sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Kun juoksu ei oikein kulje, täytyy kävellä.


Hengissä ollaan, vaikkei hetkeen ole tarinaa tänne blogin puolelle tullut kirjoiteltua. 
Taitaa olla edellisestä jutusta peräti viitisen viikkoa. No, te jotka seuraatte Juoksuhullun vaimoa Facebookissa tai Instagramissa tiedättekin ettei täällä ihan täysin olla heitetty kirvestä kaivoon. Nuo telakkatauot vain tuppaavat nakertamaan treeni- ja kirjoittelu motivaatiota.




Viimeeksi kerroin teille olleeni tähystysleikkauksessa, jossa minulta poistettiin tulehtunut umpilisäke. Toivuin operaatiosta odotetusti. Ensimmäisen viikon ajan liikuin todella varovasti. Toisella viikolla aloin jo kävelemään pikkuhiljaa pidempiä matkoja. Ensin muutaman kilsan sitten vähän enemmän. Tokan viikon lopulla kävelimme jo pari 10:n kilometrin lenkkiä rauhallisella tahdilla.


Toipilaana aloitelin suosiolla rauhallisesta kävelystä.


Kun n. kahden viikon sairasloma oli ohi, uskaltauduin ekalle varovaiselle hölkkälenkille. Alamäessä jouduin hiukan painamaan yhtä haavan kohtaa, mutta muuten meno tuntui ok:ta rauhallisen vauhdin ansiosta.  Tämän kirjoituksen ensimmäinen kuva onkin tuolta ensimmäiseltä viiden kilometrin lenkiltä operaation jälkeen. Puolessa välissä lenkkiä pysähdyin hetkeksi nauttimaan ihanasta syyssäästä ja hyvästä fiillksestä.
 
Lenkkeily alkoi kulkea mielestäni yllättävänkin hyvin. Mutta nuolaisin taas ennen kuin tipahti...
Toinen lenkki ei sitten enää sujunutkaan niin hyvin. Viisi kilometriä vesisateessa oli yhtä tervassa tarpomista. Seuravan päivänä ilmestyivätkin sitten ensimmäiset flunssaoireet ja seuraavat puolitoista viikkoa sai juoksutossut levätä  rauhassa eteisen lattialla. 


Ensimmäinen lenkki flunssan jälkeen.


Tuon flunssan jälkeen ei oma juoksuni ole oikein lähtenyt kulkemaan. Kaksi viikkoa sitten juoksin ekan lenkin flunssan jälkeen ja viime viikolla kävin  kolme kertaa juoksemassa. Mutta ilmeisesti kuntoni ei olle vielä tarpeeksi hyvä, että se kestäisi tuota tahtia. Todennäköisesti en tapojeni mukaan malttanut alkuun edes juosta tarpeeksi  maltillisella vauhdilla.


Toisen juoksulenkin telakan jälkeen sain juosta auringosta nauttien. 

Kolmas lenkki viiden päivän sisään oli meikäläisen kunnolle liikaa tässä vaiheessa.

Parin päivän levon jälkeen juoksu oli edelleen tukkoista, mutta tulipahan samalla testattua uutta Garminin mittaria.


Noiden telakkatauokjen takia jouduimme perumaan myös osallistumisen Tamperemaratonille joka juostiin  16.9 lauantaina. Minun matkani olisi ollut 10 km. Mutta, koska muutaman kilsan juokseminenkin tuntui työläältä, en kokenut olevani siinä kunnossa, että olisin lähtenyt kisaamaan edes tuota matkaa. Vaikka mieheni juoksu on  kulkenut paremmin kuin minun, haluisi hänkin jättää kisapuolikkaan väliin tässä kohtaa, sillä vauhtikestävyydestä puuttuu kuulemma paras terä. Hiukan harmitti jättää tuo tapahtuma väliin, sillä se olisi ollut minulle ensimmäinen kotikenttäkilpailu.


Maanantaina ulkoilutin sauvojani pitkästä aikaa ennen iltavuoroon kiiruhtamista.


Tämä viikko onkin sitten kävelty. Minä olen kävellyt, koska juoksu ei vaan kulje. Mies on innostunut lähtemään kolmelle lenkille mukaan sillä hänellä on ollut menossa lepoviikko. ( Takana kaksi kovaa viikkoa, yht. 190 km.) Tänään hän  hilpaisi viikon ainoan juoksulenkkinsä. Vain vaivaiset 42 kilometria. 


Poika jaksaa istua pidempiäkin matkoja rattaissa kunhan vain välillä pääsee itsekkin jaloittelemaan. Silloin ei meinaa äitin ja isä pysyä kokoaikaa vauhdissa mukana. Kuvat tiistain kympiltä.

Keskiviikkona käveltiin seitsemän kilometriä ja loppumatkasta pysähdyttiin hassuttelemaan uimarannalle.

Perjantaina päästiin miehen kanssa kaksistaan kävelylle ja se näkyi vauhdissa. Asvaltin  ja hiekkatien lisäksi käveltiin pari kilometriä pitkin polkuja ja kympin jälkeen innostuttiin hölkäämään kolmen kilometrin verran.


Kyllä mekin lasten kanssa innostuimme tänään lähtemään ulos. Pakkohan se oli, kun sää oli niin aurinkoinen. Kolmen ja puolentunnin ulkoilusta/metsäretkestä liikuimme suurimman osa. Vain kolme varttia meni nautiskeluun ja eväiden syöntiin. Poikakin jaksoi kävellä itse n. viisikilometriä. Vain ihan retken lopussa jouduin häntä kantamaan viimeiset puolitoista kilometriä.


Metsäretkellä oli mukavaa ja mm. monenlaisia sieniä bongattiin polkuja kierrellessä.


Mutta eiköhän tämä treenaaminen taas tästä iloksi muutu, kunhan vaan pääsen ensin kunnolla vauhtiin. Ja nyt, kun menossa on peruskunto kausi eikä seuraavaa kisatavoitetta ole vielä lyöty lukkoon, voin treenata rennolla otteella ilman turhia suorituspaineita.


Tällä viikolla tuli käveltyä joka päivä enemmän tai vähemmän. Tämä kuva on torstain iltakävelyltä koululta kotiin matkatessa vanhempainillan jälkeen.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti