sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Lepoa ja antibiootteja.



Välillä sitä vain joutuu pysähtymään ihan kunnolla. Viime viikon suunnitelmat menivät täysin uusiksi. Oli meinaan pakko vain levätä ja olla mahdollisimman aloillaan. Ei ollut vaihtoehtoja. Edelleenkin minun on otettava rauhallisesti, jos meinaan parantua kunnolla ja välttyä jälkitaudeilta.

Yhtenä päivänä makoiltiin yhdessä tyttären kanssa sohvalla ja yritettiin parannella oloa.

Toissaviikon perjantaina menin normaalisti iltavuoroon töihin. Olo oli aamulla hiukan nuhainen, joten maltoin mieleni ja jätin juoksulenkin suosiolla väliin, vaikka aamu olikin kaunis ja aurinkoinen. Sen verran tosin ulkoilin, että kävelin osan työmatkasta, sillä pääni kaipasi raitista ilmaa ja ajattelin ettei pienestä kävelystä olisi haittaa.

Ehdin olla muutaman tunnin töissä, kun nilkkojani alkoi särkemään aivan kamalasti. Seuraavaksi ylitse vyöryi jääkylmä aalto.  Aloin täristä sillä niin paljon minua palelti. Tuo kaikki alkoi yhtäkkiä. Jouduin keskittymään toden teolla, että pystyin palvelemaan sen hetkisen asiakkaani loppuun. Kun pääsin vihdoin tauolle, arvelin että minulla on varmasti kuumetta.

Kuume nousi tuotakin korkeammaksi aika nopeasti.

Kuumeeni nousi todella nopeasti. Varasin ajan lääkäriin ja soitin miehelleni, että hän hakisi minut kotiin, kun pääsee töistä. Siinä kunnossa ei kauheasti tehnyt mieli matkustaa bussilla. Kun pääsin kotiin, otin särkylääkkeen ja hautauduin tunniksi sänkyyn ennen lääkäriin menoa.

Särkylääke alkoi vaikuttamaan ja sen hetkisten oireiden perusteella lääkäri arveli, että minulla on todennäköisesti infulenssa. Hän mittasi vain lämmön ja jätti keuhkoni kuunetelematta vaikka sanoin, että yskiminen sattuu. Kotiuduin sairasloman ja Tamiflu-reseptin kera.

Kotona muutama tunti myöhemmin alkoi kylkeeni sattua jokaisella hengenvedolla. Mieheni epäili sen johtuvan yskimisestä, mutta jotenkin tiesin ettei se johtunut siitä. Henki kuitenkin kulki ihan hyvin, joten arvelin pärjääväni, mutta varasin varmuuden vuoksi ajan työterveyteen toiselle lääkärille lauantai iltäpäivälle. 

Tuolla kertaa lääkäri tutki tarkemmin ja laittoi lähetteen labraan ja keuhkokuviin.
Tulehdusarvot olivat nousseet 188:aan ja keuhkoissa  näkyi vasemmalla puolella iso varjostuma. Keuhkokuume, ei enää epäilystäkään. Lääkäri kysyi pärjäänkö kotona vai kirjoittaako hän lähetteen suoraan sairaalaan. Vakuuttelin, että pärjään sillä lähtö sairaalaan ei houkutellut. Tällä kertaa kotiuduin kunnon antibioottikuurin kanssa.

Viikon antibioottikuuri piti sisällään 40 tablettia.

Seuraavat päivät meni maatessa joko sängyssä tai sohvalla. Appivanhemmat saattoivat pojan onneksi aamupäivisin hoitoon niin sain huilata päivällä hetken ihan rauhassa. Antibiootit alkoivat tehota ja jo maanantaina olo alkoi olla parempi. Tiistaina tulehdusarvo oli laskenut jo 30:een. Muutamana päivänä jouduin ottamaan lisäksi myös särkylääkettä päänsärkyyn.

Vaikka loppuviikosta minulla ei ollut enää kuumetta, niin en silti jaksanut keskittyä mihinkään. Sairasloman takia minulta jäi väliin myös kaksi koulupäivää. Minulla olisi ollut aikaa tehdä vaikka vähän koulujuttuja tai vaikka kirjoitella tätä blogia, mutta en vain saanut aikaiseksi.

Oloni muuttui paremmaksi päivä päivältä ja tämän viikon tiistaina tulehdusarvot olivat jo normaalin rajoissa ja hengitysäänet symmetriset. Maanantaina palasinkin  jo töihin sillä olin saanut sairaslomaa vain sunnuntaihin asti. Pakko oli kävellä vielä ihan hissukseen, sillä heti alkoi hengästyttämään, jos yhtään etenin reippaammin. Onneksi töissä sain ottaa myös rauhallisesti ja sen ansiosta jaksoin alkuviikon työpäivät kunnialla. Toki olisin saanut lisää sairaslomaa, jos en olisi tuntenut itseäni työkykyiseksi.

Torstaina yritin huilailla ja kerätä voimia perjantain messupäivää varten. Olin  meinaan GoExpo messuilla Naistenkympin pisteellä promoottorina. Tuo olikin ensimmäinen kerta, kun olin messuilla töissä, joten olen taas yhtä kokemusta rikkaampi.

Messuilla pääsin vaihtamaan kuulumisia mm. Lenkillä-blogia pitävän Elinan kanssa. 

Vieläkään olo ei tunnu täysin normaalilta, sillä hengästyn edelleen todella herkästi. Luulen, että minun täytyy vielä malttaa mieleni ja pysytellä jokunen tovi poissa lenkkipoluilta. Koska en ole yhtään varma milloin pääsen taas treenaamaan kunnolla niin olen joutunut miettimään kevään tavoitteet uusiksi. Mutta niistä lisää toisella kertaa.







keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Hiittiä, juoksua ja talvilomailua.



Viime viikolla sain viettää aikuisikäni ihka ensimmäistä oikeasti ansaittua talvilomaa. Ja koska se sattui nyt eri aikaan kuin muksuilla, niin olin ajattelut keskittyä treenaamiseen ja koulutehtäviin. Mutta kuinkas sitten kävikään.

Viime aikoina on saatu liukastella ihan urakalla.

Kuten arvata saattaa, se meidän perheessä majaillut flunssa iski sitten minuunkin heti, kun oma lomani alkoi. Jouduin tosin olemaan pois töistä jo kaksi edellistä päivää, sillä oli minun vuoroni olla kotona meidän kuopuksen kanssa. Hän oli meinaan koko edellisen viikon poissa hoidosta kuumeen ja vatsakipujen takia. Myös tytöt olivat pari päivää pois koulusta samantyypisten oireiden takia.

Lomani alkoi siis todella hohdokkaasti. Tosin eihän se kovin suuri yllätys ollut, kun otti alkutilanteen huomioon. Kun kerrankin olisi ollut koko viikonloppu aikaa keksiä jotain kivaa tekemistä koko perheen voimin, olimme kaikki enemmän tai vähemmän potilaita tai toipilaita. 

Pääsin itse loppuperin aika vähällä sairastelun suhteen tällä erää. Muutaman päivän oli veto poissa ja nokka tukossa, mutta jo tiistaina alkoi olla olotila jo kohtalainen. Onneksi, sillä olin saanut kutsun uuden butiikkistudion Trib3 Adlon:n avajaisiin Helsinkiin.

Helsingin pikavisiitillä minulla oli hetki aikaa seikkailla myös pitkin Töölön katuja.

Olin hankkinut bussiliput valmiiksi, joten oli kiva ettei ne jääneet käyttämättä. En ehkä olisi muuten lähtenyt Tampereelta asti hikoilemaan  ja katsastamaan tuota uutta mestaa, mutta pienen googlailun jälkeen sain selville, että myös meidän kulmille on aukeamassa samainen Hiit-studio kevään aikana. Ja olihan se nyt tietenkin mukava loman kunniaksi puuhastella jotain arjesta poikkeavaa.

Trib3:n tunnelmalliset puitteet on remontoitu entisen leffateatteri Adlon:n tiloihin

Olin ottanut treenikamat matkaan mukaan, sillä avajaisissa sai halutessaan osallistua noin 20 minuutin mittaiselle näytetunnille. Ja olihan se testattava, kun siihen kerran oli mahdollisuus. Ihan täysillä en uskaltanut juoksuosuuksia vetää, sillä en ollut ihan sata varma olotilastani vaikka flunssa olikin jo selätetty. Ja jestas että hiki virtasi. Vaikka emme ihan täyttä settiä vetäneetkään (normaalisti hiit-treeni kestää alkuohjeistus ja loppuveryttely muukaan lukien kaikkineen noin 45min), niin huh huh, että otti koville. Muutamassa liikkeessä olisin kaivannut pienempiä käsipainoja, sillä ainakin itselle viiden kilon käsipainot, jotka olivat ainakin tuolla kertaa kevyimmät, ovat turhan raskaat silloin kuin toistoja pyritään tekemään paljon.

Hiit-tunnilla koko kroppa joutuu töihin ja ensimmäisellä kerralla pääsee tutustumisetuna treenaamaan veloituksetta.

Sain kutsun avajaisiin niiden järjestelyistä vastanneen Domekers Finlandin kautta.

Trib3:n myötä Suomeen rantautui maailmalta uusi erilainen salikonsepti jossa yhdistyy Hiit-treeni, yhteisöllisyys ja elämys. Ensin vedetään kova treeni tunnelmallisissa puitteissa (toki jokainen tekee harjoitukset oman kunnon mukaan),  sitten pyyhitään hikeä ja vilvoitellaan jäähdytetyn pyyhkeen avulla. Lopuksi nautitaan palauttava smoothie viihtyisässä oleskelutilassa. Jos sinua kiinnostaa laittaa itsesi koville, niin käy ihmeesä tutustua tarkemmin siihen mistä Trib3:ssa oikesti on kyse klikkaamalla tästä*.

En itse ole juurikaan harrastanut ryhmäliikuntatunteja nykyään, mutta aion kyllä ehdottomasti käydä tutustumassa Trib3 Tampereen tiloihin heti huhtikuussa, kun puitteet saadaan kuntoon ja ovet avataan. Ja pitäähän sitä tietenkin käydä hyödyntämässä lahjaksi saadut viiden kerran treenilahjakortit.

Muutamana päivänä yritin keskittyä vähän niihin kouluhommiinkin, mutta päätin olla turhaa niistä stressaamatta. Loppuviikosta uskaltauduin taas ihan lenkille sillä kroppa ja pää kaipasivat liikettä ja raitista ilmaa.

Aloittelin varovasti juoksua ja kävelyä yhdistellen. Kävelyn ansiosta sykkeet pysyi maltillisena. Seitsemästä kilometristä juoksin puolet (2*1km + 3*0,5km). Kotona tein vielä vähän corejumppaa ja yritin taipua muutamaan jooga-asentoon.

Silloin kun aurinko paistaa kauniisti malttaa ottaa vähän rauhallisemmin ja nautiskella, ainakin joskus...

Sunnuntaina sää oli ihanan aurinkoinen. Harmi vaan ettemme pystyneet nauttimaan ulkoilusta koko perheen voimin. Mieheni on ollut jo puolitoista viikkoa jonkinlaisessa vatsaflunssassa. Hänen huonoa ja vetämätöntä oloa on ollut todella kurjaa seurata sivusta. Myös meidän kuopus aloitti kuumeilun uudestaan viikonloppuna.

Minä sentään pääsin hetkeksi tuulettamaan päätäni ulos, kun miesväki kävi päikkäreille. Reitti oli sama kuin perjantaina, mutta rytmitys eri.

Aurinko sai hymyn huulille.

Alkulämmittelyn jälkeen innostuin juoksemaan pidemmän pätkän kuin olin suunnitellut. Kolmen kilometrin pätkästä kaksi tuli mentyä reippaammin ja sitten olikin aika himmata. Loppumatkasta hölkkäsin vielä kaksi kilometrin pätkää.

Vauhtia vaihdellen. Välillä kannattaa spurtata niin kroppa saa uusia ärsykkeitä.

Nyt kun on enää noin kolme kuukautta aikaa tehdä töitä sen eteen, että selviän edes jotenkin  hengissä tulevasta puolimaraton tavoitteestani, en todellakaan halua sairastella enää yhtään enempää. Eli toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Käsiä on ainakin tullut pestyä entistäkin useammin ja huolellisemmin.

Onko sinun treenit sujuneet suunnitelmien mukaan, vai oletko joutunut huilaamaan sairastelun vuoksi?



*Linnki Trib3 Finland:n kotisivuille