lauantai 30. joulukuuta 2017

Miten sujui juoksu vuonna 2017.



Nyt, kun joulusta on selvitty väkisin vääntämättä perheemme jäsenten sairastellessa vuorollaan, on tullut aika tehdä katselmus kuluneeseen vuoteen. 


Välillä on ollut valonpilkahduksia havaittavissa.



Vuosi 2017 ei mennyt urheilun osalta minun kohdalla täysin suunnitelmien mukaan, vaan vuosi oli yhtä ylä- ja alamäkeä. Suurin osa tavoitteista on edelleen työn alla ja niiden tavoittelu jatkunee ensi vuonna, kuten esimerkiksi leuanveto ja kympin juokseminen alle tuntiin... Useampaan otteeseen olen meinaan joutunut ponnistamaan melkeimpä pohjalta ja aloittamaan alusta. Tosin täytyy sanoa, että huonomminkin olisi voinut mennä.

Meillä oli tarkoitus osallistua kolmeen juoksutapahtumaan, mutta osallistuimme lopulta vain yhteen. Vuoden kohokohtaa juoksun saralla ei siis ole vaikea valita tällä kertaa. Tuo ainut kisa jossa juoksimme oli toukokuun Helsinki City Run. Se sujui osaltani yllättävän hyvin kevään harjoittelumäärät ja sairastelut huomioon ottaen. Se olikin minun ensimmäinen virallinen puolimaraton ja meille molemmille ensimmäinen  kerta kyseisessä juoksutapahtumassa. Tykkäsimmimme HCR:nin tunnelmasta ja reitistä. Ensivuonna 2018 reitti onkin aivan eri tapahtuman kasvettua pelkästä puolikkaasta kokonaiseksi Helsinki City Running Day:ksi. Tuosta tapahtumasta kirjoittelen lisää tuonnempana, kunhan ensi vuoden tavoitteeni tarkentuvat.


Jutun kisapäivän tapahtumista päässet lukemaan tästä linkistä.


Toinen maraton jäi tänä vuonna haaveeksi. Alunperin  se oli tarkoitus juosta Helsinki City Maratonilla elokuussa, mutta kesällä juoksu ei vain kulkenut. Harjoittelusta alkoi tulla melkeimpä stressaavaa. Huojennus oli suuri, kun päätimme vaihtaa täyden matkan Street Runin 17:ta kilometriin. No, te jotka olette blogia seurannneet tiedättekin, että loppuperin jätimme osallistumisen väliin kokonaan. Sinänsä oli harmi jättää tuo loppukesän tapahtuma väliin, mutta se taisikin olla onni onnettomuudessa. Samaan aikaan, kun Helsingissä juostiin maratonia läpi kovassa ukkosmyrskyssä alkoivat minulla oudot vatsakivut. Oireiden aiheuttajaksi paljastui tulehtunut umpilisäke ja löysin itseni kesäloman päätteeksi leikkauspöydältä.


Arvet jäi muistoksi tuosta kokemuksesta.


Tuosta operaatiosta toipumiseen meni oma tovinsa ja sen jälkeen on suhteeni juoksuun ollut vielä enemmän yhtä vuoristorata-ajelua. Hetkittäin juoksu on saattanut kulkea hyvinkin ja sitten taas yks kaks askel on muuttunut raskaaksi ja laahaavaksi. Eli sama kaava on oikeastaan toistunut läpi vuoden.

Leikkauksen takia myös valmistautuminen Tampere Maratonin kympille otti takapakkia. En kerennyt toipumaan operaatiosta tarpeeksi hyvin, jotta olisin viitsinyt lähteä repimään itseäni kotikulmilla juostavassa kisassa. Kymppi kun on mielestäni sellainen matka jota ei lähdetä juoksemaan vain läpi, jos joskus on kerran maratonistakin selvitty. Vaan sille matkalle lähdetään testaamaan vauhtikestävyyttä. Ja tuolloin vauhti oli totaalisesti vielä kadoksissa ja on edelleen.   

Tarkkaa kirjaa kuluneen vuoden treeneistä ja kertyneistä kilometreistä en ole pitänyt. Minulla on ollut vuoden aikana käytössä pari eri sykemittaria ja jokaisen kanssa on ollut ajoittain  jotain ongelmia. Kaikki suoritukset eivät ole aina taltioituneet asianmukaisesti.  Kesällä tuli myös juostua osa työmatkoista ilman sykemittaria, kun se toisinaan oli unohtunut kotiin. Arviolta vuoden 2017 aikana tuli juostua n. 750km. Siihen päälle tietenkin pyöräilyt, luistelut ja tietenkin lihaskuntotreenit.

Minä en ole jaksanut erikseen kirjoitella suorituksia ylös vihkoon kuten mieheni. Hän on jaksanut jo vuosia pitää kirjaa juoksuistaan sekä harjotuksistaan ja jokaisen vuoden harjoitusvihko on hyvässä tallessa. Tämän vuoden saldoa hän ei ole vielä tarkkaan laskenut, mutta arvio liikkuu kolmen tonnin hujakoilla.


Sarvat ovat olleet kovassa käytössä tänä talvena.



Itselleni ei ole kertynyt juoksukilometrejä tällä vuoden viimeisellä viikolla, mutta mies on juossut minunkin edestä. Olen meinaan ollut joulun jälkeen sairaslomalla flunssan ja kuumeen takia. Nyt on onneksi kuume jo sen verran hellittänyt, että aivot ovat pystyneet jonkinlaiseen yhteistyöhön.

  Viimeviikolla kerkesin tekemään vielä pari juoksuharjoitusta ennekuin rauhoituimme joulun viettoon. Keskiviikon aamulenkki oli todella hidasvauhtinen. Mutta siihen nähden, että tuo lenkki meinasi jäädä kokonaan tekemättä, täytyy tuohon kymppiin olla tyytyväinen. Perjantain iltalenkki olikin sitten vähän vauhdikkaampi, kun kävin testaamassa uutta otsalamppuani.


Lähtiessä en vielä arvannut, että jaksaisin pitkästä aikaa juosta peräti kympin.

Kun on nastat ja otsalamppu voi juosta melkeimpä missä vain.


Sairastumiseni ei sinäänsä tullut yllätyksenä, sillä meidän molemmat tytöt olivat kovassa kuumeessa useamman päivän jo enne joulua. He kerkesivät tervehtymään juuri ennen aattoa, kun taas poika siinä kohtaa vasta aloitteli. Sairastelujen takia viikonlopun reissusuunnitelmat menivät myös uusiksi.

Eli uusivuosi otetaan sittenkin vastaan ihan vain kotosalla.

Tästä ei voi kuin parantaa. Toivottavasti seuraava juoksuvuosi olisi tasaisempi ja kilometrit vähemmän tuskaisia. Ja mitä tuo uusi vuosi 2018 on mm. tuomassa tullessaan niin siitä sitten lisää seuraavassa päivityksessä.




lauantai 16. joulukuuta 2017

Pieni ryhtiliike.




Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että kuluneen kuukauden aikana tuli laiminlyötyä treenejä oikein urakalla.


Itseään niskasta kiinniottanut lasiskottelija lumimyräkkä-lenkin jälkeen.


 Alkusyksyn treeni-into tuntui latistuvan sitä mukaan, kun valonmäärä vuorokaudessa vähentyi. Harmaa ja sateinen sää marras-joulukuun vaihteessa ei yksinkertaisesti houkutellut lähtemään ulos. Oli niin paljon mukavempaa puuhastella sisätiloissa kaikkea muuta kuin urheiluun liittyvää. Varsinkin tässä joulunalla on ollut  monenlaista puuhaa joihin vedoten on ollut entistä helpompi jättää lenkit väliin.

Olin luvannut mm. tehdä äidilleni joulukorteja (30kpl) ja tuo projegti vei tänä vuonna jonkin verran enemmän aikaa kuin alkuun arvelin. Halusin meinaan juhlavuoden kunniaksi panostaa kortteihin hitusen enemmän. Joinain aamuina tuli askartelun lomassa nautittua myös valohoidosta.


Arvaatteko monta nuppineulaa?


Kortit valmistui vaihe vaiheelta.


Valmis kortti pysyy pystyssä vaikka pöydällä.


Toki meillä on kotona muutenkin valmistauduttu joulun tuloon. Asioilla on käyty tavanomaista enemmän ja kauppojen kiertely on käynyt hyötyliikunnasta. Ja tietenkin on leivottu jo pipareita. Muutkin leipomiset ja ruuanlaiton ajankohdat on suunniteltu sitä mukaan, kun työvuorot ovat selvinneet.

Piparit leivottiin yhdessä lasten kanssa.


Salilla ei siis ole tullut käytyä aikoihin eikä kotonakaan ole tullut juuri jumppailtua. Lenkillä tuli käytyä ehkä noin kerta viikkoon. Ja se alkoi näkymään tekemisessä ja olemuksessa.


Yksi marraskuinen lenkki pimeydessä.


Ensin ajattelin, etten stressaa liikunnasta ennen joulua. Jos ei huvita niin ei huvita. Sitä mukaa kun liikunta väheni, tuntui herkut maistuvan entistä enemmän. Mutta sitten vetämätönolo alkoi ahdistaa ja mitta tuli täyteen noin viikko sitten.

Kuluneen viikon ajan olen pystynyt pitämään näppini erossa makeista herkuitsa vaikka kotoa kaapeista löytyykin suklaata vaikka muille jakaa. Jos keskiviikon ravintolaruokailua kera muutaman viinilasillisen ei lasketa, on tämän viikon ruokailut sujuneet kohtuu järkevästi muutenkin.

Mutta mikä parasta, olen tällä viikolla käynyt lenkillä kolmena päivänä. Vaikka juoksu tuntuukin tällä hetkellä kohtuu raskaalta on lenkille lähtö sujunut ilman suurempaa henkistä taistelua.

Tiistaina sain laitettua juoksulenkkarit jalkaan työaamun jälkeen ja rohkeasti lähdin tarpomaan lumimyräkkään. Oma neljän kilsan lenkki tuntui kyllä hiukan vaatimattomalta miehen parikymppisen rinnalla. Mutta kuten tiedätte, on meidän kuntotasojen ero ollut aina suuri ja luultavasti sellaisena pysyykin.

Miehenikin on ottanut nyt vähän rennommin juoksun suhteen ja on opetellut kuuntelemaan kroppaansa enemmän. Yhtä laiskakasi hän ei heittäytynyt kuin minä, mutta lepopäiviä hän on malttanut pitää tarvittaessa enemmän kuin aijemmin. Pääpaino on kääntynyt kilometrien määrästä niiden laatuun. Nyt hän on joutunut huilaamaan muutaman päivän flunssaisen olon ja yskän takia.


Lumessa kahlaaminen teki tiistaina juoksusta raskaampaa.


Seuraavana päivänä sää olikin sitten taas toiselainen. Aurinko paistoi ajoittain mutta eipä se tähän vuodenaikaan lämmitä, varsinkin Vapaapäivän kunniaksi kävin viikon toisella lenkillä vaikka edellispäivän pöperössä juokseminen tuntuikin jalossa.


Aurinko pilkahteli ajoittain pilvien lomasta keskiviikkona.


Yritin pitää vauhdin maltillisena ettei sykkeet olisi aivan pilvissä. Tällä kertaa paikoin kova vastatuuli toi lisähaastetta menoon.


Auratuilla teillä oli mukava juosta.


Perjantaina sain itseni kolmannen kerran lenkille. Mittari ryttyili alkumatkasta ja jouduin nollaamaan sen lyhyen juoksupätkän jälkeen, sillä se väitti jo puolen kilometrin kohdalla, että ensimmäinen kilometri olisi jo täynnä. Sen verran paljon on tullut tiettyjä pätkiä juostua, että tiesin ettei se pidä paikkaansa. Varsinkaan kun en todellakaan kykene alle neljän minuutin kilometrivauhtiin. Kolmen kilsan jälkeen pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan Pärrinkosken kohinaa.


Kuva kollaasi perjantailta joka löytyy mm. Instagramista (@ju


Mittarin pysäytin viidennen kilometrin tultua täyteen. Ja vaikka loppumatkan ylämäet oli koitua kohtaloksi, jäi lenkistä kuitenkin hyvä fiilis.

Viikonloppu onkin sitten sen verran työntäyteinen, että treenien suhteen otan lunkisti.

Mukavaa joulun odotusta kaikille!

Itsellä tuleva viikko näyttää kaikin puolin työntäyteiseltä niin kotona kuin töissäkin.


Oma joulukalenterini. Pikkukuusi on saanut yhden pallon lisää joka aamu.




lauantai 11. marraskuuta 2017

Puoliunessa.



Silloin tällöin pääsee sentään nauttimaan auringon paisteesta vaikka päivät ovat lyhentyneet.


Kulunut viikko on mennyt kuin puoliunessa. Varsinkin loppuviikosta on tuntunut etten saa itseäni millään hereille. En tiedä johtuuko tämä väsymys näistä pimenevistä päivistä vai meinaako flunssa ottaa valtaansa. Jokatapauksessa on ollut pakko keventää harjoittelua ja ottaa iisimimmin muutama päivä. 

Täytyy kyllä myöntää, että muutamana iltana on nukkumaan meno mennyt turhan myöhäiseksi siihen nähden, että meillä arkisin herätään seitsemältä. Sitä ei vaan välillä malta mennä nukkumaan ajoissa, kun kerrankin on huushollissa hiljaista ja voi tehdä omiajuttuja, kuten katsella elokuvia tai askarrella.


Askartelin isälleni kalastusaiheisen isänpäiväkortin yhtenä iltana.


Alkuviikosta jaksoin käydä vielä juoksulenkillä. Tuo maanantain vitonen meni yllättävän ok vaikka edellispäivän kymppi painoikin vielä jaloissa. 


Boston Boostien viimeinen lenkki.


Tuolla lenkillä päätin, että se sai olla kuvassa olevien tossujen jäähyväisjuoksu. Noilla Adidaksilla tuli juostua aika monta lenkkiä reilun vuoden aikana ja nyt ne vaan tulivat tiensä päähän. Luopumispäätöstä helpotti myös se, ettö minulla on jo uudet tossut odottamassa omaa vuoroaan.

Tiistaille olimme suunnitelleet salitreeniä, mutta päädymmekin palauttelevaan kävelylenkkiin. Mieskin malttoi lähteä mukaan rennommpaan menoon sillä hänellä on taas menossa kevyt viikko kahden kovan harjoitusviikon jälkeen. 


Vielä joutuu odottelemaan, että jää kantaisi...

Keskiviikkona saimme kammettua itsemme salille. Haukotellen sain vedettyä rinta- ja selkätreenin läpi, mutta paras terä oli hukassa. Pienen valonpilkahduksen koin tehdessäni maastavetoa. Tekniikka alkaa olemaan kohdillaan. Hiukan täytyy vielä varoa ettei alaselkä pyöristy liikaa isompia painoja nostellessa, mutta sain parannettua maastavedon maksimiennätystä.


Voimaa kroppaan saliharjoittelulla.


Maasta nousui noin oman painon verran eli 75kg. En siis todellakaan ole tällä hetkellä mikään  kevyt keijukainen, mutta eipähän syksyn myrskytuulet heittele helposti minne sattuu. Samoin penkkipunnerruksessa tulokset paranevat pikkuhiljaa. Siinä seuraava tavoite on saada taas punnerrettua ylös 51kg mikä on ennätykseni jokusen vuoden takaa.

Torstaina oli pakko jättä aamulenkki väliin sillä sänky houkutteli yksinkertaisesti enemmän. Työpäiväkin tuntui menevän pienessä sumussa enkä meinannut saada itseäni hereille millään. Kahvikaan ei tuntunut auttavan eikä hedelmätkään piristäneet. Päivän kruunasi kauppareissu miehen ja kiukuttelevan pojan kanssa. On varsin hermoja raastavaa kuunnella väsyneenä pienen uhmaikäisen jatkuvaa kitinää ja vikinää lähes koko kauppakierroksen ajan. Ja vaikka miten yrität neuvotella ja pitää oman pään kylmänä jotta pääsisimme joskus kaupasta kotiin, on ylikuumeneminen itselläkin välillä lähellä. Joskus tekisi itsekkin mieli heittäytyä lattialle makaamaan ja huutamaan. Se vasta olisikin näky...  

Sääliksi kävi myös muita asiakkaita joilta sateli monenlaisia katseita. Ei miehellänikään helppoa ollut. Hänellä kun oli alkanut päivällä migreeni, (jonka takia jätimme myös perjantain salin väliin). Mutta sitä, kun ei vaan voi joka kerta antaa periksi ja ostaa joka ainoaa lelua ja autoa jonka muksu on päättänyt haluta. Onneksi ihan jokainen kauppareissu ei ole yhtä piinaa ja kidutsusta. Osaa meidän poika välillä myös käyttäytyä, jos sille päälle sattuu. Ja jos joku ihmettelee miksen minä käy vaikka yksin kaupassa, niin siksi, että viikon ruokaostokset on helpompi miettiä yhdessä. Ja minulla kun ei ole ajokorttia olisi hankala raahata kaikkea sitä ruokamäärää mitä meilläkin kerralla ostetaan marketista kotiin ruuhkabussilla kulkien.

Mutta jos tällä viikolla ei ole oikein treenit kulkeneet niin viimeviikolla tuli sentään juostua kolme lenkkiä ja tehtyä ne kaksi salitreenia sekä yksi kotijumppa joihin olen yrittänyt pyrkiä.

Juoksuista paras oli sunnuntain kymppi jonka juoksin 6:52 keskivauhdilla, jolloin kokonais ajaksi tuli 1:08;39.  Tuon lenkin jälkeen oli mukava lähteä hyvällä fiiliksellä isomummille kylään ja vähän herkuttelemaan. 

Tiistaina lenkki ajoittui työpäivän jälkeen, joten oli syytä etsiä vähän heijastimia lisävarusteeksi ja tarttui mukaan myös pieni taskulamppu sillä otsalamppua en omista. Viisi kilometriä taittui hiukan alle 35:een minuuttiin. Paikoin pimeässä meinasi mielikuvitus ottaa vallan ja oli pakko välillä toppuutella omia ajatuksia. Sen siitä saa, kun tykkää katsella kaikenmaailman kauhuleffoja.


Lainassa pojan haisuliheijastin
  

Perjantaina oli ohjelmassa vuorostaan aamulenkki. Silloin oli vielä sen verran  paikoin lunta ja jäätä  muistona edellisviikon lumimyräkästä, että päätin juosta syksyn ekan nastalenkin. Varsinkin kun aamulla sää oli vielä pakkasen puolella oli nastat ihan hyvä valinta tuolle lenkille. Sen verran painoi edellispäivän jalkatreeni kintuissa, että vauhti ei päätä huimannut vaan keskivauhti oli lähempänä seitsemää ja puolta. Rinta- ja selkätreenin olimme käyneet tekemässä edellisenä maanantaina.




Syksyn myötä on kirjoitteluintokin ollut jonkin verran alavireessä. Päivät vaan viilettävät ohi niin kauhealla vauhdilla, että välillä on vaikea löytää sopivaa aikaa kirjoitella. Varsinkin kun työvuorot ovat olleet väliaikaisesti aika iltapainotteisia. Mutta eiköhän se tästä olotila taas piristy, kunhan ensin totutaan tähän alkaneeseen kaamokseen.


Syksyn harmaudella ja pimeydellä on kaikkea muuta kuin piristävä vaikutus.






sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Viisi x puolikas.



Näin kevyemmän viikon kunniaksi on ollut aikaa fiilistellä kahden edellisen viikon hyvin sujuneita lenkkejä.


Onneksi välillä on ollut myös kauniita syyspäiviä.


Alkusyksyhän meni tuskastellessa, kun yksinkertaisesti tuntui, ettei juoksu lähde kulkemaan ollenkaan. Päätin olla ottamattua turhia paineita sen suhteen. Sitkeästi jatkoin lenkillä käymistä ja tarvittaessa kävelin, jos juoksu tuntui liian raskaalta. Nyt työ on alkanut tuottamaan tulosta ja lenkit ovat alkaneet kulkemaan hitusen paremmin. 

Mieheni juoksut ovat kulkeneet tavanomaiseen tapaan ja taas on takana kaksi kovaa viikkoa, joten nyt on ollut aika ottaa kevyemmin nämä viimepäivät.

Viimeviikolla hän sai päähänsä testata montako puolikasta hän jaksaa viikon aikana juosta. Maanantai meni vielä huilatessa sunnuntain pitkän jäljiltä, mutta tiistaina alkoi puolikkaiden keräily 22:n kilometrin lenkillä. Keskiviikkona matka oli 21 kilometria, samoin kuin torstaina. Vaikka torstaina jalat tuntuivat jo hiukan väsyneiltä ei perjantaina voinut tyytyä yhtään sen lyhyempään matkaan. Lauantai sen sijaan meni huilatessa ja autossa istuessa, kun matkasimme pienelle syyslomareissulle minun lapsuusmaisemiini josta palasimme kotiin tiistaina.


Jokunen lukija saatta tämän kirkon tunnistaa...


Koska mieheni tavoittelee aina kovalla viikolla sataa kilometriä, oli viime sunnuntaina hänellä tavoitteena juosta vähintään 15km. Arvelin jo ennen kuin hän lähti tuolle viikon viimeselle lenkille, että tuskin hän malttaa jättää tuotakaan matkaa "vajaaksi". Silti pieni huoli alkoi hiipimään mieleen, kun miestä ei alkanut kulumaan takaisin mummolaan siihen aikaan kuin olin laskeskellut. Senverran monet lenkit mieheni on anoppilansa maisemissa juossut, ettei eksymisen varaa juuriikaan ole, mutta aina voi sattua jotain muuta. No, onneksi mies saapui vihdoin lenkiltä. Juuri sopivasti ruoka-aikaan. Ja kuten arvelin, oli hän juossut viikon viidennen puolikkaan. Kaikilla noilla puolimaratonin mittaisilla lenkeillä oli keksivauhtikin ihan kiitettävä, noin 5 min/km. Kaikenkaikkiaan kilometrejä viimeviikolle kertyi 106. Samoin toissaviikolla kilometrejä kertyi hiukan päälle sata.

Salitreenit ovat jääneet taas muutaman kerran väliin aikataulusyistä, mutta minä olen yrittänyt välillä tehdä kotijumppaa juoksulenkkien lisäksi. Tällä viikolla kerkesimme perjantaiaamusta salille ennen kuin työvuoroni alkoi klo 11.00. Koska tuo salitreeni oli viikon ainoa ja minulla ei ollut aikaa kuin noin reilu tunti, keskityin minä tekemään kokonaisvaltaisempia perusliikkeitä kuten kyykkyä ja maastavetoa.


Itse tykkään kirjata sarjat ylös niin on helpompi seurata kehitystä.


Mutta palataampa taasen juoksun pariin. Toissaviikon sunnuntaina juoksin syksyn ensimmäisen kymppini. Olin ajatellut juoksevani vain sateen piiskaaman vitosen, mutta mieheni oli sitä mieltä, että kymppi olisi minimi. No pitihän se näyttää, lähinnä itselle, että pystyisin siihen. Yhtään kertaa en edes pysähtynyt eikä vauhtia tarvinnut hidastaa kävelyksi. Kuvaamaankan ei tarvinnut ruveta, sillä jätin puhelimen suosiolla kotiin sateen takia.


Ensin mentiin pohjalle ja sieltä kivuttiin ylös.


Viimeviikon alkupuolella sai lenkit juosta edelleen aikamoisessa syyssateessa. Tiistaiaamuna riitti vitonen kaatosateessa. Keskiviikkona sade onneksi vähän taukosi ja maltoin juosta kutosen hiukan rauhallisemmin.


Aamulenkin jälkeen söin vasta kunnon aamiaisen. Ennen lenkkiä vain vähän muroja.


Viimeviikon keskiviikkona oli vielä puissa runsaasti lehtiä.


Perjantaina piti olla salipäivä, mutta punttitreeni vaihtuikin lenkkeilyksi. Ennen lähtöä arvuuttelin ääneen, että paljonkohan jaksaisin juosta. Mies oli sitä mieltä, että kymppi olisi taas minimi. Epäilin jaksaisinko, johon mies vastasi : "Jos et ole kympin kunnossa, juokse 12.

Ja arvaattekos kuinka siinä kävi. En ollut kympin kunnossa. Se tusinan verran kilometrejä tuli kerättyä. Maltoin pysähtyä kuvaamaankin vasta kun 11km oli mittarissa. Tosin jouduin tekemään pienen lisämutkan ja enkös onnistunut löytämään tienoon kuraisimman pätkän.


Onnistuin kuraamaan tossut kunnolla lenkin loppuvaiheessa.


Lopuksi vielä vika kilometri rauhallista hölkkää ja kotiin päästäessä fiilis oli mitä mahtavin.


Syksyn toistaiseksi pisin juoksulenkki.


Sunnuntain lenkii kotipuolessa osottautuikin sitten kiihtyvävauhtiseksi vitoseksi vaikka lähtiessä juoksufiilis ei ollut ihan huipussaan. Jotenkin oudosti kotikylän etäisyydet ovat vuosien saatossa lyhentyneet joten reittiä oli vaikea suunnitella etukäteen.


Piti ottaa rauhallisemmin, mutta vauhti vain kiihtyi loppua kohden.


Tämä viikko onkin sitten tosiaan otettu iisimmin. Alkuviikko lomailtiin lasten kanssa, mutta keskiviikkona oli aika palata töihin. Ihme kyllä sain itseni vielä työpäivän jälkeen lenkille. Sain päähäni, että haluan mittariin lukeman kahdeksan. Spurttasin vanhalle uimarannalle, jotta  kerkeäisin napata muutaman kuvan ennen kuin pimeys valtaisi tienoon. Huonoksi tuuriksi, mittarini päätti tallentaa suorituksen siinä vaiheessa. Arvelin juosseeni siinä vaiheessa vasta vajaan kilometrin, mutta eihän sitä voinut ottaa mukaan lukuun, kun kerran irralliseksi suoritukseksi. Ei auttanut kuin aloittaa alusta ja käynnistää mittari uudestaan. Sain kuin sainkin haluamani luvun lopulta mittariin. Juoksin varmuuden vuoksi vähän päälle kahdeksan kilometriä. Kun siihen lasketaan mukaan alkuspurtti, tuli tuona iltana juostua yhteensä reilu 9 km.


Lenkille lähtiessä alkoi hämärtymään. Kotiin päästessä oli jo pimeää.


Juoksukunto on siis taas paranemaan päin. Toisaalta minua kiinnostaisi keskittyä nyt loppuvuoden ajan enemmän saliharjoitteluun, mutta saa nyt nähdä. Ensi viikolla ainakin olisi tarkoitus käydä kahtena päivänä nostelemassa painoja.


keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Metsäterapiaa.



Mieheni luki kerran jostain, että vartti metsässä vastaa yhtä terapiakäyntiä.
No, pitkä penni tuli alkuviikosta säästettyä, sillä nautimme metsäterapiasta useamman tunnin ajan. 
 Parina edellisenä kesänä olemme retkeilleet perheen kanssa enemmän ja vähemmän, mutta tänä kesänä emme päässeet yhdessä kertaakaan kunnon patikkaretkelle. Jos oli hyvä sää, ei ollut muuten mahdollisuutta lähteä. Ja jos olisi ollut aikaa pakata eväät reppuun, oli joko huono sää tai joku meistä oli kipeänä.


Suon ja metsän rajalla.

Mutta nyt vihdoinkin meillä kävi tuuri. Vapaapäivä  ja kaunis sää sattuivat kerrankin samalle päivälle eikä kukaan perheestä ollut vuoteen oma. 

Itseasiassa pääsimme kerrankin miehen kanssa ihan kahdestaan pienelle retkelle. Tytöt olivat koulussa ja sen jälkeen kaverin luona ja pojalla sattui olemaan hoitopäivä. Miestäkään ei onneksi tarvinnut kauheasti houkutella lähtemään patikoimaan, vaikka edellispäivän 42:n kilometrin pitkälenkki varmasti painoi jaloissa.

Koska emme olleet katsoneet yhtään varusteita valmiiksi edellisenä iltana, meni meillä aamulla pieni tovi siihen, että saimme itsemme lähtövalmiiksi. Suuntasimme auton kohti Ruovedellä sijaitsevaa Siikanevaa, josta olen aikaisemminkin kirjoittanut. Siikaneva on vuonna 1988 perustettu soidensuojelualue. Laajuudeltaan Siikaneva on 9,5 neliökilometriä ja on täten Pirkanmaan suurin yhtenäinen suoalue. Se on loistava päiväretkikohde ja yksi meidän suosikeista.


Siikanevan soista osa on hyvin märkiä.


Noin tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme perille. Alkuun oli todella outoa, sillä ilman lapsia tuntui, että jotain puuttuu. Mutta hetken päästä osaimme jo nauttia metsän rauhasta ja siitä ympärillämme vallitsevasta harvinaisesta hiljaisuudesta.


Retken voi aloittaa kahdesta eri kohdasta.


Siikaneva kierros on n. 9,9km, mutta me kierrämme sen yleensä kahdeksikkona, jolloin matkasta saa hiukan pidemmän.


Me kuljimme hiukan yli 12 kilometriä.


Reitti on todella vaihtelevaa ja paikoin hiukan haastava. Laakeat suoalueet ja metsäisemmät osuudet vaihtelivat tasaiseen tahtiin. Suoalueiden läpi kulkevat pitkospuut olivat vaihtelevassa kunnossa ja välillä sai todella kävellä kieli keskellä suuta jottei horjahtanut suon märkään syleilyyn.


Osa pitkospuista oli paremmassa kunnossa kuin toiset.


Metsäpolkujakin löytyi moneen lähtöön. Oli helppokulkuisia ja kuivia osuuksia sekä välillä taas juurakkoisia ja märkiä osuuksia. Reitillä on myös muutama vaativampi lasku- ja nousuosuus.


Pienen ojan ylitys metsän siimeksessä.


Pieni osa poluista oli näinkin helppokulkuisia.


Viimeiseltä kilometriltä löytyi retken märin osuus, mutta onneksi tuostakin selvittiin kuivin jaloin.


Matkaa tehdessämme muistelimme parin vuoden takaista Ikimuistoista patikkaretkeä jonka koimme juuri noissa samoissa maisemissa. Se reissu jäi mieleen kovien ukkosrintamien ansiosta, jotka yllättäen pyyhkäisivät ylitsemme kesken retken.


Keskellä kaunista suomaisemaa.


Retken kohokohta on aina eväiden syöminen näköalapaikalla Jaarikanmaan laavulla. Vaikka oli maanantai ja syksy jo pitkällä, oli kaunis sää houkutellut muitakin retkeilijöitä paikalle. Saimme nauttia laavulla omasta rauhasta ehkä vajaan kymmenen minuutin verran.


Jaarikanmaan laavu on kokean kalliomäen päällä.


Retkieväät olivat hyvin perinteiset.


Kun eväät oli nautittu ja maisemia hetken ihailtu, oli aika jatkaa matkaa.


Maisema näköalapaikalta katsottuna.


Pysähdyimme vielä loppumatkasta eräälle suosaarekkeelle nauttimaan kupposen kahvia. Eikä mennyt muuten kuin viitisen minuuttia, kun saimme taas seuraa eräästä vanhasta pariskunnasta, jotka olivat kiertämässä Pikkulatosaaren 2,6km mittaista kierrosta.


Kuppi kuumaa kahvia, tai ainakin kohtalaisen lämmintä...


Sää suosi ja aurinko jaksoi paistaa. Kuljimme kaikessa rauhassa luontoa ihastellen. Olisimme mielellämme nauttineet maisemista vielä hetken pidempään, mutta viiden tunnin retkilyn ja akkujen lataamisen jälkeen oli aika palata rutiineihin ja lähteä hakemaan poikaa päiväkodista.

Lopuksi vielä jokunen luontokuva matkan varrelta...


Hämähäkin seitti.


Naavan määrästä tiesi, että ilma ympärillämme oli puhdasta.


Syksyn myötä värien kirjo luonnossa oli laaja.


Monen moisia sieniä nähtiin matkan varrella.


Peikkometsä.


Syysaurinko  tarjosi metsässä valon ja varjon leikkejä.