Ei sittenkään niin pohjalta.

Kymmenen viikon juoksutauko on nyt katkaistu

ja pikkuhiljaa yritetään saada taas juoksu mukaan kuvioihin. 

Viimeviikolla juoksin pitkästä aikaa kaksi omaa lenkkiä. Olimme käyneet taas sunnuntaina yhteisellä perhelenkillä, mutta maanantaina oli aika ampaista pihamaalle ihan vain itsekseni. 

Kahdeksan kilometriä taittui mukavasti tyttöjen pyöräilessä ja aikuisten kävellessä. Poika istui tietenkin rattaissa.

Maanantaina minua suorastaan pelotti lähteä juoksemaan, sillä aijemmat juoksupätkät kävelylenkkien yhteydessä olivat tuntuneet tosi raskailta. Otin maltillisen tavoitteen. Jos edes viisi kilometriä jaksaisin, olisin tyytyväinen. Olin henkisesti varautunut myös mahdollisiin kävelyosuuksiin. Mutta turhaan olin pelännyt. Ei mun tarvinnutkaan ihan niin pohjamudista ponnistaa mitä olin kuvitellut.

Vauhti toki oli hitaampi kuin kesällä eikä meno ollut niin lennokasta kuin parhaimpina aikoina. Mutta maltillisen aloituksen ansiosta pääsin tavoitteeseeni ja jaksoin hölkötellä yhtäjaksoisesti  peräti kuusi kilometriä. Tavoite siis ylittyi yhdellä lisäkilometrillä. Tosin taitaa vielä hetki mennä, että jaksan taas päälle kymppejä juosta peruslenkkeinä, mutta tuosta matkasta on hyvä aloitella. Tyytyväisyyttä lisäsi myös se, että sain itseni lähtemään lenkille pitkän (8,5 h) työpäivän jälkeen. Syksyinen harmaus ja pimenevä ilta ei myöskään tehnyt ulkoilusta yhtään houkuttelevaa. Mutta koska päätös lenkille lähdöstä oli tehty jo edellisenä päivänä, oli tossut helppo pukea jalkaan.

Pimeässä ei viitsi paljoa kuvailla.

Keskiviikkona uskaltauduin taas lenkille. Asetin tavoitteeksi saman matkan minkä olin maanantainakin jaksanut. Jos kerran silloin jaksoin kutosen, niin kyllä jaksaisin nytkin. Ja niin tein. Valitsin hiukan eri reitin. Muutama kunnon ylämäkikin sattui matkanvarrelle. Välillä huomasin, että vauhti yrittää kiihtyä liian kovaksi. Silloin painoin jarrua pohjaan tarkoituksella jottei sykkeet nousisi turhan korkealle. 

Juostessa huomasin sen, kuinka paljon olin sitä kaivannut. Vaikka sohvalle onkin ajoittain mukava vajota ja unohtaa fyysiset aktiviteetit,  niin kyllä meikäläisen mieli kaipaa pientä rääkkiä ja raitista ulkoilmaa pysyäkseen kirkkaana ja virkeänä. 

Olen yrittänyt mahduttaa aikatauluun mukaan myös lihaskuntoharjoittelun, lähinnä kahvakuulan muodossa. Tiistaina tein vartin aamujumpan. Keskiviikkona treenasin vähän yläkroppaa lenkin jälkeen. Torstaina käytiinkin salilla yhdessä. 

Maastaveto vaatii taas pientä hiomista.

Poika pitää laitteet kunnossa... Pussillinen ruuveja ja muttereita riittää viihdykkeeksi salilla.

Perjantaille olin suunnitellut lenkkiä, mutta koska kroppa tuntui väsyneeltä alkuviikon treenien jäljiltä, päätin ottaa ihan iisisti. Ei parane heti ahnehtia liikaa, sillä kropalla menee tovi totutellessa kovempaan menoon. Viikonloppu menikin töissä sekä paikkoja järjestellessä kotona.

Miehenikin on päässyt aloittamaan syksyn juoksukauden. Hänellä on takana neljä juoksulenkkiä. Ensimmäinen oli 11 kilometriä ja muut ovat olleet 15. Hän yrittää kanssa aloitella maltillisesti ja lisäilee kertoja sekä määriä pikkuhiljaa. Kimmoisuus on kuulemma hiukan hukassa, mutta vauhdista ja jaksamisesta ei tauko ole nakertanut niin isoa palaa kuin minulla. 

Nyt tässä aloitellaan uutta viikkoa vapaapäivän merkeissä, jonka ohjelmaan kuuluu juoksentelua vuoron perään sekä vierailua isomummin luona. Jaksaisikohan tänään juosta jo vähän pidemmälle.

Kävellen kohti juoksukuntoa.

Syksy tarjoaa monenlaista katsottavaa.

Taas on pari viikkoa vierähtänyt eteenpäin. Lehdet tippuu puista ja syksyn harmaus hiipii syrjäyttäen ruskan tuoman väriloiston. Ja meillä elellään syyslomaviikkoa.

Alkusyksy on ollut sään puolesta erinomainen. On ollut oikeata juoksian unelma aikaa. Kaunista, kuivaa ja lämpötila on ollut juoksua ajatellen mukavan vilpoista.

Syksyn väriloistoa ja auringonpaistetta.

Me ei tosin olla vieläkään aloitettu varsinaista juoksuharjoittelua vaan olemme edelleen tehneet kävelylenkkejä yhdessä.

Toissaviikolla työvuorot mahdollistivat peräti kolme aamupäivälenkkiä. Jokainen lenkki oli kahdeksan kilometrin mittainen. Poika istui rattaissa ja minä hoitelin pääsääntöisesti työntelyn. Yhtään lepopäivää ei ollut noiden kävelyiden välissä, joten kolmas perättäinen lenkki alkoi jo tuntumaan jaloissa.

Reipas lenkkiseuralainen saa aina loppumatkasta kävellä itsekkin.

Olimme kävelleet myös edellisenä sunnuntaina koko perheen voimin pienen lenkin. Tytöt ovat taas koko syksyn kävelleet lähes kaikki koulumatkat (1,8 km per suunta) ja sen kyllä huomaa. Askel on reipas ja he pysyvät hyvin jo meidän aikuisten vauhdissa. Tuollakaan lenkillä ei tarvinnut yhtään odotella ja hoputtaa. Spurttasimme myös muutaman juoksukisan. Isä antoi tasoitusta, mutta minä sain kyllä jo melkein tosissani juosta.

En pistäisi pahakseni jos pieni liikuntakärpänen puraisisi lapsiani. Tietenkin toivon, että tytöt haluavat tulevaisuudessa liikkua ihan omasta halusta eikä pakosta. Ei olisi yhtään hullumpaa päästä viettämään yhteistä äiti/tytäraikaa pienen lenkin merkeissä.

Yhtenä lokakuun aamuna kuvattu.

Yhteiset kävelyt mieheni kanssa ovat kanssa käyneet suorastaan parisuhdeterapiasta. Viimeviikon tiistainkin 14,5 kilometrin lenkilläkin kerkesimme puhumaan aika monesta asiasta, kun noin kahden ja puolen tunnin ajan laitoimme tossua toisen eteen tasaiseen tahtiin.

Torstaina kerkesimme tekemään tunnin kävelyn ja pienen salitreenin ennen iltavuoroon lähtöä. Innostuin lenkillä juoksemaan myös kaksi vajaan kilometrin mittaista pyrähdystä. Juoksentelin edestakas jottei välimatka seuralaisiin kasvanut liiaksi. Sykkeet tuntui nousevan aika herkästi korkelle, joten tulevillakin lenkeillä täytynee varmaankin yhdistellä kävelyä ja juoksua. Ainakin toistaiseksi.

 Salilla huomasi taas kuinka vähän on tullut tehtyä lihaskuntoharjoittelua. Sarjat tuntuivat jäävän vajaiksi ja homma oli nihkeetä muutenkin. Loppuviikko menikin sitten vajailla liikeradoilla, kun joka paikka oli hellänä. Täytyy jatkossa taas yrittää kiinnittää huomiota voimaharjoitteluun. Meilläkin kun on suvussa huonoselkäisyyttä niin olisi todella tärkeää pitää lihaksisto, etenkin korsetti, vahvana.  Ja mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän siihen olisi hyvä satsata.

Yhdessä ulkoilemassa.

Eilen palasimme pieneltä syyslomareissulta, kun kävimme kyläilemässä Mummon ja Vaarin luona lapsuusmaisemissa. Pitkään viikonloppuun kuului yhdessäoloa, ulkoilua, saunomista ja tietenkin hyvää ruokaa ja herkkuja.

Tytöt tutkii Brahenlinnan raunioita.

Isä ja poika.

Koko poppoon voimin kävelimme sunnuntaina noin neljän kilometrin lenkin ja kävimme tutkimassa Brahenlinnan raunioita. Maanantaina tytöt jäivät isovanhempien seuraksi, kun me kolme muuta lähdimme pidemmälle kävelylle. Peri syksyisessä säässä, harmaassa ja koleassa,  matkaa kertyi 11 kilometriä. Mutta mikäs siinä kävellessä, kun ei kuitenkaan vettä satanut. Poikakin sinnitteli hereillä ensimmäiset yhdeksän, mutta luovutti lopulta ja otti pienet torkut.

Pysähdyimme ihmettelemään matkan varrella joutsenia, joita oli pellolla lukuisia.

Joutsenia matkalla etelään.

Lapset saavatkin lomailla vielä loppuviikon, mutta minä palailen sorvin ääreen jo huomenna.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

Matkasta pudonnut.