiistaina juoksin ensimäisen lenkin puolimaratonin jälkeen. Jalat tuntuivat edelleen hiukan raskailta, mutta se johtunee kaiketi pyöräilystä. Juoksin maltillisella vauhdilla ja ihailin kaunista aamua. Poikkesin pikaisesti myös Pärrrinkosken törmällä, mutta ei siellä viitsinyt kauaa kupeksia sillä itikat hyökkäsivät heti ärhäkästi kimppuun. Muutama kuva onnistui ihan kivasti hyttysten huitomisesta huolimatta.

Lämmin toukokuu on saanut kesän tulemaan ajoissa.

Kuusi kilometriä kertyi mittariin. Siihen päälle vielä hiukan reippaampi vauhtiset pyöräilyt töihin ja kotiin. Seuraavana päivänä jalat olivatkin niin tukossa, että mummotkin tuntuivat pyöräilevän ohitseni.

Eräällä kotimatkalla oli pakko taas pysähtyä ihailemaan puiston kukkaloistoa.

Tänään perjantaina juoksin toisen lenkkini. Tuo aamujuoksu oli vieläkin tukkoisempi kuin edellinen, joten tyydyin ihan vain lyhyeen neljän kilometrin pyrähdykseen. Oma menoni ei muistuttanut alkuunkaan bongaamani peuran ketterää hyppelyä. Iltapäivällä tuli kaveltyä tyttöjen koululle moikkaamaan opettajia ennen kesälaitumille siirtymistä.  Sillä huominen kevätjuhla jää meiltä väliin.

Perjantaiaamu oli pilvisempi kuin muut viikon aamut.

Mieheni palasi lenkkipoluille minua aijemmin. Taisi heti maanantaina käydä kokeilemssa onko jalat jo minkä verran palautuneet. Viimeviikonloppunakin hän kävi jo juoksemassa pitkänlenkin  (29km) lenkkikaverinsa kanssa. Tällä viikolla hän on käynyt juoksemassa kolme 13:ta kilsan lenkkiä. Ensi viikolla onkin tiedossa lenkkitaukoa, sillä vaihdamme hetkeksi maisemia.

Ensiviikolla ihailemme toisenlaista maisemaa kuin tämä..

Toinen asia mitä meillä on kevään aikana HCR:n lisäksi kovasti odotettu, on perheemme ensimmäinen kunnon lomamatka ulkomaille, jos siis tyttöjen kanssa neljä vuotta sitten tehtyä Ruotsin-risteilyä ei lasketa. En tiedä ketä jännittää eniten. Varmaankin minua. En meinaan ole aijemmin lentänyt lentokoneella.

 Päätimme aloittaa matkustelun kohtuu helpolla, eli pakettimatkalla. Minun hermojani ajatellen se oli paras ratkaisu. Katsotaan sitten muutan matkan jälkeen uskallammeko siirtyä enemmän omatoimimatkailuun. Mutta huomenna siis suuntaamme STS Alppimatkojen järjestämälle perhelomalle Itävaltaan.

Viimeiset viikot ennen puolikasta.

Viikon päästä pitäisi kiinnittää tämän vuoden ensimmäinen kilpailunumero rintapieleen. Meidän kohdalla se tarkoittaa Helsinki City Running Day:tä ja oasallistumista HCR:n puolikkaalle.

Mutta onko mitään enää tehtävissä kunnon suhteen tässä vaiheessa?

Eipä oikeastaa. Juoksukunto on nyt sellainen kuin on. Pohjatyö on tehty ja viimeisellä viikolla ennen kisaa ei pysty juuri enää muuta kuin huonolla tuurilla pilaamaan kisapäivän vireyden. Nyt siis täytyy vain malttaa keventää ja antaa kropan palautua. Itse käyn varmaan juoksemassa kevyen vitosen maanantaina ja ehkä jonkun lyhyemmän keskiviikkona tai torstaina. Kyykyt ja muut jalkoja helposti jumittavat liikkeet jätän suosiolla väliin kisaviikolla. Täytyy myös syödä hyvin ja pitää huolta hyvästä nestetasapainosta, varsinkin jos nämä lämpimät päivät jatkuvat. Jos sääennuste lupailee lämmintä ja takuuvarmaa hikoilua lappujuoksun ajankohtaan, otan itse ehkä mukaan oman juomareppuni. Varsinkin, kun puolikkaalla ei tule olemaan matkanvarrella kuin kolme juomapistettä.

Auringonpaiste ja lämmin sää on saanut luonnonkin heräämään.

Myös meidän oma aikataulu alkaa hahmottumaan tuolle päivälle. Junaliput on hankittu ja lastenhoidosta sovittu. Hotelliyö ennen kisaa olisi ollut houkutteleva vaihtoehto. Päädyimme kuitenkin pikavisiittiin aikaisesta aamusta huolimatta. HCR:n juoksunumeroiden haku päättyy lauantaina kymmenen aikaan, joten meidän täytyy lähteä Tampereelta vähän yli seitsemän junalla, jotta kerkeämme ajoissa perille.

 Mieheni tulee saamaan puolentunnin etumatkan sillä hän starttaa puolikkaalle ensimmäisessä lähtöryhmässä klo. 11:30, kun minä taas ampaisen matkaan neljännen ryhmän mukana klo 12:00. Mieheni kerkeää siis hyvin hengähtämään hetken oman juoksunsa jälkeen ennen kuin minä raahaudun maaliin.

Valmistautuminen kisaan on sujunut suurinpiirtein suunnitelmien mukaan. Ristiriitaisissa tunnelmissa odotan tulevaa koitosta. Sitä ei vielä tiedä mikä on päivän kunto itse kisäpäivänä, mutta sen mukaan mennään miten kulkee. Toissaviikon sunnuntain pitkälenkki kasvastti itseluottamusta tulevaa puolikasta ajatellen, kun taas viikon takainen lenkki romutti sitä hiukan.

 Toissaviikon sunnuntaina minulla piti alunperin olla vapaata, mutta se vaihtuikin työpäiväksi. Pysyin silti alkuperäisessä suunnitelmassa pitkänlenkin suhteen. En halunnut siirtää sitä vappupäivälle vaan  päätin yhdistää sen työmatkajuoksuun. En ollut onneksi ihan perillä päivän sääennusteesta. Jos olisin tiennyt etukäteen joutuvani juoksemaan pari tuntia vesisateessa, olisin varmaan heittänyt tossut narikkaan ja tyytynyt bussikyytiin.

Kevään paras pitkä tuli juostua koleassa ja sateisessa säässä.

Tihkusade alkoi juuri sopivasti kun sain  itseni ulos ovesta vähän yli yhdeksän. Reitti oli suurinpiirtein mietitty valmiiksi aikaisempien lenkkien pohjalta. Päätin juosta sellaisella vauhdilla mikä tuntuisi sillä hetkellä hyvälle. Vähän jouduin kyllä alkumatkasta jarruttelemaan, sillä juoksu kulki yllättävän hyvin. Siemailin urheilujuomaa noin kilometrin välein ja geeleistä otin lisäpotkua vitosen välein. Tälläkään kertaa pakki ei onneksi mennyt sekaisin Lidlin Sportyfeel tuotteista. Mieli pysyi positiivisena vaikka sade yltyi matkan edetessä ja olo alkoi muistuttaa uitettua koiraa. Onneksi hyvien varusteiden ansiosta vilu meinasi tulla vasta ihan loppumatkasta. Jos minulla olisi tuolloin ollut enemmän aikaa, olisin varmasti jaksanut juosta maltillisella vauhdilla vielä muutaman kilometrin lisää. Tuo 18,5 km on nyt toistaiseksi pisin lenkki minkä olen tämän vuoden puolella juossut.

Mitään ihemeellisempiä vappusuunnitelmia emme olleet onneksi tehneet, sillä keskimmäinen muksu oli sopivasti kuumeessa ja isäntä kärsi migreenistä. Vappupäivänä ei siis yhtään harmittanut, että sää oli sateinen. Hyvällä omallatunnolla katselimme lasten kanssa piirrettyjä sohvalla ja söimme herrkkuja.

Vappupäivänä herkuttelimme oikein kunnolla.

Vappuviikolla yritin ottaa treenien suhteen vähän iisimmin. Torstaina juoksin töihin ja lauanataina kävin pienellä aamulenkillä vaikka piti pitää ihan lepopäivä ennen viimeistä pitkää.

Oli vaihteeksi mukava juosta töihin hyvässä säässä.

Kevyt aamulenkki ennen töihin kiiruhtamista.

Viimeisin pitkälenkki olikin sitten kaikkea muuta kuin juoksun hurmaa. Matkan teko tuntuin työläältä heti alusta asti. Tavoitteena oli juosta rento 15 km. Kilometrit sain kyllä kasaan sisulla ja jonkinasteisella päättäväisyydellä, mutta rentous juoksusta oli kaukana. Valitsemani reitti oli tuolla kertaa ehkä hiukan mäkisempi kuin aikaisemmilla pitkillä. Halusin juosta muualla kuin liikenteen hälyssä, joten suuntasin syrjäisemmälle hiekkatielle. Yksi seikka mikä varmasti myös vaikutti juoksun takkuiluun, oli lämpö. Tuo juoksu oli meinaan ensimmäinen "helle"juoksu tälle keväälle. Kesä saapui kuin varkain. Menee hetki tottua uusiin lämpötiloihin. Kauhulla odotan niitä kesän oikeasti helteisiä päiviä. Tosin jos kesä menee samalla kaavalla kuin pari edellistä, ei niitä kovin montaa ole odotettavissa.

Välillä matkanteko oli yhtä lätäköiden väistelyä.

Tällä viikolla juoksin vielä kaksi noin tunnin mittaista peruslenkkiä ja kävelin kaksi 5,5 km:n lenkkiä. Tiistaina aamulenkin lisäksi tuli käytyä tekemässä vähän perusliikkeitä salilla. Keskiviikkona kaunis sää houkutteli tekemään pienen rennon kävelylenkin aamuvuoron jälkeen. Vauhti pysyi todellakin kevyenä, sillä tytöt innostuivat lähtemään minulle lenkkiseuraksi koulupäivän päätyttyä.

Jokaisella lenkillä on voinut bongata uusia kevään merkkejä.

Tyttöjen kanssa kävelyllä.

Helluntaille olin suunnitellut työmatkajuoksua, mutta se vaihtuikin kevyeen aamulenkkiin ja luonnosta nautiskeluun. Meidän nuorimmainen piti taaskin huolen siitä, ettei sinäkään aamuna nukuttu turhan pitkään, vaikka siihen olisi kerrankin ollut kaikilla mahdollisuus. No, jälkikäteen ei harmittanut yhtään. Sen sijaan, että olisin joutunut juoksemaan reppu selässä liikenteen hälyssä, sain juosta ilman aikataulupaineita luonnon helmassa. Puolessa välissä matkaa pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan linnun laulua ja Pärrinkosken kohinaa. Ja tietenkin piti ottaa ilo irti aamuauringon tarjoamasta vallaistuksesta.

Pärrinkoskessa riittää keväisin vettä.

Välillä tuli pompittua kiveltä toiselle, jotta pääsi sinne minne halusi.

Tuoreita lehtiä ja veden pinnan kimallusta.

Aamuaurinko tarjoaa parhaan valaistuksen.

Lauantai meneekin pitkälti töissä ja huomiselle Äitienpäivälle olemme suunnitelleet pientä ulkoilua retkeilyn merkeissä. Illemmalla poikkeamme vielä anoppilaan kahville.

Aurinkoista viikonloppua jokaiselle ja tietenkin ihaanaa Äitienpäivää kaikille äideille!

*Osallistumiset juoksuun saatu HCRD Streetteamin ja SportyfeelSpecialSquadin kautta