keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Ärsyttävä olotila.


 Kaikki varmaan tietää sen olotilan, kun on vähän köhäinen, mutta ei kuitenkaan kunnolla kipeä.
Ja kuinka se harmittaa ettei pääse treenaamaan. Nämä nykypäivän flunssat on niin ärsyttäviä. Ne tuntuu aina kestävän ikuisuuden ja olo on pitkään epämääräinen. Ihan sängynpohjallekkaan ei kuitenkaan viitsi linnoittua, koska kuumettakaan ei ole. Sitten sitä pähkäillään pitäisikö vai ei. Mieli teksi treenaamaan, mutta järki yrittää toppuutella. Jos ei malta huilata ja aloittaa liian aikaisin, joutuu lepoa jatkamaan entistä pidempään.

Meidän perheessä treenitauko siis jatkuu. Mies on ollut kohta viikon flunssassa ja kaupan päälle kärsii toista päivää migreenistä. Itse olen toistaiseksi vain vähän kipeä, mutta kuitenkin sen verran, että yritän maltaa pysyä poissa lenkkipoluilta.

Joten tossut saa levätä toimettomina.



Ja koska emme pääse juoksemaan ja treenaamaan, olemme lueskelleet aiheeseen liittyvää kirjallisuutta.

Vasemman puoleinen pino löytyy omasta hyllystä ja kaksi kirjaa oikealla ovat lainassa kirjastossa.




Osa kirjoista on enemmän tekniikkaan ja harjoitusohjelmiin painottuvia. Mies on lukenut kaikki läpi kannesta kanteen ja muutamat jopa useampaan kertaan. Itse olen selaillut niitä vain jonkin verran. Jos tarvitsen ohjeita, kyselen niitä yleensä puolisoltani.


Nuo yläpuolella olevat kirjat ovat enemmän kerronnallisia opuksi. Noista kirjoista mielenkiintoisin on Christopher McDougallin kirjoittama Syntynyt juoksemaan ja viihdyttävin Dean Karnazesin Ultramaratoonari.

Uusin hankinta on T. J. Murphyn CROSSFIT - kuinka monipuolinen harjoittelu palautti kykyni juosta.



En ole vielä itse tuota kirjaa lukenut, mutta mieheni on kertonut minulle parhaat palat aina luettuaan sitä eteenpäin. Ja sen verran mielenkiintoiselta kirjalta vaikuttaa, että taidan itsekkin lukea sen jossain vaiheessa kokonaan.


Koska jouduimme tänään jättämään muksujen kanssa kerhon väliin. Kaivoimme keskimmäisen kanssa maalit esiin. Itselläni on työn alla kummitytön synttärilahja, joka pitäisi saada valmiiksi ensi viikoksi.



Tyttäreni maalasi vesiväreillä ja tuo kuvan orava on oikeasti vain 3,5 cm korkea.



Eiliseen päivään kuului myös luovaa toimintaa, kun askartelimme äitienpäiväkortteja.

www.pientasuurtanapertelya.blogspot.com

2 kommenttia:

  1. Hei, kiitos kirja vinkeistä! Luin kirjan ultramaratoonari yhdeltä istumalta, oli sen verran mielenkiintoinen :D Olisko sinulla vinkata joitain hyviä kirjoja liittyen kuntoilijan/urheilijan ravintoon/ruokavalioon? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkin verran olen kyllä lukenut kirjallisuutta ravitsemuksesta, mutta en ole koskaan tainnut jaksaa lukea yhtäkään opusta täysin loppuun asti. Mieleeni ei kyllä nyt tule yhtään kirjaa, jota voisin suositella. Tietoahan ravitsemuksesta on tarjolla pilvin pimein, ja näkemyksiä yhtä monta kuin kirjoittajiakin. Itse pyrimme noudattamaan ihan perusterveellistä ja monipuolista ruokavaliota, kaikkea kohtuudella periaatteella.

      Poista