maanantai 10. joulukuuta 2018

Kävellen kohti uutta nousua.



Myönnän, että olen pitkään aliarvostanut kävelyä. Luulen sen osittain johtuvan siitä, että haluaisin olla oikea juoksija. Siis sellainen joka jaksaisi oikeasti juosta pidempiäkin lenkkejä kunnon vauhdilla kohtalaisella sykkeellä.


Vihdoinkin olen alkanut ymmärtämään ja hyväksymään sen, että kävelykin kasvattaa kuntoa ja vie koti tavoitteita.


Mutta minä kuulun niihin lenkkeilijöihin jotka joutuvat tekemään kovasti töitä jo sen eteen, että jaksaisin raahautua läpi edes vitosen lenkin kevyellä hölkkävauhdilla. Kerta toisensa jälkeen humahdan montun pohjalle syystä tai toisesta. Ja aina tauon jälkeen joudun  aloittamaan treenaamisen ihan vain kävelyllä. 

Mutta, nyt olen alkanut hyväksymään asian. Jos joku kirmaa ohitse, niin menkööt. Se, että itse ylipäätään pystyn, pääsen ja saan liikkua on tärkeintä. Ei sen vauhdin tarvitse aina olla pääosassa. Ja oikeastihan kävely on yksi parhaista peruskuntoa parantavista ja ylläpitävistä liikunta muodoista. Yksin kulkiessa hitaampi vauhti tuntuu ajoittain puuduttavalta, mutta yhdessä pidemmätkin kävelyt sujuvat rattoisasti ruapatellen.


Välillä kannattaa poiketa uusille reiteille. Sillä silloin voi löytää uusia kauniita paikkoja.


Vielä on tovi odotettava ennen kuin jäälle on mitään asiaa.


Viime viikkoina on tullut käytyä lenkillä yksin ja yhdessä. Flunssan jälkeen tuli ensin ihan vain käveltyä. Sitten muutaman lenkin tein 1+2 rytmityksellä. Eli alkulämmittelyn jälkeen hölkkäsin yhden minuutin verran ja kävelin kahden. Lopuksi sitten vielä vähän pidempi kävely osuus.


Pimeällä täytyy nähdä ja tulla nähdyksi.


Pikkuhiljaa olen pidentänyt juoksuosuuksia. Riippuen fiiliksestä olen jakanut lenkin osuuksiin joko ajan tai matkan mukaan. Pisimmät yhtenäiset juoksupätkät ovat nyt olleet kaksi kilometriä.


Viimeisimmät aamulenkit ovat olleet vitosia vaitelevalla vauhdilla.




Osa lenkeistä tulee vieläkin kokonaan  käveltyä. Viimeeksi kävimme kävelyllä Itsenäisyyspäivänä. Se oli sellainen rauhallinen päiväkävely. Parille aikaisemmalle vähän reippaampi vauhtiselle sunnuntaikävelylle kertyi taasen mittaa peräti noin kolmetoista kilometriä.


Itsenäisyyspäivänä saimme nauttia kauniista ja aurinkoisesta säästä


Jokin aika sitten meidän piti käydä myös vain kävelemässä, mutta viimaisen sään takia ehdotin, että juoksisimme joka toisen kilometrin. Ja niin sitä tuli sitten juostua kahdeksasta kilometristä puolet ja kroppa pysyi paremmin lämpimänä.


Kaksi lenkkiä on tullut mentyä nastoilla, jotta ei tarvinnut liukastella.


Loppuvuosi näyttää aika kiireiseltä töiden ja muiden menojen suhteen. Ja tosissaan saa suunnitella, että missähän välissä sitä ehtisi vähän valmistella joulua, käydä lenkille ja salillakin pitäisi yrittää piipahtaa säännöllisesti. Mutta yritän olla stressaamatta liikaa. Menkööt tämä joulun ja uudenvuoden aika omalla painollaan. Tehdään se mitä ehditään ja loput jääköön tekemättä.







sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Voihan marraskuu.



Syksyn sateiden myötä yskiminen ja niiskuttaminen oavat lisääntyneet urakalla ympärillämme. Tuntuu, että joka nurkan takana vaanii aina vain joku kahta kauheampi pöpö.

 Eletään taas sitä aikaa jolloin moni pohtii, että missä se raja menikään. Uskaaltako sitä juosta ja treenata, jos olo on vain hiukan nuhainen. Kuumeessa ja kunnon kurkkukivussa ei tietenkään ole lenkille asiaa. Sehän on jo kaikille selvää. Mutta, kun sitä niiskuttamista voi kuitenkin jatkua taas monta viikkoa. Itse en ainakaan oikein malttaisi olla täysin liikkumatta, jos oireet ovat vain hiukan epämääräiset.  


Marraskuu on ollut todella harmaa muutamaa viimepäivää lukuun ottamatta.


Meidänkin perheessä ovat lapset olleet viimeaikoina vuorollaan flunssaisia. Vaikka kuinka toitottaisimme käsien pesun tärkeydestä, tuppaa sieltä koulusta ja päiväkodista jokunen pöpö silloin tällöin tarttumaan mukaan. Tosin itse altistun yhtä lailla taudeille, kun kuljen lähes päivittäin bussilla ruuhka-aikaan ja työskentelen vaatemyyjänä asiakkaita autellen.

Oma olotila oli kanssa jokin aika sitten kaikkea muuta kuin hehkeä. Flunssa alkoi väsymyksellä, yskällä ja korvien rutinalla. Tulehdusta korvissa ei todettu, mutta yhden vajaan päivän olin pois töistä kuumeen takia.


Kuumaa juomaa ja lepoa. Välillä ei auta kuin vain olla, jos olo niin vaatii.


Viikon flunssailun jälkeen olo oli taas kohtalainen ja uskaltauduin mieheni kanssa salille. Sain vedettyä treenin kunnialla läpi ja tein jopa penkkipunnerruksessa 45:llä uuden toistoennätyksen. Mutta kuten arvata saattaa, tuli jälleen kerran aloitettua treenaaminen liian aikaisin. Seuraavana päivänä olo oli taas astetta kurjempi ja kaiken kukkuraksi silmäni olivat punaiset kuin särjellä. Onneksi kotoa löytyi heti silmätippoja. Kaikki muksut olivat meinaan käyneet jo silmätulehduksen läpi ja jokunen simätipapipetti  oli vielä jäljellä.

Noin neljään viikkoon en käynyt kertaakaan lenkillä. Yritin malttaa mieleni vaikka pääni toisinaan kaipasikin pientä tuulettumista. Mitään ylimääräistä en työpäivien jälkeen jaksanut vaikka kuumetta ei juurikaan ollut. Myös kirjoittelu inspis katosi hetkellisesti. Kun ei päässyt treenaamaan ei jutun aiheitakaan oikein löytynyt. Flunssastakaan ei viitsi viikkosotilla kirjoitella.

Mutta nyt on jo onneksi muutama kevyempi salitreeni takana ja pari reipasta ulkoilua.


Myös salilla on joutunut ottamaan kevyemmin muutaman treenin.


 Lenkille lähtiessä tiesin, että olisi ehkä paras vain kävellä. Aamun aikataulu ennen iltavuoroa vain oli sen verran tiukka, että oli pakko  lisätä hiukan hölkkää mukaan. Jokaisen kolmen minuutin kävelypätkän jälkeen hölkkäsin kevyesti kahden minuutin ajan. Sateinen sääkään ei mieltä lannistanut, sillä oli niin mieltä piristävää ylipäätään päästä pienelle lenkille.


Raitis ilma piristää mieltä kummasti.


Kun on hyvät varusteet niin ei pienet sateet haittaa.


Toisen lenkin sainkin sitten kävellä aurinkoisessa säässä, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.


Onneksi edes välillä saadaan nauttia kauniimmasta säästä.


Täytyy aloitella taas maltilla. Pikku-hiljaa uuteen nousuun. Tosin muksut näyttävät aloittelevan uutta flunssakierrosta ja nyt mieskin on valitettut kurjaa oloa, joten nähtäväksi jää kuinka kauan saan nauttia tästä normaalimmasta olotilasta.