HCM 2015.

Mukava viikonloppureissu on nyt takana ja palkintokaappiin on saatu yksi uusi mitali lisää.

Kymmenes maratonmitali.

Sää suosi koko viikonlopun. Ei ehkä juoksijoita mutta meitä muita.

Perjantaina saavuttuamme Helsinkiin suuntasimme tietenkin ensin hotellille ja raahasimme matkatavarat huoneeseemme. Seuraava kohde oli Töölön kisahalli, josta kävimme hakemassa kilpailunumeron.

Töölön kisahalli.

 Pientä jännitystä oli ilmassa jo juoksua edeltävänä iltana. Takana oli jo muutama huonommin nukuttu yö eikä viimeisenäkään yönä mieheni saanut kunnolla nukuttua. Siinä illan mittaan katsoimme varusteet kuntoon ja suunnittelimme maratonpäivän aikataulua.

Numeroitu juoksuhullu...

Lauantaiaamu valkeni kauniina ja nuorimmainen piti huolen, että heräsimme aikaisin.

Aamupalalla meidän muiden tankatessa kaikenlaisia herkkuja aamupalaksi, tyytyi mies vain syömään kaurapuuroa, jugurttia sekä juomaan vähän kahvia. Varovaisuudesta huolimatta, mieheni maha meni aivan sekaisin. Liekkö johtunut jännityksestä, mutta lisäsi ainakin stressiä aamuun ja startin odotteluun.

Hotellinmajoittumisen parhainta antia. Runsas ja maittava aamupala.

Minä lähdin lasten kanssa aamupäivästä hetkeksi kaupungille, jotta juoksija sai olla hetken rauhassa. Mahakin onneksi rauhoittui pikkuhiljaa, mutta jännitys sen kuin kasvoi. 

Vähän yli kaksi lähdimme valumaan lähtöalueelle seuraten muita numeroituja hulluja.

Jäin lasten kansa lähtöviivan tuntumaan odottelemaan kun mies etsi oman paikkansa karsinasta. Minuutit matelivat ja jännitys tiivistyi. Vihdoin kuului lähtölaukaus ja juoksijat ampaisivat matkaan.

Pientä odottelua ennen starttia.

Hetki ennen starttia. Noin 4500 juoksijaa, 59 kansalaisuutta edustettuna.

Sillä välin kun mies juoksi ensimmäistä kierrosta, kävimme lasten kanssa tutustumassa Helsingin Talvipuutarhaan.

Tytöt ihastelivat tanssijoiden harjoituksia puutarhassa.

Olimme sopineet ennalta, että olisimme kannustamassa noin 24 kilometrin
kohdilla Töölönlahden puistossa.

Kilometrejä takana noin 24.

Mieheni juoksu kulki suunnitelmien mukaan ja näimme häent muiden juoksijoiden seassa. Tytär antoi hänelle yhden lisägeelin matkaan. Vaihdossa saimme hikisen lippalakin. Lakin poisheittämisestä on tullut tapa ja olinkin varautunut siihen ja ottanut muovipussin mukaan.

Juoksun etenemistä oli hyvä seurata puhelimella UltimateLIVE-sovelluksen avulla ja pienen puistotauon jälkeen lähdimmekin valmiiksi Olympiastadionille vastaanottamaan maaliintulijaa.

Helsingin Olympiastadion.

Tunnelma stadionilla oli mahtava ja kannustajia oli paljon.

Maaliviivan ylitys.

Maaliviiva ylittyi ajassa 3:29,17, eli tavoitteen mukaisesti alle 3:30:n. Hiukan miestäni jäi kaivelemaan se, että uusi ennätys jäi vajaan minuutin päähän. Tosin viimevuoden maratontulokseen verrattuna aika parani viidellä minuutilla. Sää oli tänävuonna lämmin ja vaati pienen veronsa. Ennätysjuoksunsa 2013 mieheni juoksi viileämmässä ja sateisessa ilmassa. Olosuhteisiin nähden mieheni on suoritukseensa suhteellisen tyytyväinen. Vauhdinjako meni suurinpiirtein niin kuin pitikin eikä suurempia ongelmia ollut reitin varrella. Rakoilta ja hiertymiltä vältyttiin. Ja vaikka mieheni antoi kaikkensa juoksulle, jaksoi hän vielä kävellä hotellille.

Lapsetkin jaksoivat reippasti kulkea koko päivän kaupungilla. Tyttöjen maratonpäivän kruunasi pitkä kylpy hotellin kylpyammeesa, jossa kylvettiin kaikenkaikkiaan neljä kertaa.

Sunnuntaina miehenikin uskalsi syödä aamiaisella runsaammin. Vielä ennen kotimatkaa veimme matkatavarat rautatieasemalle säilöön ja suuntasimme Kauppatorille. Lautalla seilasimme Suomenlinnaan.

Onneksi meillä oli mukana maastokelpoiset rattaat...

Hiukan oli miehen jalat kuin puupökkelöt, mutta hienosti hänkin jaksoi kolmisen tuntia kulkea saaren nähtävyykisä katsellen ja tunneleita tutkien. Tytöt vierailivat Suomenlinnassa ensimmäistä kertaa ja
he olivat yllättyneitä siitä kuinka kivaa siellä oli.

Tyttöjen kanssa tutkittiin kaikki mahdolliset tunnelit. Onneksi laukusta löytyi taskulamppu.

Yllättävän paljon juoksu kävi hartioihin ja sunnuntai-illan sekä kotiin paluun kunniaksi miehelläni alkoi migreeni, joka helpotti vasta tiistaina.

Sen verran puolisolleni jäi tästä reissusta nälkää, että ensi vuonna hänet todennäköisesti nähdään taas Helsingissä juoksunumerolla varustettuna. Tosin hän on sitä mieltä, että minä juoksen siellä myös...

On siis vissiin aloitettava harjoittelemaan tavoitteellisemmin.