sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

2 X 10 km.

Tällä viikolla juoksin vain kaksi 10 kilometrin lenkkiä. Molemmilla kerroilla reitti oli melkein sama, mutta fiilis ja meno kummallakin kerralla erilainen.

Lauantaina meno oli nihkeetä ja jalat raskaat. Ja koska juoksu ei oikein kulkenut, päätin ottaa rennommin. Miksi vääntää väkisin ja pyrkiä huippusuoritukseen, jos kerran päivän kunto ei anna siihen edellytyksiä. Nautiskelin siis auringonpaisteesta, lintujen laulusta ja maisemista hölkötellessäni rauhallisesti eteenpäin. Ja koska en ottanut paineita suorituksesta, pysähtelin välillä ottamaan kuvia lempireittini varrelta. Kuvat ovat samassa järjestyksessä kuin missä ne ovat lenkin aikana otettu.

10 km 10 kuvaa.

Sääksjärvi.

Hiekkatien varrelta.

Toivio.

Hiekkaharju.

Maisema hiekkaharjun päältä.

Pärrinkoski. Tätä kuvaa varten jouduin poistumaan hetkeksi vakioreitiltä.

Kuva ei anna täysin oikeutta oikealle tunnellmalle.

Lemppari hiekkatienpätkä, jonka kautta pyrin juoksemaan melkein joka lenkillä.

Peltolampi.

Vanhan uimarannan mänty.

 ---

Keskiviikon lenkillä taas juoksu kulki ja paransinkin omaa kympin aikaani melkein viidellä minuutilla.


Tänään, sateisena sunnuntaina minä olen viettänyt lepopäivää. Tosin taas mieheni on parasta aikaa juoksemassa pitkäälenkkiä. Taitaa palata kotiin aika uitettuna juoksijana.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Melkein lepopäivä.

Heille, jotka ovat lukeneet edellisen kirjoitukseni, voin ilokseni kertoa, että herkut pysyi tuona iltana kaapissa. ; )

Tänään minun oli tarkoitus pitää lepopäivä, mutta on tänään hiukan tullut pyöräiltyä ja hölkkäiltyäkin.

Aamulla saatoin pyörällä keskimmäisen lapsen koululle eskariin tutustumaan. Matkaa meiltä koululle on n. 1,6 km. Saman matkan taitoin uudestaan parin tunnin päästä. Tuolla kertaa olin liikkeellä jalkaisin ja rattaiden kanssa. Olin suunnitellut lähteväni aijoissa, jotta voisin kävellä rauhassa, mutta pikkuherra järjesti lisähommaa juuri ennen lähtöä. Jouduinkin sitten hölkkäilemään hikihatussa, jotta en kauheasti myöhästyisi neidin hausta. Onneksi menomatka on suurimmaksi osaksi alamäkeä. Kotiinpäin rahallisesti löntystellen, ja ekaluokkalaisen puheripulia kuunnellen.

Jalat ovat olleet tänään tönköt eilisen saliharjoittelun jäljiltä. Lisähaastetta päivän treeneihin sain kovasta tuulesta, sillä kuljin matkan keskustaan pyörällä. Mennessä valitsin suoremman ja tylsemmän reitin jolle tuli mittaa 7.3 km. Kotimatkalle kertyikin sitten matkaa 11 km, koska valitsin mukavemman maisemareitin.


Tosin tuuli oli vieläkin voimakkaampi rannan tutumassa, kun ajoin Arboretumin kautta.


Välillä tuuli puhalsi niin kovaa sivulta, että pyörä meinasi kaatua ja välillä taas edestäpäin niin ettei meinannut eteenpäin päästä.

Keskiviikkona tuuli ei onneksi ollut vielä yhtä älytön kuin torstaina, kun kävimme ekaa kertaa pyöräilyllä koko perheen voimin.


Yllätyimme kuinka hyvin reissu meni, sillä pikkuherramme oli ensimmäistä kertaa pyörän kyydissä. Vaikka vauhtia oli välillä enemmänkin, ei poika ollut moksiskaan.


Kun tulimme pikkupyöräilyltä kotiin, hytkyi jäppinen istuimessa siihen malliin, että olisi vielä pitänyt jatkaa matkaa. Saa nähdä millainen hurjapää pojastamme kasvaa.

Kohta lähdemmekin pienelle iltapyöräilylle.
 Saa nähdä kuinka tämän päivän reissu menee.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Paluu arkeen ja ruotuun.

Ihan ensimmäiseksi toivotan sinut tervetulleeksi ulkoasultaan uudistuneeseen Juoksuhullun vaimo- blogin pariin! Vaikka ilme on uusi pysynee sisältö samantyyppisenä kuin tähänkin asti.

Meillä tosiaan vietettiin viikonloppuna tuplasynttäreitä ja herkuteltua tuli urakalla.

Aina paluu arkeen syömisten suhteen ei käy helposti. Ei ainakaan tälläisen sokerihiiren kohdalla, kuin minä. Ja tunnustan, olen myös tunnesyöjä. Joskus nuorempana väitin, etten ole, mutta nyt myöhemmin olen joutunut nuokin sanat syömään.

Maanantaina oli siis vakaa aikomus palata  normisyömisten pariin ja jättää herkujen syöminen toistaiseksi. Koska olen innokas leipomaan ja kokkaamaan, oli herkkuja jäänyt vielä juhlien jäljiltä kaappiin. Muksuillekkin syötin päivällä viimeiset lusikkaleivät. 

Ei muksut ihan noin montaa pikkuleipää sentän syöneet.

 Päivän olin pinnistellyt sokerihimoa vastaan, mutta illalla mieleni antoi periksi. Kun muksut oli saatu nukkumaan ja miheni meni suihkuun, kaivoin minä kaneliässät kehiin.

Muksujen tekemiä kaneliässiä.

 Niin ja taisin minä vähän suklaatakin syödä. Meillä isomummi pitää huolen, ettei lasten karkkijemma kovin helposti tyhjene. Vuosien saatossa valitettavasti osa herkuista on kadonnut lasten suun sijasta äidin suuhun...

Myös mieheni on aikamoinen herkuttelija. Ja vaikka hän juokseekin todella paljon, joutuu hänkin hiukan tarkkailemaan syömisiään, jottei paino pääse karkaamaan älyttömiin lukemiin.
Maanantai iltana hänelle kävi samoin kuin minulle. Sokerihimo oli iskenyt niin suureksi, että kun minä olin mennyt nukkumaan oli puolisoni vuorostaan vastannut pikkuleipien kutsuhuutoon. Aamulla kun menin keittiöön, oli tiskipöydällä enää vain tyhjä rasia.

Mieheni pystyi kyllä eilen palaamaan ruotuun, toisin kuin minä. Venähtäneen kauppareissun takia, ruokailuvälikin venyi liian pitkäksi. Se kostautui taas illalla. Vaikka ruokaa tuli syötyä reilusti alkuillasta, olivat mieliteot taas pinnassa. Ja niinhän siinä taas kävi. Kun lapset oli nukkumassa ja mies suihkussa, olin minä lasten karkkijemman kimpussa. 

Se on kyllä kumma. Vaikka tiedän ettei herkkujen syöminen todellakaan edistä tavoitteitani. En silti pysty aina pitämään näppejäni erossa niistä vaikka miten yritäisin vastustella.

Olenkin vuosien saatossa oppinut olemaan itseäni kohtaan hiukan armollisempi, sillä tiedän, että aina minulla tulee jossain vaiheessa raja vastaan. Jos tunnen oloni stressaantuneeksi tai tunteet ovat pinnassa, on silloin hankalampi kontrolloida syömisiä ja tulee ylilyöntejä. Olen myös oppinut, ettei muutaman päivän repsahdus ole maailanloppu. Jossain vaiheessa pytyn aina kuitenkin jatkamaan terveellisempää elämäntapaa ja palaamaan ruotuun.

Katsotaan miten minun tänään käy. Ainakin tähän iltapäivään mennessä on itsekuri pitänyt. Jospa tämä avautuminen auttaisi ja homma pysyisi illallakin vielä halussa ja herkut kaapissa. 


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Testilenkki

Tämä viikonloppu on mennyt juhliessa ja herkutellessa.


Minun ja tyttäreni syntymäpäivät ovat tässä huhtikuun lopulla niin lähellä toisiaan, että juhlimme niitä aina samaan aikaan. Samalla juodaan aina myös mieheni nimipäiväkahvit. 

Lauantaina siis pidimme kumpikin lepopäivän urheilusta ja keskityimme vieraisiin ja herkutteluun.

Tänään sunnuntaina korjaammekin sitten hiukan tilannetta ja on pitkien lenkkien vuoro. Minä olen omani juossut jo aamupäivästä ja mieheni juoksuvuoro on iltapäivästä.

Tarkoitukseni oli lähteä katsomaan mihin jalkani pystyvät eilisen sokeritankkauksen jälkeen. Otin kyllä juomapullon varmuudeksi mukaan jos oikein innostun. Tavoitteena oli vähintään 15 km.


Ilmeisesti olin vielä sen verran sokeripöllyissä, sillä juoksu kulki yllättävän hyvin ja hiukan innostuin. Tämän päivän lenkki oli nyt minulle toinen puolikkaan mittainen. Niin, ja siitä ekasta saman mittaisest ei ole aikaa kuin se viikko... No, ehkä nyt alkuviikosta otan pari päivää ihan iisisti. 

Tämän viikon kolmesta muusta lenkistä kaksi (ti ja pe) oli rennompaa, joille otin keskimmäisen muksun mukaan pyörällä. Tyttären pyöräilyvauhti oli sen verran vaihtelevaa, että välillä spurtattiin ja välillä käveltiin. Pääasia kuitenkin oli, että eteenpäin mentiin ja saatiin molemmat raitista ulkoilmaa.

Torsataina juoksu oli hiukan tukkoista, sillä tiistainen salitreeni painoi vielä jaloissa.

Mutta silti tuli urakoitua tuon kahdentoista kilometrin verran.

Miehelläni on ollut kovaviikko menossa. Torstaina hän juoksi tuon otsikossa mainitsemani testilenkin, eli maratonvauhtisen parikymppisen. Keskivauhti oli 4:43, nopeimmat kilometrit olivat jopa alle neljän ja puolen.


Mieheni oli erittäin tyytyväinen suoritukseensa. Tämän kesän päätavoite hänellä on parantaa virallista maratonaikaa HCM:ssa elokuussa.

Ennen tämän päivän pitkää on juoksukilometrejä hänelle kertynyt 77. Ja koska minä juoksin tänään sen puolikkaan verran, voin vaikka lyödä vetoa, ettei puolisoni tule kotiin ennen kuin mittariin on kertynyt kilometrejä täyden maratonin verran.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Puolikas ja maratoni.

Yksi treeniviikko taas takana ja uutta viikkoa aloitellaan.

Viimeviikko oli miehelleni kevyempi treeniviikko ja minulle taas tuli ennätyskilometrit.

Otsikolla viittaan minun ja mieheni pitkiinlenkkeihin, jotka juoksimme viikonloppuna.
Minä suoriuduin lauantaina elämäni ensimmäisestä puolikkaasta, epävirallisesta tosin. 

 
Olen tosi tyytyväinen suoritukseeni ja yllätyin että keskiaika jäi alle seitsemään minuuttiin. Lenkkikaverini meinaan piti huolen siitä, ettei reitti ollut mikään kevyt ja tasainen. Reitille osui ainakin seitsemän pitkää ja raskasta nousua. Mutta se mikä ei tapa se vahvistaa. Myöhemmin jaksoin kuitenkin vielä lähteä perheeni kannsa n. neljän kilsan iltakävelylle.



  Sunnuntain otinkin sitten kevyemmin.


Tosin ulkoilin lasten kanssa pari tuntia. Tytöt pyörili ja minä työntelin vaunuja perässä. Kävelykilometrejä kertyi 5,6.

Sillä aikaa mieheni oli omalla pitkällälenkillään. Hän päätti kevyen viikonsa maraton-mittaiseen juoksuu. Aikaisemmin viikolla hän juoksi yhden 18 km lenkin keskiviikkona, pyöräili 45 km torstaina, 15 km perjantaina ja 52 km lauataina sekä teki kaksi salitreeniä.

Minä juoksin pitkänlenkin lisäksi maanantaina 16 km ja keskiviikkona 8 km. Noista kahdesta suorituksesta olenkin jo kertonut edellisessä jutussa. Yhteensä juoksin siis 45 km. Aikaisemmilla viikoilla kilometrit ovat jääneet alle kolmeenkymppiin. Jonkun verran tuli tehtyä myös lihaskuntoharjoituksia sekä parina päivän käveltiin koululaista vastaan ja kierrettiin yhdessä mutkan kautta kotiin.


Tänään kävin juoksemassa kevyen pk-lenkin. Sen verran painoi viikonlopun pitkälenkki jaloissa, että pelasin varman päälle ja otin keskimmäisen muksun mukaan. Kun tytär pyöräili vierellä, kiinnittyi huomio enemmän häneen kuin ranteessa olevaan mittariin ja vauhti pysyi maltillisena. Matkaa meille kertyi 6,5 km. Hyvin jaksoi kohta 6v. tytär pyöräillä mukana, vaikka oli vasta kolmas pyöräily kerta tälle keväälle. Neljän kilsan kohdalla rupesi vauhti hiukan hiipumaan, joten pieni pätkä edettiin ihan kävelyvauhdilla ja yksi pieni taukokin pidettiin. Mutta tsemppauksella ja pienellä työntöavulla ylämäissä jaksettiin hienosti kotiin asti.

Loppuviikosta onkin tiedossa erikoisohjelmaa, kun meillä vietellään synttärikekkereitä. Eiköhän sitä silti kerkeä jonkunlaisia treenejä tekemään...

torstai 9. huhtikuuta 2015

Tuulta vastaan.

Kevään merkkejä.

Eilen oli mahdoton tuuli ja voi sanoa, että lenkki oli yhtä taistelua tuulta vastaan. Miehenikin naureskeli, että vaikka on kaukana höyhensarjalaisesta, meinasi tuuli tönätä hänet pientareelle pariin otteeseen.

Tänään saikin sitten lasten kanssa ulkoilessa ylitellä muutamia esteitä, kun kaikkia myrskytuhoja ei vielä oltu korjattu.


Tuostakin onneksi päästiin yli rattaiden kanssa yhteistyöllä.

Tänään minulla ei ole varsinaista lenkkipäivää. Myöhemmin olisi tosin tarkoitus vielä mennä pikkusalille, kunhan mieheni kotiutuisi pyörälenkiltä. Hän kyllä lupasi, ettei tee pitkää kierrosta, mutta niinhän se eilinen juoksulenkkikin venähti kympistä 18:ta kilometriin. Niin ja hänellä on menossa kevyt viikko.

Maanantaina mieheni malttoi pitää täysin lepoa urheilusta. Siitä piti huolen isomummilassa vierailu ja se, että minä olin aamupäivälla juoksulenkillä.


Tuo 16 kilometriä on uusi matkaennätykseni. Ekat n. 12 km juoksin uuden juoksukaverini kanssa. Yleensä pakerran lenkkini yksin, mutta kyllä oli kiva vaihteeksi edetä jonkun kanssa jutellen. 

Tiistaina kävimme yhdessä pikkusalilla kohentamassa lihaskuntoa. Se on sellainen sali, jonne voimme ottaa muksut mukaan.

Poikamme suuttui, kun ei saanut kuulaa liikkumaa.

Eilen tosiaan juoksin lenkkini tuulta uhmaten.


Hiukan maanantain lenkki painoi jaloissa, mutta en silti malttanut ottaa niin rauhassa kuin olisi ehkä pitänyt. Loppumatkasta tuli taas kiristettyä vauhtia. 

Huomisen otan ihan huilin kannalta, jotta lauataina jaksan taas laittaa tossua toisen eteen...

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Ulkoilua lasten kanssa ja viikon treenit.

Tänään huomasin, että minussakin taitaa asustaa pieni juoksuhullu.

Aamulla teki mieli lähteä juoksemaan, vaikka eilisen 12 km lenkki painoikin jaloissa. Maltoin mieleni, enkä lähtenyt ulos yksin vaan lasten kanssa.

Kävimme katsastamassa missä kunnossa suosikki ulkoilureittimme on.


Läheisen lammen ympäri kiertää hiekkatie, jossa talviaikaan pääsee hiihtämään. Olettaen, että lunta on tarpeeksi. Tänä talvena, ainakin täällä, hiihtokausi jäi aika lyhyeksi.

Paikoin reittimme oli oikein hyvässä kunnossa, sula ja kuiva, mutta välillä taas enemmän 

tai vähemmän luminen ja jäinen.


Muutamassa kohdassa tie oli myös tosi kurainen ja vetinen.


Reitin varrelta löytyy myös voimistelulaitteita.


Ja pitihän lasten päästä niihin hiukan temuamaan.


Itsekkin tein muutaman jumppasarjan, pojan nukkuessa tyytyväsesti rattaissa.

Mukavasti vierähti reilu puolitoista tuntia ulkosalla ja kilometrejäkin kertyi n. 4,5.
Tytötkin jaksoivat kävellä hienosti koko lenkin, kun pääsivät välillä metsään rymyämään.


Juoksukilometrejä minulle kertyi tällä viikolla yhteensä 25. Yksi oli kovavauhtinen vitonen, toinen 8km:n peruslenkki ja kolmas lauantain 12 km, joka minulle on pitkä.

Salillakin tuli käytyä kerran, ja vihdoin penkkipunnerruksessa nousi taas 50 kg.

Mieheni toinen kova viikko päättyi tämän päivän pitkään lenkkiin, joka oli 40 km. Lähtiessä hän tosin sanoi ettei nyt tänään kauhean pitkää tee. Lenkillä oli kyllä miettinyt, josko tyytyisi vain kolmeenkymppiin, mutta kun ei se oiken kuulemma tunnu enää pitkältä...

Yhteensä juoksukilometrejä kuudella lenkkikerralla hänelle kertyi 110 km.
Lepopäiviä juoksusta oli yksi, mutta sinäkin päivänä mieheni kävi kuntosalilla pyörällä.

Ensi viikolla on vuorossa kevennetty viikko, mutta se onkin eriasia kuinka kevyesti puolisoni malttaa oikeasti ottaa. Tosin ainakin huomenna aikataulu pitää huolen siitä, että hänellä on tosiaan lepopäivä. Ainakin urheilusta. ; )

Niin, ja Juoksuhullun vaimo löytyy nykyään myös Facebookista. 
Tervetuloa tykkäämään!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Vauhtia etsimässä.

Mieheni tavoitteena on tulevana kesänä parantaa maratonaikaansa HCM:ssä. Sitä silmällä pitäen hän juoksi eilen tehoharjoituksen. Tavoitteena oli juosta maratonvauhtinen 15km.
Pohjalla oli edellisen päivän 7km veryttelylenkki ja sunnuntain pitkälenkki 40km.

Ilma oli viileä ja hapekas tihkusateesta johtuen. Siis erinomainen kovaan harjoitukseen, ainakin mieheni mielestä.


Tossu kulki ilmeisen hyvin. Ja kotiin tuli tyytyväinen mies. Lenkille mittaa tuli siis 15 km ja kokonaisajaksi tunti 12 min. Mittarin lukema 3:52 on viimeisen kilometrin vauhti ja koko lenkin keskivauhti oli 4:48.

Itse otin maanantain ja tiistain iisisti, sillä kurkkuni tuntui hiukan karhealta aamuisin.

Tänään oli tosin laitettava tossut jalkaan ja päästävä lenkkipolulle tyhjäämään päätä.

Tiedän, ettei minun tasoiselle harrastelijajuoksialle ole paljoa hyötyä kovavauhtisista juoksulenkeistä. Vaan fiksumpaa olisi tehdä pitkälti ihan vain peruskuntoharjoituksia.


Mutta joskus on vaan kokeiltava mihin oma kroppa pystyy ja pingottava sen minkä jaloista pääsee. 

Ja kuten meidän mittarilukemista huomaa, olemme aika eritasoisia juoksijoita mieheni kanssa. Kun minä annan kaikkeni vitosen lenkillä saan keskiajaksi 5:48, ja kun mieheni juoksee hiukan himmaillen 15km on hänen keskivauhtinsa minuutin parempi. Ehkä pysyisin pyörällä mukana hänen vauhdissaan...

Kun minä tulin lenkiltä kotiin, teimme lentävän vahdinvaihdon ja oli puolisoni vuoro ampaista lenkkipolulle. Sanoi lähtiessään viipyvänsä noin tunnin. Tämän päivän lenkki siis ihan vain veryttely ja huomenna vuorossa puolipitkä.