torstai 11. huhtikuuta 2019

Ongelmia sykkeiden kanssa.



Siitä on nyt noin kuukauden verran, kun palasin takaisin töihin keuhkokuumeen jälkeen. Vaikka paluu sorvin ääreen tapahtuikin vain reilun viikon mittaisen sairasloman jälkeen niin treenit ovat olleet vielä aikalailla  jäissä.

Kauniit kevätpäivät houkuttelevat jo lenkkipolulle.

Edelleen hengästyn helposti ja syke nousee vieläkin hyvin herkästi turhan korkeisiin lukemiin. Sen osoitti myös toissa viikon sunnuntaina tekemäni noin tunnin mittainen kävelylenkki. Arvelin olevani jo kunnossa, sillä olin jaksanut tehdä edellisenä perjantaina kevyen salitreenin ja yli 10 000 askeleen työpäivät eivät tuntuneet enää raskailta.

 Tuo oli ensimmäinen lenkkimielessä tehty kävely sairastumisen jälkeen. Aikaisemmin olin vain vähän ulkoillut töiden lisäksi. Tiesin, että nyt on syytä aloittaa maltillisesti. Kävelimme  rauhalliseen tahtiin kuusi kilometriä. En seurannut sykettä lenkin aikana, vaan luotin fiilikseen ja tuntumaan. Vaikka kävely tuntuikin helpolta, niin kotona mittarini näytti lenkin jälkeen keskisykkeeksi peräti 130, kun aiemmin se on ollut vastaavalla vauhdilla alle sadan. 

Ensimmäinen kävelylenkki keuhkokuumeen jälkeen sai sykkeet nousemaan.

Tuon lenkin jälkeen kroppa tuntui käyvän kierroksilla monta päivää. Myös leposykkeeni nousi tavanomaista korkeammaksi. Koko viime viikon ajan se pyöri noin 70:nen tuntumassa, kun normaalisti se on ollut 55:n kieppeillä. Aamulla herätessä korkea leposyke tuntui olotilassa. Vaikka olin nukkunut yöt kohtalaisen hyvin, ei olo tuntunut levänneeltä. Tosin uskon, ettei se johtunut pelkästään tuosta lenkistä. Viime viikko oli meinaan myös hyvin työntäyteinen. Alkuviikosta valmistelimme töissä Miinusviirus-kampanjaa ja sen ansiosta myös loppuviikon työpäivät olivat aika kiireisiä.

Helsingissä pääsin nauttimaan kauniista kevätpäivästä.


Keskiviikkona piipahdin Helsingissä viettämässä vapaapäivää. Samalla reissulla kävin kuuntelemassa Harri Hännisen juoksuvinkkejä Granon ja Helsinki City Running Dayn järjestämässä Vip-illassa vaikka en itse olekkaan vielä ihan juoksukunnossa.

Vaikka itse en pystykkään tänä vuonna osallistumaan puolikkaalle niin silti nappasin vinkit talteen tulevaisuutta silmällä pitäen.

Tuon päivän jälkeen jalat olivat aika väsyneet kaikesta kävelystä. Varsinkin kun olin valinnut jalkaani korolliset kävelykengät joita en ollut käyttänyt aikoihin. Mittarini mukaan olin kävellyt yli 11km kierrellessäni kauppoja.

Nyt kiire ja stressi on  vähän hellittänyt ja leposyke on alkanut laskemaan normaalille tasolle. Olin suunnitellut jo lääkärissä käyntiä, jos olotilaan ei olisi alkanut muuttua paremmaksi. Sunnuntaina ulkoilimme vähän lasten kanssa, mutta tämä viikko on mennytkin sitten pääosin ihan sisätiloissa flunssaisen kuopuksen kanssa. Olen yrittänyt hyödyntää itsekin tilanteen ottamalla iisimmin sillä näyttää siltä, että kroppani kaipaa vielä vähän enemmän lepoa kuin yleensä. Tosin pakko on ollut vähän harjoittaa  pölyntörjuntaa kotona ja pienetää pyykkivuorta tilaisuuden tullen, jottei ihan kaikki kotihommat kasaannu. Yhtenä päivänä innostuin myös luovasta kokkailusta, kun pakastin piti saada tyhjennettyä ja halusin minimoida hävikin.

Pakastimen antimista syntyi kasvissosekeittoa, marjakiisseliä ja kasvis-fetapiirakkaa.

Yllättävän vähän tämä telakalla olo on tällä kertaa stressannut. Kunto on nyt mitä on. Elämässä on onneksi muutakin sisältöä kuin pelkkä treenaaminen. Ensin on hoidettava terveys ja keuhkot kuntoon ja sitten vasta lähdetään rakentamaan uutta vankkaa perustusta.

Joskus sitä vain joutuu ottamaan askeleen taaksepäin niin kuin  kevätkin tällä viikolla.







sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Lepoa ja antibiootteja.



Välillä sitä vain joutuu pysähtymään ihan kunnolla. Viime viikon suunnitelmat menivät täysin uusiksi. Oli meinaan pakko vain levätä ja olla mahdollisimman aloillaan. Ei ollut vaihtoehtoja. Edelleenkin minun on otettava rauhallisesti, jos meinaan parantua kunnolla ja välttyä jälkitaudeilta.

Yhtenä päivänä makoiltiin yhdessä tyttären kanssa sohvalla ja yritettiin parannella oloa.

Toissaviikon perjantaina menin normaalisti iltavuoroon töihin. Olo oli aamulla hiukan nuhainen, joten maltoin mieleni ja jätin juoksulenkin suosiolla väliin, vaikka aamu olikin kaunis ja aurinkoinen. Sen verran tosin ulkoilin, että kävelin osan työmatkasta, sillä pääni kaipasi raitista ilmaa ja ajattelin ettei pienestä kävelystä olisi haittaa.

Ehdin olla muutaman tunnin töissä, kun nilkkojani alkoi särkemään aivan kamalasti. Seuraavaksi ylitse vyöryi jääkylmä aalto.  Aloin täristä sillä niin paljon minua palelti. Tuo kaikki alkoi yhtäkkiä. Jouduin keskittymään toden teolla, että pystyin palvelemaan sen hetkisen asiakkaani loppuun. Kun pääsin vihdoin tauolle, arvelin että minulla on varmasti kuumetta.

Kuume nousi tuotakin korkeammaksi aika nopeasti.

Kuumeeni nousi todella nopeasti. Varasin ajan lääkäriin ja soitin miehelleni, että hän hakisi minut kotiin, kun pääsee töistä. Siinä kunnossa ei kauheasti tehnyt mieli matkustaa bussilla. Kun pääsin kotiin, otin särkylääkkeen ja hautauduin tunniksi sänkyyn ennen lääkäriin menoa.

Särkylääke alkoi vaikuttamaan ja sen hetkisten oireiden perusteella lääkäri arveli, että minulla on todennäköisesti infulenssa. Hän mittasi vain lämmön ja jätti keuhkoni kuunetelematta vaikka sanoin, että yskiminen sattuu. Kotiuduin sairasloman ja Tamiflu-reseptin kera.

Kotona muutama tunti myöhemmin alkoi kylkeeni sattua jokaisella hengenvedolla. Mieheni epäili sen johtuvan yskimisestä, mutta jotenkin tiesin ettei se johtunut siitä. Henki kuitenkin kulki ihan hyvin, joten arvelin pärjääväni, mutta varasin varmuuden vuoksi ajan työterveyteen toiselle lääkärille lauantai iltäpäivälle. 

Tuolla kertaa lääkäri tutki tarkemmin ja laittoi lähetteen labraan ja keuhkokuviin.
Tulehdusarvot olivat nousseet 188:aan ja keuhkoissa  näkyi vasemmalla puolella iso varjostuma. Keuhkokuume, ei enää epäilystäkään. Lääkäri kysyi pärjäänkö kotona vai kirjoittaako hän lähetteen suoraan sairaalaan. Vakuuttelin, että pärjään sillä lähtö sairaalaan ei houkutellut. Tällä kertaa kotiuduin kunnon antibioottikuurin kanssa.

Viikon antibioottikuuri piti sisällään 40 tablettia.

Seuraavat päivät meni maatessa joko sängyssä tai sohvalla. Appivanhemmat saattoivat pojan onneksi aamupäivisin hoitoon niin sain huilata päivällä hetken ihan rauhassa. Antibiootit alkoivat tehota ja jo maanantaina olo alkoi olla parempi. Tiistaina tulehdusarvo oli laskenut jo 30:een. Muutamana päivänä jouduin ottamaan lisäksi myös särkylääkettä päänsärkyyn.

Vaikka loppuviikosta minulla ei ollut enää kuumetta, niin en silti jaksanut keskittyä mihinkään. Sairasloman takia minulta jäi väliin myös kaksi koulupäivää. Minulla olisi ollut aikaa tehdä vaikka vähän koulujuttuja tai vaikka kirjoitella tätä blogia, mutta en vain saanut aikaiseksi.

Oloni muuttui paremmaksi päivä päivältä ja tämän viikon tiistaina tulehdusarvot olivat jo normaalin rajoissa ja hengitysäänet symmetriset. Maanantaina palasinkin  jo töihin sillä olin saanut sairaslomaa vain sunnuntaihin asti. Pakko oli kävellä vielä ihan hissukseen, sillä heti alkoi hengästyttämään, jos yhtään etenin reippaammin. Onneksi töissä sain ottaa myös rauhallisesti ja sen ansiosta jaksoin alkuviikon työpäivät kunnialla. Toki olisin saanut lisää sairaslomaa, jos en olisi tuntenut itseäni työkykyiseksi.

Torstaina yritin huilailla ja kerätä voimia perjantain messupäivää varten. Olin  meinaan GoExpo messuilla Naistenkympin pisteellä promoottorina. Tuo olikin ensimmäinen kerta, kun olin messuilla töissä, joten olen taas yhtä kokemusta rikkaampi.

Messuilla pääsin vaihtamaan kuulumisia mm. Lenkillä-blogia pitävän Elinan kanssa. 

Vieläkään olo ei tunnu täysin normaalilta, sillä hengästyn edelleen todella herkästi. Luulen, että minun täytyy vielä malttaa mieleni ja pysytellä jokunen tovi poissa lenkkipoluilta. Koska en ole yhtään varma milloin pääsen taas treenaamaan kunnolla niin olen joutunut miettimään kevään tavoitteet uusiksi. Mutta niistä lisää toisella kertaa.







keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Hiittiä, juoksua ja talvilomailua.



Viime viikolla sain viettää aikuisikäni ihka ensimmäistä oikeasti ansaittua talvilomaa. Ja koska se sattui nyt eri aikaan kuin muksuilla, niin olin ajattelut keskittyä treenaamiseen ja koulutehtäviin. Mutta kuinkas sitten kävikään.

Viime aikoina on saatu liukastella ihan urakalla.

Kuten arvata saattaa, se meidän perheessä majaillut flunssa iski sitten minuunkin heti, kun oma lomani alkoi. Jouduin tosin olemaan pois töistä jo kaksi edellistä päivää, sillä oli minun vuoroni olla kotona meidän kuopuksen kanssa. Hän oli meinaan koko edellisen viikon poissa hoidosta kuumeen ja vatsakipujen takia. Myös tytöt olivat pari päivää pois koulusta samantyypisten oireiden takia.

Lomani alkoi siis todella hohdokkaasti. Tosin eihän se kovin suuri yllätys ollut, kun otti alkutilanteen huomioon. Kun kerrankin olisi ollut koko viikonloppu aikaa keksiä jotain kivaa tekemistä koko perheen voimin, olimme kaikki enemmän tai vähemmän potilaita tai toipilaita. 

Pääsin itse loppuperin aika vähällä sairastelun suhteen tällä erää. Muutaman päivän oli veto poissa ja nokka tukossa, mutta jo tiistaina alkoi olla olotila jo kohtalainen. Onneksi, sillä olin saanut kutsun uuden butiikkistudion Trib3 Adlon:n avajaisiin Helsinkiin.

Helsingin pikavisiitillä minulla oli hetki aikaa seikkailla myös pitkin Töölön katuja.

Olin hankkinut bussiliput valmiiksi, joten oli kiva ettei ne jääneet käyttämättä. En ehkä olisi muuten lähtenyt Tampereelta asti hikoilemaan  ja katsastamaan tuota uutta mestaa, mutta pienen googlailun jälkeen sain selville, että myös meidän kulmille on aukeamassa samainen Hiit-studio kevään aikana. Ja olihan se nyt tietenkin mukava loman kunniaksi puuhastella jotain arjesta poikkeavaa.

Trib3:n tunnelmalliset puitteet on remontoitu entisen leffateatteri Adlon:n tiloihin

Olin ottanut treenikamat matkaan mukaan, sillä avajaisissa sai halutessaan osallistua noin 20 minuutin mittaiselle näytetunnille. Ja olihan se testattava, kun siihen kerran oli mahdollisuus. Ihan täysillä en uskaltanut juoksuosuuksia vetää, sillä en ollut ihan sata varma olotilastani vaikka flunssa olikin jo selätetty. Ja jestas että hiki virtasi. Vaikka emme ihan täyttä settiä vetäneetkään (normaalisti hiit-treeni kestää alkuohjeistus ja loppuveryttely muukaan lukien kaikkineen noin 45min), niin huh huh, että otti koville. Muutamassa liikkeessä olisin kaivannut pienempiä käsipainoja, sillä ainakin itselle viiden kilon käsipainot, jotka olivat ainakin tuolla kertaa kevyimmät, ovat turhan raskaat silloin kuin toistoja pyritään tekemään paljon.

Hiit-tunnilla koko kroppa joutuu töihin ja ensimmäisellä kerralla pääsee tutustumisetuna treenaamaan veloituksetta.

Sain kutsun avajaisiin niiden järjestelyistä vastanneen Domekers Finlandin kautta.

Trib3:n myötä Suomeen rantautui maailmalta uusi erilainen salikonsepti jossa yhdistyy Hiit-treeni, yhteisöllisyys ja elämys. Ensin vedetään kova treeni tunnelmallisissa puitteissa (toki jokainen tekee harjoitukset oman kunnon mukaan),  sitten pyyhitään hikeä ja vilvoitellaan jäähdytetyn pyyhkeen avulla. Lopuksi nautitaan palauttava smoothie viihtyisässä oleskelutilassa. Jos sinua kiinnostaa laittaa itsesi koville, niin käy ihmeesä tutustua tarkemmin siihen mistä Trib3:ssa oikesti on kyse klikkaamalla tästä*.

En itse ole juurikaan harrastanut ryhmäliikuntatunteja nykyään, mutta aion kyllä ehdottomasti käydä tutustumassa Trib3 Tampereen tiloihin heti huhtikuussa, kun puitteet saadaan kuntoon ja ovet avataan. Ja pitäähän sitä tietenkin käydä hyödyntämässä lahjaksi saadut viiden kerran treenilahjakortit.

Muutamana päivänä yritin keskittyä vähän niihin kouluhommiinkin, mutta päätin olla turhaa niistä stressaamatta. Loppuviikosta uskaltauduin taas ihan lenkille sillä kroppa ja pää kaipasivat liikettä ja raitista ilmaa.

Aloittelin varovasti juoksua ja kävelyä yhdistellen. Kävelyn ansiosta sykkeet pysyi maltillisena. Seitsemästä kilometristä juoksin puolet (2*1km + 3*0,5km). Kotona tein vielä vähän corejumppaa ja yritin taipua muutamaan jooga-asentoon.

Silloin kun aurinko paistaa kauniisti malttaa ottaa vähän rauhallisemmin ja nautiskella, ainakin joskus...

Sunnuntaina sää oli ihanan aurinkoinen. Harmi vaan ettemme pystyneet nauttimaan ulkoilusta koko perheen voimin. Mieheni on ollut jo puolitoista viikkoa jonkinlaisessa vatsaflunssassa. Hänen huonoa ja vetämätöntä oloa on ollut todella kurjaa seurata sivusta. Myös meidän kuopus aloitti kuumeilun uudestaan viikonloppuna.

Minä sentään pääsin hetkeksi tuulettamaan päätäni ulos, kun miesväki kävi päikkäreille. Reitti oli sama kuin perjantaina, mutta rytmitys eri.

Aurinko sai hymyn huulille.

Alkulämmittelyn jälkeen innostuin juoksemaan pidemmän pätkän kuin olin suunnitellut. Kolmen kilometrin pätkästä kaksi tuli mentyä reippaammin ja sitten olikin aika himmata. Loppumatkasta hölkkäsin vielä kaksi kilometrin pätkää.

Vauhtia vaihdellen. Välillä kannattaa spurtata niin kroppa saa uusia ärsykkeitä.

Nyt kun on enää noin kolme kuukautta aikaa tehdä töitä sen eteen, että selviän edes jotenkin  hengissä tulevasta puolimaraton tavoitteestani, en todellakaan halua sairastella enää yhtään enempää. Eli toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Käsiä on ainakin tullut pestyä entistäkin useammin ja huolellisemmin.

Onko sinun treenit sujuneet suunnitelmien mukaan, vai oletko joutunut huilaamaan sairastelun vuoksi?



*Linnki Trib3 Finland:n kotisivuille





lauantai 9. helmikuuta 2019

Missä mennään nyt.


Niin se vain vuosikin vaihtui jälleen kerran. Tammikuukin ennätti viilettää ohitse kauheata vauhtia ja nyt eletään jo helmikuuta. Vaikka edellisestä blogikirjoituksesta onkin kulunut taas tovi, on meidän treenivuosi lähtenyt käyntiin ihan mukavasti.


Lumi tuo pientä lisähaastetta juoksuun näin talviaikaan.


Ajattelin ensin kirjoitella koosteen viime vuodesta, mutta eiköhän se olisi aika kääntää katse kohti uusia haasteita ja tavoitteita. Vuosi 2018 meni niin kuin meni. Se ei ollut  omalla kohdallani mitään suurta juoksunjuhlaa, joten mitä sitä sen enempää ruotimaan. Toki muutamia onnistumisen hetkiäkin koettiin, eli ei tuo koko vuosi sentään ihan täysin penkin alle mennyt.


Muutama kohokohta viime vuodelta. Näiden kuvien tarinat löytyvät Instagramista nimimerkillä @juhu_va.


Vuoden 2019 suurin haaste tulee ehdottomasti olemaan ajankäytön priorisointi. Minun täytyisi kokoaikaisen työn ohessa löytää aikaa perheelleni, juoksemiselle ja muulle treenille, tämän blogin kirjoittamiselle sekä nyt myös koulutehtäville. Aloitin meinaan vuoden vaihteessa Markkinointiviestinnän opinnot työn lomassa oppisopimuksella. Tarkoitus olisi syventää ammattitaitoa ja saada visualistin pätevyys.  Haaste se on siitä syystä, että olen loistava keksimään kaikenlaista ylimääräistä pikku puuhaa varsinkin juuri silloin, kun minun pitäisi oikeasti tehdä jotain järkevää.  

Kun kaikki tuo  otetaan huomioon, olen päättänyt pitää tämän vuoden juoksuun liittyvät tavoitteet maltillisina. En ole esimerkiksi asettanut mitään kokonais kilometritavoitteita ylimääräisen stressin  välttämiseksi. En myöskään tavoittele tällä hetkellä maraton kuntoa vaikka haaveilenkin välillä salaa ultramatkoista.
Mutta yhden juoksutavoitteen olen asettanut. Pitäähän sitä meinaan joku kunnon syy olla, että viitsii lähteä lenkille näin talviaikaan. Ilman selkeää tavoitetta pakkassäällä ja lumimyräkän pauhatessa ulkona tulisi ehkä herkemmin käperrettyä sohvan nurkaan sen sijaan, että lähtisi lenkille.


Tänä talvena on saatu tarpoa pitkin lumisia jalkakäytäviä ihan urakall. Kuva 14.1.19


  Tavoitteeni on siis saada juoksu kulkemaan edes sen verran, että selviän taas maaliin Helsinki City Running Dayn puolimaratonista eli HCR:stä. Se juostaan tänä vuonna 18.5 eli minulla on vielä noin kolme kuukautta aikaa treenata ja tehdä töitä tavoitteeni eteen. Tuosta Suomen suurimmasta juoksupäivästä kirjoittelen kevään aikana varmasti vielä lisää, sillä olen tänäkin vuonna mukana HCRD:n Street Team:ssä ja teen tapahtuman kanssa yhteistyötä. 

 

Mutta mites ne treenit tällä hetkellä sujuukaan...


Salilla on tullut käytyä edelleen kohtalaisen säännöllisesti ja se näkyy mm. penkkipunnerruksen ja maastavedon tuloksissa. Myös juoksu tuntuu hyötyvän salitreenistä sitä mukaan, kun jalkojen voimavarat kehittyvät ja kasvaavat.

Tammikuun aikana tuli lenkkeiltyä 77:n kilometrin verran. Niistä juoksua oli 46 km. Matkat ovat olleet 4 - 10 kilometriä ja juoksun ja kävelyn suhde on vaihdellut fiiliksen ja sen hetkisen kunnon mukaan. Olen kuitenkin koko ajan pyrkinyt systemaattisesti lisäämään juoksun osuutta.


Olosuhteet ovat vaikuttaneet paljon siihen miten juoksu/kävely on kulkenut.


Alkuvuodesta jaksoin juosta yhtäjaksoisesti vain kahdesta kolmeen kilometriä. Tällä hetkellä, riippuen vähän juoksukelistä, jakan juosta peruslenkeillä 4 - 6 kilometriä. Pitkiä lenkkejä en oikeastaan ole vielä kunnolla tehnyt tämän vuoden puolella. Yksi kympin lenkki on kyllä takana ja jaksoin siitä juosta peräti ensimmäiset kahdeksan kilometriä. Se oli suorastaan ihme ottaen huomioon vallitsevat olosuhteet. Koko yön ja aamun olin satanut uutta lunta ja katuja ei oltu vielä kunnolla aurattu sillä oli sunnuntai. Vaikka lumisade välillä taukosiki ei kova tuuli laantunut missään vaiheessa lenkin aikana.


Tämän talven ehdottomasti raskain lenkki tähän mennessä.


Tänä talvena en ole oikein jaksanut kiinnostua hiihdosta, vaikka lunta onkin nyt vaikka muille jakaa. Kävin kyllä hiihtämässä kolme kertaa muutama viikko sitten ( 13, 10 ja 8 km:n lenkit).


Luistelemassakin olemme muutaman kerran käyneet lasten kanssa.

Kun pakkasta reilummin, täytyy pukeutua lämpimästi jottei hiihtäessä/juostessa tule kylmä.


Innostus on lopahtanut suurelta osin sen takia, ettei tuota meidän lähilatua oikein jakseta pitää hyvässä kunnossa. Latu käydään ajamassa vain silloin tällöin moottorikelkalla vaikka uutta lunta on tullut lähes päivittäin. Myös toisten ihmisten välinpitämättömyys harmittaa. Kieltomerkeistä huolimatta ladulla kävellään päivittäin. Tuntuu, että toiset käy tärvelemässä latua ihan kiusallaan. Viimeisellä kerralla oli koiran jätöksetkin melkein keskellä latua. Sen jälkeen päätin, että antaa olla. Käyn jatkossa mielummin vain jalkaisin lenkillä niin ei tarvitse mieltään pahoittaa moisen takia. 
 '
Vaikka nyt siis keskityn treenien suhteen juoksukunnon parantamiseen aijon jatkossakin kävellä tarvittaessa. Maltti on valttia silloin kun tavoitteena on hyvä peruskunto.  Tosin saa nähdä joudunko kohta pitämään pakkolepoa. Meillä kun tällä hetkellä kaikkilla muut ovat enemmän tai vähemmän flunssaisia...