Pyöräilyä.

Vielä  en ole uskaltautunut ihan juoksulenkille tämän pitkittyneen flunssan takia, 

mutta vähän on tullut sentään jo pyöräiltyä. 

Eilen koko perheen voimin ja tänään yksin.

Eilen tytöt pääsivät vihdoin kokeilemaan miltä tuntuu 

ajaa taas astetta isommalla pyörällä. 

Määränpäänä oli kirjasto, joka sijaitsee lähikoululla.

Olin ottanut mukaan myös kuminauhan, 

jotta pääsisin harjoittelemaan pitkästä aikaa leuanvetoja.

Kolmen viikon tauoko harjoittelussa tuntui ja näkyi tuloksissa. 

Selästä oli voimat kadoksissa, eikä kuminauhastakaan tuntunut olevan tarpeeksi apua. 

Joudun tekemään leuanvedot ristiotteella, silla vasen ranteeni ei taivu vastaotteeseen lapsuuden tapaturman takia.

Mieheni veteli leukoja vanhaan malliin, ja lapset tekivät omia temppujaan. 

Poikakin teki tuttavuutta hiekan kanssa ja taisi tulla siihen tulokseen, 

ettei kivet maistu hyväälle.

Koska tyttöt tuntuivat saavan isommat pyörät hyvin haltuun, 

päätimme polkaista pitemmän reitin kautta kotiin.

Matkaa yhteiselle pyöräilyreissulle tuli noin kymmenen kilometriä 

ja tänään minä poljin yksin yhteensä 23.7 kilometriä.

Kävin tapaamassa hyvää ystävääni toisella puolella kaupunkia. 

Kotimatkasta tuli tosin hiukan pidempi, sillä käännyin ajatuksissani väärästä risteyksestä. 

No, onneksi tämän nykypäivän tekniikan avulla, pääsin taas nopeasti takaisin kartalle.

Matkalla tuli napsaistua muutama luontokuvakin.

Mieheni uskaltautui tänään jo lenkille.

Vähän hän pelkäsi, että vauhti oli kadonnut tauon aikana. Hänellä on sen verran hyvä peruskunto, ettei kunnossa tapahdu hetkessä romahdusta. Mittarin lukema 3:41 on viimeisen kilometrin keskivauhti. Sykkeet olivat kuulemma lenkillä harvinaisen korkeat, mikä kielii siitä ettei vähään aikaan ole päässyt juoksemaan.

Jospa sitä itsekkin kohta pääsisi kunnolla juoksulenkille. 

Täytyy taas pikkuhiljaa aloittaa kadonneen kunnon metsästys omalla kohdalla.

Pakko päästä ulos.

Tänään oli aivan pakko päästä nauttimaan kauniista ulkoilmasta. Olen ollut päälle kaksi viikoa flunssan kourissa, eikä olo vieläkään ole ihan täysin terve. Samoin miehenikin treenitauko näyttää venyvän lähemmäksi kolmea viikkoa.

Mutta tänään tosiaan oli pakko pukea aamupäivällä lenkkarit jalkaan ja lapsia pihalle. Juoksuaskeleita en tosin ottanut vaan lähdin ihan vaan kävelylle, yksin.Tytöt olivat lähteneet kesäkerhoon ja perheemme miehet jatkoivat uniaan.

Meillä kun oma-aika otetaan pääsääntöisesti treenien merkeisää, on se jäänyt viimepäivinä vähäiseksi. Kun kaikki on ollut kipeänä enemmän ja vähemmän, on yhteiselo ollut aika tiivistä 24/7.

 Pieni tuulettuminen oli siis paikallaan.

Reittini kulki pitkin hiekkatietä ja metsäpolkuja.

Reilun tunnin ulkoilun aikana tuli vedettyä syvään henkeä moneen kertaa ja nautittua alku kesän raikkaasta tuoksusta ja auringon paisteesta. 

Kesäkin on tullut kuin varkain sillä välin kun olemme olleet pääsääntöisesti sisätiloissa.

 

Olemme tietenkin liikkuneet sen verran, että olemme käyneet asioilla. Työtkin ovat jo päässeet leikkimään kunnolla pihalla . Heidän kohdallaan kun flunssa on jo hellittänyt.

Ja kävimme me tiistaina vähän pyöräilemässä kokoonpanolla minä, mieheni ja poika.
Määränpää oli rautakauppa ja yhteensä matkaa tuulisessa säässä tuli n. 9km.
Tuollakin reissulla valisimme mielummin maisemareitin, jotta seimme nauttia hetken metsän rauhasta.

Turhautumista olemme purkaneet tällä viikolla myös pieneen keittiöprojegtiin.

Vaikka poikakin oli apuna lukemassa ohjeita, jouduin silti kaksi laatikkoa kokoamaan kahteen kertaan...

Ja niinhän siinä kävi, että nälkä kasvaa syödessä.

Tänään menee vaihtoon vielä toinenkin pöytälevy.

Hommat siis jatkuu eikä tarvitse olla jouten...