TCM ja Myllyn lenkki, jolla painajainen kävi toteen.

Nyt on kenraaliharjoitus takana ja pari mitallia lisää palkintokaapissa.

Juoksimme eilen lauantaina mieheni kanssa Tampere Countryside Marathonin Myllyn lenkin.

Juoksutapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Teiskon kauniissa ja mäkisessä maastossa. Tapahtuma on saanut alkunsa Suomen YK-suurlähettiläs Kai Sauerin aloitteesta. Hän oli saapunut myös itse New Yorkista Teiskoon juoksemaan.

Vaihtoehtoina oli maraton, puolikas sekä Myllyn lenkki joka oli matkaltaan 12 kilometriä.
Kaikki matkat kulkivat samaa reittiä noin ensimmäiset seitsemän kilometriä, josta reitit erkanivat omille teilleen.
Alusta tossujen alla vaihteli. Alussa ja lopussa juostiin pitkin heinäpaalikujaa niitetyllä heinäpellolla. Sen jälkeen vuorottelivat hiekka- ja pikitie. Reitti ei todellakaan ollut tasainen vaan menoa rytmitti eri mittaiset ja asteiset ala- ja ylämäet.

Edellisenä iltana olimme hakeneet kilpailunumerot kisatoimistosta,
joka sijaitsi tapahtuman yhteistyökumppani Lapland Hotels Tampereen tiloissa Yliopistonkadulla.

Kisatoimistosta noudetut  paidat ja juoksunumerot.

Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena ja ennen puoltapäivää oli lämpötila kohonnut hellelukemiin.
Olin tyytyväinen että olin valinnut matkaksi vain Myllyn lenkin.

Olin kuluneella viikolla juossut vain parikymppisen maantaina ja polkenut työmatkat tiistaina. Loppuviikosta annoin jalkojeni levätä itse juoksusta, sillä minulla oli meneillään seitsemän päivän työputki ja varsinkin kaksi viimestä päivää olivat pitkiä (9h) ja uuvuttavia.

Maisema tiistai illan kotimatkalta.

Meidän perheessä aikataulut tuppaavat venymään ja eilenkin pääsimme lähtemään Viitaniemen tilalle suunniteltua myöhemmin.
Emme oikein kerenneet tutustumaan itse kisa-alueeseen ennen starttia. Saavuimme kuitenkin sen verran ajoissa paikalle, että kerkesimme jättämään muksut appivanhempien hoiviin ja käväisemään WC:ssä ennen starttia. Järjestäjä joutui pahoittelemaan WC-tilojen vähyyttä, sillä konttien toimittajan mokan takia paikalle ei oltu saatu niin montaa vaunua kuin he olivat tilanneet. Järjestäjä varmisti kyllä että kaikki olivat saapuneet lähtöalueelle ennen kuin "lähtölaukaus" annettiin.

Erilainen huussi kokemus tallin lantalan yläpuolella.

Me molemmat lähdimme matkaan ilman ennakko-odotuksia. Tarkoitus oli juosta fiiliksen mukaan. Minua jännitti olivatko jalkani yhteistyöhaluiset ja selviäisinkö helteestä hengissä. Emme myöskään tienneet kuinka vaativa reitti tulisi olemaan, joten oli lähdettävä varovaisesti matkaan.

Peilikuva selfie ennen starttia. Sen jälkeen ei mentykkään enää rinta rinnan.

Maratoonarit olivat startanneet tuntia aikaisemmin ja me Myllynlenkin juoksijat lähdimme matkaan yhdessä puolikasta juoksevien kanssa. Matkoilla oli omat tunnusvärit ja reittimerkkejä oli laitettu tiuhaan. Risteys kohdissa oli myös toimitsijoita ohjaamaassa juoksijoita oikeaan suuntaan, mutta silti miehen painajainen kävi toteen.

Ryhmittymistä lähtöalueella.

Olimme aamulla meinaan tutkineet reittikarttaa huolellisesti, sillä mieheni oli nähnyt painajaista, että hän eksyy reitiltä. Omasta mielestäni reitit oli aika hyvin merkattu, mutta kun mieheni juoksee ilman laseja on hänen kaukonäkönsä todella huono. Mieheni saadessa juoksunumeron rintaansa herää hänen kilpailuviettinsä ja silloin mennään eikä meinata. Ja kun vauhtia riittää ei kaikkia merkkejä välttämättä huomaa.

Ja niin kävi Pohtolan kylän risteyksessä. Mieheni kääntyi vahingossa maratoonareiden reitille vaikka hänen olisi pitänyt mennä suoraan. Toimitsijatkaan eivät tilanteessa oikein olleet perillä, sillä kukaan neljästä ei avannut suutaan ja ohjeistanut häntä oikeaan suuntaan. Mieheni onnneksi huomasi virheensä pari sataa metriä juostuaan ja kääntyi takaisin. Sen verran mieheni pärräsi palattuaan risteykseen, että yksi nainen tokaisi vain "Annoit muille sitten tasoitusta."  Ilmeisesti toimitsijat tuon jälkeen skarppasivat, sillä ainakin minulle huikattiin kyseisessä risteykseen saavuttuani, että "Myllyn lenkki suoraan."

Tuon harmillisen virheen takia, mieheltä karkasi toinen sija. Ketutuksen voimalla mieheni juoksi loput viitisen kilometriä astetta isommalla vaihteella. Maalisuoralla mieheni himmasi sen verran ettei vaan muljauttaisi heinäpellolla nilkkaansa. Siinä vaiheessa ei loppukiri tuntunut enää riskin arvoiselta. Kahden viikon päästä kun pitää olla paikat kunnossa HCM:lla. Loppuperin hän saavutti hyvin toiseksi tullutta, häviten hänelle vain noin kymmenen sekunttia ja saapui maaliin kolmantena.

Miehen virallinen netto aika oli 59:06

Minun juoksuni meni yli odotusten, niitähän kun ei edes oikeastaan ollut. Heti alusta alkaen juoksu tuntui rennolta, maltoin onneksi aloittaa maltillisesti. Muutaman kilometrin jälkeen sain juttuseuraa ja matka taittui rennosti rupatellen toisen naisjuoksijan kanssa toiselle juomapisteele asti, jossa tiemme erkanivat. Sen jälkeen lyöttäydyin hetkeksi toisen TakomoRunners tiimiläisen seuraan, joka oli juoksemassa puolikasta.

Riikka Backmanin ottama selfie myllyn padon kohdalla.

Viimeiset viisi kilometriä juoksin oikeastaan yksin. Vähän ennen kolmatta juomapistettä ohitin yhden naisen ja vähän jälkeen toisen.  Oma vauhdin jakoni oli mennyt juuri niin kuin pitikin ja pystyin kiristään vauhtia loppua kohden. Kympin jälkeen päätin etten päästäisi ketään enää ohitseni. Yhdessä vaiheesa huomasin  että takana juokseva mies meinaa saavuttaa minua. Siinä kohtaa oli minun aikani laittaa kolmas vaihde päälle ja varsinaisen loppukirin aloitin noin kilometri ennen maalia, kun mäen harjalta näin kisa-alueen parkkipaikan. Mieleni olisi tehnyt ottaa kuva maisemasta, joka tuon mäen harjalta avautui, mutta koska juoksu kulki niin hyvin en yksinkertaisesti malttanut pysähtyä. Sama fiilis oli oikeastaan koko matkan. Olisi tehnyt mieli napsia kuvia idyllisistä maisemista, mutta en vaan malttanut himmailla.

Parkkialuetta ohittaessani näin mieheni esikoisen kanssa autolla, he eivät meinaan odottaneet minua vielä maaliin.
Heidän kannustushuutojen saattelemana kaarsin maalisuoralle jossa vastassa olivat kaksi nuorinta lastamme ja mieheni vanhemmat.
Hetken päästä sain myös onnitteluhalauksen mieheltäni.

Poseerausta kisakuvaajalle.

Maalissa en voinut olla kuin tyytyväinen. Olin juossut kyseisen matkan tämän vuoden parhaalla keskivauhdilla
Ja kaikenlisäksi mäkisessä maastossa.

Minun virallinen aika 1:23,07 ja 15. sija.

En meinannut aluksi uskoa, kun mieheni kertoi omasta juoksustaan. Päivittelimme huonoa tuuria ja lähdimme vaihtamaan hiukan varusteita autolle ettei meidän tarvinnut murkinoida hikisissä juoksukamppeissa.

Myös kannatusjoukkomme olivat saaneet ajan kulumaan mukavasti juoksun aikana. He olivat käyneet katselemassa poneja ja hevosia sekä heitelleet tikkaa. Illalla olisi ollut myös iltamat, mutta meillä ei tällä kertaa ollut aikaa jäädä niihin. 

Hevosia ihastelemassa.

Meidän syödessä kisajärjestäjien tarjoamaa keittoa taivas vihdoin repesi.
Onneksi ruokapöydät olivat katoksen alla ja myös kisakahvilan sisällä oli tilaa ruokailla.

Kisajärjestäjien tarjoama keittolounas.

Me selvisimme ehkä maaliin ennen sateita, mutta kastuimme kyllä autolle mennessä.

Katoksen suojista.

Oikeastaan ainut asia mitä jäimme kaipaamaan, oli kilometrimerkinnät.
Kaikkilla kun ei välttämättä ole gps:llä varustettua kelloa mukanaan. Siitä syystä olisi hyvä,
että ensi kerralla laittaa reitin varrelle merkkipaaluja kuinka pitkä matka on jo juostu.

 Kokonaisuutena meille molemmille jäi positiivinen kuva Tampere Countryside Marathonista,
niin reitistä kuin järjestelystäkin, kömmähdyksestä huolimatta.

Ehkä vuoden päästä lähdemme seuraavaksi testaamaan puolikkaan.

Riikka Backmannin ottama kuva puolimaratonilta.