maanantai 7. maaliskuuta 2016

Tahdonvoimaa ja pulkanvetoa.


Juoksu vaatii motivaatiota, harjoittelua ja fyysistä kuntoa 
sekä ennen kaikkea tahdonlujuutta silloin, kun homma takkuilee. Fyysistä kuntoa saa parannettua harjoittelemalla. 
Jotta harjottelu sujuisi tarvitaan motivaatiota. Mutta jos motivaatio on hukassa ja tekisi mieli vain antaa olla, on silloin kaivettava esiin tahdonvoima ja laitettava itsensä likoon tosissaan.


Jäätä kallionkupeessa.


Eilisen pitkänlenkin juoksin puhtaasti tahdonvoimalla. Mietin omaa lenkkivuoroani odotellessa, viitsisinkö edes lähteä lenkille, 
mutta laitoin kuitenkin tossut jalkaan ja lähdin ulos. Oli pakko meinaan päästä kuluttamaan parina edellisenä iltana herkuttelemalla täydennettyjä energiavarastoja.


Meikäläisen ekat omat nastatossut.


   Jo ensimmäisen kilometrin jälkeen mieleni teki kääntyä takaisin, 
varsinkin kun huomasin etten ollut muistanut painaa ajanottoa käyntiin. Pärräten jatkoin matkaa ja kahden kilsan kohdilla mieleni teki taas luovuttaa, mutta en viitsinyt tyytyä vain pikkupyrähdykseen, kun miehenikin oli sentään juossut omalla pitkällä lenkillään 41 kilometriä.




Arboreettumissa tein pienen lisämutkan alkumatkan mokan takia. Sillä mitä ei näy mittarissa ei ole koskaan tapahtunutkaan... 

Olisin voinut  puolenvälin tienoilla valita vielä lyhyemmän reitin kotiin, mutta päätin kääntyä oikealle ja tavoitella sitä matkaa mikä oli alunperin suunnitelmissa, eli vähintään 15 km. Loppumatkan motto olikin sitten: 
"Ihan sama millä vauhdilla etenet, vaikka ryömien prkl, kunhan suunta on eteenpäin."




Fiilikset lenkin aikana vaihtelivat laidasta laitaan. Välillä olo oli, kuin virtahevolla ja hetkittäin askel kulki kevyemmin. 
Moneen kertaan teki mieli lyödä hanskat tiskiin ja jättää leikki sikseen, mutta sitkeästi jatkoin matkaa.




 Kun pääsin vihdoin kotiin oli tavattoman hyvä mieli, vaikka itse lenkissä ei ollutkaan kehumista. 
Kaiken kaikkiaan matkaa kerty sohjossa tarpoen 16 km, vaikka mittari näyttääkin sen 15,3 km.  




Viimeviikko menikin talviloman merkeissä. Muutaman päivän reissu lapsuusmaisemiin tehtiin alkuviikosta. 
 Mummolassa ulkoltiin urakalla ja herkuteltiin äidin ja isän tekemillä herkkuruuilla. Juoksuvarusteet jätettiin tarkoituksella kotiin ja keskityttiin puuhasteluun lasten kanssa. 


Rattikelkka lapsuusvuosilta.


Kotiseudulla oli hyvä vedellä pulkkaa ja kelkkaa pitkin katuja, sillä siellä ei ollut kylvetty sepeliä kävelyteille niin kuin täällä kaupungissa. 
Välillä me aikuiset vedeltiin omaa lastiamme vaihtelevalla kokoonpanolla. Ja silloin,  kun poika ei viihtynyt kyydissä kuin minun sylissäni, mies veti meitä kaikkia. Kyllä sekin varmasti kävi kuntoilusta kun veti perässään päälle 130 kiloa.


Meidän vetojuhta.


Kaikki kyydissä.


Lomaviikkon mahtui minulla myös yksi 11 kilometrin lenkki ja yksi kunnon salitreeni.



Iltahämärässä tarvitaan näkyvyyttä.

 
Toissaviikolla kävinkin pitkästä aikaa ihan kunnon kuntosalilla. Se toi mukavaa vaihtelua punttitreeniin, 
sillä pikkusalilla on kuitenkin suppeampi tarjonta liikkeiden suhteen. Jatkossa yritänkin saada aikatauluun mahtumaan yhden salikäynnin keskustassa ja yksi - kaksi käyntiä kotisalilla, jotta lihaskunto paranisi. Siitä kun on hyötyä juoksuakin ajatellen.


Takareisiä treenaamassa, ei vain istuskelemassa...


Samainen viikko oli kaikin puolin hyvä treeni viikko itsellä, vaikka samalla hoitelinkin ökötaudista kärsiviä lapsia. 
Kolme juoksulenkkiä ja kaksi punttitreeniä auttoivat pitämään pään kasassa.








Tämän vuoden ensimmäinen pääle 10:n lenkki.



Mieheni treeni viikkoja ovat kanssa rikkoneet lomailu ja samainen ökötauti, minkä me kaikki muutkin olemme läpikäyneet. 
Eilinen melkein maraton oli hänen ainoa juoksulenkki viimeviikolla. Toissa viikon hän toipui vuorostaan ökötaudista ja muutaman salitreenin lisäksi hän juoksi pitkänlenkin 34 km.


Näillä painoilla tein uuden oman ennätyksen maastavedossa.


Miestäni on kanssa purrut jonkin asteinen salikärpänen ja lihaskuntoharjoittelu maistuu taas paremmin kuin jokin aika sitten.  
Nyt vaan toivotaan ehjiä treeniviikkoja ja odotellaan kevään etenemistä ja teiden sulamista. 

Tosin nyt on ihan hyvä juosta oli tienpinta sohjoinen tai jäinen, sillä satuimme löytämään ale-myynnistä kummallekkin uudet nastatossut. Miehelle löytyi ihme kyllä samalla reissulla myös uudet tavalliset menopelit, kiitos osaavan ja ammattitaitoisen myyjän. Oli historiallista, että kaikki kolme paria löytyi saman katon alta ilman kaikkien lähitienoon urheilukauppojen kiertämistä. 


Ilman myyjää olisi oikeanpuoleiset tossut jääneet varmasti kauppaan sillä mieheni ei ole aikaisemmin innostunut kyseisen merkin tossuista.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti