Helteinen Helsinki ja HCR 2018.

Toukokuisena lauantaina 19.5 juoksukansa sai nauttia kauniin kesäisestä säästä Helsingin kaduilla, kun  oli vihdoin aika viettää Helsinki City Running Day:tä. 

Kaksi numeroitua juoksuhullua vähän ennen starttia.

Koko kevään treenasin juoksua juuri tuota päivää ja sen puolimaratonia silmällä pitäen. Mies sen sijaan päätti osallistumisestaa samaiselle matkalle vasta muutamaa viikkoa ennen h-hetkeä.

Varusteet katsottiin valmiiksi jo edellisenä iltana.

Kevään aikana pääsin tutustumaan kunnolla Sportyfeelin tuotteisiin yhteistyön ansiosta. #sportyfeelsquad

Meidän kisapäivä alkoi aikaisella herätyksellä, sillä meidän piti ehtiä Tampereen Rautatieasemalle vähän yli seitsemäksi. Lapset olivat vielä unten mailla, kun kälyni saapui lastenvahdiksi ja me lähdimme jännittynein mielin kohti päivän seikkailua. Myöhässä oleva aamubussi aiheutti jo ensimmäiset sydämentykytykset, mutta ehdimme lopulta hyvin junaan. 

Junassa matkalla kohti Helsinkiä.

Helsinkiin saavuttuamme kävimme ensimmäisenä hakemassa kaupasta pientä välipalaa. Minulle ei siinä vaiheessa ruoka oikein maittanut vaikka tiesin, että olisi hyvä vielä syödä jotain.  Ratikalla suuntasimme sitten koti Töölön kisahallia ja HCRD:n Expoa. Hallissa oli kova tohina päällä, kun kanssakilpailijat olivat myös noutamassa kilpailunumeroitaan ja tutustumassa yhteistyökumppaneiden pisteisiin. Me tsekkasimme myös tarjonnan läpi ennen kuin suuntasimme Telia 5G -areenalle varusteiden vaihtoon. 

Lähtöalueella oli jännittynyt tunnelma.

Mieheni pääsi starttaamaan omaan juoksuunsa jo ensimmäisessä ryhmässä klo 11.30. Näin ollen hän sain puolentunnin etumatkan ennen kuin minä lähdin takaa-ajoon neljännen ryhmän mukana.

Vielä ennen omaa lähtöä hymyilytti.

Tiesin olevani todennäköisesti liian kovassa lähtöryhmässä, sillä kevään aikana en saanut juoksuvauhtiani ihan sellaisiin lukemiin kuin olin haaveillut. Siinä on oma riskinsä juosta kovempivauhtisten seurassa. Sitä saattaa äkkiä lähteä menemään virran mukana itselleen liian kovalla vauhdilla. Tiedän, että on ärsyttävää ohitella hitaampia teidentukkoja varsinkin, kun väkeä on muutenkin paljon liikkeellä. Siitä huolimatta keskityin kuitenkin kuuntelemaan omia tuntemuksiani ja etenin omalla vauhdilla vaikka monet juoksivat ohitseni.

Yritin pitää juoksutuntuman kevyenä. Vaikka koko ajan olenkin puhunut, että tavoitteeni oli vain selvitä hengissä maaliin, niin silti takaravoissa kummitteli toive juosta tuo puolikas alle kahteen ja puoleen tuntiin. Alkuun juoksu sujuikin yllättävän hyvin siihen nähden , että edellisenä iltana jalat olivat olleet aika väsyneen oloiset kohtalaisen tiivistahtisen työviikon jälkeen.

 Tiesin, että juomapisteitä tulisi olemaan matkan varrella vain kolme ja niiden välit minulle turhan pitkiä varsinkin kun sääennuste lupaili aurinkoista. Lämpimän sään takia päätin siis  ottaa kisaan mukaan omaa juomaa. Mahani ei oikein edes siedä vahvaa urheilujuomaa, joten katsoin parhaaksi tehdä itselle laimeampaa sekoitusta mukaan jota saisin siemailla pienempiä määriä kerralla aina tarpeen vaatiessa. Itse en tykkää juosta pullo kädessä tai juomavyön hölskyessä lanteilla. Siitä syystä juoksin juomarepun kanssa. Samalla sain puhelimen mukavasti mukaan ja energiageelit, (joiden lisäenergiaan turvauduin vitosen, kympin  ja viidentoista kilsan kohdilla) olivat käden ulottuvilla. Vaikka olinkin varustautunut omilla juomilla, join silti jokaisella pisteellä vettä. Mieheni valitteli kisan jälkeen, että hänen juostessa ensimmäiselle juomapisteelle, ei siellä jakelu oikein toiminut. Mukeja ei ollut pöydällä valmiiksi vaan hänkin joutui odottamaan juomaa pitkältä tuntuneen tovin. Seuraavilla pisteillä homma toimikin sitten jo paremmin.

Kisa Expossa  oli esillä kartta juoksureiteistä ja niiden varrella olevista huolto- ja muista pisteistä.

Reitti ja kiertosuunta puolikkaalla oli tänä vuonna täysin eri kuin aijemmin HCR:lla. Helsinki City Maratonin juosseille reitti oli osittain tuttu, sillä puolikkaan reitti mukaili täyden matkan toista kierrosta. Mekin siis tiesimme suurin piirtein mitä olisi odotettavissa. Mieheni on juossut maratonin Helsingissä viidesti ja minä kerran vuonna 2016.

Kymppi ei meinannut tulla täyteen millään. Siitä seuraavat viisi kilometriä menivat yllättävän nopeasti, vaikka 13:ta kohdilla luovuttaminen kävi ensimmäisen kerran mielessä. Jostain syystä meno tuntui hetken todella pahalle. Tuntui ettei henki oikein kulje ja ihme ahdistus iski päälle. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi matkan tekoa hidastaen hiukan vauhtia. 

Lämpö teki olosta tukalan. Välillä pidin lippistä  ja välillä se oli otettava pois päästä. Kahdella viimeisellä juomapisteellä kaadoin vettä myös pään päälle. Se virkisti hetkellisesti. Varpaisiin alkoi sattua viidentoista kilsan paikkeilla. Varsinkin alamäissä piti juosta varovasti.
Baanaa juostessa soi puhelin. Mieheni oli päässyt maaliin ja varusteiden tykö. Tuo puhelu piristi mieltäni ja jaksoin taas laittaa tossua toisen eteen rivakammin. Mies oli ihan tyytyväinen juoksuunsa vaikka aika jäikin vähän viime vuodesta. Mahan kanssa oli ollut puolen välin paikkeilla hiukan ongelmia. Muuten juoksu oli kuitenkin kulkenut hyvin. Loppua kohden hän oli pystynyt jopa lisäämään vauhtia. Toisin kuin minä. Minun vauhtini alkoi hyytymään mitä pidemmälle pääsin. Kävellyt en kuitenkaan missään vaiheessa.

Viimeinen lenkki keskuspuistossa tuntui älyttömän pitkältä, vaikka matkaa ei enää ollut hirveästi. Oli hauskaa seurata toisten juoksijoiden ottavan loppukirejä vaikka omissa jaloissa ei enää juuri puhtia ollutkaan. Toisaalta itsellä meni kuitenkin verrattaen vielä ihan hyvin. Omat jalat kantoivat enkä oksennellut niin kuin muutamat muut kanssakilpailijat.

Vahinkolaukaus. Tuo ilme kertoo kyllä paljon...

Vihdoin alkoi viimeinen alamäki kohti maalialuetta. Siinä kohtaa sain vielä pikkaisen isomman vaihteen päälle. Viimeiset parisataa metriä ja viimeinkin maalissa. Taju meinasi lähteä, kun hoipertelin maaliviivan ylitse ja mieheni luokse. Hän oli onneksi kerennyt jo tutustumaan maalihuollon tarjontaan ja osasi opastaa mistä sai mitäkin. Elovenan välipalajäätelö maistui hyvälle urakan jälkeen.

Kun tajuaa voittaneensa itsensä, on helppo taas hymyillä.

Oma aikani jäi noin kolme minuuttia viime vuoden ajasta. Mutta se ei minua harmita, sillä tiesin jo lähtiessä, että tuskin tulen tällä kertaa parantamaan aikaani. Ja kun loppuaika kuitenkin jäi juuri alle kahden ja puolen, niin en voi olla kuin tyytyväinen. Varsinkin kun itse tiedän millainen urakka ja tahtojen taisto tuo puolimaraton omalla kohdalli loppuperin oli.

Kun voimat alkoivat palautua ja pikaiset kisakuulumiset vaihdettu miehen kanssa, oli aika suunnata vip-tiloihin suihkuun ja vaatteiden vaihtoon. Vasta jälkikäteen tajusin, etten älynnyt oikein syödä jäätelön lisäksi mitään muuta vaikka monen laista olisi ollut tarjolla. Olisi ollut hyvä vaikka juoda edes Sportyfeel:n palautumisjuoma, mutta ilmeisesti minun vain ei tehnyt mieli mitään tuossa vaiheessa. Nestettä sentään muistin  juoda.

Monenlaista purtavaa olisi ollut tarjolla juoksun jälkeen, jos vaan ruoka olisi maistunut.

Suihkussa olin saada sätkyn, kun vesi virtasi pitkin selkääni ja alaselkääni alkoi yllättäen  kirveltämään. Taisin jopa manata ääneen. Ilmeisesti juoksutrigoiden vyötärönauha oli hiertänyt ikävän nirhauman. Juostessa en vielä tuntenut mitään erikoista, joten sillä vihlaisut suihkussa tulivat täytenä yllätyksenä. Tuon lisäksi bongasin jaloistani kolme ikävää rakkoa. Pahin oli vasemman jalan isovarpaan viereisessä varpaassa kynnen vieresä. Tuo rakko on vasta nyta alkanut paranemaan kunnolla.

Kun vaatteet oli vaihdettu ja juoksuvarusteet pakattu takaisin kassiin lähdimme pikkuhiljaa kävelemään takaisin kohti Helsingin Rautatieasemaa, jonne jätimme reppumme säilöön hetkeksi. Ennen junan lähtöä kerkesimme käymään vielä syömässä ja jälkiruokakahvilla. Ja tietenkin piti etsiä vielä pienet tuliaiset lapsille.

Hyvä ruoka parempi mieli.

Illan kruunasi pieni herkkuhetki.

Vaikka puolimaraton oli viedä kaikki voimat, oli reissu kuitenkin omallatavallaan ikimuistoinen.  Me saimme mieheni kanssa viettää mukavan yhteisen aikuisten päivän ja lapsilla oli varmasti hauskaa tädin ja isovanhempien seurassa. Yllättävän vähän huomasin tällä kertaa ottaneeni kuvia reissusta. Mutta onneksi muutama julkaisukelpoinen otos löytyi puhelimestani.

Sen verran tuosta reissusta kuitenkin jäi hampaan koloon, että seuraava kisa saattaa olla jo tähtäimessä...

Kolmas mitalli palkintokokoelmaani.

*Osallistumiset tapahtumaan saatu yhteistyön kautta SUL:n ja Sportyfeel:n kanssa.

Viimeiset viikot ennen puolikasta.

Viikon päästä pitäisi kiinnittää tämän vuoden ensimmäinen kilpailunumero rintapieleen. Meidän kohdalla se tarkoittaa Helsinki City Running Day:tä ja oasallistumista HCR:n puolikkaalle.

Mutta onko mitään enää tehtävissä kunnon suhteen tässä vaiheessa?

Eipä oikeastaa. Juoksukunto on nyt sellainen kuin on. Pohjatyö on tehty ja viimeisellä viikolla ennen kisaa ei pysty juuri enää muuta kuin huonolla tuurilla pilaamaan kisapäivän vireyden. Nyt siis täytyy vain malttaa keventää ja antaa kropan palautua. Itse käyn varmaan juoksemassa kevyen vitosen maanantaina ja ehkä jonkun lyhyemmän keskiviikkona tai torstaina. Kyykyt ja muut jalkoja helposti jumittavat liikkeet jätän suosiolla väliin kisaviikolla. Täytyy myös syödä hyvin ja pitää huolta hyvästä nestetasapainosta, varsinkin jos nämä lämpimät päivät jatkuvat. Jos sääennuste lupailee lämmintä ja takuuvarmaa hikoilua lappujuoksun ajankohtaan, otan itse ehkä mukaan oman juomareppuni. Varsinkin, kun puolikkaalla ei tule olemaan matkanvarrella kuin kolme juomapistettä.

Auringonpaiste ja lämmin sää on saanut luonnonkin heräämään.

Myös meidän oma aikataulu alkaa hahmottumaan tuolle päivälle. Junaliput on hankittu ja lastenhoidosta sovittu. Hotelliyö ennen kisaa olisi ollut houkutteleva vaihtoehto. Päädyimme kuitenkin pikavisiittiin aikaisesta aamusta huolimatta. HCR:n juoksunumeroiden haku päättyy lauantaina kymmenen aikaan, joten meidän täytyy lähteä Tampereelta vähän yli seitsemän junalla, jotta kerkeämme ajoissa perille.

 Mieheni tulee saamaan puolentunnin etumatkan sillä hän starttaa puolikkaalle ensimmäisessä lähtöryhmässä klo. 11:30, kun minä taas ampaisen matkaan neljännen ryhmän mukana klo 12:00. Mieheni kerkeää siis hyvin hengähtämään hetken oman juoksunsa jälkeen ennen kuin minä raahaudun maaliin.

Valmistautuminen kisaan on sujunut suurinpiirtein suunnitelmien mukaan. Ristiriitaisissa tunnelmissa odotan tulevaa koitosta. Sitä ei vielä tiedä mikä on päivän kunto itse kisäpäivänä, mutta sen mukaan mennään miten kulkee. Toissaviikon sunnuntain pitkälenkki kasvastti itseluottamusta tulevaa puolikasta ajatellen, kun taas viikon takainen lenkki romutti sitä hiukan.

 Toissaviikon sunnuntaina minulla piti alunperin olla vapaata, mutta se vaihtuikin työpäiväksi. Pysyin silti alkuperäisessä suunnitelmassa pitkänlenkin suhteen. En halunnut siirtää sitä vappupäivälle vaan  päätin yhdistää sen työmatkajuoksuun. En ollut onneksi ihan perillä päivän sääennusteesta. Jos olisin tiennyt etukäteen joutuvani juoksemaan pari tuntia vesisateessa, olisin varmaan heittänyt tossut narikkaan ja tyytynyt bussikyytiin.

Kevään paras pitkä tuli juostua koleassa ja sateisessa säässä.

Tihkusade alkoi juuri sopivasti kun sain  itseni ulos ovesta vähän yli yhdeksän. Reitti oli suurinpiirtein mietitty valmiiksi aikaisempien lenkkien pohjalta. Päätin juosta sellaisella vauhdilla mikä tuntuisi sillä hetkellä hyvälle. Vähän jouduin kyllä alkumatkasta jarruttelemaan, sillä juoksu kulki yllättävän hyvin. Siemailin urheilujuomaa noin kilometrin välein ja geeleistä otin lisäpotkua vitosen välein. Tälläkään kertaa pakki ei onneksi mennyt sekaisin Lidlin Sportyfeel tuotteista. Mieli pysyi positiivisena vaikka sade yltyi matkan edetessä ja olo alkoi muistuttaa uitettua koiraa. Onneksi hyvien varusteiden ansiosta vilu meinasi tulla vasta ihan loppumatkasta. Jos minulla olisi tuolloin ollut enemmän aikaa, olisin varmasti jaksanut juosta maltillisella vauhdilla vielä muutaman kilometrin lisää. Tuo 18,5 km on nyt toistaiseksi pisin lenkki minkä olen tämän vuoden puolella juossut.

Mitään ihemeellisempiä vappusuunnitelmia emme olleet onneksi tehneet, sillä keskimmäinen muksu oli sopivasti kuumeessa ja isäntä kärsi migreenistä. Vappupäivänä ei siis yhtään harmittanut, että sää oli sateinen. Hyvällä omallatunnolla katselimme lasten kanssa piirrettyjä sohvalla ja söimme herrkkuja.

Vappupäivänä herkuttelimme oikein kunnolla.

Vappuviikolla yritin ottaa treenien suhteen vähän iisimmin. Torstaina juoksin töihin ja lauanataina kävin pienellä aamulenkillä vaikka piti pitää ihan lepopäivä ennen viimeistä pitkää.

Oli vaihteeksi mukava juosta töihin hyvässä säässä.

Kevyt aamulenkki ennen töihin kiiruhtamista.

Viimeisin pitkälenkki olikin sitten kaikkea muuta kuin juoksun hurmaa. Matkan teko tuntuin työläältä heti alusta asti. Tavoitteena oli juosta rento 15 km. Kilometrit sain kyllä kasaan sisulla ja jonkinasteisella päättäväisyydellä, mutta rentous juoksusta oli kaukana. Valitsemani reitti oli tuolla kertaa ehkä hiukan mäkisempi kuin aikaisemmilla pitkillä. Halusin juosta muualla kuin liikenteen hälyssä, joten suuntasin syrjäisemmälle hiekkatielle. Yksi seikka mikä varmasti myös vaikutti juoksun takkuiluun, oli lämpö. Tuo juoksu oli meinaan ensimmäinen "helle"juoksu tälle keväälle. Kesä saapui kuin varkain. Menee hetki tottua uusiin lämpötiloihin. Kauhulla odotan niitä kesän oikeasti helteisiä päiviä. Tosin jos kesä menee samalla kaavalla kuin pari edellistä, ei niitä kovin montaa ole odotettavissa.

Välillä matkanteko oli yhtä lätäköiden väistelyä.

Tällä viikolla juoksin vielä kaksi noin tunnin mittaista peruslenkkiä ja kävelin kaksi 5,5 km:n lenkkiä. Tiistaina aamulenkin lisäksi tuli käytyä tekemässä vähän perusliikkeitä salilla. Keskiviikkona kaunis sää houkutteli tekemään pienen rennon kävelylenkin aamuvuoron jälkeen. Vauhti pysyi todellakin kevyenä, sillä tytöt innostuivat lähtemään minulle lenkkiseuraksi koulupäivän päätyttyä.

Jokaisella lenkillä on voinut bongata uusia kevään merkkejä.

Tyttöjen kanssa kävelyllä.

Helluntaille olin suunnitellut työmatkajuoksua, mutta se vaihtuikin kevyeen aamulenkkiin ja luonnosta nautiskeluun. Meidän nuorimmainen piti taaskin huolen siitä, ettei sinäkään aamuna nukuttu turhan pitkään, vaikka siihen olisi kerrankin ollut kaikilla mahdollisuus. No, jälkikäteen ei harmittanut yhtään. Sen sijaan, että olisin joutunut juoksemaan reppu selässä liikenteen hälyssä, sain juosta ilman aikataulupaineita luonnon helmassa. Puolessa välissä matkaa pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan linnun laulua ja Pärrinkosken kohinaa. Ja tietenkin piti ottaa ilo irti aamuauringon tarjoamasta vallaistuksesta.

Pärrinkoskessa riittää keväisin vettä.

Välillä tuli pompittua kiveltä toiselle, jotta pääsi sinne minne halusi.

Tuoreita lehtiä ja veden pinnan kimallusta.

Aamuaurinko tarjoaa parhaan valaistuksen.

Lauantai meneekin pitkälti töissä ja huomiselle Äitienpäivälle olemme suunnitelleet pientä ulkoilua retkeilyn merkeissä. Illemmalla poikkeamme vielä anoppilaan kahville.

Aurinkoista viikonloppua jokaiselle ja tietenkin ihaanaa Äitienpäivää kaikille äideille!

*Osallistumiset juoksuun saatu HCRD Streetteamin ja SportyfeelSpecialSquadin kautta

Sittenkin molemmat.

Meillä juostaan suurin osa lenkeistä tällä hetkellä näillä tossuilla.

Ja niinhän siinä kävi, ettei mieheni malta lähteä kolmen viikon päästä Helsinki City Running Day:hin ihan vain kannustajaksi huoltojoukkoihin.  Nyt on meinaan hänetkin ilmoitettu* mukaan puolikkaalle, eli HCR:lle. Kannattaa muuten pitää kiirettä, jos vielä mielii mukaan tuohon viiden eri matkan juoksujuhlaan, sillä virallinen ennakkoilmottautuminen päättyy huhtikuun loppuun.

Tästä klikkaamalla pääset juoksutapahtuman sivuille.

Alkuvuodesta mieheni ajatteli ottaa tämän vuoden rennosti juoksun suhteen eikä asettanut mitään tavoitteita. Lenkillä hän on kuitenkin pyrkinyt käymään säännöllisesti. Tosin aikataulusyistä hän ei ole arkisin juossut ihan niin pitkiä lenkkejä kuin aijemmin eikä viikkokilometrejäkään kerry ihan siihen malliin kuin vielä syksyllä. Juoksu on kuitenkin kevään aikana kulkenut hänellä hyvin fyysisesti raskaasta työstä huolimatta. Siitä syystä hänkin innostui nyt ilmoittautumaan mukaan meille vuoden ensimäiseen lappujuoksuun. Aikatavoitetta ei hänkään ole asettanut, vaan tarkoitus on lähteä juoksemaan fiiliksen mukaan. Jokatapauksessa hän ehtii maaliin hyvissä ajoin ennen minua. Joten hän on siellä vastaan ottamassa, kun minä raahaudun viimeisillä voimillani maaliviivan ylitse.

Minun juoksutreenit ovat kulkeneet ihan hyvin viimeisten kahden viikon aikana. Noin kaksi kuukautta sitten kirjoittelin, että olen aloittanut treenaamaan 12 viikon viikon mittaisen juoksuohjelman mukaan. Missään vaiheessahan en sitä noudattanut säntillisesti vaan lähinnä mukaillen. Nyt viimeaikoina ohjelman seuraaminen on jäänyt vieläkin vähemmälle ja olen juossut lähinnä oman fiiliksen mukaan. Toki välillä vilkaisen millaisia lenkkejä millekkin viikolle on suositeltu. Se apu ohjelmasta oli, että sen avulla sain kiinni hyvästä treenirytmistä. Nyt juoksu on taas osa arkeani.

Hyvän juoksulenkin jälkeen on helppo hymyillä.

Olen nyt pyrkinyt käymään juoksemassa kolme kertaa viikossa. Lisäksi olen yrittänyt ujutettua kotijumpan muutamaan aamuun  mukaan. Tosin tämän viikon maanantaina kävimme pitkästä aikaa ihan "anoppilan salilla" tekemässä vähän mm. kyykkyjä, maasta- ja leuanvetoja sekä penkkipunnerrusta. Ja kyllä taa sai huomata, että salitreenitauko on venynyt aivan liian pitkäksi.

Viimeviikolla juoksin kaksi peruslenkkiä (tiistaina ja torstaina) ja yhden pitkän joka oli muuten jo 17 km.

HCRD Street Teamin kautta saadut New Balce tossut olivat yllättävän hyvät minun ronkeleille jaloilleni.

Välillä voi hiukan pysähtyä katselemaan ympärilleen.

Viime sunnuntain lenkillä testasin ekaa kertaaa Sportyfeelin energiageelejä*.

Lisäksi piipahdin tiistaina Helsingissä SLU:n ja Granon hyvinvointi-iltapäivässä. Siellä oli tarjolla mm.vinkkejä viimeisten viikkojen harjoitteluun HCRD:tä ajatellen, maukasta välipalaa sekä rentouttavaa hierontaa. Samalla sain pienen irtioton arjesta synttäriviikon kunniaksi.

Granon lahoittaman Rela hierojien lahjakortin annoin omalle murulleni kiitokseksi siitä, että minä pääsin hiukan vapaalle arjen rutiineista.

Tällä viikolla jalat ovat olleet hiukan väsyneet viime sunnuntain pitkästä. Tiistaina tavoitteena oli noin tunnin mittainen lenkki. Yritin pitää tuntuman kevyenä ja pari kertaa pysähdyin kuvaamaan ja samalla tuli vastattua muutamaan työviestiin. Yleensä hoidan tuollaiset asiat vasta kotona lenkin jälkeen. Tunnissa kerkesin tuolla kertaa juoksemaan melkein 8,5 kilometriä. Kaksi kuukautta sitten samassa ajassa kerkesin kulkemaan noin kilometrin verran vähemmän.

Yksi lempireiteistäni on vielä hiukan kurainen talven jäljiltä.

Keskiviikon lepopäivän jälkeen oli torstaina taas juoksun vuoro. Tällä kertaa päädyin tekemään muutaman vedon. Ensin alkuverryttelyä kilsan verran, sitten ensimmäinen 500m:n repäisy ja saman verran kevyempää menoa. Tonnin veto otti jo enemmän voimille, mutta rullasi silti ihan kivasti. Sen jälkeen saman verran taas kevyempää menoa ennen seuraavaa 500:ta. Tuon kolmannen jälkeen oli pakko pysäyttää kello hetkeksi ja tasata sykettä. 

Kun henki taas kulki, juoksin reilun kilsan kevyemmin. En meinaan halunnut aloittaa viimeistä 500m:n vetoa keskellä jyrkkää ylämäkeä. Loppuverryttelyn jälkeen mittarissa oli tasan 7km ja muutama uusi ennätys. Ehkä kesän lopulla vitonen taittuu puoleen tuntiin. Sen ainakin voisin ottaa seuraavaksi tavoitteeksi.

Ehkä vielä joskus jaksan pinkoa tuota vauhtia pidemmänkin matkan.

Perjantaille olin suunnitellut ihan vain aamujumpan. Aamu oli kuitenkin sen verran kaunis, että päätinkin lähteä pojan kanssa pienelle aamukävelylle. Sen jälkeen tein vielä hätäisen 12 minuutin kahvakuulajumpan sillä kroppani kaipaa lisää voimaa. Eritoten nyt olisi hyvä aika saada jalkoihin lisää ytyä, koska pidempiä matkoja ei juosta pelkästään hyvällä kunnolla. Jos jaloista ja keskikropasta loppuu voima ja kestävyys kesken matkan voi loppukiri jäädä haaveeksi.

Rattaiden työntäminen antaa mukavasti lisävastusta kävelylenkkiin.

Perjantaina tuli myös muisteltua tasan yhdeksän vuoden takaista aamua ja päivää. Tuon aamun kaunis auringonnousu on jäänyt ikuisesti mieleeni, sillä silloin minusta tuli toisen kerran äiti.

Keskimmäisen muksun syntymäpäivän kunniakis paistoi välillä aurino.

Huomenna sunnuntaina olisi vielä tarkoitus juosta viikon viimeinen lenkki. Vapaa vaihtuikin työpäiväksi, joten tarkoitus olisi taas yhdistää työmatka ja pitkälenkki. Reitin olen miettinyt jo valmiiksi, mutta katsotaan huomenna jaksanko juosta koko reitin vai joudunko loppumatkasta vetämään mutkia suoriksi.

Posti toi pientä lisätäydennystä treenieväisiin*. #sportyfeelsquad

Yhteistyössä SLU:n ja Lidl Suomi/Sportyfeel* kanssa.

Kohti toista puolimaratonia.

Kevät saa hymyilemään vaikka kaikki ei aina menisikään suunnitelmien mukaan.

Päivät ja viikot tuntuvat kuluvan niin kauheata vauhtia, ettei itse meinaa oikein edes pysyä perässä. Nyt eletään jo maaliskuuta ja enää on vain noin kymmenen viikkoa Helsinki City Runnin Dayhin. Paniikki meinaa välillä iskeä. Mahdanko saada itseäni oikeasti puolimaraton-kuntoon toukokuun puoleen väliin mennessä. Nyt on aika keskittyä enemmän lenkkeilyyn sekä juoksuun. Jatketaan hiihtoharjoituksia sitten taas tulevina talvina.

Juoksukuntoni on tällä hetkellä kaukana siitä, mitä se on parhaimmillaan ollut. Viime elokuisen operaation jälkeen on ollut todella vaikeata saada kuntoa kohoamaan. Varsinkin, kun talven mittaan meidän perheessä on flunssa vieraillut kerran jos toisenkin.

Onneksi kerkesin käydä nauttimassa myös hiihdosta muutaman kerran ennen kovia pakkasia. Jokunen lyhyt lenkki tuli kovien pakkasten aikaan kanssa hölkättyä, vaikka kylmän sään takia olisin mielelläni pysytellyt ihan vain sisätiloissa.

Viikko sitten perjantaina testasin aamulenkillä tämän hetkisen juoksukuntoni pakkasen paukkuessa.

Viime viikolla päätin ottaa härkää sarvista juoksun suhteen. Selailin netin puolimaraton ohjelmia siinä toivossa, että löytäisin niistä sellaisen joka luotsaisi minut kohti tavoitetta. Nettihän on pullollaan monen mittaisia juoksuohelmia eri matkoille ja eri tavoitteita silmällä pitäen. Itse etsin lähinnä aloittelijoille soveltuvia vinkkejä, sillä nyt haluan edetä maltilla. Tavoitteeni on tällä kertaa yksinkertaisesti vain selvitä matkasta ja saapua aikarajan puitteissa maaliin. Mieheni on edelleen sitä mieltä, että tänä vuonna hän lähtee vain kannustamaan minua. Voi tosin olla, että kun minä saan kilpailunumeron rintaani, saattaa tuo päätös häntä hiukan harmittaa. Monesti kisainnostus tarttuu, kun tohinaa seuraa vierestä.

Helsinki City Runnin Dayn sivuilta löytyy kanssa vinkkejä harjoitteluun sekä erilaisia harjoitteluohjelmia. Niihin voi käydä tutustumassa täällä. Minä päädyin kuitenkin Fitlandian 12 viikon puolimaraton ohjelmaan, jonka on laatinut Janne Ukonmaanaho vuonna 2013. Tuo ohjelma vain vaikutti sellaiselta, että se voisi sopia minulle.

Ohjelma kokonaisuudessaan löytyy pdf:nä  täältä.

Aloitin suoraan toisesta harjoittelu viikosta, sillä silloin viikot sattuvat kohdilleen kisapäivän kanssa. Ihan täysin kirjaimellisesti en varmaankaan pysty viikko-ohjelmaa noudattamaan, mutta pyrin parhaani mukaan mukailemaan sitä.

Tällä viikolla olen käynyt lenkillä maanantaina, keskiviikkona ja torstaina vaikka sen olisi pitänyt olla lepopäivä. Mutta aikataulu syistä juoksin lyhyen lenkin mielummin hiukan väsyneillä jaloilla kuin ennen kukonlaulun aikaa. Minä kun en edelleenkään ole aamuihmisiä.

Alkuviikon lenkit olivat ohjelmasta poiketen molemmat tunnin mittaisia. Hiljensin vauhdin kävelyksi ohjelman mukaisesti jokaisen viiden minuutin mittaisen juoksupätkän jälkeen.

Maanantain lenkki.

Keskiviikko aamuna sai nauttia auringosta.

Torstai aamuna juoksin sitten kakkos viikon perjantain lenkin, eli 20 minuuttia kevyttä juoksua ja lopussa 5*60m vetoja. Hiukan edellispäivän lenkki painoi jaloissa, mutta mieli oli vireä. En ole aiemmin juuri tehnyt vetoja, mutta nyt ajon ottaa ne mukaan viikottaiseen harjoitteluun.

Torstai aamun kevyehkö aamulenkki.

Ohjelman ekat kyhyet vedot.

Huomenna olisi vuorossa vielä viikon viimeinen lenkki. Töissä on ollut kohtalaisen tiivistahtiset viisi päivää ja työtuntejakin kertyi peräti 40. Jalkojen päällä on siis oltu myös lepopäivinä kohtalaisen mukavasti. Saa nähdä miten juoksu huomenna kulkee.

Nyt sitten vain toivon, että loppu kevään ajan pysyisin terveenä, jotta vihdoinkin pääsisin treenailemaan juoksua kunnolla ja saisin peruskuntoni vakaalle pohjalle.

Ja hei, tiedättekö mitä? Blogi täytti reilu viikko sitten tasan 3vuotta!!!
(Sen verran kiireistä on tosiaan ollut töissä etten ole jaksanut asiaa kauheasti hehkuttaa...)

Kiitos kaikille teille jotka olette jaksaneet juttujani lukea ja toivottavasti viihdytte mukana jatkossakin. Ei siis muuta kuin katse kohti kevättä. Toivottavasti se tuo tullessaan kevyempiä kilometrejä.

*Osallistuminen HCR 2018 saatu HCRD Street Teamin kautta.

Tavoitteena 1000.

Nyt, kun hyvät hiihtokelit palasivat ja on enää vajaat 100 päivää Helsinki City Running Day:hin ja tavoitteeksi asetettuun puolimaratoniin. Niin arvatkaapa mitä? Meikäläinen on taas vaihteeksi flunssassa. Eli ei siis treenit etene tällähetkellä ihan suunnitelmien mukaan.

Kunnon talvi ei sittenkään jäänyt aivan lyhyeksi.

Kuumetta minulla ei ole ollut, mutta olo on ollut kuin jyrän alle jääneellä. Räästää olen saanut oikein urakalla torstaista lähtien. Nenäliinoja on kulunut iso pino ja erillistä pellenenää en ole tarvinnut, sillä oma nenä punoittaa aivan tarpeeksi.

Nenäliinoja on kulunut vino pino viime päivinä.

Kerkesin onneksi kevyen viikon jälkeen käymään edes kerran hiihtämässä ja jalkalenkillä ennen tätä uutta pakkolepoa. Torstaina ei sitten enää tarvinnutkaan pähkäillä laittaisinko monot vai lenkkarit jalkaan ennen töihin lähtöä, kun en meinannut saada itseäni edes ylös sängystä.

Monot alkoivat hiertää sen verran ikävästi, että oli pakko tyytyä vain tusinaan. Muutaman kerran osuimme samoille kohdille purtsia kiertäessä. Mies ei tosin malttanut poistua samaan aikaan ladulta vaan jatkoi sivakoimista minun lähdettyä kotia kohti.

Keskiviikkona lenkki eteni 3:2 jaolla, eli 3min hölkkää ja 2min kävelyä. Matkalla bongasin keskimmäisen muksun hiihtoharjoituksissa oman luokan kanssa.

Kevyellä viikollakin tuli onneksi jotain tehtyä peruskunnon parantamiseksi. Kävin kerran kunnon sauvakävelylenkillä, tein yhden vajaan puolen tunnin kahvakuulajumpan sekä hölkkäsin osan perjantain aamulenkistä, vaikka olin alunperin suunnitellut vain käveleväni.

Sauvakävelylenkillä tuli rymyttyä hiukan myös metsikössä, jotta pääsin kosken yläjuoksulle.

Pärrinkosken kuohuja.

Kävelytien kolme olomuotoa lumimyräkän jälkeen. Onneksi n. puolet reitistä oli keretty aurata kunnolla.

Noiden urheilujen lisäksi yksi päivä tuli vietettyä Helsingissä, kun kävin HCRD 2018 pressitilaisuudessa. Se järjestettiin Hotelli Kämp:ssä ja paikalla lehdistöä, julkkiksia, tubettajia sekä meitä bloggaajia. Siellä kuulimme mm. minkälaisia muutoksia kevään suuri juoksupäivä tulee kokemaan. Saimme myös vinkkejä oman matkan valintaan sekä siihen kuinka sitä kohti kannattaa treenata. Ja kuten alussa mainitsin, olen minä tosiaan valinnut matkakseni puolimaratonin. 

Lidlin Spotyfeel on tänä vuonna HCR:n ja HCM:n nimikkokumppani.

 Pressitilaisuuden jälkeen pääsin tapaamaan ensimmäistä kertaa muuta HCRD Street Team porukkaa Kick off -tilaisuuden merkeissä, jossa nautimme hyvästä ruuasta sekä pääsinme tutustumaan New Balance-, Craft sportswear- ja Garmin-uutuuksiin.

Hyvää ruokaa hyvässä seurassa.

Tuo reissu oli antoisa ja oli mukava päästä tutustumaan muihin Street Teamin bloggareihin ja taustatiimiin. Street Teamiläiset saivat mukaansa myös uudet juoksujalkineet testattaviksi. Uskon myös, että uusi juoksutakki ja paita pääsevät varmasti kanssa kovaan käyttöön kunhan juoksukelit ensin lämpenevät.

Kuvan tuotteet saatu HCRD Street Teamin kautta.

Samalla reissulla tuli myös hyödynnettyä tilaisuus käydä tutustumassa kulttuuriin  ja taiteeseen. Edellisestä vierailusta Ateneumiin oli kulunut jo jonkin aikaan. Nuorempana tuli museoissa käytyä ahkerammin. Hiukan outoa oli liikkua pääkaupungissa pitkästä aikaa yksin, sillä yleensä mukana on ollut joko koko perhe tai ainakin puoliso.

Olen tykännyt käydä museoissa jo lapsena.

Mieheni on, ainakin vielä, välttynyt tältä flunssa-aallolta. Hän on käynyt hiihtämässä minunkin edestä. Lauantaina hän hiihti tämän talven pisimmän matkansa. Puolisoni ei vielä lähtiessä tiennyt paljonko hän aikoo hiihtää, mutta varasi kuitenkin nestettä mukaan. Latu oli hyvässä kunnossa ja suksien voitelu oli osunut nappiin. Mies viihtyi ladulla reilut neljä tuntia ja sivakoi tuossa ajassa 50km. Kun olosuhteet olivat kohdillaan, ei tuo viisikymppinen tuntunut läheskään niin raskaalta kuin edellisviikon nelikymppinen. Viime viikon hiihtokilometreistä kertyi yhteensä 125km.

Mutta mikä onkaan tuo tavoite, jonka jo otsikkossa mainitsin?

Tästä uudesta räkätaudista huolimatta olen päättänyt asettaa yhden uuden tavoitteen tälle vuodelle ja se on kerätä vähintään 1000 jalkaisin kuljettua kilometriä. Mukaan lasketaan kaikki lenkki mielessä kuljetut kilometrit. Tuskin olisi ihan mahdotonta saada tuota määrää kokoon pelkästään juoksemalla. Mutta turhan stressin välttämiseksi, jos juoksu ei lähdekkään kulkemaan, hyväksyn mukaan myös astetta hitaammat etenemiset. Viime vuonnahan juoskukilometrejä sain kasaan n. 750 joten eiköhän siihen päästä tänäkin vuonna. Ainakin toivon niin. Tammikuun kilometrejä en ole vielä laskenut, mutta eiköhän niitä jokunen kertynyt vaikka hiihtämässäkin tuli käytyä. Nyt taitaa vielä jokunen päivä mennä huilatessa ja laskiaisherkkuja nauttiessa, mutta sitten palataan taas tositoimiin.

Herkullista laskiaisviikkoa kaikille!

*Yhteistyössä SUL:n kanssa ja osallistuminen HCR:lle saatu Street Teamin kautta.