Juoksuvammoja.

Kulunut viikko on taas vaihteeksi otettu rauhallisesti.

Kuurainen maa auringon paisteessa.

Muutaman viikon tuossa sainkin treenata ihan kunnolla. Juoksu alkoi taas kulkea ja fiilis oli hyvä.
Kilometrejä kertyi niin kävellen kuin juostenkin. 

Viime lauantaina oli tarkoitukseni juosta pidempi lenkki yhdistäen taas polkujuoksua ja tasaisempaa menoa. Minulla ei onneksi ole vielä ollut juoksijoille tyypillisiä vaivoja. Tuolla lenkillä kuitenkin melkein jo heti alkumatkasta alkoi oikean puolen pakara kenkkuilla. Tietysti, jos olisin ollut fiksu, olisin kääntynyt kotiin jo tuossa vaiheessa.
Mutta koska ilma oli hieno ja halu päästä lenkille kova, jatkoin matkan tekoa.

Vaikka lenkin alkumatka olikin tasaista niin se ei tarkoita mäetöntä.

Ajattelin, että kyllä se siitä, kun alkumatkan otan rauhallisesti. Ensimmäisen kympin sainkin juosta ihan suunnitelmien mukaan, mitä nyt muutama pikku vihlaisu tuntu parissa ylämäessä.

Vihdoin pääsin polun alkuun, ja lenkin paras osuus oli vasta edessä, sain kokea karvaan pettymyksen. Kun olin ottanut muutaman askeleen epätasaisemmalla alustalla, alkoi ärräpäät lennellä.  Joka askeleella vihlonta muuttui vain kovemmaksi. Ensin ajattelin, että kyllä minä hammasta purren menen edes tuon yhden polun pätkän, mutta pakko oli vajaan 300 metrin jälkeen kääntyä takaisin. Sitten sainkin viimeiset kolme kilometriä klenkata kotiin pettymystäni niellen.

Lauantain lenkkin yhteenveto.

Kotona mieheni arveli vaivan johtuvan niin sanotusta juoksijan polvesta, eli it-jänteen kireydestä. Toisilla vaiva tuntuu enemmän polvessa ja toisilla yläliitoksen kohdilla. Mieheni on kärsinyt vaivasta useamman kerran ja kummankin alueen kipeytyminen on tuttua.

Olemme saaneet nauttia syksyn kauneudesta.

 Miehelleni muutkin jalkavaivat ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella.

Jokunen vuosi sitten hän kärsi polvivaivasta, joka kesti puolisen vuotta. Tuntui kuulemma, kuin joku olisi iskenyt puukolla polveen jokaisella askeleella. Muutaman kerran hän kävi näyttämässä polvea ihan urheilulääkärille, sillä oletti hänen olevan asiantuntija. Ainakaan tuo kyseinen lääkäri ei juurikaan polvea edes tutkinut, vaan ehdotti heti kortisonia ja kehoitti vähentämään juoksumääriä. Tuolloin mieheni juoksi viikottain ehkä noin puolet siitä mitä nykyään. Pistos toi vain hetkellisen avun ja kipu alkoi uudestaan. Miheni kävi vielä kerran samalla lääkärillä, mutta koska hoidoksi ehdotettiin taas vain kortisonia, päätti mieheni kysyä muualta toisen mielipiteen. 

Apu löytyi osteopaatin vastaanotolta. Osteopaatti kävi jalat huolellisesti läpi ja löysi vaivan aiheuttajan. Tuolloin kyseessä oli hyppääjän polvi, eli suoran reisilihaksen kireys. Hieromalla hän sai avattua kireyttä ja jo ensimmäinen kerta toi helpotusta vaivaan. Muutaman lisäkäynnin ja ahkeran kotivenyttelyn jälkeen alkoi miheni juoksu taas kulkemaan ilman kipua.

Venyttelyohjeiden lisäksi osteopaatti suositteli miehelleni glukosamin-valmisteen käyttöä. Glukosamin voitelee niveliä ja hidastaa niiden kulumista. Mieheni kohdalla valmiste ainakin auttaa. Hän on huomannut, että jos useampana päivänä jää tuo tabletti ottamatta, alkavat polvet heti narisemaan. 

Laitri aamutuimaan.

Lihaskireys onkin monen juoksijalle tyypillisen vaivan takana. Siksi lihashuolto ja venyttely olisiki tärkeää.

Itse tunnustan olevani laiskanpuoleinen venyttelijä. Mutta nyt ei auta kuin ottaa härkää sarvisat ja malttaa sitkeästi venytellä, jotta pääsisin vaivastani pian eroon.

Juoksijan polvesta kärsivän on kuulemma myös hyvä  vahvistaa reisi- ja pakaralihaksia. Hyvä lihaskunto vähentää riskiä saada juoksuvammoja. 

Meikäläisen kulkupeli. Ei ihan vauhdikkain malli...

Pyöräilyä pakarani on onneksi sietänyt ja alku viikosta kuljimmekin lasten kanssa pyörillä eskariin ja kouluun. Onneksi on ollut kaunista ja kuivaa, niin ei aamuisin vielä ole pyörätiet liukkaita yöpakkasten jäljiltä. 

Aamuisin on ollut suorastaan pakko poiketa ohimennen uimarannalle kuvaamaan.

Eilen jo saattelin lapset kävellen, kun tuntui että kireys on alkanut helpottamaan. Rento ja rauhallinen matkan teko ei onneksi tuonut takapakkia, vaikka 2 x 4 km tulikin käveltyä useamman taukopäivän jälkeen.

Naapurilta saatu lasten keinutuoli hionnan jälkeen.

Mieheni on kanssa viettänyt lepoviikkoa ja päivät ovat kuluneet erilaisten maalausprojegtien parissa. Vanha lasten keinutuoli on ollut kunnostettavana, itsetehty hylly on saanut maalipinnan ja Alkosta saadusta viinipullojen laatikosta ollaan tekemässä säilytyslaatikkoa.

Viinipullojen laatikosta on tulossa säilytyslaatikko.

  Kaksi edellistä viikkoa olikin hänellä treenien suhteen kovempia.

Viime viikolla kuutena juoksupäivänä hänelle kertyi 114 km. Lyhyimmät matkat olivat 10 ja 11 km, pisin 32 km ja muut noin 20 km. Salilla kävimme peräti kerran.

Syksyn merkkejä.

Tuleva viikko vietetäänkiin syysloman merkeissä.
Suunnitelmat ovat vielä täysin aivan auki, mutta emmeköhän me
jotain kivaa tekemistä keksitä lasten  kanssa.

Peruskuntoa parantamassa.

 Lauantai ja viikon ainoa kunnon lepopäivä.

 Alkuviikko mennä vierähti taas lapsia saatellessa. Viiden päivän aikana kilometrejä kertyi 54,1.

Keskiviikkona ja perjantaina lenkkeily jäi yhteen kertaan, mutta muina päivinä tuli tehtyä kaksi lenkkiä.

Reipas kävely vaunujen kanssa on minulle hyvää peruskunnon kasvattamista tässä vaiheessa. Sykkeeni nousee edelleen helposti, mutta olen silti juossut muutaman lenkin silloin tällöin reippaammin. Ihan vain mielen virkistykseksi ja pään nollaamiseksi.

Kiipeilyteline koulun pihalla.

Lihaskuntoharjoittelun suhteen olen ollut vieläkin aika laiska. Maanantaina tosin tuli tehtyä koulun pihalla viisi sarjaa leuanvetoja kuminauhalla ja neljä sarjaa punnerruksia puomia vasten. Muutamana aamuna olen myös yrittänyt tsempata itseni tekemään vatsalihasliikkeitä.  Maanantain kaunis ilma innoitti minut myös kävelemään aamusta 11,2 km. Poikakin kun nukahti alkumatkasta rattaisiin, ei ollut mitään kiirettä kotiin. Iltapäivästä kävelin vielä kiertotien kautta hakemaan lapsia.

Vedenpinta oli maanantaiaamuna aivan tyyni ja taivas oli kirkas

Viikon edetessä ilmakin on muuttunut aamu aamulta syksyisemmäksi. 

Tiistaiaamu ei ollut enää niin kirkas.

Keskiviikkoaamuna saikin pitkästä aikaa kävellä vesisateessa. Tuo kerta tuskin jäänee ainoaksi syksyn edetessä. Mutta oikealla asenteella ja kunnon varustuksella ei sateista kannata olla moksiskaan. Onneksi saimme nauttia lukuvuoden alussa auringonpaisteesta. Nyt, kun on takana kolmisen viikkoa aamulenkkejä, olen saanut hyvän vaihteen päälle. Aamuisin ei enää tuota vaikeuksia lähteä liikkeellä ja jo illalla ajattelen, että jes aamulla lenkille.

Keskiviikkona sade ropisi iloisesti.

Tämänviikon reippaammat lenkit tuli juostua torstaina ja perjantaina. Torstaiaamuna sain naapurin seuraksi. Kun olimme saattaneet eskarilaisen, jatkoimme lenkkiä välillä kävellen ja välillä juosten. Tuolle lenkille tuli mittaa yhteensä 7 km. Lopussa vielä innostuimme vetämään muutamat kunnon ylämäkivedot reippaalla vauhdilla.

Perjantaina juoksin aamulenkin yksin. Ensin tietysti kiersin koulun kautta, mutta koska tytär lähti liikkeelle pyörällä, sai jo alusta alkaen ottaa reippaamman vaihteen päälle. Parin kilometrin kohdalla tulee aina tuo pakollinen pysähtyminen, kun saatan muksun sisätiloihin, mutta sitten matka taas jatkuu. Lopulta kiersin perjantaina melkein saman reitin kuin edellisenä aamuna. Tosin nyt koko matkan juosten, itseni haastaen ja loppua kohden vauhtia kiristäen. Lopun viimeiset 150 metriä ylämäkeen sai sydämeni melkein  pomppaamaan rinnasta ulos. Maksimisyke nousikin hetkellisesti 190:een. Tajukin meinasi mennä, mutta kun sain hengitykseni tasaantumaan, oli fiilis mahtava. Alunperin tarkoitukseni oli juosta tuo lenkki rennosti ja kevyesti, mutta joskus sitä vain karkaa mopo käsistä.

Perjantaiaamun lukemat.

Vielä tuo vauhti tuntuu raskaalta. Tarkoitus on vielä jatkaa kunnon parantamista ihan vain peruslenkeillä, jotka minun kohdallani tarkoittavat niitä reippaita kävelyjä rattailla ja ilman. Muutaman lenkin viikossa aion kyllä juosta, jotta keväällä ei tarvitse vauhtiharjoittelua aloittaa aivan nollasta. Näin mieheni on minua ohjeistanut Hän kun on tosiaan sitä mieltä, että minäkin juoksen ensi vuonna sen maratonin.

Mieheni on edelleen pitänyt lepoa juoksusta koko kuluneen viikon ja on ajankuluksi remontoinut taloyhtiön pihassa olevaa leikkimökkiä.

Ensi viikolla olisi miehellänikin tarkoitus aloittaa pikkuhiljaa treenaaminen.

Mutta tänään otamme ihan iisisti ja käymme isomummilla vierailulla ja

huomenna mahdollisesti suuntaamme Ruoveden Siikanevalle vähän retkeilemään.

Tämän otuksen kanssa tartuimme samaan harjanvarteen yhtäaikaan .

Pakko päästä ulos.

Tänään oli aivan pakko päästä nauttimaan kauniista ulkoilmasta. Olen ollut päälle kaksi viikoa flunssan kourissa, eikä olo vieläkään ole ihan täysin terve. Samoin miehenikin treenitauko näyttää venyvän lähemmäksi kolmea viikkoa.

Mutta tänään tosiaan oli pakko pukea aamupäivällä lenkkarit jalkaan ja lapsia pihalle. Juoksuaskeleita en tosin ottanut vaan lähdin ihan vaan kävelylle, yksin.Tytöt olivat lähteneet kesäkerhoon ja perheemme miehet jatkoivat uniaan.

Meillä kun oma-aika otetaan pääsääntöisesti treenien merkeisää, on se jäänyt viimepäivinä vähäiseksi. Kun kaikki on ollut kipeänä enemmän ja vähemmän, on yhteiselo ollut aika tiivistä 24/7.

 Pieni tuulettuminen oli siis paikallaan.

Reittini kulki pitkin hiekkatietä ja metsäpolkuja.

Reilun tunnin ulkoilun aikana tuli vedettyä syvään henkeä moneen kertaa ja nautittua alku kesän raikkaasta tuoksusta ja auringon paisteesta. 

Kesäkin on tullut kuin varkain sillä välin kun olemme olleet pääsääntöisesti sisätiloissa.

 

Olemme tietenkin liikkuneet sen verran, että olemme käyneet asioilla. Työtkin ovat jo päässeet leikkimään kunnolla pihalla . Heidän kohdallaan kun flunssa on jo hellittänyt.

Ja kävimme me tiistaina vähän pyöräilemässä kokoonpanolla minä, mieheni ja poika.
Määränpää oli rautakauppa ja yhteensä matkaa tuulisessa säässä tuli n. 9km.
Tuollakin reissulla valisimme mielummin maisemareitin, jotta seimme nauttia hetken metsän rauhasta.

Turhautumista olemme purkaneet tällä viikolla myös pieneen keittiöprojegtiin.

Vaikka poikakin oli apuna lukemassa ohjeita, jouduin silti kaksi laatikkoa kokoamaan kahteen kertaan...

Ja niinhän siinä kävi, että nälkä kasvaa syödessä.

Tänään menee vaihtoon vielä toinenkin pöytälevy.

Hommat siis jatkuu eikä tarvitse olla jouten...