perjantai 12. lokakuuta 2018

Juoksua syksyn sateissa.


Syksyn sateet ja vaihteleva lämpötila ovat tuoneet mukanaan omat haasteensa ja eritoten pukeutumisen suhteen. Enää ei voi lähteä lenkille pelkissä shortseissa ja t-paidassa. Toki joku saattaa vielä silläkin varustuksella pärjätä, mutta itse olen sellainen vilukissa, että olen jo jonkin aikaa juossut lenkkini pukeutuneena takkiin ja pitkiin trikoisiin.


Kun päivät lyhenevät ja pimenevät, niin heijastavat yksityiskohdat vaatteissa on plussaa.



Alkusyksystä mieheni lähti yhteisille lenkeille vielä  t-paidassa, kun minä saatoin palella vierellä vaikka päälläni oli jo pitkähihainen pusero ja ohut juoksutakki. Inhoan palelua joten puen herkästi liikaa, kun lähden juoksemaan. Tosin myös liika vaatetus ja kuumuus häiritsee suoritusta ja vie mehut ennen aikojaan.

 Juoksu on sinänsä ilmainen harrastus, jos mukaan ei lasketa kilpailuihin sekä tapahtumiin osallistumista. Varusteisiin saa kuitenkin uppoamaan rahaa niin paljon kuin vain sielu sietää. Vaikka vähemmälläkin kyllä pärjää. Me päätimme tänä syksynä kuitenkin satsata kunnollisiin sateelta ja tuulelta suojaaviin juoksu- takkeihin ja housuihin. Nyt ei enää sateinen sää kelpaa yksin syyksi jäädä neljän seinän sisälle. 


Takki suojasi hyvin tuulelta ja sateelta. Heijastava huppu pysyi myös hyvin päässä.


Tiistaina oli otollinen sää testata uutta takkia. Koko päivän satoi vettä  kera tuulen. Uudet housut sen sijaan olisivat olleet liian kuumat, lämpötila oli +11,  joten niiden testaus jäi tuonnemmaksi.

Olisin voinut käydä lenkillä jo aikaisemmin, mutta onneksi odotin, että mieheni ehtisi mukaan seuraksi. Sää ei varsinaisesti houkutellut lähtemään ulos ja ilman mieheni tsemppausta olisin varmaan luovuttanut jo alkumetreillä. Mieheni olisi halunnut tehdä vähintään kympin lenkin, mutta tällä kertaa sain hänet ylipuhuttua ja tyydyimme seiskaan.  Ja siinäkin meinasi olla turhan paljon minulle. Kun yrityksestä huolimatta mieli oli jotain muuta kuin positiivinen, oli juokseminenkin entistä raskaampaa. En varmasti ollut maailman parasta juoksuseuraa tuolloin.

Vitosen kohdalla olisin ollut valmis siirtymään täysin kävelyyn, sillä meno alkoi tuntumaan jo todella nihkeältä ja edessä olivat vielä loppumatkan ylämäet. Mieheni oli sitä mieltä, että kyllä minä jaksaisin kun vaan lakkaisin marisemasta ja laittaisin jalkaa toisen eteen. Vaikka sillä hetkellä tuntuisikin kurjalle, kotona fiilis olisi varmasti parempi. Ja siinä hän oli oikeassa. Vaikka itku meinasi päästä moneen kertaa matkan aikana, lenkin jälkeen fiilis oli ihan toinen. Taistelin kuulemma sitkeästi viimeiset kilometrit. Vauhdissa ei juuri ole kehumista tällä kertaa, mutta tulipahan jonkinmoinen lenkki tehtyä. 


Yksi nihkeimmistä lenkeistä aikoihin.


Onneksi kotona oli ruoka jo valmiina odottamassa ja kuuman suihkun jälkeen olo alkoi tuntumaan taas ihmismäiseltä. Olen kiitollinen kaikesta tuesta ja siitä, että mieheni jaksaa kulkea rinnallani.


Sateella juostessa harvemmin hymyilyttää, mutta lenkin jälkeen saattaa suupielet olla korvissa.


Mutta nyt meillä on vielä mietinnässä pitäsikö meidän hankkia myös goretex-juoksukengät jotta varpaatkin pysyisivät kuivana. Vai yritämmekö sinnitellä sadesäät läpi nykyisellä valikoimalla. Minulta löytyy kyllä yhdet Salomonit, mutta ne ovat enemmän poluille tarkoitettu ja liian kovat ja jäykät tavallisille juoksulenkeille. Talven tultua kaapista kaivetaan kuitenkin taas nastalenkkarit kehiin.

Juoksetko sinä säällä kuin säällä "tavallisilla" lenkkarilla vai löytyykö valikoimastasi omat jalkineet eri olosuhteisiin?







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti