Suorituskeskeistä.

Joskus joutuu tekemään asiat toisin kuin muut.

 Meille tarjoitui alkuviikosta  tilaisuus viettää pieni aktiiviloma vajaalla miehityksellä. 

Kun tytöt sai kutsun serkun luokse yökylään kesäloman alun kunniaksi, sai mieheni idean,
että me muut voisimme lähteä tutustumaan Nuuksion maisemiin.

 Tuolla reissulla tajusin sen kuinka suorituskeskeisiä ihmisiä me molemmat loppuperin olemme.

Ensimmäisen illan tunnelmia.

Varasimme majoituksen Siikajärven rannalta ja saimme pojan ja isännän kanssa nauttia kaksi päivää puolihoidosta,
kun tytöt jäi matkan verrelle nauttimaan täysihoidosta siskoni luona.

Kerkesimme ensimmäisenä iltana kuntoilemaan hiukan salilla ennen päivällistä. Vähän ylätaljaa selälle, prässiä ja kyykkuä jaloille.
Poikakin sai ajan hyvin kulumaan keksimällä kaikenlaista kivaa puuhaa.

Jumppatuokio hotellin kuntosalilla.

Teimme myös reilun tunnin mittaisen kävelyn järven ympäri, jotta mieheni saisi hiukan tuntumaa rinkan kantoon.

Onneksi poikamme osaa nukkua missä vain silloin, kun tarpeeksi väsyttää.

Tätä reissua varten kaivoimme sen meinaan ensimmäistä kertaa esiin talvitelakalta. Onneksi poikamme mahtui vielä hyvin kyytiin eikä painorajakaan vielä tullut vastaan, vaikka jokusen kilon verran on muksun paino talven aikana lisääntynyt.

Muutama hyvä mäki sattui reitin varrelle.

Loppuillasta tuulikin vielä tyyntyi, joten pääsimme pienelle soutuveneretkelle ennen nukkumaan menoa.

Asianmukaiset varusteet tietenkin.

Aamulla söimme tuhdin aamupalan ja katsoimme varusteet kuntoon päivän patikkaretkeä varten.
 Koska emme ole mitään aamuihmisiä, oli kello jo yksitoista ennen kuin pääsimme matkaan. 

Pitkospuita.

Reitit oli hyvin merkitty ja polut selkeitä. Ei siis eksymisen vaaraa.

Olimme katselleet reittejä hiukan kartalta, ajattelimme että voisimme kävellä Haltian luontokeskukselle jonne matkaa oli n. 9,3km.

Matkan tekoa lisäpainon kera.

 Emme tosin muistaneet miten paljon pidemmiltä kilometrit tuntuvat metsäpoluilla kulkiessa ja kuinka paljon enemmän aikaa tarvitaan silloin, kun selässä on painavat kantamukset. Muutenhan meillä ei olisi ollut mikään kiire pois metsästä, sillä ilmakin suosi ja oli kaunista,
mutta halusimme keretä päivälliseen mennessä takaisin.

Reitin varrella nähtiin monta lamparetta.

Metsälampi.

Metsässä kulkeminen tuntui aivan mahtavalta pitkän tauon jälkeen ja oli mukavaa tutkia uusia polkuja ja nähdä uusia maisemia.

Mustalampi.

Valklammen kallioseinämä.

Itse poluilla ei kovaa ruuhkaa ollut, sillä olihan tiistai. Eväspaikoilla olikin sitten väkeä enemmän, varsinkin sillä minne oli parkkipaikalta lyhyehkömpi matka. Tosin meillä kävi tuuri ja satuimme juuri sopivaan aikaan tulentekopaikalle. Saimme aika rauhassa paistella makkarat ja mutustaa eväämme ja teimme jo lähtöä, kun uutta väkeä saapui murkinoimaan samaiselle eväspaikalle.

Makkaran paistoa.

Evästauon jälkeen aloimme pohtimaan vaihtoehtoja, sillä tajusimme ettemme kerkeäisi kävelemään luontokeskukselle ja takaisin ennen päivällistä. Vaihtoehtoina oli joko saavuttaa suunniteltu tavoite ja jättää syöminen väliin tai luopua hiukan tavoitteesta jotta kerkeäisimme nauttimaan runsaan seisovan pöydän antimista. Koska tykkäämme syödä hyvin ja kun kerrankin oli mahdollista astella valmiiseen pöytään, päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon. 

Välillä poikettiin pois pääpolulta.

Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa vielä sen verran että saisimme ainakin 15 km täyteen. Tavoitteemme ei siis lyhentynyt loppuperin kuin viiden kilometrin verran, mutta ajallisesti se säästi  ainakin viisi varttia.Vaikka tuokin matka oli ihan hyvä ensimmäiseksi patikkaretkeksi pitkän tauonjälkeen, niin silti meistä jotenkin tuntui, että luovutimme kesken. Vaikka siitä ei todellakaan ollut kysymys vaan aikatauluseikoista.

Mennessä alas.

Tullessa ylös.

Toki jos olisimme lähteneen aijemmin, olisimme ehkä kerenneet, mutta jossittelu ei jälkikäteen auta.
Loppuperin meitä rupesi jo naurattamaan, kun tajusimme miten hölmöltä kilometrien tuijottelu tuossa tilanteessa tuntui.
Olimmehan lähteneet nauttimaan emmekä suorittamaan.
Mutta jotenkin se vaan meidän kohdalla aina meinaa luisua tuonne suorittamisen puolelle.

Näitä portaita ei ollut mukava mennä alas.

Minulle uusi tuttavuus, jota oli pakko kuvata.

Tosin pojalle tuntui kyllä hyvin riittävän tuo kuuden tunnin reissu metsässä ja noin neljän tunnin istuminen rinkassa. Välillä hänkin sai kävellä itse ja parit torkut maistui raittiissa ulkoilmassa. Pikku kaveri pääsi ruokailun jälkeen myös ensimmäistä kertaa uima-altaaseen. Me kun emme ole olleet kovia käymään uimassa. Oli sitten kyse hallista taikka rannasta.

Touhukkaan päivän jälkeen maistuu iltapala.

Kotiin lähtopäivänä yön ja aamun kaatosade onneksi väistyi sivummalle juuri sopivasti puolen päivän aikaan ja päätimme pyörähtää autolla siellä mihin emme edellisenä päivänä kävellen kerenneet. Halusimme nähdä jäimmekö jostain paitsi,
kun jouduimme kääntymään kesken kaiken takaisin.

Ei mitkään parhaat retkivarusteet, mutta kun ei oltu varmoja päivän ohjelmasta...

Penkki Maahisenkierroksen varrella.

 Luontokeskuksen nurkilta lähtee noin kahden kilometrin reitti näköalapaikalle joka on kuljettavissa myös vaikka pyörätuolilla. Ja kun kerran suureemmasta sateesta ei näyttänyt olevan enää pelkoa, kävimme vielä kiertämässä tuon Maahisenreitin ja ihastelemassa hulppeat maisemat.

Pilvipeite repeilee.

Nuuksion Pitkäjärvi. Maisema näköalapaikalta.

Loppuviikko onkin mennyt reissusta toipuessa. Metsässä samoaminen veti oudokseltaan jalat ja eritoten pohkeet jumiin.
Myös rinkan kantaminen veti miehen hartiat ja niskan juntturaan. Tästä viikosta ei siis vielä tullutkaan kova viikko,
mutta se tarjosi mukavaa vaihtelua arkeen.

Lauantaina välillä paistoi ja välillä satoi kaatamalla. Vaihtelevaa kesä säätä siis vaihteeksi.

 Kävin minä eilen pienen lenkin juoksemassa muistin virkistykseksi. Yleensä lepo tekee ihan hyvää, mutta minä olen tainnut lusmuilla liian monta päivää. Sen verran työläs eilinen kymppi oli. Vähän lyhyempikin lenkki olisi eilen kuulemma riittänyt, mutta kun kotinurkilla mittari näytti 9,3 oli pakko vielä kiertää sen verran mutkan kautta, että sain tasalukemat. Sillä näyttäähän se kymppi tilastossa paremmalle kuin ysi.
Siis suorituskeskeisesti jälleen kerran...

Osaan minä välillä ihailla maisemiakin...