Juoksuvammoja.

Kulunut viikko on taas vaihteeksi otettu rauhallisesti.

Kuurainen maa auringon paisteessa.

Muutaman viikon tuossa sainkin treenata ihan kunnolla. Juoksu alkoi taas kulkea ja fiilis oli hyvä.
Kilometrejä kertyi niin kävellen kuin juostenkin. 

Viime lauantaina oli tarkoitukseni juosta pidempi lenkki yhdistäen taas polkujuoksua ja tasaisempaa menoa. Minulla ei onneksi ole vielä ollut juoksijoille tyypillisiä vaivoja. Tuolla lenkillä kuitenkin melkein jo heti alkumatkasta alkoi oikean puolen pakara kenkkuilla. Tietysti, jos olisin ollut fiksu, olisin kääntynyt kotiin jo tuossa vaiheessa.
Mutta koska ilma oli hieno ja halu päästä lenkille kova, jatkoin matkan tekoa.

Vaikka lenkin alkumatka olikin tasaista niin se ei tarkoita mäetöntä.

Ajattelin, että kyllä se siitä, kun alkumatkan otan rauhallisesti. Ensimmäisen kympin sainkin juosta ihan suunnitelmien mukaan, mitä nyt muutama pikku vihlaisu tuntu parissa ylämäessä.

Vihdoin pääsin polun alkuun, ja lenkin paras osuus oli vasta edessä, sain kokea karvaan pettymyksen. Kun olin ottanut muutaman askeleen epätasaisemmalla alustalla, alkoi ärräpäät lennellä.  Joka askeleella vihlonta muuttui vain kovemmaksi. Ensin ajattelin, että kyllä minä hammasta purren menen edes tuon yhden polun pätkän, mutta pakko oli vajaan 300 metrin jälkeen kääntyä takaisin. Sitten sainkin viimeiset kolme kilometriä klenkata kotiin pettymystäni niellen.

Lauantain lenkkin yhteenveto.

Kotona mieheni arveli vaivan johtuvan niin sanotusta juoksijan polvesta, eli it-jänteen kireydestä. Toisilla vaiva tuntuu enemmän polvessa ja toisilla yläliitoksen kohdilla. Mieheni on kärsinyt vaivasta useamman kerran ja kummankin alueen kipeytyminen on tuttua.

Olemme saaneet nauttia syksyn kauneudesta.

 Miehelleni muutkin jalkavaivat ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella.

Jokunen vuosi sitten hän kärsi polvivaivasta, joka kesti puolisen vuotta. Tuntui kuulemma, kuin joku olisi iskenyt puukolla polveen jokaisella askeleella. Muutaman kerran hän kävi näyttämässä polvea ihan urheilulääkärille, sillä oletti hänen olevan asiantuntija. Ainakaan tuo kyseinen lääkäri ei juurikaan polvea edes tutkinut, vaan ehdotti heti kortisonia ja kehoitti vähentämään juoksumääriä. Tuolloin mieheni juoksi viikottain ehkä noin puolet siitä mitä nykyään. Pistos toi vain hetkellisen avun ja kipu alkoi uudestaan. Miheni kävi vielä kerran samalla lääkärillä, mutta koska hoidoksi ehdotettiin taas vain kortisonia, päätti mieheni kysyä muualta toisen mielipiteen. 

Apu löytyi osteopaatin vastaanotolta. Osteopaatti kävi jalat huolellisesti läpi ja löysi vaivan aiheuttajan. Tuolloin kyseessä oli hyppääjän polvi, eli suoran reisilihaksen kireys. Hieromalla hän sai avattua kireyttä ja jo ensimmäinen kerta toi helpotusta vaivaan. Muutaman lisäkäynnin ja ahkeran kotivenyttelyn jälkeen alkoi miheni juoksu taas kulkemaan ilman kipua.

Venyttelyohjeiden lisäksi osteopaatti suositteli miehelleni glukosamin-valmisteen käyttöä. Glukosamin voitelee niveliä ja hidastaa niiden kulumista. Mieheni kohdalla valmiste ainakin auttaa. Hän on huomannut, että jos useampana päivänä jää tuo tabletti ottamatta, alkavat polvet heti narisemaan. 

Laitri aamutuimaan.

Lihaskireys onkin monen juoksijalle tyypillisen vaivan takana. Siksi lihashuolto ja venyttely olisiki tärkeää.

Itse tunnustan olevani laiskanpuoleinen venyttelijä. Mutta nyt ei auta kuin ottaa härkää sarvisat ja malttaa sitkeästi venytellä, jotta pääsisin vaivastani pian eroon.

Juoksijan polvesta kärsivän on kuulemma myös hyvä  vahvistaa reisi- ja pakaralihaksia. Hyvä lihaskunto vähentää riskiä saada juoksuvammoja. 

Meikäläisen kulkupeli. Ei ihan vauhdikkain malli...

Pyöräilyä pakarani on onneksi sietänyt ja alku viikosta kuljimmekin lasten kanssa pyörillä eskariin ja kouluun. Onneksi on ollut kaunista ja kuivaa, niin ei aamuisin vielä ole pyörätiet liukkaita yöpakkasten jäljiltä. 

Aamuisin on ollut suorastaan pakko poiketa ohimennen uimarannalle kuvaamaan.

Eilen jo saattelin lapset kävellen, kun tuntui että kireys on alkanut helpottamaan. Rento ja rauhallinen matkan teko ei onneksi tuonut takapakkia, vaikka 2 x 4 km tulikin käveltyä useamman taukopäivän jälkeen.

Naapurilta saatu lasten keinutuoli hionnan jälkeen.

Mieheni on kanssa viettänyt lepoviikkoa ja päivät ovat kuluneet erilaisten maalausprojegtien parissa. Vanha lasten keinutuoli on ollut kunnostettavana, itsetehty hylly on saanut maalipinnan ja Alkosta saadusta viinipullojen laatikosta ollaan tekemässä säilytyslaatikkoa.

Viinipullojen laatikosta on tulossa säilytyslaatikko.

  Kaksi edellistä viikkoa olikin hänellä treenien suhteen kovempia.

Viime viikolla kuutena juoksupäivänä hänelle kertyi 114 km. Lyhyimmät matkat olivat 10 ja 11 km, pisin 32 km ja muut noin 20 km. Salilla kävimme peräti kerran.

Syksyn merkkejä.

Tuleva viikko vietetäänkiin syysloman merkeissä.
Suunnitelmat ovat vielä täysin aivan auki, mutta emmeköhän me
jotain kivaa tekemistä keksitä lasten  kanssa.

Polkujen lumossa ja vähän muutakin.

Vihdoinkin pitkästä aikaa löytyi sellainen väli, että kerkeän kirjoittamaan tännekkin kuulumisia.
Sääkin on muuttunut jo kunnolla syksyiseksi ja tarjoaa monenlaisia fiiliksiä päivästä riippuen.

Erään aamun tunnelmia.

Pari viimeistä viikkoa on kulunut vaihteeksi kunnolla lenkkeillen
ja kaikenlaista muuta touhuten.

Välillä olemme saaneet nauttia kirkkaasta ja tyynestä säästä.

Miehenikin on vihdoin päässyt treenaamisen makuun. HCM:n jälkeen tauko venähti sairastumisen takia. Ensimmäisen treeniviikon hän vietti pyörän selässä. Neljästä pyöräilylenkistä kaksi oli päälle 100 km ja kaksi muuta vähän lyhyempiä. Yhteensä kilometrejä polkien kertyi 290. Mutta, koska mieheni ei ole kovinkaan intohimoinen pyöräiliä on pyöräilykengät vaihtuneet taas juoksutossuihin.

Itsekkin kävin viime viikolla pitkästä aikaa pyöräilemässä. Tosin poljin vain kaupungille hoitamaan asioita. Vaikka olenkin taas lenkkeillyt ihan urakalla ja juoksumatkatkin ovat pidentyneet, tuntui polkeminen oudokseltaan todella raskaalta. 

Mutta tosiaan jalkaisin kuljettuja kilometrejä on alkanut taas kertymään urakalla.

Viimeviikolla mieheni kävi tuttuun tapaan melkein joka päivä lenkillä. Lyhyin lenkki oli 16.4 km ja pisin 25.3km. Viikon kokonaismatkaksi kertyi 102 km.Vaikuttaa siltä, että peruslenkin mitta on taas se tuttu noin 20 km, mikä meikäläisen kohdalla lasketaan taasen pitkäksi. Tämän viikon maanantaina mieheni ei kerennyt juoksemaan kuin 11 km ja se tuntui kuulemma aivan liian alimittaiselta lenkiltä.

Hiekkaharjanne sumun hälventyessä.

Minun perusjuoksulenkkini ovat olleet noin kympin luokkaan. Tosin 20.9 juoksin pitkästä aikaa 21km:ä. Tuolle lenkille lähdin vain katsomaan kuinka pitkäle tällä hetkellä jaksan jos otan ihan rauhallisesti. Tosin viimeiset viisi kilometriä meni puhtaasti sisulla ja tahdon voimalla, mutta koska olin jossain vaiheessa päättänyt, että yritän jaksaa puolikkaan verran, en voinut antaa periksi.

Metsäpolut ovat vetäneet minua puoleensa myös viimeaikoina. Ja ymmärrän kyllä, miksi polkujuoksu on nyt nostettu tapetille. Mikään ei lataa henkisiä akkuja paremmin,  kuin keskellä metsää loikkiminen. Tai ainakin minun kohdalla se toimii äärettömän hyvin. Ja nyt kun on vielä mahdollisuus nauttia metsässä liikkumisesta, aion sitä vielä jatkaa. Kyllä talvella sitten kerkeää noita kevyenliikenteen väyliä tahkota urakalla.

Välillä on päästävä metsään, vaikka tietääkin mitä siellä sateiden jälkeen odottaa.

Viime sunnuntaina esimerkiksi juoksin ensin kympin tasaisemmalla alustalla jonka jälkeen poikkesin polulle. Matsässä kuljin vaihtelevasti kävellen, juosten ja loikkien noin 4.5 km ja lopuksi vielä kävelin kotiin kaksi kilometriä.

Eilen, tiistaina tein saman tyyppisen lenkin. Tosin ensin seitsemän juosten ja sitten kolme pitkin polkuja sekä lopuksi taas kaksi kilsaa juosten. Lenkin keskivauhdiksi tuli 7:33, mikä on mielestäni ihan hyvä siihen nähden että paikoin oli polulla pakko ihan kävellä. Mutta jokaisen lenkin myötä kunto kasvaa ja tekniikka kehittyy.

Vähän vaihtelua... Urat ovat syvät ja laudat kiikkeriä.

Noista kahdesta edellisestä lenkistä onkin voinut jo lukea pikapäivityksen Facebook-sivulta.
Jos en aina jouda tänne niin kirjoittelemaan voi kuulumisia tsekata myös sitä kautta.

Esteitä metsäpolulla.

Mieheni ei ole vielä innostunut polkujuoksusta, mutta ehkä joku päivä saan hänet houkuteltua mukaani lempipolulleni. 

Kilometrejä minulle on kertynyt myös edelleen lasten saattamisen myötä. Aina tilaisuuden tullen kävelen myös lepopäivinä hiukan pidemmän kaavan kautta. Juoksupäivinä kävely eskarilaisen kanssa koululle toimii alkuverryttelynä. Siitä on sitten hyvä ampaista juosten matkaan ja voi loppupäivän keskittyä muuhun, kun treeni on hoidettu pois alta heti aamusta.

Matkalla kouluun eräänä sateisena aamuna.

Salillekkin olemme taas muutaman kerran eksyneet. Yritämme ottaa lihaskuntoharjoittelun viikkorutiineihin mukaan tauon jälkeen. Ihme kyllä voimat eivät olleet niin paljoa heikentyneet kuin aluksi pelkäsin. Viimeviikolla sain nostettua penkkipunnerruksessa 3x45kg, mitä pidin pienenä ihmeenä.

Tänään olisikin vielä tarkoitus mennä vähän nostelemaan painoja, jotta lihaskunto paranisi ja kroppa kiinteytyisi.