sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Vaihtelua peruspuurtamiseen.



Tällä viikolla tulikin tehtyä pari erillaista treenia mitä yleensä kuuluu ohjelmaan.
Vaikka en niin kauheasti talvi-ihminen olekkaan, niin tuo se sentään mahdollisuuden vaihtelulle.


Jäät antavat uusia reittivaihtoehtoja jos ovat vaan tarpeeksi vahvoja.


Tosin siltä vähän vaikuttaa, etten hiihtämään pääse tänäkään talvena. Viimeiset kolme talvea ovat sukset olleet telakalla, kun meidän lähilatua ei ole saatu kunnolla hiihdettävään kuntoon. Niin himohiihtäjä en todellakaan ole, että viitsisin lähteä merta edemmäs kalaan tai hiihtelisin huonolla ladulla. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ei tämä talvi vielä ohi ole. Säätilat ovat vaihdelleet sen verran paljon, että ehkä se kunnon talvi tulee vasta sitten, kun toivomme kevään jo koittavan.





Mutta voi talvella sentään muutakin tehdä kuin hiihtää, jos on edes vähän lunta ja pakkasta. 
Viime sunnuntain blogipäivityksessä tokaisin, että käyhän se pulkan  vetokin treenistä. Ja  kyllä se muuten käy. Varsinkin jos vetää pitkin järven jäätä hangessa perässään parhaimmillaan +35kg siihen mitä itse painaa. 


Hiukan oli miehellä ahtaat oltavat pulkassa.


Kävimme tosiaan silloin ulkoilemassa lasten kanssa. Suuntasimme läheiselle lammelle, jonne on aurattu n. 1,4km:n mittainen luistelurata. Tämä on nyt vasta toinen talvi jolloin luisteleminen lammen jäällä on mahdollista.  Mukana oli kolme pulkkaa ja tytöille luistimet.  Välillä vedin tyhjää pulkkaa ja välillä onnistuin houkuttelemaan pojan kyytiin. Hän kun olisi mielellään vetänyt itse pulkkaa lähes koko ulkoilun ajan. Välillä taas oli kyydissä toinen tytöistä tai sitten vedin molempia omissa pulkissa.


Minä itse...


Kun pääsimme jäälle laittoivat tytöt luistimet jalkaan. Miehellä ja pojalla kun ei toistaiseksi ole luistimia, niin jätin minäkin omani kotiin. Tyttöjen luistellessa me muut liikuimme auraamattomalla jäällä. Lunta oli sen verran, että kenkä piti hyvin eikä ollut yhtään liukasta. Välillä minä vedin lyhyemmän ajan miestäni pulkassa. Sain tehdä tosissani töitä ja puuskutin eteenpäin jalat hapoilla. Välillä oli poikakin kyydissä lisäpainona. Sitten olikin  mieheni vuoro vetää minua. Tytöt jaksoivat luistella varmaan n. 2,5km jonka jälkeen he istuivat kyytiin ja kotimatka sai alkaa.


Tytöt tykkäävät luistelusta.


Mies vuorostaan vetojuhtana.


Maantaina jalat olikin sitten raskaat kuin puupökklöt, kun suuntasin lenkille. Lumisateessa painelin menemään vain 5,5 km. Kotona tein vähän vielä lihaskuntojumppaa kahvakuulalla.


Juoksua lumipyryssä.


Tiistaille olin kanssa suunnitellut juoksulenkkiä, mutta vaihdoinkin suunnitelmia lennossa ja vaihdoin lenkkarit luistimiin ja suuntasin jäälle. 
Rata oli aurattu edellispäivän lumisateen jäljiltä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.  
Alkuun ei näkynyt muita mailla eikä halmeilla. Oli hienoa olla yksin jäällä kaikessa rauhassa, mutta toisaalta vähän pelottavaakin. Ekalla kierroksella sydän hyppäsi kurkkuun kerran jos toisenkin jään ritistessä jalkojen alla ja paukahdellessa kauempana. Pikku hiljaa ääniin tottui ja ne ei enää tuntuneet niin kammottavilta. Olihan jää kantanut mönkijänkin niin kyllä kai minutkin.


Omat luistimeni  ovat peruskoulu ajoilta. Ne ovat vieläkin suht hyvässä kunossa


Luistimet laittoivat jalkaterät ja nilkat koville. Olinhan ekaa kertaa luistelemassa sitten viime talven. Mieli ei halunnut lopettaa muutamaan kierrokseen vaikka jalat olivatkin toista mieltä. Minulla oli aikaa luistella noin tunnin verran ennen iltavuoroon kiiruhtamista ja olin päättänyt hyödyntää joka minuutin. Loppuvaiheessa sain seuraa appiukosta, joka on kanssa innokas liikkuja ja urheilumies henkeen ja vereen.

Viimeisellä kierroksella jalat olivat jo sen verran väsyneet, että keskittyminen herpaantui jutellessa ja yks kaks huomasin tekeväni ilmalennon ja täyden kympin mahalaskun, joka sai hetkeksi haukkomaan henkeä. Onneksi selvisin ilman suurempia haavereita. Nyt on vain toinen polvi mustelmilla ja oikean lonkkaluun kohdilla on pieni ruhje.


Minä en pääse edes luistimilla samaan vauhtiin kuin mieheni juoksee.



Onneksi en tosiaan satuttanut polveani pahemmin ja pystyin keskiviikkona tekemään kunnon jalkatreenin salilla. Hiukan irvistelin jos polvi sattui hipaisemaan maata askelkyykkyjä tehdessä, mutta esimerkiksi se ei estänyt parantamasta prässitulosta. Aikaisemmin olen tehnyt siinä sarjoja maksimissaan 90 kilolla, mutta nyt tein kuusi toisto 110 kilolla. Penkkipunnerruksessakin nousi muuten taas 50 kiloa.


Penkkipunnerrus on yksi lemppareistani salilla.


Torstai ja perjantai menikin töissä, mutta eilen pääsin taas lenkille. Tavoitteena oli juosta vähän pidempi lenkki kuin viimeviikon pisin, eli vähintään 11 km. Sää oli mahtava ja jää jalkakäytävillä ei hidastanut menoa, kun jalassa oli taas nastalenkkarit. Vauhti meinasi yltyä herkästi nostaen sykkeen turhan korkeaksi. Yritin himmailla ja ottaa rauhassa, mutta vähän heikolla menestyksellä.


Pikkuhiljaa pidemmälle.


Jännä miten sitä  jaksoikin silloin puolisen vuotta sitten juosta sen maratonin, mutta nyt 12 kilometriä tuntuu työvoitolta. No, ei se minun kohdallani mikään ihme ole, kun syksy ja alkutalvi meni sairastellessa. Neljään kuukauteen mahtui vain kourallinen lenkkejä nekin oli suurelta osin kävelypainotteisia.


Lauantaina piti pysähdellä muutaman kerran kuvaamaan.


Miehellä on taas kova viikko menossa. Viisi lenkkiä jo takana ja kilometrejä kasassa 92.  Lyhin lenkki oli maanantain  15 km ja pisin oli eilisen 30km. Mies joutui taktikoimaan jottei lenkki venähtäisi taas nelikymppiseski. Hän lähti matkaan ottaen mukaan vähemmän juomaa ja energiapatukat jäi kotiin. Tämän päivän lenkki on vielä tekemättä, mutta tuskin mies malttaa tänäänkään jättää lenkkiään kovin lyhyeksi. Varsinkin kun edessä siintää kevennetty viikko.

Saa nähdä mitä ensiviikko tuo tullessa. Ainakin olemme miettineet tutustumiskäyntiä toiselle salille.





sunnuntai 22. tammikuuta 2017

110 päivää puolimaratoniin.


Tammikuu on vierähtänyt loppupuoliskolle ja 110:n päivän päästä minun pitäisi olla puolimaraton-kunnossa, kun on aika astella Helsinki City Runin lähtöviivalle. Muutamaa viikkoa aikaisemmin juoksu tuntui sairastelukierteen jäljiltä vielä todella työläältä. Vieläkin kunto on kaukana viimekesän maratonkunnosta, mutta nyt alkaa tuntumaan, että olisi pikkuhiljaa edistystä havaittavissa.


Viime päivinä on ollut käyttöä nastalenkkareille.


Kaksi viimeisintä viikkoa on sujunut aikas hyvin treenien suhteen. Juoksutossut on tullut laitettua mielellään jalkaan. Onneksi omistan nastalenkkarit, sillä niille on tullut juoksenneltua viimeisimmät lenkit. Lenkille lähdön suhteen ei myöskään ole ollut motivaatio-ongelmia.


Talvi tarjoaa monenlaista juoksualustaa.


Viimeviikolle lenkkejä kertyi kolme ja salilla treenattiin kahtena päivänä. Maanantain lenkki oli lyhyt neljänkilsan lenkki, sillä kävimme vielä illemmalla pikkusalilla treenaamassa. Olin käynyt lenkillä myös sunnuntaina, joten pitkästä aikaa tuli juostua kahtena päivänä perätysten. Tiistaina olikin sitten kroppa sen verran väsynyt, että tuntui parhaalta huilata vaikka olikin vapaapäivä töistä. Mieheni saattaa juosta viikon tai kaksikin putkeen ilman lepopäiviä, mutta minun koneistoni kaipaa vielä enemmän lepoa.


Torstain lenkki ennen iltavuoroon rientämistä meni osin kävelyksi sillä jalat oli lyijyä keskiviikon jalkatreenin jäljiltä. Olin meinaan mm. testannut onnistuuko kyykyt 50:llä kilolla. (Sain jopa kaksi toistoa.) Prässissäkin lisättiin kanssa painoja ja alkulämmittelyn hypytkin nousivat jo hiukan korkeammalle.

Pikkuhiljaa yhä korkeammalle ponnistaen.



Lenkillä innostuin myös poikkeamaan polulta. Kävin katsomassa tarjoaisiko Pärrinkoski mitään kuvattavaa. En ollut napsinut kuvia moneen päivään ja minulla alkoi olla jo vierotusoireita kuvaamattomuuden takia. Onneksi oli nastatossut jalassa kun hiukan ehkä uhkarohkeasti pompin pienen kosken jäällä.


Jäinen Pärrinkoski.





Perjantai ja lauantai meni huilatessa. Sunnuntai oli kanssa työpäivä, mutta tällä kertaa en turvautunut bussikyytiin, vaan taitoin matkan jalkaisin. Edellisen kerran olin juossut töistä kotiin joskus loppukesällä. Olin varautunt siihen, että joutusin ehkä kävelemään ylämäet, varsinkin loppumatkasta, mutta jaksoinkin juosta koko matkan. Fiilis oli jopa niin hyvä, että kotinurkilla tein pienen lisämutkan, jotta saisin täyden kasin kasaan. Kotona jaksoin heilutella kahvakuulaakin vielä puolisen tuntia.


Viime sunnuntainen kasi.


Tälle viikolle lenkkikertoja on kertynyt jo kolme eikä yhdelläkään noista lenkeistä minun tarvinnut kävellä. Tiistaina juoksin 7,5 kilometriä ja keskiviikkona seitsemän. Vauhti ei päätä huimannut, mutta peruskuntoahan tässä vasta kasvatetaan. Ja kun kuitenkin 10 minuutin kilometri on ihan yhtä pitkä kuin viiden minuutin kilometri, niin miksi kiirehtiä.

Perjantain lenkki ennen iltavuoroa oli viikon paras. Lähdin tavoittelemaan kymppiä, ja onnistuin saavuttamaan sen. Se oli eka täysin juostu kymppi sitten maratonin. Yritin juosta maltillisella vauhdilla, mutta ilmeisesti ainakin alamäissä vauhti pääsi sen verran karkaamaan, että lopullinen keskivauhti oli positiivinen yllätys. En kuuntele juostessa musiikkia, mutta loppumatkasta Sia:n The Greatest soi pääni sisällä yhä uudestaan antaen lisäpuhtia viime metreille.


Täysi kymppi pitkästä aikaa.


Varsinaiset salitreenit jätimme väliin kuluneella viikolla, sillä halusimme keskittyä juoksuun. Minä olen kyllä yrittänyt aina silloin tällöin heilutella myös sitä kahvakuulaa kotosalla.

Mieheni otti viimeviikon kevyemmin juosten maanantaina vain kahdeksan kilometriä. Toisen lenkin hän juoksi  vasta lauantaina, jolloin vuorossa olikin sitten pitkä lenkki. Sille lenkille kertyikin matkaa 41 kilometriä. Eilisen pitkälenkki jäi vain kilometrin lyhyemmäksi kuin tuo viimeviikkoinen. Sen ansiosta hänen tämän viikon kilometrilukema nousi 106:een .

Miehelleni tuo toukokuun Helsinki City Run tuleekin varmaan olemaan vain yksi kovavauhtinen lenkki muiden treenien lomassa. Hän tulee juoksemaan kelloa vastaan tavoitellen hyvää loppuaikaa. Itse kun  saan vielä jännittää saanko ennen sitä itseäni tarpeeksi hyvään juoksukuntoon selvitäkseni edes läpi puolimaratonista. Mutta on tässä onneksi vielä hiukan aikaa tehdä töitä tavoitteen eteen.

Nyt olisi tarkoitus kilometri kerrallaan pidentää omia pitkiä lenkkejä. Juokemaan yritän keretä 2-4 kertaa viikossa joista yksi olisi vähän pidempi ja muut 5-8 km. Vauhti pidetään vielä maltillisena, peruskuntoa kasvattavana.

 Nyt taidamme lähteä lasten kanssa yhdessä ulkoilemaan ja siirretään omat lenkit huomiselle. Kyllä se pulkan vetäminenkin treenistä käy.  ;)




perjantai 6. tammikuuta 2017

Tulevia haasteita ja menneitä tavotteita.


 Hyvää ja onnekasta alkanutta vuotta kaikille!
Meillä on tämä uusi vuosi alkanut varovasti treenejä aloitellen. 


Juoksutossut pääsivät pitkästä aikaa ulos tämän viikon maanantaina.


Joulukuun alkupuolella alkanut flunssakierre ja joulukiireet väsyttivät meikäläisen sen verran, että tuli pidettyä hiukan kirjoitustaukoa. Minä onneksi säästyin monen päivän kovalta kuumeelta, toisin kuin muu perhe. Mutta sen verran selkeästi minäkin olin kipeä ettei tervinnut miettiä onko treenikunnossa vai ei. Yhtään juoksulenkkiä ei joulukuulle tullut ja kaksi salikertaa jäi kokonaan väliin.

Huilatessa alkoi taas kirkastumaan vuoden 2017 tavoitteet ja haasteet: Kun ei kerran juoksemaan päästy, niin kasvatettiin treenimotivaatiota lukemalla.


Viimeisimmät kirjahankinnat.


 Mutta palataampa ennen uusia haasteita vielä viimevuoden tavoitteisiin ja miten ne meni noin niinkuin omasta mielestä. Osasta selvisin hienosti kunnialla läpi, mutta yksi haaste/tavoite sieltä siirtyi tälle vuodelle.

Viimevuodesta kirkkaimpana jäi mieleen selviytyminen elämäni ensimmäisestä maratonista HCM:lla elokuussa. Omasta mielestä suoriuduin juoksusta paremmin kuin olin toivonut. Varsinkin, kun harjoittelukausi oli hyvin rikkonainen ja juoksu ei tuntunut välillä kulkevan lainkaan. Mutta tuo kokemus vahvisti sitä, että haluan kehittyä juoksijana ja parantaa kestävyyttäni. Vaikkakin saan taas tehdä kovasti töitä sen eteen, että saavutan maratonkunnon uudestaan.


Onnellinen maratoonari

Minun ensimmäinen ja mieheni 11. maratonmitalli.


 Ennen maratonia kesällä tuli tartuttua myös pienempään välihaasteeseen, kun osallistuttiin mieheni kanssa 12 kilometrin Myllyn lenkille Tampere Countryside Maratonilla. Tuo tapahtuma oli minulle hyvä kenraaliharjoitus, sillä en ollut osallistunut juoksutapahtumiin aikoihin.  


Tampere Countryside maratonilla lahtö ja maali sijaitsi maalaaishengen mukaisesti pellolla.

Myllyn lenkillä lapsetkin oli mukana kannustamassa.


Niin ja sitten se tavoite joka jäi saavuttamatta ja siirtyi tälle vuodelle...
Vieläkään en saa edes sitä yhtä leukaa vedettyä omin voimin vaikka vuosi sitten asetinkin sen tavoitteeksi. Tarkoitushan oli syksyyn mennessä siitä selviytyä. Mutta jossain kohtaa unohdin koko tavoitteen. Kesällä ja syksyllä salitreenit jäi vähemmälle, niin mitäpä muutakaan voi odottaa. Eihän se voima kehity jos sen eteen ei tee töitä. Ja itseasiassa sen, voiman, olenkin  ottanut tämän vuoden haasteeksi.

Tämän vuoden keskeinen tavoite juoksukunnon parantamisen lisäksi on saada kroppaan lisää voimaan. Varsinkin yläkroppaan, sillä helposti tulee keskityttyä enemmän jalkojen treenaamiseen juoksun takia. Haluaisin meinaan sen leuanvedon lisäksi opetella seisomaan käsilläni. Ja se jos mikä vaatii voimaa, kestävyyttä ja kehonhallintaa. Lisä haastetta minun kohdalla tuo se, että inhoan olla pää alaspäin. Käsillä seisonta on siis minulle osin myös henkinenkin haaste.

Tämän vuoden suurin juoksuun liittyvä haaste tulee tosiaan olemaan elokuun Helsinki City Maratoni, joka on minulle toinen maraton koettelemus. Välihaasteeksi otimme toukokuussa juostavan Helsinki City Runin, joka taas on minulle ensimmäinen virallinen puolimaraton. 

Tällä hetkellä selviytyminen maratonista tuntuu kaukaiselta ajatukselta. 
Maanantaina kävin pitkästä aikaa lenkillä ja se oli kaikkea muuta kuin helppo. Edellisen kerran olin juossut marraskuun lopulla kuutisen kilsaa. Mutta nyt en jaksanut juosta edes yhtä kilometriä, kun oli jo pakko kävellä ensimmäisessä ylämäessä. Ei siis auttanut kuin vuorotellen juosta ja kävellä. Kyllä se hiukan meinasi naista syödä, mutta olin kuitenkin tyytyväinen, että olin jaksanut ylipäätään lähteä lenkille työpäivän jälkeen. Niin ja pitihän sitä nyt olla iloinen että ylipäätään olin siinä kunnossa, että uskalsin lenkille lähteä.


Lukemat maanantain lenkiltä.


Keskiviikkona oli toisen lenkin vuoro. Odotukset eivät olleet kovin korkealla ja olin henkisesti valmistautunut  taas vuoroin juoksemaan ja kävelemään. Tämä lenkki ei mennyt sittenkään niin surkeasti kuin olin aluksi pelännyt. Jaksoin juosta hölkötellä ensimmäiset kolme ja puoli kilometriä ja vasta sitten aloitin vuorottelun. Lähinnä kävelin vain ylämäkiosuuksia. Lähtiessä olin ajatellut noin viiden kilometrin lenkkiä, kun pakkastakin oli ihan reippaasti. Miehen kehoituksesta otin kuitenkin tavoitteeksi noin tunnin mittaisen suorituksen. Tuo tavoite tosin jäi kolmea minuuttia vajaaksi, sillä reidet alkoivat olemaan jo sen verran hyvässä kohmeessa kolmen vartin kohdalla. Kokonaismatkaksi tuli kuitenkin seitsemän kilometriä ja siitä noin viisi oli juoksua. Sää oli kaunis ja olisi varmasti saanut hienoja kuvia matkan varrelta, mutta tällä kertaa päätin säästää puhelintani ja olla palelluttamatta näppejäni joten jätin sen luurin kotiin.


Melkein tunnin lenkki.


Taas olen ollut miehelleni kateellinen. Hänelle tuli melkein yhtä pitkä juoksutauko kuin minulle ja vaikka hän sairasti paljon kovemman flussan, jaksoi hän jo ensimmäisellä lenkillä juosta 16 kilometriä. Nyt noita lenkkejä on hänellä takana kolme ja vielä on viikonlopun lenkit juokematta. No, meidän juoksuhistoriassa on aika kova ero joten hän on paljon paremmassa kestävyyskunnossa kuin minä. Kyllä minä aijon taas täältä maanraosta nousta, olenhan pystynyt siihen ennenkin

Salitreenit on saatu myös hyvään käyntiin. Mikä tietenkin on hyvä jos meinaan joskus noista kahdesta voimahaasteesta selviytyä. Painoja on lisäilty ja tulokset ovat parantuneet. Penkkipunnerruksessa nostin mm. pitkästä aikaa 47,5kg. Paras ennätyshän minulla siinä on 51 kg ja tavoitteissa on sekin joskus rikkoa.


Torstaina kelpasi treenata sisällä, kun ulkona oli kova pakkanen.


Sunnuntaina olisi tarkoitus laittaa juoksutossut jalkaan ja suunnata lenkille. Mies meinasi juosta pidemmän kaavan mukaan, mutta minä en vielä tiedä minkä mittaiselle itse suuntaan.

Taidan mennä ihan vain fiiliksen mukaan.