sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Kohti kevyempiä kilometrejä.



Tiedättekö sen tunteen, kun juoksu kulkee ja askel on höyhenen kevyt. No, minä olen saavuttanut tuon tilan lähinnä vasta mielikuvaharjoittelun saralla, mutta eikös sekin ole jo jotain. Mielellä, kun on kuitenkin suuri vaikutus itse suoritukseen. 


Juoksun lomassa voi välillä pysähtyä nauttimaan luonnon rauhasta.


Oma juoksuni on kyllä alkanut pikkuhiljaa kulkemaan paremmin, mutta kevyt askel on vielä luku sinänsä. Pieniä illuusion hetkiä vauhdista ja juoksun keveydestä saatan kokea lenkin alkuvaiheilla alamäkeä alas viilettäessä. Suurimmaksi osaksi juoksu on minulle kuitenkin vielä totista puurtamista maustettuna hurmoksen pienillä hikipisaroilla.

Sitä en tiedä tuleeko minusta ikinä etanaa kovempaa menijää. Mutta jokainen askel vie eteenpäin vaikka tanner vähän tömiseekin jalkojeni alla. Ja edelleenkin käyn lenkillä ihan vain itseni ja hyvinvointini takia. En miellyttääkseni muita.

Töissä on ollut kohtuu tiivis tahtinen viikko. Tiistain ja perjantain vapaapäivistä piti ottaa ilo irti, sillä eilinen (eli lauantai) meni töissä ja kohta olisi puettava tossut jalkaan ja suunnattava taas kohti työmaata. Tarkoitus olisi tällä kertaa juosta pienen lisämutkan kautta, joten nähtäväksi jää, paljonko matkaa tämän päivän työmatkajuoksulle kertyy.


Perjantaina oli 13. päivä ja mietin uskallanko poiketa metsän jäiselle polulle.


Olen huomannut, että työmatka juoksu ei ole niin rentouttavaa kuin lenkillä käyminen muuten. Ehkä se johtuu aikataulu paineista. Vaikka yritän joka kerta lähteä ajoissa, niin silti joutuu aina vähän kyttäämään kelloa, että varmasti ehtii ajoissa perille. Aina, kun täytyy varata aikaa myös siihen, että saan itseni "edustu"kuntoon. Mutta, jos en välillä harrastaisi myös sitä, jäisi treeneistä varmaan osa tekemättä. 

Mutta silloin, kun pääsee lenkille ilman aikataulupaineita on meno rennompaa ja rentouttavampaa. Saa mennä juuri sillä vauhdilla ja sen aikaa kuin huvittaa. Yleensä mielessä on jokin minimi matka mihin tähtään. Mutta jos sattuu kulkemaan hyvin, saattaa lenkistä tulla pidempikin. 


Koko viikon olemme saaneet nauttia kauniista kevätsäästä.


Sen verran olen vauhdistakin oppinut, että väkisin en yritä vääntää lenkistä kovavauhtista jos ei yksinkertaisesti kulje. Toisinaan taas annan vauhdin viedä, vaikka sykkeet huitelisivatkin pilvissä. Välillä taas jarruttelen väkisin, sillä tiedän, että jos aina vain painelee menemään palkeet auki, tulee se kostautumaan jossain vaiheessa. 

Tämän viikon lenkit yritin juosta maltillisella vauhdilla vaikka putsatut kävelytiet houkuttelivat menemään kovempaa. Meillä päin on jo putsattu hiekoituksia kohtalaisen hyvin pois kaduilta. Silti katupölyn määrä on paikoin runsasta. Pieni raikastava sade ei haittaisi nyt yhtään. 


Kun lumet sulaa, riittää luonnon koskissa hyvin vettä.


Tiistaina tavoitteena oli noin tunnin mittainen pk-juoksu ja perjantaina tavoittelin täyttä kymppiä. Nuo vapaapäivien lenkit sujui suunnitellusti. Koska en tavoitellut kovia vauhteja tai uusia ennätyksiä, pysähdyin kummallakin kerralla Pärrinkosken kohdalla nauttimaan hetkeksi luonnon rauhasta ja tasaamaan sykettä ennen viimeisten kilometrien kovia nousuja. 


Tiistain lenkit lukemat.



Perjantain juoksu oli täys kymppi.


Minä pysäytän aina ajanoton, kun pysähdyn. Näin ollen näen oikean keskivauhdin ja itse juoksuun kuluneen ajan. Tiedän, että tässäkin asiassa löytyy monenlaista koulukuntaa. Toiset ei pysäytä kelloa ja toiset ei edes pysähdy, vaikka mikä olisi. Mutta eikös se ole niin, että kukin tyylillään. Aina en minäkään pysähdy kuvailemaan, varsinkaan silloin jos on hyvä vire päällä tai luonto ei yksinkertaisesti tarjoa mitään kuvattavaa.

Mutta viikon viimeinen lenkki on vielä tekemättä. On siis aika lähteä bongailemaan lisää kevään merkkejä.


Perjantaina bongasin kevään ensimmäisen leskenlehden.



sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Pikkaisen pidemmälle.



Viime viikko oli huippu viikko juoksun suhteen. Neljä lenkkiä oli sen verran kova rasitus meikäläisen kropalle, että alkuviikon jalat olivat aika väsyneet eikä mikään oikein huvittanut. Väsymys ei sinäänsä tullut yllätyksenä ja otin suosiolla vähän iisimmin. Loppuviikosta juoksu alkoi kulkemaan paremmin ja eilen lauantaina tulikin juostua pitkästä aikaa vähän pidempi lenkki. 


Sitä mukaa, kun lumet sulaa, alkaa juoksukin kulkemaan paremmin.


Viikon kolmesta lenkistä kaksi oli työmatkajuoksuja. Tiistaina ja perjantaina laitoin repun selkään ja ampaisin tossut jalassa kohti työmaata. Molemmilla kerroilla tyydyin suorimpaan reittiin, eli seitsemään kilometriin. Tiistaina en kyllä olisi pidempää jaksanut juostakkaan. Toinen syy miksi valitsin tylsemmän reitin maisemareitin sijaan, oli puhtaasti reitin parempi kunto. Edellisellä viikolla juoksin muutaman kerran Arboreettumin kautta ja silloin sen kulkuväylät olivat aika huonossa kunnossa. Täytyy varmaan malttaa odottaa hetken aikaa, että puiston varjoisat hiekkatiet sulavat kunnolla sekä hiukan kuivuvat ja tyytyä siihen asti puhtaasti asvalttiin.


Tiistaina ei edes auringon paiste saanut valitsemaan pidempää reittiä.


Tiistain juoksu oli tosiaan tahmea ( 7km/50;52), mutta perjantaina tossut nousivat maasta vikkelämmin. Sää oli harmaa ja ajottaisen sateen kostuttama. Pieni sade ei haitannut sillä sen ansiosta katupölyn määrä oli siedettävä. Tuolla lenkillä parani taas kevään ennätykset. Nyt nopeimman kilometrin olen pyyhältänyt aikaan 6;29, mailin 10;42 ja vitosen 34;06.


Kevään parhaat tähän asti.


Eilen minua jännitti lähteä juoksemaan. Tavoitteena oli juosta vähintään 90 minuuttia ja arvelin sen tarkoittavan noin 12:ta kilometria. Koska edellispäivän lenkin vauhti oli ollut vähän reippaampi, pelkäsin jalkojeni painavan lyijyn lailla.

Yritin pitää alusta asti vauhdin maltillisena. Minulla kun on edelleen paha tapa lähteä liikkeelle liian lujaa ja väsähtää ennen kuin matka on kerennyt kunnolla edes alkamaan. Nyt otin matkaan mukaan myös juomista. Täytin juomarepun Sportyfeelin Sports dinkillä. Tuota juomaa tulee olemaan tarjolla ensikuun Helsinki City Run:lla, johon ei muueten ole aikaa enää kuin vajaa kuusi viikko. Nyt on siis hyvä aika alkaa totuttamaan omaa kroppaa tuohon juomaan, jotta maha ei ala oikuttelemaan kesken kisan ainakaan sen takia.


Raikkaan sitruunan makuinen Sportyfeel Sports dink saatu blogiyhteistyön kautta. #sportyfeelsquad


Oma mahani sieti urheilujuomaa kohtuu hyvin. Aloitin sen siemailun jo ensimmäisen kilometrin tultua täyteen. On parempi juoda pieniä hörppyjä useammin kuin paljon kerralla harvemmin. Silloin juoma imeytyy paremmin eikä jää hölskymään mahaan. Tosin kahden viimeisen kilometrin aikana en uskaltanut enää juoda tyhjään mahaani enempää. Viimeiset kaksi ja puoli kilometriä vaativat muutenkin keskittymistä ja itsensä tsemppaamista. Sillä tuon pätkän mäet jotka sain alkumatkasta kepeästi rullata alas, imevät viimeisetkin voiman rippeet kotiin päin juostessa. On oikeastaan ihan sama mistä päin meille juoksee kotiin loppumetrien ylämäkiä ei pääse täysin kiertämään.


Hyvän lenkin jälkeen on helppo hymyillä.


Ja kuten huomaatte, matkan varrelta ei ole yhtään maisema kuvaa. Missään vaiheessa ei siis tarvinnut huilata kuvaushetken varjolla. Yhden kerran jouduin pysähtymään punaisiin keskisaarekkeelle. En halunnut ottaa sitä riskiä, että jäisin jonkun hätäisen autokuljettajan yliajamaksi. Tavoite tuli täyteen ja vähän ylittyikin. Tuo lenkki antoi kyllä itselle toivoa. Ehkä minä sittenkin saan itseni puolimaraton kuntoon toukokuun 19. päivään mennessä.


Kevään pisin juoksulenkki tähän asti.


Mieheni ei ole edelleenkään asettanut tälle vuodelle kisatavoitteita, mutta käy edelleen ahkerasti lenkillä. Viikkokilometrejä ei kerry ihan niin paljoa kuin jossain vaiheessa, sillä raskas ruumiillinentyö vaatii veronsa. Perus lenkit ovat tällä hetkellä noin 10-12 kilometriä ja viikonlopun pitkät noin 24-40 kilometriä.

Meille molemmille juoksu toimii pään nollaajana ja se on hetki sitä omaa-aikaa kaiken kiireen keskellä. Siksi se on meille kummallekkin tärkeä harrastus. Ja toivottasti pystymme harrastamaan sitä tulevaisuudessakin.