sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Kohti kevyempiä kilometrejä.



Tiedättekö sen tunteen, kun juoksu kulkee ja askel on höyhenen kevyt. No, minä olen saavuttanut tuon tilan lähinnä vasta mielikuvaharjoittelun saralla, mutta eikös sekin ole jo jotain. Mielellä, kun on kuitenkin suuri vaikutus itse suoritukseen. 


Juoksun lomassa voi välillä pysähtyä nauttimaan luonnon rauhasta.


Oma juoksuni on kyllä alkanut pikkuhiljaa kulkemaan paremmin, mutta kevyt askel on vielä luku sinänsä. Pieniä illuusion hetkiä vauhdista ja juoksun keveydestä saatan kokea lenkin alkuvaiheilla alamäkeä alas viilettäessä. Suurimmaksi osaksi juoksu on minulle kuitenkin vielä totista puurtamista maustettuna hurmoksen pienillä hikipisaroilla.

Sitä en tiedä tuleeko minusta ikinä etanaa kovempaa menijää. Mutta jokainen askel vie eteenpäin vaikka tanner vähän tömiseekin jalkojeni alla. Ja edelleenkin käyn lenkillä ihan vain itseni ja hyvinvointini takia. En miellyttääkseni muita.

Töissä on ollut kohtuu tiivis tahtinen viikko. Tiistain ja perjantain vapaapäivistä piti ottaa ilo irti, sillä eilinen (eli lauantai) meni töissä ja kohta olisi puettava tossut jalkaan ja suunnattava taas kohti työmaata. Tarkoitus olisi tällä kertaa juosta pienen lisämutkan kautta, joten nähtäväksi jää, paljonko matkaa tämän päivän työmatkajuoksulle kertyy.


Perjantaina oli 13. päivä ja mietin uskallanko poiketa metsän jäiselle polulle.


Olen huomannut, että työmatka juoksu ei ole niin rentouttavaa kuin lenkillä käyminen muuten. Ehkä se johtuu aikataulu paineista. Vaikka yritän joka kerta lähteä ajoissa, niin silti joutuu aina vähän kyttäämään kelloa, että varmasti ehtii ajoissa perille. Aina, kun täytyy varata aikaa myös siihen, että saan itseni "edustu"kuntoon. Mutta, jos en välillä harrastaisi myös sitä, jäisi treeneistä varmaan osa tekemättä. 

Mutta silloin, kun pääsee lenkille ilman aikataulupaineita on meno rennompaa ja rentouttavampaa. Saa mennä juuri sillä vauhdilla ja sen aikaa kuin huvittaa. Yleensä mielessä on jokin minimi matka mihin tähtään. Mutta jos sattuu kulkemaan hyvin, saattaa lenkistä tulla pidempikin. 


Koko viikon olemme saaneet nauttia kauniista kevätsäästä.


Sen verran olen vauhdistakin oppinut, että väkisin en yritä vääntää lenkistä kovavauhtista jos ei yksinkertaisesti kulje. Toisinaan taas annan vauhdin viedä, vaikka sykkeet huitelisivatkin pilvissä. Välillä taas jarruttelen väkisin, sillä tiedän, että jos aina vain painelee menemään palkeet auki, tulee se kostautumaan jossain vaiheessa. 

Tämän viikon lenkit yritin juosta maltillisella vauhdilla vaikka putsatut kävelytiet houkuttelivat menemään kovempaa. Meillä päin on jo putsattu hiekoituksia kohtalaisen hyvin pois kaduilta. Silti katupölyn määrä on paikoin runsasta. Pieni raikastava sade ei haittaisi nyt yhtään. 


Kun lumet sulaa, riittää luonnon koskissa hyvin vettä.


Tiistaina tavoitteena oli noin tunnin mittainen pk-juoksu ja perjantaina tavoittelin täyttä kymppiä. Nuo vapaapäivien lenkit sujui suunnitellusti. Koska en tavoitellut kovia vauhteja tai uusia ennätyksiä, pysähdyin kummallakin kerralla Pärrinkosken kohdalla nauttimaan hetkeksi luonnon rauhasta ja tasaamaan sykettä ennen viimeisten kilometrien kovia nousuja. 


Tiistain lenkit lukemat.



Perjantain juoksu oli täys kymppi.


Minä pysäytän aina ajanoton, kun pysähdyn. Näin ollen näen oikean keskivauhdin ja itse juoksuun kuluneen ajan. Tiedän, että tässäkin asiassa löytyy monenlaista koulukuntaa. Toiset ei pysäytä kelloa ja toiset ei edes pysähdy, vaikka mikä olisi. Mutta eikös se ole niin, että kukin tyylillään. Aina en minäkään pysähdy kuvailemaan, varsinkaan silloin jos on hyvä vire päällä tai luonto ei yksinkertaisesti tarjoa mitään kuvattavaa.

Mutta viikon viimeinen lenkki on vielä tekemättä. On siis aika lähteä bongailemaan lisää kevään merkkejä.


Perjantaina bongasin kevään ensimmäisen leskenlehden.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti