Vaihtelua peruspuurtamiseen.

Tällä viikolla tulikin tehtyä pari erillaista treenia mitä yleensä kuuluu ohjelmaan.
Vaikka en niin kauheasti talvi-ihminen olekkaan, niin tuo se sentään mahdollisuuden vaihtelulle.

Jäät antavat uusia reittivaihtoehtoja jos ovat vaan tarpeeksi vahvoja.

Tosin siltä vähän vaikuttaa, etten hiihtämään pääse tänäkään talvena. Viimeiset kolme talvea ovat sukset olleet telakalla, kun meidän lähilatua ei ole saatu kunnolla hiihdettävään kuntoon. Niin himohiihtäjä en todellakaan ole, että viitsisin lähteä merta edemmäs kalaan tai hiihtelisin huonolla ladulla. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ei tämä talvi vielä ohi ole. Säätilat ovat vaihdelleet sen verran paljon, että ehkä se kunnon talvi tulee vasta sitten, kun toivomme kevään jo koittavan.

Mutta voi talvella sentään muutakin tehdä kuin hiihtää, jos on edes vähän lunta ja pakkasta. 

Viime sunnuntain blogipäivityksessä tokaisin, että käyhän se pulkan  vetokin treenistä. Ja  kyllä se muuten käy. Varsinkin jos vetää pitkin järven jäätä hangessa perässään parhaimmillaan +35kg siihen mitä itse painaa. 

Hiukan oli miehellä ahtaat oltavat pulkassa.

Kävimme tosiaan silloin ulkoilemassa lasten kanssa. Suuntasimme läheiselle lammelle, jonne on aurattu n. 1,4km:n mittainen luistelurata. Tämä on nyt vasta toinen talvi jolloin luisteleminen lammen jäällä on mahdollista.  Mukana oli kolme pulkkaa ja tytöille luistimet.  Välillä vedin tyhjää pulkkaa ja välillä onnistuin houkuttelemaan pojan kyytiin. Hän kun olisi mielellään vetänyt itse pulkkaa lähes koko ulkoilun ajan. Välillä taas oli kyydissä toinen tytöistä tai sitten vedin molempia omissa pulkissa.

Minä itse...

Kun pääsimme jäälle laittoivat tytöt luistimet jalkaan. Miehellä ja pojalla kun ei toistaiseksi ole luistimia, niin jätin minäkin omani kotiin. Tyttöjen luistellessa me muut liikuimme auraamattomalla jäällä. Lunta oli sen verran, että kenkä piti hyvin eikä ollut yhtään liukasta. Välillä minä vedin lyhyemmän ajan miestäni pulkassa. Sain tehdä tosissani töitä ja puuskutin eteenpäin jalat hapoilla. Välillä oli poikakin kyydissä lisäpainona. Sitten olikin  mieheni vuoro vetää minua. Tytöt jaksoivat luistella varmaan n. 2,5km jonka jälkeen he istuivat kyytiin ja kotimatka sai alkaa.

Tytöt tykkäävät luistelusta.

Mies vuorostaan vetojuhtana.

Maantaina jalat olikin sitten raskaat kuin puupökklöt, kun suuntasin lenkille. Lumisateessa painelin menemään vain 5,5 km. Kotona tein vähän vielä lihaskuntojumppaa kahvakuulalla.

Juoksua lumipyryssä.

Tiistaille olin kanssa suunnitellut juoksulenkkiä, mutta vaihdoinkin suunnitelmia lennossa ja vaihdoin lenkkarit luistimiin ja suuntasin jäälle. 

Rata oli aurattu edellispäivän lumisateen jäljiltä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.  

Alkuun ei näkynyt muita mailla eikä halmeilla. Oli hienoa olla yksin jäällä kaikessa rauhassa, mutta toisaalta vähän pelottavaakin. Ekalla kierroksella sydän hyppäsi kurkkuun kerran jos toisenkin jään ritistessä jalkojen alla ja paukahdellessa kauempana. Pikku hiljaa ääniin tottui ja ne ei enää tuntuneet niin kammottavilta. Olihan jää kantanut mönkijänkin niin kyllä kai minutkin.

Omat luistimeni  ovat peruskoulu ajoilta. Ne ovat vieläkin suht hyvässä kunossa

Luistimet laittoivat jalkaterät ja nilkat koville. Olinhan ekaa kertaa luistelemassa sitten viime talven. Mieli ei halunnut lopettaa muutamaan kierrokseen vaikka jalat olivatkin toista mieltä. Minulla oli aikaa luistella noin tunnin verran ennen iltavuoroon kiiruhtamista ja olin päättänyt hyödyntää joka minuutin. Loppuvaiheessa sain seuraa appiukosta, joka on kanssa innokas liikkuja ja urheilumies henkeen ja vereen.

Viimeisellä kierroksella jalat olivat jo sen verran väsyneet, että keskittyminen herpaantui jutellessa ja yks kaks huomasin tekeväni ilmalennon ja täyden kympin mahalaskun, joka sai hetkeksi haukkomaan henkeä. Onneksi selvisin ilman suurempia haavereita. Nyt on vain toinen polvi mustelmilla ja oikean lonkkaluun kohdilla on pieni ruhje.

Minä en pääse edes luistimilla samaan vauhtiin kuin mieheni juoksee.

Onneksi en tosiaan satuttanut polveani pahemmin ja pystyin keskiviikkona tekemään kunnon jalkatreenin salilla. Hiukan irvistelin jos polvi sattui hipaisemaan maata askelkyykkyjä tehdessä, mutta esimerkiksi se ei estänyt parantamasta prässitulosta. Aikaisemmin olen tehnyt siinä sarjoja maksimissaan 90 kilolla, mutta nyt tein kuusi toisto 110 kilolla. Penkkipunnerruksessakin nousi muuten taas 50 kiloa.

Penkkipunnerrus on yksi lemppareistani salilla.

Torstai ja perjantai menikin töissä, mutta eilen pääsin taas lenkille. Tavoitteena oli juosta vähän pidempi lenkki kuin viimeviikon pisin, eli vähintään 11 km. Sää oli mahtava ja jää jalkakäytävillä ei hidastanut menoa, kun jalassa oli taas nastalenkkarit. Vauhti meinasi yltyä herkästi nostaen sykkeen turhan korkeaksi. Yritin himmailla ja ottaa rauhassa, mutta vähän heikolla menestyksellä.

Pikkuhiljaa pidemmälle.

Jännä miten sitä  jaksoikin silloin puolisen vuotta sitten juosta sen maratonin, mutta nyt 12 kilometriä tuntuu työvoitolta. No, ei se minun kohdallani mikään ihme ole, kun syksy ja alkutalvi meni sairastellessa. Neljään kuukauteen mahtui vain kourallinen lenkkejä nekin oli suurelta osin kävelypainotteisia.

Lauantaina piti pysähdellä muutaman kerran kuvaamaan.

Miehellä on taas kova viikko menossa. Viisi lenkkiä jo takana ja kilometrejä kasassa 92.  Lyhin lenkki oli maanantain  15 km ja pisin oli eilisen 30km. Mies joutui taktikoimaan jottei lenkki venähtäisi taas nelikymppiseski. Hän lähti matkaan ottaen mukaan vähemmän juomaa ja energiapatukat jäi kotiin. Tämän päivän lenkki on vielä tekemättä, mutta tuskin mies malttaa tänäänkään jättää lenkkiään kovin lyhyeksi. Varsinkin kun edessä siintää kevennetty viikko.

Saa nähdä mitä ensiviikko tuo tullessa. Ainakin olemme miettineet tutustumiskäyntiä toiselle salille.

110 päivää puolimaratoniin.

Tammikuu on vierähtänyt loppupuoliskolle ja 110:n päivän päästä minun pitäisi olla puolimaraton-kunnossa, kun on aika astella Helsinki City Runin lähtöviivalle. Muutamaa viikkoa aikaisemmin juoksu tuntui sairastelukierteen jäljiltä vielä todella työläältä. Vieläkin kunto on kaukana viimekesän maratonkunnosta, mutta nyt alkaa tuntumaan, että olisi pikkuhiljaa edistystä havaittavissa.

Viime päivinä on ollut käyttöä nastalenkkareille.

Kaksi viimeisintä viikkoa on sujunut aikas hyvin treenien suhteen. Juoksutossut on tullut laitettua mielellään jalkaan. Onneksi omistan nastalenkkarit, sillä niille on tullut juoksenneltua viimeisimmät lenkit. Lenkille lähdön suhteen ei myöskään ole ollut motivaatio-ongelmia.

Talvi tarjoaa monenlaista juoksualustaa.

Viimeviikolle lenkkejä kertyi kolme ja salilla treenattiin kahtena päivänä. Maanantain lenkki oli lyhyt neljänkilsan lenkki, sillä kävimme vielä illemmalla pikkusalilla treenaamassa. Olin käynyt lenkillä myös sunnuntaina, joten pitkästä aikaa tuli juostua kahtena päivänä perätysten. Tiistaina olikin sitten kroppa sen verran väsynyt, että tuntui parhaalta huilata vaikka olikin vapaapäivä töistä. Mieheni saattaa juosta viikon tai kaksikin putkeen ilman lepopäiviä, mutta minun koneistoni kaipaa vielä enemmän lepoa.

Torstain lenkki ennen iltavuoroon rientämistä meni osin kävelyksi sillä jalat oli lyijyä keskiviikon jalkatreenin jäljiltä. Olin meinaan mm. testannut onnistuuko kyykyt 50:llä kilolla. (Sain jopa kaksi toistoa.) Prässissäkin lisättiin kanssa painoja ja alkulämmittelyn hypytkin nousivat jo hiukan korkeammalle.

Pikkuhiljaa yhä korkeammalle ponnistaen.

Lenkillä innostuin myös poikkeamaan polulta. Kävin katsomassa tarjoaisiko Pärrinkoski mitään kuvattavaa. En ollut napsinut kuvia moneen päivään ja minulla alkoi olla jo vierotusoireita kuvaamattomuuden takia. Onneksi oli nastatossut jalassa kun hiukan ehkä uhkarohkeasti pompin pienen kosken jäällä.

Jäinen Pärrinkoski.

Perjantai ja lauantai meni huilatessa. Sunnuntai oli kanssa työpäivä, mutta tällä kertaa en turvautunut bussikyytiin, vaan taitoin matkan jalkaisin. Edellisen kerran olin juossut töistä kotiin joskus loppukesällä. Olin varautunt siihen, että joutusin ehkä kävelemään ylämäet, varsinkin loppumatkasta, mutta jaksoinkin juosta koko matkan. Fiilis oli jopa niin hyvä, että kotinurkilla tein pienen lisämutkan, jotta saisin täyden kasin kasaan. Kotona jaksoin heilutella kahvakuulaakin vielä puolisen tuntia.

Viime sunnuntainen kasi.

Tälle viikolle lenkkikertoja on kertynyt jo kolme eikä yhdelläkään noista lenkeistä minun tarvinnut kävellä. Tiistaina juoksin 7,5 kilometriä ja keskiviikkona seitsemän. Vauhti ei päätä huimannut, mutta peruskuntoahan tässä vasta kasvatetaan. Ja kun kuitenkin 10 minuutin kilometri on ihan yhtä pitkä kuin viiden minuutin kilometri, niin miksi kiirehtiä.

Perjantain lenkki ennen iltavuoroa oli viikon paras. Lähdin tavoittelemaan kymppiä, ja onnistuin saavuttamaan sen. Se oli eka täysin juostu kymppi sitten maratonin. Yritin juosta maltillisella vauhdilla, mutta ilmeisesti ainakin alamäissä vauhti pääsi sen verran karkaamaan, että lopullinen keskivauhti oli positiivinen yllätys. En kuuntele juostessa musiikkia, mutta loppumatkasta Sia:n The Greatest soi pääni sisällä yhä uudestaan antaen lisäpuhtia viime metreille.

Täysi kymppi pitkästä aikaa.

Varsinaiset salitreenit jätimme väliin kuluneella viikolla, sillä halusimme keskittyä juoksuun. Minä olen kyllä yrittänyt aina silloin tällöin heilutella myös sitä kahvakuulaa kotosalla.

Mieheni otti viimeviikon kevyemmin juosten maanantaina vain kahdeksan kilometriä. Toisen lenkin hän juoksi  vasta lauantaina, jolloin vuorossa olikin sitten pitkä lenkki. Sille lenkille kertyikin matkaa 41 kilometriä. Eilisen pitkälenkki jäi vain kilometrin lyhyemmäksi kuin tuo viimeviikkoinen. Sen ansiosta hänen tämän viikon kilometrilukema nousi 106:een .

Miehelleni tuo toukokuun Helsinki City Run tuleekin varmaan olemaan vain yksi kovavauhtinen lenkki muiden treenien lomassa. Hän tulee juoksemaan kelloa vastaan tavoitellen hyvää loppuaikaa. Itse kun  saan vielä jännittää saanko ennen sitä itseäni tarpeeksi hyvään juoksukuntoon selvitäkseni edes läpi puolimaratonista. Mutta on tässä onneksi vielä hiukan aikaa tehdä töitä tavoitteen eteen.

Nyt olisi tarkoitus kilometri kerrallaan pidentää omia pitkiä lenkkejä. Juokemaan yritän keretä 2-4 kertaa viikossa joista yksi olisi vähän pidempi ja muut 5-8 km. Vauhti pidetään vielä maltillisena, peruskuntoa kasvattavana.

 Nyt taidamme lähteä lasten kanssa yhdessä ulkoilemaan ja siirretään omat lenkit huomiselle. Kyllä se pulkan vetäminenkin treenistä käy.  ;)