Ylä- ja pientä alamäkeä.

Tunnelma lammen ympäristössä launtaina 21.11.2015

Viikkositten perjantaina saatiin lunta Pirkanmaalla oikein urakalla.
Vielä aamulla oli kuraista ja synkeetä, mutta iltaan mennessä oli maa valkoinen.
Perjantai-illan kauppareissu meinasi jäädä  tekemättä, koska talvirenkaat tuli vaihdatettua viimetipassa.

Tosin valkeus jäi lyhytaikaiseksi, sillä jo keskiviikkona maa oli taas lumeton vesisateen ja plusasteiden ansiosta.

Tunnelma neljä päivää myöhemmin.

Viimeviikon lauantaina olikin mukava käydä lenkillä, sillä luonto tarjosi uudenlaista katseltavaa.
Hiukan kävimme mieheni kanssa keskustelua siitä, kumpi saisi käydä ensin lenkillä ja nauttia päivänvalosta.

Tälläistä maisemaa olisi mielellään ihaillut pitempääkin kuin vain pari päivää.

No, mies sai ensimmäisen lähtöluvan ja kun hän tuli juostuaan 16 km pinkaisin minä matkaan.
Jälkikäteen minua ei kyllä enää harmittanut yhtään viimeinen lenkkivuoro, sillä päivän hämärtyessä tunnelma vain parani.

Sininenhetki illan hämärtyessä.

Olin alkuviikosta suunnitellut, että lauantaina olisi pitkähkön lenkin vuoro matalammalla syketasolla. Päästyäni matkaan sanoin kuitenkin piutpaut mittarin kyttäämiselle ja keskityin täysin ihastelemaan lumista maisemaa. Välillä tosin piti katsella kunnolla jalkoihin, jotta välttyi turhalta tossujen kastelemiselta. Maasto kun vaihteli liejusta ja kurasta sohjoon sekä lumihankeen.

Viimeviikko menikin aika hyvin treenien suhteen. 

Neljä kunnon lenkkiä (yht. 32,5 km), hyötyliikuntaa (yht. 26,5 km) ja yksi kunnon salitreeni. 

Maanantain ja perjantain lenkit tein sykkeitä seuraillen.

Maanantai 16.11.

Valmiina kohtaamaan märät lenkkipolut.

Perjantai 20.11.

 Keskiviikkona ja eilen lauantaina menin tosiaan ihan fiilispohjalta.

Keskiviikko 18.11.

Lumi toi mukavaa vaihtelua lenkkimaisemiin.

Lauantai 21.11

On muuten todella rentouttavaa, kun painelee menemään osan lenkeistä juuri sillä vauhdilla ja fiiliksellä mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä.
Jos joka kerta tuijottelee liikaa mittarin lukemia, menee äkkiä maku koko hommasta. 

Kun lunta oli tullut vasta vähän.

Tarkoitukseni on nyt toistaiseksi jatkaa juoksutreenejä neljä lenkkiä/viikko. Kaksi lenkkiä sykkeitä seuraillen ja kaksi fiilistellen.
Aika näyttää tuottaako tämä jako toivottua tulosta ja kehitystä.
Tosin tällä kuluneella viikolla pääsin lenkille vain maanantaina.

Maanantain lenkin lukemat. Maksimisyke 167.

Silloin saikin vielä ihailla kauniita maisemia.

Tyyntä ja rauhallista maanantaina.

Tytöt aloittivat harmillisesti flunssailun jo viikko sitten, juuri kun ulkona olisi ollut kiva touhuta lumessa. Maanantain ja tiistain he olivatkin molemmat poissa koulusta ja eskarista. Keskiviikkona saattelin taas tyttöjä, ja oma olotila tuntui silloin hiukan heikolta. No, torstaina ei tarvinutkaan sitten lähteä saatille, kun keskimmäiselle muksulle nousi taas kuume. Koululainen jaksoi sentään käydä loppuviikon koulussa.

Lumen rippeet keskiviikkona laiturilla.

Kotimme on ollut siis varsinainen sairastupa tämän viikon. Itsellänikin oli vähän lämpöä perjantaina ja olo on edelleenkin sellainen,
ettei todellakaan tarvitse kuvitella lähtevänsä lenkille.

Pärrinkoski maanantaina 23.11.2015.

Miehenikin ahkeroi viimeviikolla tossut jalassa, vaikka valittelikin, että veto oli silloin jo hiukan poissa.
 Kilometrejä kertyi kuitenkin 103 ja juoksupäiviä oli viisi.

Tämän viikon hän onkin sitten ottanut ihan rauhassa samasta syystä kuin me muutkin.
Tänään hänen olisi tehnyt mieli lähteä pitkällelenkille, mutta malttoi onneksi mielensä, sillä ei hänkään vielä ole kunnolla treenikunnossa.

Ehkä tästä taas jossain vaiheessa selvitään ja päästä kirmaamaan tossut jalassa.
Toivottavasti pian, ennen kuin alamme hyppiä seinille...

Täytyy taas itse tuoda väriä harmauteen, kun lumet sulivat pois.

Sykkeistä viis, vai sittenkin?

Miten sitä onkaan ennen osattu juosta ja treenata, kun ei vielä ollut mittareita ja muita vempaimia. 

Allekirjoittanut alkusyksystä.

Jos minun ja mieheni juoksuhistoriaa vertaillaan, olen minä vasta noviisi ja mieheni konkari.

HCM 2015.

Mieheni on oikeastaan urheillut koko ikänsä, kun taas minä olen kiinnostunut juoksusta vasta vajaa kymmenen vuotta sitten. 

Monesti olen joutunut aloittamaan juoksun alusta, kun harjoittelu on katkennut syystä tai toisesta. 

Kolmesta pisimmästä juoksutauosta saan onnekseni "syyttää" lapsiani. Jokaisen odotuksen myötä olen joutunut jättämään juoksun jo raskauksien alkuvaiheessa ja aloittamaan pohjalta palauduttuani synnytyksestä. Mutta nuo tauot ovat olleet kaiken väärtti ja olen lapsistani hyvin kiitollinen.

Meidän perheen jälkikasvu.

Nyt nuorimmainen on puolitoistavuotias ja olen vuoden verran yrittänyt saada peruskuntoani kohoamaan. Minulla vain on se vika, etten tahdo malttaa mennä tarpeeksi maltillisesti. Pää, kun tahtoisi mennä kovempaa kuin mihin muu kroppa kykenee. 

Vauhtia piisaa niin kuin isälläkin.

  Olen jo jonkin aikaa seurannut nettikeskusteluja sykkeistä ja sykerajoista ja olen huomannut, 

että moni (varsinkin naiset) tuskastelevat korkeita sykkeitään lenkillä. Itse olen painitut tuon ongelman kanssa pitkään. 

Olenkin monesti pohtinut juoksenko liian kovaa ja pitäisikö vauhtia hiljentää. 

Miten minun kannattaisi toimia, jotta saisin parhaan hyödyn lenkkeilystä ja kehittyisin juoksijana?  Mitä minä hyötyisin siitä jos malttaisin edetä etanavaihteella ja saisin syykkeni alemmaksi? Kasvaisiko kuntoni vai kyllästyisinkö vaan koko touhuun? Vai jatkanko samaan vanhaan tyyliin ja juoksen fiiliksen mukaan sykkeistä viis veisaten?

  

Varsinkin kauniilla ilmalla tahtoo mopo karata käsistä vauhdin suhteen.

Parhaimmillani, viime huhtkuussa, olen jaksanut juosta 23 km aikaan 2:32:55, keskivauhti 6:39 min/km. 

Tuolloin keskisyke oli 160 ja maksimi 176.

Loppukesästä lenkkeilyinto hiukan laski ja taas kerran syksyllä  aloittelin uudestaan hiukan pohjalle vajonneena. Syyskuussa jaksoin juosta 21.1 km aikaan 2:35:45, keskivauti 7:32 ja keskisyke noin 159. Tuon lenkin sykkeistä en ole ihan varma, sillä sykevyö oli osan lenkistä päin prinkkalaa.

Maisema syyskuun puolikkaalta.

 Nyt tuntuu peruskuntoni olevan taas kerran hukassa. Vaikka vauhtini ei tällä hetkellä juostessa ole todellakaan kova, 6:50 - 7:30 min/km, nousee sykkeeni herkästi 165-170 tasolle ja jaksan noin 7 - 8 km yhtäjaksoisesti. Päälle kympin lenkkejä en ole hetkeen tehnyt.

Tälläista on sää ollut viimepäivinä.

Netti on niin pullollaan eri laskukaavoja ja ohjeita sykealueista, että ainakin itse en oikein tiedä mihin uskoa ja minkä mukaan toimia. Mieheni onkin sitä mieltä, että juoksusta on tehty liian orjallista ja vaikeaa syketasojen myötä. Hänen mielestään liian monet tuijottavat liikaa lukuja eivätkä kuuntele omaa kehoaan.

Mieheni pitääkin nykyään sykevyötä juostessa vain satunnaisesti. Osaksi siitä syystä, että tämän hetkinen sykevyö tuppaa hiertämään ikävästi, varsinkin pidemmillä matkoilla. Kovavauhtisilla lenkeillä syke ei nouse yli 150:een ja kilpailuissa keskisyke on ollut 135:n luokkaa. Joillain hitaampivauhtisilla pitkillälenkeillä on syke ollut hätäsesti sadan lyönnin tuntumassa. Pitkän harjoittelu historian ansiosta hän pystyy arvioimaan sykkeensä vauhdin perusteella ja päinvastoin.

Syketasot ja maksimisykkeet ovat tietenkin  henkilökohtaisia ja monesti naisilla korkeammat kuin miehillä. Omia sykkeitä ei kannatakkaan verrata toisten sykkeisiin, vaikka niin tulee välillä itse tehtyä.

Kuten jo mainitsin, laskukaavoja maksimisykkeiden ja sykealueiden mittaamiseen on monia ja ne antavat vain viitteelisen suunnan. Minunkin maksimi sykkeeni olisi laskennallisesti 178-187 riippuen laskutavasta.Vanhan sykemittarini mukaan joillakin kovavauhtisilla lenkeillä maksimi nousi reilusti päälle 200, mutta uudella mittarilla korkein saamani tulos on 193.

Viime maanantaina innostuin kokeilemaan kuinka korkealle saisin sykkeeni nousemaan ihan "kotikonstein".

Juoksin ensin kuusi kilometriä tasaisemmalla vauhdilla, sitten lähdin koventamaan vauhtia. Juoksin noin 500 m  tasaisempaa reittiä 5:44 keskivauhdilla.

Nollasin kierroksen, kun mäkiosuus alkoi. 

Ensin jyrkkä ylämäki, vähän tasaista ja alamäki. Uusi ylämäki. Loivempi, mutta pidempi. 

Pieni tasainen osuus ja lyhyempi ylämäki. Lopuksi vielä 150 täysillä tasaista hiekkakenttää pitkin.

Mäki osuudella vauhti tietenkin tippui, mutta sykkeet nousivat. Viimeisen puolenkilometrin matkan painoin 189 keskisykkeellä ja maksimiksi sain 193. Sydän jyskytti, jalkoja hapotti ja lopussa alkoi hiukan ököttää.

Lenkin kokonais matkaksi tuli siis 7 km.

Leposykettäni en tiedä varmasti, mutta se on 48:n luokkaa. Mutta erään nettilaskurin mukaan sykerajani olisivat seuraavanlaiset:

Kilpaurheilu: 186 - 193

Tavoitteelinen harjoittelu: 171 - 186

Kuntoliikunta: 149 - 171

Kevyt harjoittelu: 135 - 156

Lämmittely: 120 - 135

Toisen sivuston mukaan sykealueet olisivat taas seuraavat:

Kevyt/Palauttava: 96 - 116

Peruskestävyys: 116 - 145

Vauhtikestävyys: 145 ->

Varmimmat luvut tietenkin saisi käymällä kunnollisessa kuntotestissä. Minulla ei vielä ole ollut mahdollisuutta käydä sellaisessa, mutta aijon kyllä käydä testissä heti kun se on taloudellisesti mahdollista.

Tuon maanantain lenkin jälkeen ja keskusteltuani puolisoni kanssa tuntemuksista ja fiiliksistä, päädyimme siihen lopputulokseen, että kolmen lenkin sijaan yrittäisin jatkossa tehdä neljä lenkkiä. Kaksi noin tunnin mittaista kevyempää lenkkiä osaksi vaikka kävellen, jotta syke pysyisi alle 150.  Lisäksi yksi lyhyempi hiukan kovempi vauhtinen ja yksi pitkä lenkki, noin 15 km nyt näin alkuun.

Tällä viikolla ei juuri ole kilometrejä kertynyt, sillä syysflunssa on lyöttäytynyt seuraamme. Maanantain juoksulenkin lisäksi tuli käveltyä vain 3,8 km kevyesti rattaita työnnellen.

 Iloinen lenkkikaveri vaikka sataakin.

Kävimme tosin torstaina hiukan nostelemassa painoja salilla, miehen orastavasta päänsärytä huolimatta. 

No, hän saikin sen jälkeen sitten kärsiä kovasta päänsärystä kolmisen vuorokautta, kun lääkkeet eivät tuntuneet tehoavan. Tänään hän lähti kuitenkin pitkälle lenkille, vaikkei olo vieläkään ollut paras mahdollinen. Mutta kun oli tullut luvattua lenkkiseuraksi, niin olihan se lähdettävä. 

Mies palasi kotiin hyvällä fiiliksellä juostuaan 41 km.

Mies teki samalla painolla hauiksia millä minä penkkiä.