maanantai 30. toukokuuta 2016

10 viikkoa tehokasta harjoitteluaikaa jäljellä.


 
Enää noin yksitoista viikkoa HCM:n starttiin, eli kymmenisen viikkoa tehokasta harjoitteluaikaa jäljellä.
Hiukan on ruvennut jännittämään, että mihinkähän sitä on tullut lupauduttua.




Tämä kuluva viikko olisi tarkoitus ottaa kevyemmin. Miehelleni on takana kolme kovaa viikkoa ja minulla kaksi. Itseasiassa viime viikko oli minun kaikkien aikojen paras viikko. Vaikka luulin jo edellisen viikon jälkeen, että en siitä enää kovin helposti paranna, mutta toisin kävi.


Maanantai aamun lenkin lukemat.


Viikko sitten maanantaina innostuin heti aamusta juoksemaan 15 km. Tuo lenkki oli loppua kohden tukala sillä mukanani ei ollut ollenkaan juomista. En alunperin ollut ajatellut juosta niin pitkää lenkkiä. Iltapäivästä lähdin vielä pyörällä lenkkiseuraksi, kun mieheni juoksi 17 km.


Mäen päällä odottelemassa.


Tiistaina käytiin testaamassa uusi "lentokentän reitti". Mies juoksi ja minä poljin. Harmiksemme emme sattuneet näkemään yhtään laskeutumista tai nousua Pirkkalan lentokentän tienoilla tuolla kertaa. Reitille tuli mittaa 26 km. Osa matkasta oli kuoppaista hiekkatietä ja osa taas kunnon asvalttia. Hetken aikaa  täytyi myös pitää varansa ettei saanut golfpallosta osumaa. Loppumatkaan, noin 20 km:n kohdilla oli myös todella mukava melkein yhtäjaksoinen 800m:n nousu joka jyrkkeni loppua kohden. Mutta tuostakin mäestä selvisin kunnialla polkien ylös. Tosin poika komensi aina takapuolen noustessa penkistä "äiti, istu penkkiin."


Maisemia mäen päältä.


Keskiviikon puolipitkä ei ollutkaan sitten niin helppo. Ilman mieheni tsemppausta ja seuraa, olisi lenkkini jäänyt paljon lyhyemmäksi ja olisin luovuttanut jo alkumatkasta. Harmikseni minulla ei ollut sinä päivänä niin hyvä juoksu-flou kuin miehelläni oli ollut omalla lenkillä vähän aikaisemmin. Hänen askelluksensa oli ollut kevyttä ja vaivatonta ja 15 km taittui 4:00 keskivauhdilla. Viimeisen kilometrin vauhti oli peräti 3:05.


Koivukuja.


Se on kyllä mahtavaa, silloin kun kaikki loksahtaa kohdalleen ja juoksu kulkee ilman huolen häivää. 
Kyllä minullakin sellaisia päiviä silloin tällöin on mutta harvemmi. Toivon tietenkin, että sitkeällä harjottelulla kuntoni kasvaa siinä määrin, 
että juoksemisesta tulee kerta kerralla nautittavampaa. 


Yhden arkiaamun tunnelmia.


Olenkin jo huomannut jonkin sortin edistymistä peruskestävyyden osalta. Keskisykkeeni on madaltunut parin viime kuukauden aikana.  Esimerkiksi maaliskuun alussa juoksin 15,3 km aikaan 1:54,29. Keskivauhti oli 7:29 ja syke 163 ja tuolloin tuo matka oli minulle pitkälenkki. 
Ja nyt tuon viime viikon maanantain 15 oli puolipitkä 7:02 keskivauhdilla ja 153:n keskisykkeellä.


Ei niin helppo kuin voisi kuvitella.


Mutta, joo. Keskiviikkona iltapäivän lämpö vaan tuntui vievän mehut, vaikka nyt minulla olikin mukana juomista. Tietysti jos olisin malttanut ottaa astetta vielä rauhallisemmin, ei juoksu olisi ollut niin tuskaisen tuntuista.


Torsatina oli pakko pysähtyä ihastelemaan tätä pariskuntaa.


Torstaina otinkin aamulenkin verryttelyn kannalta. 
Vitonen oli tavoitteena, mutta sen verran piti venyttää yli että sain siihen mennessä yhteensä 36 juoksukilometriä.


Kevyesti verytellen.


Perjantaista on muodostunut meidän molempien lepopäivä joka on pyhitetty jo useampana viikkona asioillakäymiselle.

Viikonloppuna olikin ihan mukavat juoksukelit. Noin 15 astetta lämmintä ja kunnolla pilvistä, mutta ei sateista. Onneksi teinkin oman pitkääni eilen sunnuntaina, sillä taas tänään maanantaina onkin taas helteinen ja aurinkoinen päivä. Ei siis paras mahdollinen juoksukeli sellaiselle jonka lämmönsietokyky ei ole huippuluokkaa. 


800 metrin nousu jolle kuva ei anna oikeutta.


Eilisellä lenkillä tuli parannusta matkaennätykseen puolen kilometrin verran. Juoksin sen samaisen lentokentän lenkin kuin mieheni tiistaina. 
Tällä kertaa näimme yhden matkustajakoneen maassa, josta ihmiset astelivat juuri maankamaralle.




Seuralaisellani oli hiukan tuskainen kolmetuntinen, kun hän joutui pyöräilemään "lastenpyörällä". Mieheni meinaan huomasi vasta juuri ennen lähtöä, että hänen pyöränsä takarenkaan ulkokumi oli pahasti repeytynyt, ja se tuskin olisi kestänyt kivikkoisilla osuuksilla. Hänen ei siis auttanut kuin nostaa minun pyörästäni satula mahdollisimman korkealle, (silti polvet jäi aika pahasti koukkuun) ja vain sitkutella sillä eteenpäin. Pyöräni ei muutenkaan ole mitään sulavalinjaista ja ketterää mallia, vaan dynamolla varustettu 8-vaihteinen kaupumkipyörä. 
Mutta tätyy kyllä nostaa hattua, että hän silti viitsi lähteä seuraksi. Joku toinen olisi saattanut lyödä hanskat tiskiin. No, olinhan minäkin ollut hänelle seurana edellisenä päivänä, kun hän juoksi kanssa 26 km:in Hervantalenkin. 


Pisin pitkä toistaiseksi.


Vielä yhteenvetona: 
Miehelleni kertyi viimeviikolla juoksukilometrejä 104 ja pyöräilyä 40. Minä pyöräilin 69 km ja juoksin peräti 62 km.  

Parin viikon päästä olisi tavoitteena juosta eka kolmekymppinen. 
Saa nähdä kuinka sen kanssa käy...





sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Uusia ennätyksiä.



Ennätykset on tehty rikottaviksi, vai mitenkäs se menikään.
Tällä viikolla parani kolme omaa...


Viikon viimeisen lenkin jälkeen on hyvä hymyillä.


Tämän viikon aloitin poikkeuksellisesti pitkällä lenkillä, vaikka normaalisti se on kuulunut viikonlopun ohjelmaan. Sunnuntain jatkuva sade ei kauheasti houkutellut lähtemään yksin lenkille, varsinkin kun tiesin, että maanantaina saisin seuraa. Miestäni sade ei kylläkään estänyt lähtemästä omalle pitkälle viikon päätteeksi. 


Sadetta ja paistetta vuoronperään.


Vaikka siirsin lenkkipäivää, en silti säästynyt sateilta. Sade alkoi juuri, kun sain tossut jalkaan ja pääsin ulos. Aikaisemmin oli kohtalaisen kaunista, mutta minun täytyi ensin odotella, että mies käy omalla mäkilenkillään ja vaihtaa pyöräilyvarusteet niskaan. Miesseurue lähti sen verran myöhemmin liikenteeseen, että ensimmäisen tunnin sain juosta itsekseni. Loppulenkistähän sitä vasta tosissaan tarvitaan seuraa, kun väsymys alkaa toden teolla painamaan. Tavoitteena oli juosta 25 km ja reittiä oltiin suunniteltu etukäteen netin avustuksella, jotta tiedettäisiin minkälaisia mutkia pitäisi matkalla tehdä.
 

Kuvat ei tahdo antaa oikeutta minkälaisia mäet oikeasti on.


 Juoksu kulki yllättävän hyvin ja maha sieti urheilujuomaa kohtalaisesti. Kesän yksi tavoite onkin totuttaa maha sietämään samaa urheilujuomaa mitä on tarjolla HCM:ssä, ettei silloin tulisi yllätyksiä. Alkuun minulla on ollut matkassa muka laimeampaa juomaa ja pikkuhiljaa siirrytään vahvempaan.

Reittimme oli kaikkea muuta kuin tasainen, koko matkalla korkeuden lisäystä tuli 128m. Onneksi haastavin osuus oli heti alussa, ensimmäiset 10 km, ja sitten vähän tasaisempaa kunnes viimeiset kaksi oli taas nousuvoittoisia.


Viimeinen voimainkoitos pitkän jälkeen, raput kolmanteen kerrokseen.


Tavoite ylittyi puolella kilometrillä ja aikaa tuohon 25,5:een meni 3:04,05. Keskivauhti oli 7:13. Matkaennätykseni parani tuon lenkin myötä 2,5 kilometriä. Kuvaustaukoja ei pidetty, kun mies oli mukana vahtimassa ettei emäntä luovuta. ;) Reilun puolenvälin jälkeen oli tosin pidettävä pieni vessatauko.


Minun juoksuvauhdilla.


Miehen juoksuvauhdilla.


Tiistaina teimme tuon saman lenkin uudestaan vertailunvuoksi niin, että mies juoksi ja minä pyöräilin. Olimme kotona noin tunnin verran nopeammin, kuin minun juostessa. Jouduin välillä polkemaan ihan tosissaan, kun mieheni sai etumatkaa minun pysähtyessä korjaamaan omaa ja pojan varustusta.  Paikoin metsätie on niin kuoppainen ja kivinen, että sai pelätä ja toivoa, että renkaat pysyy ehjänä.


Kun tarpeeksi väsyttää...


Miehen piti ottaa tuo lenkki ihan rauhallisesti, mutta kun juoksu kulki, niin siitä tulikin maratonvauhtinen puolipitkä, mikä oli alunperin suunnitelmissa vasta torstaille. Sen olenkin mieheltäni oppinut, ettei kaikki ole aina niin kiveen kirjoitettu. Jos juoksu kulkee ja tuntuu hyvältä, niin silloin voi antaa mennä ja päin vastoin. Myöskään väkisin ei kannata repiä.


Tämän vuoden paras kymppi.


Keskiviikon lenkistä odotin tuskaista, sillä lähtiessä väsytti ja fiilis ei ollut parhaimmasta päästä. Koin kuitenkin yllätyksen, kun meno olikin kohtalaisen vaivatonta ja taisi siinä tulla tämän vuoden paras kympin aika. Keskivauhti oli 6:42 joten loppu aika oli 1:07.00. Kaikista parhaimman kympin olen juossut aikaan 1:03.45 eli 6:23 keskivauhdilla. Tavoitteeni on joskus päästä tuo matka alle tuntiin.


Pärrinkoski.


Torstaina jalat olikin sitten lyijyä, mutta se ei mieltä lannistanut, kun takana oli hyvin mennyt alkuviikko. Aamulenkin otin rennosti nautiskellen. Vähän polkuja ja kuvia, 7,5 km 7:32 keskivauhdilla. Polkuosuuksien vauhdit olivat 845 ja 9:16, joten tosiaankin joutui katselemaan jalkoihin ettei ollut rähmällään.

Keskiviikkona huomasinkin, että silloin kun juoksu kulkee, ei yksinkertaisesti malta pysähtyä kuvaamaan. Tai sitten pitäisi olla jotain todella erikoista. Mutta sitten kun meno on tahmeampaa, tulee katseltua enemmän ympärilleen, kun keskittyminen ei ole täysin juoksussa.


Jottei aina pääse liian helpolla.

Joskus vähän rauhallisemmalla vauhdilla.


Perjantai pyhitettiin asioilla käymiseen ja me molemmat pidettiin lepopäivä. Mies kyllä jaksaa juosta useamman päivän putkeen, mutta minä kaipaan muutaman iisimmän päivän viikkoon. Ja kyllä se lepo tekee hyvää puolisollenikin. Jos ei malta välillä huilata,
niin jossain vaiheessa tulee pakkolepo vastaan.


Hiljaista hiekkatietä pitkin.


Lauantaina oli neljännen lenkin  vuoro. Otin tavoitteeksi juosta 17 km, jotta saisin elämäni ensimmäistä kertaa viikkokilometreiksi 60. Mies kävi taas ensin omalla 11km:n veryttelylenkillä ja lähti sitten minulle seuraksi. Koska samat vanhat juoksureitit ovat alkaneet tympimään, suunnittelimme uuden reitin Garmin Connectin avulla. Sen verran korpeen suunnattiin, että oli ihan hyvä juttu olla miesvahvistusta taustatukena. Lämpö teki juoksusta raskaamman oloista kuin alkuviikosta.


Treeniviikon lopetus.


Muttta tavoitteeseen päästiin, 17 km aikaan 2:01.27. Monesti olen vielä pystynyt kiristämään vauhtia viimeisellä kilometrillä, mutta eilen kyllä oli takki sen verran tyhjä, että loppumetritkin otettiin rauhallisemmin. Tosin illa/yöllä jaksoin vielä irroitella tanssilattialla useamman tunnin verran. Pitihän se ilo ottaa irti, kun harvemmin tulee nykyään käytyä viihteellä.  Ja käyhän se tanssiminenkin treenistä...


Täysikuu.


Neljä lenkkiä, 60 km juoksua + 25 km pyöräilyä kuuden päivän sisään. Ihan hyvin meikäläiseltä.

Nyt tämän sunnuntain ajattelin ottaa rauhallisesti lasten kanssa ulkoillen. Mies suuntasi vielä viikon viimeiselle juosten 31km saaden kasaan 120 km. Ihan varmaksi hän ei muista, mutta taisi hänkin juosta parhaat viikkokilometrinsä kautta aikojen, tai ainakin yhdet parhaimmista. 

Näistä tunnelmista on hyvä tähyillä uuteen viikkoon.
Enää 12 viikkoa HCM:iin...









sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Juosten ja pyöräillen kohti tavoitetta.



Yhteislenkillä.


Viimeeksi kun kirjoittelin, elettiin kevättä ja odoteltiin pääsiäistä. 
Nyt sitten onkin jo kesä aluillaan ja eletään siitepölykautta.


Metsäkortteet ja aamuaurinko yhdeltä saattoreissulta.


Facebookin kautta Juoksuhullun vaimoa seuranneet ovat ehkä huomanneetkin ettei meillä ihan kokonaan olla laakereilla levätty koko tuota kahdeksaa viikkoa, minkä mittaiseksi tämä kirjoitustauko taas pääsi venähtämään.


Tossuja on ulkoilutettu kerran jos toisenkin.


Pääsiäisen aikaan meillä oli taas pidempi treenitauko, kun perheemme sai olla jälleen kerran vuoteen omana flunssan takia. 
Kun vointi parani, otimme miehenin kanssa ekan viikon iisimmin ja teimme yhdessä kävelylenkkejä.


Pääsiäisen jälkeen oli paikoin vielä lumista liukasta.


 Mutta mahtuu kuluneeseen pariin kuukauteen myös hyviäkin treeniviikkoja sekä yksi kolmen viikon kukkiensidontakurssi, 
joka muutti perheemme aikatauluja hetkellisesti. 


Ensimmäisen kurssiviikon surukimppu.


Yksi toisen viikon asetelmista.


Viimeisellä kurssiviikolla teime morsiussidontoja. Tämä kimppu on tehty katkaistuin varsin.


Hiukan räväkämpi valuva morsiuskimppu.


Taisin edellisessä kirjoituksessa kehuskella treenisuunnitelmilla, 
joihin mahtuisi 3-4 juoksulenkkiä ja muutama sali-/lihaskuntotreeni per viikko. 
No, täytyy kyllä myöntää, että tuo lihasvoiman ylläpito on jäänyt aivan retuperälle. 
En edes muista milloin viimeeksi olisin käynyt salilla tai tehnyt edes kotijumppaa.

Myös syömiset ovat olleet vähän mitä sattuu. 
Kolme viimeisintä viikonloppua on mennyt aikalailla herkutellessa. 
Ensin oli vappu ja meillä vietettiin samalla synttärikekkereitä. 


Keskimmäisen muksun synttärikakku.


Vappuherkkuja.


Sitten oli kummitytön 10 v. juhlat ja äitienpäivä. 
Eilen herkuteltiin ihan muuten vaan pitsalla, suklaalla ja sipseillä... 
Alkaa siis oma rantakunto muistuttamaan tällä menolla ennemminkin mursu- kuin gasellimaista. 
Mutta mitä siitä paineita ottamaan. Jos olemukseni  rannalla jotakuta tulevina hellepäivinä häiritsee, niin aivan sama. 
Katselee ja arvostelee ken lystää, kunhan ei lähetä terapialaskuaan minulle.


Kevään ensikukkasia.


Pieniä epätoivonhetkiä on tullut koettua lenkkipoluilla ajoittain, 
kun juoksu ei ole kulkenut aina niin kuin olisin toivonut ja ajatus maratonin juoksemisesta on tuntunut todella kaukaiselta. 
Eihän tässä enää ole kuin 13 viikkoa suureen koitokseen josta pitäisi selvitä maaliin asti hengissä. 


Puolikkaalla ekaa kertaa juomareppu selässä.


Mutta onneksi viikko sitten juoksemani epävirallinen puolikas palautti uskoa itseen jonkin verran. 
Se olikin tämän vuoden ensimmäinen päälle parikymppinen minkä olen juossut. 
Edellisen vastaavan matkan olin juossut viimevuoden syyskuussa. 


Lenkkiseurana perheen herrat.


Tuolle viimeviikon pitkälle sain seuraa mihestäni, joka vuorostaan lähti pojan kanssa pyörällä mukaan. 
Me olemmekin nyt viimeviikkoina innostuttu tekemään useampi kimppalenkki yhdessä. 
Tosin yleensä minä poljen poika kyydissä ja yritän pysyä mieheni juoksuvauhdissa mukana. Onneksi ennakoimalla ennen ylämäkiä ja  hurjastelemalla alamäissä saavumme kotiin samaan aikaan. 


Pienimies jaksaa hyvin istua pyörän kyydissä.


Mieheni juoksuvauhti kun pysyy tasaisena maastossa kuin maastossa, toisin kuin minun pyöräilyvauhtini. 
Varsinkin pidemmissä ylämäissä mieheni juoksee kyllä ohitseni jos minä ennen ole ottanut ennakkoa ja Suolijärven maastosta löytyy muutama mäki jossa joudun kyllä osan matkasta taluttamaan. 


Yksi niistä mäistä jossa joudun taluttamaan.


Pyöräily on tuonutkin  mukavaa vaihtelua minun treeneihin ja se on hyvä lisä peruskuntoharjoitteluuni. Pyöräilykauteni alkoikin oikeastaan siitä, että kuljin huhtikuussa kurssimatkat pääsääntöisesti pyörällä. Yhteen suuntaan matkaa oli n. 5,5 km. Muutamina päivinä kuljin matkan jompaan kumpaan suuntaan juosten. Siinä tuli samalla sitten suoritettua treenit, sillä eipä sitä oikein viitsinyt enää erikseen lähteä lenkille kahdeksan tunnin kurssipäivän jälkeen, kun lapsetkin kaipailivat kotona. Vapaapäivinä yritin tehdä sitten pidempiä lenkkejä.

Mieheni treenit ovat kanssa sujuneet viimeviikkoina hyvin.
Tosin siitepölykausi on tuonut omat haasteensa allergiasta kärsivälle puolisolleni.


Keväinen vihollinen.


Huhtikuun kolme ensimmäistä viikkoa oli  kovia eli yli 100 km:n viikoja. 
Vappuviikko oli kevytviikko 49km ja nyt kaksi viimeisintä (tämä viikko mukaan lukien) on ollut taas kovia, 106 ja 107 km. 


Yhdeltä pitkältä.


Pitkät lenkit ovat olleet päälle kolmekymppisiä, joista kahdella olemme olleet pojan kanssa pyörällä mukana. Mukaan mahtuu myös kovavauhtisia vauhtilenkkejä. Mieheni on nyt tykästynyt juoksemaan Suolijärven mäkisessä maastossa ja monet lenkit ovatkin suuntautuneet sille suunnalle. Kaksi kertaa olemme olleet niilläkin lenkeillä mukana. 18 kilometrin matkalla on neljä mäkeä, joissa jalkojeni voima ei tahdo riittää. Ajoittain pehmeä hiekka hirvittää alamäkiä lasketellessa. Viimekerralla myös kova tuuli toi lisähaastetta, 
kun muutamassa kohdassa tuuli meinasi tempaista pyörän nurin.


Tuulitunneli, jossa tuuli meinasi tempaista nurin.


Minulla piti tänään kanssa juosta pitkälenkki, mutta toisin kuin mieheni, minä en viitsinyt lähteä kastelemaan itseäni kokopäivän kestäneeseen kaatosateeseen. Jospa sitten huomenna olisi mielyttävämpi sää juoksu kulkisi, kun on tässä kolme päivää huilittu. 


Tälläisillä ilmoilla ei ole vaikeuksia lähteä lenkille.




Olen minä kolmella lenkillä tällä viikolla käynyt. 
Maanantaina juoksin 12 km. Keskiviikkona etenin ensin 8 reippaammin tasaisemmalla alustalla ja sitten pienen välipysähdyksen jälkeen 
4 km  rauhallisemmin metsäpolkuja pitkin. Pyöräiltyä tuli lisäksi yhteensä 36km.



Kuva kevään ensimmäiseltä polkulenkiltä.




Viimeviikko olikin ensimmäinen ehjempi harjoiteluviikko kurssin jälkeen. 
Kolmella lenkillä keräsin kilometrejä 39,5 sekä pyörää tuli poljettua melkein 70:n edestä. 



Lämpö on saanut luonnon heräämään.


Nyt sitten, jälleen kerran jännitellään saadaanko jatkaa treenejä miehen kanssa terveenä, 
vai ollaanko kohta kuumeessa niin kuin muksut ovat ollet tämän loppuviikon.