sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Miniloma osa 1. Sukellus pinnan alle*.



Tälläkertaa päästiin sukeltamaan vedenpinnan alle ilman, että kastuttiin.


Viimeviikon perjantaina pääsimme tutustumaan vedenalaiseen elämään Merimaailma Sea Lifes Helsingissä, kun päätimme yllättää lapset ja viedä heidät yhden yön minilomalle pääkaupunkiin.

Olin  itse vielä reissuunlähtöpäivänä aamuvuorossa töissä. Kerkesin kuitenkin juuri ja juuri piipahtamaan kotona ennen kuin kiirehdimme yhdessä juna-asemalle. Helsinkiin päästyämme kirjauduimme pikaisesti hotelliin ja veimme matkatavarat huoneeseen. Sitten olikin aika suunnata ratikalla kohti Alppilaa ja Tivolitietä.


Merimaailma on kesä- heinäkuussa auki päivittäin klo 10-20.


Merimaailma Sea Life Helsingissä on voinut käydä ihastelemassa kaloja ja muita mereneläviä jo viidentoista vuoden ajan. Se on osa  Merlin Entertainmentsin omistamaa maailman suurinta yleisöakvaarioketjua.

Me saavuimme hiukan kiireellä paikan päälle, sillä halusimme keretä näkemään, kun piraijoita ruokitaan. Saimme leimat käteen ja mukaan muutaman esitteen. Tosin vasta jälkikäteen huomasin, etten huomannut ottaa mukaan myös yleisesitettä näyttelystä, jossa olisi ollut mm. näyttelynkartta ja tietoa mitä lajeja missäkin altaassa uiskentelee. Seuraava homma olikin sitten herätellä nuorimmainen, joka oli nukahatanut rattaisiin ratikkamatkalla.

Vierailu alkaa tutustumisella sademetsä Igapóon sademetsille ominaisiin lajeihin kuten niihin punapiraijoihin joiden ruokintaan kiirehdimme.


Sukellus sademetsän syvyyksiin.


Onneksi piraija-allas oli ihan näyttelyn alkupäässä niin kerkesimme juuri ajoissa näkemään niiden ruokinnan. Opas tosin alkuun varoitteli, ettei tiedossa olisi niin sähäkkää toimintaa mitä elokuvissa monesti näkee.


Punapiraijat odottamassa ruokaansa.


Punapiraijat syövät pääasiassa kalaa myös luonnossa.


 Näyttelyn alussa oli myös muita sademetsien lajeja kuten kilpikonnia ja muutama erikoisempi sammakkolaji.


Kilpikonna paistattelemassa lampun lämpimässä valossa.


Kultanuoli on  erittäin myrkyllinen ja uhanalainen sammakkolaji.


Akvaarion noin 50:tä altaasta osa on ylhäältä avonaisia, ja osa umpinaisia. Niiden koot vaihtelevat noin sadasta litrasta 250 000 litraan. Akvaarioiden paksu ja kaareva lasi vääristää jonkin verran mittasuhteita. Itse huomasin sen, että mitä kaarevamman lasin läpi kaloja katseli, sitä ennemmän se kävi silmiini.


Poikamme katselemassa kaloja.


Kaarevalasi sai kalat näyttämään hassulle.


Merimaailman valaistus on hämärä  ja se asettaa omat haasteet valokuvaamiselle, varsinkin, kun salama- ja lisävalojen käyttö on näyttelyssä kiellettyä. Nämä kuvat ovat kyllä otettu järjestelmäkameralla, mutta koska kamera on vasta tuore hankinta enkä ole kerrennyt vielä kunnolla tutustumaan uuden laitteen kaikkiin toimintoihin. Pääosin  kuvailin käyttäen automaattiasetusta.


Esikoinen innostui kanssa kuvailemaan kaloja minun vanhalla digikameralla.


Sademetsästä siirryimme tropiikkiin jossa pääsimme ihastelemaan kaloja ja koralleja kaikissa sateenkaarenväreissä.


Pippuripallokala Pörrö.


Siilikala piikkeineen.


Seuraavaksi oli vuorossa oli valtameriallas. Haiden ja lukuisien pikkukalojen uiskentelua pääsi kateselemaan useammasta eri näkökulmasta. Valtamerialtaalla järjestetään joka päivä ruokintanäytös klo 15.00. Sitä me emme valitettavasti nähneet, sillä kerkesimme Merimaailmaan vasta kuuden maissa. Ruokintanäytöksiä järjestetään muillakin altailla ja niiden aikataulut pystyy kätevästi tarkastamaan ennakkoon Sea Life Helsingin nettisivuilta.


Valtameriallas on Merimaailman suurin allas.


Hait ja pikkukalat uisentelevat sulassa sovussa.


Valtamerialtaan alla kulkee lasitunneli.


Merimaailmassa on myös vaihtuvia näyttelyitä. Tällä kertaa on mahdollisuus päästä aikamatkalle sillä aiheena on Jurassic Seas. Jurakauteen keskittyvässä näyttelyssä pääsee tutustumaan esihistoriallisiin lajeihin ja esillä on mm. aitoja fossiileita.


Jurassic Seas näyttelyn katossa "ui" monenlaisia otuksia.


Hiekasta pääsi itsekkin etsimään fossiileja.


Aitoja fossiileja.


Vuokkokaloja vasemmalla ja merihevosi oikealla.


Ennen rauskuallasta oli merihevosten vuoro esittäytyä. Noista veikeistä olennoista en oikein saanut kunnon kuvaa. Varsinkin, kun kahta nuorimmaista piti lähteä keskenkaiken etsiskelemään näyttelyn sokkeloista. Heillä kun ei ollut ihan niin paljoa kärsivällisyyttä ja malttia ihastella jokaista vastaan tulevaa otusta kuin äidillä.


Rausku tuli moikkaamaan meidän keskimmäistä muksua.


Rauskualtaalla pääsi katselemaan kaloja pinnan yläpuolelta. Yksi rausku kävi jopa moikkailemassa pinnan tuntumassa. Rauskualtaan yhdessä osassa kasvatetaan myös mm. hain poikasia.




Elämysaltaalla puolestaan pääsi näkemään meri- tähtiä ja vuokkoja lähietäisyydeltä. Lapset saivat myös kokeilla miltä haiden ja rauskujen munakotelot tuntuvat. Merimaailman työntekijät noukkivat rauskujen munakoteloita altaan pohjalta, mutta koska kaikki rauskut ovat naaraita, ei niistä kehity uusia tulokkaita.


Muksut pääsivät kokeilemaan miltä munakotelot tuntuvat.

Rauskun ja hain munakotelo.


Yhden akvaarion luona tosin pääsi näkemään miltä kehitysvaiheessa olevat hainpoikaset näyttävät.


Merenneidon kukkaroita.


Uusi hain poikanen kasvamassa.


Näyttelyn loppuvaiheessä pääsi tutustumaan laivan hylyn komentosiltaan  ja superselviytyjiin. Kopio Pohjanmereen jo toisen maailmansodan aikana uponneen S/S Amasis:n komentosilta tarjoaa kodin vielä monelle lajille. Yksi minun suosikeista näyttelyssä oli Molukkirapu, joka ei nimestään hulimatta ole edes rapu vaan kuuluu samaan leukakoukullisten ryhmään hämäkkien ja skorppioonien kanssa.


Molukkiravulla oli kuulemma kaikki hyvin vaikka se oleilikin ylösalaisin.


Jokaiseseta lajista oli tarjolla paljon lajikohtaista tietoa


Yksi lasten suosikeista taas oli superselvyityjiin kuuluvat meduusat, jotka vaihtelivat väriä valaistuksen mukaan.


Meduusoja on yli 350 lajia.


Näyttelyä kierrellessä olis voinut osallistua myös tietovisaan joka samalla tarjosi tietoa lajeista. Harmikseni olin unohtanut ottaa vastauslaput mukaan kassalta ennen kuin lähdimme alas näyttelyyn. Lisäksi näyttelyssä on mahdollista tutustua mertensuojeluun ja siihen miten omalta osaltaan voi vaikuttaa maailman vesistöjen hyvinvointiin.


Tietovisa kysymys merihevosista.


Muksut pääsivät myös touhuamaan lastenleikkipaikkaan. Omat lapsemme ovat jo sen verran isoja, että pärjäsivät siellä keskenään, joten aikuiset saivat vielä hetken katsella rauhassa mereneläviä.


Lasten leikkihuone on avoinna heinäkuussa.


Näyttelyn jälkeen piipahdimme tietenkin Merimaailman omassa puodissa, jossa oli monenlaista myynnissä. Omaa ravintolaa keskuksessa ei ole, mutta Linnanmäen ruokapaikat ovat aivan vieressä. Ja koska sisäänpääsy on voimassa koko päivän, voi vaikka poiketa huvipuistossa välillä ja palata merenalaiseen maailmaan leimaa näyttämällä.


Merimaailman myymälässä oli tarjolla monenlaista ostettavaa.


Vierailu Merimaailma Sea Lifessä oli antoisa ja ikimuistoinen kokemus ja vierailemme varmasti siellä uudestaakin.  Muistoksi meille jäi paljon kuvia ja tähän loppuun vielä muutama niistä.











*Blogiyhteistyössä Merimaailma Sea Life Helsingin kanssa


sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Sopiva kisavauhti?



Meidän seuraavana juoksu- kisaan/tapahtumaan on vielä kuusi viikkoa, mutta meillä mietitään jo kisastrategiaa ja vauhdinjakoa. 


Vaihteeksi on saanut juosta myös kesäisemmässä säässä.


Elokuun 12. päivä juostavan Helsinki Street Runin matka on 17 km. Tuota matkaa on vaikea verrata muihin aikaisempiin kisamatkoihin, kun se ei ole mikään "virallinen" matka kuten esim. maraton tai puolimaraton. 

Pitäisikö tuolle matkalle startata heti alussa jo kovaa niin kuin kympin kisaan, vai loppuuku paukut silloin kesken. Vai pitäisikö aloittaa vähän säästellen ja juosta puolikkaan kisavauhdilla. Silloin on tosin "vaarana", että matka loppuu kesken ja osa voimavaroista jää käyttämättä. Tietenkin vauhdin valintaan tulee vaikuttamaan kisapäivän kunto ja fiilis. Haluaako juosta veren maku suussa vai rennosti jolkotellen.

 Jos osallistuisimme alkuperäisen suunnitelman mukaisesti HCM:lle, olisi vauhdinjako taas toisen lainen. Minua vauhti ei  mietitytä toisin kuin miestäni. Minä aijon taas lähteä juoksemaan fiiliksen mukaan. Jos kulkee mennään reippaammin ja jos ei niin sitten nautitaan maisemista ja tunnelmista. Tavoite aika Street Runille olisi helpompi asettaa jos sen olisi jo kertaalleen juossut. Mutta koska olemme ensikertalaisia, niin nyt vasta asetetaan pohja. Luulen, että mieheni tulee juoksemaan kisan tosissaan. Niin käy loppuperin aina, kun hän saa numerolapun rintaan.


Välillä aurinko paistaa risukasaankin.


Tämän viikon mieheni on ottanut edelleen rennosti treenien suhteen. Pari päivää hänellä meni migreeniä potien. Yhtään lenkkiä hän ei ole juossut, mutta kerran kävimme yhdessä salilla. Punttitreenissä keskityimme tällä kertaa penkkipunnerrukseen, maastavetoon ja selkäliikkeisiin. Onneksi, sillä minun seuraavan päivän työmatka juoksu olisi muuten ollut varmasti vielä tahmeempi kuin mitä se oli. 


Maastavedon oma enkkani on tällä hetkellä 70kg.


Onneksi kerkesin torstaiaamuna lähtemään sen verran ajoissa liikenteeseen, että kerkesin alkumatkasta kiertämään mukavampaa metsäreittiä pitkin normireitin sijasta. Vaihteeksi kesäisempi sää sai sykkeet nousemaan aika korkealle. Tosin alun reippaammalla vauhdilla saattoi olla osuutensa asiaan. 


Polku metsän siimekseen.


Valon ja varjon leikki vaahteran lehdillä.


Pieniä esteitä matkan varrella.


 Mutta täytyihän se kuvaamiseen menetetty aika jotenkin saada kiinni, jotta kerkesin töihinkin ajoissa. Ja koska pysähdyin myös Arboreettumissa ihastelemaan kukkia, piti myös loppumatkasta laittaa isompaa vaihdetta silmään.


Arboreettumin kukkaloistoa. Alppiruusuja.


Torstain lenkin lukemat.


Maanantaina en voinut syyttää lämpöä nihkeästä menosta kotimatkaa juostessani, sillä noin puolet matkasta juoksin vesisateessa. Syypää väsyneisiin jalkoihin oli tuolloin melkein kahdeksan tunnin seisoskelu/kävely töissä.  Kauheasti ei tuolloin houkutellut lisämutkien teko ja koska säässäkään ei ollut kehumista, juoksin suorinta reittiä kotiin. 


Maanantaina kotiin saapui uitettu juoksija.


Tiistaina ja lauantaina työmatkat tuli hoidettua pyörällä polkien.


Tiistaina piti kiertää maisemareittiä silläkin uhalla että vesisade kastelisi.

Lauantaina sai polkea aurinkoisessa säässä vaikka tuuli olikin aikamoinen.




Alkava viikko mennään vielä jonkin verran vanhojen rutiinien mukaan. Tosin poika pitää parina päivänä kyytsätä päivystävään päiväkotiin, sillä oma päikkymme on kiinni heinäkuun. Onneksi minun ei tarvitse suurta mutkaa tehdä niinä aamuina, kun on minun vuoroni viedä poika pyörällä hoitoon. 

Ensiviikon lopulla onkin sitten tiedossa eläimellistä menoa, kun suuntaamme pienelle minilomalle Helsinkiin koko perheen voimin. Se on otettava ilo irti yhteisestä vapaasta ajasta ennen kuin muuttuvat tekijät laittavat arkemme uuteen järjestykseen.