sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Vastatuulta.


Tällä viikolla on tuuli tuonut taas lisähaastetta treeneihin. 
Kova vastatuuli teki minun juoksustani extratahmeaa, mutta mieheni menoa se ei ole juuri hidastanut. Hän meinaan juoksi torstaina kevään parhaan kovavauhtisen kympin.


Torstaina olisi pitänyt olla vielä pipo päässä lenkillä. Sen verran kova tuuli puhalsi järveltä.


Olemmme kumpikin oppineet, että silloin, kun juoksu tuntuu kulkevan, on siitä silloin otettava kaikki irti. Torstaina miehelläni oli alunperin tarkoitus  juosta reipasvauhtinen 14km, mutta suunnitelmat muuttuivat jo heti alkumatkasta. Hän lähtikin tavoittelemaan kovavauhtista kymppiä.
Välillä myötäinen tuuli suorastaan painoi menemään entistä kovempaa, mutta kotiinpäin juostessa vastatuuli teki hengittämisestä työlästä. Kevään pölyt ovat tehneet hänen kohdallaan siitä jo muutenkin vaikeampaa.


Kevät tuo tullessaan kaikenmaalilman siitepölyt.


Vaikka olosuhteet yrittivät hankaloittaa tavoitteen saavuttamista, juoksi hän tämän kevään kovimman aikansa kymmenen kilometrin matkalle. Tällä viikolla hän on ottanut muutenkin taas ilon irti treenaamisesta edellisviikon täyslevon jälkeen.  Meillä on osa porukasta ollut pienessä kevät flunssassa. Nuorin on ollut poissa päiväkodista ja keskimmäinen muksu oli jokusen päivän kuumeessa. Tosin mies juoksi kaksi viikkoa sitten pienellä riskillä vielä pitkänlenkin (41km) kovanviikon päätteeksi, vaikka kurkku tuntui jo hiutusen karhealta. Hän kyllä tietää ettei se ehkä ollut järkevää. Mutta minkäs teet, jos toinen on jääräpää. Sen jälkeen hän pitikin sitten väliviikon juoksusta. Olo koheni loppuviikoa kohden joten jalkatreeniä salilla ei tarvinnut jättää kuitenkaan väliin.

 Miehelle lenkkipäiviä tälle viikolle kertyy 5 kpl + 1 salitreeni. Tämän päivän pitkä (todennäköisesti n. 40km) on vielä juoksematta Tähän mennessä kilometrejä on kuitenkin kertynyt jo reilu 60.


Maanantaina löysin itseni taas ojanpohjalta kesken lenkin, mutta onneksi vasta loppumatkasta.


Minun tämän viikon lenkit ovat olleet vähän tahmeita. Varsinkin torstain kotimatka vastatuuleen oli todella työläs. Maanantain pk-kymppi oli ihan ok. Varsinkin kun pitkästä aikaa pääsin juoksemaan yhden lempireiteistäni, joka on vihdoin kohtalaisessa kunnossa talven jäljiltä.


Peruslenkeillä yritän pitää vauhdin maltillisena.


Tiistaina juoskin pitkästä aikaa ihan aamusta. Koska edellispäivän lenkki painoi jaloissa, mennä himmailin ihan rauhassa kuusikilometriä ja nautiskelin auringonpaisteesta.


Jään rippeet lähilammella tiistaiaamuna.


Tänään minun piti juosta töihin vielä viikon viimeisenä lenkkinä, mutta jätän sen nyt väliin. Jo eilen olo oli sen verran väsynyt ja vetämätön, että katsoin parhaaksi ottaa iisisti. En meinaan haluaisi tähän väliin sairastua kovempaan flunssaan. Pieniä ensioireita, kun meinaan on jo havaittavissa. Jalat tuskin olisivatkaan olleet tänään  kovinkaan yhteistyöhaluiset. Perjantain salitreenin ansiosta ne tuntuvat olevan väärinpäin takalistossa kiinni.


Salilla tuli tehtyä mm. prässiä 10X130kg:lla.


Mutta olen minäkin päässyt kokemaan vauhdin hurmaa, vaikka meno on tällä viikolla vähän tökkinytkin. Viimeviikolla minä juoksin kaksi lenkkiä sen yhden salitreenin lisäksi. Alkuviikon lenkki oli kevyt peruslenkki, mutta torstain kotimatkasta tulikin vauhtilenkki.

Minulla oli menossa yhdeksän päivän työputki ja työpäiviä oli takana jo kahdeksan. Jalat tuntui töissä aika väsyneiltä, mutta siitähuolimatta jotenkin tuntui, että sinä päivänä juoksu saattaisi kulkea. Ja niinhän siinä kävi, että kerrankin meno oli lennokkaan tuntuista. Parhaan kilometrin ajaksi tuli peräti 5:43. No, tuo kilometri oli alamäki voittoinen, mutta mitäpä sen väliä. Mieltä se piristi kuitenkin.


Kevään ehdottamasti paras kotimatka


Toivon vaan, että kolmen viikon päästä minulle sattuisi hyvä päivä, kun on aika startata HCR:n puolikkaalle. Välillä, varsinkin kun juoksu ei kulje ei sitten millään, pieni pelko hiipii selkäpiihin. Mitähän siitäkin koitoksesta mahtaa tulla. Uskon kyllä, että jaksan matkan maaliin asti jos vaan olen juoksukunnossa. Mutta minkälaisella ajalla, niin se on arvoitus. Tuskaa siitä tulee, jos palaset ei loksahda kohdilleen. No, en kuitenkaan aijo ottaa paineita loppuajasta, vaan lähden tutustumaan avoimin mielin meille uuteen tapahtumaan ja fiilistelemään tunnelmaa.

Täytynee toivoa, ettei mitään muuta kovempaa vastatuulta ilmaannu näin lähellä kevään ensimmäistä tavoitetta. Orastavan flunssan lisäksi oiken jalan kalvojänne on alkanut hiukan ryttyilemään kanssani, mutta jospa se talttuisi venyttelyllä ja pallonpyörittämisellä.




sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Liian kovaa?



Voiko hidas mennä liian lujaa? Ilmeisesti voi ja se kostautuu.
Tunnustan. Kuulun niihin ihmisiin joilta karkaa mopo liian herkästi käsistä, kun on kyse urheilusta. Kun mieli haluaisi mennä lujempaa mihin kroppa on vielä valmis, käy tosinaan niin, että joutuu nöyrtymään ja vaihtamaan vaihdetta pienemmälle.


Jokainen askel vie kohti tavoitetta oli vauhti mikä tahansa.


Toissaviikolla juoksu tuntui kevyeltä ja iloitsin siitä, että jaksoin juosta taas vähän pidemmälle ja hiukan paremmalla vauhdilla. Keskiviikkona olin juossut kuusi kilometriä 6:53 keskivauhdilla ja heti torstaina jaksoin juosta 15 kilometriä 6:38 vauhdilla. Huilasin pari päivää ja sunnuntaina oli taas lenkkipäivä. Aurinko paistoi pilvien lomasta ja juoksu tuntui kulkevan. Innostuinkin juoksemaan peräti 18 kilometriä, joka on nyt kevään pisin juoksemani matka. Tiedän, että olisi pitänyt ottaa ihan rauhallisesti, mutta en vain malttanut.


Juomatauolla otettu kuva.


Kevään toistaiseksi pisin pitkis.


Mutta ilmeiseti ahnehin liikaa liian aikaisin. Sitä kun pitäsi muistaa, että se maltti on valttia.Varsinkin kun en ole mikään huippukuntoinen ravuri. Vaikka seuraava viikko olikin sitten kevyt viikko ja oli huilannut kolme päivää, tuntui torstain kotimatkajuoksu todella raskaalta. Hidastin vauhtia. Yritin ottaa kevyesti, mutta se ei auttanut. Ilmeisesti en vain ollut vielä palautunut kunnolla edellisetä pitkästä lenkistä.Viiden kilometrin jälkeen turhauduin. Kun ei kerran kulje, niin miksi vääntää väkisin. Vaihdoin kokonaan kävelyksi ja soitin äidille. Viimeiset vajaat kolme kilometriä meni sitten rupatellessa ja kotiovella kiitin äitiäni lenkki seurasta.


Jäätävästä tuulesta huolimatta oli pysähdyttävä kuvaamaan. Pyhäjärvi 23.3.2017.


Miehelläni oli kanssa vuorossa lepoviikko joten päätimme yhdessä ottaa lunkisti myös loppuviikon. On todella harvinaista ettei mieheni lähde lenkille sunnuntaina. Siksi hyödynsimmekin tilaisuuden ja vietimme kunnon herkkuviikonlopun.


Lauantai-illan herkut.

Sunnuntaipäivän itseleivottu herkku.


Ilmeisesti lisälepo auttoi sen verran, että jaksoin taas tämän viikon tiistaina juosta kympin noin seitsemän minuutin vauhdilla. Kauhean helpolta  meno ei edelleenkään tuntunut, vaikka yritin ottaa kevyesti. Loppumatkasta piipahdin katsomaan onko Pärrinkoskessa vielä jäitä. Lähellä oli etten telonut itseäni liukkailla kivillä. Onneksi sain kuitenkin pidettyä tasapainon yhden pahan horjahduksen jälkeen. Jos olisin kaatunut selälleni, olisi voinut käydä huonosti.


Jäätä riittää vileä metsän siimeksessä.


Kevään viimeisiä jäitä Pärrinkoskessa.



Keskiviikkona kävimme kolmen viikon tauon jälkeen salilla treenaamassa jalkoja. Taas tuli huomattua se, että pitäisi yrittää käydä joka viikko salilla. Kun parit treenit jää väliin, näkyy se heti tekemisen meiningissä. Pakko oli tehdä sarjat kevyemmillä painoilla kuin viimeeksi. Ja ylipäätään pitäisi pitää parempaa huolta lihaskunnosta. Huomaan taas alkaneeni lipsumaan kotijumpasta. 

Torstaina oli jalat tietenkin jumissa edellispäivän treenin takia, mutta kävin pienellä veryttely lenkillä ennen iltavuoroa. Otin tavoitteeksi mennä mahdollisimman rauhallisesti ja siinä onnistuin. No, välillä oli pakkokin ihan vain hipsutella, sillä valitesmani reitti ei ollut vielä täysin jäästä vapaata.


Hiukan sai tuossa mäessä liukastellessa, mutta onneksi suunta oli alaspäin...


Perjantaina olin ajatellut pitää lepopäivän, mutta kun katselin lauantain säätiedotusta, muutin mieleni. Juoskin siis perjantaina aamuvuoron jälkeen kotiin kuivassa säässä sen sijaan, että olisin kastellut itseni lauantaina kylmässä vesisateessa. Miestäni ei eilinen vesisade haitannut. Hän kävi lenkillä suunnitelmiensa mukaan. Silloin kun on kova viikko, niin juostaan vaikka sataisi sammakoita. Tänään oli vuorossa vielä pitkälenkki, joka on viikon kuudes juoksu. Kilometrejä tälle viikolle kertyi 100.


Pyhäjärvi perjantaina 31.3. Jäätä enää länsirannalla.


Tuosta perjantain kotimatkasta jäi onneksi parempi maku kuin edellisviikon juoksusta. Tosin aikaa ja vauhtia en tiedä, sillä unohdin aamulla ottaa sykemittarin mukaan. Vaikka naureskelemmekin aina sille, ettei sellaista ole koskaan tapahtunut mistä ei ole todistusaineistoa, niin toisaalta oli vaihteeksi rentouttavaa juosta ilman ajanottoa. Anoin itselleni luvan edetä niin hitaasti, kuin suinkin. Rennosti hölkötellen, ilman painetta "hyvästä ajasta".  Kun kerran olen hidas juoksija, niin mitä sitten. Matka on kuitenkin aina saman mittainen juoksi sen sitten neljän tai kahdeksan minuutin vauhdilla.

Mutta en aijo luovuttaa. Vielä on noin kuusi viikkoa aikaa treena Helsinki City Runin puolikkaalle ja noin 130 päivää Helsinki City Maratonille. Tänään lähdin omalle pitkikselle mieheni tsemppaamana. Hän tuntuu uskovan minuun enemmän tällä hetkellä kuin minä itse.


Sunnuntain sumuinen sää. Ainakin riitti happea ilmassa.


 Fiilis ei ollut lähtiessä paras mahdollinen, mutta harmaasta säästä huolimatta se parani matkan edetessä. Kun maltoin taas ottaa ihan rauhassa ja pitää vauhdin maltillisena niin 15 kilometrin tavoite tuli saavutettua. Ei ehkä niin hyvällä loppuajalla kuin toissa viikolla, mutta sillä sillä vauhdilla millä minun on vielä maltettava mennä jotta peruskuntoni kehittyy ilman liian suurta kuormitusta.


Viikon paras lenkki, vaikka lähteminen olikin vaikeata.


Nyt ei auta kuin tyhjentää mieli turhasta painolastista ja suunnata eteenpäin tavoitellen keveitä askeleita.





sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

JuoksuKaveriKirja



Näin kevyellä viikolla on ollut hyvin aikaa ottaa osaa Takomorunnersin maaliskuun blogikirjoitushaasteeseen ja vastailla  Takomorunnersin juoksukaverikirjan kysymyksiin. Keskenkasvuisena muistan kirjoitelleeni kerran jos toisenkin kavereiden ystäväkirjoihin ja slämäreihin. Mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun vastailen tälläiseen sähköiseen kaverikirjaan. Ne ovatkin kasvattaneet suosiotaan täällä somessa viimeaikoina.

Ja sitten niihin kysymyksiin...

Kuka olet?
Olen Laura, Juoksuhullun vaimo ja kahden esiteinin ja yhden uhmaikäisen äiti.


Muisto viime kesältä. Kuvassa kaksi nuorimmaista.


Missä päin vaikutat?
Olen lähtöisin Saimaan rannalta, mutta muutaman mutkan kautta ajautunut Pirkanmaalle. Olen ollut Tamperelainen yli 12 vuotta. 



Nykyinen kotikaupunkini.

Mitä teet työksesi?
Olen myyjänä vaatekaupassa.
 
Mitä harrastat?
Juoksun ja kuntosalin lisäksi harrastuksiin kuuluu maalaaminen, korttien askartelu, käsityöt sekä jonkun asteinen valokuvaaminen. Meillä keräillään myös legoja.


Kolme viimeisintä korttia jotka olen askarrellut.


Lempiruokasi?
Top 3 ovat varmaankin Punainen makarooni, Lasagne ja Aurajuusto-kana.
 


Lasagnea kera salaatin ja ruisleivän.


Mitkä on lempilajisi?
Eiköhän se ole tuo juoksu. Vahvana kakkosena kuntosali.


Hyvästä lihaskunnosta on hyötyä myös juoksun harrastajalle.



Minkä merkkinen juoksukenkä olisit?
Jaahas, tuohon en taida osata vastata. Toisinaan osaan kyllä olla piikikäs kuin Sarvan nastatossut.

 

Suurin osa talven lenkeistä tuli juostua Sarvan nastalenkkareilla.

 Kerro lempparikisasi jos sellaisia on?
Kisakokemusta on sen verran vähän, ettei omaa lempparia ole vielä kerennyt muodostumaan. Mieheni on tosin tykännyt eniten Tukholman Maratonista.

Mikä on paras juoksutuloksesi?
Ainoa virallinen tulos on maratonilta joka on 5:08:32. Muita epävirallisia tuloksia on: 5 km 28:58, 5:48 min/km, 10 km 1:03:45, 6:22 min/km. Parhaan puolikaan olen juossut toistaiseksi aikaan 2:22:33, 6:45 min/km

Mikä on mieleenpainunein liikuntahetkesi?
 Kyllä se varmaankin on ensimmäisestä maratonista selviäminen. 


Ensimmäinen maratonmitalli kaulassa.


Mitkä ovat vahvuutesi liikkujana?
Periksiantamattomuus. Sisulla olen vienyt monet lenkit loppuun asti.

Entä heikkoutesi?
Pää haluaisi mennä kovempaa kuin mihin jalat kykenee, joten en aina malta menna niin rauhallisesti kuin ehkä pitäisi.

Jos saisit lisätunteja vuorokauteen?
Retkeilisin lasten kanssa enemmän ja taiteilisin enemmän. Nykyään ei tahdo löytyä aikaa maalaamiselle.

 
Yksi maalaamistani tauluista.


Mitä haaveita sinulla on juoksun suhteen?
Haluaisin pystyä juoksemaan kovempaa ja jaksamaan pidempiä matkoja.

Missä maassa haluaisit juosta?
Matkustaminen Uuteen-Seelantiin on ollut haaveissa jo pitkään.



Keksi itsellesi supersankarinimi seuraavaa juoksukisaa varten:

-SuperPallero- 
Mieheni on kutsunut minua vuosia Palleroksi, joskus myös julkisesti... 
Nimi ei ole koskaan liittynyt mitenkään kokooni, vaan sillä on ihan oma stoorinsa.


Jos sinäkin haluat ottaa haasteen vastaan ja vastata juoksukaverikirjaan, niin kopioi kysymykset ja vastaile vaikka kommenttikenttään. Tai voit laittaa myös linkkin osoitteeseen josta sinun vastauksesi löytyvät.



sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Juoksua ja tukisukkia*


Kevät se saa ihmeitä aikaan. 

Jännä miten paljon tuo kevät vaikuttaakin juoksuun. Ainakin oma askel on tuntunut hiukan keventyvän sitä mukaa, kun valon määrä on lisääntynyt. Myös sulaneet kadut ja eritoten auringon paiste kirvoittaa juoksemaan kovempaa, kauemmin ja pidemmälle.

 Kuluneeseen viikkoon on kuulunut tossujen kastelua loskassa, juoksua auringon paisteessa sekä tukisukkien testailua.


Tähän viikkoon mahtui onneksi sadepäivien lisäksi pari aurinkoistakin päivää.


Sain viikolla Color4carelta tukisukat testattavaksi. Color4Care on vuonna 2011 perustettu Pohjoismainen verkkokauppa joka haluaa tuoda lisää väriä hoitoalalle. Heidän valikoimiinsa kuuluu tukisukkien lisäksi nimikylttejä, työkenkiä, hoitoalan työvaatteita ja hoitovälineitä.


Sukat toimitettiin kätevästi kotiin asti.
 

Itse en työskentele hoitoalalla, mutta vietän paljon aikaa jalkojeni päällä. Vaatemyyjänä  päivät kuluvat seisten ja kävellen ympäri myymälää. Varsinkin kiireisinä  päivinä tulee otettua paljon askeleita päivän mittaan. Lsäksi, kun harrastan juoksemista, ovat jalkani välillä kovilla.

Tukisukat on suunniteltu lisäämään verenkiertoa jaloissa. Ne vähentävät turvotusta ja autavat näin väsyneitä jalkoja. Color4caren tukisukissa on 74% puuvillaa ja ne ovat miellyttävät jalassa. Nämä sukat ovat niille jotka eivät halua tyytyä tavallisiin mustiin sukkiin vaan kaipaavat väriä elämään. Verkkokaupan laajasta valikoimasta löytyy hauskoja värivaihtoehtoja joista itse valitsin Mausteiset. Olen käyttänyt sukkia nyt parina päivänä töissä ja välillä myös kotona ja olen tykännyt. Sukat puristavat juuri sopivasti ja jalat eivät ole iltaisin olleet ihan niin väsyneen tuntuset kuin aijemmin.


Tästä klikkaamalla pääsee tutustumaan Color4Caren tukisukkavalikoimaan.

Mutta sitten juoksun pariin.

Malttia on ollut hankalampi pitää matkassa mukana viime päivinä. Varsinkin torstaina juoksu kulki yli odotusten.


Keskiviikon kutosella kastui tossut kerran jos toisenkin.


Olimme alunperin suunnitelleet salitreeniä torstaille, mutta muutimmekin suunnitelmia, kun säätiedote lupaili kaunista auringonpaistetta. Eihän viikon kauneinta päivää voinut täysin neljän seinän sisällä viettää. Ja koska mies oli halunnut pitää tiistaina lepopäivän, vaikutti sekin siihen, että sali vaihtui juoksuun. Tuota vaihtoa ei tarvinnut kyllä jälkikäteen harmitella, sillä itse juoksin toistaiseksi yhden tämän vuoden parhaista juoksuista.

Olin ajatellut juosta vain kevyen kympin ja valmistautua sen jälkeen rauhassa iltavuoroon. Mies tosin oli sitä mieltä, että 12 km on minimi. Katselin lähtiessä kelloa ja ajatelin, että miksipä ei. Kerkeisin sen matkan kyllä juosta.

Jo heti alussa askel tuntui yllättävän hyvältä, vaikka olinkin edellisenä päivänä juossut sen kohatalaisen reippaan kutosen paikoin loskassa tarpoen.

Pääsääntöisesti sain juosta pitkin sulaneita kävelyteitä. Katupöly pöllysi vaikka paikoin sepeliä olikin jo yritetty putsailla pois.


Vasta kympin jälkeen maltoin pysähtyä ottamaan kuvia.


Loppumatkasta oli aivan pakko kiertää hiekkaharjun kautta, jotta pääsi edes hetkeksi pois asvaltilta ja pölyn keskeltä. Arvelin, että osa pätkästä saattaisi olla vielä huonossa kunnossa. Ja niinhän se olikin. Onneksi jäistä osuutta oli vain kolmisensataa metriä.


Oli mahtavaa juosta keveillä Adidaksilla vaikka lyhyellä osuudella ne olikin vähän liukkaat.


Luonto herää pikkuhiljaa horroksesta. Matkan paras osuus. Hiekkainen metsätien pätkä.


Valon ja varjon leikkiä.


 Uhrasin töihin valmistautumisajasta reilun vartin juoksulle, sillä en millään meinainnut malttaa lopettaa.  Loppuen lopuksi matkaa kertyi kaiken kaikkiaan 15 kilometriä mikä on toistaiseksi kevään pisin lenkkini. Fiilis oli aivan mahtava juoksun jälkeen.


Kevään toistaiseksi parhaat lukemat.


Mieheni on toipunut ja palautunut hyvin viimekuun kotirataultrasta. Viimeviikolla hän juoksi taas melkein maratonin pitkänälenkkinä. Kokonaiskilometreiksi kertyi 113. Tämä viikko on ollut kanssa vauhdin täyteinen treeniviikko, kun miehellä on takana jo kolme kovavauhtisempaa lenkkiä.  Salitreeni tosin tuli tosiaan jätettyä väliin, kun tiistaina otettiin levon kannalta ja käytiin vain asioilla. Tällä hetkellä meillä kun eletään enemmän juoksun kuin lihaskunnon ehdoilla. Liikaa ei parane salitreeneistäkään lipsua, jotta paketti pysyisi jatkossakin kunnolla kassa.

Enää on noin kahdeksan viikkoa HCR:ään, joten on aika taas laittaa tossut jalkaan ja suunnata viikon viimeiselle lenkille. Saa nähdä paljonko tälle päivälle kertyy kilometrejä. Sää on ainakin mitä mainioin.


Aurinkoista kevään alkua kaikille!


*Yhteistyössä Color4Caren kanssa.



sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kotirataultra 2017, 50 km ja vähän päälle.



Mieheni kävi viikko sitten laskiasissunnuntain kunniaksi suorittamassa Kotirataultran. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun hän juoksi 50 kilometriä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun hän juoksi sen virallisena Kotirataultra-päivänä. Me jopa siirsimme talvilomareissuun lähtöä muutamalla päivällä, jotta juoksu onnistui sunnuntaina kotikulmilla.

Kotirataultra 2017.


Kyseessähän on omatoiminen kisa joka käytiin Suomessa jo 26. kerran. Ilmiö on kansainvälinen ja maailmalla se on juostu vain yhden kerran enemmän kuin täällä meillä. Tarkoituksena on juosta 50 km juuri siellä missä kukin sen itse haluaa. Jokainen saa suunnitella reittinsä itse ja juosta sen siihen kellon aikaan mihin se parhaiten sopii. Matkaa ei tarvitse edes juosta yhtäjaksoisesti. Jos siltä tuntuu voi välillä käydä vaikka kotona syömässä ja huilaamassa, mutta myös se aika huomioidaan suoritusajassa. Jokainen huolehtii ajanotosta ja huollosta itse. Tänä vuonna suorituspäivät olivat 29.1 ja 26.2. 

Mieheni huilasi juoksusta koko alkuviikon, sillä takana oli taas kaksi kovaa sadan kilometrin juoksuviikkoa. Mies suunnitteli mielessään reittiä ja seuraili säätiedotuksia.


Toteutunut reitti.


Kun sunnuntain juoksupäivä koitti aloitettiin aamu tuhdilla aamupalalla ja varusteiden laittamisella kuntoon. Mukaan hän tarvitsi tietenkin nestettä ja energiaa, sillä tarkoituksena oli juosta matka yhtenä lenkkinä. Jos olisi ollut kesäkeli olisin voinut lähteä pyörällä seuraksi ja huoltojoukoksi, mutta koska en ole talvipyöräilijä sai mieheni pärjätä tällä kertaa omillaan.  Mieheni ei ylleensä ota puhelinta mukaan juoksulenkille, mutta tällä kertaa pakotin hänen ottamaan se mukaan. Ihan vain varmuuden vuoksi.


Repussa leipää ja piimää vaan... ei kun urheilujuomaa ja energiapatukoita.


Miehen aamulla startatessa matkaan oli sää pilvinen ja yöllä alkanut lumisade oli tehnyt juoksualustasta pöperöisen. Onneksi lumi oli sentään kevyttä pakkaslunta joka ei kastellut vaatteita.


Ja matka alkaa.


Lunta oli kuitenkin satanut sen verran että se teki juoksemisesta raskaampaa.  Muutamat osuudet olivat huonommassa kunnossa kuin toiset. Varsinkin, kun sunnuntaisin ei kävelyteitä juurikaan aurailla.

Mies otti taktiikaksi juosta tasaisella ja maltillisella vauhdilla. Liian kova vauhti yhdistettynä ei niin hyviin olosuhteisiin olisi voinut koitua kohtaloksi tuolla matkalla.

Mielessään hän jakoi matkan viiden kilometrin osuuksiin ja kun yksi osuus oli takana oli aika juoda. Nestettä oli matkassa kolmisen  litraa ja kaikki tuli juotua.  Ensimmäisen kerran lisäenergiaa hän haukkasi patukasta noin 25:n kilometrin kohdilla ja sen jälkeen hän otti haukkuja tasaiseen tahtiin.

Ensimmäiset 40 kilometriä meni alle neljään tuntiin. Sen jälkeen mieheni alkoi varmuuden vuoksi hiukan jarruttelemaan menoaan. Missään vaiheessa meno ei tuntunut liian raskaalta vaikka reitti oli mäkinen ja luminen. Toki jalat väsyivät loppua kohden, mutta totaalista katkeamista ei tapahtunut missään vaiheessa. Mieheni olisi kuulemma jaksanut juosta jopa 60 kilometriä, mutta koska hän tiesi meidän muiden odottavan kotona, malttoi hän lopettaa 51:n kilometrin jälkeen ja kotiin saapui tyytyväinen mies.


Kotirataultran yhteenveto.


Miehen juostessa kävin minä lasten kanssa pulkkailemassa. Parin tunnin ulkoilun jälkeen kerkesimme  tyttöjen kanssa vielä leipomaan laskiaisen kunniaksi pullaa. Tilaisuus oli käytettävä hyväksi sillä meillä on paras aika sotkea keittiö juuri silloin, kun mies on poissa jaloista.


Lasten kanssa leivottu laskiaispulla


Nyt meillä onkin vietetty talvilomaa lasten kanssa. On otettu rennosti, ulkoiltu ja käyty moikkaamaassa Mummoa ja Vaaria minun lapsuuden maisemissa. Olen minä muutaman lenkinkin käynyt alkulomasta juoksemassa. Sain pitkän lenkin venytettyä 14:ta kilometriin. Minusta ei siis ihan vielä ole ultrajuoksijaksi. Tuskin koskaan tulee olemaankaan, mutta eihän minun pitänyt koskaan maratoniakaan juosta.


Lomaviikon toinen lenkki oli 12 km.

 


sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Seitsemän viikon kehitys.



Tämä vuosi on lähtenyt siinä mielessä hyvin käyntiin, että olen päässyt treenaamaan jo peräti seitsemänä viikkona putkeen. Täytynee koputtaa puuta, ettei vaan tämä hyvä vire katkea. Viimevuoden loppupuoliskolla, kun tuli levättyä ihan tarpeeksi laakereilla sairastelujen takia. 


Matkalla työmaalle. Maisemareitti tuo vähän lisää mittaa matkaan.


Tammikuun toisena päivä kävin ekalla lenkillä pitkän tauon jälkeen ja se lenkki oli yhtä tuskaa. Hyvä jos jaksoin kilometriä juosta yhteen menoon. Jokunen viikko menikin kävelyä ja juoksua yhdistellen. Siitä sitten pikkuhiljaa juoksupätkät pitenivät eikä ylämäkiäkään tarvinnut enää jossain vaiheessa kävellä. 

Alkuun peruslenkit oli 4-6 km. Mutta nyt jaksan taas juosta työmatkan, joka on  7- 8 km riippuen reittivalinnasta. Yleensä valitsen maisemareitin joka on tasan kahdeksan kilometriä. Muutamalla lisämutkalla on helppo saada matkasta vieläkin pidempi, mutta ehkä sitten kevään edetessä.


Maisema ei ole koskaan aivan samanlainen.

 Täytyy kyllä olla tyytyväinen kehitykseen, sillä ilman tuota hyötyliikuntaa olisi tälläkin viikolla juoksumahdollisuudet jääneet vähiin aikataulujen takia. Työmatkajuoksu vaatii vaan hiukan enemmän ennakointia ja suunnittelua kuin ihan vain lenkille lähtö kotiovelta. Joko täytyy ottaa aamulla mukaan juoksuvaatteet, jos tarkoituksena on juosta työvuoronjälkeen. Tai sitten täytyy jo edellisenä päivänä viedä eväät ja jättää työvaatteet töihin ettei aamulla tarvitse juosta reppu selässä.


Harmaa sunnuntai.


Sunnuntain työmatkajuoksu oli kuudes tämän vuoden puolella ja ensimmäisen kerran juoksin töistä kotiin parisen viikkoa sitten. Silloin aikaa meni tunti ja kaksi minuuttia, mutta nyt matka taittuu vähän alle tuntiin. Matka kaupunkiin päin taittuu hiukan nopeammin, sillä siihen suuntaan on vähemmän ylämäkiä kuin kotiin päin juostessa.


Töihin päin tulee aina juostua reippaammin, että kerkee laittamaan itsensä työkuntoon ennen vuoron alkua.


Tämän viikon kaikki kolme juoksulenkkiä olivat itseasiassa työmatkajuoksuja. Sunnuntain lisäksi juoksin töihin tiistaina. Perjantaina oli suunta taas kotiin päin. Tosin en tiedä lasketaanko perjantain juoksua sillä siitä ei ole mittarissa todistusaineistoa. Unohdin meinaan mittarin kotiin. Me kun aina miehen kanssa naureskellaan, ettei niitä kilometrejä ole juostu jos niitä ei mittarissa näy.

 Torstainakin kävin lenkkillä, mutta se oli kevyt kuuden kilometrin kävely/hölkkä lenkki rattaita työnnellen. Jalat olivat keskiviikon salitreenistä sen verran taas jumissa, että katsoin parhaaksi ottaa iisimmin.


Keskiviikon salitreenin muistiinpanot.


Viimeviikolla kolmesta lenkistä kaksi oli kanssa hyötyliikuntaa ja yksi oli pitkä. Nyt pisin lenkki sitten viimesyksyn on 13 kilomtriä. Vähitellen minunkin matkani siis pitenee ja  ajatus puolikkaan juoksemisesta toukokuun HCR:lla ei tunnu enää niin utopistiselta. Tosin elokuun maratonhaaste vielä hirvittää. Mutta onneksi tässä on vielä hyvin aikaa harjoitella Helsinki City Maratonia varten.


Helsinki Running Events 1-2017 lehdessä oli paljon inffoa kevään juoksutapahtumasta.


Miehellä on takana taas kaksi kovaa juoksuviikkoa ja kilometrejä on kertynyt siinä ajassa kasaan 200. Mies on pyrkinyt peruslenkeillä rikkomaan vauhtia ja rytmitystä. Pitkätlenkit hän taas juoksee tasaisemmalla vauhdilla ja niiden pituus vaihtelee noin kolmestakympistä neljäänkymppiin. Ensi viikon pitkälenkki tuleekin olemaan jo ultramatka, sillä mieheni meinaa suorittaa 50:nen kilometrin kotirataultran. Alkuviikosta hän yrittää ottaa pari päivää ihan levon kannalta, sillä kahteen viikkoon hän ei ole yhtään kunnon lepopäivää malttanut pitää.


Ystävänpäivänä oli luontokin sydämmellisellä tuulella. Pakko oli juosta töihin, että sain nauttia edes hetken auringosta ennen pitkää iltavuoroa.


Niin ja huomasin muuten, että blogini täytti lauantaina  kaksi vuotta!
Ilokseni olen saanut huomata, että teidän lukijoiden joukko on pikkuhiljaa kasvanut. Kiitos siitä, että olette juttujani lukeneet ja toivottavasti jatkossakin viihdytte blogini parissa. 

Mukavaa kevään odotusta teille kaikille!


*Osallistumiset HCR:lle ja HCM:lle saatu blogin kautta