sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Seitsemän viikon kehitys.



Tämä vuosi on lähtenyt siinä mielessä hyvin käyntiin, että olen päässyt treenaamaan jo peräti seitsemänä viikkona putkeen. Täytynee koputtaa puuta, ettei vaan tämä hyvä vire katkea. Viimevuoden loppupuoliskolla, kun tuli levättyä ihan tarpeeksi laakereilla sairastelujen takia. 


Matkalla työmaalle. Maisemareitti tuo vähän lisää mittaa matkaan.


Tammikuun toisena päivä kävin ekalla lenkillä pitkän tauon jälkeen ja se lenkki oli yhtä tuskaa. Hyvä jos jaksoin kilometriä juosta yhteen menoon. Jokunen viikko menikin kävelyä ja juoksua yhdistellen. Siitä sitten pikkuhiljaa juoksupätkät pitenivät eikä ylämäkiäkään tarvinnut enää jossain vaiheessa kävellä. 

Alkuun peruslenkit oli 4-6 km. Mutta nyt jaksan taas juosta työmatkan, joka on  7- 8 km riippuen reittivalinnasta. Yleensä valitsen maisemareitin joka on tasan kahdeksan kilometriä. Muutamalla lisämutkalla on helppo saada matkasta vieläkin pidempi, mutta ehkä sitten kevään edetessä.


Maisema ei ole koskaan aivan samanlainen.

 Täytyy kyllä olla tyytyväinen kehitykseen, sillä ilman tuota hyötyliikuntaa olisi tälläkin viikolla juoksumahdollisuudet jääneet vähiin aikataulujen takia. Työmatkajuoksu vaatii vaan hiukan enemmän ennakointia ja suunnittelua kuin ihan vain lenkille lähtö kotiovelta. Joko täytyy ottaa aamulla mukaan juoksuvaatteet, jos tarkoituksena on juosta työvuoronjälkeen. Tai sitten täytyy jo edellisenä päivänä viedä eväät ja jättää työvaatteet töihin ettei aamulla tarvitse juosta reppu selässä.


Harmaa sunnuntai.


Sunnuntain työmatkajuoksu oli kuudes tämän vuoden puolella ja ensimmäisen kerran juoksin töistä kotiin parisen viikkoa sitten. Silloin aikaa meni tunti ja kaksi minuuttia, mutta nyt matka taittuu vähän alle tuntiin. Matka kaupunkiin päin taittuu hiukan nopeammin, sillä siihen suuntaan on vähemmän ylämäkiä kuin kotiin päin juostessa.


Töihin päin tulee aina juostua reippaammin, että kerkee laittamaan itsensä työkuntoon ennen vuoron alkua.


Tämän viikon kaikki kolme juoksulenkkiä olivat itseasiassa työmatkajuoksuja. Sunnuntain lisäksi juoksin töihin tiistaina. Perjantaina oli suunta taas kotiin päin. Tosin en tiedä lasketaanko perjantain juoksua sillä siitä ei ole mittarissa todistusaineistoa. Unohdin meinaan mittarin kotiin. Me kun aina miehen kanssa naureskellaan, ettei niitä kilometrejä ole juostu jos niitä ei mittarissa näy.

 Torstainakin kävin lenkkillä, mutta se oli kevyt kuuden kilometrin kävely/hölkkä lenkki rattaita työnnellen. Jalat olivat keskiviikon salitreenistä sen verran taas jumissa, että katsoin parhaaksi ottaa iisimmin.


Keskiviikon salitreenin muistiinpanot.


Viimeviikolla kolmesta lenkistä kaksi oli kanssa hyötyliikuntaa ja yksi oli pitkä. Nyt pisin lenkki sitten viimesyksyn on 13 kilomtriä. Vähitellen minunkin matkani siis pitenee ja  ajatus puolikkaan juoksemisesta toukokuun HCR:lla ei tunnu enää niin utopistiselta. Tosin elokuun maratonhaaste vielä hirvittää. Mutta onneksi tässä on vielä hyvin aikaa harjoitella Helsinki City Maratonia varten.


Helsinki Running Events 1-2017 lehdessä oli paljon inffoa kevään juoksutapahtumasta.


Miehellä on takana taas kaksi kovaa juoksuviikkoa ja kilometrejä on kertynyt siinä ajassa kasaan 200. Mies on pyrkinyt peruslenkeillä rikkomaan vauhtia ja rytmitystä. Pitkätlenkit hän taas juoksee tasaisemmalla vauhdilla ja niiden pituus vaihtelee noin kolmestakympistä neljäänkymppiin. Ensi viikon pitkälenkki tuleekin olemaan jo ultramatka, sillä mieheni meinaa suorittaa 50:nen kilometrin kotirataultran. Alkuviikosta hän yrittää ottaa pari päivää ihan levon kannalta, sillä kahteen viikkoon hän ei ole yhtään kunnon lepopäivää malttanut pitää.


Ystävänpäivänä oli luontokin sydämmellisellä tuulella. Pakko oli juosta töihin, että sain nauttia edes hetken auringosta ennen pitkää iltavuoroa.


Niin ja huomasin muuten, että blogini täytti lauantaina  kaksi vuotta!
Ilokseni olen saanut huomata, että teidän lukijoiden joukko on pikkuhiljaa kasvanut. Kiitos siitä, että olette juttujani lukeneet ja toivottavasti jatkossakin viihdytte blogini parissa. 

Mukavaa kevään odotusta teille kaikille!


*Osallistumiset HCR:lle ja HCM:lle saatu blogin kautta


lauantai 11. helmikuuta 2017

Hyvä ruoka, parempi treeni.


Olen tosiaan alkanut pikkuhiljaa sisäistämään sen, että oikeasti täytyy syödä monipuolisesti ja ennenkaikkea tarpeeksi, jos meinaa saada treenaamalla kehitystä aikaiseksi. Kunto kun ei kasva, jos kroppa ei saa tarpeeksi energiaa palautuakseen ja kehittyäkseen. Olen myös tajunnut sen, ettei minun oikeasti tarvitse olla laihempi kuin nyt olen, olenhan kuitenkin normaalipainoinen. Painoni tuntuu jumahtavan aina suurinpiirtein nykyisiin lukemiin tein sitten niin tai näin. Olen tullut siihen tulokseen, että tämän täytyy olla se minun hyvänolon painoni. Ja koska voima ja hyvä kunto on se mitä tavoittele laihuuden sijaan, en millekkään kitudieetille aio enää ikinä sortua.

Meidän perheessä syödään pääsääntöisesti ihan tavallista kotiruokaa. Olemme aika kaikkiruokaisia, mutta sienet ja äyriäiset saavat jäädä kauppaan. Niistä me emme vain tykkää. Välillä voisimme syödä monipuolisemmin eri ruokia, mutta kiireisessä arjessa tulee helposti turvauduttua niihin tuttuihin ja turvallisiin vaihtoehtoihin.

Meillä on käynyt myös tuuri sen suhteen, että meillä kellään ei ole allergioita rajoittamassa syömisiä. Ainakin toistaiseksi olemme niiltä säästyneet. Nuo "henkiset"allergiat ovat luku sinänsä. Mieheni ei esim. siedä kaaliruokia. Suurin ongelma omalla kohdalla taitaa kuitenkin olla annoskokojen pitäminen kohtuullisina. Silloin kun ruoka on hyvää, tulee edelleen helposti syötyä enemmän kuin tarpeeksi.

Meillä ei todellakaan syödä aina samaan aikaan, vaan ruoka-ajat vaihtelevat päivittäin. Lasten syömisiä arkisin tietenkin rytmittää  koulu ja päiväkoti, kun taas minun  ruoka-aikoihin vaikuttaa vaihtelevat työvuorot. Mies syö oman aikataulunsa mukaan.  Olemme kuitenkin pyrkineet ainakin kerran päivässä syömään kaikki saman pöydän ääressä. Ja jotta se onnistuisi meidän perheen aikatauluilla, on meille  muodostunut tavaksi syödä illallinen päivällisen siaan. Siinä samalla, kun syödään on mukava vaihtaa lasten kanssa päivän kuulumisia. 

Mutta mitä meillä sitten syödään?


Meillä kuluu paljon pastaa ja jonkin verran perunaa. Riisiä syömme lähinnä puuron muodossa. Lihan syöntiä voisimme yrittää vähentää. Yleensä käytämme jauhelihaa. Kanaa ja kalaa yritämme syödä vähintään kerran viikossa. Enemmän voisimme syödä ihan vaan kasvisruokia ja kasvisten sekä juuresten syöntiä vosimme lisätä entisestään.

Ruokajuomana meillä juodaan joko vettä, maitoa tai piimää. Lapset juovat kevytmaitoa, kun taas me aikuiset tykkäämme enemmän rasvattomasta maidosta. Mehua meillä ei juuri juoda ja limppariakin meidän kaapista löytyy aniharvoin.

Minä pyrin aloittamaan aamuni puurolla johon on lisätty marjoja, raejuustoa ja siemensekoitusta. Jos olen aamulla vielä kotona miehen ja pojan heräillessä, keitän puuroa meille kaikille. Mies tosin lisää puuroonsa vain marjoja. Hän syö lisäksi purkillisen rahkaa, jotta saa tarpeeksi proteiinia. Myös tytöt syövät viikonloppuisin puuroa, mutta kouluaamuisin he syövät muroja.


Minun aamupuuroni. Myös poikamme tykkää syödä puuronsa raejuustonkera.


Jos aamulla laiskottaa, niin saatan minäkin syödä muroja aamiaiseksi.

Lounaaksi meillä syödään mitä milloinkin ja siihenkin vaikuttaa muu päivän ohjelma. Toisinaan lounaaksi on edellis päivän sapuskaa ja toisinaan se korvataan salaatilla, leivällä ja esim. keitetyillä kananmunilla. Meillä syödään pääsääntöisesti ruisleipää. Näkkileipää on aina varalla kaapissa. Joskus harvoin herkuttelemme vaalealla leivällä. Leivän päälle laitamme joko Oivariinia tai ihan voita. Lapset tykkäävät laitta myös sulatejuustoa. Joskus jääkaapista löytyy myös tavallista juustoa tai jotain leikkelettä


Kevyempi kotilounas.


Helppo työlounas. Nuudeleita, kasviksia ja raejuustoa.


Joskus viikonloppuisin aamut venyvät ja meillä saatetaan syödä puuro vasta lounasaikaan.

Meidän aikuisten välipaloihin vaikuttaa paljolti se ajoittuuko ne ennen vai jälkeen treenin. Monesti heti treenien jälkeen juomme palautumisjuoman, varsinkin salitreenin jälkeen. Juoksulenkin jälkeen palautumisjuomaksi kelpaa lasillinen maitoa, jos tiedossa on kunnon ruokaa vähän ajan päästä. Työpäivinä minä syön välipalan tai kaksi riippuen minkä mittainen työpäiväni on ja mihin kellonaikaan se sijoittuu.


Välipala juoksulenkin jälkeen.


Mieheni välipala koostuu usein pikapuurosta (kaurahiutaleita maidolla ja mehukeitolla), smoothiesta, rahkasta tai myslistä. Jos tiedossa on pitkälenkki, 30-40 kilometriä, syö hän edellisenä päivänä useamman välipalan.

Töissä minulla on monesti eväänä rahka ja hedelmiä. Välillä saatan turvautua proteiinipirtelöön tai -vanukkaaseen. Kahvia juon lähes joka tauolla terästettynä tilkalla maitoa. Sokeria en käytä edes teessä.


Välipala työpäivän keskellä.


Meillä on tosiaan hiukan etelä-eurooppalainen ruokailurytmi. Päivällinen korvataan monesti illallisella. Meillä ei siis ehkä sijoitu ruokailut ja välipalat aivan suositusten mukaisesti, mutta jonkinlaista järkevää rytmiä pyrimme pitämään  niin omissa kuin lastenkin ruokailuissa.

Meillä monesti minä teen ruuan ja mies siivoa sotkut. Välillä taas kokkailemme yhdessä ja toisinaan miehenikin tekee ruuan. Tosin silloinkin hän siivoaa keittiön ruokailun päätteeksi.


Keittoillallinen. Paprikasiivujen kanssa joutuu pitämään puolensa. Ne kun monesti katoaa pikkuherran suuhun, jos päänsä kääntää.


Lohta ja salaattia. Monesti lisukkeena myös perunamuussia.



Miehen pravuuri: Jauheliha-tomaattikastike Koskenlaskija-juustolla


Iltapalaksi saatan syödä vielä rahkan ja jotain hedelmää tai vaan vähän pähkinöitä. Riippuen vähän siitä miten tukevasti on tullut syötyä aijemmin päivällä.

Meillä kaiki rakastaa hyvää ruokaa. Arkisin pyrimme tekemään perusterveellistä sapuskaa, mutta viikonloppusin teemme jotain "parempaa"ruokaa, joka saattaa olla kaukana kevyestä ja terveellisestä vaihtoehdosta. Koko perheen lempiruoka taitaa olla Aurajuusto-kana lohkoperunoilla tai pastalla.


Toinen perheemme lemppareista, lasagne.


Kotitekoisen pitsan kruunaa itsetehty tomaattikastike.


Meillä syödään todella harvoin eineksiä, mutta silloin tällöin turvaudumme noutoruokaan ja aina silloin tällöin nautimme ravintolan antimista.


Noutoruokaa.


Ravintolan herkkuja.


Rakastan myös leipomista, mutta sitä olen yrittänyt vältellä viimeisen vuoden aikana. Kyllä meillä edelleen leivotaan, mutta lähinnä vain syntymäpäiviä ja jouluna. Ja koska elämä ei voi olla ainaista kieltäytymistä ja koska me olemme aikamoisia herkkupeppuja, syödään meillä välillä suklaata ja sipsejä ja muita herkkuja. 

Meillä siis syödään pitkälti 80:20 periaatteella. Kaikkea kohtuudella. Tai siihen ainakin pyritään. Joskus se meinaan pääsee karkaamaan käsistä...


Koska joskus tekee mieli makeaa...
  



sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Ruoka: ystävä, rakastaja vai vihollinen.



RUOKA: 
Tuo asia jota ilman emmme voi elää.
Asia joka monissa meissä herättää kaiken kirjavia tunteita.
 Asia josta on nykypäivänä helppoa tehdä niin vaikeata.
Toiset meistä hallitsee syömisen, kun taas syöminen hallitsee toisia.  
Ruualla on yllättävän paljon valtaa nykypäivänä.

Maailma on pullollaan ohjeita siitä kuinka meidän ihmisten pitäisi syödä. Ohjeistukset vaihtuvat alati ja toisinaan nuo ohjeet ovat keskenään niin ristiriitaisia, ettei oikein tiedä mitä pitäisi uskoa.
 
Minusta ei ole neuvojaksi ruoka-asioissa, sillä olen yhtä pyörällä päästä kuin varmasti moni muukin. Kaikki mitä syömiseen liittyen kirjoitan on puhtaasti omia mielipiteitä ja havaintoja. Joku saattaa olla kanssani samaa mieltä ja joku toinen taas ei. Sehän riippuu ihan siitä mitä koulukuntaa kukin lukija edustaa. 

Mutta mitä sitten saisi syödä? Ensin kartellaan rasvaa. Kehoitetaan ostamaan kevyt tuotteita. Sitten ne kevyttuotteet ovatkin ykskaks se huono valinta. Suola on myrkkyä. Sitten aletaan karttelemaan  hiilihydraatteja ja korvataan ne proteiinilla ja rasvalla. Ei saa syödä valkoistasokeria ja valkoista viljaa. Leipä ja pasta jätetään kauppaan. Niin ja se peruna. Sitä ei ainakaan syödä. Liiaksi prosessoitu ruoka olisi syytä jättää ruokakaupan hyllyyn, varsinkin jos se sisältää nitraatteja tai natriumglutamaattia. Listaa voisi jatkaa varmaan loputtomiin sillä aina keksitään jokin uusi juttu mitä saa ja mitä varsinkaan ei saisi syödä. 

Mutta mitä sitten pitäisi syödä? Mielellään kai maidotonta. Gluteenitontakin olisi hyvä valita. Kasviksia tietenkin paljon ja ehdotomasti luomua. Kaupassa raivataan tilaa voimaruuille sillä eihän ilman niitä ihminen voi hyvin. Toiset tuotteet auttavat palautumisessa kun taas toiset rasvanpoltossa. Luvataan sitä ja luvataan tätä ja osa on vaan rahan haaskuuta.  Osasta varmasti saattaa ollakin apua ja täydentävät ruokavaliota. Mutta tuskin nekään ihmeisiin pystyy, jos ruokavalio ei muuten ole kunnossa ja järkevässä balanssissa.

Kun ennen koreiltiin vaatteilla, on nykyään "oikein syömisestä" tullut SE juttu. Toisilla siihen on varaa tosilla ei. Totta kai se on valinta kysymys. Jokainen laittaa rahansa siihen minkä kokeee tärkeäksi. Mutta silloin, kun raha on tiukassa, valitaan kaupasta sitä mikä on edullista. Ja valitettavan usein tarjouksessa on juuri ne tuotteet, jotka eivät aina ole välttämättä se paras valinta terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Toki esim. kotimaisia juureksia saa ajoittain edullisesti, mutta se ei ole valinta silloin, jos etsitään nopeaa ja helppoa ruokaa.

Toiset tahkoavat rahaa valmistamalla herkkuja joilla saadaan ihmiset ruokakoukkuun samaan aikaan, kun voivotellaan varsinkin länsimaissa yleistyvää ylipaino-ongelmaa. Ja jotta se ongelma saataisiin ratkaistua liikkuu valtavat rahasummat dieettibisneksessä, kun ihmisille kaupataan oikotietä onneen. On diettejä joka lähtöön ja niille jokaiselle löytyy puolestapuhujansa. 

Me kaikki olemme yksilöitä. Toiset ovat luonnostaan hoikkia eikä heidän välttämättä tarvitse nähdä suurta vaivaa pysyäkseen mitoissaan. Toisilla taas pelkkä pullan katseleminen tuntuu tuovan lisäsenttejä ympärysmittaan ja elämä on yhtä taistelua ja kieltäytymistä ruokaviidakossa. Sitten on vielä ne jotka kärsivät laihuudesta. Heillä taas paino ei meinaa nousta  millään vaikka söisi kuinka. 

Minulla on kirjava historia  takana syömiseen liittyen. Olenhan ikuinen laihduttaja. Tai ainakin olen ollut tähän asti. Olen ollut ylipainoinen ja suhtautumiseni ruokaan on ollut ajoittain vääristynyt. On ollut aikoja jolloin ruoka on tuonut lohtua ja toisinaan se on taas aiheuttanut ahdistusta. Välillä elämä on ollut helpompaa ja suhtautuminen ruokaan on ollut rennomapaa. Mutta on ollut myös aikoja, jolloin elämä on pyörinyt liikaakin ruuan ympärillä ja syöminen on ollut hallitseva tekijä elämässäni.

Tällä hetkellä olen normaalipainoinen, mutta olen tiputtanut painoa toistakymmentä kiloa ainakin viidesti. Kolmesti olen karistanut raskauksien mukanaan tuomia kiloja. Nykyään yritän ajatella ruokaa ystävänä ja nimenomaan polttoaineena joka saa koneistoni toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Yritän opetella myös rennompaa suhtautumista ruokaan. Kaikkea kohtuudella ja herkkuja silloin tällöin hyvällä omallatunnolla. Sillä oikeasti. Mitä välilä on sillä onko vyötärö sentin tai kaksi suuntaan tai toiseen. Painoa ei ainakaan pidä liiaksi tuijotella. Sen olen ainakin oppinut nyt kun olen alkanut treenaamaan enemmän. Ja jos meinaa että treenaamisesta on myös hyötyä ja haluaa kehittyä on syötävä kunnolla ja tarpeeksi. Sitä minä yritän itselleni toitottaa.

Mutta miten meillä sitten syödään?
Siitä kerron toisella kertaa.


Erään päivän illallinen.