lauantai 16. joulukuuta 2017

Pieni ryhtiliike.




Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että kuluneen kuukauden aikana tuli laiminlyötyä treenejä oikein urakalla.


Itseään niskasta kiinniottanut lasiskottelija lumimyräkkä-lenkin jälkeen.


 Alkusyksyn treeni-into tuntui latistuvan sitä mukaan, kun valonmäärä vuorokaudessa vähentyi. Harmaa ja sateinen sää marras-joulukuun vaihteessa ei yksinkertaisesti houkutellut lähtemään ulos. Oli niin paljon mukavempaa puuhastella sisätiloissa kaikkea muuta kuin urheiluun liittyvää. Varsinkin tässä joulunalla on ollut  monenlaista puuhaa joihin vedoten on ollut entistä helpompi jättää lenkit väliin.

Olin luvannut mm. tehdä äidilleni joulukorteja (30kpl) ja tuo projegti vei tänä vuonna jonkin verran enemmän aikaa kuin alkuun arvelin. Halusin meinaan juhlavuoden kunniaksi panostaa kortteihin hitusen enemmän. Joinain aamuina tuli askartelun lomassa nautittua myös valohoidosta.


Arvaatteko monta nuppineulaa?


Kortit valmistui vaihe vaiheelta.


Valmis kortti pysyy pystyssä vaikka pöydällä.


Toki meillä on kotona muutenkin valmistauduttu joulun tuloon. Asioilla on käyty tavanomaista enemmän ja kauppojen kiertely on käynyt hyötyliikunnasta. Ja tietenkin on leivottu jo pipareita. Muutkin leipomiset ja ruuanlaiton ajankohdat on suunniteltu sitä mukaan, kun työvuorot ovat selvinneet.

Piparit leivottiin yhdessä lasten kanssa.


Salilla ei siis ole tullut käytyä aikoihin eikä kotonakaan ole tullut juuri jumppailtua. Lenkillä tuli käytyä ehkä noin kerta viikkoon. Ja se alkoi näkymään tekemisessä ja olemuksessa.


Yksi marraskuinen lenkki pimeydessä.


Ensin ajattelin, etten stressaa liikunnasta ennen joulua. Jos ei huvita niin ei huvita. Sitä mukaa kun liikunta väheni, tuntui herkut maistuvan entistä enemmän. Mutta sitten vetämätönolo alkoi ahdistaa ja mitta tuli täyteen noin viikko sitten.

Kuluneen viikon ajan olen pystynyt pitämään näppini erossa makeista herkuitsa vaikka kotoa kaapeista löytyykin suklaata vaikka muille jakaa. Jos keskiviikon ravintolaruokailua kera muutaman viinilasillisen ei lasketa, on tämän viikon ruokailut sujuneet kohtuu järkevästi muutenkin.

Mutta mikä parasta, olen tällä viikolla käynyt lenkillä kolmena päivänä. Vaikka juoksu tuntuukin tällä hetkellä kohtuu raskaalta on lenkille lähtö sujunut ilman suurempaa henkistä taistelua.

Tiistaina sain laitettua juoksulenkkarit jalkaan työaamun jälkeen ja rohkeasti lähdin tarpomaan lumimyräkkään. Oma neljän kilsan lenkki tuntui kyllä hiukan vaatimattomalta miehen parikymppisen rinnalla. Mutta kuten tiedätte, on meidän kuntotasojen ero ollut aina suuri ja luultavasti sellaisena pysyykin.

Miehenikin on ottanut nyt vähän rennommin juoksun suhteen ja on opetellut kuuntelemaan kroppaansa enemmän. Yhtä laiskakasi hän ei heittäytynyt kuin minä, mutta lepopäiviä hän on malttanut pitää tarvittaessa enemmän kuin aijemmin. Pääpaino on kääntynyt kilometrien määrästä niiden laatuun. Nyt hän on joutunut huilaamaan muutaman päivän flunssaisen olon ja yskän takia.


Lumessa kahlaaminen teki tiistaina juoksusta raskaampaa.


Seuraavana päivänä sää olikin sitten taas toiselainen. Aurinko paistoi ajoittain mutta eipä se tähän vuodenaikaan lämmitä, varsinkin Vapaapäivän kunniaksi kävin viikon toisella lenkillä vaikka edellispäivän pöperössä juokseminen tuntuikin jalossa.


Aurinko pilkahteli ajoittain pilvien lomasta keskiviikkona.


Yritin pitää vauhdin maltillisena ettei sykkeet olisi aivan pilvissä. Tällä kertaa paikoin kova vastatuuli toi lisähaastetta menoon.


Auratuilla teillä oli mukava juosta.


Perjantaina sain itseni kolmannen kerran lenkille. Mittari ryttyili alkumatkasta ja jouduin nollaamaan sen lyhyen juoksupätkän jälkeen, sillä se väitti jo puolen kilometrin kohdalla, että ensimmäinen kilometri olisi jo täynnä. Sen verran paljon on tullut tiettyjä pätkiä juostua, että tiesin ettei se pidä paikkaansa. Varsinkaan kun en todellakaan kykene alle neljän minuutin kilometrivauhtiin. Kolmen kilsan jälkeen pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan Pärrinkosken kohinaa.


Kuva kollaasi perjantailta joka löytyy mm. Instagramista (@ju


Mittarin pysäytin viidennen kilometrin tultua täyteen. Ja vaikka loppumatkan ylämäet oli koitua kohtaloksi, jäi lenkistä kuitenkin hyvä fiilis.

Viikonloppu onkin sitten sen verran työntäyteinen, että treenien suhteen otan lunkisti.

Mukavaa joulun odotusta kaikille!

Itsellä tuleva viikko näyttää kaikin puolin työntäyteiseltä niin kotona kuin töissäkin.


Oma joulukalenterini. Pikkukuusi on saanut yhden pallon lisää joka aamu.




lauantai 11. marraskuuta 2017

Puoliunessa.



Silloin tällöin pääsee sentään nauttimaan auringon paisteesta vaikka päivät ovat lyhentyneet.


Kulunut viikko on mennyt kuin puoliunessa. Varsinkin loppuviikosta on tuntunut etten saa itseäni millään hereille. En tiedä johtuuko tämä väsymys näistä pimenevistä päivistä vai meinaako flunssa ottaa valtaansa. Jokatapauksessa on ollut pakko keventää harjoittelua ja ottaa iisimimmin muutama päivä. 

Täytyy kyllä myöntää, että muutamana iltana on nukkumaan meno mennyt turhan myöhäiseksi siihen nähden, että meillä arkisin herätään seitsemältä. Sitä ei vaan välillä malta mennä nukkumaan ajoissa, kun kerrankin on huushollissa hiljaista ja voi tehdä omiajuttuja, kuten katsella elokuvia tai askarrella.


Askartelin isälleni kalastusaiheisen isänpäiväkortin yhtenä iltana.


Alkuviikosta jaksoin käydä vielä juoksulenkillä. Tuo maanantain vitonen meni yllättävän ok vaikka edellispäivän kymppi painoikin vielä jaloissa. 


Boston Boostien viimeinen lenkki.


Tuolla lenkillä päätin, että se sai olla kuvassa olevien tossujen jäähyväisjuoksu. Noilla Adidaksilla tuli juostua aika monta lenkkiä reilun vuoden aikana ja nyt ne vaan tulivat tiensä päähän. Luopumispäätöstä helpotti myös se, ettö minulla on jo uudet tossut odottamassa omaa vuoroaan.

Tiistaille olimme suunnitelleet salitreeniä, mutta päädymmekin palauttelevaan kävelylenkkiin. Mieskin malttoi lähteä mukaan rennommpaan menoon sillä hänellä on taas menossa kevyt viikko kahden kovan harjoitusviikon jälkeen. 


Vielä joutuu odottelemaan, että jää kantaisi...

Keskiviikkona saimme kammettua itsemme salille. Haukotellen sain vedettyä rinta- ja selkätreenin läpi, mutta paras terä oli hukassa. Pienen valonpilkahduksen koin tehdessäni maastavetoa. Tekniikka alkaa olemaan kohdillaan. Hiukan täytyy vielä varoa ettei alaselkä pyöristy liikaa isompia painoja nostellessa, mutta sain parannettua maastavedon maksimiennätystä.


Voimaa kroppaan saliharjoittelulla.


Maasta nousui noin oman painon verran eli 75kg. En siis todellakaan ole tällä hetkellä mikään  kevyt keijukainen, mutta eipähän syksyn myrskytuulet heittele helposti minne sattuu. Samoin penkkipunnerruksessa tulokset paranevat pikkuhiljaa. Siinä seuraava tavoite on saada taas punnerrettua ylös 51kg mikä on ennätykseni jokusen vuoden takaa.

Torstaina oli pakko jättä aamulenkki väliin sillä sänky houkutteli yksinkertaisesti enemmän. Työpäiväkin tuntui menevän pienessä sumussa enkä meinannut saada itseäni hereille millään. Kahvikaan ei tuntunut auttavan eikä hedelmätkään piristäneet. Päivän kruunasi kauppareissu miehen ja kiukuttelevan pojan kanssa. On varsin hermoja raastavaa kuunnella väsyneenä pienen uhmaikäisen jatkuvaa kitinää ja vikinää lähes koko kauppakierroksen ajan. Ja vaikka miten yrität neuvotella ja pitää oman pään kylmänä jotta pääsisimme joskus kaupasta kotiin, on ylikuumeneminen itselläkin välillä lähellä. Joskus tekisi itsekkin mieli heittäytyä lattialle makaamaan ja huutamaan. Se vasta olisikin näky...  

Sääliksi kävi myös muita asiakkaita joilta sateli monenlaisia katseita. Ei miehellänikään helppoa ollut. Hänellä kun oli alkanut päivällä migreeni, (jonka takia jätimme myös perjantain salin väliin). Mutta sitä, kun ei vaan voi joka kerta antaa periksi ja ostaa joka ainoaa lelua ja autoa jonka muksu on päättänyt haluta. Onneksi ihan jokainen kauppareissu ei ole yhtä piinaa ja kidutsusta. Osaa meidän poika välillä myös käyttäytyä, jos sille päälle sattuu. Ja jos joku ihmettelee miksen minä käy vaikka yksin kaupassa, niin siksi, että viikon ruokaostokset on helpompi miettiä yhdessä. Ja minulla kun ei ole ajokorttia olisi hankala raahata kaikkea sitä ruokamäärää mitä meilläkin kerralla ostetaan marketista kotiin ruuhkabussilla kulkien.

Mutta jos tällä viikolla ei ole oikein treenit kulkeneet niin viimeviikolla tuli sentään juostua kolme lenkkiä ja tehtyä ne kaksi salitreenia sekä yksi kotijumppa joihin olen yrittänyt pyrkiä.

Juoksuista paras oli sunnuntain kymppi jonka juoksin 6:52 keskivauhdilla, jolloin kokonais ajaksi tuli 1:08;39.  Tuon lenkin jälkeen oli mukava lähteä hyvällä fiiliksellä isomummille kylään ja vähän herkuttelemaan. 

Tiistaina lenkki ajoittui työpäivän jälkeen, joten oli syytä etsiä vähän heijastimia lisävarusteeksi ja tarttui mukaan myös pieni taskulamppu sillä otsalamppua en omista. Viisi kilometriä taittui hiukan alle 35:een minuuttiin. Paikoin pimeässä meinasi mielikuvitus ottaa vallan ja oli pakko välillä toppuutella omia ajatuksia. Sen siitä saa, kun tykkää katsella kaikenmaailman kauhuleffoja.


Lainassa pojan haisuliheijastin
  

Perjantaina oli ohjelmassa vuorostaan aamulenkki. Silloin oli vielä sen verran  paikoin lunta ja jäätä  muistona edellisviikon lumimyräkästä, että päätin juosta syksyn ekan nastalenkin. Varsinkin kun aamulla sää oli vielä pakkasen puolella oli nastat ihan hyvä valinta tuolle lenkille. Sen verran painoi edellispäivän jalkatreeni kintuissa, että vauhti ei päätä huimannut vaan keskivauhti oli lähempänä seitsemää ja puolta. Rinta- ja selkätreenin olimme käyneet tekemässä edellisenä maanantaina.




Syksyn myötä on kirjoitteluintokin ollut jonkin verran alavireessä. Päivät vaan viilettävät ohi niin kauhealla vauhdilla, että välillä on vaikea löytää sopivaa aikaa kirjoitella. Varsinkin kun työvuorot ovat olleet väliaikaisesti aika iltapainotteisia. Mutta eiköhän se tästä olotila taas piristy, kunhan ensin totutaan tähän alkaneeseen kaamokseen.


Syksyn harmaudella ja pimeydellä on kaikkea muuta kuin piristävä vaikutus.