lauantai 28. helmikuuta 2015

Tankkausta.

Mieheni on tänään tankannut huomista viittäkymppiä varten. Aamu alkoi terveellisesti puurolla, mutta muuten on näyttänyt tämän päivän syömiset menevän enemmän ja vähemmän herkuttelun puolelle. 

Se, että saa syödä huolettomammin, tuntuu olevan yksi hyvä syy juosta pitkiä matkoja. 

Oma diettini on tosin joutunut tänään koville, kun olen sivusta seurannut mieheni ja lasteni herkujen napostelua. Ihmeen hyvin olen kyllä pystynyt pitämään omat näppini kurissa, pientä kakkupalaa lukuun ottamatta. Alkuviikosta kun tuli sen verran herkuteltua reissussa, että nyt on syytä itse yrittää pysyä ruodussa, jos kesäkuntoon halajaa. ; )



 Aamupäivällä mieheni sai päähänsä, että voisin leipoa kakun pojan kunniaksi. Tykkään kovasti leipoa, joten ei minua tarvinnut kovasti houkutella. No, itse pikkuherra ei juuri päässyt osalliseksi kakun syöntiin, sillä päivänsankarille tuli tänään täyteen vasta 9kk. Mutta löytyipähän joku syy mansikkakakun tekoon. 


  

Ruuaksi valmistimme yhteistuumin "kevyen" aterian. Uunimakkaraa Aurajuustolla ja uunijuureksia. Tuo kyseinen juusto on meillä koko perheen herkku. Tosin minä jätin tällä kertaa oman osuuteni makkarasta ilman lisähöysteitä. Lenkkimakkaran jako meni niin, että minä jaoin toisen puolikkaan tasan kolmeen osaan tyttöjen kanssa ja isäntä söi yksin toisen puolikkaan....

Saas nähdä jääkö kakkua enää huomiselle, jos mieheni vallan innostuu vielä loppuillan aikana tankkaamaan.

perjantai 27. helmikuuta 2015

Talvilomailua.

Reissussa on mukava käydä, mutta kyllä on ihan herätä aamulla taas omasta sängystä.
 Kaksi herkkäunista kun joutuu nukkumaan neljä yötä samassa huoneessa pienen uniterrorin kanssa joka vähkertää pitkin yötä, niin voi sanoa ettei siinä juuri saanut akkuja ladattua yön aikana.

Olimme viisi päivää reissussa, joista kaksi meni matkaa tehdessä. Meillä ei tarvitse keskustella siitä kumpi ratin takana istuu, sillä minulla ei ole ajokorttia. (Tuskin tulee koskaan olemaankaan.) Ajokilometrejä kertyi yhteensä n. 620.  Ei nyt sinäänsä paljon kun se jaetaan kahteen päivään, mutta koska oli eka pidempi reissu pikkuherran kanssa (9kk.) niin... 
Mennessä onneksi saimme pitää tauon veljeni luona ja kotimatkalla piipahdettiin siskon tykönä.

Mieheni on malttanut pitää kevyttä viikkoa lasten loman kunniaksi. No, takana tosin kolme kovaa harjoitteluviikkoa, joten oli aikakin vähä höllätä. Normaalisti viikkorytmi menee jaolla, 2 kovaa ja 1 lepo.

Ihan ei koko mummolareissu mennyt laakereilla lepäillessä. Olimme pakanneet mieheni kanssa mukaan juoksulenkkarit sekä juoksurattaat ja teimme pari yhteistä hölkkälenkkia minun vauhtini mukaan. 


Juoksukunnossani ei alkutalven jäljiltä ole juuri kehumista, sillä onnistuin kadottamaan syksyllä hiukan löytyneen treenimotivaationi. Nyt olen onneksi taas pikkuhiljaa pääsemässä treenaamisen makuun. 


 Ensimmäinen lenkkimme meni minun osalta paremmin kuin osasin odottaa. Pienellä kylällä kun ei talviaikaan ole paljoa hurraamista reittivalintojen suhteen, otimme tavoitteeksi juosta yhteen suuntaan viisi kilometriä ja kävellä sama takaisin. Parilla aikaisemmalla lenkillä olin jaksanut juosta yhtäjaksoisesti vain 3km ja 3,5km, joten tavoite oli sen mukainen. Mieheni tsemppauksen ansiosta jaksoinkin juosta myös paluumatkan. Hänelle kympin lenkki minun vauhdillani on vain pieni veryttely, mutta juoksurattaiden työntö sohjossa reilun kymmenen kilon lisäpainolla toi hänelle kaivattua  lisävastusta.

Mieheni on siitä ihana, että hän jaksaa aina kannustaa ja tsempata minua sekä kehua suorituksiani, vaikka olemmekin ihan eritasoiset juoksijat.

Seuraavana päivänä ulkoilimme koko perheen voimin ja saimme nauttia myös auringon paisteesta. Illalla tytöt tosin halusivat jäädä sisälle mummon ja vaarin kanssa, kun me mieheni kanssa pakkasimme pojan taas rattaisiin ja lähdimme kävelylle. Teimme "kylän lenkin" ja vaikka kiersimekin keskustan pitemmän kaavan mukaan tuli mittarilukemaksi 6,3 km. Vauhti ei päätä huimannut kotiseutukierroksella, kun samalla kertoilin muistoja lapsuudesta. 



Kolmannnen yhteisen lenkin teimmekin räntäsateessa liukastellen. Poika oli taas rattaissa mukana ja eräs mummo päivittelikin, että vauvakin mukana juoksuharjoituksissa. No ei muksulla mitään hätää ollut kun oli hyvin pakattu ja sateelta suojattu. Hyvin maistui päväunet raittiissa ulkoilmassa ja tasaisessa tärinässä. Isännän taas työnnellessä rattaita sain minä keskittyä omaan juoksuuni. Vaikka jalat olivatkin jäykät edellisistä lenkeistä jaksoin pinnistellä seitsemän kilometrin verran.





Harvoin pääsemme kotona yhdessä mieheni kanssa lenkille. Kesällä tilanne on taas toinen, kun isommat muksut pystyvät pyöräilemään mukana. (Ovat vielä sen verran nuoria ettemme jätä heitä kaksin kotiin.)

Nyt otamme vielä hiukan iisimmin ja vietämme loppulomaa lasten ehdoilla. Tosin mieheni keräilee voimia viikonlopun viidellekympille.


torstai 19. helmikuuta 2015

Kannaattaako vai ei?

Otiskko viittaa meillä tänään askarruttaneeseen kysymykseen.

Mieheni pähkäili puoli päivää kannattaako hänen lähteä tänään pitkällelenkille, jonne oli aijemmin luvannut lähteä. Tänään kun olisi ollut järkevämpää tehdä vain palauttava eilisen reipasvauhtisen lenkin takia (20km).

Yritin kyllä puhua järkeä puolisolleni, mutta ei tälläkään kertaa auttanut. Kun oli kerran luvannut, ni pitäähän se lähteä... 
Nyt kello on yhdeksän illalla ja herraa ei kuulu ei näy... 

Ei tosin ole mitään uutta meillä. Aina kun yrittää onkia mintenköhän kauan mahtaa lenkillä mennä, saa vastaukseksi jotain ympäripyöreetä. Taktikoiden isäntä lähti lenkille ilman juomista. Sekään ei kyllä takaa mitään. Kerrankin samalla taktiikalla lähdetylle lenkille kertyi mittaa 40km.

Pitkätlenkit lenkkikaverin kanssa ajoittuvat yleensä sunnuntaille, mutta loppuviikon menojen muuttuessa yllättäen piti treenit miettiä uudelleen. Ja kun on kerran kovaviikko ja lauantaina on "pakko"lepo niin ei tänään voinut himmata.

Alla kuva minun tämän päivän lenkistä. ;)


Minulla oli siis tänään lepopäivä joka kului kotiaskareiden ja lastenhoidon parissa.

(Juuri kun sain tänän jutun kirjoitettua, ulko-ovi kävi ja herra saapui lenkiltään kotiin juostuaan 31km.)

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Uusi mittari.

Alkuviikosta mieheni vanha sykemittari päätti sanoa yhteistyösopimuksen irti kuuden vuoden käytön jälkeen. Ilta sitten vierähtikin nettiä tutkiessa, ja pähkäillessä mikä mittari hankittaisiin seuraavana päivänä. Tarve saada uusi sykemittari oli suuri, sillä eihän treeni ole treeni jos siitä ei jää todistus aineistoa myöhäisempää tarkastelua varten. 

Mieheni on ollut tyytyväinen Garminin laitteisiin, joten hän päätyi samaisen merkin 910XT-malliin. Laite ei ole ehkä ihan uusinta uutta, mutta tällä kertaa hinta/laatusuhde oli kohdillaan.

Tänään oli tietenkin pakko päästä kokeilemaan uutta laitetta.


Tavoitteena oli reipasvauhtinen lenkki ja kilometrejä kertyi 20. Keskivauhti oli 4:57 ja keskisyke 145. Ja uusi mittarikin toimi moitteettomasti.

Kävin minäkin tänää vähän lenkkeilemässä. Oma harjoitteluni on tosin ollut enemmän ja vähemmän säännöllistä. Tällä hetkellä metsästän taas sisäistä juoksiaani ja alkutalvesta kadotettua juoksukuntoa.


Oma sykemittarini on vaatimattomampi malli Garminilta, mutta välttää kyllä minun harjoituksissa.
Niin ja tosiaan minun lukuni ovat hiukan toista maata kuin miehelläni...

Tervetuloa!



Tervetuloa uuden blogini pariin!
Jottei tälläiselle perheelliselle naiselle vaan jää turhaa luppoaikaa, päätin aloittaa blogin perheemme arkeen paljon vaikuttavasta asiasta, eli juoksuharrastuksesta. Olen jo jonkin aikaa haudutellut tätä ideaa mielessäni ja nyt sen vihdoin toteutin.

Koska omassa hölkkäharrastuksessani ei paljon ole kertomista ja kehumista. Ainakaan vielä. Tulen paljolti kirjoittelemaan mieheni juoksuharrastuksesta, joka on ennemminkin elämäntapa ja intohimo.
Kaiken tänän teen tietenkin rakkaan mieheni luvalla ;)