sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Juoksukunnon arvostus.



Maanantaiaamun tunnelmia.


Niin se taas viikko vierähti ja päivät sen, kun lyhenevät. Viikkoon on mahtunut taas monenlaista säätä. 
Mutta eikös se ole niin, että vaihtelu virkistää. 


Torstaiaamun sää.


Onneksi eilen tuli nautittua aurinkoisesta säästä lasten kanssa oikein useamman tunnin verran, 
kun tänään on taas satanut vettä koko päivän. 


Näkyykö kaloja. Lauantaipäivän auringonpaisteessa.
 

Tämä myös lauantailta. Piirrustuksia rantahiekkaan.


Miehenikin osasi valita kaverinsa kanssa oikean päivän pitkälle lenkille, kun sunnuntain sijaan juoksivatkin eilen lauantaina. Vaikka mieheni juoksi tällä viikolla vain yhden lenkin, ei hänen viikkokilometrinsä paljoa jääneet minun kilometreistäni. Tosin minun 45,3 kilometriä koostui pääosin kävelystä ja kertyi kuutena päivänä, kun mieheni juoksi yhteen menoon 
42 kilometriä. Tuo olikin kolmas päälle nelikymppinen kolmen viikon sisällä.


Meikäläisen menopelit.


Itse osaan taas arvostaa nihkeästikkin sujunutta juoksulenkkiä ihan uudella tavalla. 
Kun muutaman viikon joutuu pitämään taukoa juoksusta jalkavaivojen takia, on pääasia, 
että ylipäätään pystyy käymään lenkillä. 


Juoksu käy terapiasta.


Maanantaina juoksin varovasti 3.3 kilometriä saatettuani ensin eskarilaisen koululle. 
Muutamia kuvaustaukoja pidin, sillä ilma oli hieno ja tauon jälkeen tuntui hiukan raskaalta. 


Perjantain lenkin todistusaineisto.


Tiistaina kävelin reippaalla tahdilla 5.2 km:n lisälenkin ja perjantaina oli taas juoksun vuoro. 
Perjantain lenkillä jalat tuntuivat lyijyltä ja meno tuntui raskaalta, mutta fiilis oli mahtava. Ilman taukoja 5.2 km sisulla ja päättäväisyydellä taitoin tuon matkan sateesta piittaamatta. Ja olin niin tyytyväinen ja iloinen, 
kun jalkani olivat edes jonkin verran yhteistyöhaluisia.


Sisarusrakkautta. Muutamana päivänä kuljettiin sateessa.


Onneksi en joutunut pitämään pidempää taukoa. 
Sain taas muistutuksen siitä, kuinka tärkeää lihasvoima ja huolto on, kun harrastaa urheilua enemmän. Vieläkin kyllä odottelen sitä kärpäsen puremaa, joka saisi minut tekemään kyykkyjä ja muita jumppaliikkeitä enemmän. 
Tälläkin viikolla joka päivä ajattelin, että tänään sitten kyykkään ja punnerran, 
mutta ajatuksen asteelle jäi. Jospa sitten ensi viikolla...


Lauantaina pidettiin ulkosalla pieni jumppatauko.


Vielä yritän malttaa pitää kerrat, matkat ja vauhdin maltillisena, 
ettei it-jänne alkaisi heti uudestaan vaivaamaan.


Pisaroita ja auringon paistetta.


 Liikkuminen on myös auttanut pitämään syömiset jonkinmoisessa kuosissa. 
Maanantaina onnistuin katkaisemaan yli viikon kestäneen herkku/mässäilyputken. Mielen lujuutta on välillä kyllä vaadittu, sillä vierailu isomummin luona täydensi herkkuvarastoja. No, kuusi päivää tuli taas syötyä fiksummin, 
joten tänään on vähän herkuteltu. Mutta tällä kertaa herkkuputki saa jäädä yhden päivän mittaiseksi. 
Huomenna tarkennetaan syömisiä. Perusruokaa kohtuudella arkisin, 
sitten viikonloppuna rennommin.


Syksynvärejä ojanpohjalla.


Juoksuinto on tällä hetkellä kova. Siihen on paljolti vaikuttanut some. 
On ollut mukava lukea kanssa ihmisten fiilistelyjä omista onnistuneista suorituksista esim. Facebookin eri ryhmissä. 
Välillä on myös lohduttavaa kuulla, että muillakin on välillä mutkia matkassa.

Hyvällä fiiliksellä kohti uutta viikkoa!





tiistai 13. lokakuuta 2015

Retkikauden päätös.


Eilen maanantaina olin jo saanut juoksutrikoot jalkaani, ja tarkoitukseni oli lähteä kokeilemaan, joko pakarani kestäisi juoksemista. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat lennossa, kun mieheni ehdotti että lähtisimmekin retkeilemään. 


Suoalueiden avaruus on aina yhtä henkeäsalpaavaa.


Olimme kyllä puhuneet aijemmin, että voisimme syksyn aikana käväistä vielä kerran Siikanevalla patikoimassa, jos säät olisivat súotuisat. Ja nyt, kun lapset ovat lomalla, niin mikäs sen mukavampaa kuin lähteä koko poppoon voimin eväsretkelle nauttimaan yhdessäolosta ja raittiista ulkoilmasta.

Ei siis auttanut muuta kuin kaivaa rinkat komerosta sekä leipää pakkasesta äkkiä sulamaan eväitä varten. Lähtiessä poikkesimme vielä kaupan kautta. Sillä eihän eväsretki ole kunnon eväsretki, jos ei ole makkaraa mukana.


Siikanevan opasteviitat.


Kello oli jo melkein kaksi iltapäivällä, kun saavuimme retkemme aloituspisteeseen. Tietenkin olisi ollut hyvä päästä vähän aikaisemmin matkaan, sillä päivät ovat jo lyhentyneet aika lailla. 


Marssijärjestys.

Edellisellä Siikaneva-retkellä meidät pääsi yllättämän raju ukonilma, mutta tällä kertaa säätiedotus piti paikkaansa 
ja ilma oli niin kaunis kuin syyssää vain voi olla. 

 


 Kun kävelimme pitkin polkuja ja pitkospuita, huomasin ettei jalkani ole vielä täysin kunnossa. Pakaran kireys tuntu melkein joka askeleella, mutta en antanut sen haitata matkan tekoa. Kävely sujui kuitenkin ihan mukavasti eikä varsinaista kipua tuntunut. Onneksi lähdimme retkelle, sillä jos olisin lähtenyt sille aamulla aikomalleni juoksulenkille, olisin vain joutunut pettymään. Jalkani tuskin olisi kestänyt vielä juoksemista, jos se kerta vielä ärtyi ihan vain kävelystäkin. 


Suolampareita.


Retken edetessä muistelimmekin paljon ensimmäistä reissuamme, mitä missäkin kohtaa tapahtui. Aijemmin kesällä poikamme lakki ja tuttipidike hukkui Siikanevan maisemiin, kun yritimme vain päästä reippaasti laavupaikalle ukkosen jyristessä ja salamoiden räiskyessä. Siinä hötäkässä minä en muistanut pysytellä letkan viimeisenä. Naureskelimme mieheni kanssa, että jos sattuisimme vielä löytämään kettupipon, niin laitamme sen kehyksiin, 
sillä se on kokenut kyllä kaikenlaista.




Eiliselläkin reissulla marssijärjestys vaihteli välillä ja tällä kertaa meinasi pojan lapaset jäädä polun varteen. Onneksi huomasimme tilanteen ajoissa ja tumput löytyivät vähän matkan päästä. Pipo tosin pysyi edelleenkin kadoksissa.


Tässä kohtaa en haluaisi horjahtaa pitkospuilta.


Juksasimme lapsia hiukan matkan varrella. Meinasi tulla suuri pettymys, kun kerroin, että taisin unohtaa eväät autoon. No, esikoinen maksoi potut pottuina, ja kehui hukanneensa hanskansa. Hän meinaan tietää kokemuksesta mitä minä tykkään siitä, kun asioita hukataan...



Jaarikanmaan laavu.


Laavulla jouduimme harmiksemme paistelemaan makkarat selkä kohti kaunista maisemaa, sillä tuuli painoi savut laavulle päin. Saimme pitää evästaukoa kaikessa rauhassa. Parkkipaikalla oli kyllä ollut paljon autoja ja ihmisiä oli tullut polulla vastaan. Mutta meidän onneksemme muilla oli eri aikataulu kuin meillä.



Näissä maisemissa kahvi maistui erityisen hyvälle.


Kello lähenteli jo kuutta, kun teimme lähtöä laavulta eteenpäin.




Lapsia alkoi hiukan jännittämään loppumatkasta, kun aurinko painui mailleen ja alkoi hämärtämään.


Illan hämärtyessä.



Loppumatkasta oli jo aika hämärää ja varsinkin viimeisellä metsäpätkällä oli jo pimeää. Meillä oli kyllä yksi kunnon lamppu matkassa mukana varmuuden vuoksi, mutta pärjäsimme kuitenkin loppuun asti ilman lisävaloa. Täytyy kyllä myöntää, että vilkas mielikuvitukseni rupesi tekemään tepposia pimeässä. Varsinkin kun jäin hiukan jälkeen muista, kun otin vielä viimeisiä kuvia. Harmikseni kotona tajusin, etten tälläkään reissulla ottanut yhtään kuvaa siitä kauniista metsäpolusta joka jäi viimeeksi kuvaamatta rankkasateen ja rakeiden takia. No, jäipähän seuraavaankkin  kertaan jotain taltioitavaa.


Viimeinen suonylitys.

Tälle reissulle omanlaisen tunnelman toi illan pimeys. 

Myöhäisen kotiinpaluun haittapuoli tosin oli ilman viilentyminen auringon laskettua. Vaatetta meillä kyllä oli tarpeeksi päällä ja mukana, mutta kotiinpäin saimme ajella kieli keskellä suuta. Teiden pinnat olivat jo paikoin jäässä vaikka oli vasta alkuilta. 

Kuusi tuntia raitista ulkoilmaa ja 11,3 jalkaisin kuljettua kilometriä teki tehtävänsä 
ja  takapenkillä oli hyvin hiljaista.



perjantai 9. lokakuuta 2015

Juoksuvammoja.


Kulunut viikko on taas vaihteeksi otettu rauhallisesti.


Kuurainen maa auringon paisteessa.


Muutaman viikon tuossa sainkin treenata ihan kunnolla. Juoksu alkoi taas kulkea ja fiilis oli hyvä.
Kilometrejä kertyi niin kävellen kuin juostenkin. 

Viime lauantaina oli tarkoitukseni juosta pidempi lenkki yhdistäen taas polkujuoksua ja tasaisempaa menoa. Minulla ei onneksi ole vielä ollut juoksijoille tyypillisiä vaivoja. Tuolla lenkillä kuitenkin melkein jo heti alkumatkasta alkoi oikean puolen pakara kenkkuilla. Tietysti, jos olisin ollut fiksu, olisin kääntynyt kotiin jo tuossa vaiheessa.
Mutta koska ilma oli hieno ja halu päästä lenkille kova, jatkoin matkan tekoa.


Vaikka lenkin alkumatka olikin tasaista niin se ei tarkoita mäetöntä.


Ajattelin, että kyllä se siitä, kun alkumatkan otan rauhallisesti. Ensimmäisen kympin sainkin juosta ihan suunnitelmien mukaan, mitä nyt muutama pikku vihlaisu tuntu parissa ylämäessä.

Vihdoin pääsin polun alkuun, ja lenkin paras osuus oli vasta edessä, sain kokea karvaan pettymyksen. Kun olin ottanut muutaman askeleen epätasaisemmalla alustalla, alkoi ärräpäät lennellä.  Joka askeleella vihlonta muuttui vain kovemmaksi. Ensin ajattelin, että kyllä minä hammasta purren menen edes tuon yhden polun pätkän, mutta pakko oli vajaan 300 metrin jälkeen kääntyä takaisin. Sitten sainkin viimeiset kolme kilometriä klenkata kotiin pettymystäni niellen.


Lauantain lenkkin yhteenveto.


Kotona mieheni arveli vaivan johtuvan niin sanotusta juoksijan polvesta, eli it-jänteen kireydestä. Toisilla vaiva tuntuu enemmän polvessa ja toisilla yläliitoksen kohdilla. Mieheni on kärsinyt vaivasta useamman kerran ja kummankin alueen kipeytyminen on tuttua.


Olemme saaneet nauttia syksyn kauneudesta.

 Miehelleni muutkin jalkavaivat ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella.
Jokunen vuosi sitten hän kärsi polvivaivasta, joka kesti puolisen vuotta. Tuntui kuulemma, kuin joku olisi iskenyt puukolla polveen jokaisella askeleella. Muutaman kerran hän kävi näyttämässä polvea ihan urheilulääkärille, sillä oletti hänen olevan asiantuntija. Ainakaan tuo kyseinen lääkäri ei juurikaan polvea edes tutkinut, vaan ehdotti heti kortisonia ja kehoitti vähentämään juoksumääriä. Tuolloin mieheni juoksi viikottain ehkä noin puolet siitä mitä nykyään. Pistos toi vain hetkellisen avun ja kipu alkoi uudestaan. Miheni kävi vielä kerran samalla lääkärillä, mutta koska hoidoksi ehdotettiin taas vain kortisonia, päätti mieheni kysyä muualta toisen mielipiteen. 

Apu löytyi osteopaatin vastaanotolta. Osteopaatti kävi jalat huolellisesti läpi ja löysi vaivan aiheuttajan. Tuolloin kyseessä oli hyppääjän polvi, eli suoran reisilihaksen kireys. Hieromalla hän sai avattua kireyttä ja jo ensimmäinen kerta toi helpotusta vaivaan. Muutaman lisäkäynnin ja ahkeran kotivenyttelyn jälkeen alkoi miheni juoksu taas kulkemaan ilman kipua.
Venyttelyohjeiden lisäksi osteopaatti suositteli miehelleni glukosamin-valmisteen käyttöä. Glukosamin voitelee niveliä ja hidastaa niiden kulumista. Mieheni kohdalla valmiste ainakin auttaa. Hän on huomannut, että jos useampana päivänä jää tuo tabletti ottamatta, alkavat polvet heti narisemaan. 


Laitri aamutuimaan.


Lihaskireys onkin monen juoksijalle tyypillisen vaivan takana. Siksi lihashuolto ja venyttely olisiki tärkeää.
Itse tunnustan olevani laiskanpuoleinen venyttelijä. Mutta nyt ei auta kuin ottaa härkää sarvisat ja malttaa sitkeästi venytellä, jotta pääsisin vaivastani pian eroon.

Juoksijan polvesta kärsivän on kuulemma myös hyvä  vahvistaa reisi- ja pakaralihaksia. Hyvä lihaskunto vähentää riskiä saada juoksuvammoja. 


Meikäläisen kulkupeli. Ei ihan vauhdikkain malli...


Pyöräilyä pakarani on onneksi sietänyt ja alku viikosta kuljimmekin lasten kanssa pyörillä eskariin ja kouluun. Onneksi on ollut kaunista ja kuivaa, niin ei aamuisin vielä ole pyörätiet liukkaita yöpakkasten jäljiltä. 


Aamuisin on ollut suorastaan pakko poiketa ohimennen uimarannalle kuvaamaan.


Eilen jo saattelin lapset kävellen, kun tuntui että kireys on alkanut helpottamaan. Rento ja rauhallinen matkan teko ei onneksi tuonut takapakkia, vaikka 2 x 4 km tulikin käveltyä useamman taukopäivän jälkeen.


Naapurilta saatu lasten keinutuoli hionnan jälkeen.


Mieheni on kanssa viettänyt lepoviikkoa ja päivät ovat kuluneet erilaisten maalausprojegtien parissa. Vanha lasten keinutuoli on ollut kunnostettavana, itsetehty hylly on saanut maalipinnan ja Alkosta saadusta viinipullojen laatikosta ollaan tekemässä säilytyslaatikkoa.


Viinipullojen laatikosta on tulossa säilytyslaatikko.


  Kaksi edellistä viikkoa olikin hänellä treenien suhteen kovempia.
Viime viikolla kuutena juoksupäivänä hänelle kertyi 114 km. Lyhyimmät matkat olivat 10 ja 11 km, pisin 32 km ja muut noin 20 km. Salilla kävimme peräti kerran.


Syksyn merkkejä.


Tuleva viikko vietetäänkiin syysloman merkeissä.
Suunnitelmat ovat vielä täysin aivan auki, mutta emmeköhän me
jotain kivaa tekemistä keksitä lasten  kanssa.