sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Juokusu, ulkoilua ja klapihomia.

Tänä sateisena sunnuntaina on mukava muistella kuluneen viikon aurinkoisia päiviä. Varsinkin kun olemma päässeet taas treenaamaan ja nauttimaan ulkoilusta.

Edellisessä päivityksessä kerroinkin jo alkuviikon pyöräilyistä kuvien kera.

Keskivikkona kävin pitkästä aikaa ihan juoksulenkillä. 
Kolmen viikon tauon jälkeen, tuntuu että saa aloittaa peruskunnon rakentamisen aika pohjalukemista. Tekmemäni viiden kilometrin lenkki tuntui raskaalta ja jalat olivat kuin lyijyä. Vaikka juoksu ei ollut helppoa oli se kuitenkin masokistisella tavalla nautinnollista. 
Ylksinkertaisesti iloitsin siitä, että pääsin taas juoksemaan pitkin lenpi polkujani.



On se vaan kumma kuinka liikunta voikin piristää mieltä. Ja pitkän tauon jälkeen sitä osaa taas arvostaa, että saa pukea tossut jalkaan ja ampaista lenkille. 

Minulle liikunta on myös tapa lievittää stressiä.  Ja jos en pääse juoksemaan, on minulla silloin paha tapa purkaa sitä syömällä. Syömisessä on vaan se huono puoli, että se lievittää oloa vaan hetken, ja kohta olo onkin vaan kurjempi. Liikunta taas piristää pidempään, eikä sen vaiuktus kroppaan ole niin negatiivinen kuin lohtusyömisen, päinvastoin.

Torstaina tyttöjen ollessa kesäkerhossa, kävimme mieheni ja pojan kanssa asioilla pyörällä.


 Parin tunnin reissu uuvutti pienimmän matkalaisen. 
Yhteensä pyöräilimme n. 15 km.

Illemmalla testailimme vähän uutta lapsenkantorinkkaa, jonka olimme ostaneet juuri ennen koko perheen sairastumista. Flunssan takia emme päässeetkään hyödyntämään rinkkaa heti niin kuin olimme alunperin ajatelleet. 
Ensin kokeilimme ja säädimme sisällä.



Sitten teimme pienen lenkin ulkosalla. 



Perjantaina aikataulu näytti sellaiselta, ettei sopivaa väliä yksin lenkkeilylle oikein löytynyt. Jotta lenkki ei olisi jäänyt minulta kokonaan väliin, päätin lähteä ulos lasten kanssa.



Sen minä päätin tauon aikana, ettei aina tarvitse treenata hampaat irvessä. Ei aina tarvitse välittää matkasta  ja vauhdista. Pääasia, että liikkuu ja nauttii. Ja kun lapset ottaa mukaan ja heitä kannustaa, tulee liikunnasta osa myös heidän arkeaan. Toivonkin, että lapsiin tarttuisi liikumisenilo, joka seuraisi heitä läpi koko elämän. Itse koin lapsena liikkumisen pakkopullana, mutta onneksi mieleni on näin aikuisiällä muuttunut.


Tuolla lenkillä juoksin ekat 3,7 km yhtäjaksoisesti ja tytöt pysyivät hyvin vauhdissani mukana. 
Sitten pidimme pienen paussin.



Pojan nukkuessa ja tyttöjen tiirailessa kaloja, tein minä 3 x 30 askelkyykkyjä.



Loppumatka mentiin rennommin, nauttien ja kuvia napsien. 
Pysähdyimme myös jumppapaikalle. Muksut sai harjoitella kuvien ottamista samalla, kun minä tein sarjoja.





Lapset sai myös hetken leikkiä matkanvarrella ja paistella käpymakkaroita.




Lauantai menikin sitten toisen laisissa merkeissä.

Minä otin rennosti lasten kanssa, kun mieheni raatoi klapitalkoissa nostellen pienempiä ja isompia tukkeja. 
Todellista hyötyliikuntaa täyden työpäivän verran.


Mieheni on kanssa päässyt treenaamaan kunnolla ja juoksukilometrejä on kertynyt kuluneen viikon aikana ennen tämän päivän pitkäälenkkiä 66 km. Vaikka ulkona sataa kaatamalla, mieheni todennäköisesti tulee kotiin vasta juostuaan sen 40 km minkä on alunperin suunnitellutkin. Satoi taivaalta vaikka sammakoita, ei mieheni tingi tavoitteistaan.

Minä tosin ajattelin käyttää tämän päivän kotihommiin ja pysyttelen sisätiloissa.


Niin ja muuten jatkossa ottamiani kuvia löytyy myös Instagramista tunnuksella ju.hu.va.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti