Vaihtelua peruspuurtamiseen.

Tällä viikolla tulikin tehtyä pari erillaista treenia mitä yleensä kuuluu ohjelmaan.
Vaikka en niin kauheasti talvi-ihminen olekkaan, niin tuo se sentään mahdollisuuden vaihtelulle.

Jäät antavat uusia reittivaihtoehtoja jos ovat vaan tarpeeksi vahvoja.

Tosin siltä vähän vaikuttaa, etten hiihtämään pääse tänäkään talvena. Viimeiset kolme talvea ovat sukset olleet telakalla, kun meidän lähilatua ei ole saatu kunnolla hiihdettävään kuntoon. Niin himohiihtäjä en todellakaan ole, että viitsisin lähteä merta edemmäs kalaan tai hiihtelisin huonolla ladulla. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ei tämä talvi vielä ohi ole. Säätilat ovat vaihdelleet sen verran paljon, että ehkä se kunnon talvi tulee vasta sitten, kun toivomme kevään jo koittavan.

Mutta voi talvella sentään muutakin tehdä kuin hiihtää, jos on edes vähän lunta ja pakkasta. 

Viime sunnuntain blogipäivityksessä tokaisin, että käyhän se pulkan  vetokin treenistä. Ja  kyllä se muuten käy. Varsinkin jos vetää pitkin järven jäätä hangessa perässään parhaimmillaan +35kg siihen mitä itse painaa. 

Hiukan oli miehellä ahtaat oltavat pulkassa.

Kävimme tosiaan silloin ulkoilemassa lasten kanssa. Suuntasimme läheiselle lammelle, jonne on aurattu n. 1,4km:n mittainen luistelurata. Tämä on nyt vasta toinen talvi jolloin luisteleminen lammen jäällä on mahdollista.  Mukana oli kolme pulkkaa ja tytöille luistimet.  Välillä vedin tyhjää pulkkaa ja välillä onnistuin houkuttelemaan pojan kyytiin. Hän kun olisi mielellään vetänyt itse pulkkaa lähes koko ulkoilun ajan. Välillä taas oli kyydissä toinen tytöistä tai sitten vedin molempia omissa pulkissa.

Minä itse...

Kun pääsimme jäälle laittoivat tytöt luistimet jalkaan. Miehellä ja pojalla kun ei toistaiseksi ole luistimia, niin jätin minäkin omani kotiin. Tyttöjen luistellessa me muut liikuimme auraamattomalla jäällä. Lunta oli sen verran, että kenkä piti hyvin eikä ollut yhtään liukasta. Välillä minä vedin lyhyemmän ajan miestäni pulkassa. Sain tehdä tosissani töitä ja puuskutin eteenpäin jalat hapoilla. Välillä oli poikakin kyydissä lisäpainona. Sitten olikin  mieheni vuoro vetää minua. Tytöt jaksoivat luistella varmaan n. 2,5km jonka jälkeen he istuivat kyytiin ja kotimatka sai alkaa.

Tytöt tykkäävät luistelusta.

Mies vuorostaan vetojuhtana.

Maantaina jalat olikin sitten raskaat kuin puupökklöt, kun suuntasin lenkille. Lumisateessa painelin menemään vain 5,5 km. Kotona tein vähän vielä lihaskuntojumppaa kahvakuulalla.

Juoksua lumipyryssä.

Tiistaille olin kanssa suunnitellut juoksulenkkiä, mutta vaihdoinkin suunnitelmia lennossa ja vaihdoin lenkkarit luistimiin ja suuntasin jäälle. 

Rata oli aurattu edellispäivän lumisateen jäljiltä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.  

Alkuun ei näkynyt muita mailla eikä halmeilla. Oli hienoa olla yksin jäällä kaikessa rauhassa, mutta toisaalta vähän pelottavaakin. Ekalla kierroksella sydän hyppäsi kurkkuun kerran jos toisenkin jään ritistessä jalkojen alla ja paukahdellessa kauempana. Pikku hiljaa ääniin tottui ja ne ei enää tuntuneet niin kammottavilta. Olihan jää kantanut mönkijänkin niin kyllä kai minutkin.

Omat luistimeni  ovat peruskoulu ajoilta. Ne ovat vieläkin suht hyvässä kunossa

Luistimet laittoivat jalkaterät ja nilkat koville. Olinhan ekaa kertaa luistelemassa sitten viime talven. Mieli ei halunnut lopettaa muutamaan kierrokseen vaikka jalat olivatkin toista mieltä. Minulla oli aikaa luistella noin tunnin verran ennen iltavuoroon kiiruhtamista ja olin päättänyt hyödyntää joka minuutin. Loppuvaiheessa sain seuraa appiukosta, joka on kanssa innokas liikkuja ja urheilumies henkeen ja vereen.

Viimeisellä kierroksella jalat olivat jo sen verran väsyneet, että keskittyminen herpaantui jutellessa ja yks kaks huomasin tekeväni ilmalennon ja täyden kympin mahalaskun, joka sai hetkeksi haukkomaan henkeä. Onneksi selvisin ilman suurempia haavereita. Nyt on vain toinen polvi mustelmilla ja oikean lonkkaluun kohdilla on pieni ruhje.

Minä en pääse edes luistimilla samaan vauhtiin kuin mieheni juoksee.

Onneksi en tosiaan satuttanut polveani pahemmin ja pystyin keskiviikkona tekemään kunnon jalkatreenin salilla. Hiukan irvistelin jos polvi sattui hipaisemaan maata askelkyykkyjä tehdessä, mutta esimerkiksi se ei estänyt parantamasta prässitulosta. Aikaisemmin olen tehnyt siinä sarjoja maksimissaan 90 kilolla, mutta nyt tein kuusi toisto 110 kilolla. Penkkipunnerruksessakin nousi muuten taas 50 kiloa.

Penkkipunnerrus on yksi lemppareistani salilla.

Torstai ja perjantai menikin töissä, mutta eilen pääsin taas lenkille. Tavoitteena oli juosta vähän pidempi lenkki kuin viimeviikon pisin, eli vähintään 11 km. Sää oli mahtava ja jää jalkakäytävillä ei hidastanut menoa, kun jalassa oli taas nastalenkkarit. Vauhti meinasi yltyä herkästi nostaen sykkeen turhan korkeaksi. Yritin himmailla ja ottaa rauhassa, mutta vähän heikolla menestyksellä.

Pikkuhiljaa pidemmälle.

Jännä miten sitä  jaksoikin silloin puolisen vuotta sitten juosta sen maratonin, mutta nyt 12 kilometriä tuntuu työvoitolta. No, ei se minun kohdallani mikään ihme ole, kun syksy ja alkutalvi meni sairastellessa. Neljään kuukauteen mahtui vain kourallinen lenkkejä nekin oli suurelta osin kävelypainotteisia.

Lauantaina piti pysähdellä muutaman kerran kuvaamaan.

Miehellä on taas kova viikko menossa. Viisi lenkkiä jo takana ja kilometrejä kasassa 92.  Lyhin lenkki oli maanantain  15 km ja pisin oli eilisen 30km. Mies joutui taktikoimaan jottei lenkki venähtäisi taas nelikymppiseski. Hän lähti matkaan ottaen mukaan vähemmän juomaa ja energiapatukat jäi kotiin. Tämän päivän lenkki on vielä tekemättä, mutta tuskin mies malttaa tänäänkään jättää lenkkiään kovin lyhyeksi. Varsinkin kun edessä siintää kevennetty viikko.

Saa nähdä mitä ensiviikko tuo tullessa. Ainakin olemme miettineet tutustumiskäyntiä toiselle salille.