lauantai 28. helmikuuta 2015

Tankkausta.

Mieheni on tänään tankannut huomista viittäkymppiä varten. Aamu alkoi terveellisesti puurolla, mutta muuten on näyttänyt tämän päivän syömiset menevän enemmän ja vähemmän herkuttelun puolelle. 

Se, että saa syödä huolettomammin, tuntuu olevan yksi hyvä syy juosta pitkiä matkoja. 

Oma diettini on tosin joutunut tänään koville, kun olen sivusta seurannut mieheni ja lasteni herkujen napostelua. Ihmeen hyvin olen kyllä pystynyt pitämään omat näppini kurissa, pientä kakkupalaa lukuun ottamatta. Alkuviikosta kun tuli sen verran herkuteltua reissussa, että nyt on syytä itse yrittää pysyä ruodussa, jos kesäkuntoon halajaa. ; )



 Aamupäivällä mieheni sai päähänsä, että voisin leipoa kakun pojan kunniaksi. Tykkään kovasti leipoa, joten ei minua tarvinnut kovasti houkutella. No, itse pikkuherra ei juuri päässyt osalliseksi kakun syöntiin, sillä päivänsankarille tuli tänään täyteen vasta 9kk. Mutta löytyipähän joku syy mansikkakakun tekoon. 


  

Ruuaksi valmistimme yhteistuumin "kevyen" aterian. Uunimakkaraa Aurajuustolla ja uunijuureksia. Tuo kyseinen juusto on meillä koko perheen herkku. Tosin minä jätin tällä kertaa oman osuuteni makkarasta ilman lisähöysteitä. Lenkkimakkaran jako meni niin, että minä jaoin toisen puolikkaan tasan kolmeen osaan tyttöjen kanssa ja isäntä söi yksin toisen puolikkaan....

Saas nähdä jääkö kakkua enää huomiselle, jos mieheni vallan innostuu vielä loppuillan aikana tankkaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti