Maratonvauhtinen.

Viimeviikko ei mennyt aivan niin kuin alunperin olin suunnitellut, mutta ei sen väliä. 

Tiistaille suunniteltu pitkä jäi taas tekemättä, mutta viikkoon mahtui kuitekin muutama juoksulenkki, yksi salitreeni ja retki lasten kanssa. Mieskin keskittyi määrän sijasta laatuun ja vaihtelua arkeen toi halkojen hakkaaminen keskellä metsää.

Minun halon hakkuuni ei sujunut ihan niin jouhevasti kuin mieheni. Mutta pakko oli päästä kanssa kokeilemaan.

Eilen sunnuntaina sain olla tuulenhalkoja, vauhdin pitäjä, kameli ja tsemppari, kun  olin mieheni maratonvauhtisella pitkällä mukana. 

Minä tietenkin pyöräilin vierellä ja ojensin tarvittaessa juomista, jotta mieheni sai juosta ilman lisäpainoa selässä tai käsissä. Sään suhteen kävi tuuri, sillä eilispäivien helteestä poiketen lämpötila oli mukavasti alle +20 eikä vettäkään satanut. Puolisoni tavoite oli juosta 25 km kahteen tuntiin. Juoksu kulki kuitenki yli odotusten ja mieheni oli erittäin tyytyväinen suorituksen jälkeen. Ja syystäkin sillä hän juoksi oman uuden ennätyksen kyseisellä matkalla.

Vauhti päällä.

Miehen maratonvauhtisen uusi ennätyslukema

Minäkin innostuin pyöräilyn jälkeen käymään vielä omalla lenkillä. Kävin vain ensin pienellä välipalalla ja vaihdoin hiukan varustusta. 

Pusero ja takki vaihtui pyöräilyn jälkeen t-paitaan.

Oma juoksuni ei ollut aivan yhtäjaksoista, sillä oli aivan pakko pysähdellä kuvaamaan kasveja ennakkotehtävää varten.

Jospa Myllyn kierroksella pääsisi vielä hiukan kovempaa.

Tätä kuvaa en tosin ottanut kasvistoa varten.

Mieheni juoksi myös maanantaina kova vauhtisen lenkin, 14km neljän minsan keskivauhdilla. Lisäksi kävimme vähän tekemässä lihaskuntoharjoituksia salilla. Itse olen pyrkiyt edelleen tekemään ihan vain peruskuntolenkkejä, mutta välillä minäkin intoudun revittelemää. Monesti tosin vauhti kiihtyy alamäissä ja hiljenee sitten taas ylämäen tullessa eteen. Kuten esimerkiksi toissaviikon kunnon mäkilenkillä kilometrien keskivauhdit vaihtelivat 6:22 ja 7:57n välillä, riippuen siitä oliko kyseessä alamäki vai ylämäki voittoinen osuus. En ole vielä saavuttanut sellaista kuntoa että pystyisin juoksemaan koko matkan tasaisella vauhdilla, toisin kuin mieheni.

Tiistaina olin suunitellut juoksevani pitkän, mutta ohjelman muututtua kerkesin juoksemaan vain 12km. 

Keskiviikko olikin sitten perhepäivä, kun pakkasimme rinkat ja suuntasimme tämän vuoden ensimmäiselle Siikanevan retkelle. Viimekesän lopulla löysimme paikan eskaritädin ansiosta ja tykästyimme kovasti. Teimmekin sinne vielä syksymmällä toisenkin retken. Molemmilla retkillä oli jännitystä mukana ja niistä voi  lukea lisää seuraavista päivityksistä Ikimuistoinen patikkaretki ja Retkikauden päätös.

Viimeviikon retki alkoi kanssa kaikkea muuta kuin lupaavasti.

Onneksi sade alkoi jo ennen kuin kerkesimme lähtemään niin emme kastuneet kesken retken.

Kun saavuimme autolla määränpäähän, satoi vettä aivan kaatamalla. No siinä sateen loppua odotellessa mutustelimme ensimäiset eväät. Hiukan jo mietimme, kannattaako lähteä edes kierrosta kävelemään, mutta taivas alkoi näyttämään selkenemisen merkkejä. Ja koska olimme kuitenkin ajaneet reilun tunnin verran, emme halunneet heti luovuttaa. Ja onneksi emme niin tehneet. 

Kirkastuva taivas.

 Ja se rauha ja hiljaisuus. Siis ainakin silloin kun lapset sattuivat olemaan hiljaa yhtäaikaa.

Pitkospuut suolta metsän siimekseen.

Lasten mielestä retken kohokohta.

Tällä kertaa paistoimme nuotiolla muutakin kuin makkaraa.

Kyllä näissä maisemissa kahvi maistuu erityisen hyvälle.

 

Suomen kesän parhaitapuolia, valoisat illat.

Siikanevan kierros, jos ympyrän sijaan tekee kahdeksikon.

Loppuperin retki onnistui mainiosti, vaikka osa eväistäkin unohtui kotiin. Tytötkin jaksoivat kävellä reippaasti koko kierroksen, kun reilun puolenvälin jälkeen pidettiin noin neljän tunnin tauko laavulla. Ja oliskohan hyttysillä ollut osuutensa reippaaseen vauhtiin...

Loppuviikosta minulla olikin sitten kolme työpäivää perätysten. Olin suunnitellut, että kuljen työmatkat pyörällä, mutta kilometriäkään niinä päivinä polkenut. Tosi perjantai aamuna juoksin töihin. Oli aika rankkaa juosta taas reppu selässä, mutta suoriuduin matkasta kohtalaisen hyvällä fiiliksellä, vaikka edellispäivän iltavuoro painoikin jaloissa.

Hyvä alku päivälle. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Suorin reitti olisi n. 7 km, mutta kun tekee muutaman lisämutkan...

Lauantai menikin töissä ja huilatessa sunnuntaita varten. 

Aika näyttää, miten hyvin tämän viikon suunnitelmat pitävät. No, tokkopa niistä kannattaa vielä mitään kertoa.
Saattaavat muuttua vielä moneen kertaan...

Sunnuntain lenkin kuvasatoa.